Tämä on Savonian legendat -podcastsarjan jakson tekstivastine. Voit kuunnella jaksot SoundCloudista klikkaamalla tästä.

Klaudia Käkelä: Tervetuloa kuuntelemaan Savonian legendat podcastia. Tässä podcastissa savonialaiset saavat kertoa ammattikorkeakoulumme legendoja, jotka perustuvat pelkästään tositarinoihin, tutkimuksiin ja tinkimättömyyteen. Minä olen Klaudia Käkelä ja tänään puhumme opiskelusta. Mikä siinä on parasta, mikä kurjinta ja miten valita itselleen sopiva ala. Studiossa kanssani ovat Savonialta restonomiksi hiljattain valmistuneet Anju Nevalainen ja Anttoni Tikkunen. Tervetuloa.

Anju Nevalainen: Kiitos.

Anttoni Tikkunen: Kiitos.

Klaudia Käkelä: Myöhemmin meidän seuraan podcastissa liittyy myös tradenomiopiskelija, joka on tällä hetkelläkin vielä Savonialla opiskelemassa ja sitten pari restonomiopettajaa. Mutta mennään teidän kanssa itse aiheeseen, eli lähdetään alussa. Miksi te lähditte opiskelemaan matkailu- ja ravitsemusalaa Savonialle?

Anju Nevalainen: Mulla ajatus lähti siitä, että meillä oli maatila ja todettiin, et se ei enää kannata ja ruvettiin siitä sitten pohtimaan, että kumpi kouluttautuu ja miten kouluttautuu. Mies oli jo kouluttautunut kokiksi, niin sitten oli mun vuoro. Ajatus matkailualasta lähti siitä, että missä mä oon hyvä. Mulla on hyvä kielipää, mä opin nopeasti kieliä. Missä alalla tarvitaan kieliä? Matkailussa. Se oli niinkun lyhyesti tää uranvalintapolku.

Klaudia Käkelä: Eli aika semmonen helpon kuuloinen valinta. Oliko se helppo?

Anju Nevalainen: Oli se loppuunsa aika helppo ja sitten pääsykokeisiin lukiossa vahvistu hyvin vahvasti ja sit kun aloitin, niin oikeastaan joka viikko vahvistu se, että olen oikealla alalla ja valinnut oikean tutkinnon.

Klaudia Käkelä: Aivan. Mites Anttoni, miten sä päädyit opiskelemaan restonomiksi?

Anttoni Tikkunen: Mulla se on ollut semmonen hauska uratarina, voin ite tähän heittää. Mä oon sen tavallaan ite kehitellyt, että autoasentajasta restonomiks. Kaikki voi sitten päätellä loput. 2016 valmistuin autoasentajaksi, sitten pari vuotta tein alan hommia ja jossain vaiheessa tajusin että autot kiinnostaa ihmisiä vähemmän, niin sit rupesin miettimään että mitähän sitä oikeesti haluaa elämällään tehdä ja mikä kiinnostaa, niin sitten hain reston kouluun siinä muiden alojen ohessa ja huomasin jo pääsykokeessa, että pääsykoe noi matskut kiinnostaa eniten, et sitä on helpoin tulkita ja se on helpoin mulle materiaalina lukea, niin tajusin siinä et se on mulla se oikee sitten. Tässä ollaan paperit kourassa, vähän niinkun kolme ja puoli vuotta meni aika nopeesti.

Klaudia Käkelä: Te molemmat päätitte lähtee uudelle uralle vähän vanhempana, jos nyt otetaan vertailukohdaksi semmonen että suoraan ammattikoulusta, tai vaikka lukiosta lähtee. Koitteks te, että siinä oli vaikeuksia tai helppouksia, verrattuna… Teillä oli varmasti semmosia opiskelukavereita, jotka oli tullut suoraan sieltä edelliseltä asteelta.

Anju Nevalainen: Kyl mulla ainakin se… Kyllä mä luen sen elämänkokemuksen ja kaikki aiemmat työt vahvuudeks vahvasti, et ite jos oisin tavallaan siinä parikymppisenä lähteny ammattikorkeeseen, niin ois kyllä pikkasen muut asiat kiinnostanu kun se opiskelu ja en tiiä mitä siitä ois tullut. Mulla ainakin motivaatio oli sit kohdillaan, että tavallaan sit heti ekassa HOPS-keskustelussa vielä meidän ryhmänohjaaja sano, että äiti-ihmiset monesti hyvin tehokkaasti suorittaa tän koulutuksen. Niinhän siinä kävi, että sitten valmistuin pikkasen alle tavoiteajan. Et jotenkin puolensa ja puolensa, mutta kyllä mä ainakin, että ei siitä haittaa oo ollut yhtään.

Anttoni Tikkunen: Millon sä valmistuit?

Anju Nevalainen: Lokakuussa.

Klaudia Käkelä: No, Anttoni, sä et ollut äiti-ihminen, mutta silti ihan hyvin meni nuo opinnot, niin miten sä koet että tavallaan toiko se ikä jotain. Väsyttikö enemmän?

Anttoni Tikkunen: No ei, ihan hyvin jakso ton kolme ja puoli vuotta kyllä painaa, mutta sen voin sanoa kanssa, että vaikka vielä nuori oon, niin sit ehkä tässä iässä jo tietää että mitä haluaa tehdä. Et jos oisin lähtenyt vaikka viis vuotta aikasemmin tai suoraan ammattikoulusta ammattikorkeeseen, niin ehkä se ois… En ois välttämättä tässä. Että siinä mielessä oppii tietämään, mitä haluaa.

Klaudia Käkelä: Kyllä. Mä taas oon ehkä teistä se semmonen just toinen versio, että mä menin suoraan lukiosta, tai ainakin aika suoraan puolikkaan välivuoden kautta ammattikorkeakouluun ja mä rakastin sitä. Mä olin hirvee hikipinko. Musta oli aivan ihana opiskella. Toisaalta musta oli myös aivan ihana elää sitä opiskelijaelämää ja keskittyä siihen. Mutta siis niinkun just, että tää on mun mielestä hieno esimerkki siitä, että sillä ei oikeestaan oo väliä et mikä se polku on, et kunhan lähtee opiskelemaan ja lähtee kattomaan. Te opiskelitte siis restonomeiksi. Millaisia asioita te kävitte niissä opinnoissa läpi?

Anttoni Tikkunen: No, aika monipuolisesti. Sillon alkutaipaleellahan me käytiin sekaisin matkailu- ja ravitsemusalaa, keittiö- ja matkailupuolen opintoja, mut sitten me oltiin vielä sitä vuosikurssia et saatiin valita omat polut mitenkä haluaa, matkailu- tai ravitsemuspainotteisesti. Sit mulla rupes kiinnostamaan matkailupuolen kurssit tosi vahvasti siinä jossain vaiheessa, et mä kun lähdin opiskelee, niin sillon mä aattelin vielä että saatan ihan hyvin lähteä keittiöhommiinkin, mut sit jossain vaiheessa tajusin et se matkailupuoli on mulle semmonen monipuolisempi, mistä mä saan ite räätälöityä itelle niitä kiinnostuksenkohteita enempi, niin, tota… Mut Anju taitaa kans olla… Mites sulla on se?

Anju Nevalainen: No, hyvin samalla tavalla, tai mulla oli alusta asti se matkailu ja koen kyllä tosi hyvänä ja rikkautena ne kaikki kurssit mitä käytiin. Just keittiötunnithan oli ihan best of the best. Ja tavallaan se, et muutenkin se monipuolisuus ja ehkä siinä just sit pysty vähän hakee sen ekan vuoden aikana, et mitä haluaa tehdä ja mikä kiinnostaa. Mulle ne kieliopinnot on ollut semmonen iso juttu, että pysty, niinkun… Ois… Mulla ei vaan riittänyt sit aika, et mä oisin kaikkia kieli mitä mä oisin halunnu, niin ottanu, mutta on niinkun just sit kaikki asiakaspolut, niinkun asiakaspalvelujutut ja tämmöset johtamiset ja nää, niin on ollut mulle ainakin tosi semmosia mielenkiintosia ja mä oon tykännyt niistä, et ehkä se…

Anttoni Tikkunen: Mulla kans kiinnosti ne ihan alusta asti, mut sit tietysti se rohkeus lähteä ehkä haalimaan niitä kursseja on se eri juttu. Muistan ite kun sillon suuntautumista piti valita, niin mähän vaihdoin vielä… Viittä vaille keskiyön tais olla sillon, kun vaihdoin vielä ravitsemuspuolelta matkailuun äkkiä, et, et… Siinä ois voinut käydä ihan hyvinkin toisin vielä.

Anju Nevalainen: Onneks tulit meidän kaa matkailupuolelle.

Klaudia Käkelä: Niin, et just… Tai tavallaan välttämättä kaikki asiat ei oo päätetty siinä vaiheessa kun päättää hakea johonkin kouluun, johonkin koulutukseen, ja vielä siinäkin vaiheessa kun saa sen opiskelupaikan, niin sun tulevaisuus ei oo täysin kiveen kirjotettu, vaan ainakin Savonialla pystyy tekemään tosi paljon valintoja ja on tosi paljon just esimerkiks tässä restonomin koulutuksessa niitä valinnaisia aineita sitten.

Anju Nevalainen: Joo, siis se on mun mielestä ja ristiinvalittavia eri koulutuslinjoilta mitä vaan sit opo hyväksyy siihen, et sopii siihen tutkintoon, niin niitä on tosi paljon. Ja Campus Online -opinnot oli kans.

Anttoni Tikkunen: Joo.

Anju Nevalainen: Siellä oli ihan tosi paljon mielenkiintosia kursseja ja sit niinkun just se, et meitäkin kannustettiin siihen, et kuulostelkaa, niinkun… En mä tiedä kultaako aika muistot. Onko Anttoni samaa mieltä?

Anttoni Tikkunen: Kyllä.

Anju Nevalainen: Mut mun mielestä meitä kyllä kannustettiin tosi paljon, että tehkää sitä mikä teitä kiinnostaa, et mikään opiskelu ei oo turhaa. Meiltähän lähti sillon eka vuonna, lähtikö pari. Vaihtoivat ihan alaa muualle, että huomasivat jo ekan syksyn aikana et tää ei ookaan heidän juttu. Musta sekin on hienoa, että se on mahdollista. Varmaan, jos ois itelläkin tullut se, että mä haluan kuitenkin sittenkin tradenomiks, niin sekin ois aika kivuttomasti Savonian sisällä onnistunut. Et se joustavuus on mun mielestä ollut ja just sitä korostetaan sitä omaa kiinnostusta ja halua, että pakolla ei tavallaan opita oikein mitään, et pitää olla oma kiinnostus hommiin.

Anttoni Tikkunen: Niin ja ehkä se monipuolisuus siinä just, et vaikka lähdet opiskelee restoks tai oli se tradenomi tai mikä ikinä, niin siitä tutkinnosta saa tosi omannäköisen. Mä tajusin tän ite sillon vasta joskus tosi… Ehkä vähän liian myöhään, niinkun viimeisen vuoden aikana, et otin kanssa johtamisen kursseja, hyvinvointi, työhyvinvointi, et niinkun just semmoset asiat mitkä ittee kiinnostaa, niin pystyy kyllä räätälöimään sen tutkinnon silleen.

Klaudia Käkelä: Viime vuoden valmistumisvaiheen opiskelijapalautekyselyssä, eli AVOP:ssa, Savonia sai jälleen erinomaisen opiskelijatyytyväisyyden tason. Tämä asteikko on siis 1-7 ja koko Savonian tulos oli 5,3. Savoniasta valmistuneet restonomit puolestaan olivat Suomen tyytyväisimpiä opintoihinsa ja heidän tuloksensa oli 5,5. Mistä te uskotte, että tämä hieno tulos johtuu?

Anttoni Tikkunen: En mä tiiä. Se on varmaan osaltaan just se, että meitä kuunnellaan ja…

Anju Nevalainen: Se tuli mullakin eka mieleen.

Anttoni Tikkunen: Palautetta otetaan vastaan ja sitä ainakin käsitellään ja on niitä asioita paljon tehtykin, että ne on kyllä muuttunut hirveesti ne asiat kyllä, mitä on… Ainakin mitä myö nostettiin pöydälle sillon, niin on…

Anju Nevalainen: On ja just sit meilläkin ehkä vielä toi poikkeustilanne ja pandemia-aika, joka sattu just siihen meidän toisen opiskeluvuoden, niinkun… Oikeestaan kun oltiin ruvettu erikoistumaan syksyllä ja sit pamahti pandemiat päälle ja etäopetus, niin me oltiin vähän semmosia koekaniineja ja me kyllä annettiin hyvin paljon palautetta siitä, että miten näitä… Ja opettajat kysykin tietty, et miten näitä tehdään.

Anttoni Tikkunen: Niin, aika suoraan.

Anju Nevalainen: Aika suoraa palautetta.

Anttoni Tikkunen: Aika suoraan sanottiin, että mitkä toimi ja mitkä ei ja sitä kauttahan ne lähti aika paljon muokkaamaan seuraavien aloittavien kyllä.

Anju Nevalainen: Ainakin meidän ryhmälle. Niin, ja seuraavia aloittavia. Toisaalta vähän harmittaa, et saatto olla semmosia et me sanottiin että hei, tää ei ihan oikeesti toimi, et tälle pitää tehdä jotain, niin sit opettajan vastaus oli että jos se teitä lohduttaa, niin seuraavana vuonna alottavilla tää on erilailla. Eihän se meitä tavallaan lohduta, mut kuitenkin se, että jotain muutosta saatiin aikaan niillä meidän huomioilla.

Anttoni Tikkunen: Kaikki mitä myö sanottiin, niin sanottiin aina vaan että joo, seuraavana vuonna kaikki on paremmin, niin mä tajusin sit siinä vaiheessa kun aina tulee toi kommentti, niin mä oon koulusta valmistunu ennen kun pääsee siihen parempaan, mutta toisaalta en mä kadu päivääkään tota etäaikaakaan.

Anju Nevalainen: Ei.

Anttoni Tikkunen: Et siitä jollain tavalla otti eri tavalla irti sitten.

Anju Nevalainen: Joo ja kun pääs siihen etärutiiniin tavallaan, et se… Muistan itekin jonkun luennon, kun makasin sohvalla silleen jalat sohvan selkänojalla ja läppäri oli vieressä ja kuuntelin toki koko ajan, mut just ajattelin että on tää opiskelu ihan kivaa, et niinkun jotenkin sit kun tajus, et ei tarvii välttämättä olla oikeesti siellä tietokonepöydän ääressä jatkuvasti, vaan voi mukautua ja muokata sitä.

Anttoni Tikkunen: Laittaa ruokaa ja kuunnella [Zoom-videota? 00:12:06].

Anju Nevalainen: Pestä pyykkiä ja mitä kaikkia oheistoimintoja siinä nyt tehtiin.

Anttoni Tikkunen: Kyllä ja itekin siitä sain siitä etäajasta jollain tavalla, oppi löytämään sen positiivisen puolen, että sit kun mä oon tehnyt töitä koulun ohessa koko opiskeluajan, niin sitten tavallaan oppi myös sen, että… Tai sai myös sen semmosen, että ei tartte koulusta juosta töihin, vaan voit rauhassa chillailla kotona ennen kun lähdet töihin ja kuunnella samalla sitä luentoa, et se on niinkun paljon… Sait paljon rennomman siitä opiskelusta.

Anju Nevalainen: Mutta oli se ihana mennä takas, sit päästä lähitunneille.

Anttoni Tikkunen: Oli.

Anju Nevalainen: Se oli niinkun energia aivan käsin kosketeltavaa, kun päästiin.

Anttoni Tikkunen: Kyllä.

Anju Nevalainen: Mä muistan sen jotenkin, et aurinko paisto ja linnut laulo, kun oltiin taas kaikki täällä.

Anttoni Tikkunen: Kyllä.

Anju Nevalainen: Et on se siinä se vertaistuki ja se kavereiden läsnäolo on kyllä tosi semmonen tärkee. Varsinkin mä oon semmonen, et mä oon ihmisten ihminen ja mä tarviin ihmisten seuraa ja muuta, niin aika yksinäiseks käy se, tavallaan.

Anttoni Tikkunen: Tykkää heittää luennolla jerryä.

Anju Nevalainen: No, kyllä sinä ainakin.

Anttoni Tikkunen: Aina välillä.

Klaudia Käkelä: Äsken puhuttiin vähän siitä, että molemmille on jäänyt mieleen se hetki kun päästään koronakurimuksen ainakin yhden vaiheen jälkeen sitten takaisin sinne lähiopetukseen. Kertoisitteko muita tällasia parhaita puolia opiskelusta? Semmosia asioita, mitkä on jäänyt kirkkaimmin mieleen.

Anju Nevalainen: Mun tekis melkein sanoa että tauot ja Kimblet, mutta, tota, ne on kyllä jääny…

Anttoni Tikkunen: Intensiiviset Kimble gamet.

Anju Nevalainen: On kyllä, joka tauko yhessä kohtaa hyödynnettiin, vedettiin Kimble-turnaukset. Varmaan Savotassakin on Kimblet pistetty sen takia piiloon, että oli yks opiskelijaporukka joka niitä käytti vähän huolettomasti, mut… Mut siis kyllä mulla, niinkun… Meillä oli ai… Siis yllättäävn paljon vierailijaluentoja ja ne oli kyllä semmosia, mitkä mua ainakin virkisti. No, riippu vähän tietty luennoitsijasta, mut silleen että suurin osa oli kuitenkin just tää työelämä… Työelämäyhteistyö tuotiin siihen meidän näköiselle ja vieraat kerto omia uratarinoitaan ja tälleen, et se anto mulle ainakin paljon semmosta virtaa sitten ja ehkä uusia ideoitakin mihin vois lähteä töitä hakemaan ja mikä vois olla semmonen mielenkiintonen juttu.

Anttoni Tikkunen: Mäkin huomasin niistä… Alukshan ne oli silleen, että niistä ei oikein ehkä osannut ottaa tarpeeks irti, mut sitten jossain vaiheessa tajus, että niinkun alko poimia niistä vierailuista kaikkea, että mitä mä voisin tehdä vähän samanlaista kun mitä vierailija on kertonut omaa uratarinaa. Sitä kautta rupes räätälöimään ehkä myös sitä omaa polkua sitten.

Anju Nevalainen: Ja mulle itse asiassa yks vierailija oli semmonen, että mä olin havitellut että pääsisin harjoitteluun tiettyyn paikkaan ja tietynlaisiin tehtäviin ja sitten kun sieltä tulikin vierailija meille ja kertoi sen työn sisällöstä ja minkälaista se on, niin mä tajusin et se ei oo yhtään mun juttu, että mä en oo valmis semmosiin uhrauksiin asuinpaikan ja perheen puolesta, mitä sellanen työ sitten vaatis, että pitää olla valmis muuttamaan jos työnantaja näin sanoo ja muuta. Sekin oli ihan hienoa, koska sit mä lähdin ihan muuhun suuntaan keskittämään sitä energiaa. Mä aika vahvasti olin halunnut sitä ja tavallaan menin sitä polkua pitkin et mä pääsen sinne harjotteluun, mut sit katkasin tavallaan saksilla sen polun.

Klaudia Käkelä: Seuraavaksi kuullaan kahden restonomiopettajan ajatuksia tästä koulutuksesta.

Klaudia Käkelä: Me hyppäämme tässä välissä juttelemaan restonomiopetuksen lehtorien kanssa, eli minulla on studiossa kanssani Merja Vehviläinen sekä Petra Laakso. Oikein lämpimästi tervetuloa.

Merja Vehviläinen: Kiitos.

Petra Laakso: Kiitos.

Klaudia Käkelä: Restonomit on saanut AVOP-tuloksissa, eli näissä opiskelijatyytyväisyyskyselyissä äärimmäisen hyviä tuloksia. Mistä te uskotte, et se johtuu? Te ootte ne henkilöt, jotka sitä opetusta tekee.

Merja Vehviläinen: Varmaan siis tämmönen yhteistyö koko koulutuksen ja opiskelijoiden ja henkilökunnan kanssa ja tietenkin, et siinä on mukana myös muut kuin meidän niin sanottu reston porukka, että kaikki myöskin opintotoimiston väki, viestinnän väki. Kaikki ansaitsee sen osansa, mutta va… Että me tehdään tosi paljon yhdessä, opiskelijat pääsee paljon vaikuttamaan ja henkilökunnalla on ehkä jonkinlainen semmonen hospitality mindset päässä. Me ollaan moni työskennelty matkailu- ja ravitsemisalalla esihenkilötehtävissä ja asiakaspalvelun kanssa, et me halutaan varmaan sitä kulttuuria heti alusta asti, kun opiskelija tulee meille, niin olla luomassa, että hei, teistä tulee alalle tärkeitä tekijöitä. Mä luulen, että se on ainakin semmonen iso ikkuna, mikä on varmasti se yks hyvä ajatus tähän, että miksi me ollaan onnistuttu siinä.

Petra Laakso: Kyllä ja me ollaan kuitenkin aika pieni koulutusala. Meillä on pienehkö tiimi. Meillä tieto liikkuu hyvin. Me myös tunnetaan meidän opiskelijat aika hyvin, että kun päästään tutuiksi heidän kanssa ja, tuota… Toki meille hakeutuu myös opiskelemaan sellasta porukkaa, jotka tykkää olla vuorovaikutuksessa keskenään ja yhteisöllisyys on tosi vahva, siellä restonomikoulutuksessa.

Merja Vehviläinen: Ja me pyydetään paljon palautetta, et ihan opintojaksotasolla, ja ylipäänsä opetetaan jo heidät siinä alussa kun he tulee meille opiskelemaan et hei, kertokaa jos joku on semmonen juttu mitä me voitais tehdä, tai mitä te toivotte. Opintomatkoihin pääsee opiskelijat vaikuttamaan, esittämään toiveita, ja sit kun ehkä ollaan sitä kulttuuria muokattu, tai niinkun luodaan sitä kulttuuria, niin kyllä sit myös opiskelijat tulee aika vaikeistakin asioista kertomaan et hei, nyt on tämmönen haaste tullut vastaan, että on semmonen luottamuksen kulttuuri myös.

Petra Laakso: Kyllä ja halutaan olla hyvin helposti lähestyttäviä opiskelijoille ja ollaan siitä saatukin palautetta, että me ollaan helposti saatavilla, me vastataan nopeesti ja meille on helppo tulla tosiaan puhumaan asiasta kuin asiasta.

Klaudia Käkelä: Te kerroittekin tossa tavallaan jo niitä semmosia elementtejä mitkä teidän mielestä tekee viihtyisän opiskeluympäristön, mutta onks jotain semmosia tiettyjä asioita, mihin te ootte erityisesti halunnut kiinnittää huomiota teidän työssä, jotta te loisitte semmosen ympäristön että opiskelijat viihtyis siellä hyvin.

Merja Vehviläinen: Ehkä se yhteisön, yhteisöllisyyden rakentaminen, tai jotenkin siitä hetkestä kun he ekapäivänä tulee, niin meidän opinnothan aloitetaan aina kuohuviinillä, et se on niinkun semmonen, et tavallaan se meidän ala on semmonen spesiaaliala johon kuuluu paljon elämyksiä ja yhdessä tekemistä ja tällasta onnellistamista asiakkaan näkökulmasta, niin ehkä me halutaan sitä samaa meidän opiskelijoille, et he ois ylpeitä siitä että tulee se semmonen me-henki. Ja sehän näkyy, et meillä on tosi tärkeessä roolissa toki myös ne edellisten vuosikurssien opiskelijat. Meidän tutorit on kauheen aktiivisia ja he vie sitä kulttuuria kans omalta osaltaan eteenpäin. Meille kuuluu semmonen asioiden juhlistaminen, ihan niinkun me henkilökuntanakin juhlittiin esimerkiks tänään kakkukahveilla meidän Great place to work -tuloksia, niin sitä samaa juhla me halutaan tavallaan meidän opiskelijoille olla opettamassa. Mä luulen, et se on semmonen mihin me ollaan oikeesti panostettu paljon, et kyllähän me mietitään aika tarkkaan just että millä tavalla… Mitä me tehdään tavallaan vaikka meidän opintojaksoilla, et se opiskelija saa siitä itselleen jotain, ja et me oikeesti nähdään aika paljon vaivaa siihen, että miten me suunnitellaan meidän tunteja ja ollaan puhuttukin siitä henkilökunnankin kesken paljon, että täytyyhän sen opetuksen olla tietyntasoista, että se opiskelija tulee ylipäänsä Kampukselle. Ja näinä aikoina tietenkin vielä erityisen paljon ollaan puhuttu siitä, kun on ollut koronaa ja on ollut etäopetusta ja muuta, että… Että jollain tavalla ehkä semmonen laatu. Ja sitten me ollaan puhuttu myös siitä ja saatu palautetta siitä, että opettajat on innoissaan työstään ja ylpeitä alastaan, et se on ehkä semmonen mistä ite oon tosi tyytyväinen, et se on välittynyt opiskelijoille. Et monta kertaa on et ihana, että te ootte innostuneita asiasta.

Klaudia Käkelä: Te ootte siinä opiskelijoiden kanssa tekemisissä päivittäin, niin mitkä on teidän näkökulmasta ne asiat jotka tekee tyytyväisen opiskelijan, niinkun kokonaisuuden.

Petra Laakso: No, varmasti se opiskelijayhteisö. Se, että on ryhmässä hyvä olla, on hyvä porukka niin sanotusti. Sitten, että on tosiaan mutkattomat, helpot välit niihin opettajiin. Saa tukea aina kun sitä tarvitsee. Saa ohjausta. Se, et opiskelija huomioidaan yksilönä ja huomioidaan näitä yksilöllisiä tarpeita. Me ollaan myös saatu hyvää palautetta siitä, et me pyritään olemaan mahdollisimman joustavia, et me tosiaan mennään sen opiskelijan tarpeet edellä mahdollisimman pitkälle.

Merja Vehviläinen: Joo ja opiskelijalla pitää aina olla turva siitä, et sillä on niinkun vastaus… Et vaikkei se saiskaan vielä valmista vastausta johonkin ongelmaan, mut joku oikeesti kiinnittää huomiota siihen, et jollakin on hätä jonkun asian suhteen, tai joku asia mietityttää, niin meillä on ainakin, kun meidän tutor-opettajat on aina saatavilla ja sähköpostiin vastataan ja kannustetaan, et no, lö… Et jos et mulle halua kertoa, niin kerro jollekin opettajalle, et jokainen voi löytää sen oman turvasatamansa sitten kaiken keskelle, että ei aina vaan sanota että mene Reppuun ja etsi sieltä tieto, tai mene nettiin ja näin, vaan et me oikeesti halutaan auttaa ja olla siinä hetkessä. Ja just toi minkä sanoit, toi erilaisuuden ehkä semmonen arvostaminen, et kyl meillä arvostetaan ja yritetään löytää aina varsin yksilökohtaisia ratkaisuja, että meidän opiskelijat on tosi erilaisia, heidän tavoitteensa on hyvin erilaisia, niin jokaiselle löytyy sit aina se semmonen oma tie kyllä varmasti.

Petra Laakso: Ja meillä hyvin vahvasti pyritään tiiminä yhdessä tukemaan opiskelijaa koko sen polun ajan, eli me lähdetään tosiaan sieltä opiskelijalähtöisesti ja opiskelijanäkökulmasta pyritään huolehtimaan siitä hänen kasvustaan ja niistä tarjoutuvista mahdollisuuksista täällä meillä opiskellessa.

Klaudia Käkelä: Minkä takia teidän mielestä opiskeleminen kannattaa?

Merja Vehviläinen: Opiskelu kyllä kannattaa siinä mielessä meidänkin alalla, että esimerkiks tällä hetkellä meillä on huutava työvoimapula ja uramahdollisuuksien tämmönen kirjo on aivan valtava. On yrittäjyyttä, on esihenkilötyötä, on vaikka minkälaista asiantuntijatehtävää. Et erityisesti tämmösenä aikana on mahdollisuus tehdä nopeita urapolku-etenemisiä. Ja sit toisaalta, mikä on ehkä tärkeintä opiskelussa on mun mielestä verkostoituminen, et sähän verkostoidut elinkeinoon, sä verkostoidut eri matkailualueisiin, eri yrityksiin, eri asiantuntijoihin keitä meillä käy vierailuilla ynnä missä käydään vierailuilla. Tehdään opintomatkoja ja tehdään oppimistehtäviä ja muita yrityksiin, niin kyllä mä näkisin että se verkostoituminen on semmonen, että ilman sitä ei nykyään oikein pärjää. Ja sit toisaalta inspiroituu, että ainahan se uusi luo jotain uutta näkökulmaa, kuitenkin.

Petra Laakso: Kyllä ja näistä opinnoista saa valmiuksia hyvin monentyyppisiin tehtäviin ja tosiaan sitten niiden yksilöllisten toiveiden ja tavoitteiden mukaisesti sitä pystyy sitten täydentämään. Harjoittelut esimerkiks on hyvin tärkeässä roolissa. Samoin muut erilaiset työelämäprojektit, joita voi opintojen aikana tehdä. Mutta, tota, opintojen kautta saa tosiaan sitä pohjaa hyvin monenlaisissa rooleissa työskentelylle.

Merja Vehviläinen: Ja tietenkin kansainvälisyyshän on yks, että pääsee aika iisisti ja kivasti sit vaikka vaihtoon tai lyhyempiin harjoittelujaksoihin ihan minne päin maailmaa tahansa ja se näyttää CV:ssä tosi hyvälle ja tuo sitten taas semmosia elämyksiä, mitä on tosi kiva mummona, pappana muistella.

Petra Laakso: Kyllä, siitä saa monenlaisia valmiuksia kyllä sitten.

Merja Vehviläinen: Restonomitutkinto on… Siis itsekin ollaan Petran kanssa valmistuttu restonomiksi ja mä oon ainakin törmännyt siihen, että aika monta kertaa joutuu korjaamaan, et se ei oo pelkästään sitä että sä oot ravintolassa tai hotellissa töissä. Se on matkalippu moneen, sillä voi tehdä todella valtavan erilaisia työtehtäviä ja sä voit olla hyvin erilainen ihminen, eli sopii hyvin monenlaiselle persoonalle ja pääset tekemään erilaisia työtehtäviä. Se on semmonen monitoiminen ammattinimike.

Petra Laakso: Kyllä. Ala on laaja ja tarjolla on hyvin monenlaisia, tosi mielenkiintoisia mahdollisuuksia.

Merja Vehviläinen: Niin ja pelikenttänä on koko maailma, niin se on mun mielestä aika hienoa. Siis totta kai sä voit olla vaikka sairaanhoitajana ympäri maailmaa töissä, mut silti se tarvitsee aina jonkun koulutuksen, kurssituksen, mut me voidaan vaan lähtee lentokoneella, et soronoo, nyt mä meen niinkun Kiinaan töihin, tai näin, että se on niinkun mun mielestä se ihana juttu et sitä pystyy tekemään kaikkialla. Ja sitten voi elämän muutosten myötä laajentaa ja vaihtaa tavallaan toimintaympäristöä, et pystyykin lähtemään sitten, kun en et enää jaksa olla iltatöissä tai viikonlopputöissä, niin voit vaihtaa työtehtävää ja toimipaikkaa ja opiskella lisää. Et jatko-opintojahan tästä on helppo lähteä tekemään aika moneen suuntaan ja niinkun moni lähteekin.

Petra Laakso: Kyllä ja tosiaan se yksilöllinen urapolku rakentuu sit näiden erilaisten muutosten ja kokemusten myötä hyvinkin monipuolisesti.

Klaudia Käkelä: Me on tässä jo vähän sivuttu sitä, että mitä te teette nyt molemmat tällä hetkellä. Te ootte tosiaan vamlistunut, Anju jo sillon aiemmin syksyllä ja Anttoni joulukuussa, niin mitä sä Anttoni esimerkiks tällä hetkellä teet.

Anttoni Tikkunen: Mä teen sitä samaa duunia mitä mä oon tehny koko kouluajan, et edelleen aspan hommissa, myyntihommissa ja kovasti kattelen sitä unelmaduunia. Muutamia hakemuksia… No, pari hakemusta viikossa oon saattanu tehdä silleen, asiakaspalveluhommia edelleen, tai ehkä enempi semmosta ihmisten parissa työskentelyä. Ja kouluaikana huomasin just, niinkun noi HR-puolen ja rekryhommat kiinnostaa, niin niitä oon tossa nyt hakenut kanssa. Saa nähdä millon tärppää.

Anju Nevalainen: Musta toi on hauska, kun mulla on itellä kans koko ajan vähän takaraivossa kans toi HR kautta rekryhomma. Henkilöstön hyvinvointi, henkilöstöjohtaminen.

Anttoni Tikkunen: Kyllä.

Anju Nevalainen: Tällaset on, niinkun pyörii takaraivossa, et niinkun… Kyl me varmaan opiskeluaikanakin näistä puhuttiin, mutta jotenkin se on kiva havaita, että…

Anttoni Tikkunen: Mut mulla tää tuli ehkä vasta just koulun loppupuolella tai jopa koulun jälkeen, et mä havahduin siihen et siitä vois olla itelle semmonen mikä kiinnostaa, missä vois ehkä olla omat vahvuudet silleen hyvin käytettävissä.

Klaudia Käkelä: Niin ja sähän oot Anju tällä hetkellä… Oliks se sun titteli ravintolapäällikkö?

Anju Nevalainen: Ei onneks oo, että vuoropäällikkö.

Klaudia Käkelä: Ei, kun vuoropäällikkö, niin olikin.

Anju Nevalainen: Joo. Vuoropäällikkönä lounasravintolassa ja on kyllä… Siis, kun olen ihmisten ihminen, niin on ihan parasta joka päivä olla ihmisten keskellä ja sitten nähdä niitä vakioasiakkaita ja heittää läppää niiden kanssa ja tavallaan se, että meilläkin on palvelu keskitasoa parempi jatkuvasti asiakastyytyväisyyskyselyissä ja se on meidän työpaikalla tärkee. Musta se on hienoa, että pystyy antaa siihen. Ja sit toisaalta myös, kun nyt ite matkailuun erikoistun ja olen lounasravintolassa, niin kyllä sit niistä ekan vuoden opinnoistakin on ollut hyötyä, että vähän muistutella itelle että mites nää jutut menikään ja niinkun opinnäytetyönhän mä tein lounasravintolan palveluiden parantamisesta, niin sit jotenkin hauska sekin, et sieltä ne kaikki tutkimustiedot ja kirjat ja kaikki mitä mä siihen luin, niin pystyy hyödyntää sit omassa työssä. Mut et onhan se, et just niinkun itellä myös se, et kun tämmöset kehittämishommat ja ehkä just se henkilöstöpuoli ja tällaset kiinnostaa, niin pitää sit katsoa että mitä tulevaisuus sit tuo tullessaan. Tällä hetkellä olen hyvin tyytyväinen työssäni, mutta en sulje mitään ovia sitten, että jos tilaisuuksia tulee eteen. Mun mielestä on kans tosi tärkeet, se työ on semmonen missä viihtyy ja et sä voit antaa sille työlle, mut se työ antaa myös takaisin sulle. Et on ehkä sit just tossa, iästä kun puhuttiin ja elämänkokemuksesta, niin sitten kesälläkin silloisessa työssäni, niin sanoin nuorille, että mulle… Niinkun tee vaan mun sunnuntaivuoro, et mulle nyt se aika on tärkeempää kun se raha. Et just sitä, että omaa palautumista kuuntelee ihan eri tavalla ja nyt syksyn jälkeen… Oli aika haipakka syksy meillä töissä, niin jotenkin sit korostuu vielä se, et pitää tykätä työstään, mut sit myös pitää osata palautua siitä ja osata myös sanoa ääneen työpaikalla, jos kokee kuormittavuutta ja muuta, et asiat kyllä ratkee sit puhumalla niistäkin.

Anttoni Tikkunen: Ja vähän ehkä nykyisessä duunissa tossa, niin oon tajunnut ite sen, että jos työ on mielekästä, niin se ei välttämättä edes tunnu työlle. Siinä vaiheessa ollaan aika hyvällä tolalla, jos se työ ei tunnu työlle, vaikka sä käyt siellä tekemässä siellä sen kahdeksan tuntia.

Anju Nevalainen: Joo, mä allekirjotan ton kanssa, et jos tulee työpäivän aikana se olo et hei, tää on kivaa ja saanko mä tästä palkkaakin. Wau.

Anttoni Tikkunen: Kyllä.

Anju Nevalainen: Se on niinkun semmonen, oikeestaan suurin osa työpäivistä on just niitä.

Anttoni Tikkunen: Kyllä.

Klaudia Käkelä: Se on aika monelle varmasti semmonen tavoitetila. Mä ehkä sitoisin tän myös siihen opiskeluun, koska mä ainakin muistan… Mä vähän teitä ennakkohaastattelin aikaisemmin ja Anttonin kanssa puhuttiin muun muassa siitä, että opinnoissa myös, sillon kun se oikeesti tuntuu omalta alalta, niin se antaa tosi paljon.

Anttoni Tikkunen: Kyllä.

Klaudia Käkelä: Mä oon teidän puheista päätellyt, että teillä molemmilla oli semmonen samanlainen kokemus.

Anju Nevalainen: Joo, siis kyllä oli, että vaikka ois ollut vähän semmonen ei niin miellyttävä, mielenkiintoinen kurssi, niin kyllä sen veti läpi. Ja mullakin oli sit, semmosiin ääh-kursseihin laitoin riman alemmas, et kunhan vaan saa alta sen pois ja kunhan saa hyväksytysti.

Klaudia Käkelä: Armollisuus.

Anju Nevalainen: Joo, et kunhan saa hyväksytysti läpi ja sit niihin panostin, mitkä oli oikeesti, niinkun… Koin tärkeeks.

Anttoni Tikkunen: Mitkä kiinnostaa ittee ja sit just mitä haluaa ottaa kaiken irti.

Anju Nevalainen: Joo. Mikähän kurssi se oli? Yks oli semmonen, mistä mä tein eniten muistiin… Siis mä en ollut tehnyt koko opiskelun aikana muistiinpanoja melkein mistään, niin oliks se just tää henkilöstöjohtamisen kurssi, mitä Memmu piti? Oisko ollu? Mut siis yks kurssi on… Mua naurattaa vielä, mä katon, mun tietokoneella on tiedostoja, niin siellä on niinkun yks kurssi, hervoton määrä sivuja ja muistiinpanoja. Ja sitten, jos laittaa kaikki muut muistiinpanot yhteen, niin ne on ehkä yks sivu.

Anttoni Tikkunen: Mulla se menee toisin päin, että mitä hankalampi ja haastavampi kurssi itelle, niin sitä enemmän joutuu kirjottaa, mut sitten kun on mielekäs kurssi, niin sit siitä vaan ottaa itelle niinkun takaisin.

Klaudia Käkelä: Millasia asioita te koette oppineenne tiedän korkeakouluopinnoissa, semmosia jotka ei suoraan liity niihin itse opintoihin, kuitenkaan?

Anttoni Tikkunen: Paha kysymys.

Anju Nevalainen: Joo, kyllä syvä hiljaisuus nyt tuli.

Klaudia Käkelä: Ainakin Kimble-taidot kehitty.

Anttoni Tikkunen: Kyllä.

Anju Nevalainen: Joo, siis Kimble-taidot kehitty ja ehkä se vihanhallinta myös sen Kimblen peluun yhteydessä.

Anttoni Tikkunen: Kärsivällisyys.

Anju Nevalainen: Kärsivällisyyttä oon oppinut siinä. Mutta kyllä mä niinkun ryhmätyötaidot, ainakin itsellä on se, että vaikka aina on osannut toimia ryhmässä, mut että kyllä se vaan just kun meitäkin reston puolella, niin aivan äärilaidasta toiseen ihmisiä ja erilaisia ja niinkun pitää ollakin, niin hienoa oppia huomaamaan ihmisten vahvuudet. Mä ainakin just ryhmätöissä sitten, kun teki jonkun ihan uuden kanssa, niin siinä meni hetki ennen kun oppi sen ihmisen vahvuudet, mutta sit huomas että sä osaat ton hyvin, tee sä toi, niin mä osaan tän hyvin, mä teen tän. Just semmonen yhdessä toimiminen ja…

Anttoni Tikkunen: Mä en muista mikä kurssi se oli, jossain puhuttiin siitä että oppii tunnistamaan ihmisissä just erilaiset luonteet. Tehtiin vielä joku testi. Mä en muista millä kurssilla se oli. Muistats sä?

Anju Nevalainen: Mäkin… Mä muistan sen.

Anttoni Tikkunen: Ja sitten jakauduttiin ryhmiin.

Anju Nevalainen: Niin tehtiin.

Anttoni Tikkunen: Sit kun oltiin samanhenkisten ihmisten kanssa siinä ryhmässä, niin sit se oli…

Anju Nevalainen: Niin tehtiin, se oli aika alussa vielä.

Anttoni Tikkunen: Joo, niin ehkä on oppinut sen huomaa just, että työelämässä on hirmu erilaisia ihmisiä ja kaikilla on erilaiset luonteet, et sitten oppinut huomaa just ne vahvuudet, että missä, niinkun…

Anju Nevalainen: On ja toi, mä… Nyt tuli semmonen flashback tosta, että kun me tehtiin se ryhmäytyminen siinä.

Anttoni Tikkunen: Me oltiin samassa.

Anju Nevalainen: Niin, niin tavallaan sit ehkä tajus myös sen, että työyhteisössä kun on erilaisia ihmisiä, niin se on hyvä, koska esimerkiks jos olis kaikki tämmösiä kun mä ja Anttoni, niin eihän siitä tulis yhtään mitään, koska tarvii sit myös niitä semmosia erilaisia tyyppejä. Sit siellä oli jotkut ketkä oli niitä…

Anttoni Tikkunen: Intensiivisiä, jotka potkii eteenpäin.

Anju Nevalainen: Kyllä, just niitä. Me ehkä ollaan niitä vähän rennompia ja vähän semmosia… Ei voi sanoa leväperäsempiä, mutta ehkä vähän kuitenkin, että tarvii just sen joka tunnollisesti sanoo, että nyt aikataulutetaan ja mennään ja tehdään.

Anttoni Tikkunen: Niinkun stressi ei näy päällepäin ainakaan omassa tekemisessä.

Anju Nevalainen: Niin, kyllä. Hyvä kun muistutit tosta, se oli oikeesti ihan…

Klaudia Käkelä: Niin, et ainakin semmonen tietynlainen ymmärrys tai ainakin muistutus siitä, että tavallaan niinkun teidänkin työssä puhuitte, että HR-hommat vois kiinnostaa, tavallaan tämmönen työyhteisötyö, niin se, että miten tärkeetä se onkaan että oikeesti on erilaisia tyyppejä siinä työyhteisössä ja et kaikkea erilaisuutta voi arvostaa.

Anju Nevalainen: Joo ja mun mielestä meille vielä korostettiin sitä aika… Musta tuntuu, että erityisesti Memmu oli se joka sano et hei, että restonomit on… Luovuuden ja hulluuden raja on häilyvä, että restoja on tosi monenlaisia, mut et kaikkia tarvitaan. Me tarvitaan työpaikalla se, joka tykkää tehdä yksin töitä ja on ehkä vähän introvertti koska se hoitaa ne tietyt hommat, ja me tarvitaan niitä jotka on tosi ekstroverttejä ja äänekkäitä ja me tarvitaan sit niitä keskitien kulkijoita ja… Et just se, että…

Anttoni Tikkunen: Siellä piti olla jokaista tyyppiä tyyliin yks.

Anju Nevalainen: Joo, et se toimii se dynamiikka.

Anttoni Tikkunen: Pyörii, kyllä.

Klaudia Käkelä: Seuraavaksi kuullaan yhden tradenomiopiskelijan ajatuksia opiskelusta.

Klaudia Käkelä: Ollaan täällä Kampussydämen lähistöllä Laura Tuohimaan kanssa. Sä valmistut welness-tradenomiksi nyt tässä keväällä ja teet parhaillaan opinnäytetyötäkin, niin millaset fiilikset on tästä pian lähestyvästä valmistumisesta.

Laura Tuohimaa: Hyvät fiilikset on, että paljon on tehty töitä, niin toki tuntuu hyvältä et se palkitaan ja pääsee sitten kesän kynnyksellä valmistumaan, niin kyllä se tuntuu hyvältä ja hyvät on fiilikset sen osalta.

Klaudia Käkelä: Kerro, et mikä on ollut sun mielestä parasta nyt näissä welness-tradenomin opinnoissa.

Laura Tuohimaa: Monikin asia on ollut mielekästä. Varmasti niinkun kaverit. Paljon on saanut uusia kavereita. Ja toki tää tutkinto-ohjelma on ollut miellyttävä, et se on vastannut odotuksia ja Savonia kaiken kaikkiaan kouluna tosi mukava. Paljon hyviä kokemuksia on jäänyt täältä, että oon tosi tyytyväinen kaiken kaikkiaan tähän opiskeluaikaan.

Klaudia Käkelä: Joo. Savonian tradenomit sai tässä AVOP-kyselyssä tosi hyvät tulokset, niinkun noi meidän restonomitkin, että ollaan, niinkun… Ihan tutkitusti ootte silleen tyytyväisiä. Mistä sä uskot, että se vois mahdollisesti johtua? Mikä olis sun arvio?

Laura Tuohimaa: No, niinkun sanoin, siihen vaikuttaa tosi moni asia ja se on varmaan yksilöllistäkin, mutta ihan varmasti koulun opetus ja opettajat, kaikki se ilmapiiri. Opetussuunnitelmat, miten ne on rakennettu, että se on niinkun opiskelijalle tarpeeks haastavaa, mutta jaksaminen on huomioitu siellä. Mä koen, että ainakin tossa welness-liiketalouden tutkinnossa se on se opetussuunnitelman rakentaminen onnistunut, koska siinä on ollut tarpeeks haastetta ja sit kuitenkin jaksaminen on pysynyt hyvällä tasolla kuitenkin. Sitten, koulun tilat, kun ne on tässä munkin opintojen aikana saanut uutta ilmettä ja remontoitu, niin ne on tukenut myöskin sitä opiskelua, et hyviä ryhmätyötiloja. Sitten toi kirjasto, Kampussydän, ravintolat mitä tässä on ja näin, niin ne on ollut tosi mielekkäitä, että on niinkun mielellään tullut kouluun. Totta kai, tossa oli toi etäopetus korona-aikana, mutta sekin hoidettiin tosi kivasti, että, tota… Joo.

Klaudia Käkelä: Miten sä kuvailisit, että millanen yhteishenki teillä oli esimerkiks teidän opiskelijaryhmässä?

Laura Tuohimaa: Mun mielestä meillä oli hyvä yhteishenki ja semmonen mukava, rento ilmapiiri kaiken kaikkiaan. Ja paljon löytyy kavereita myöskin ihan toisilta aloilta, että sillä tavalla verkostoituu täällä opiskelijoidenkin kanssa, tavallaan oman luokan ulkopuoleltakin. Mut meillä oli tosi kiva ilmapiiri, mukavia ihmisiä meidän luokalla ja… Joo.

Klaudia Käkelä: Opiskeleminenhan itsessään on tosi inspiroivaa ja innostavaa, mutta kyllähän siihen kuuluu tietysti myös sosiaalinen puoli, niin koitko sä että sä sait tavallaan paljon lisäpontta niistä opiskelukavereista.

Laura Tuohimaa: Siis ehdottomasti, kyllä. Ja nyt tuli heti mieleen tossa kun puhuit siitä yhteisöllisyydestä, niin Y-tiimi, jossa olin mukana, eli tää tämmönen yrittäjähenkinen, projektiluonteinen kurssi, 10 opintopisteen, niin siellä jotenkin vielä konkretisoitu se yhteisöllisyys, että kun tehtiin noita erilaisia projekteja, toimeksiantoja yrityksille, niin siellä tehtiin tosi tiiviisti yhteistyötä opiskelijoiden kesken ja sit meillä oli nää ihanat valmentajat, eli opettajat, niin siellä se yhteisöllisyys jotenkin vielä konkretisoitu kun oltiin esimerkiks Matkuksen jouluvaloja asentamassa kolme yötä, niin se oli kyllä aivan mahtavaa aikaa ja sit totta kai kaikki muut opiskelukaverit, että mitä kurssikavereita ja muita, niin ehdottomasti tosi tärkee asia opiskelussa kyllä.

Klaudia Käkelä: Se Y-tiimihän on tosiaan semmonen käytännön harjottelu, tai pääsee niinkun käyttämään niitä opiskeltuja asioita sitten käytännössä, niin onks se yks niistä asioista mitkä on jäänyt mieleen opiskelun parhaimpina juttuina?

Laura Tuohimaa: On ehdottomasti, että se käytännönläheisyys ja ne verkostoitumismahdollisuudet, että se on ollut kyllä tosi tärkeä. Kun miettii vaikka työelämää, niin semmonen käytännönläheisyys ja et se tavallaan se koulutuksen ja työelämän tavallaan se harppaus voi olla joskus aika iso, niin siinä niinkun sai paljon oppia siitäkin, tavallaan projektin johtamisesta ja mitä se ihan käytännössä on. Joo, et se vaikuttaa kyllä siihen siirtymään ja anto valmiuksia siihen kyllä.

Klaudia Käkelä: Mitkä on sit sellasia asioita opiskeluajassa, mitkä ei oo niin kivoja, et mitkä ois sit ehkä semmosia ikävämpiä puolia?

Laura Tuohimaa: No, totta kai välillä se kuormittavuus on semmonen asia mitä ei tietenkään toivo, mut se kuuluu tähän. Ja totta kai tossa oli toi korona-aika mikä aiheutti sitä etäopiskelua mullakin puolitoista vuotta, mitä sitä tuli, niinkun tosi paljon, niin se oli ehkä semmosta aikaa kun se opiskelu ei ollut niin mielekästä. Mut siinäkin näin kehittämismahdollisuuden, että nuo etätyöskentelymenetelmät ja kaikki on paljon ottanut askeleita eteenpäin, et jos niitä hyödynnetään vaan oikein niin se on mielekästä se etäopiskelukin. Se oli ehkä sellanen asia ja sit mitä tulee… Vielä palaan tohon jaksamiseen, niin Savoniassa kuitenkin opinto-ohjauksella, uraohjauksella, niin tuetaan sitä jaksamista ja siihen on saatavilla apua ja, tota… Mikä vaikuttaa positiivisesti mun mielestä siihen jaksamiseen on, että ne ihmiset on tavoitettavissa, että meilläkin ope-tutor ja opinto-ohjaaja on ollut tosi hyvin tavoitettavissa ihan koko tän opiskeluajan, niin siitä erityiskiitos kyllä.

Klaudia Käkelä: Meillä on myös korkeakoulukuraattori kans semmonen vielä lisäpalvelu näiden lisäks, mikä sitten voi auttaa semmosessa tilanteessa, että jos tuntuu että tarvii nyt vähän lisäboostia tai jutteluapua siihen hommaan, niin sekin sitten auttaa, mutta toi kuulostaa kyllä just siltä että kumminkin apuakin on siihen ajoittain hyvinkin kuluttavaan opiskelijaelämään.

Laura Tuohimaa: Kyllä ja tavallaan annetaan vinkkejä myöskin siihen ajanhallintaan, mikä on kaiken A ja O ja muistutetaan myös siitä, että pitää yllä kaikkia muitakin asioita sen opiskelun rinnalla.

Klaudia Käkelä: Kyllä. Itelle tuli ehkä järkytyksenä, muistan, sillon kun siirtyy yläasteelta lukioon ja tajus tavallaan sen, että miten tärkeetä on osata opiskella, et sekin on tärkeetä et sä opit opiskelemaan, niin se on myös semmonen juttu, mikä ei… Et voi olla, että jos ei oo ennen korkeakouluun tuloa tarvinnut sillä tavalla, että on vaikka pysynyt aina kaikki asiat mielessä ja sitten yhtäkkiä tarviikin opetella opiskelemaan silleen tavallaan vähän järjestelmällisemmin, niin sekin voi olla aika haastavaa, niin siihenkin saa sitten apua just noista tavallaan opintojen tukipalveluista.

Laura Tuohimaa: Kyllä, ehdottomasti. Se on just näin niinkun sanoit, että apua on saatavilla ja ehkä mulla oli se tilanne… Haluan nyt rohkaista kaikkia jotka vaikka lukiosta on hakemassa ammattikorkeakouluun, niin mulla oli YO-merkonomipohja, itelläni oli ehkä vähän astetta helpompi siirtyä tänne liiketalouden maailmaan, koska oli tavallaan sitä pohjatietoa, pohjakoulutus siellä. Mutta ehdottomasti kaikki jotka hakeutuu tälle alalle lukiosta tai toiselta alalta, niin täällä lähetään liikkeelle kuitenkin ihan niistä perusasioista ja opetetaan myöskin niitä hyviä opiskelumenetelmiä ja näin, että ihan tosiaan rohkeasti voi lähteä vaihtamaan alaa tai tulla sitten lukiosta. Tukea on saatavilla kyllä.

Klaudia Käkelä: Miten sä Laura näät, että millaset työllistymisnäkymät teillä on nyt welness-tradenomeilla?

Laura Tuohimaa: Mä nään, että meillä on erinaomaiset työllistymismahdollisuudet ja näkymät, että tradenomit löytää hyvin töitä, ja sitten kun meillä on tää erityis tavallaan osaaminen hyvinvointialalta, niin näen kyllä tosi valoisana ne mahdollisuudet mitä on tarjolla. Savonialla on paljon yhteistyökumppaneita keiden kautta sitten tarjotaankin harjoittelupaikkoja ja työpaikkoja opiskelijoille ja kesätöitä, niin sieltä on moni kaveri löytänyt mielekästä työtä, niin senkin puolesta pystyn sanomaan, että mahdollisuuksia on tarjolla.

Klaudia Käkelä: Saa hyvin jo opintojen aikana mahdollisesti jalkaa vähän oven väliin.

Laura Tuohimaa: Siis kyllä, ehdottomasti. Nimenomaan opiskeluaikana varmasti pystyy verkostoitumaan ja se on paljon itsestä kiinni.

Klaudia Käkelä: No, sulla tosiaan valmistuminen häämöttää, niin minkälaisia tulevaisuuden haaveita tai ajatuksia sulla nyt on sitten.

Laura Tuohimaa: Mulla on silleen suunnitelmat vielä avoinna, niinkun tässä ihan vaikka seuraavan vuoden ajalta, mutta kesältä mä odotan golf-kautta. Mä pelaan golfia ja kilpaurheilen siinä lajissa, et se on sellanen asia mitä mä kesällä tosi paljon odotan. Siinä golfin lomassa mä teen meidän perheyrityksessä töitä, eli meillä on tuolla majoitusliiketoiminta Tahkovuorella ja siinä on haaveissa myöskin, että mä joku päivä jatkaisin sitä, niin tämmöset lähitulevaisuuden haaveet, mutta, tota, mä oon aika semmonen tekevä ja välillä vähän impulsiivinenkin, että suunnitelmat saattaa muuttua ja, tota… Mutta tällä mennään tällä hetkellä ja tosi vahvasti näen sen, että yrittäjäksi olen ryhtymässä ja sitä kohti mennään.

Klaudia Käkelä: Kyllä ja kun nyt kun saa ton opintorutistuksen tehtyä, niin se ei ehkä haittaa, että vaikka yhden kesän ottaa siihen päälle pikkusen rauhallisemmin, eikä ihan heti paahda sata lasissa seuraavaan.

Laura Tuohimaa: Täysin samaa mieltä.

Klaudia Käkelä: Kyllä.

Klaudia Käkelä: Mitä te sanoisitte sellaselle henkilölle, joka pohtii että hakisko nyt opiskelemaan, tai mahdollisesti että mitä opiskelis?

Anttoni Tikkunen: Totta kai pitää hakea ja restoks. Ei oo vaihtoehtoja.

Anju Nevalainen: Ja Savonian restaks vielä, että se on niinkun ainoo.

Anttoni Tikkunen: Kyllä.

Anju Nevalainen: Mä oon sitä mieltä, että opiskelu kannattaa aina. Ja vaikka tuntuis puolen vuoden jälkeen että äh, ei ollu mun juttu, niin sit voi heittäytyä pois tai vaihtaa alaa tai näin, et nykyään…

Anttoni Tikkunen: Kattelee rauhassa sitä, mikä tuntuu kiinnostavalle.

Anju Nevalainen: Niin ja just jos ei ihan tiedä tarkkaan, niin vähän toi mitä Anttoni teki, että haki vähän eri aloja. Pääsykoemateriaaleista sit nouskin semmonen oma, kiinnostava juttu. En mä… Ei mulla oo semmosta ehdotonta, että tee näin niin onnistut. Oon vielä vähän liian nuori siihen. Et vähän… Ja jos tuntuu siltä että haluais pitää välivuoden, niin kyllä mä sanoisin että kannattaa silti hakee, et sit jos saakin sen opiskelupaikan, niin mun mielestä nekin on aika joustavia, että voikin alottaa sit vähän myöhemmin, et jos on päässyt sisään ja näin, et kannattaa ehdottomasti.

Anttoni Tikkunen: Kyllä.

Anju Nevalainen: Rohkeesti vaan. Ja ainakin pääsykokeet, niin ei niitä kannata jännittää.

Anttoni Tikkunen: Kiitos näistä sanoista. Minä nimittäin oon miettinyt, että hakisin opiskelemaan.

Anju Nevalainen: Ai.

Anttoni Tikkunen: Mut en… Ehkä hetken tässä maltan, että, tota, hirveesti kiinnosti kun katoin siis noita yliopiston maisteripuolen opintoja, niitä mistä kouluaikana on puhuttu. Eikö myö puhuttu, että myö mentäis [vaihtarikouluun? 00:50:07]?

Anju Nevalainen: Mä en, mä oon…

Anttoni Tikkunen: Oliks sun kanssa puhetta? Kenenkä kanssa…

Anju Nevalainen: Ei oo mun kanssa ollu. Eerikan kanssa varmaan, koska mä en… Mä oon todennut, että yliopisto ei oo mua varten, että mä en, niinkun…

Anttoni Tikkunen: Niin oli, joo. Se oli varmaan Eerikan kanssa.

Anju Nevalainen: Joo.

Anttoni Tikkunen: Se oli silleen et joo, et nähdään parin vuoden päästä [maisteri kaulassa? 00:50:19]. Joo, kyllä.

Anju Nevalainen: Joo, niin ja itse asiassa… Niin tais… Joo, nyt mä muistan. Niin oli, joo.

Anttoni Tikkunen: Kyllä.

Anju Nevalainen: En mä… Musta ei oo yliopistomaailmaan, mä en oo… Mulle sano harjottelupaikan ohjaajakin, että Anju, susta ei tuu tutkijaa ikinä. Mä sanoin että joo, ei tuu, kyllä mä tiedostan sen.

Anttoni Tikkunen: Ehkä mulla on just se tutkija sitten, että kun mä en tiedä sitten, jos itteeni… Oon aina vähän miettinyt että onko musta esimiesrooliin välttämättä oman luonteen puolesta, tai niinkun tälleen et mitä tykkää tehdäkin ylipäätään, niin sitten se vois olla just joku tutkija-asiantuntijapuoli ehkä enempi.

Klaudia Käkelä: Niin, eli olennaista ois kuitenkin se, että hakee, kattoo sen kortin ja kokeilee. Toki ymmärrän, asiat on muuttunu esimerkiks siitä kun ite ekan kerran haki opiskelemaan. On tullut näitä pisteytyksiä ja näitä.

Anju Nevalainen: Niin on, joo.

Klaudia Käkelä: Että jos ensimmäisen kerran hakee ja näin, niin sitä asiaa on, niinkun…

Anttoni Tikkunen: Saa enemmän pisteitä.

Klaudia Käkelä: Joo, sitä on, niinkun… Se on erilainen systeemi. En arvota sitä nyt tässä sen enempää, mutta jos et tunne ketään ihmistä joka tekee sitä alaa joka kiinnostais, tai ei ole riittävästi rohkeutta lähestyä tuntematonta, niin meidän Savonian verkkosivuilta, osoitteesta Savonia.fi, jos sinne hakuun kirjoittaa vaikka että uratarinat, niin sitten se antaa vastaukseksi meidän opiskelija- ja uratarinoita. Siellä on ihmiset, ihan oikeat ihmiset kertoneet, että millaista on opiskelu ja millaista on sitten tehdä sitä työtä.

Savonian legendat, jakso 15: Miksi opiskeleminen kannattaa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.