Oppijan omadata

Korkeakoulujen digivision yhteydessä on viljelty käsitettä oppijan omadata. Mistä omadatassa on kyse ja miten osaamisen nykyistä parempi hallinta hyödyntäisi itse oppijaa?

Oppijan omadata voidaan kuvata esimerkiksi niin, että se sisältää mahdollisimman kattavasti kaikki yksilön oppimista, osaamista ja osaamisen kehittymistä kuvaavan tiedon yhtenäisessä sähköisessä muodossa. Määrämuotoisen ja numeerisen informaation lisäksi data sisältää osaamista yksilöivää ja tarkentavaa tietoa eli koulutodistusten lisäksi osaamisperustaiset kuvaukset suoritetuista opinnoista. Formaalista koulutusjärjestelmästä kertyneen datan ohella oppijan omadata sisältää muun osaamista kerryttäneen koulutushistoriatiedon vastaavine sisältökuvauksineen kuten myös työelämässä kertyneen kokemuksen kautta karttuneen osaamisen kuvauksen.

Mitä oppija sitten kattavasta omadatasta hyötyy? Edellä kuvatun kaltaisen tietokokonaisuuden kautta yksilötasoinen osaamisen kuvaus astuisi aivan uudelle tasolle. Samalla kun kyetään kuvaamaan mitä yksilö osaa, voidaan myös paremmin havainnoida sitä missä kohtaa osaamisessa on puutteita. Datan hallinnan kautta oppija voi peilata nykyistä tarkemmin osaamistaan avoimiin työpaikkoihin tai vaikkapa arvioida sitä, millainen koulutus täydentäisi hänen osaamisprofiiliaan. Luovutettuaan omadatansa ulkopuolisen palveluntarjoajan käyttöön hän saattaisi saada tekoälyn valitsemia koulutus-tai työpaikkasuosituksia, tai työnantaja tiedon sopivista osaajista.

Omadatan avulla olisi myös varsin helppo toteuttaa aidosti oppijakohtaisesti räätälöity koulutus. Oppijan valittua tavoitetutkinnon tekoäly laatisi hänelle tavoitteiden mukaisen henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman valiten eri oppilaitosten tarjonnasta sisällöllisesti ja aikataulullisesti sopivia kokonaan tai pääosin verkossa suoritettavia opintoja. Mikäli oppijamme haluaisi valita vain palautteiden perusteella korkeimmat viisi tähteä saaneita koulutuksen tarjoajia, tällainen rajaus olisi mahdollinen. Kuka sitten kirjoittaisi tästä tutkintotodistuksen, tulee olemaan tulevaisuudessa kiinnostava kysymys.

Tieto on valtaa ja valta on rahaa. Tämä pätee myös oppijan omadatan suhteen. Siinä missä nyt ollaan luomassa kattavaa koko koulutusjärjestelmän ja yhteiskunnan yhdistävää tietorakennetta, on yksityinen markkina tähän jo aikoja sitten reagoinut. Jos tarkastellaan esimeriksi LinkedIn-verkkoyhteisöpalvelua, muodostavat käyttäjien itse vapaaehtoisesti syöttämät tiedot koulutuksista, harrastuksista ja kiinnostuksen kohteista massiivisen tietovarannon, omadatan. Suomessa palvelun käyttäjiä on tällä hetkellä noin 1,2 miljoonaa, maailmanlaajuisesti käyttäjiä on yli 600 miljoonaa. Yhteisöpalvelua täydentää LinkedIn Learning, jonka kurssitarjonnassa on tällä hetkellä jo yli 16 000 verkkokurssia.

Koulutusjärjestelmämme ja siinä mukana korkeakoulukenttä Suomessa tulee muuttumaan. Väestökehitykseen liittyvät haasteet on varsin laajasti tunnistettu, datan hallinnan ja sitä kautta tekoälyn laajamittaisen hyödyntämisen mukanaan tuomat uhat ja mahdollisuudet ovat sen sijaan jääneet varsin vähäiselle huomiolle. Syrjäinen sijaintimme ja omalaatuinen pieni kielemme on luonut luonnollisen koulutuskuplan, tämän puhkeaminen on kuitenkin joka päivä lähempänä.

Esa Viklund
kehittämispäällikkö
Savonia-ammattikorkeakoulu

En pysty, en osaa – totta vai tarua?

Peruskoulun jälkeen esimerkkihenkilömme opiskeli lähihoitajaksi ja jatkoi sen jälkeen opintoja ammattikorkeakoulussa sairaanhoitajaksi. Muutaman vuoden sairaanhoitajatyön jälkeen hän opiskeli farmaseutiksi. Nyt hän on ollut yli 10 vuotta farmaseuttina apteekissa ja opiskelee parhaillaan ohjelmistorobotiikkaa korkeakoulussa.  

Uratarinoita käytetään paljon ohjauksen välineenä. Tarinan esimerkkihenkilö on sisareni. Kerronpa toisen tarinan.  

Peruskoulun jälkeen nuori henkilömme opiskeli elintarvikelaborantiksi. Laborantin töitä hän ei tehnyt koskaan vaan sen sijaan pitkän uran vähittäiskaupan parissa. Kaupan alalta hän siirtyi pankkialalle ja työn ohessa opiskeli rahoitusalan ammattitutkinnon. Pyöreitä vuosia juhlittuaan hän alkoi opiskella rakennusarkkitehdin ammattikorkeakoulututkintoa. Tämä uratarina on hyvän ystäväni. 

Kerron nämä kaksi tarinaa, koska niitä yhdistää yksi asia. Molempien tarinoiden henkilöt lähtivät aikuisiällä opiskelemaan ihan jotain muuta kuin mitä olivat siihen asti opiskelleet tai minkä parissa olivat työskennelleet. Eikä opiskelemaan lähteminen ollut helppoa.  

Meillä ihmisillä on uskomuksia itsestämme. Voi olla, että nämä uskomukset estävät meitä tavoittelemasta sellaisia opintoja ja töitä, jotka meitä oikeasti kiinnostavat. Teemme helposti valinnat sillä perusteella mistä meillä on aiempaa kokemusta ja missä oletamme pärjäävämme. Uskomukset kaventavat valintojamme.  

Kannustan jokaista miettimään ja hankkimaan tietoa itseä kiinnostavista opinnoista tai työpaikoista. Lisäksi kehotan: puhukaa! Jos me jokainen kertoisimme avoimemmin omista toiveistamme, haaveistamme ja tulevaisuuden suunnitelmistamme, lähipiiristämme löytyisi varmasti ihmisiä, jotka osaavat kuunnella ja kannustaa. Sillä usein se, että sanoo toiveensa ääneen ja saa siihen tukea ja kannustusta, auttaa viemään asiaa eteenpäin ja laajentamaan omaa näkemystä ja ehkä luopumaan vääristä uskomuksista. 

Jos jossakin kohdassa mieleesi tulee: En pysty, en osaa, pysähdy miettimään, miksi ajattelet tai tunnet niin.  

Palaan vielä siskoni ja ystäväni tarinaan. Kummankin opintoihin hakeutuminen vaati kypsyttelyä ja keskusteluja. Molemmilla oli halu opiskella uutta, mutta kumpikaan ei oikein tiennyt mitä. He ottivat asian kanssani puheeksi. En tiedä olisivatko he ilman minun kanssani käytyjä keskusteluja päätyneet aloittamaan opintoja. Ehkä eivät. Varmastikin he olisivat jotakin alkaneet opiskella, mutta todennäköisesti jotakin sellaista, joka olisi ollut kytköksissä aiempiin opintoihin tai työkokemukseen. 

Molemmilla oli paljon uskomuksia itsestään ja ne selvästi rajoittivat. 

Molemmat kuitenkin pääsivät uskomuksistaan irti, olivat valmiita tekemään töitä oppiakseen uutta ja raivasivat konkreettisesti aikaa oppimiselle jääden opintovapaalle. Ystäväni valmistui vuosi sitten rakennusarkkitehti AMK -tutkintoon ja sisarellani on viimeiset opintojaksot menossa Ohjelmistorobotiikan (60 op) opintokokonaisuudesta. Heidän kohdallaan “En pysty, en osaa “oli tarua.

Uskaltaudu sinäkin opiskelemaan – osaat kyllä! 

Anne Koskela

Opintoasiainpäällikkö 

Savonia-ammattikorkeakoulu

Henkilöstön johtaminen ja kehittäminen jatkuvassa muutoksessa

piirros jossa ihmisiä kastellaan kuten kasvia

Johtaminen ja henkilöstön kehittäminen ovat jatkuvassa muutospaineessa. Osaavaa työvoimaa on yhä vähemmän tarjolla ja sukupolvien väliset erot tuovat oman mausteensa. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan tunne- tai humaanijohtaminen yleistyy ja johtajalta edellytetään mm. luovuutta ja empaattisuutta. Tämä voi päteä etenkin nuoreen sukupolveen. Karrikoiden sanottu ”management by perkele”-johtamistyyli voi olla hyvin vierasta nuorelle sukupolvelle. Johtaja tai omistaja kertoo, miten töitä tehdään tai mitä tuloksia tavoitellaan ilman vuorovaikutusta tai huomioiden työntekijöiden näkökulmia.

Tällä mallilla on asia hoidettu kymmeniä vuosia ja näin pärjätään jatkossakin. Siirretään vain opitut ja vanhat tavat toimia eikä toimintatavat uusiudu.

Nuoren sukupolven odotukset voivat olla erilaisia, joka voi näkyä henkilöstön vaihtuvuutena ja yrityksellä on haasteita saada uutta työvoimaa. Usein selitetään, että osaavaa työvoimaa ei ole saatavilla, kun sitä ei ole olemassakaan ilman sitoutumista henkilöstön koulutukseen ja perehdytykseen. Henkilöstöjohtamisen muutos voi olla hidasta, jos toimintamallit eivät tue muutosta ja kun ei ole kokemusperäistä tietoa paremmasta. Käsitteet mentorointi ja valmentaminen voivat olla vieraita, lisäksi organisaation koko asettaa omat rajoitteensa. Yhtenä vaihtoehtona henkilöstön kehittämisen toimenpiteet annetaan henkilölle, joka tuo uusia ajatuksia ja toimii yrityksessä viestintuojana sekä sparraajana. Toisaalta monissa pienemmissä yrityksissä ei ole vastuullista henkilöstön kehittämishenkilöä, vaan se on alistettu toimitusjohtajan, talousjohtajan tai tuotantojohtajan alle. Yleisesti heidän substanssi tai päätehtävä on toisaalla kuin henkilöstöasioissa.

Oppimisessa sekä yrityksen prosesseissa käytetään yhä enemmän digitaalisia ratkaisuja. Aika on rahaa ja sen käyttöä arvioidaan tuottavan ja kehittävän työn välillä. Sosiaalinen kanssakäyminen on vähentynyt myös opetuksessa ja yksilö joutuu itse etsimään tietolähteitä sekä arvioimaan sen hyödyllisyyttä työtehtäviinsä. Jotkut yksilöt tarvitsevat enemmän ohjausta eikä heillä ole täydellisiä valmiuksia itseopiskeluun tai -arviointiin. Mitä heille tehdään ja onko yrityksellä varaa luoda erilaisia toimintamalleja? On, jos johdolla on tahtotila huomioida erilaisuudet ja poikkeavuudet joustaen myös henkilöstökustannuksissa, koska yksilökohtainen koulutus ja ohjaus vaativat lisäpanostuksia.

Viime vuosien työelämän kehitykselle on kuvaavaa digitalisaation nopea kehitys ja yleistyminen. Suuntana on osaamisen korostuminen ja matalat organisaatiotasot. Nykyisin informaatiosta, osaamisesta ja luovuudesta on tullut niin organisaatioiden kuin yksilöidenkin kilpailuvaltteja. Keskeisenä haasteena on se, että ihmisten elämästä on tulossa entistä hektisempää, lyhyitä projekteja tai työsuhteitakin yksi toisen perään. Yhteneväinen kulttuuri on häviämässä ja tilalle on tullut eri ryhmien ja ammattikuntien eri osakulttuureja. Nämä kulttuurit muuttuvat ja leviävät yhä nopeammin mm. sosiaalisen median kautta. Työpaikan ulkopuolelle syntyy myös erilaisia verkostoja, joissa arvioidaan työyhteisöjä, työpaikkoja ja sparrataan toisia työntekijöitä.

Mikäli työntekijällä on vaihtoehtoja eri verkostojen kautta, he voivat vaihtaa työpaikkaa hyvinkin nopeasti, jos tarpeet ja toiveet eivät kohtaa käytännön työssä.

Nykypäivän kaikkea toimintaa sävyttää ympärillä vellova valtava viestitulva. Tietotekninen kehitys ja sen tuomat muutokset työvälineisiin ovat muuttaneet organisaatioita, niiden toimintatapoja sekä johtamisen käytänteitä. Toisaalta henkilöstö ei pärjää enää entisellä osaamisella, vaan uudistukset vaikuttavat henkilöstön osaamistarpeisiin. Onnistunut toiminta uudenlaisessa organisaatiossa edellyttää sitä, että jokainen tuo oman panoksen yhteiseen prosessiin ja se on vuorovaikutteista. Uudenlaiset työyhteisövalmiudet omaava henkilö on työhön ja organisaatioon sitoutunut, motivoitunut ja hänellä on korkea ammattitaito. Voidaan puhua myös oman markkina-arvon säilyttämisestä ja kasvattamisesta, kun yksilö kehittää osaamistaan läpi työuran. Tämä on niin sanottua osaamispääomaa, jota kehitetään yhteistyössä työntekijän ja työnantajan kanssa. Osaamisen kehittäminen ei ole pelkästään lukemista, tutkintoja tai opintopisteitä, vaan niitä pitää myös soveltaa käytäntöön.

Vanhan sanonnan mukaan ”ei lukemalla uimaan opi, veteen on mentävä!”

Aurinkoisia kesäpäiviä !

Tomi Hyttinen
liiketoimintapäällikkö
Savonia-ammattikorkeakoulu

Miksi mun pitää oppia uutta?

Oppimaan innostaminen on jännä asia. Nyt kun useimmat perheet ovat olleet kevään ajan etätöissä ja etäkoulussa, on pitänyt perustella moneen otteeseen miksi erilaisten asioiden oppiminen on tärkeää. Yksi lapsi alkaa päättämään kohta lukio-opintojaan, jolloin motivaatiotekijät löytyvät jatko-opintoihin hakeutumisen kautta. Toisella lapsella vain on luontainen tahto tehdä kaikki täysillä ja oikein, joten siellä sisäsyntyinen motivaatio löytyy ilman etsimistä. Kolmannelle alakoulu tarjoaa pelillisyyttä ja erilaisia ”miittejä” luokkakavereiden kesken, ja neljäs tyytyy värittämään eskarista saamiaan papereita paremman tekemisen puutteessa. Mutta entäs me aikuiset? Mikä meitä motivoi oppimaan uutta?

Oma tutkintoni valmistui samoihin aikoihin kun Suomi siirtyi euroon, eli hyvä tovi sitten. Olen kuitenkin saanut itseni motivoitua suorittamaan parin vuoden välein joitain opintoja, yleensä avoimen opintotarjonnan kautta suomalaisiin korkeakouluihin, mutta muutamaan otteeseen myös ulkomaisten korkeakoulujen kurssit ovat tarjonneet mielenkiintoisia sisältöjä. Päädyinpähän aloittamaan tohtoriopinnotkin, niissä työsarkaa vielä riittää.

Kirjoittajan omat opinnot ovat keskittyneet lähinnä korkeakoulutuksen ja sen markkinoinnin kehittämiseen

Mietin tässä keväällä, että mikä minua ajaa eteenpäin, miksi suoritan opintoja kun minulla kuitenkin on tutkinto ja työpaikka. Vastaus, tai oikeastaan vastaukset, tulivat yllättävän helposti. Haluan ihan aidosti oppia uutta, ajattelen että se auttaa minua tekemään työni entistä paremmin ja siten se hyödyttää minun lisäksi myös työnantajaani. Toinen syy on huomattavasti itsekkäämpi, sillä ajattelen, että CV:ni ja LinkedIn-profiilini pysyvät edes jotakuinkin tuoreina jos sinne joku rivi aina vuosittain tulee suoritettujen opintojen myötä.

Jatkuvan oppimisen termi meinasi olla minulle jo pieni peikko, kun viime kesänä tuntui, että joka toinen työasia liittyi siihen tavalla tai toisella. Ajattelin että tässä nyt vain vanhaa asiaa puhutaan uudella termillä. Tuon jälkeen ajatukseni on kyllä muuttunut ja kypsynyt. Nyt uskon, että me koulutuksen järjestäjät saamme jatkuvan oppimisen myötä tarjottua eri elämänvaiheissa oleville ihmisille suunnatut opinnot paljon entistä selkeämmiksi paketeiksi. Ei tarvitse aina ymmärtää mikä koulutus johtaa tutkintoon, mikä diplomiin ja mikä mihinkin. Kun ihmisillä on halu täydentää osaamistaan ja oppia uutta, korkeakouluilla pitäisi olla selkeä kokonaisuus josta itseään kiinnostavat opinnot voi helposti löytää. Vielä maailma ei ole tämän osalta valmis, mutta suunta on oikea.

PS. Savonia teki päätöksen tarjota avoimen amk:n opinnot maksutta kuluvan vuoden ajan. Ajattelin että noinkohan saadaan ihmiset kiinnostumaan koulutuksesta, kun ei se niin kallista ole ennenkään ollut. Miten väärässä olinkaan. Kävijämäärät avoimen amk:n nettisivuilla kasvoivat yli 4000%. Käy sinäkin tutustumassa tarjontaan, ja mieti mikä sinua ajaa oppimaan uutta.

Petteri Alanko
viestintäpäällikkö
Savonia-ammattikorkeakoulu

Onko kaiken aina pakko muuttua?

On. Tehdäänkö muutosta vain muutoksen vuoksi vai onko kaikki muutos kehitystä, onkin jo haastavampi kysymys vastattavaksi. Koulutuksen kentässä kuitenkin on varmaa, että meneillään oleva koronakevät tulee vaikuttamaan suomalaiseen koulutusjärjestelmään laajasti ja pysyvästi. Näin tulee tapahtumaan, halusimme sitä tai emme. Oleellinen kysymys onkin se, kuinka osaamme hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla nyt saatavat kokemukset.

Taannoinen digiloikkailu on muuttunut suorastaan harppomiseksi. Pakko on paras motivaattori ja opettajat eri kouluasteilla ovat etsineet, löytäneet ja käyttöönottaneet valtavan määrän uusia pedagogisia ratkaisuja. Osa näistä on varmasti myös tullut jäädäkseen.

Aiempina vuosina tehty työ kantaa tulosta.

On myös palkitsevaa huomata, että aiempina vuosina tehty työ kantaa tulosta. Niinpä ammattikorkeakoulujen siirtyminen etäopetusmoodiin onkin sujunut jopa hämmästyttävän kivuttomasti ja nopeasti. Opettajien ja opiskelijoiden digivalmiudet olivat jo valmiiksi keskimäärin korkealla tasolla. Samoin tätä tukevat tekniset ratkaisut ja näiden edellyttämät tukipalvelut olivat jo osa jokapäiväistä toimintaa.

Poikkeusolojen seurauksena suuri määrä eri toimialojen työntekijöitä on lomautettuna, lomautusuhan alla tai pahimmassa tapauksessa joutumassa työttömäksi. Tässä yhteydessä onkin keskusteltu laajasti koulutuksen ja nimenomaan uudelleen- ja täydennyskoulutuksen merkityksestä ja tarpeesta.

Jatkuvan oppimisen kentässä tarjonta ja kysyntä näyttäisivät kohtaavan toisensa.

Ammattikorkeakoulut ovatkin reagoineet asiaan ja kantaneet yhteiskuntavastuutaan muuttamalla avoimen ammattikorkeakoulun tarjontaa suurelta osin maksuttomaksi. Sinällään ei-toivottu kriisitilanne yhteiskunnassa näyttäisi johtavan siihen, että jatkuvan oppimisen kentässä tarjonta ja kysyntä kohtaisivat toisensa.

Ammattikorkeakoulujen rooli työelämän osaamisen varmistajana on tähän mennessä ollut valitettavan vaatimaton suhteessa niiden rooliin tutkintokoulutuksessa. Onkin mielenkiintoista nähdä, onko kriisissä siemen myös tämän roolin vahvistumiseen.

Kuopasta noustaessa oppiminen ja osaaminen ovat keskeisessä roolissa.

Yksi historian keskeisiä opetuksia on se, että historiasta ei yleensä opita mitään. Kuluvan kevään suhteen haluaisin olla optimistisempi. Suomalaiset ovat maailman osaavin kansa 2020, tämä oli taannoisen jo poliittiseen historiaan kadonneen hallituksen ohjelmatavoite. Ehkä tähän ei aivan vielä päästä, mutta sinällään tavoitteesta ei mielestäni ole syytä luopua, vuosilukua joudutaan toki tarkistamaan.

Koronan kaivamasta kuopasta noustaessa oppiminen ja osaaminen ovat keskeisessä roolissa. Yksi maailman osaavimmaksi pyrkivän kansan mittari onkin se, kuinka yhdessä niukkoja resursseja maksimaalisesti hyödyntäen tämän onnistumme tekemään.

Esa Viklund
kehittämispäällikkö
Savonia-ammattikorkeakoulu

Korona lennätti meidät jatkuvan oppimisen linnunradalle

Koronakriisi on haastanut meidät kaikki ammattikorkeakoulujen toimijat oppimaan uutta. Jatkuva oppiminen tarkoittaa yleisesti työikäisen väestön osaamisen päivittämistä, jotta pysytään mukana nopeasti muuttuvassa työelämässä. Tuosta näkökulmasta katsottuna olemme keskellä jatkuvaa oppimista. Koulutuksen käytännöt muuttuivat muutamassa päivässä.

Ammattikorkeakoulut ovat selvinneet etäopetukseen ja -opiskeluun siirtymisestä hyvin, todettiin Arenen blogissa 24.3. noin viikko muutoksen jälkeen. Osalle opettajista sähköisten työkalujen käyttö oli arkea jo ennen koronaa. eAMK-hankkeen YAMK-verkostoitumispäivässä 26.3. suuri osa noin 70 osallistujasta totesi tilanteen olevan näin. YAMK-tutkinnot ovatkin olleet pitkälti verkossa tai etänä opiskeltavia alusta asti.

AMK-tason tutkinnoissa tilanne on ollut heterogeenisempi ja aiempien digiloikkien nopeus ja pituus on vaihdellut koulutusaloittain ja tutkinnoittain. On ollut edelläkävijöitä ja perässä hitaammin tulijoita. Muuttuneessa tilanteessa loikkien tahti tiivistyi etenkin niillä, jotka eivät tähän mennessä olleet eturintamassa.

Ja hyvin on siis selvitty. Kaikilla aloilla opettajat ovat luoneet uusia ratkaisuja, ohjanneet ja tukeneet toisiaan ja jakaneet hyviä käytäntöjä. Niin kuin yksi opettaja totesi: pakko on hyvä motivaattori.

 

Nyt pitäisi pystyä näkemään tätä päivää kauemmas

Savonia-ammattikorkeakoulun strategiaan 2021 – 2024 on kirjattu, että jatkuva oppiminen on merkittävä osa toimintaa. Mitä kirjaus käytännössä tarkoittaa, se konkretisoituu tulevan strategian toimeenpano-ohjelmassa. Ohjelmaa laadittaessa pitäisi nyt pystyä näkemään tätä päivää kauemmas.

Koulutusmaailma on perinteisesti pukeutunut tarjontalähtöiseen ajatteluun. Kuinka saamme käännettyä takkimme kysyntälähtöisyyteen? Millä toimintatavoilla palvellaan yksilön urasuunnittelua ja -kehitystä yhtä lailla kuin yritysten HR-prosesseja yhteistyössä niiden kanssa? Mitä kaikkia yhteistyön muotoja tarvitaan, jotta dialogissa löydetään nykyiset ja tulevaisuuden osaamistarpeet?

Poikkeustila voi ei-toivottuna tilanteenakin avata silmiä muutokselle ja auttaa näkemään uusia mahdollisuuksia. Ainakin se on jo nyt nopeuttanut digitalisaatiota sekä ammattikorkeakoulujen opetuksessa, tutkimus- ja kehittämistyössä että korkeakoulupalveluissa. Opiskelijoiden ohjaus verkossa, kirjasto- ja tietopalvelut etänä ja tietohallinnon monipuoliset ohjeet tietojärjestelmien hyödyntämiseen ovat esimerkkejä nopeasta reagoinnista poikkeustilassa.

Otsikossa mainitsen linnunradan. Linnunrata on halki taivaan kulkeva tähtivana. Vanhoissa uskomuksissa sen on ajateltu olevan mm. pyhän linnun joutsenen reitti lintukotoon. Koronapoikkeustilanteen ajatteleminen matkana lintukotoon on toden totta asioiden kaunistelemista, mutta tämä kaikki antanee meistä monelle kuitenkin tunteen uuden oppimisesta, selviytymisestä ja yhteisöllisyydestä ennalta-arvaamattomassa tilanteessa. Sitä kokemusta kannattaa vaalia tasaisempina aikoina.

Marja Kopeli
jatkuvan oppimisen koordinaattori

Savonia-ammattikorkeakoulu

Jatkuva oppiminen tulvii joka tuutista – ja ihan syystäkin

On kuin olisin joutunut tulvapyörteeseen. Aloitin vuoden alussa Savonia-ammattikorkeakoulun jatkuvan oppimisen koordinaattorina, ja muutaman viikon ajan olen nyt hakenut otetta koordinoimastani tehtäväalueesta. Kun olen herkistänyt korvani kuulemaan jatkuvasta oppimisesta, niin siihen liittyvästä keskustelusta ei todellakaan ole puutetta.

Ihmisiä luokkahuoneessa oppimistilanteessa

Mitä jatkuva oppiminen on? Sen määritteleminen tarkasti on hankalaa, koska se tarkoittaa eri yhteyksissä eri asioita. Jatkuva oppiminen tarkoittaa koko elämänkaaren aikaista, eri elämänalueille ulottuvaa oppimista, kuvaa opetusneuvos Sanna Hirsivaara opetus- ja kulttuuriministeriöstä jatkuvan oppimisen seminaarissa Kuopiossa 11.2.2020. Tuolla määritelmällä jatkuva oppiminen tarkoittaa lähes samaa kuin aiempi elinikäinen oppiminen, varhaiskasvatuksesta eläkevuosiin.

Eri ministeriöiden yhteistyönä toteutettavassa jatkuvan oppimisen uudistuksessa 2020 – 2023 taas tarkastellaan erityisesti työuran aikaista eli työikäisten oppimista. Se tuntuu korkeakoulutoimijasta jotenkin läheisemmältä työkentältä.

Ammattikorkeakoulujen rahoitusmallissa jatkuva oppiminen kattaa avoimen ammattikorkeakoulun, erikoistumiskoulutusten, maahanmuuttajien valmentavan koulutuksen ja erillisillä opinto-oikeuksilla kertyneet opintopisteet.

Savoniassa jatkuvaan oppimiseen määritellään kuuluvaksi lisäksi liiketoimintana myytävä koulutus.

Tuossa on jo neljä eri määritelmää. Ei ihme, että käsitteestä ei tahdo saada selvärajaista kuvaa.

Jokainen meistä – mutta ei ainakaan vielä

Jatkuvan oppimisen seminaarissa 11.2. Kuopiossa visioitiin, että jokainen työikäinen kehittäisi osaamistaan aktiivisesti ja joustavasti työuran aikana. Ja että osaaminen uudistaa työelämää ja työelämä osaamista. Ja vielä että kaikilla on merkityksellisen elämän ja muuttuvan työn edellyttämät taidot ja osaaminen.

Työuran aikaiseen koulutukseen käytetään Suomessa noin 5,5 miljardia euroa vuodessa. Siitä oppilaitosten osuus on 1,3 mrd, työnantajien 2,1 mrd ja oppimisen toimeentulon rahoitus on reilut 2 mrd. Rahaa siis liikkuu paljon. Osaamisen kehittäminen kuitenkin jakaantuu epätasaisesti. Vuonna 2017 työntekijöistä koulutukseen osallistui 39 %, kun taas ylemmistä toimihenkilöistä 67 %. Eniten osaamisen kehittämisen tarvetta on niillä, jotka eivät aktiivisesti hakeudu koulutukseen. Se on kinkkinen ongelma.

Korkeakoulujen tehtävä tässä kokonaisuudessa vaikuttaa kiitolliselta. Korkeakoulutetut hakeutuvat koulutukseen, he haluavat kehittää osaamistaan työuran aikana. Miten voimme vastata tuohon huutoon? Meidän on uudistettava koulutusmuotoja ja pedagogiikkaa ja luotava jotain ihan uutta.

Entä osaamisen tunnustaminen jatkuvassa oppimisessa?

11.2. seminaariin yrityksen näkökulman tuonut Elcoline Groupin hallituksen puheenjohtaja Jere Räisänen on hyvä esimerkki jatkuvasta oppijasta. Hän on yhdistänyt työtä, yrittäjyyttä ja opiskelua jo liki kahdenkymmenen vuoden ajan. Hän toivoo korkeakouluilta työelämässä ja yrittäjyydessä kertyvän osaamisen parempaa tunnustamista ja opetuksen räätälöintiä työelämän tarpeita vastaavaksi.

Räisänen kertoi esimerkin omasta kokemuksestaan. Kun hän opiskeli ylempää korkeakoulututkintoa nelikymppisenä itseään puolta nuorempien joukossa, opettajat eivät olleet huomioineet tai noteeranneet hänen yrittäjäkokemuksensa tuomaa osaamista millään tavalla. Osaamisen tunnustaminen jatkuvan oppimisen polulla on yksi ratkaistava asia.

Näyttää siltä, että työnsarkaa riittää. Se tässä pyörteessä on innoittava asia.

 

Marja Kopeli
Jatkuvan oppimisen koordinaattori
Savonia-ammattikorkeakoulu

 

Tutustu 11.2. jatkuvan oppimisen seminaarin aineistoihin ja alustusten nauhoituksiin.