Koronakriisi on haastanut meidät kaikki ammattikorkeakoulujen toimijat oppimaan uutta. Jatkuva oppiminen tarkoittaa yleisesti työikäisen väestön osaamisen päivittämistä, jotta pysytään mukana nopeasti muuttuvassa työelämässä. Tuosta näkökulmasta katsottuna olemme keskellä jatkuvaa oppimista. Koulutuksen käytännöt muuttuivat muutamassa päivässä.
Ammattikorkeakoulut ovat selvinneet etäopetukseen ja -opiskeluun siirtymisestä hyvin, todettiin Arenen blogissa 24.3. noin viikko muutoksen jälkeen. Osalle opettajista sähköisten työkalujen käyttö oli arkea jo ennen koronaa. eAMK-hankkeen YAMK-verkostoitumispäivässä 26.3. suuri osa noin 70 osallistujasta totesi tilanteen olevan näin. YAMK-tutkinnot ovatkin olleet pitkälti verkossa tai etänä opiskeltavia alusta asti.
AMK-tason tutkinnoissa tilanne on ollut heterogeenisempi ja aiempien digiloikkien nopeus ja pituus on vaihdellut koulutusaloittain ja tutkinnoittain. On ollut edelläkävijöitä ja perässä hitaammin tulijoita. Muuttuneessa tilanteessa loikkien tahti tiivistyi etenkin niillä, jotka eivät tähän mennessä olleet eturintamassa.
Ja hyvin on siis selvitty. Kaikilla aloilla opettajat ovat luoneet uusia ratkaisuja, ohjanneet ja tukeneet toisiaan ja jakaneet hyviä käytäntöjä. Niin kuin yksi opettaja totesi: pakko on hyvä motivaattori.
Nyt pitäisi pystyä näkemään tätä päivää kauemmas
Savonia-ammattikorkeakoulun strategiaan 2021 – 2024 on kirjattu, että jatkuva oppiminen on merkittävä osa toimintaa. Mitä kirjaus käytännössä tarkoittaa, se konkretisoituu tulevan strategian toimeenpano-ohjelmassa. Ohjelmaa laadittaessa pitäisi nyt pystyä näkemään tätä päivää kauemmas.
Koulutusmaailma on perinteisesti pukeutunut tarjontalähtöiseen ajatteluun. Kuinka saamme käännettyä takkimme kysyntälähtöisyyteen? Millä toimintatavoilla palvellaan yksilön urasuunnittelua ja -kehitystä yhtä lailla kuin yritysten HR-prosesseja yhteistyössä niiden kanssa? Mitä kaikkia yhteistyön muotoja tarvitaan, jotta dialogissa löydetään nykyiset ja tulevaisuuden osaamistarpeet?
Poikkeustila voi ei-toivottuna tilanteenakin avata silmiä muutokselle ja auttaa näkemään uusia mahdollisuuksia. Ainakin se on jo nyt nopeuttanut digitalisaatiota sekä ammattikorkeakoulujen opetuksessa, tutkimus- ja kehittämistyössä että korkeakoulupalveluissa. Opiskelijoiden ohjaus verkossa, kirjasto- ja tietopalvelut etänä ja tietohallinnon monipuoliset ohjeet tietojärjestelmien hyödyntämiseen ovat esimerkkejä nopeasta reagoinnista poikkeustilassa.
Otsikossa mainitsen linnunradan. Linnunrata on halki taivaan kulkeva tähtivana. Vanhoissa uskomuksissa sen on ajateltu olevan mm. pyhän linnun joutsenen reitti lintukotoon. Koronapoikkeustilanteen ajatteleminen matkana lintukotoon on toden totta asioiden kaunistelemista, mutta tämä kaikki antanee meistä monelle kuitenkin tunteen uuden oppimisesta, selviytymisestä ja yhteisöllisyydestä ennalta-arvaamattomassa tilanteessa. Sitä kokemusta kannattaa vaalia tasaisempina aikoina.
Marja Kopeli
jatkuvan oppimisen koordinaattori
Savonia-ammattikorkeakoulu