Opetus

SAVONIA-ARTIKKELI: PITKÄAIKAINEN TUTKIMUS- JA KOULUTUSYHTEISTYÖ BIOTEKNIIKAN ALALLA

Savonian konetekniikan koulutusohjelman opintojaksolla Tuotantoyrityksen ympäristönhallinta vieraili dosentti Elias Hakalehto (Itä-Suomen yliopisto, Helsingin yliopisto ja Finnoflag Oy), mistä on muodostunut jo useiden vuosien perinne. Elias Hakalehto on luennoinut Savonialla tai sitä edeltäneellä Kuopion teknillisellä oppilaitoksella 1980-luvulta lähtien jokaisella vuosikymmenellä Savonian järjestämissä seminaareissa ja muissa tilaisuuksissa. Edellä mainitun opintojakson lisäksi hän […]

Kuulumisia vuodesta ennen kesälomaa

Korona on muuttanut monenlaista toimintaa, myös meillä Savonialla. Koulutustoimintaa kuvaa hyvin sana hybridimalli eli lähi- ja etäopetuksen kombinaatio. Pääsääntö on ollut, että se opetus, joka on pedagogisesti voitu hoitaa etänä, on toteutettu etänä. Tekniikan koulutuksen luonteeseen kuitenkin kuuluu, ettei kaikkea koulutusta voida viedä verkkoon. Fyysisiä laitteita ja ympäristöjä tarvitaan yhä […]

Materiaalianalyysin, käytönaikaisen kunnonseurannan ja tekoälyn hyödyntäminen teollisessa kiertotaloudessa-hanke

Kirjoittaja Osmo Miinalainen. Materiaaliteknologia on merkittävä osa-alue usealla teollisuuden alalla ja muun muassa Pohjois-Savon kone- ja energia-alan kehitys- ja ohjelmatyössä asia on nostettu viime vuosina esille. Materiaalialan TKI-työssä ja palvelujen kehittämisessä vastuuta on sälytetty maakunnan koulutusorganisaatioille, jotka ovatkin tarttuneet haasteeseen toteuttamalla kehityshankkeita. Näissä hankkeissa on koottu alan osaamista sekä tutkimus-, […]

HitTek – Teknologiamuutos hitsaavassa teollisuudessa

Kirjoittaja Harri Komulainen. Suomen teknologiateollisuus on tilanteessa, missä uuden työvoiman tarve on arvion mukaan vuoteen 2021 mennessä yli 53 000. Osaavia hitsaajia ja hitsauksen toimihenkilöitä etsitään koko ajan edistämään teollisuuden kasvua. ​Alalle on tunnistettu valtakunnallisesti merkittävä osaajapula, johon nyt viimeistään pitää pystyä vaikuttamaan. Suomi ei ole kärkimaita teollisuuden digitalisaatiossa ja […]

BISTECH-HANKKEEN YHTEENVETO

Kirjoittajat: Esa Hietikko, Kai Kärkkäinen, Miika Kajanus, Gedi Skog            Johdanto BisTech-hankkeen taustalla on ollut se tosiasia, että kyetäkseen tuottamaan kilpailukykyisiä tuotteita valmistusteollisuuden tulee kehittää valmiuksiaan tutkimuksen ja innovoinnin osaamiseen ja teknologiseen muutokseen. Tämä edellyttää mm. vahvaa tuotestrategiaa ja tuoteportfolionhallintaa. Tärkeimmät päätökset tuotteiden kehittämisessä tehdään prosessin alkuvaiheessa, jonka hallintaan teollisuus […]

Valoksia eli valmistettavuuden ja ostettavuuden näkökulmien yhdistäminen liiketoiminnan tavoitteita tukeviksi tuotekonsepteiksi

Kirjoittajat: Kajanus, Hietikko, Kärkkäinen TUOTEOMINAISUUDET JA SPESIFIKAATIOT Tuotteen valmistettavuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi valmistusprosessin vaativuus, tarvittavien komponenttien saatavuus ja hinnat, käytössä oleva valmistusteknologia sekä osaaminen. Tuotteen ostettavuutta määrittävät esimerkiksi käytössä tarvittavat tuoteominaisuudet. Tuotekehityksessä joudutaan määrittelemään eli spesifioimaan näitä usein toisilleen vastakkaisia näkökumia yhdistäviä tuotekonsepteja. BisTech-hankkeessa kehitimme Valos-menetelmän helpottamaan tuotekonseptien analyyttistä […]

Bistech SIMULOINTI

Kirjoittaja: Esa Hietikko 1          Johdanto BisTech-prosessin edeltävien vaiheiden tuloksena on saatu selville eri Kano-luokkiin kuuluvat spesifikaatiot prioriteetteineen ja mittayksiköineen. Jotta tilanne voidaan viedä entistä konkreettisemmalle tasolle, voidaan ottaa käyttöön raha eli eurot. Simuloimalla spesifikaatioiden eri arvoilla voidaan hakea optimaalista tilannetta esimerkiksi kateprosentin, kate-eurojen tai myyntimäärien osalta. Selvää on, että tässä […]

BISTECH TESTAA KANO-MALLIN SOVELLUTUKSEN

Kirjoittaja: Kai Kärkkäinen 1         Johdanto Tuotekehityksessä ja etenkin sen QFD vaiheessa voi helposti unohtua, että asiakkaalla budjetti, jonka rajoissa ostopäätös tehdään. Asiakas pystyy tekemään tuotteella tietyn määrän lisäarvoa omalle asiakkaalleen eikä tätä voi rajattomasti kasvattaa, vaikka tuotteessa olisi paljon hienoja ominaisuuksia, niillä kun on tapana myös nostaa tuotteen hintaa. Tuoteominaisuuksien […]

UpTech-hankkeen tausta ja tarve

Kirjoittaja Henri Juntunen Tekniikan alan heikko vetovoimaisuus on kansallinen ongelma, joka on nostettu kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) toimesta yhdeksi keskeisistä tulevaisuuden haasteista teknologiateollisuudessa. Lisäksi Karvi on arvioinut, että osaavan työvoiman saatavuus rajoittaa jo nyt yritysten kasvumahdollisuuksia. Tekniikan vetovoimaisuuden puute näkyi 2019 korkeakoulujen yhteishaussa, missä 20 % tekniikan hakukohteista oli vähemmän […]

Kriittisten keinospesifikaatioiden löytäminen QFD-sovelluksella

Kirjoittaja: Gedi Skog. BisTech-menetelmään kuuluu olennaisena osana kriittisten keinospesifikaatioiden löytäminen QFD-matriisin avulla. Yritys voi tehdä näitä matriiseja QFD-sovelluksella, joka kehitettiin BisTech-hankkeessa. ASP.NET Core -pohjainen web-sovellus hyödyntää Microsoftin kirjautumispalvelua ja tallentaa kaiken datan SQL Server -tietokantaan. Käyttöliittymässä on hyödynnetty moderneja kehitystekniikoita dynaamisen ja sujuvan käyttäjäkokemuksen luomiseksi. Sovellus tarjoaa useita toimintoja suurenkin […]