Podcastit

Intro: ÄlyAgri verkostohankkeen älytärskyt nyt myös podcastina. ÄlyAgri podcastissa jutellaan teemaverkoston jäsenten, maatalousyrittäjien, sekä asiantuntijoiden kanssa erilaisista älymaatalouden haasteista ja ratkaisuista. Lisäksi pääset kuulemaan, mikä on ÄlyAgri verkostohanke, mitä hankkeessa tehdään ja miksi. ÄlyAgri hanketta rahoittaa TEM Pohjois-Savon liiton kautta. 

Fiia: Tervetuloa ÄlyAgrin podcastiin. Meitä on tänään paikalla Fiia ÄlyAgrista ja Virpi Rautiainen Ylä- Savon ammattiopistolta. Meidän tämän päivän jaksossa keskustellaan oppimisympäristöjen kehittämisestä, kehittämisen tarpeesta ja sen tuomista hyödyistä alan yrittäjille. YSAOlla on Peltoniemen opetusmaatilalla tulossa suuriakin oppimisympäristöjen kehittämisen toimia tässä ihan lähitulevaisuudessa ja jutellaankin niistä kohta lisää. Esitteletkö Virpi sinä itsesi ensin?

Virpi: No niin moikka, kiva kun sain tulla tänne. Mä oon tosiaan Rautiaisen Virpi ja mä oon Ylä-Savon ammattiopistolla eli tuttavallisemmin YSAOlla töissä koulutusjohtajana ja työskentelen sitten meillä meidän tulosalueen henkilöstön kanssa meidän YSAOn oppimisympäristöihin ja opiskelijapalveluiden parhaaksi. Eli oppimisympäristöt on tietysti meillä nämä fyysiset tilat, laitteet ja ihan eläimetkin siellä osana ja sitten tärkeänä tukijalkana oppimisympäristöissä meillä on myös nämä meidän digitaaliset palvelut ja digitaalinen kampus. Mutta sitten lisäksi myös nämä opiskelijapalvelut eli ihan opintotoimisto ja hakijapalvelut ja koulutussuunnittelu, että semmoinen kokonaisuus on tässä työkenttänä.

Fiia: Mahtavaa kun pääsit mukaan tähän podcastiin. Ylä-Savon ammattiopistolla on oppilaitoksia Iisalmessa, Kiuruvedellä, Vieremällä, Toivalassa sekä Liperissä. Maatalousalan koulutusta YSAOlla on Kiuruvedellä ja Iisalmessa. Kiuruvedellä sijaitsee hevosalan oppimisympäristö Hingunniemi. Iisalmessa Peltoniemellä on maatalousalan opetusmaatila, jossa opiskellaan eläintenhoidon, maatalousalan ja yrittäjyyden sekä maatalousteknologian perus ja erikoisammattitutkintoja. Tässä jaksossa keskitytään Peltoniemen kampuksen maatalousalan oppimisympäristöihin.
Millaista teknologiaa teillä hyödynnetään opetuksessa ja millaisia hyötyjä siitä saadaan?

Virpi: No nyt tietysti teknologia on tosi olennainen osa monipuolista oppimisympäristöä ihan kaikilla koulutusaloilla. Ihan niinku kaikessa työelämässäkin on. Ja ylipäätään niinku nämä teknologia avusteiset ja digiratkaisut ne auttaa tietenkin opetuksen suunnittelussa toteutuksessa ja arvioinnissa ja osaltaan mahdollistavat myös niitä opetusmenetelmien kehittymistä ja sitä kautta sitten monipuolistavat tätä opiskelijan mahdollisuutta oppimiseen. Mutta että jos niinku lähtee tästä maatalousalan oppimisympäristön näkökulmista, että mitä, mitä kaikkea se teknologia sitten siellä opetuksessa ja oppimisympäristössä on. Niin yksi näkökulma on ihan tietenkin sitten se tekniikka mikä on siellä lähiopetuksen tukena. Puhun ihan siitä Audio visuaalisesta teknologiasta eli esittäminen, äänet ja niin edelleen eli kuva ja äänentoisto, joka on siellä tiloissa mukana ja sehän täällä auttaa niinku opiskelijan kannalta hyötyä siitä, että siellä opetustuokiossa voi olla opiskelija läsnä siellä kampuksella, mutta voi osallistua myös etänä sieltä, missä sitten hänelle siihen opintopolkuun se paikka on parempi, eli tavallaan joustava näkökulma hyötynä opiskelijan kannalta.

Ja sitten tietenkin ihan samalla lailla digitaalinen oppimisympäristö, niin on sekä lähi-, että etäopiskelun tukena. Yhtä lailla hyötynä taas sitten tämä mahdollistaa joustavaa opintopolkua. Mutta sitten jos lähdetään niinku ihan näihin tavallaan niinku käytettäviin teknologioihin osana sitä oppimista niin yksi semmoinen niinku näkökulma mitä ei välttämättä hirveästi sanota, mutta sekin tietysti ammatillisen koulutuksen järjestäjillä siellä opiskelijoiden työvälineissä on niin tämä, ihan nämä työelämän työvälineet niinku m365 palvelut. Eli ihan ne sähköpostit ja teamsit ja sähköiset tallennuspaikat ja muut. Eli nehän on niinku yhtenä osana siellä, että samalla opit ja harjoitat niitäkin taitoja. Mutta sitten jos mennään niin, kun tavallaan pedagogiseen teknologiaan niin yksi näkökulma on nämä simulaattorit. Ja nehän on meillä siellä kampuksilla ja niitä voi käyttää oppimisen tukena vaikkapa sitten koneiden ja laitteiden käsittely harjoittelussa ja nehän on tietenkin semmoinen turvallinen tapa, että lähtökohta on se, että se on nivottu siihen opetukseen. Sulla on ohjaaja, opettaja, joka auttaa neuvoo ja sä saat niinku semmoisen turvallisen tilan ja paikan harjoitella taitoa, että sun ei tarvitse jännittää, että mitä mulle tapahtuu tämän ison koneen kanssa esimerkiksi tai tuleeko joku vahinko. Ja sitten taas toisin päin, että nämä nykyiset simulaattorit niin nehän on oikeasti aika pieniäkin lopulta. Ne ei välttämättä ole enää niitä isoja simulaattorikoneita, jotka on niinku isompia kuin jääkaapit vaan tuota ne voi olla ihan niinku tietokoneen oheislaitteineen tehokkaampi tietokone vaan joka jaksaa pyörittää niitä ja niissä ohjelmistoissa on tosi laajat mahdollisuudet. Että sillä samalla simulaattorilla voi harjoitella vaikkapa sitä traktorin peruuttamista tai sitten vaikka dronen ohjaamista ja käsittelyä. Mutta että ennen kaikkea se hyöty siitä, että se on turvallinen, sillä opiskelijalle harjoitella ja sitten toisekseen sieltä saa opettajan ja ohjaajan lisäksi sitä palautetta, että miten asia meni.

Ja sitten vielä tämä näkökulma, että se teknologia itsessäänhän on integroitunut täysin sinne työvälineisiin ja laitteisiin, että jos maataloutta ajatellaan, niin traktorithan on ihan todella älykkäitä. Siellä on nämä ISOBUS viestintäjärjestelmät, jotka keskustelevat sen traktorin ja työkoneiden välillä ja vaikkapa joku lypsyrobotin ohjelmistoineen, jossa on niinku tekoäly avusteisia analyyseja siitä, että miten eläin voi ja minkälaista se maito oli ja niin edelleen. Että siellä on todella laaja kattaus sitä teknologiaa. Niin jos sen vielä sanon, niin yksi vielä näkökulman tähän, että kun puhutaan maatalouden oppimisympäristöstä, niin turvallisuus on tosi tärkeä niinku se on toki muillakin aloilla. Mutta se turvallisuus on tietysti ihan sitä, että miten sitä työtä tehdään ja miten suojavarusteita käytetään, mutta sitten tullaan myös näihin teknologian ratkaisuihin. Eli ihan tietoturvaan, joka on ihan tosi tärkeä kaikilla maatilayrittäjillä ja sitten tuota ihan vaikka siihen fyysiseen tilaturvallisuuteen, että jos mietitään niinku yksinkertaista asiaa kuin kameravalvontaratkaisu, vaikka niin nekin on tänä päivänä tekoälyä avusteisia että laaja kattaus.

Fiia: Kyllä tosi laaja kattaus ja varmasti niinku opetuksessa tosi monessa vaiheessa tulee tavallaan esille toi teknologia, jos aloitetaan tosiaan ihan sieltä niin kun audiovisuaalisuudesta ja sähköposteista ja erilaisista ohjelmistoista ja sitten siirrytään niinku noihin simulaattoreihin ja lypsyrobottiin ja traktoreihin.

Virpi: Näinpä se onkin. Se on meillä kaikilla työtä tekevillä vaan niin käsillä ja lähellä koko ajan meidän arkea.

Fiia: Kyllä ja on se tosi tärkeätä, että se tulee sitten niin kun opiskelijoillekin tutuksi ja opiskeluvaiheessa. Ja teillä on tulossa sinne Peltoniemelle iso oppimisympäristöjen kehittämisen toimi eli te rakennatte Peltoniemille uuden opetusnavetan. Mihin tarpeeseen tällä uudella navetalla vastataan?

Virpi: No meillä tietysti ammattiopistona niin kaikki investoinnit lähtee siitä, että on arvioitu tarve siihen, että siihen meidän oppimisympäristöön eli se opettamisen menetelmät ja oppimisen tuki tarvitsee. Tarvitsee meiltä jonkun olosuhteen, että millä missä me sitä teemme. Ja tietenkin nämä on ollut niinku ne ihan keskeisimmät asiat siinä, että minkä takia investoidaan opetusnavettaan. Toinen näkökulma on se, että maatalous on Pohjois-Savossa tosi tärkeä elinkeino, että jos nyt katsoo ihan viime vuoden tilastoja niin Pohjois-Pohjanmaan jälkeen Pohjois-Savo on se, jossa eniten tuotetaan maitoa ja Kuopio on niinku Suomen suurin maitopitäjä ja Kiuruvesi siellä hyvänä kolmantena eli ollaan niinku aivan tämä asian ytimessä. Eli ollaan tosi tärkeän elinkeinon äärellä ja kun puhutaan sitten tuota siitä, että meidän tehtävä on nimenomaan kouluttaa ammattilaisia meidän alueelle, niin tämä maatalous on meille siis tosi tärkeä ala ja se on meidän alueelle tosi tärkeä ala ja meillä pitää niinku olla olosuhteita, että me voidaan tarjota sitä. Sekä sitä ihan perusopetusta, mutta myös sitten sitä jatkuvaa oppimisen tarvetta. Ja meillähän on peltoniemessä ollut toki opetusnavetta hyvin pitkään. Ammattiopisto juhlii ensi vuonna 60 vuotis- juhlaansa ja maatalouden opetusta Peltoniemessä on ollut jo yli 100 vuotta, että puhutaan myös pitkistä juurista tietenkin sen asian kanssa. Ja meillä se nykyinen niinku opetusnavetta, että rakennus alkoi tulla elinkaarensa päähän nimenomaan, niinku maitokarjatuotannon näkökulmasta. Eli siellä oli saneeraustarpeita ja siinä tehtiin ihan tämmöinen ihan taloudellinen laskenta siitä, että lähdetäänkö saneeraamaan vai lähdetäänkö rakentamaan uutta ja sitten päädyttiin tähän uudisrakennuksen tekemiseen, että niinku meille tietysti tärkeintä on, että me pystytään sitten tarjoamaan siihen oppimiseen turvallinen ympäristö, joka vastaa mahdollisimman hyvin sitä työelämän tarvetta. Että niillä lähtökohdilla ollaan liikenteessä. Ja tullaan jatkossakin toimimaan, tietenkin meillä oppimisen alustana ja tukena sekä sinne jatkuva oppimiseen, olkoon se sitten maatilayrittäjien lisä- tai täydennys kouluttautumista tai sitten vaikkapa ihan aikuisille alan vaihtajillekin perustaitojen harjoittelussa ja sitten jotenkin oppivelvollisille yhtä lailla.

Fiia: ja varmasti toi tavallaan, kun teknologia koko ajan maataloudessa lisääntyy ja se kehittyy ihan hirveätä kyytiä, niin varmasti tosi tärkeätä, että niinku oppilaitoksena olette siellä niin kun antamassa sitä tukea ja oppia tuleville yrittäjille ja tämän hetken yrittäjille ja lomittajille.

Virpi: Kyllä, tämä niinku tuossa jo puhuttiinkin näistä teknologioista, että se on aika iso se kattaus, että mitä siellä työelämätaidoissa tarvitaan ja teknologia on semmoinen asia, että se uusiutuu tosi paljon nopeammin kuin esimerkiksi ne fyysiset rakennukset. Että kun fyysinen rakennus tehdään, niin se on monesti sen 40-50 vuotta pystyssä ja pienillä saneerauksilla, pienillä muutoksilla. Mutta teknologia on elinkaareltaan tosi paljon nopeampaa, että joku ohjelmisto elinkaari on yleensä sellainen, että siihen tulee isot versiot niin sanotusti ja uudet päivitykset jo niinku ihan muutamissa vuosissa ja joskus niiden elinkaarikin jää tosi lyhyeksi, että se 7 vuotta voi olla pitkä aika jollekin ohjelmistolle, että se on niinku niin ilmeinen asia, että siihen niinku tarvitaan niitä mahdollisuuksia harjoitella, tutustua ja sitten ehkä yrittäjien kannalta nimenomaan se tutustua, että voi sitten niinku miettiä, että miten sitten siellä omassa toiminnassa voisi hyödyntää.

Fiia: No mitäs teknologiaa uusi opetus navetta tulee sisältämään?

Virpi: No jos miettii tuota niinku ihan perus maatilan kannalta, niin sanoisin, että perusmaatilan teknologiat. Toki nyt niinku uusina tämän hetken versioina. Eli siellä on sitten tietenkin lypsyrobottia ja sitten tuota ruokinta- ja eläinten hyvinvointiin liittyvää teknologiaa. Ehkä niinku. Jos niinku yrittäisi miettiä siitä näkökulmasta, että mikä on niinku ero, niinku maatilayritykseen nähden opetus navetan teknologioilla, niin varmaan ne keskeiset erot tulee sitten sieltä, että siellä on enemmän siihen opetuksen ja oppimisen tukeen liittyvää teknologiaa. Eli olkoon se sitten just sitä audiovisuaalista äänen, kuvan välittämiseen liittyvää asiaa. Ja sitten meillä on tämä paino tuossa eläinten hyvinvoinnissa niin siihen liittyviä ratkaisuja johon osaltaan liittyy siis ihan tämmöistä perinteistä valvontakamera ratkaisua, mutta sitten myös siellä robotissa ollaan painotettu niitä ominaisuuksia, että pystytään sitten esimerkiksi tekoälyn avusteisesti niitä tiettyjä eläimiin liittyviä, olkoon se maitoon tai eläimeen itsensä liittyviä asioita analysoimaan ja hyödyntämään niitä näkökulmia.

Ja sitten tietysti meillä se, että meillä niinku lähtökohta on se, että me rakennetaan siitä maatalouden datasta silta Savonia ammattikorkeakoulun kanssa niin, että me jaetaan se data ja pystytään sitä kautta hyödyntämään sitä niinku siellä meidän tutkimus-, kehittämistekemisissä yhdessä ja no nämä on nyt siis navetan sisällä olevaa, että oma asiansa on sitten se, että mitä on tekniikka on kalustossa ja pelloilla ja niin edelleen. Mutta taisit kysyä navetan sisällä olevaa enemmänkin.

Fiia: Kyllä, mutta tämä esimerkiksi datasilta on kyllä niin hyödyllinen ja just se toi on niin kiva, että toi on niinku tavallaan yhteistyössä sitten Savonian kanssa. Pystyy agrologiopiskelijatkin siitä hyötymään.

Virpi: Kyllä. Tietenkin se mitä on Savonian kanssa tässä vaiheessa keskusteltu. Nyt siis tosiaan se ei ole vielä käynnissä se kehitystyö. Eli me on haettu siihen Pohjois-Savon liiton rahoitusta Tulevaisuuden Maatila -hankkeen nimellä, että päästään myös tätä toimintaa siihen kehittämään yhdessä ja toivon tietysti, että saataisiin se rahoitus ja niinku ne ajatukset siinä on nimenomaan se, että pystyttäisiin niinku se aito maatila ympäristön data tuomaan sinne korkeakouluopetuksen puolelle ja sitten toisaalta toisinpäin, että pystytään sitä sisältöä miten asioita on käsitelty korkeakoulun puolella opiskelijoiden toimesta, niin hyödyntämään myös siellä meidän arjessa soveltuvin osin, että saadaan myös niinku semmoinen sanotaan nyt integroitu oppimisympäristö. Toivottavasti aika myös niinku toiminnallisella tasolla.

Fiia: Ja hyvää yhteistyötä oppilaitosten välillä. No millaisia yhteistyömahdollisuuksia ja toivomuksia teillä on tämän uuden oppimisympäristön myötä?

Virpi: Meillä on niinku tietenkin YSAOna, niin kun ollaan koulu, niin meillä on se vahva pedagoginen opettamisen ja ohjauksen osaaminen. Ja tuota tietenkin tosi tärkeä on se, että me oltaisiin niinku mahdollisimman lähellä sitä viimeisintä näkökulmaa myös siihen alan yrittäjyyteen. Tässä tapauksessa sitten maatilan yrittäjyyteen ja minähän minä tietenkin toivon, että me pystyttäisiin niinku syventämään edelleen meidän niinku työelämäyhteistyötä tässä maatilayrittäjien kanssa ja yksi näkökulma on tietenkin sitten ihan myös maatalousteknologian yritysten kanssa siinä mielessä, että pystyttäisiin niin kun saamaan ehkä kun kokeiltavaksi tai niinku oppimisalustaksi myös sitä teknologiaa niinku jatkossakin. En tarkoita nyt vaan tämän investoinnin myötä, että jatkossakin meillä olisi niinku uusimpia teknologioita esimerkiksi koekäytettävänä tai vastaavana ja me pystyisimme sillä sitä kautta tarjoamaan myös niin sitä uuden teknologian oppimisen näkökulman mahdollisuutta oppia yrittäjille. Ja sitten niinku toinen näkökulma se, että mä haluaisin niinku vielä vahvemmin sinne meidän maatilan työhön integroida myös maatilan yrittäjän toimintaa, että me saataisi niinku sitä yrittäjyyden viimeisimpiä asioita ja näkökulmia meille sinne arkeen mukaan, että me tietysti tehdään se opettaminen ja ohjaaminen, mutta että meillä olisi niinku tosi tiivis vuoropuhelu, se on semmoinen minun haave ja toive.

Fiia: Kyllä sehän valmistaisi oppilaitakin sitten tavallaan paremmin sinne työelämään.

Virpi: No näin haluan uskoa.

Fiia: Millaisia valmiuksia oppilailla toivotaan olevan valmistumisen jälkeen tämän uuden navetan myötä?

Virpi: No nyt tietenkin tämä uusi navetta, niin se on uusi rakennus ja ne uudet teknologiat niinku äsken tuossa todettiin. Mutta että niin kun opetusnavetta on yksi osa oppimisympäristöä ja oppimisympäristö on tietysti paljon laajempi käsite kuin pelkkä se fyysinen ympäristö tiloineen, kalusteineen, teknologioineen. Eli siihenhän liittyy sitten tietenkin myös psyykkinen oppimisympäristö. Eli ihan se kokonaisuus ja sitten sosiaalinen oppimisympäristö. Eli kaikki se miten ne oppimistilanteet ja vastaavat siellä tilassa tapahtuu, se vuorovaikutus ja tähän haluan sanoa sen, että tämä oppimisympäristön fyysinen puoli niin tietenkin se mahdollistaa monipuolisten opiskelumenetelmien ja työtapojen käytön, mutta että ihan yhtä tärkeänä ja vielä tärkeämpänä kivijalkana on tietenkin se, että miten opetuksen menetelmät kehittyy. Miten ne opetus sisällöt kehittyy vastaamaan niitä vielä uudistuvia työelämäntarpeita ja toisaalta sitten niitä menetelmiä ja välineitä, joita on käytettävissä. Ja se on se niinku ihan tosi tärkeä painopiste meillä, että me tehdään tätä niinku rinnakkain, että me viedään niitä sisältöjä eteenpäin. Niitä opetuksen menetelmiä eteenpäin ja samalla varmistetaan, että se fyysinen oppimisympäristö vastaa niihin uudistuviin pedagogisiin lähestymistapoihin.

Ja sitä kautta sitten me niinku halutaan varmistaa se, että meillä se oppimisympäristö tukee niitä opiskelijan valmiuksia mahdollisimman niinku kokonaisvaltaisesti niin, että olisi sitten sen lisäksi, että on ne ajanmukaiset olosuhteet missä opiskella ja oppia ja harjoitella niin myös ne meidän sisällöt ja menetelmät vastaa niihin erityisesti.

Fiia: Eli se on tavallaan niin kun, se on kokonaisuus.

Virpi: Kyllä se on. Se on kokonaisuus. Oppimisympäristö on aina niin kuin sanoin, niin siellä on se fyysinen olosuhde, mutta siis tosi tärkeänä se sisältö, että mitä tapahtuu, että. Oon sanonut joskus niinkin aina, että se ei niinku auta mitään, että minkälainen navetta tai rakennus meillä on pystyssä vaan oleellista on se, että meillä on tosi kirkkaana mielessä, että mitä varten se on. Se on nimenomaan niitä työelämätaitojen harjoittelua ja varten ja sitten että meillä on ne menetelmät sellaisia, että ne on niinku vaikuttavia, tehokkaita ja luo sen turvallisen opiskelutunteen ja vastaa niihin sisällöllisesti niihin tarpeisiin mitä työelämä meiltä tarvitsee.

Fiia: Ja teillä on tämän uuden oppimisympäristön myötä uudenlaisia mahdollisuuksia toimia tutkimus-, kehitys- ja innovaatioympäristönä. Millaisia tutkimuksia uudessa navetassa voitaisiin tehdä, mihin sitä voitaisiin tutkimuspuolella hyödyntää?

Virpi: No jos ajatellaan niinku, että mikä se on se ammatillisen kouluttajan oppimisympäristö, niin se on tietysti hyvin lähellä sitä työelämän vastaavaa olosuhdetta. Eli meillä on ihan normaali maatila, maitotalouden tuotanto siellä ja ne eläimet ja se arki. Niinku se on maatilan yrityksissäkin, sillä twistillä, että meillä siellä on opiskelijoita ja siellä ollaan oppimassa niinku päivittäin ja mitä sitten tällaisessa olosuhteessa voi tutkia, niin siihen tietysti voi tutkijat jo paremmin vastata varmaan kun minä, mutta näin me ollaan sitä mietitty, että ne tutkimukset olisi enemmän niinku siihen käytännön tutkimusalustaan liittyviä asioita, että jos puhutaan vaikka niinku tieteellisestä tutkimuksesta jossakin Luonnonvara-alan keskuksen Maaningan navetassa niin sinnehän tehdään niinku pitkiä asetelmia vaikka ruokinnan suhteen ja niin edelleen, että mitä täältä saadaan, että se meidän näkökulma on, että se olisi enemmänkin sitä käytännön olosuhdetta. Ja sitä voisi siellä havainnoida ja tutkia.

Ja toinen näkökulma on sitten tietysti sen datan tarjoaminen ja tuottaminen, että me voidaan mitata, seurata ja tuottaa sitä tietoa sellaisessa muodossa, että sitä on helppo tutkijoiden käyttää ja hyödyntää. Että tämä on niinku siinä se yksi iso näkökulma, mutta yhtä lailla varmasti sitten jos puhutaan ammattikorkeakoulun näkökulmasta, niin toimintatutkimuksen eri näkökulmat niin siihenhän se tarjoaa oivan alustan tietenkin esimerkiksi opinnäytetöissä.

Fiia: Eli mahdollisuuksia on tosi paljon.

Virpi: Kyllä minä sanoisin, että niitä on paljon, että siinä on rajana vaan lähinnä se, että niinku mihin halutaan kohdentaa sitä tutkimuksen tekemistä. Mä mietin tässä sitä, että tuommoinen data silta ja datan keruu niin se voi kuulostaa vähän sellaiselta, että se voi olla vähän abstrakti, että mitä se tarkoittaa niin, että jos tähän nyt sitten jonkun käytännön esimerkin yrittäisi sanoa, että mitä meillä on esimerkiksi tehty. Että en puhu nyt maatalouden puolesta. Puhun hevostalouden puolesta niin esimerkiksi hevostaloudessa tuolla meidän Hingunniemen Kiuruveden kaupungin alueella sijaitsevalla kampuksella niin Helsingin yliopisto on tutkinut muun muassa hevosten uneen liittyvää näkökulmaa ja siinä käytännössä sitä tutkimusta tehtiin niin, että siellä meidän hevostalleilla oli kamerat ja sitä kautta välitettiin tieto taas sitten yliopiston tutkijoiden käytettäväksi ja he pystyi sitä kautta sitten seuraamaan ja analysoimaan erilaista siihen hevosen uneen liittyvää asiaa ja siihen liittyy sitten muutakin, että minkälaisella kuivikkeella ne hevoset nukkui ja minkälaista rytmiä heillä oli ollut, että tarkkaa kirjanpitoa. Mutta että niinku esimerkiksi tämän tyyppistä se tarkoittaa. Eli me me voidaan tarjota se niinku se tietopohja miltä se käytännössä siinä eläimen käytöksessä esimerkiksi joku toiminta näytti.

Fiia: Eli toimia ihan tämmöisenä niinku käytännön tutkimisen alustana. Ja tämä on kyllä varmasti tämä uusi navettakin niin tosi hyvä mahdollista tämmöiseen käytännön tutkimisen alustaksi, varsinkin kun sinne tämä datan seuranta tulee ja sitten mahdollisesti data siltaa. Se on ihan siis huikea mahdollisuus kyllä.

Virpi: Ja nimenomaan se data silta tässä tarkoittaa sitä, että meillä niinku se tieto mitä tuotetaan, olkoon se sitten sieltä lypsyrobotista, olkoon se sieltä pellolta kerättyä tietoa tai olkoon se sillä video kuvausvälineillä kerättyä tietoa niin on tehty tavallaan se tekniikka valmiiksi siihen, että se tieto saadaan kerättyä ja se on tarjolla. Eli se tieto on tarjolla myös sinne korkeakouluyhteistyöhön. Saatavilla myös niinku, tässä tapauksessa Savonian käyttöön ja sitten Savonian pitää tietenkin siihen sitten suunnitella se hyödyntämisnäkökulma, että miten sitä hyödynnetään opetuksessa tai sitten siellä tutkimuskehityspuolen tekemisissä.

Fiia: Eli se kerätty data, tieto on tavallaan laajemmin hyödynnettävissä. Ei pelkästään teidän YSAOn sisällä, vaan niinku muillekin. Sitten tuossa puhuttiin, kun puhuttiin tuosta Tulevaisuuden Maatila -hankkeesta, johon tämä datasilta liittyy, mutta ÄlyAgrissa meitä aina kiinnostaa myös maataloustekniikka, maatalousteknologian liittyvät nämä muut hankkeet. Mitä teillä on tai onko jotain kiinnostavaa mahdollisesti tulossa tulevaisuuden maatilahankkeen lisäksi?

Virpi: Tuota minä en ole suoranaisesti meillä tuota hanke hankepuolen hakemuksia tekemässä. Niin ja mutta niinku ideatasolla maatalouden ympärillä on aika paljonkin aihioita mitä eri kumppaneiden kanssa niin käydään ja keskustellaan ja Savonia tietysti siinä on meillä tosi tärkeänä osapuolena ja tällä hetkellä just on käynnissä niin myös niinku Voimaa luonnonvara alalle ja en edes muista kaikkia hankkeita, valitettavasti minä, että mitkä on käynnissä, joilla jo niinku tehdään todella paljon maatalouden niin kuin kehittämisnäkökulman eteen yhdessä laajan verkoston kanssa, kansallisen verkoston ja alueellisten verkostojen kanssa. Yhdessä tekemistä, että tämä on mun mielestä niinku mahtava juttu ja siis myös se näkökulma siinä, että tuota meillä ei ne ideat ole niin sanotusti loppuneet myöskään, että niitä kyllä löytyy. Sitten kysymys ehkä enemmän on siitä, että miten saadaan paketoitua ne aina näihin rahoitushakuihin ja niiden teemoihin sopiviksi. Ehkä nyt tämmöisellä vastauksella tähän lähtisin, koska en ole tosiaan itse suoraan meillä siinä hankeorganisaatiossa työssä, joka näitä valmistelee niin en pysty tehdä niinku mitään tähän tyhjentävää listaa antaa. Tässäpä näitä on.

Fiia: Kyllä, mutta tiedetään että tulossa on ja aihe on kiinnostava.

Virpi: Kyllä ja tietenkin minä näen niinku tärkeänä siinä myös sen, että nimenomaan, että meillä on näitä verkostoja, joiden kanssa tehdään yhdessä, olkoon sitten alueellisesti, mutta myös niinku kansallisesti. Esimerkiksi Luonnonvarakeskus, joka on niinku myös mukana monessa hankkeessa ja sitä kautta taas sitten niinku myös sitä kautta, mutta että muitakin reittejä kautta, niin myös kansainväliseen yhteistyöhön, että kyllä mä niinku ajattelen niin, että Suomessa on tosi hyvää maatalouden osaaminen. Me on pidetty luonnosta ja eläimistä hyvää huolta vuosikymmenet. Vuosisadatkin ja kyllä meillä on siinä varmasti eteenpäin annettavaa.

Fiia: Kyllä se on totta. Kyllä sitä omaa tai sitä osaamista kannattaa tuoda esille ja jakaa muille. Mutta kiitos Virpi, että tulit kertomaan meille teidän Peltoniemen oppimisympäristöjen kehittämisestä ja jäädään jännityksellä odottamaan, että jospa päästäisiin käymään itsekin siellä Peltoniemen uudella oppimisnavetalla sitten.

Virpi: Joo kiitos tosi paljon, kun sain olla tässä. Toivottavasti tässä oli jotain mukavaakin kuunneltavaa. Eikä vaan höpinöitä ja olette tietysti tosi tervetulleita meille. Keväällä, sitten tuolla toukokuussa -24, niin uusi opetusnavetta tulee meidän oppimisympäristöjen osaksi ja eläimet ja opiskelijat ja ihmiset siellä saa sen jälkeen uusissa tiloissa ja olosuhteissa työskennellä ja oppia.

Intro: ÄlyAgri verkostohankkeen älytärskyt nyt myös podcastina. ÄlyAgri podcastissa jutellaan teemaverkoston jäsenten, maatalousyrittäjien, sekä asiantuntijoiden kanssa erilaisista älymaatalouden haasteista ja ratkaisuista. Lisäksi pääset kuulemaan, mikä on ÄlyAgri verkostohanke, mitä hankkeessa tehdään ja miksi. ÄlyAgri hanketta rahoittaa TEM Pohjois-Savon liiton kautta. 

Fiia: Tässä jaksossa keskustelemme datan keräämisestä tilalla ja kerätyn datan hyödyntämisestä tilan sisäisissä töissä ja kehittämisessä. Meitä on tänään paikalla Fiia Ritvanen ÄlyAgrista ja vieraaksi olemme saaneet Jarkko Hyttisen, jolla on lypsykarjatila Pohjois-Savossa. Lisäksi Jarkko tekee viestintää maatilan töistä ja hänet löytääkin somesta Hyde1987 käyttäjänimellä. Kiva kun tulit vähän jakamaan teidän tilan datan keräämisestä ja sinun ajatuksiasi Jarkko. Haluatko sinä esitellä vielä itsesi ja kertoa millainen tila teiltä löytyy?

Jarkko: Joo kiitos. Kiitos että sain tulla puhumaan tänne podcastiin, että ihan mukava. Joo Hyttisen Jarkko ja kolmekymmentäviisivuotias, maitotilayrittäjä, että tässä on kaksituhattakolmetoista valmistunut agrologi AMK Savonialta, aikanaan. Siitä jo 10 vuotta aikaa, kun sieltä valmistuin poikkeen ja sen jälkeen on vähän niinku ulkopuolella ollut hommissa ensin. Että tuossa olin Hankkijalla aikanaan töissä ja sitten olin karjanhoitajana Peltosalmella ja oikeastaan pisimmän ajan mitä tein ennen maatalousyrittäjä uraa niin olin jalostusasiantuntijana viitisen vuotta, että moni varmasti tällä alueella muistaa minut siitä.

Ja nyt 2020 tehtiin tähän meille sukupolven vaihdos. Sitten oma tausta on vielä kanssa se, että mulla on kotitila Maaningalla, että siellä oli semmoinen noin viitisenkymmentä lehmää parressa vanhassa navetassa, mutta me päätettiin, että me tehdään tähän tämä sukupolven vaihdos tänne Sonkajärvelle vaimon kotipaikalla. Ja tämä meidän tilahan on vanha perintötila tai sukutila tämä oikeastaan on. 1734 vuodesta asti on sukujuuret niinku vaimon suvusta ja meillä on tällä hetkellä noin 80 elukkaa. Yhden robotin tila on ja meillä on peltoa semmoinen 232 hehtaaria. 127 hehtaaria on tässä Sonkajärvellä. Tänne painottuu suurimmaksi osaksi sen nurmen tuotanto, plus sitten viljantuotanto on kanssa, mikä menee omaan karjaan ja sitten 75 km:n päässä on meidän tai minun kotitilan pelot kanssa viljelyssä. Siinä on 105 hehtaaria ja siellä on erikoiskasveja, kuminoita, härkäpapua, hernettä. Sitten kauraa, ohraa ja yritetään sitä vehnääkin sinne saada, että sieltä oikeastaan myynti kasvituloja tulee aika paljon mikään niinku meidän liikevaihtoon vaikuttaa ihan mukavasti. Mukavasti, niin tämmöinen kokonaisuus meillä tässä on pyöritettävänä.

Fiia: Joo, sulla on aika monipuolinen tausta kyllä, että toisaalta varmaan tosi tukevaan niinku tämmöinen yrittäjäkin, että on kokemusta muistakin töistä. Ja muualla työskentelystä.

Jarkko: Joo siis sanotaanko näin, että kyllähän se niinku vaikka itse yli kolmikymppisenä tähän hommaan rupesin niin kyllähän se on paljon antanut, että on muualla käynyt töissä. Ajatuksia on saanut muualta ja sitten nähnyt eri toimintatapoja mitenkä eri tiloilla tehdään töitä niin sieltä on saanut niinku poimia tavallaan semmoisia hyviä vinkkejä itselle ja sitten on nähnyt niitä tietenkin mitkä ei toimi niin itse en tee niitä samoja virheitä niin tänne on voinut tulla vaan itselleen niitä. Niin se on saanut tehostettua sitä omaa toimintaa ja eli niin koko ajanhan me yritetään tehostaa tätä meidän toimintaa paremmaksi.

Fiia: Kyllä, joo ja teillä tuntuu olevankin aika monipuolinen tila, että kun on sitä lypsylehmää, mutta sitten on lisäksi vielä erikoiskasvien viljelyä, niin on kyllä tosi monipuolinen tila.

Jarkko: Siihen on pyritty ja kyllähän se antaa niinku paljon, että kun on monipuolista viljelyä, että se kanssa tämä, että vaikka meillä on 2 paikkaa, eri suunnassa nämä tilat, niin tänä vuonna varsin niin se korostui, että tänä vuonna esimerkiksi Sonkajärvellä viljasato oli heikko, mutta sitten Maaningalla sateet kulki paremmin ja siellä onnistuttiin, sieltä saatiin tosi hyvää viljasatoa, että se sitten kompensoitu, että me ei ihan täysin tehty huonoa tulosta tänä vuonna niinku viljapuolelta.

Fiia: Toi on kyllä totta, antaa vähän maantieteellistä eroa myös niin kun sääilmiöillekin. No millaista dataa teillä tilalla kerätään ja mitkä koneet teillä dataa kerää?

Jarkko: Kyllähän se pitää sanoa, että moni laite sitä kerää ja sitä on niinku dataahan on hyödynnettäväksi niinku aika paljon. Että jos lähdetään niinku ihan ensimmäisenä siitä meidän pääkoneesta lypsyrobotista, mikä toimii meillä 24/7. Siitähän me saadaan maitomääriä, saadaan, että mitenkä paljon jokainen lehmä lypsää, läpikulut saadaan, mitenkä monta kertaa on meidän lehmät juoksua portin läpi itse ja sitten tietenkin lypsykerrat ja sitten kanssa minkä verran eläimet syöpi siitä robotin kautta ja totta kaihan myös sitten mittalypsyt joka kuukausi pidetään. Siitä saadaan niinku maidon koostumukset, saadaan rasvat ja valkuaiset ja urea ja maito määrät ja sieltä kautta päästään sitten ruokinnan seurantaan tarkemmin.

Ja sitten jos eläinpuolella jatketaan, niin hiehojen elopainoja mitataan aika ahkerasti, ihan sitä ruokinnan onnistumisen kannalta. Saadaan seurattua, että kasvaako ne kuinka hyvin. Ja niin se on se hienojen elopainon mitta, se on käsipeliä, että sitä ei mikään kone mittaa, mutta se on tärkeä niinku datan keruun kohde. Ja sitten eläinpuolelta, jos jatketaan niin rakenne arvostelutietoja, me halutaan tietää mihin suuntaan meidän eläinten rakenne kehittyy tällä hetkellä, mennäänkö me jalostuksessa oikeaan suuntaan, että me kuitenkin niin vaaditaan elämästä aika paljon tällä hetkellä tuossa robottilypsyssä, että se on oikean mallinen, että sen pitää olla tehokas se lehmä eikä se saa pieni olla eikä isokaan olla. Että nykypäivänä niinku just kun tähän dataan keruuseen ollaan menty, niin paljon niinku keskustellaan jalostuspuolellakin siitä että lehmä ei saisi olla pieni, se ei syö silloin paljon, mutta lehmä ei saisi olla suurikaan että siinä vaiheessa kun lehmä on suuri niin se joutuu siihen ylläpitoon käyttämään todella paljon niinku ruokoa että se jos otetaan semmoinen optimikokoinen lehmä ja sitten semmoinen suuri lehmä molemmat lypsää 40 kiloa maitoa, mutta onhan se suuri lehmä se joutuu enemmän syömään siihen ylläpitoon siinä vaiheessa, että tässäkin tulee se datan keruu kanssa.

Fiia: Varmaan noissa jalostuspuolella myös niin sitten toisaalta niin kyllähän varmaan niin kun esim navetan koko tai minkä kokoiselle lehmälle on vaikka parsi suunniteltu ja kaikki sellainen niin kyllä sitä varmasti haetaan sitä optimia sinne navettaa ja sinne robottiin ja sitten vielä lisäksi tuotokseen.

Jarkko: Kyllä se on niinku koko ajan sitä hakemista, että kyllähän se niinku ruokinnalla ja jalostamisella saat isoja lehmiä jalostettua. Mutta onko se niinku järkevää sitten niitten isojen lehmien jalostaminen, että mieluummin sitten, se on kuitenkin, niin joku amerikkalaistutkimus oli aikanaan, että siinäkin oli dataa kerätty, että oliko se 155 senttiä ylitse olevat takakorkeudeltaan niin holstein lehmät, niin se oli keskimäärin se poikimakerta alle 3. Niin siinäkin, kun tällä tavalla dataa kerätään, niin me saadaan sitä tietoa paljon.

Fiia: Joo niinpä ja pystyy vähän sitten miettimään, että mitkä ne on omalle tilalle niinku ne oleelliset.

Jarkko: Kyllä, jokainen tila on kuitenkin niin yksilöllinen, että jotka siellä tilalla omat tavoitteeni. Meillä voi olla, että meillä on niinku esimerkiksi tavoitteena tuotos, elikkä me halutaan maitoa ja sitten halutaan pitoisuuksia tuonne maitoon ja toisella voi olla utare rakenne. Toisella voi olla luonne, että siellä on niinku jokaisella tilalla omat tavoitteensa tämän suhteen.

Ja tietenkin eläin puolta jos jatketaan niin kuntoluokat on kanssa semmoisia mitä me aktiivisesti kanssa neuvojan toimesta mitataan, koska tuota meidän on saatava se ruokinnan taso selville, että ruokitaanko me ummessaolo kaudella oikein, ruokitaanko me hiehokaudella oikein ja ruokitaanko me lypsykaudella nämä lehmät oikein. Että jos meillä lehmät rupeaa niin lihomaan niin sehän tietää sitten jos kuntoluokat rupeaa nousemaan sen lähemmäs viittä, että siellä on sitten semmoisia ongelmia että voi tulla halvauksia, kiimattomuutta, ynnä muuta. Ja sitten tietenkin, jos se rupeaa laihtumaan niin sitten on ne ketoosi ongelmat ja sitten alkulypsykaudesta ei saada tarpeeksi energiaa niin eihän ne lehmät lähde lypsämään. Sekin vaikuttaa taas moneen asiaan. Että siinä on niinku koko ajan, niinku näitä pitää kerätä, että ollaan niinku hököllä, että mitä siellä tapahtuu. Että sä et oot niinku ole enää oikein maanviljelijä tässä hommassa, sä oot yrittäjä niin sun pitää olla niinku vieteri ja kiristin, että sun pitää koko ajan tiedä mitä täällä tapahtuu ja missä tapahtuu.

Fiia: Niin aika moninaisesti ja sitten tuota dataakin tulee niin monesta tavallaan ja ihan siitä niin kun eläimentietoa, ei puhuta niinku ruokinta asioista välttämättä, vaan se että mitä sitten eläimestä tulee niin siis sitä tietoa tulee tosi paljon.

Jarkko: Niin tulee ja se pitäisi se osata sitten ne pääpointit sieltä hyödyntäen, että sitten ei saisi mennä ikinä oikein lillukan varsiin että se sehän voit niihin lillukan varsiin niinku siinä datassakin tarttua, mutta onko se niinku ajallisesti järkevää. Entä jos sä otat ne pääpointit sieltä ja lähdet niitä kehittämään, et niitä lillukan varsia kun yleensä kun sä niihin lillukan varsiin datassa ottaannut niin otetaanko siinä takapakkia? Unohtuuko sulta joku pääpointti siinä vaiheessa? Että tämä on niinku koko ajan semmoista niinku miettimistä ja pohtimista. Ja sitten kun pitäisi aina ajatella niin, että itse et tätä ajattele, vaan sulla olisi joku toinen siinä ajattelemassa ja mihinkä suuntaan lähdetään viemään näitä juttuja.

Fiia: Niinpä aika tai siis vaatii kyllä niin kun sitä just, että osaa tunnistaa sen oleellisen tiedon ja sitten sen tiedon millä nyt ei niin mitä nyt ei niinku tarvita.

Jarkko: Mutta jos niinku sitten tämä eläinpuoli on tässä nyt niinku datassa käsitelty. Jos lähdetään nyt niinku tuonne peltopuoleen mitä me sieltä, meillähän on pakko niinku sieltäkin kerätä sitä dataa aika paljon, niin meillä niinku esimerkiksi pitää satotasotkin tieteen että mitenkä paljon meillä tulee hehtaarilta esimerkiksi ohraa. No meillä on onneksi tuossa kuivurilla on ihan vaaka, on kuivaamossa niin me saadaan sitä kautta pyöräytettyä aina nuo lastit niin myös saadaan, sillä tavalla hehtaarisadot aika hyvästi ja me saadaan se kuivan viljan painokin, niin me pystytään laskemaan mikä on se tuottosuhde sitten siihen mitä me panoksia on pistetty ja mikä on niinku tavallaan se tonni hinta pitäisi olla, millä me päästään plus -0 tai ruvettaisiin katetaan tekemään kunnolla: Että se niinku on varsinkin meidän tapauksessa, kun on etäpellot tuolla niin tärkeitä, tiedetään että mitenkä paljon siellä tulee satoa ja sitten me pystytään niinku kanssa sitä miettimään, että vaihdetaanko me lajikkeita esimerkiksi vai pitääkö meidän sinne paukkuja laittaa sinne peltoon, kalkitusta tai tämmöistä, että jäikö se mistä kiinni, että me ei päästä niinku toivottuihin satotasoihin. Että siellä on niinku kanssa kansa aika mielenkiintoinen kombo tässä hommassa meille.

Fiia: Joo se data kyllä niinku pelto puolellakin niin antaa varmasti tavallaan sitä, että tietää että pitääkö tehdä jotain lisää. Toki ainahan ei pysty vaikuttamaan, koska niinku maatilalla vaikuttaa niin paljon niihin tuotoksiin myös sääolot ja minkälainen vuosi sattuu olemaan, mutta sitten pystyy just miettimään, että onko meillä nyt täällä pellolla esimerkiksi niin kun ojat kunnossa tai pitäisikö kalkita. Niin se on kyllä niinku hyvä kun voi miettiä että mitä voisin tehdä kun on tavallaan ne datat tiedossa että mitä sinne nyt tehtiin ja laitettiin ja mitä sieltä saatiin ulos.

Jarkko: Kyllä, että se kuitenkin niin kun tässä tässäkin hommassa, kun ollaan yrittäjiä niin koko ajan saada yrität siihen parhaaseen tulokseen päästä, että sehän saat mahdollisimman paljon katetta sitten toiminnalle. Tietenkin vaikuttaahan siihen nyt niinku tuohon viljan hintaan maailman markkinatilanteen ja kaikki tämmöiset, että eihän myös sieltä välttämättä aina saada sitä mitä me toivotaan. Mutta se, että jos joskus sitä tullaan, tulisi saamaan jotain, niin se, että me panostetaan sinne kaiken tämä mitä me kerätään tämä tietous, että me panostettaisiin. Niin joku päivä me voidaan sitten ruveta tienaamaan sitten ja onhan se kaikkien etu, että meillä on pelot kunnossa ja ne tuottaa sitten myös.

Fiia: Ja turvataan silleen, jos ei puhuta noista erikoiskasvien niin siellähän turvataan teidän niinku eläinten rehustus kuitenkin sillä, että ne pelot tuottaa sitten ruoan niille lehmille.

Jarkko: Se on tärkeä, että tiretenkin onhan meillä niinku yli tarpeen on niinku tuota peltoalueita ja meillä ei niinku sen suhteen tule siinä hätää ja tuossa satotasoissa  niin tärkeää meillä on kanssa tuo nurmisato, että paljonko meillä lähtee nurmea hehtaarilta. Että tänä vuonna oli ihan semmoinen kohtuu hyvä sato että 9000 kiloa kuiva-ainetta hehtaarilta lähti, 3 satoa tehtiin. Se tehtiin niin pitää olla tyytyväinen, että se mikä panos sinne laitettiin niin se saadaan aika hyvästi poikkeen ja tämä taas meidän mahdollisesti taas sen, että kun vähän isompi sato saadaan niin me voidaan siirtyä sitten osa noista pelloista sitten esimerkiksi sinne vilja puolelle tai johonkin muuhun käyttöön tai valkuaiskasvien tuotannon käyttöön ja me saadaan pienemmältä alalta kerättyä se vuoden tarve rehua ihan niinku kevyestikin. Että tämä niinku tämäkin tasojen mittaus, niin me kun tiedätään että se satotaso niin me tiedetään kanssa, että missä vaiheessa se suunnilleen on loppunut ensi vuonna tuota tuo säilörehu meillä.

Fiia: Joo se on kyllä totta niin koska ruokintaan seurataan niin tarkasti.

Jarkko: Se on kuitenkin niin tärkeätä se ja se on sitten kanssa, että meidän tähän ruokintaan pitäisi niinku vielä enemmän niinku tuoda se, että meidän pitäisi, kun tähdettä jää niin pitäisi suunnilleen punnita se, että minkä verran meillä menee sitä tuonne lantalaan esimerkiksi. Että se on kuitenkin sitä hukkaa mikä meille syntyy, syntyy ja se on rahanarvoista tavaraa, että se kuitenkin rypsiä ja viljaa jota menee hukkaan ja kivennäisiä siellä. Niin se olisi kans vähän jännä välillä mitata, että paljonko sitä rahallisesti menettämään, että se kuitenkin niin tuo raha sanelee tässä aika paljon tällä hetkellä.

Fiia: No mitäs muuta teillä sieltä peltopuolelta?

Jarkko: No siis no peltopuolelta ehkä no, jos vielä mennään sinne niin sitten ehkä meillä on nyt tuo uudempi traktori niin myös sieltä pystytään ajotietokoneen avulla vähän kulutuksia katsomaan. Vähän sitä miettimään, että mitenkä me tuolla traktorilla ajetaan, että esimerkiksi kuitenkin tulee noihin traktoreihin aika paljon tunteja. Tällä hetkellä varsinkin appeen teossa tulee paljon tunteja, tuohon toiseen traktoriin, taitaa tulla 1200 tuntia, niin kyllähän siinä on mietitty, että olisiko siinä joku toinen vaihtoehto esimerkiksi kurottaja tai joku tämmöinen hankkia siihen, että traktoreihin ei tulisi ihan niin paljon tunteja. Että se kurottajakin olisi monessa muussakin asiassa hyvä ja saattaisi olla, että meidän polttoaineen kulutus siinä pienenisi ja kansan tätä on puhuttu ja keskusteltu paljon, että niinku esimerkiksi traktorin tyhjäkäynti. Vanhoilla isännillä on joskus se taipumus, että traktori jätetään puoleksi tuntia sinne tai 3 vartiksi pyörimään ihan turhaan ja lähdetään jonnekin keskustelemaan siksi aikaa, että sen voisi joskus tuota miettiä, että kannattaako sitä välttämättä jättää pyörimään, että se kuitenkin niin se tyhjäkäyntikin aika maksaa jonkin verran, että se saattaa niinku ihan rahallisestikin olla. Vaikka tuntuu, että se ei näy missään, mutta kyllähän se polttoaineen kulutuksessa näkyy.

Ja toinen kanssa, mikä on tuonne peltopuolelle, niin tämä ajo-opastin homma niinku ajolinjojen seuranta. Niin sillähän me saadaan seurattua aika paljon sitä, että tulleeko meille turhaa ajoa, että jos meillä ei ole ajo-opastinta, niin sitä päällekkäistä ajoa tulee, varsinkin lannoitteen levitykseen. Lannoitehan on nykypäivänä aika kallista, niin kyllähän sen haluaa optimoida, että sinne menee justiinsa eikä yhtään enempää ja sitten se päällekkäis- ajo, niin se ei tule niinku tasaisesti silloin se lannoite niin ja onhan se myös pellon kannalta hyvä, että sitä polkemista ei tapahdu niin paljon, että kun meillä on tämmöiset opastimet sitten käytöstä millä me voidaan ohjata se traktori menemään sitä oikeata linjaa, että se tasainen lannoitus tulee tai kylvö tulee ja sitten ei tule sitä polkemista sinne pellolle.

Fiia: Joo toi on kyllä hyvä optimointia tavallaan toi ajo opastin.

Jarkko: On ja sitten nykyään on kuitenkin niin vielä noihin opastimien saatiin sen automatiikan että se itse ohjaa sitä ja näissä on nykytraktoreissakin kun vaan rahaa iskee pöytään niin saa nämä kaikki hienot pelit, että ei tarvitse, kun tuota oikeastaan istua siellä kopissa, kun säädät vauhdin kohdilleen siihen traktoriin ja nappia painat millä vauhdilla se menee ja sitten painat vaan toista nappia niin se menee sinne uralle niin sä vaan oot mukana siinä hommassa ja katsot että et mihinkään tolppaan tai tämmöiseen aja, että se on niin yksinkertaisesti kertaiseksi tehty tämä homma.

Fiia: Joo siinä kyllä niinku alkaa olla viljelijät jo aika silleen kädettömiä, että eipä että mihinkäs meitä enää tarvitaan, muuta kuin sitten tavallaan siihen, että ne päätökset tekemään.

Jarkko: Minä odotan sitä päivää, että minä istun tässä kohdin tässä pöydän ääressä ja katson näytöltä ja ajan traktoria tästä. Minä päivänä se tulee ihan oikeasti, että meillä hytissä ei ole kuskia vaan ne on tässä pöydän ääressä. Meillä voi olla joku päivä semmoinen.

Fiia: Tai sitten että ne on niitä pieniä niin kun pelto robotteja vähän niinku nurmikonleikkuurobotit, sitten ei tule edes sitä tallomista sinne peltoon. Se on niinku ai että.

Jarkko: Itse asiassa tähän pitää sanoa, että Saksassa muistaakseni youtubesta näin tämmöisen videon, missä oli tämmöisiä justiinsa pieniä kylvökoneita mitkä oli aurinkopaneelin voimalla toimi ja siinä oli yksi kylvö vannas ja niitä robotteja saattaa olla varmaan 30 siinä isolla lohkolla. Niin niissäkin oli tavallaan se GPS signaali, että ne tiesi että mistä kohdin niitten pitää kylvää. Niin ne hoiti ne pikku robotit siellä sen kylvämisen.

Fiia: Joo ja Suomessakin nyt oli ainakin KoneAgriassa oli esillä se just se pelto robotti, että on Suomessa eli testattu.

Jarkko: Joo niin taisi ollakin, niin taisi olla.

Fiia: Ne on varmasti niin kun tulevaisuutta.

Jarkko: On ihan täysin tulevaisuutta, että kyllähän tämä tekniikka menee eteenpäin, että mikään muu ei ole varmaa kuin muutos tässä meidän alassa tällä hetkellä.

Fiia: Kyllä niinpä ja sitten teillä kerätään lisäksi niinku talouspuolen dataa niin haluatko siitä vähän kertoa, että mitä te sillä teette tai mitä te sieltä keräätte?

Jarkko: No siis talouspuolella on niinku oikeastaan se, että me, minähän teen kirjanpidon itse ja mehän niinku esimerkiksi talouttakin käsitellään, niin budjetti muotoisesti käsitellään aika paljon. Me tehdään 3-4 kertaa vuodessa budjettia ja kaikki tavallaanhan ne numerot on dataa. Me on edellisille vuosille kerätty sitä meidän kulurakennetta ja tulorakennetta, niin me voidaan ennustaa, että mitenkä niinku tavallaan meillä tämä kassa kehittyy aina edellisen vuosien perusteella. Tietenkin markkinat ja kaikkihan tähän nyt vaikuttaa, mutta se on hirveän hyvä arvaus kuitenkin se budjetti mitä me tehdään. Ja tietenkin näitä lukuja, mitä me saadaan, niin esimerkiksi kannattavuus kertoimia voidaan laskea ja myöhän niinku kannattavuuskirjanpidossakin ollaan, että me seuraa niinku meidän tilan kannattavuutta, niin meillä on nyt niin aika paljon tähän nyt investoitu viimeisen 3 vuoden aikana, että minä sanoisin varmaan, että puoli miljoonaakaan ei riitä tähän meidän investointeihin mitä tänne on, uutta robottia on laitettu ja traktori ja ynnä muuta. Mutta se on sitten taas se, että me on näillä investoinneilla on haettu sitä, että se edistää datan keruuta ja sitten sitä omaa työhyvinvointia, että se kuitenkin niin itsekin olet tavallaan semmoinen, että pitäähän itsekin olla kunnossa tässä, että homma toimii. Ja totta kaihan myös sitten tuo talous, kun on niin meidän palkka. Pitäähän minun itselleni palkkaa tästä saada jonkin näköinen, että minä minäkin pystyn elämään tässä ja hankkimaan itselleni jotain ja harrastamaan kanssa, että siinä niinku oikeastaan on mitä niinku myös taloudesta tällaista crate. Ja niinku, jos niinku ihan kaikkia rupeaa miettimään näitä mitä tässä on niinku keskusteltu tai on kertonut näistä mitä me kerätään, niin kaikki aina johtaa tänne talouteen. Sitä vartenhan me niinku optimoidaan joka asiaa, että se raha on meille tässä hommassa loppujen lopuksi se tärkeä, elikkä me yritetään se meidän toiminto optimoi, että se ohjautuu rahana meidän pankkitilille.

Fiia: Niinpä ei sitä kannattamattomana niin en eihän sitä kannata tehdä.

Jarkko: Ei kannata tehdä, ei kannata, että kyllä se tyytyväinen viljelijä yleensä on se, jolla on lihava pankkitili niin sanotusti.

Fiia: Kyllä ja se että on myös niin kun tai kyllä se niinku että on varaa siihen vapaan aikaan tai että ensinnäkin on aikaa vapaa aikaan ja sitten että on varaa myös vapaa aikaan. Tosi tärkeitä asioita niinku viljelijöillekin.

Jarkko: Ne on tärkeät. Sitten tietenkin nyt tähän, oikeastaan mitä nyt vielä viimeisimpänä hankintana, mitä me ollaan hankittu, mikä on niinku lisännyt meidän datan keräämistä, niin on aktiivisuuden mittaus ja märehtimisen ja syömisen seuranta, että myös hankittiin tuossa reilu kuukausi sitten tuli meille tämmöinen laite nedappi. Niihin tuli pantoihin seurantalaitteet niin se mittaa tällä hetkellä meille kaikki syömiset, mitenkä paljon, montako tuntia lähemmäs syöpiä vuorokaudessa? Montako tuntia lehmä märehtii vuorokaudessa ja tietenkin aktiivisuuden mittaus, niin me saadaan siellä tällä myös sitten seurattua sitä, että milloinka kiimat niinku on lehmille. Että me saadaan paremmin optimoitua ne kiimat sitten. Meillä on niinku oikeastaan niitä hiljaisiakin kiimoja on, niin me yritetään tätä kautta saa ne hiljaiset kiimat kanssa löydettyä. Ja sitten tuo joidenkin lehmien kanssa aina syöminen sakkaa niin se on oltu siellä märehtiminen niin se että myös saadaan niinku tavallaan ennakoidusti nämä eläimet kiinni, jotka ei meinaa syyä tai märehtiä kunnolla, niin me voidaan hoitaa ne etukäteen, että me kanssa on se, että eläinlääkäri kuluja saataisiin pienennettyä ja tavallaan antibioottihoito ja näin. Että se yleensä sitten tahtoo mennä, että jos se on syömätön pidemmän aikoja eikä märehdi, niin se yleensä ketoosiin vetää ja sitten tulee se ketoosikuuri tai sitten voi olla että lehmällä menee se vastustuskyky varsinkin alkulypsykaudesta niin heikoksi, että sille tulee se utaretulehdus. Niin tämä laite niinku meitä auttaa tässä toiminnassa, että meillä on niinku yksi silmäpari lisää nyt siinä auttamassa meidän toimintaa siinä arkinavetta töissä.

Fiia: Joo ja toi on kyllä siis, koska sehän on tavallaan aikaan sitoutumaton, koska viljelijä on tiettyinä aikoina navetassa, mutta sitten tämä on tavallaan koko ajan niin kun tekee sitä tietoa siitä tilanteesta. Niin ja siis kyllähän tämä huomaa tosi aikaisin esim. märehtimisen kautta niinku lehmillä, vaikka jos on tulossa oikeasti tai jos lehmä on kipeä ja pystyy reagoimaan niin, siis nämä on kyllä niin hyviä tavallaan sen lehmien terveyden seurantaan ja sitten tuon kiiman seurantaan niin nämä on vaan tosi hyviä lisä silmäpareja.

Jarkko: On ja sitten ei niinku kiimojakin miettii niin nykyään eläinten kiimat on todella lyhyitä ja meillä jos on kiireaika niin mehän tehdään vaan, me mennään navetalla ja lähdetään poikkeen aamusta ja samalla lailla illasta. Me ei välttämättä päivällä käydä, eikä, no iltatarkki käydään, mutta me ei olla yönä siellä. Yleensä ne kiimat tahtoo olla, että ne on yöllä tai just jos sinä välissä kun sinä et ole siellä navetalla. Niin tavallaan nyt tämä laite kertoo meille, että se on just tässä silloin kiimassa, hyvässä kiimassa, kun me ei olla siellä navetassa. Sama on niinku hieho navetalla siellä aktiivisuutta mitataan, niin yleensä tahtoo olla meidän hiehot on parhaimmillaan kiimassa yöllä kun me ollaan nukkumassa, nyt meillähän niinku isoveli valvoo tätä hommaa.

Fiia: Niinpä ja pystyy sitten heti aamulla niinku reagoimaan, että ai vitsi täällä on näköjään aktiivisuuskäyrät korkeina, että nyt on niinku hyvä hetki siementää ja se kyllä vaikuttaa varmasti tosi paljon myös siihen, että miten niin kun eläimet tulee tiineeksi.

Jarkko: Se vaikuttaa. Ja sitten kuitenki tämäkin data mikä me kerätään tästä, niin se kuitenkin niin jos meillä niinku pidentyy poikimaan välit, kun me kuitenkin myöskin poikima välistä kerätään dataa, että mitenkä pitkä se on se poikimaan väli ja sitten siemensiä per poikiminen. Että se jos lähtee venymään niin se lumipalloefekti lailla se lähtee, monta asiaa kertaantummaan, että tuotoksetkin lähtee jossain välissä tippumaan, kun sulla on loppulypsykauden lypsäjiä todella paljon. Niin tämä niinku auttaa meitä, että me saadaan pikkuisen aikaisemmin niitä ongelmia kiinni, niin me saadaan ne lehmät hoidettua ja aikanaan tiineeksi ja eikä tule ylimääräisiä poistoja välttämättä.

Fiia: Niinpä vaikuttaa niinku moninaisesti. No miten datan keräys ja hyödyntäminen on sun mielestä vuosien saatossa kehittynyt?

Jarkko: Kyllähän se niinku, jos miettii niin mitä niinku justiinsa tässä kertonut, että meillehän on tullut tekniikan kautta ihan hirveästi laitteita millä niinku keräät että niinku tietotekniikka on mahdollistanut sen, että meillä on niinku todella paljon silmäpareja tässä hommassa, että ne tavallaan meidän ei tarvitse niin paljon tuota dataa kerätä itse tai itse huomata niitä asioita. Mutta tietenkin niin onhan tämä niinku siinäkin mielessä, että meidänkin ala muuttunut, että tilat jo isontunut, mutta tarvitsee tähän kun tilat isontuu niin me tarvitaan sitä tietotekniikkaa, että se on niinku se on oikeastaan varmaan se isoin asia joka on niinku kehittänyt tätä meidän datan keräystä tässä.

Fiia: Kyllä niinpä tilat kun kasvaa niin tarvitaan oikeasti myös niitä, että kaikkea ei voi tehdä enää niinku käsin.

Jarkko: Ei voi.

Fiia: Sitten kun pitää optimoida paljon, kun on paljon eläimiä, on paljon pinta alaa niin se optimointi on kyllä tosi tärkeätä. No millaisia laitteita teillä voisi vielä olla tulevaisuudessa niin kun teidän töiden tukena, joista sä koet, että niinku olisi hyötyä siitä datasta ja tiedosta mitä sieltä saataisi irti?

Jarkko: No tota jos niinku niinku ajattelisit itse, niin kyllähän se niinku varmaan konekannan uusinnan kautta lähdettäisiin nyt siihen, että semmoista laitteistoa millä niinku tavallaan saataisiin vielä enemmän optimoitua tuota minkä verran hehtaarille menee siementä ja minkä verran hehtaarin menee lannoitetta, niin se niinku optimointi. Siitä konekannan kautta, nyt siellähän on niinku paljon, minäkään ei se varmaan kaikki ei tiedä mitä kaikkea mahdollisuuksia sitä nykypäivänä on ja millä me voidaan optimoida sitä pellolla olo aikaa ja sitten kanssa sitä, että mitenkä niitä panoksia saadaan siellä hehtaarille niinku järkevästi laitettua, että se konekannan uusimisen kautta niin se rahaa ottaa. Mutta kyllä se rahana tuo takaisin niin, että ne panokset tuota menee oikean verran sinne hehtaariin.

Ja mikä sitten kanssa olisi ihan mielenkiintoista niin sääasema. Että se kuitenkin niin tässäkin jos piirtää 5 km:n säteen tähän, niin tässä saattaa olla niinku sään puolesta aika mielenkiintoisia vaihteluja, että tässä saattaa olla, että tässä on lämpösumma ihan toisenlainen mitä 5 km:n päässä. Sen ihan niinku tuossakin meillä on joki on vieressä, niin se jakaa aika paljon tätä meidän säitä tällä hetkellä.

Niin tota se sääasema olisi ihan mielenkiintoinen. Samalla saisi niinku esimerkiksi Maaningalle laitettua sääaseman, niin sieltäkin pystyisi seuraamaan että mihinkä se kehittyy. Siellä on myös saataisi niinku kanssa se lämpösumma seurattu, että kun se kuitenkin, jos jonkun kasvin pistät niin se tarvitsee tietyn lämpösumman. Niin se kun lämpösumma on tullut kassaan niin sehän voit sanoa että nyt voidaan ruveta puimaan ja sehän voit niinku seurata missä kohdin se suunnilleen alkaa tuota sadonkorjuun aika sitten. Niin tota se sääasema olisi niinku ihan täysin haaveessa ainakin itselle, että se lisää toisi arvoa tähän meidän hommaan.

Fiia: Joo ja ne taitaa olla kyllä semmoinen, että ne on semmoinen yleistyvä tiloilla, että tilat kokee ne kyllä tosi tarpeelliseksi.

Jarkko: Kyllähän se niinku miettii, että me ollaan ihan täysin sään armoilla tässä hommassa, että niinku tämäkin kesä osoitti sen, että alkuvuosi oli, tämä alkukesä oli kuiva, sen jälkeen alkoi sateet, niin sitten sitä sadetta tuli. Ihan että ihan tässä niinku pienessä ajassa piti välillä tehdä aika paljon töitä ja sitten vaan päätä seinään alkukesästä, kun liian kuivaa niin ei lähde orastumaan millään tavalla, että se sitten vie meiltä sitä satoa potentiaalia poikkeen.

Fiia: Eli teillä siis tilalla kerätään tosi monipuolisesti dataa ja sitä myös hyödynnetään tosi monipuolisesti niin peltopuolella kuin eläinpuolella, että sä kerroit tosi hyviä esimerkkejä niinku molemmista, mutta mistä sä kaipaisit vielä lisää dataa?

Jarkko: No tota me siis tämähän se ongelma on, että me kerätään aina peltopuolelta dataa ja me kerätään kanssa tuota eläimistä dataa. Miksi me ei kerättäisiin itsestämme dataa, siitä ihmistyöstä, että mikä verran tunteja me käytetään näiden kaikkien asioiden eteen? Ja periaatteessa meidän pitäisi joku semmoinen hymynaama systeemi olla, että onko tänään ollut hyvä päivää vaan huono päivä. Että se kuitenkin, itsehän sä oot tärkein loppujen lopuksi tässä koko hommassa, että sä saat pidettyä tämän paletin niinku toiminnassa ihan täysin.

Fiia: Joo toi on kyllä totta ja kyllä niinku ihmisilläkin niin pitäisi olla joku, toki onhan niitä siis semmoisia aktiivisuusrannekkeita, mutta niinku ehkä siitä niinku työhyvinvoinnista ja kaikesta semmoisesta niinku, entäs se ihmisen terveys tai semmoinen ja kuka siihen puuttuu vai osaisiko johtajat itse puuttua jos siihen opetettaisiin? Koska nyt tähän niin, kun sä toimit siellä tilalla niinku johtajana ja sä seuraat niitä eläimen datoja ja sä teet niinku päätöksiä niiden eläimen datojen perusteella, mutta kuka puuttuu siihen ihmisen terveyteen ja siihen dataan mitä siitä voitaisiin saada?

Jarkko: Missä välissä joku tulee sanomaan, että sulla on burnout.

Fiia: Niin missä vaiheessa ja tarpeeksi ajoissa joku tulis sanomaan ennen kuin pitäisi mennä lääkärille niinku eläimilläkin haetaan sitä että pystytään puuttumaan ennen kuin se eläinlääkäri tarvitsee kutsua. Mutta tässä tulikin tosi monipuolisesti nyt tästä tilan datasta ja kiitos Jarkko, kun tulit kertomaan ja juttelemaan näistä ja toivotaan että näistä voisi tai moni viljelijä pystyy samaistumaan näihin ja saa vaikka vinkkejä omalle tilalle.

Jarkko: Ei mitään, kiitos että sain tulla.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: No niin. Täällä sitä ollaan hektisessä mainostoimistomaailmassa.

Hanna Sorsa: Anteeks, se oliks jäänyt auki se ovi, mä voin laittaa sen.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Se jäi vielä auki. Mutta sinä olet Hanna Sorsa.

Hanna Sorsa: Kyllä.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Ja sinä olet täällä, sinun työnimike on graafikko, eikö vaan.

Hanna Sorsa: Kyllä.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Joo. Täällä, minä tulin heti, minuu itteekin hikoiluttaa, kun minä tulin niin hektiseen maailmaan tänne kauhealla täpinällä. Ensin minä juoksentelin tuolla ympäriinsä.

Intro: Varoitus! Tämä podcast saattaa aiheuttaa vakavaa tiedonjanoa. Tervetuloa kuuntelemaan Mikä minusta tulee isona -podcastia. Kuulet nyt tarinan rohkelikosta, joka hyppäsi työelämästä koulun penkille. Minun nimeni on Klaudia Käkelä-Nuutinen. Tässä jaksossa tarinansa kertoo graafikko Hanna. Hanna halusi perehtyä koodaamisen saloihin Savonian Code Academyssa. No joo. Tosiaan täällä ollaan, siis kuopiolaiset tietää, muut ehkä ei, mutta Isä Camillon rakennuksessa. Eli tämmösessä vanhassa, ihan vanhassa, tosi kauniissa kivirakennuksessa. Ja kolmannessa kerroksessa tosi kauniit toimistot teillä täällä kyllä. Kelpaa todellakin tehdä hommia.

Hanna Sorsa: Kyllä kelpaa, hyvät on maisemat tuolta, kun mennään kahtomaan vielä.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Moi!

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Ok, eli Call to Action on siis firman nimi. Onko tää keltainen teiän väri?

Hanna Sorsa: Se on meiän brändin väri ja tossa myös on tota. punaistakin on mukana ja sininen, tumman sininen.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Action-värit. Täällä on tosiaan paljon keltaista, keltasta seinää ja mattoa ja.

Hanna Sorsa: Sellasta. Tämäkin seinä meillä tosiaan oli keltainen, mutta täällä oli pieni vesivahinko, niin sen myötä sitten tehtiin uudelleen vähän pinta, mis se sitte meni valakoseks.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Kyllä. Ja näkymät on Snellun puistoon.

Hanna Sorsa: Kyllä.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Toiselta puolelta. Jälleen, jos et tunne Kuopiota, niin tämä on siis kaunis puisto. Miten paljon teitä on täällä yhteensä suunnilleen?

Hanna Sorsa: Meitä on, herranen aika, yheksän.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Okei. Löysin kirjahyllyn. 101 tapaa tappaa pomosi. Siitä voi sitten hakea inspistä. Tämä on ainakin tuttu ääni. Siellä porisee kahvi. Elämän nektari. Minkä verran sä teet etänä töitä?

Hanna Sorsa: Tosi vähän, sanotaanko vaikka pari, kaksi päivää kuukauessa tai jottai. Että tykkään mieluummin tulla tänne ja täällä tehä ne työt ja sitten poistun paikalta ja.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Se on ihan totta.

Hanna Sorsa: Aloittaa se vappaa aika sitten siitä, että muuten se monesti aina tahtoo venyä.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Ei jää hommat päälle, niin sanotusti. Eli sä oot Hanna opiskellut Savonialla graafiseksi suunnittelijaksi.

Hanna Sorsa: Medianomi tai se, olla se virallinen titteli kyllä.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Aivan. Ja sä valmistuit siitä 2011, eikö vaan.

Hanna Sorsa: Kyllä. Sanotaan nuoruusvuodet on asunut Kitteellä suvun kaa, mutta sitten 2000-luvulla muutin Kuopijoon. Ja senpä myötä sitten oon tiellä ollu, tiellä ollu ja taapertanut. Töissä käynyt ja erinäisiä kouluja käynyt kokeilemassa. Ja joistakin sitä on tullut tosiaan se tutkintokin suoritettua. Esimerkiks tää medianomi.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Kyllä, kyllä.

Hanna Sorsa: Savonialta kun valmistuin, niin siitä olin jo suoraan, olin jo töissä PS:llä, PS:llä graafikkona. Ja siellä sen vajaa kymmenen vuotta olin. Ja sitten hain tänne töihin Call to Actionille. Ja tiälläpä mie sitten olen, kaksi vuotta on tullut nyt täyteen. Oon pyöriskellyt, ollu täällä. Kyllä.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Ja mä olen täällä tänään erityisesti siis, erityisesti siksi, paitsi siksi, että halusin tulla perjantain ratoksi nuuskimaan tällaista dynaamista ja energistä mainostoimistoilmaa, mutta myös siksi, että sä kävit sitten tän Savonia graafikkotutkinnon päälle tekemässä tämmöisen Code Academy -systeemin.

Hanna Sorsa: Koska joutavalla jottain tekemistä.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Nimenomaan. Elämä oli liian rauhallista.

Hanna Sorsa: Kyllä, niin pitää täytettä saaha elämään. Nii ja minä, kun minä oikein ees muista, että mitenkä mie siihen loppuunsa, kaveri sitä linkkas ja olin niinku, aina ollu kiinnostunut niin sanotusti koodaamisesta, mutta taitoja ei oo riittänyt ku siihen Html:ään ja CSS:sään. Nii sitte jotenkin oli, että hei tuo vaikuttaa tosi mielenkiintoisen ja haluun laajentaa osaamistani siihen, kun sitten verkkosivut muutenkin ja tämmöiset on kiinnostanut. Niin hain ja piäsin ja kävin loppuun. Aika rankka vuosi.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Eli se alkoi sitten 2019 joskus siinä syksyllä.

Hanna Sorsa: Kyllä. Ja sitten vuonna 20:hän silloin alkoi myös korona.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Niin. Et se sit siinä samassa yhteydessä.

Hanna Sorsa: Kyllä. Muuntauduttiin sitten etäkouluks, ja se oli aivan mahtavaa. Tälleen sarkastisesti sanottuna.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Niin.

Hanna Sorsa: Et siinä kyllä sitten, se oli harmillista, et tosiaan meni sitte siihen etäkouluun siinä se loppuvaihe, mutta eipä sille mitään. Selvittiin kuitenkin, saatiin tehtyy lopputyötä ja kaikki tämmöiset.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Niin. Mutta sanoit, että oli rankkaa. Sehän oli yhden lukuvuoden mittainen silloin. Nyt siitä on tehty pidempi. Osittain ainakin myös teidän palautteen ansiosta, niin millainen se sun vuosi sitten oli, kun te olitte semmosia vähän koekaniineja siinä kuitenkin.

Hanna Sorsa: No, niin kuin sanoit, et tosi rankka, tosi rankka. Ja kolmannen kerran rankka. Että, aatellen, että mie tosiaan päivätöissä kävn.i siinä ihan normaalisti. Enkä niissä päivätöissä en tehnyt yhtään mitään tähän kouluun liittyvää, että kaikki tapahtui sit sen työpäivän jälkeen. Ja että vaikka niitä koulupäiviä oli, mitenkä niitä oli, kolme vai kaksko niitä oli viikkoo aina. Ni siinä ei oikein hirveästi jäänyt sitä vappaata aikaa ollenkaan. Kun ajatellen vielä sitä aihealuetta, että ei sinällään ollut tuttua se koodaaminen. Niin siinä piti osata. Niin saattoi muutama kyynel, ja vähän mietin, että jaksanko minä tätä tehä. Mutta kun oli kummiskin semmonen halu, että nyt kun mä tähän lähtenyt, minä pääsin sen, kummiskin tein valintakokeet ja kaikki nää, että mie pääsin sen läpi, niin enhän minä nyt jukoliste rupee tätä lopettamankaan. Että haluan käyä tämän läpi, että mitä tästä sit jää, saapi käteen ja mitä, niin niin. Mutta sitten taas toisaalta, toisiaan me tsempattiin tosi hyvin, että mitä, minkälaisia siellä muita ihmisiä oli, ni varmaan myöskin senkin voimin, että kyllä myö tästä selvitään, että aina kun joku tuntui, että en minä pärjää. Niin että kyllä, ei oo enää, että nyt ollaan jo näin pitkällä yhesti ja.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Nuukahditte vähän vuoroissa aina, et ah, ei vitsi ja sit et muut pysty oleen, et.

Hanna Sorsa: Että opetus oli kyllä hyvää ja ammattitaitosta ja mukavia opettajia, että niistäkin totta kai kiitosta siihenkin suuntaan, että sielläkin myös tuli sitä ymmärrystä, että on rankkaa ja ei oo helppoo, että no ettekö te nyt tätä,ymmärrä ku silleen, että no kun ei ymmärretä, niin myöskin siellä löytyi sitä ymmärrystä. Että ei myös tajuta, miten tämä koodinpätkät mennöö.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Eli sai noista vaan tukea sitten siihen, et kun se voi olla aikamoinen loikka sitten hypätä työelämästä opiskelemaan, niin kumminkin tuettiin sitten myös sieltä opettajien suunnalta.

Hanna Sorsa: Kyllä, että ei pietty itsestäänselvyytenä, että mitte te nyt oikein ulisette, että eikös tämä oo ihan tää. Oli oli hyvä. Et sinällään harmittaa, että ois, että jos aattelis, että tekis sen uuestaan, niin jotenkin ottais varmaan kevennystä siihen omaan työnpäivään. Että ei tarvis kokoaikasesti tehä, koska on kummiskin aihe semmonen edelleenkin, että mikä kiinnostais, että joo, menisin uuestaankin. Et ei jäänyt semmosta, oisin kauhuissani aiheesta.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Et ole traumatisoitunut.

Hanna Sorsa: Niin, et on, aatellen, että nytkin on aikaa mennyt onneksi, että jos sitä olis tosta koulun piätteeks, niin olisi saattanut vähän, että anna minä nyt kymmenen vuotta tässä hengähdän ekana.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Niin, että nyt on jo taas semmonen tiedonnälkä, tiedonjano taas siellä.

Hanna Sorsa: Joku semmonen kyllä. Ja niinhän se tuntuu jotenkin aina jokaisen koulun jälkeen, että nyt riittää. Nyt en jaksa ennää. Eikä, mutta näin sitä vaan ihmismieli aina toimii, että.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Kun on utelias ja semmonen kiinnostunut asioista, niin se ajatus vaan sieltä aina kuplii.

Hanna Sorsa: Kyllä.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Kerro vielä tavallaan siitä, että mitä sä koet saaneesi näistä, tästä Code Academy, tavallaan siitä, et sä lähit opiskelemaan lisää.

Hanna Sorsa: Jotain lukuymmärrystä vaikka tietyst jonkunlaiseen koodinpätkään. Ja sitten myöskin se ymmärrys siihen, että, kun meilläkin on koodari, koodareita, että mitä hänen pitää tehdä. Mitä siellä taustalla tapahtuu. Eikä oo vaan silleen, että no et, mikset vaan tee. Kun sitten on vähän sitä muutakin ymmärrystä kuin siihen hötömölöön vaan. Että tietää, että ei se noin vain yksinkertaisesti synny. Jos ei oo suuri lahjakkuus, ja niinku koodarit sitten ossaa ketä ossaa koodata, niin joo, ei siinä. Mutta se jäi ja sitten kuiteskin jäi, se mielenkiinto edelleen on siihen. Ja tahtotilaa osata sitä koodausta jollain tasolla. Ja mitenkä sitä sitten hyödyntää ite tässä työssään. Jos verkkosivuja suunnitteloo tai kun suunnittelee ulkoasuja. Että jos sinne pääsee ite jotain pientä asiaa muuttamaan, niin on joku, jonkunlainen haju. Mutta sitten jäi kuitenkin sille itelle tuntuu, että en ooo tarpeeksi hyvä vielä. Niin sanotusti tuntuu, että tässä itellä omassa työssä on, että ei tämä tästä. Kyllä joku varmaan muuten tekis vähän paremmin. Mutta sanotaan, että nytten tässä hetkessä, niin tykkään omasta työstäni. Ja miten, että saan suunnitella niitä verkkosivuja, miltä ne näyttää, että sitä visupuolta. Mutta sitten toisaalta saan pienesti myös olla toteuttamassa siellä. Et varmaan se sitten, ni mielenkiintoo on. Mutta sitten juurikin se aika ehkä on se kyse, että miten, missä välissä ennättää opiskelemaan lisää. Tai sen verran, että tulis lisää varmuutta ehkä. Mutta toki tässä meiän työympäristössä kaikki on mahollista.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Kyllä. Nii et aika silleen go with the flow, että katsotaan mihin elämä kuljettaa sitten.

Hanna Sorsa: Kyllä. Mutta enemmän on koko ajan sitten taas, on suuntautunut tuohon verkkosivupuoleen.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: No kerro vähän siitä, että, tai kuvaile sun perustyöpäivää nyt tällä hetkellä graafikkona. Miltä se näyttää?

Hanna Sorsa: Tällä viikolla mitenkä oon tehnyt, niin oon suunnitellut yritysten visuaalisia ilmeitä. Logoa ja siihen kaikkee muuta ympärille tulevaa. Ja sitten myös verkkosivujen ulkoasua. Ulkoasua, että miten ne on näyttänyt. Ja oon myös käynyt kouluttamassa, et se on hyvinkin laiasta laitaan tämä viikko ollut. Tai sitten tänään oli aloituspalaveri verkkosivujen ulkoasun suunnittelusta. Niin semmostapa se melkein on. Ja jo välillä yrittää vähän karaokkeekin tietysti laulaa. Kun meillä on semmoset laitteet.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Aah, teillä on täällä toimistolla karaoke.

Hanna Sorsa: Kyllä.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Toi olisi ihanaa. Voi vitsi. Onks sulla karaokebravuuria?

Hanna Sorsa: No kyllä. Se on Suvi Teräsniska ja Hento kuiskaus. Se ei sovi minun, lauluäänenä oo niinkään.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Mutta se ei oo olennaista.

Hanna Sorsa: Ei olekaan. Näinhän mie oon aatellutkin, että ihan sama.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Mitä sinä sanoisit ihmiselle, joka nyt harkitsee parhaillaan sitä, että lähtis kouluttautumaan, lisäkouluttautumaan?

Hanna Sorsa: Ehottomasti. Aina kannattaa. Jos vaan pienikin harkittee, niin kyllä. Ja sanotaanko näin, että ehkä ton Code Academyn, ni ehottomasti, sinne vaan, että vaikka saatoin sanoa, että oli rankka vuosi, niin niihän se, ei mikään helpolla tule. Tai siis, tule, että se vaan pitää panostaa siihen ja sitten kun on taas orientointunut siihen tossa Code Academyssäkin, aatellen, että mie tiesin, että se kestää sen yhdeksän kuukautta. Ja sitten se on done niin sanotusti. Niin kyllä asioista aina selviää. Ja apua löytyy. Mutta kyllä, todellakin kannattaa lisäkouluttautua ja lähteä. Ja Savoniasta oon tykännyt, niin minä oon siellä käynyt ni monina kertoina ja, ni siel on hyviä opettajia.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Ja sellaiset merkitykselliset asiat aika harvoin tulee helpolla. Ne usein vaatii vähän vaivannäköä.
Hanna Sorsa: Paljon paremmin, minä huono pukemaan asioita sanoiksi, mutta sinä osaat tulkata tässä asiat.
Klaudia Käkelä-Nuutinen: Hanna, yleiskieli, Hanna, tämmönen translater.
Hanna Sorsa: Kyllä.

Outro: Jos tiedonjano iski, lisää tietoa jatkuvan oppimisen mahdollisuuksista löydät Savonian ja UEF:n verkkosivuilta, joihin löydät linkit tämän podcastin kuvaustekstistä. Muista kuunnella myös muut sarjan jaksot.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Täällä sitten ollaan Lapinlahden keskustassa. Apteekin edustalla Anne Kumpusalo-Vauhkonen on seuraavan reportaasin kohde. Hän on siis Lapinlahden apteekkari. Mennäänpäs tästä sisälle. Anne Kumpusalo-Vauhkosta etsin.

Anne Kumpusalo-Vauhkonen: Kuule, mulla on asiakas vielä, niin ootatko vähän aikaa?

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Asia, selvä. Minäpä odottelen.

Intro: Varoitus. Tämä podcast saattaa aiheuttaa vakavaa tiedonjanoa. Tervetuloa kuuntelemaan Mikä minusta tulee isona -podcastia. Kuulet nyt tarinan rohkelikosta, joka hyppäsi työelämästä koulun penkille. Minun nimeni on Klaudia Käkelä-Nuutinen. Kuulemme seuraavaksi Annen tarinan siitä, miten hän lisäkouluttautui Itä-Suomen yliopistosta proviisorin tehtävien lomassa. No niin, sinä olet Anne.

Anne Kumpusalo-Vauhkonen: Minä oon Anne.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Hauska tavata. Tänne mennään apteekkarin huoneeseen.

Anne Kumpusalo-Vauhkonen: Joo, kyllä. Katon, että onkohan tuolla tuosta jonosta selevitään.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Joo. Sä olet Anne apteekkari, mutta sä olet koulutukseltasi proviisori. Proviisori on terminä vähän outo aika monelle. Apteekkari nyt on itsestään selvä, mutta kertoisitko vähän siitä proviisorin koulutuksesta tai nimikkeestä.

Anne Kumpusalo-Vauhkonen: Kyllä, proviisori on varmasti ammattinimikkeenä tuntemattomampi. Muistan itsekin, kun työelämäntutustumisjaksolle apteekkiin tulin, niin en kyllä tiennyt, mikä ero on vaikka farmaseutilla ja proviisorilla. Kyllä se työelämääntutustumisjakso silloin kyllä sen opin, että se proviisori on siinä esimiesasemassa. Olipa nyt ala sitten meidän lääkealalla mikä tahansa, niin proviisorihan on lääkealan asiantuntija. Tietysti silloin, jos hän työskentelee avoapteekissa apteekkiproviisorina, niin hän työskentelee yleensä esimiesasemassa. On tavallaan lähiesimies siinä apteekkarin ja henkilökunnan välillä. Onhan joskus sanottu, että on siinä puun ja kuoren välissä. Riippuu varmaan tietysti vähän tilanteesta ja paikasta. Kyllä minä meidän apteekissa proviisorin näen ehdottomasti minun oikeana kätenä ja sillä tavalla työparina. Hän totteuttaa, valvoo yhdessä niitä sovittuja asioita, mitä on toimintoihin liittyen, niin hän sinne käytäntöön niitä hoitaa. Ehdottoman tärkee minulle se kumppani. Toki proviisori ja itsekin apteekkiproviisorina olen aikanaan osallistunu myös tilanteen mukkaan ihan niihin käytännön töihin. Olen tehnyt asiakaspalvelua henkilökunnan tukena. Ja toki sitten yleensä, niin kuin nytkin kun tuossa matkalla tänne pysähyin henkilökunnan kysymyksiin vastaamaan, niin samalla tavalla myös se apteekkiproviisori sitten niitä arjen moninaisia ongelmatilanteita sitten siellä ratkoo arjessa. Palvelee asiakkaita yhessä farmaseutin ja muun henkilökunnan kanssa. Ja vastaa siitä asiakaspalvelun sujuvuudesta siitä, että henkilökunnan ammatillinen osaaminen on ajan tasalla ja sen kehittämisestä vastaa. Toki apteekkarihan sitten mahdollistaa sen kustantamalla ja antamalla sitä työaikaa. Mutta toki siinä proviisori on tärkeä, että hän tekkee ne koulutussuunnitelmat vuosittain ja sitten löytää aina ne, miten se koulutussuunnitelma toteutetaan. Ja tosiaan itsekin oon työskennelly pisimpään just avoapteekissa, että noin 20 vuotta.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Pitkä aika.

Anne Kumpusalo-Vauhkonen: Pitkä aika se on, että ensin olin tuota Vieremällä, täällä Ylä-Savossa, seittemisen vuotta. Ja tuota nyt oon sitte reilun vuoden ollu tässä Lapinlahdella. Yrittäjähän tietysti on aina sitten henkilökohtaisesti vastuussa siitä alueensa lääkehuollosta ja siitä lääketurvallisuudesta. Että se tietysti sillä tavalla erroo sitte, että apteekkari viime kädessä vastaa. Ja tietysti johtaa toiminnallisesti apteekkia ja vastaa siitä, niin kuin sanoin, että siitä henkilöstön mahollisuuksista sitte saada sitä ammatillisen osaamisen päivittämistä.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Se on kyllä aika suuri vastuu. En ole itekään pysähtyny aikaisemmin ajattelemaan sitä, että varsinki tällaisilla pienimmillä paikkakunnilla, missä ei ole välttämättä useampaa apteekkia, niin voi olla aika isokin alue, mistä nimenomaan sen paikkakunnan apteekkari on vastuussa kaikkien ihmisten, ikään kuin just siitä, että lääkkeitä löytyy ja henkilökunta on koulutettua ja osaa asioida.

Anne Kumpusalo-Vauhkonen: Kyllä ja se, että se toimii se yhteistyö sen paikallisen sosiaali- ja terveydenhuollon ja meidän yhteisten kumppanien kanssa. Että me mahollisimman hyvin täydennettäs sitä paikallista sosiaali- ja terveydenhuoltoo. Kyllä se on se vuoropuhelu sen asiakkaitten, heidän näkökulmasta, potilaiden tai asukkaiden asumispalveluyksiköiden kohalla. Se on äärimmäisen tärkeetä, että ne meidän yhteiset asiakkaat sais mahollisimman hyvää lääkehoitoa osana sitä heidän kokonaisvaltaista muuta hoitoo. Ja toki apteekkarilla on sitten myös taloudellinen vastuu yrityksenä.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Miltä sun semmoinen tavallinen työpäivä näyttää täällä Lapinlahden apteekissa?

Anne Kumpusalo-Vauhkonen: No tavallinen työpäivä alkaa, että jos minä en oo työvuorolistalla, niin minä yleensä pyrin tulemaan siihen kaheksaan. Silloin meillä kaheksalta avataan, niin mä tuun siihen kaveriksi sitten, että kun meillä yleensä on sitte yks farmaseuttinen kaheksasta yheksään ja sitten on tekninen siinä. Niin tuun sitten tänne, että jos ei tarvii siellä asiakaspalvelussa, niin sitte yrittäjälle kyllä aina löytyy niitä töitä. Teen sitte niitä niin sanotusti omia hommia tai valmistaudun, että minäki oon aika monessa mukana, valtakunnallisessa kehittämistöissä erilaisissa. Ja sitte tietysti myös tämä aluevaltuutetun näitä, niissäki kyllä riittää, jos sattuu siinä olemaan, että ei ole mittään työhön liittyvätä tekemistä, niin sitte perehtymistä. Ja sitte on aika paljon myös koulutan ympäri Suomeeki.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Niin varmasti kun sulla on jo parinkymmenen vuoden ura takana, niin varmasti on paljon annettavaa myös työyhteisölle sitten.

Anne Kumpusalo-Vauhkonen: Niin ja kun olin tuolla Fimealla ennen yrittäjyyttä kehittämässä valtakunnallisesti lääkealaa, eli olin tässä Kuopiossa lääkehoitojen arviointiprosessissa töissä, niin sieltä tietysti on sitä verkostoa sitten, niin se verkosto vieläki sitte poikii niitä koulutustilaisuuksia, mihinkä pyydetään puhumaan sitte ympäri Suomea. Niihin valmistautuminen myös vie aikaa. Yleensä sitte oon sillä tavalla, että sen ensimmäisen tunnin varsinki siinä apuna, sitte oon toki tarvittaessa sen työpäivän aikana muutenki, että seuraan tuosta konneelta tuota jonokehitystä ja sitten hyppään mukkaan auttamaan tuossa asiakaspalvelussa. Ja toki niitä arjen ongelmatilanteita, haasteita niin tullee siinä, joista tullaan kysymään. Ja että tavallaanhan sitä on niinkun apuna sillä tavalla, että se asiakas saisi sen mahollisimman sujuvan palvelun. Niin sitähän sitä, että se on niinku semmonen ollaan niinku joka paikan höylä tässä asemassa sitten tekemässä sitä työtä sen etteen, että kaikki sujuis mahollisimman niinkun hyvin ja tehokkaasti. Ja sitte samoin monesti niinku oon täällä siihen kuuteen asti, niin sitte taas on paikkaamassa vielä enemmän silloin loppupäivästä sitten sitä asiakaspalvelua. Et asiakaspalvelua varmaan karkeesti minun työpäivästä on semmonen kolmannes. Et toki jos on sitte tämmösiä sairaspoissaoloja tai muuten, niin voi olla sitten enemmänkin, mutta…

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Mutta aika paljon kuitenki, jos miettii, että sulla on noita muitaki tehtäviä tai vastuita tosi paljon, niin kyllä siinä varmaan kiirettä pitää.

Anne Kumpusalo-Vauhkonen: Niin kyllä, kyllä ja tietysti tänä päivänä kun on noita Teams-kokouksia, että nekkii sitte saattaa niinku viikosta viiä aina kyllä sen ihan oman siivunsa.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Kyllä. Joo. Sä oot tosiaan, sä oot saanu tän sun proviisorin tutkinnon, suorittanu Itä-Suomen yliopistolla UEF:llä tälleen lyhennettynä. Ja sit sä oot täydentäny tässä ihan koko ajan tavallaan työuran varrella sit sun osaamista. Niin kerro vähän tästä sun osaamisen täydentämisen matkasta.

Anne Kumpusalo-Vauhkonen: Joo. Mä oon -99 silloin valmistunu proviisoriksi ja tosiaan oikeestaan koko työuraani voi sanoa, oon opiskellut jotaki. Että melkein heti silloin valmistuttua lähin sitte näitä pitkäkestosiakin suorittammaan. Ja oon käyny johtamisen erikoisammattitutkintoo nyt viimeisimpänä, mutta silloin heti valmistumisen silloin kävin yrittäjyyden erikoisammattitutkintoo. Sitte kävin myös apteekkialan erikoistumisopintoja aika noppeesti, siinä neljä vuotta oli varmaan valmistumisesta suurin piirtein, kun sitten rupesin sitä käymään. Ja sitte sen jälkeen lääkehoidon kokonaisarviointiin pätevöidyin ensmäisten joukossa silloin Suomessa. Ja koin kyllä, että se anto ihan hirvittävästi siihen jokikiseen asiakaskohtaamisseen. Se vahvisti sitä tavallaan, jota ei meillä vielä ehkä semmista kokonaisuuden kahtomista ollut minun mielestä siellä meidän perusopinnoissa silloin kun minä oon aikanaan valmistunu. Nykyisinhän se on muuttunu, mutta koin, että se anto ihan siihen jokaiseen asiakaspalvelutilanteeseen itelle sitä uskoa käyttää sitä ommaa ossaamista sen asiakkaan lääkehoidon etteen. Että vaikka yksittäistä lääkettä neuvookii, mutta pystyy sitä peilaamaan ihan toisella tavalla siihen kokonaisuuteen. Ja antamaan parempaa niin lääke kuin lääkkeetöntäkin neuvontaa. Että ne oli semmoset ensimmäiset kolme tämmistä pitkäkestosempata siinä sitte sen jälkeen. Ja tokihan ne myös täytyy sannoo, että sitä vaikka itellä se moniammatillisuuden edistäminen on ollu sellanen punanen lanka oikeestaan sen koko minun työuran. Ja täytyy sannoo, että on ihana ollu, että on aina ollu työnantajatki, jotka on sit mahollistanu sitä tehä ja edistää. Että ihan jo niistä opiskeluajoista lähtiin, ku olin täällä Lapinlahden apteekissa silloin siihen asti, kun sitten proviisoriksi valmistuin, niin olin mukana tuolla kouluttamassa sosiaali- ja terveydenhuollon puolelta henkilökuntaa, hoitajia. Olin mukana teemapäiviin viikkojen toteuttamisessa. Sillonen apteekkari kannusti kovasti ja olin mukana erilaisissa näissä tapahtumissa, mitä järjestettiin. Toki se annosjakelu kun tuli, sitte kun minäkin menin proviisoriksi tuonne, niin se oli alkanu siinä apteekissa vuotta aikaisemmin. Vaikka tämä on hyvin logistinen, tämä itse annosjakelu prosessina, mutta se sisältää minun mielestä ihan hirvittävän paljon lääkitys- ja potilasturvallisuuden eteen tehtävää, mikä on sitä moniammatillista yhteistyötä.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Kerro vähän vielä siitä, mitä kaikkea koulutusta sä oot hakenu vielä sen proviisorin tutkinnon päälle. Ainakin tämä EMBA, joka on aika iso kokonaisuus, että niinku 100 opintopistettä.

Anne Kumpusalo-Vauhkonen: Kyllä. Sitä minä alotin tosiaan silloin proviisorina ollessani vielä käymään. Sillon kävin eniten suoritin johtamiseen liittyviä opintoja. Ku ite oon sitten, voi sannoo, että koko työuran työskennelly erilaisissa vastuu- ja johtotehtävissä. Fimealla nyt olin asiantuntijatyössä, mutta silloin apteekissa johto, selkeästi esimiesasemassa. Kyllä mää ite sain niistä opinnoista sitä näkökulmaa esimiehenä toimimisseen. Ite aattelen, että siitä verkostosta ihan semmosta myös tukkeeki, että siellä kuitenki luottamuksella käytiin niitä keskusteluja ja pystyi purkamaanki niitä haasteita ja muuta, jota varmaan jokainen esimies kohtaa työssä. Koin kyllä äärimmäisen tärkeenä, että se tavallaan ite koin, että mulla on vähä aina ne EMBA-opinnot tukenu niitä työtehtäviä. Oon sillä tavalla onnistunu. Vaikka se osalle ei sovi, että joku asia roikkuu pitkään. Minulla meni se kuus vuotta, mikä siinä on se maksimi suorittaakki. Kävin silloin proviisorina ollessa siihen johtamiseen liittyen. Sitten kun siirryin Fimealle, niin siellä suoritin ne loput opinnot. Siellä kävin sillon sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmään liittyen, joka taas anto siihen valtakunnalliseen lääkealan kehittämiseen. Kun sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa yhdessä sitä tehdään, niin se anto itelle sitä semmosta ymmärrystä, kokonaisuuden ymmärrystä. Ne hirveen hyvin minusta tuki sitä, että pystyn paremmin onnistummaan niissä tehtävissä, työtehtävissä. Niin sillon proviisorina, apteekki-proviisorina ollessa, ku sitte myös siinä lääkealan kehittäjänä ollessa.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Tämä lääkkeiden kanssa työskentelevät ihmisethän ei oo oikein koskaan valmiita, että kouluttautuminen on ihan jatkuvaa. Ja sä oot tietysti esihenkilöasemassaki ottanu sen sydämen asiaksi, että sun henkilökunta on myös hyvin koulutettua ja on ajantasaista tietoa.

Anne Kumpusalo-Vauhkonen: Niin kyllä, kyllä se tärkee on, että kyllä mä oon aina siihen koettanut niin näissä molemmissa yrityksissä, kuin myös silloin esimiehenä ollessani kannustaa ja löytää ne itse kunkin työntekijälle ne asiat sieltä saadaan yhdessä kaivettua, jotka kiinnostaa. Ei ihmisen toisaalta tarvii sitten, koska ite ajattelen, että ne asiat mistä on erityisen kiinnostunu, niin ihminen silloin parhaiten myös sillä innolla ja kiinnostuksella niistä oppii. Ja parhaiten saa syvennettyä, että tokihan meidän tärkeetä on vähän tietää kaikesta tästä lääkeallaan liittyvästä, mutta sitte, että missä syventää sitä osaamistaan aina, että se motivois häntä. Kyllä mä ite koen sen, että se on tänä päivänä vielä, kun ja yleensä kun lääkeala on tietysti semmonen, joka mennee koko ajan etteenpäin, niin sä et voi jäähä siihen, että tavallaan ku sä valmistut farmaseutiksi tai proviisoriksi, niin se on sulle vähän ajokortti, että sä pääset toimimaan siinä. Ja sitte sen jälkeen pitää vaan koko ajan harjotella ja kehittää. Ja mun mielestä se olisi hirveen tärkeetä se osaamisen kehittäminen ihan sinne eläkkeelle asti.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Mitä kaikkea sä oot ite käyny sitten tämän EMBA-tutkinnon lisäksi, joka oli tätä johtamista sitten, siinä kehität sitä osaamista, niin mitä kaikkia muita asioita sä oot sit ite vielä hakenu itelles osaamisen kehittämisen saralla?

Anne Kumpusalo-Vauhkonen: No kyllä mä päivitän, niinku sitten meillä on tuon Medvelin kautta on näitä, että mitä opiskellaan tuolla verkkokoulutuksina, niin on niitä käyny niin kuin sitte eri, on diabeettesta ja ihan sydämmeen liittyviä verenpainetautia, on kivuista, astmasta, niin edelleen, niin tuota on ihan sitä tietojen jatkuvata päivittämistä. Sitte oon ollu nyt viimesimpänä tässä johtamisen erikoisammattitutkinnossa mukana. Meillä oli siinä myös, kävi meidän työyhteisöstä farmaseutti, joka meillä nyt tätä annosjakelua kehittää ja tuota on hänellä vastuualueena, niin tuota oltiin siinä koulutuksessa yhessä. Erittäin hedelmällisiä keskusteluja ja sitä tuota, että kyllä niistä aina oppii, että kyllä mä olen sanonukki, että hukkaan on mennyt se päivä, kun et oo oppinu uutta, että eihän sitä niinkun ei vaan tällä alalla valmiiksi tule koskaan, eikä niinku, että sitä ja tärkeetä onkin, että ossais niinku, että kyllä ne koulutukset antaa myös minusta niin kuin siihen luo niitä mahollisuuksia, että sä ketterämmin löyvät tuolta sitä tietoo, mitä sä tarviit silloin sitte siinä lääkenneuvonnassa ja että sä ossaat sen tiedon tavallaan muuntaa siinä tilanteessa asiakaslähtöisesti sen asiakkaan hyväksi, että eihän vaikka me tiedettäs tai löyvettäs kuinka paljon tietoo, jos me ei osata sitä niin kuin sen asiakkaalle niinku tavallaan kääntää hänen tilanteeseensa sopivaksi, niin se tieto on silloin tavallaan arvotonta. Kyllä itselläkki on ollu niitä tilanteita, toki ura-aikana paljonki, että on joutunut kieltäytymään myymästä sitä itsehoitolääkettä vaikkapa närästykseen ja on ollu muutamia tilanteita, joissa se on ollu sitte todella aiheellinen se huoli, että sitte onki lähteny tuonne pallolaajennukseen ja että se onkin ollu sydänperäistä. Että se on tosi tärkeetä, että me puututaan, että me ei vaan myydä lääkkeitä. Sen takia mää ite kannan erittäin paljon siitä huolta, että jos itsehoitolääkkeitä siirtyy kauppoihin, että siellä sitten saatas toimimaan se lääkeneuvonta, koska se on todella tärkeetä, että meidän intressi on kuitenki aina niinku enssijaisesti se asiakkaan paras lääkehoito. Ja se tarkoittaa myös sitä, että sieltä karsitaan myös ne turhat lääkkeet pois. Se on se lääkkeettömänki hoidon neuvonta ja että se intressi on ihan toisenlainen kuin kaupan alalla, että meidän intressi ei ole myyä mahollisimman paljon, vaan meidän intressi on auttaa sitä asiakasta käyttämään niitä lääkkeitä oikein, että hänen lääkehoitonsa on tarkotuksenmukaista, turvallista, taloudellistaki. Että vois se lääkehoito tukee sitä hänen kokonaisvaltaista hoitoa mahdollisimman hyvin. Ja sen takia nämä lääkityksen tarkistuksetki, mitä tehhään ihan tuossaki lääkeneuvonnassa yksittäistä lääkettä toimittaessa, ku verrataan siihen muuhun, niin se on äärimmäisen tärkeetä. Se, mistä en oo lähteny tinkimään, on kyllä se henkilöstöosaamisen kehittäminen. Kyllä mä senkin näen tärkeänä, että vaikka jossakin vaiheessa täältä joutus vähentämmään väkkee, että myös se näkökulma, että heillä ois kilpailukyky saada uus työpaikka, että se on myös sitä. Ja mää ite nään sen, että meidän on niin tärkeetä, että se meidän osaaminen on ajan tasalla. Ja se niinku aikasemminkin sanoin, että se ihminen hallittee sen työsä. Siitä koulutuksesta ei ole lähetty kyllä tinkimään. Meillä tälläkin hetkellä kaks henkilöö käy lääkehoion arviointiin tätä koulutusta, pitkäkestosta. Ja sitte on lukusa joukko, mitä opiskellaan muuta. Että vähän niiden henkilökohtasten intressiin ja toiveiden mukasesti.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Sähän olet itekki suorittanu tämän lääkehoidon kokonaisarvioinnin pätevyyden ja sä teet senkin ihan töiden lomassa, niinku muutenki tässä oot lisäkouluttautunut töiden lomassa. Miten sä oot kokenu sen tavallaan töiden ohessa osaamisen kehittämisen?

Anne Kumpusalo-Vauhkonen: Joo, minä en oo tosiaan opintovapailla en oo ollu koskaan, enkä sillä tavalla pääsääntöisesti. Oon ne tehny sitte omalla ajalla ne itse opinnot. Kyllähän se tietenkin vaatii iteltä sitä ajan hallintaa. Mutta ku siihen on intoo, niin se toisaalta se aika jostaki löytyy. Mutta toki sitten ei oo tarvinnut kyllä televisiota kahtoo tai…

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Miettiä, mitä illalla tekis.

Anne Kumpusalo-Vauhkonen: Kyllä, jos minulta kyssyy jostaki televisiosarjosta, niin mulla ei oo kyllä mitään käsitystä, että minä katon hyvin harvon televisiota. Toki se tämmösestä, että vähän mihin sinä käytät sen aikas. Ja toki minä myös, kun paljon ajan, niin saatan hyödyntää, että sitte kuuntelen niitä luentoja niillä ajomatkoillakki ja sillä tavalla, että sitä ehkä sitten niitä tunteja käyttää tietyllä tavalla ehkä tehokkaammin.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Niin, kyllä. Mutta mahollista se kuitenkin on, että sen niinku sanoit tuossa aikasemminki, että silloin kun ihminen on motivoitunu ja kiinnostunu siitä opiskeltavasta aiheesta, niin kyllä se sitten inspiroi myös oppimaan.

Anne Kumpusalo-Vauhkonen: Niin, kyllä. Ja onhan se ihan tutkittuaki, että ihmisellähän palkka, jos palkkaa nostetaan, niin sillä on hyvin lyhyt se vaikutus siihen työmotivaatioon. Kyllä minä sillä tavalla uskon siihen, että se osaamisen kehittyminen, se ihmisen henkilökohtaisesti koettu osaamisen kehittyminen on paljon tärkeempi motivaattori kun palkka.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Ja että tulee just semmonen olo, että minä osaan ja ymmärrän ja mulla on työkalu tehdä tätä työtä ja on ajantasainen tieto varsinkin tällaisella alalla, missä tosi paljon se tieto koko ajan päivittyy.

Anne Kumpusalo-Vauhkonen: Kyllä.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Lääketurvallisuuden kehittäminen on yksi tärkeä osa tietysti tätä apteekin toimintaa. Kerro vähän siitä, että miten se teillä toimii.

Anne Kumpusalo-Vauhkonen: Lääkitysturvallisuuden laajemmin, jos ajatellaan, että nythän on tällä hetkellä tämä valtakunnallinen tämmönen työryhmä, jossa halutaan lääkitysturvallisuutta edistää. Mä oon ite mukana siinä lääkitysturvallisuuden kehittämislinjan semmosessa alaryhmässä, kun Lääkitysturvallisuutta varmistavat palvelut ja toimintamallit. Ja siinähän visioidaan siitä, että Suomesta tulis vuoteen 2026 mennessä lääkitysturvallisuuden mallimaa. Toki tämmönen hyvin kunniahimonen tavote, mutta jos me saatas vältettyä lääkehaittoja, tämmöisillä vältettävissä olevat ne haitat, niin me sillä saatas jo tosi paljon. Onhan meillä näistä lääkitysongelmista ja kuinka paljon ihmiset joutuu sairaalaan lääkehaittojen takia. Meillä on tosi paljon siellä niinkun olis mahollisuutta siihen moniammatillisen yhteistyön keinoin vähentää. Itellä on esimerkiks siellä mitä olen paljo ajanu siinä työryhmässä, just mistä kerroin siitä, että saatas tälle lääkeannosjakeluun sisältyvälle lääkityksen tarkistukselle standardisisältö. Että se toteutus tosiaan samanlaisena. Tehtiinpä se mistä apteekista tahansa.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Mitkä on sitte Suomessa tämmösiä yleisimpiä tai tavallaan mihin halutaan erityisesti tarttua tässä lääkehaittojen suhteen?

Anne Kumpusalo-Vauhkonen: Kyllähän ne esimerkiks tulehuskipulääkkeitten aiheuttamat nämä verenvuodot, niin ne on sellanen joka olis kuitenki täysin meillä sitte tai miltei täysin mahollista ennaltaehkäistä. Samoin näiden lääkekuormien aiheuttamat haitat, että kyllä minäkin lääkehoidon arviointia tehessä ja lääkityksen tarkistuksissakki se [antikolierkinen? 00:30:44] kuorma on se tyypillisin mihinkä, kun sitä tulee sitä [antikolierkista? 00:30:49] niin monesta eri lääkeryhmästä. Monesti sanonki, jos ihmisellä on vaikka kolme vahvaa [antikolierkista? 00:30:59] ainetta ja sitte vielä lääkeainetta käytössä ja siihen vielä joukko lieviä [antikolierkisiä? 00:31:06] niin on jo ihme jos ei suuta kuiva, jos ei huimaa, jos ei oo muistihäiriöitä. Kyllä se [antikolierkinen? 00:31:15] lääkekuorma on siellä se tavallisin. Sitte jos on psyykelääkepuolta erityisesti, niin tietysti helposti nousee se [?? 00:31:25] Siellä lääkehaittariskit No väsyttävä kuorma on myös hyvin tavallinen, koska myös vahvat kipulääkkeet keskushermostolääkkeiden lisäksi tuo sitä väsyttävvää vaikutusta. Kyllä meillä siellä työsarkaa riittää, että me saatas näitä lääkehaittoja vähenemmään sillä tavallaan lääkehoitojen kokonaisuuden kahtomisella. Siellä sitte auttamalla lääkäreitä siinä päätöksenteossa sen asiakkaittemme lääkehoitojen parhaaks antamalla sinne vinkkejä, että miten optimoimalla sitä lääkitystä voitas sieltä vaikka niitä oirelääkkeitä purkaa tai estää vaikka uuden lääkkeen alotus. Aina olisi oireen kohalla tärkeetä pysähtyä miettimään, että voidaanko sitä lääkehoitoo, käytössä olevaa lääkehoitoa optimoimalla estää uuen lääkkeen alottaminen.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Tässäki kävi monessa kohtaa jo ilmi, että lääkehoito ja oikeiden lääkkeiden valitseminen ja niiden määrääminen on hyvin moniammatillista työtä. Se vaatii tosi monen asiantuntijan näkemyksiä ollakseen mahdollisimman onnistunutta. Miten tää moniammatillinen yhteistyö on muuttunu tai miltä se näyttää hyvinvointialueuudistuksen myötä?

Anne Kumpusalo-Vauhkonen: Kyllähän aikanaan, kuhan saadaan joskus hamassa tulevaisuudessa päästään siihen, että meillä esimerkiksi potilastietojärjestelmät keskustellee keskenään. Se, että tiedon kulku ja tiedon siirtyminen saadaan paranemmaan. Se on ihan tosi huikee, kunhan siihen päästään. Kyllähän meillä nyt jo, kun ollaan samaan katon alla, niin ei tarvi kenenkään aatella sitä osa-optimointia, että se kulu on tältä pois, kun täällä ei sitä hoideta. Että pystyttäs hoitamaan asiakasta, potilasta mahollisimman hyvin ja kokonaisuutena. Kyllähän itse nään hyvinvointialueen mahdollisuutena moniammatillisuuden edistymisen kannalta, mutta toki on muistettava, että meillä on nyt vasta sen synnytys takana. Se on ihan pieni, vastasyntynyt vauva, tämä meidän hyvinvointialue. Ei me vauvaltakkaa ooteta, että se lähtee 100 metriä juoksemaan alta kymmeneen sekuntiin. Ehkä me liikaa odotettaan tässä alussa, että annettais nyt aikaa sille, että saadaan nämä palaset löytämään paikkansa. Se on tärkeetä mun mielestä, että myös benchmarkattas muita alueita koko ajan, että saatas nämä hyvät käytännöt, esimerkiksi hyvät toimintamallit. Kyllähän ne paljon helpommin sitte tämmösessä isossa saadaan läpi vietyä ja johdettua. Ehottomasti se on mahdollisuus, mutta ollaan vielä siellä hyvin alakutaipaleella, että se on tärkeetä mun mielestä muistaa. Että ei oltas niin.. Ku jotenki tuntuu, että nämä puhheet, että on pahoinvointialue ja, niin ehkä se sillä tavalla vähän sydäntä särkee, että kun ollaan niin alussa, niin on törmätty paljon niihinkin ongelmiin, mistä ei oo ehkä osattu ennakoida kaikkee. On kuitenki historian tämmönen isoin muutos, niin annettas sille aikaa ja oltas armollisia. Pääasia, että potilasturvallisuus ei siellä vaarantus.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Kyllä. Onko tämä hyvinvointialueuudistus vielä toistaiseks näkyny miten sitte tässä osaamisen kehittämisen saralla, henkilökunnan osaamisen kehittämisen suhteen?

Anne Kumpusalo-Vauhkonen: Varmasti siellä hyvinvointialueellaki näitä asioita mietitään ja halutaan pitää sitä huolta. Näissä keskusteluissa, mitä ite oon ollu, niin nähhään kyllä hyvin tärkeenä niinku nimenomaan motivointi- ja vetovoimatekijänä. Sillä tavalla varmasti, mutta sanosin, että jos peilaa meidän lääkealalle, niin se, että me ylipäätäsä tällä alalla ymmärrettäs sitä sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmää, niin sen ymmärryksen ja yleensä siis toiminta-ympäristön muutosten seuraaminen, niin ois hirveen paljo tärkeempätä, että se koko ajan, niinku se arvo sillä. Ja pitäs tavallaan osata myös tulkita niitä hiljasia signaaleja ja koettaa poimia sieltä, että mitä on tulossa. Ja ennakoivasti sitten löytää niitä, että mitä osaamista meillä pitää olla, että me oltas mahollisimman niin sanotusti iskussa ja valmiina, kun ne tulee. Siinä mielessä se monessa mukana oleminen on yks, minkä ite nään tärkeenä, ja sitä toivoisin, että sitä ehkä sitte hyödynnettäski. Sen takia mielellään tietysti sitte meenki erilaisiin tilaisuuksiin puhumaan ja muuta, että en minä yritä sitä, mitä ite on aistivinnaa, niin yritäkkää pittää piilossa. Koska kyllä se on meidän koko alan etu, että me oltas mukana tässä mahollisimman ajan tasasesti ja mielellään vielä ennakoivasti. Ajattelen, että esimerkiks liittyen, kun meillä kuitenki Suomi ikääntyy, koko ajan meillä on isompi haaste, niin varmasti yksi siellä, mikä niihin osaamis- ja kouluttautumistarpeisiin siellä moniammatillisessa sote-yhteistyössä, niin on sitte nämä ikäihmisiin liittyvät asiat ja esimerkiks annosjakelu, että se on niin lisääntyny, niin kyllä mää sitä toivosin, että sitä sitte pystyttäs lähipalveluna tuottamaan jokaisesta apteekista, koska ite nään sen viime kädessä niin isona potilasturvallisuus- ja lääkitysturvallisuustekijänä, että se koko kokonaisuus pystyttäs toimittammaan siitä samasta paikasta. Eikä kävis niin, että joku iso toimija hoitaa sen jatkuvan annosjakeluasiakkaan lääkityksen, mutta sitte siitä haetaan ne kiirelääkkeet, ne akuutit lääkkeet jostakin lähiapteekista, niin se ei ole minusta kenenkään etu. Se johtaa vaan siihen, että sitä kokonaisuutta ei välttämättä sitte vastuuta ota kukaan, että se ei se toimittava lähiapteekki, joka toimittaa sitä kiirelääkettä, niin ei tiiä ennää mihinkä kokonaisuuteen se sen toimittaa ja sitte välttämättä se iso yksikkökkää siellä ei kukaan sitä kato. Tätä pelkään. Sen takia esimerkiks apteekit näihin annosjakeluiden hoitamiseen kouluttautusivat ja myös näihin lääkehoitoprosessin kehittämiseen liittyen, että ne on kuitenki mun mielestä hirveen tärkeä osa sitä, mitä me tarvitaan siinä ollaksemme, se osa sitä paikallista sosiaali- ja terveydenhuoltoo, että me pystytään tukena sitä lääkehoitoprosessia kehittämmään. Meillä on kuitenkin nämä Sallin työkalut. Siellä on neljä työkalua tähän lääkehoitoprosessin kehittämiseen valmista materiaalia. Pistää vaan ihtesä likkoon ja lähtee niiden avulla kehittämmään sitä yhteistyökumppanin tekemisen laatua avuks sinne. Ei nimenomaan lähetä valvomaan tai osottamaan sormella, vaan kehittämmään yhessä pienten askelten. Tavotekihan niissä on, että ne neljä työkalua sen muutaman vuoden aikana käytäs läpi ja sitte taas ne aloitettas alusta. Ei sitä norsua tarvitse siellä kokonaisena nielastakkaan, vaan ihan pieninä palasina. Sitä lähetään tärkeimmistä asioista kehittämmään ja sitä tehen sitte. Et tämmösiin lähettäs avuks, et kyllä siinä niinku meillä apteekeilla on tosi paljo annettavvaa moniammatilliselle yhteistyölle tuolla sosiaali- ja terveydenhuollossa. Meidän nimenomaan asiakkaittemme lääkehoitojen onnistumisen etteen.

Outro: Jos tiedonjano iski, lisää tietoa jatkuvan oppimisen mahdollisuuksista löydät Savonian ja UEF:n verkkosivuilta, joihin löydät linkit tämän podcastin kuvaustekstistä. Muista kuunnella myös muut sarjan jaksot.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Täällä ollaan Kalle Saikkosen työpaikan edustalla. Käydään vähän [?? 00:00:09] auditiivisin keinoin podcast-reportaasin muodossa. Mitenkäs meillä Savonialta, tai meillä Savonialla koulutettava ihminen, miltä hänen työpäivänsä näyttää tai kuulostaa. Siitä lähtee ovikello. Kuuluu plim plom sisältä.

Kalle Saikkonen: Moi.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Hei, oletko sinä Kalle?

Kalle Saikkonen: Kyllä vaan.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Hyvä, kiitos paljon.

Intro: Varoitus! Tämä podcast saattaa aiheuttaa vakavaa tiedonjanoa. Tervetuloa kuuntelemaan Mikä minusta tulee isona -podcastiä. Kuulet nyt tarinan rohkelikosta, joka hyppäsi työelämästä koulun penkille. Minun nimeni on Claudia Käkelä-Nuutinen. Nyt loikkaamme Kallen matkaan. Lähihoitaja Kalle työskentelee sosiaalialalla ja tekee samalla sosionomin korkeakoulututkintoa Savonialla.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Me ollaan tosiaan Kalle sun työhuoneessa. Pitääkö paikkansa?

Kalle Saikkonen: Kyllä vaan. Täällä ollaan. Tai mun ja mun työparin huoneessa. Mähän työskentelen tässä parityönä.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Joo. Tässä on kaksi pöytää vastakkain.

Kalle Saikkonen: Kyllä.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Vastakkain, ihan kuin kuningas ja kuningatar -parilla ikään. Kerro vähän, mitä täällä tapahtuu? Mikä on se taika, mitä täällä tapahtuu?

Kalle Saikkonen: Me tässä tilassa haastatellaan kaikki asunnonhakijat, ketkä meiltä hakee asuntoa. Tästä yleensä otetaan yhteydenotot asiakkaisiin liittyen heidän asumiseensa tai niihin liittyviin haasteisiin. Tää on oikeastaan meidän tukikohta, mistä me operoidaan. Jonkun verran tehdään kotikäyntityötä, mutta tosi vähän. Yleensä puhelin, sähköposti ja nykypäivänä Teams ja Zoom on sellaisia, millä pidetään paljon yhteyttä. Ne on ehkä ne pääasialliset jutut, mitä me tässä tehdään.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Tuleeko teille minkä verran tähän käymään ihmisiä?

Kalle Saikkonen: Kaikki asiakkat, ketkä meiltä hakee asuntoa, me halutaan nähdä kasvotusten. Ihan poikkeustapauksissa, jos on sellaisessa tilanteessa, ettei syystä tai toisesta pääse, esimerkiks vaikka vankilassa, niin silloinkin yritetään saada videoyhteys, että saataisiin nimelle kasvot ja voitaisiin siinä jutella. Se on ollut meille jotenkin sellainen perinne, että me halutaan nähdä. Että ei ole pelkästään nimi hakemuksessa, mikä tulee postissa, vaan me halutaan nähdä meidän hakijat ja jutella heidän kanssa kasvotusten ja kertoo sitten, mitä me edellytetään ja odotetaan asukkaalta, kun he meitä asuntoa hakee, mitkä ne kriteerit on, millä sen asunnon voi saada ja miten se homma saadaan toimimaan. Koska sehän se meidän pääasiallinen lähtökohta on, että kun asunto pystytään antaan, niin se asunto myös sitten pysyis. Koska niin isolla osalla meitä, tai oikeastaan kaikilla, ketkä meitä asuntoa hakee, niin on kohdannu jossakin vaiheessa haasteita sen asunnon kanssa. Pyritään siihen, että se ei toistus enää, että se ei ole oravan pyörä, mikä pyörii. Asunto on kuitenkin se, mikä pitäisi olla ihmisellä, että hän pystyy hoitamaan muita asioita. Jos sulla ei ole kotia, kiinnekohtaa, mihinkä sä asetut, niin kovin vaikea sun on muitakaan haasteita lähteä sitten hoitamaan. Kyllä, mä oon niin monesta yhteiskuntaluokasta haastatellut ihmisiä tässä jo niin lyhyen työurani aikana, että mä oon kyllä haudannu ne asiat ja mielipiteet jo kauan kauan sitten. Se ei kato sitä, että paljo sulla on rahaa tilillä, tai se, että minkälainen ystäväpiiri sulla on tai mistä suvusta sä oot. Meitä kaikkia voi asunnottomuus kohdata jossakin vaiheessa. Tietyn tyyppinen elämän kriisi, kun tulee kohdalle ja satut putoamaan yhteiskunnan tukiverkostosta läpi, niin se voi kohdata meitä kaikkia. Ja se on mun mielestä hyvä pitää meidän kaikkia mielessä, että ne ei ole itsestäänselvyyksiä ne asiat, mitä meillä on. Vaikka pitkä parisuhde, missä on toisella puoliskolla taloudelliset asiat menny vähän solmuun, ja niitä ollaan sitten ehkä pyritty peittelemään. Ja vaikka se vuokranmaksuvelvoite on saattanu olla tällä puolisolla, kenellä se raha-asioitten hoitaminen on karannu vähän käsistä, ja sitten on jäänyt myös se vuokrat hoitamatta. Ja sitten se tilanne on selvinny sillä, kun siellä on tullukin ulostolaitos ovelle ja toimittanu häätöä, toisen puolison siitä tietämättä mitään. Ja sitten jos se on ollu vaikka täysin piilossa, niin onhan se vähän yllätys, kun siellä tullaan sanomaan, että asuntot pitäisi olla tyhjä nyt. Ja siinä sulla onkin sitten vuokrahäätömerkintä, ja toisella jo todennäköisesti maksuhäiriömerkintä tilastossa.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Niin mihinkä me ollaan nyt matkalla?

Kalle Saikkonen: Me ollaan menossa siihen päihteet sallivan tukiasumisen yksikköön. Se on [?? 00:05:16]. Kuulostaa varmaan tosi jotenkin raffilta, mutta se on ihan tavallinen kerrostalo, missä on 45 asuntoa. Siihen muutetaan sosiaalitoimena ohjaamana. Ja siellä on ihmisiä, joilla voi olla haasteita, että ei oo saanu asuntoa enää muualta, tai ei oo kykyä pitää sitä asuntoa. Sosiaalitoimi arvioi sen, että tällaisella tukiasumisella se asuminen vois onnistua. Ja siellä määritellään ihmiselle se tarvittava tuki, että jokaisen kanssa tehdään sellainen hoitaja-palvelusuunnitelma, ja sitä sosiaalitoimen kans arvioidaan tietyn aika välein, että se on kolmesta kuuteen kuukautta yleensä se päätös voimassa. Ja sitten istutaan palaveriin, et siinä on asiakas ja meiltä työntekijä, sosiaalitoimiston edustaja. Ja sitten katsotaan sitä tilannetta, mikä se tuen tarve on, ja määritellään yhdessä niitä tulevaisuuden tavoitteita. Ja sitte se, lähdetään niitä tavoitteita kohti yhdessä tekemään töitä. Voisin näyttää tuossa noin yhteiset tilat.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Kyllä, kiitos. Oi vitsi.

Kalle Saikkonen: Tässä meidän asiakkaan tekemä maalaus.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Tuommoinen seinämaalaus, missä on ihana metsämänty… Mäntymetsä siis. Maalattu vihreätä.

Kalle Saikkonen: Haluaisin huomattaa, että tää työ on tehty tällaisilla pensseillä.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Tuollaisilla pikkupikkupensseleillä. Ei ole ees mitään kunnon maalarimaalasitaloa.

Kalle Saikkonen: Ja tausta on maalattu toki sellaisella isommalla. Mut kaikki nämä puut.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Kaikki yksityiskohdat. Siinä on varmaan pieni hetki mennyt, kun on tupsuttanu menemään.

Kalle Saikkonen: Kyllähän jonkun aikaa tätä on maalattu.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: On kyllä kaunis. Mä huolisin meillekin tommoisen metsämaiseman.

Kalle Saikkonen: Kyllä. Tässä me vietetään mahollisimman paljo asiakkaiden kanssa aikaa. Pelaillaan lautapelejä, korttia, biljardia. Katotaan urheilua telkkarista. Täällä on tosi urheilusta kiinnostunut asukaskunta. Katotaan lätkää ja jalkapalloa silloin tällöin, jos…

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Pelaatte tällä biljardipöydällä biljardia.

Kalle Saikkonen: Kyllä. Ja sit meillä on tähän sellainen suoja, että tää on sitte myös toimii tarjoilupöytänä, että jos me vietetään täällä jotakin kekkireitä.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Bileitä.

Kalle Saikkonen: Bileitä. Kyllä. Meillä on vappubileetkin nyt tulossa. Ja ehkä saatetaan grillikausikin avata, ellei sitä oo jo avattu. Mä en ole ihan varma.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Teillä on tässä tommonen terassi, tai että pääsee uloskin tästä suoraan.

Kalle Saikkonen: Siitä pääsee ulos. Ja meillä on se grilli, mikä me saadaan siirrettyä tuonne takapihalle ja [?? 00:07:56]

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Erinomaista.

Kalle Saikkonen: Tähän otettiin asiakkaat mukaan silloin tätä vähän sisustaa. Ja tosissaan tässä yks asiakas tarjoutu… Mä luulen, että hän ei enää oo samaa mieltä, kun hän on nyt tuon seinän saanut valmiiksi. Että lähtisköhän enää tuota maalaamaan. Mutta hän tarjoutui silloin, että kyllä hän voi sen maalata. Ja komeahan se on.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Onks tää vasta viimeistelty, kun tässä on vielä vähän maalarinteipitki?

Kalle Saikkonen: Siis tää on vielä kesken. Että hän ei ole tyytyväinen tiettyihin oksien varjostuksiin. Ja tuolla on esimerkiksi puurunko, mitä ei ole täysin väritetty kokonaan. Se on vasta tuolla pohjavärillä. Että se täytyy tehä sitten tommoseksi eri väriseksi. Mun mielestä tämä on näyttänyt jo monta kuukautta valmiilta.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Joo, kyllä.

Kalle Saikkonen: Mutta sitte aina on kaikenlaista tilavaikutelmaa, mitä haluaa varjostuksilla tehä ja muuta.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Joo, ehottomasti. Minä en osaa tikku-ukkoakaan piirtää, niin minusta tämä on ihan uskomattoman kaunis nyt. Mutta tietysti, jos on ymmärrystä ja osaamista, niin sitten se on. Ymmärrän tuon, että jää hitkuttamaan niitä yksityiskahtia.

Kalle Saikkonen: Nii, ja onhan se tietysti, jos on taitoa ja haluat tehdä sen hyvin, niin tältähän se sitte näyttää.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Kuvaile vähän, miltä sun keskivertopäivä näyttää. Sun päivät on toki varmasti aika erilaisia. Eroaa hyvin paljon toisistaan, mutta jos miettisit semmosen aika peruspäivän, että mitä siinä mahdollisesti tapahtuis?

Kalle Saikkonen: No vaikka jos tätä viikkoa ajattelee, niin mulla on tässä tänä päivänä, tai täällä on muutamia uusia asiakkaita tulossa haastatteluun. Tähän täytellään hakemuksia ja käydään vähän heidän tilannettaan läpi. Sit on yhen asiakkaan luona kotikäynti. Hän muutti tuohon, sai meiltä asunnon, niin siellä oli asunnossa jotakin sellaisia puutteita, mitä hän ei ole saanu silleen puhelimessa kertoo, niin käydään yhessä kattoo ja kirjataan vähän niitä paperille. Sitten kello 18-20 oon menossa tuonne yöpäivystykseen, juuri sinne [?? 00:09:48] palvelukeskukselle, niin näitä asunnottomia haastattelemaan ja kartottaan heidän tilannettaan. Mahollisesti jopa tänään olisi yhdelle yöpyjälle iloisia uutisia vietävänä, että meillä saattais olla asunto hänelle tarjolla. Joskus näitä tämmösiäkin on onneksi. Nää on ihan kivoja tehtäviä päästä sitte tarjoamaan koti ihmiselle, joka ei sitä oo pitkään aikaan pystyny saamaan mistään. Siinä on tämä päivä. Ja sitten huomenna koulutuspäivä. Meillä on tämmöistä asumiseen liittyvää juridiikkaa, käydään jonkun verran läpi, koska tämähän on aika vahvasti kuitenki lainsäädännön ohjaamaa. Siellä on [huomenna? 00:10:26] vuokralaki ja muun muassa mikä on sitten, mitä täytyy jonkun verran tietää, että osaa asukkaita ja asiakkaita ohjata, että mitkä heidän oikeutensa on. Esimerkiksi vaikka nykyisen vuokranantajan kanssa, jos heillä on siellä kriisityny tilanne ja tarvii neuvontaa. Ja sitten haastatteluja. Sitä se pääasiassa on. ja kotikäyntejä tehdään jonkun verran. Me tehdään kotikäynnit ainapaan reittain. Se on aina työturvallisuuskysymys, mutta se on myöskin siinä mielessä, että neljä silmää havaitsee aina enemmän kuin kaksi. Toisella voi olla sitte joku, et havaitsee jonkun, et hei tässä ois, et haettasko tätä ja katotaanko tuota. Toinen voi keskittyä siihen, että enemmän kirjata vähän asioita ylös ja toinen voisi jututtaa sitä asiakasta. Ne on silleen hyviä. Ei jää tavallaan omaan päänsisään, että jäiköhän minulta jotain kattomatta. Siinäpä se tämä asumisneuvojan työnkuva on. Et sitte, mitä teen asumisyksikössä puolet työajasta, ohjaajan työtä, niin nehän on sitten taas enemmän kalenteroituja asioita. Siellä on lääkkeenjakoo ja erilaista ohjaustoimintaa heidän asunnoissaan, mitä he tarvii. Autetaan asioinneilla käynneissä. Käydään esimerkiksi lääkärikäynneillä, hoitoneuvotteluissa, avustetaan, jos sattuu olemaan vaikka… Meilläki jonkun verran asiakkailla on kontakteja rikosseuraamuslaitokseen, niin käydään siellä palaverissa heidän kanssaan. Autetaan kyydeissä joskus, jos sattuu olemaan, että ei pysty menemään tai jotenkin muuten, että ei tulisi mentyä. Ollaan sit saatettu ainakin palvelualueelle, vaikka joku hoitokontakti jonnekin. Arvokasta, et se sais sen pari ensimmäistä kertaa käytyä. Jos hän huomaa, että siitä on hyötyä ja näin poispäin, niin se ei jäisi siitä menemättä kokonaan, että ei ole kyytiä tai ei viitsi mennä. Tai voi olla pitkät matkatki. Kyllähän tässä talvella esimerkiks ajatellaan, että sattuu aika olemaan vaikka jonnekin Petosen hammashoitoon. Jos sulla ei oo rahaa ja eikä bussikorttia, niin on täältä hivenen hankala täältä [?? 00:12:32] mennä hammashoitoon Petoselle. Kyllä tämmösiäki asioita joudutaan ottaa huomioon. Se on aika paljon säännöllisempää se asumisohjaajan työ, mutta se on myöski vaihtelevaa. Eihän meillä kellään oo samanlaisia asioita joka päivä itselläkään. Jos miettii, että vaikka joku tulis minua ohjaamaan päivittäin, niin kyllähän toivoisin, että ohjaustoiminta tapahtus mun tarpeiden mukaisesti, eikä sen ohjaajan tarpeiden mukaisesti. Asiakkaita pyritään kuunteleen, mitä he tarvii. Sen mukaan ne päivät täyttyy. Se on kolmivuorotyötä, että se on siinä mielessä enemmän vaihtelevaa kuin tämä.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Aivan. Sulla on tosiaan lähihoitajatausta. Mua kiinnostaa vähän kuulla, että kun teet parhaillaan meillä myös tutkintoa, että tavallaan tän lähihoitajatutkinnon päälle päätit sitten lähteä korkeakouluun, niin mistä tää ajatus ja tää päätös synty?

Kalle Saikkonen: Se varmaan ihan ensimmäinen ajatus oli vuonna 2020. Me mun työkaverin kanssa oltiin iltavuorossa siellä asumisyksikössä. Pohdittiin, että vitsi, pitäisikö lähteä lukea sosionomiksi. Sit se vitsi vähän realisoitu sillä tavalla, että me löydettiinkin yksi päivä sitten työkaverin kanssa itsemme esimiehen toimistosta ilmoittamassa hänelle, että me muuten päätettiin hakee kouluun. Esimies sano, et okei, et onpa hieno homma, ilman muuta, mut yks pieni juttu, että meillä on niin pieni työyksikkö, että jos kaks opiskelee yhtä aikaa, niin se aiheuttaa vähän työvuorosuunnittelullisia haasteita, että pystyttekö millään porrastaa sitä, tai oiso toinen valmis vaihtaan johonkin toiseen meidän yksikköön, että ei ole työyhteisölle niin kuormittavaa, kun me oltais sitte pitkiä aikoja pois. Mä sit hetken mietin ja sanoin työkaverille, et hae sä, mä ehin myöhemminki. Nyt sitten kävi niin, että tuossa viime viikolla juhlittiin mun työkaverin valmistujaisia, ja mä nyt oon sitte itse vasta toisen vuoden opiskelija. Porrastettiin sitä tällä tavalla. Ehkä ihan vähän mietin aina välillä, että oishan se nyt ollu ihan kivaa hakea jo silloin ite aiemminkin ja nyt vois sitten huokasta. On siinä ollu myös etuja. Kun työkaveri aloitti aikasemmin, nii hän on pystyny mua vähän jelppaamaan tietyissä asioissa ja vähän kertoa, mitä sieltä on tulossa. Ties vähän odottaa.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Miltä sun sosionomiopinnot on nyt tuntunu tähän mennessä? Sä olet tosiaan töiden ohella tehny monimuotoinen.

Kalle Saikkonen: Kyllähän mä mietin silloin, ja aina välillä mietimään nytkin, että mä teen kahta eri työtä, joista toinen on kolmivuorotyö. Ja sit mä opiskelen siinä sivussa. Mutta mä oon kaikesta huolimatta kokenu sen aika hyvänä voimavarana. Se tuo kivan katkon tänne töihin, kun meillä on ollut niitä lähipäiviä. Niitä on suurin piirtein kolme päivää kuukaudessa. Ja onneksi ollaan nyt päästy kampukselle, ettei ole tarvinnut etänä olla, koska se oli aika mälsää istua siellä ruutujen takana. Nyt pääsi tutustumaan luokkakavereihin ja se on alkanut ryhmäytymään hyvin mun mielestä se luokka. Sieltä on löytyny ne omat pienryhmänsä. Ja on sieltä sellaisia hyviä tuttavuuksiaki tullu, joitten kans jonku verran tulee pidettyä yhteyttä. Kyllä mä siitä alkujärkytyksestä kun pääsin yli, ja opin vähän, että miten sitä koulua siellä käydään ja mitkä ne vaateet sieltä koulusta on, ja näin poispäin, ni nyt se jotenkin tavallaan aika rutiininomaista. Toki edelleenkin se, mitä päätin joskus, että kalenteroin koulutehtävän jo hyvissä ajoin, nii ei pitäny tänäkään vuonna. Tässä on kohtuullisen kaaoksen täytteiset kolme viikkoa vielä edessä, vai neljä viikkoakohan tässä nyt on viimeisiin palautuksiin. Mutta eiköhän niistä selvitä. Kyllä niitä on tullu tehtyä jo tässä jonkun verran. Loppurutistus vielä ja sitten pääsee… Kesällä itse asiassa suoritan tuon harjoittelun, niin pääsee sitten harjoittelun kimppuun niin sanotusti. Yksi kesäkurssikin sieltä tais tulla valittua. Ei sitä malta olla kesälläkään olla lomalla. Se sen verran helpottaa sitten aina tulevaa, että jos yhden tai kaksi kurssia käy kesällä, niin se vähän kivasti keventää sitä tulevaa kevättä ja syksyä, että siellä ei ole niin montaa kurssia. Ainaki itellä viime syksynä oli kivaa, koska olin kesällä tehnyt kaksi kurssia jo alta pois. Se ei ollut ihan niin ruuhkaisa kuin mitä se oli sitten muilla.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Nii, sun on opinnot on myös edenny ihan aikataulussaan kuitenkin, että ei ole tavallaan, että sä oot saanu tosi hyvin niitä edistettyä sitte.

Kalle Saikkonen: Joo, ensimmäisenä vuonnahan, kun minä polkuopiskelijana alotin, niin mullahan oli se 60 opintopisteen vaade siinä, mikä mun tuli täyttää. Se oli itse asiassa aika hyvä, että ei ollu sellasta vaihtoehtoa, että jos mä tekisinki tän kurssin vasta ens vuonna. Ja mä uskon, että se loi itelle semmosen tavan opiskella siinä, että nyt vaan tietää, että nämä ovat ne tehtävät, mitkä täytyy tehdä ja kurssit, mitkä täytyy suorittaa. Eikä niistä tuu sillä tavalla annettuu aikaa sille ajatukselle, että entäs jos minä tekisin tän joskus tuonnempana. Mä oon vähän semmonen, että siinä mielessä mukavuudenhalunen, että jos mä pystyn valitsemaan noin, niin sit mä olisin valinnu ne sinne myöhemmin. Niin, se oli kyllä hyvä juttu ja tuli sitten valittua vähän enemmänki. Sain ensimmäisen vuoden 70 opintopistettä tehtyä, että mulla oli kaks kesäkurssia siinä vielä. Ja ne otin sitten Campus Onlinen kautta, että ne ei ollu ehkä suoraan tähän tutkintoon liittyviä, mutta ne oli taas tähän mun työhön liittyviä semmoisia mielenkiintoisia kursseja, mitkä halusin kesän aikana käydä.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: 70 lukuvuodessahan on aika hyvä tahti.

Kalle Saikkonen: Joo, ja kyllä siihen tuli eka vuonna tietysti tehtyä töitäkin. Se ensimmäisen vuoden epätietoisuus ja uuden oppiminen, koska siellä oli kuitenki semmosia tiettyjä vaatimuksia, mitä vaikka tuossa toisen asteen tutkinnossa ei sillä tavalla ollu kuin lähioitajaksi luin, että se oli enemmän sellasta käytännön tekemistä. Ja kun tässä on paljon teoriavoittosempaa, niin siinä oli ehkä se semmonen oppiminen. Ja se, että miten opittua teoriaa muunnetaan vaikka itse tekstiksi ja niitä lähteitä käytetään ja muuta, niin se oli kyllä itelle sellasta opiskelua, mutta kyllä tähän pikkuhiljaa alkaa jo päästä jyvälle.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Niin, siinä pitää vähän, tai voisin kuvitella, että se vaatii vähän sellasta aivojen niksautusta. Ensinnäkin, että on ollut työelämässä jonkun aikaa, ja sitten tosiaan, että ei ole korkeakouluopinnoista kokemusta, niin semmoinen, niinku se tavallaan opiskeluun opiskeleminen, niin se vaatii hetken, että siihen pääsee kiinni.

Kalle Saikkonen: Kyllä vaatii. Ja sitte oikeestaan se oli, muistan ku ensimmäistä kertaa, meillä oli ekat tunnit silloin koronan vuoksi vielä etänä, ja olikohan ne kolmannet lähijaksot vasta, mitkä päästiin ihan paikan päälle, niin sitte oli kiva huomata, että siellä oli reilu 50 henkeä, mitkä oli muutkin täysin yhtä pihalla kuin minäki. Että se oli niin kuin sillä tavalla, että ei vitsi, että nuo muut varmaan tietää, mitä pitää tehdä, mutta ei, kyllä siellä kaikki oli ihan yhdestä kujalla, että se oli jotenki helpottavaa. Ja sitte opettajat, muistaa vaan heiltä sitten vaatii sitä tukea ja ohjausta ja apua, niin kyllä sitä saa, mutta sitä on vain pitää osata kysyä, uskaltaa kysyä. Että mä oon ainaki saanu apua ja ohjausta, aina kun mä oon sitä tarvinnu. Että se on ollut mulle kyllä tärkeetä.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Tuntuuko susta, että sä olisit nyt jo tässä vaiheessa kahden vuoden sosionomiopintojen jälkeen saanu jotain vähän jo sellaista tukea tai ajatusta tähän nykyiseen työhön, mitä varten sä myös tavallaan oletkin korkeakoulussa tällä hetkellä?

Kalle Saikkonen: No ehkä se nyt on vahvistanu se, että semmoinen teoriaosaamisen vahvistaminen, ja vaikka nyt meillä on lainsäädännön kurssi menossa, niin kun täällä sosiaalipuolella työskennellään, niin se on vaan niin vahva se laki siellä taustalla, että miksi me tätä hommaa tehdään ja mitkä ne on ne asiakkaan oikeudet ja mitkä on meidän oikeusturva, miksi me tehdään tiettyä, miksi kirjataan ja miten kirjataan ja mitä kirjataan ja kaikki tämmöiset asiat, niin kyllähän se semmoinen teoriatiedon syventäminen on ollu se juttu. Että sitä on saanut kyllä siellä ihan jonkun verran. Nyt juuri käynnissä oleva tuo lainsäädännön kurssi esimerkiksi on se, mikä on pistänyt pohtimaan ja tutkimaan ja miettimään asioita monelta eri kantilta. Ei pidä asioita ehkä samalla… Se ei oo niin käytäntöä, vaikka se käytännöllistetään sitte kuitenkin, ja käytännössähän ne asiat toimii, mutta siellä on niin paljon sitä sellaista pykälää ja momenttia, että minkä mukaan asiat toimii niinku ne toimii. Sen ymmärtäminen ja hyväksyminenkin, että vaikka tämä on tosi mälsää tehä näin, mutta kun näin on säädetty, niin mun on toimittava tällä tavalla. Mä osaan myös perustella sen asian, että mä en tiiätkö, että mä en voi toimia noin, koska tässä sanotaan tällä tavalla, että mä en saa tehdä niin.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Niin, se kuulostaa jotenkin siltä, että se antaa ehkä vähän sellaista tietynlaista syvyyttä sinne tekojen taakse, vähintäänkin siihen omaan ymmärrykseen, että okei, että mitä tässä on taustalla nyt, kun toimitaan näin ja näin.

Kalle Saikkonen: Kyllä, omaan ymmärrykseen ja myös pystyy perustelemaan faktapohjaisesti asioita. Ja se on aina mun mielestä varmaan kuitenki myös asiakkaan etu. Että siellä sulle kerrotaan, että mihin ne päätökset perustuu ja mitkä sun oikeudet on ja mitkä sun velvollisuudet on myöskin. Eihän meillä oo pelkästään oikeuksia, meillä on myös velvollisuuksia, niin meillä työntekijöillä kuin asiakkaillakin. Ja niiden perusteleminen ja avaaminen ja kertominen, neuvominen ja ohjaaminen, sehän se on sitä meidän perustyötä, ja siinä se lainsäädäntö on isosti mukana, muun muassa.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Työnantaja ja työyhteisö on tässä tukena, ja siltähän se kuulostikin, kun sä kerroit, että miten te päädyitte opiskelemaan kollegan kanssa. Se on aina hyvän työnantajan merkki, että suhtautuu työntekijöidensä koulutukseen kannustavasti ja positiivisesti. Se kumminkin auttaa. Se tukee sitä koko porukkaa ja kaikkee jatkossa.

Kalle Saikkonen: Kyllä, ei oo ikinä ollu semmonen tunne, että se olisi ollut taakka työnantajalle. Vaikka oon ollu välillä pitkiäkin aikoja pois ohjaajan työstä. Ja nyt tarjottiin mahollisuutta lähteä tähän asumisneuvojan työhön, myöskin kesken opintojen, niin kyllä mä nyt näin, että nää oli työnantajalta vastaantuloja ja mahollisuuksia mulle kehittää itteäni, ja myöskin haastaa itteeni. Ei se ollu pelkästään, ei se nyt silleen niinku tullu ku Manuille illallinen, niin sanotusti, vaan kyllähän siinä on pitänyt osata tehäkin sitä. Ja näin mä haluan uskoa. Että tavallaan sillä tavalla ansainnu ne asiat, mitä on saanu. Mutta töitä se vaatii ja töitä olen valmis tekemään. Tosissaan, mut ei vakavasti. Silleen me ehkä tätä hoidellaan täällä.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Kuulostaa hyvältä. Eikä se, kun miettii muutaman vuoden opinnot koko työuran mittakaavassa, niin se on aika pieni aika loppuviimein.

Kalle Saikkonen: No on se joo. Ja sitten monimuoto-opiskelu on mun mielestä siinä mielessä hyvä, että siinä olisi ollut mahdollisuus, varsinkin jos työskentelet suurin piirtein sellaisessa työtehtävässä, mihin se voisi sinua valmistaa se koulu. Niin saat sitä kenttäkokemusta ja sitten saat sitä teoriapohjaa, sä pystyt yhdistelemään niitä. Meki on koulussa käyty monta mielenkiintoista keskustelua siitä, koska se oppitieto ja se kirjatieto tulee sellaisesta, millaisena se ala halutaan nähdä. Ja käytännön kokemukset tulee sieltä, millaisena se ala näyttäytyy. Ja ne valitettavan usein on hämmentävän kaukana toisistaan.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Teoria usein on vähän niin kuin se ideaali maailma. Ja sitten todellisuus on todellisuutta, joka ei välttämättä oo tavallaan aina ihan sitä.

Kalle Saikkonen: Niin, se on se ehkä se mihin pyritään ja mitkä on ne suunnitelmat. Ja sitte se käytäntö ja mitä tuo arki näyttäytyy tuolla työelämässä, niin se voi olla joskus tosi lähellä ja se on hyvinkin suuntaa antavaa, mutta toisinaan se voi olla todella kaukana.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Varsinki ku ollaan tosi tiiviisti ihmisten ja ihmisten elämien kanssa tekemisissä.

Kalle Saikkonen: Nii, ei näitä voi käsikirjoittaa näitäkään asioita mitä täällä. Kyllähän näistä varmaan joku leffakäsikirjotuksen joskus sais näistä asioista, kun siinä on niin montaa muuttuvaa tekijää aina ihmisellä, että hirvittää ajatellakin, että miten jotkut pysyy kasassa kun niin paljon asiat muuttuu. Niin se on kyllä ollut hyvä lisäarvo tuohon monimuoto-opintoon. Siinä missä se varmaan kuormittaa, niin siinä se tuo myös vastinetta sille, että se tuo vähän sitä… Ja [?? 00:25:47] ehkä, ku luokassa pystytään luottamuksella purkamaan asioita, käydään keskusteluita, niin sieltäkin saa hyviä näkökulmia. Joku ku aina ääneen pohtii, että miksi teette noin, tai mikä siinä on sellaista, että ei voisi tehdä toisella tavalla, niin sieltä joskus tarttuu aina jotakin mukaankin, ja sitten alkaa oikeasti miettimään, että hetkinen, että minkäs takia me ei ole nähty tätä asiaa tällä tavalla. Siellä on myös hyviä juttuja siinä. Joskin usein olemme opettajien kanssa hiukan eri mielestä tietyistä asioista, mutta mä oon ajatellu sen niin, että on mun mielestä hyvä, että meitä ku on jonkun verran siellä ketkä kenttätyötä tavallaan tekee, niin voidaan valottaa sitä, mikä se tilanne tällä hetkellä on. Vaikka nyt esimerkiksi hyvinvointialueiden muuttumisen jälkeen, kun asiat ei ole menny ihan elokuvissa, niin on ollu hyvä, että voidaan siinä missä he tuottaa meille sitä ajankohtaista teoriatietoa, niin me voidaan tuoda sitä ajankohtaista käytännön tietoa täältä kentältä. Se on semmoista mun mielestä positiivista vuorovaikutusta.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: No mitä sä sanoisit sellaiselle ihmiselle, joka tällä hetkellä on, kuin sinä vuonna 2020, että on syntyny semmoinen ajatus, että mitenkäs nämä korkeakouluopinnot, niin mitä sä sanoisit sellaiselle ihmiselle kannustavia sanoja?

Kalle Saikkonen: No mä sanoisin, että ole rohkea, kokeile, älä yliajattele. Jos se kiinnostaa, niin mikset menis ja koettas? Mun mielestä muokattavuutta näissä opiskeluissa on niin paljon ja niistä pystyy ottaa niin paljon asioita huomioon, että ne voidaan räätälöidä tosi yksilöllisesti ja ottaa niin paljon juttuja huomioon. Toki huomioikaa omat elämäntilanteenne, että älkää ajako itteenne piippuun. Se ei palvele ketään. Ei kannata ylisuorittaa, että jos sitä sun tuota ja tuntuu, että nytkään ei pysty, niin oottakaa hetki, tasatkaa tilanne ja hakekaa sitten, mutta älkää silloinkaan hylätkö sitä ajatusta. Mutta että, olkaa rohkeita, mutta älkää uhkarohkeita. Ehkä se olisi tiivistetysti noin. Huomioikaa oma jaksaminen. Kuunnelkaa lähipiiriä tarkasti, että mitä ne saattas sanoa, jos jollekin rohkenee tätä ajatusta avata, että mä oon tällaista suunnitellu, niin kysele vähän niitä lähimmiltä ihmisiltä, että minkälaista valoa ne näyttää. Jos siellä sanotaan, että no hei, ilman muuta haet, niin usko siihen, että he on nähnyt sut sellaisena, että sulla voimavarat siihen riittää. Ja jos ei riitä, niin se on koulu. Sen voi sitten pistää tauolle ja jatkaa sitten, kun voimavarat riittää. Eihän se ole mikään sellainen loppuelämän sitoumus, mihin lähtee. Niinku sanoin, niin ainakin itelle on kaikissa näissä HOPS-keskusteluissa tullu ilmi, että asioita voidaan niin suunnitella ja räätälöidä kyllä sopiviksi, että joustoa löytyy kyllä.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Nykyajan korkeakoulu on kumminkin aika semmoinen tavallaan opiskelijan näköinen, että tosi paljon niitä yleensä niitä ihan opintokokonaisuuksia, puhumattakaan siitä opiskelutahdista ja näistä, niin voidaan sitte säätää sen mukaan, että mikä se kiinnostus ja jaksaminen on.

Kalle Saikkonen: Kyllä ja sitten jos sattuu olemaan työelämässä, ja jos on sosiaalipuolella työskentely ja sosioemiksi nyt esimerkiksi opiskelee, niin tavallaan sieltä pystyy jotakin opinnollistamaan ehkä sieltä työelämästä ja pystyy hyödyntämään niitä. Sä pystyt harjoitteluja tekemään omalla työpaikalla ja hyödyntämään niitä jo kontakteja, mitä ehkä oman työn kautta on tullu. Ainaki niin oon ite toiminu, että se on osoittautunu hyväksi. Kyllä tässä pärjää, kun vaan pitää maltin mukana, että ei lähe ylisuorittamaan. Vaarahan siinä on, jos on sellainen ylisuorittava ihminen, että sitte ei uskalla nostaa kättä pystyyn, jos alkaa väsyä. Mutta tiivistän ehkä, että hakekaa, olkaa rohkeita, haastakaa vähän itteenne. Ei se aina oo kivaa, mutta kyllä se lopulta palkitsee, kun niistä pääsee yli. Mä oon joskus miettiny, että jos oisin tehny sellaisen videopäiväkirjan omasta opiskelusta vaikka siltä ensimmäiseltä vuodelta, niin mä ehkä naurahtaisin nyt, kun mä sen kattosin. Käytiin niin syvällä epätoivon aallonpohjaa. Ja sitten ne riemun kiljahdukset ja hymyt, mitä tuli, kun me toukokuussa käveltiin sieltä kampukselta pihalle ja tajuttiin, että me selvittiin siitä ekasta puolesta vuodesta. Onhan se kontrasti ihan älytön. Mutta se on myös ne tunteet. Ne onnistumisen tunteethan sitten ruokkii. Ja nehän motivoi. Myös niinku nyt, koska mä tiedän, että nyt on taas vaikeita tai haastavia juttuja ja mä joudun tosi paljon niihin tekeen hommia. Mutta mä tiedän, että kun mä saan sen tehtyä, niin sitten se tunne taas mikä siitä tulee. Se on semmoinen… Myöskin palkitsee kyllä. Tuo niitä onnistumisen tunteita.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Ja sitten kun se tutkinto toivottavasti varmasti jossain vaiheessa taskussa on, niin kuin sullakin on niin pitkällä, niin kun se tutkinto on tehty, niin varmastikkaan kukaan koskaan ei ole sanonu, että no voi harmi, että tuli tämä käytyä. Että kyllä se varmasti ruokkii sitten ja tuottaa hyötyä ja iloa pitkälle tulevaisuuteen ja työuraan.

Kalle Saikkonen: Kyllä. Ja mulla tuossa työkaveri, joka juuri valmistui, niin sano siinä ennen opparin palautusta ja kypsyysnäytteitä ja näitä, niin sanoi, että jos mä vielä jonnekin haen, niin sammuta mun näyttö. Ja ei tässä menny kauaakaan, kun hän oli saanu nää asiat palautettua ja jotakin Whatsappilla kirjoiteltiin. Tuli ensimmäinen linkki johonki toiseen kouluun, jota hän oli kattomassa. Sitte oli pakko palauttaa mieleen se aiemmin keskusteltu, että hei, eiks meillä ollu puetta, että mun pitäis tehdä tämmönen väliintulo, jos sä oot hakemas vielä jonneki kouluun. Niin äkkiä se sitten unohtuu tuommoiset päätökset, mitkä tulee tehtyä, niinku tavallaan semmoisen epätoivon vallassa.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Nälkä on kumminkin selvästi syttynyt siellä.

Kalle Saikkonen: On. Jotakinhan se on tuonu tonne palkitsemisjärjestelmään, jotakin hyviä signaaleja ja muistijälkiä siitä, että hei, mä oon onnistunu tässä. Ja mullakin kuitenki niin vähän aikaa noista aikaisemmista opinnoista, että mä oon vasta oikeastaan aikuisiällä heränny opiskelemaan. Ja niin hän sano, et nälkä kasvaa syödessä. Mutta että maltti pitää yrittää pitää kuitenki mukana.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Katotaan, niin sinä oot vielä jossain vaiheessa tekemässä jotain sosiaali- ja terveysalan tohtoritutkintoa tuolla.

Kalle Saikkonen: No jos juuri nyt sanoisin, että tämä kuulostaa todella kaukaiselta ajattelulta. Mutta mä sanoin mun läheisille tuossa taannoin, että jos joku olis sanonut mulle vuonna 2015, että vuonna 2023 sä oot toisen vuoden sosionomi-opiskelija ja sä oot opiskellu jo lähihoitajaksi, niin mä olisin saattanut sanoa, että hei, haittaisiko yhessä sulle apua?

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Aika kaukainen ajatus siinä vaiheessa oli.

Kalle Saikkonen: Todella. Ja tästä on vaan kahdeksan vuotta.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Kyllä. Niin se elämä kuljettaa ja muuttuu ja ajatukset vie.

Kalle Saikkonen: Kyllä. Että sen takia omien kokemusten pohjalta mä voinki sanoa, että kannattaa joskus vähän katsoa tuntemattomaankin rohkeasti. Ei sillä tavalla, en kannusta tekemään mitään päättämään uhkarohkeita päätöksiä, mutta olemaan rohkea ja kokeilemaan, koska ei voi ikinä tietää, että mitä hyviä juttuja sulta jää näkemättä, kun sä et ole uskaltanu kattoo sinne. Vain tää on mikä on vähän raollaan.

Outro: Jos tiedonjano iski, lisää tietoa jatkuvan oppimisen mahdollisuuksista löydät Savonian ja UEF:n verkkosivuilta, joihin löydät linkit tämän podcastin kuvaustekstistä. Muista kuunnella myös muut sarjan jaksot.

Intro:
Tervetuloa kuuntelemaan Osaava Farmari podcastia. Podcastit on tuotettu osana Osaava Farmari- hanketta, jossa pyritään kehittämään jatkuvan oppimisen mallia, minkä avulla maatilayrittäjät pystyisivät kehittämään toimintaansa ja toiminnan taloudellista kannattavuutta. Hanke tarjoaa ilmaiseksi erilaisia talous, – yrittäjyys- ja johtamiskoulutuksia ja hyödyntää nykyaikaisia oppimisvälineitä. Eri jaksoissa keskustelemme näihin liittyvistä teemoista. Hanketta rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Hankkeen toimijoina ovat Hämeen, Jyväskylän, Lapin, Oulun ja Seinäjoen ammattikorkeakoulut sekä Savonia ammattikorkeakoulu.
Marjo:
Tervetuloa kuuntelemaan podcastia. Tänään keskustelemme monialaisista maatiloista. Keskustelemassa meistä on mukana Marjo, Jaana ja Leena. Jaana; mitä monialaisilla maatiloilla tarkoitetaan?
Jaana: Monialainen maatila tarkoittaa yritystä, jolla on perusmaatalouden ja metsätalouden lisäksi muuta yritystoimintaa. Tää muu yritystoiminta on yleensä esimerkiksi yritystoiminnan laajentamista panosten valmistukseen tai jatkojalostamista taikka se voi olla sitä, että yritystoimintaa laajennetaan hyödyntäen olemassa olevia resursseja. Tai voidaan tietysti laajentaa kokonaan toiselle toimialalle. Mutta Leena kuinka paljon monialaisia maatiloja suomessa on?
Leena: Suomessa oli vuonna 2020 noin 14 500 monialaista maatilaa. Eli tarkoittaa 32 prosenttia kaikista maatiloista. Näiden yritysten liikevaihto on yleisemmin alle kymmenen prosenttia kokonaisliikevaihdosta sillä tilalla. Marjo, mitä yritystoimintaa monialaisilla maatiloilla on yleisimmillään perusmaatalouden lisäksi?
Marjo: No selkeästi yleisin on urakointi. Mutta muita yleisiä on sitte maataloustuotteiden jatkojalostus, näitten tuotteitten suoramyynti, sitten tehdään metsätaloustöitä tilan ulkopuolelle ja yleistä on myös matkailu ja majoitus. Mutta Jaana kerropa meille, miksi on lähetty laajentamaan sen perusmaatalouden ulkopuolelle, että miksi meillä on monialaisia maatiloja?
Jaana: Monialaisuudessa on kysymys viljelijäperheen toimeentulon turvaamisesta. Voidaan hakea myöskin resurssien käytön tehostamista, taikka että haetaan lisäarvoa maataloustuotteelle, käytännössä niin kun parempaa hintaa. Ja tietysti sitten tavoitteena on sen yrityksen kannattavuuden parantaminen. Jos maatilan monialaistaminen kiinnostaa, niin mistä siitä saisi lisää tietoa? Leena?
Leena: Osaava Farmari- hanke järjestää Monialaiset maatilat- koulutuksen, joka sisältää neljä webinaaria ja niiden välillä on erilaisia tehtäviä liikeideasta, hinnoittelusta, markkinoinnista, rahoituksesta ja verkostoista. Webinaarit järjestetään illalla, että maatalousyrittäjien olisi niihin parempi osallistua. Ja nää koulutukset on ilmaisia. Ja lisää tietoa ja ilmoittautumislinkki löytyy Osaava Farmarin nettisivuilta: osaavafarmari.fi. Tervetuloa!
Jaana: Tervetuloa minunkin puolesta!
Marjo: Tervetuloa!

Maarit: No hei!
Aija: Moikka!
Maarit: Mitäs kuuluu?
Aija: Kiitos, ihan hyvää. Kevättä rinnassa alkaa olla.
Maarit: No kyllä. Mites siellä linjoilla, onko teillä minkälainen fiilis tänään? Me ollaan täällä Aijan kanssa Lapin ammattikorkeakoulusta lehtorit. Kyllä. Maarit Timo-nen.
Aija: Ja Aija Hentilä.
Maarit: Ja tuota noin niin, tämän päivän podcastin aiheena on tuotannonjohtaminen ja henkilöstöjohtaminen, jota me kumpikin sitten koulutamme Lapin ammattikor-keakoulussa ja tarjoamme sitä myöskin osaava farmari osallistujille ja koulut-tautujille. Tervetuloa kursseille!
Maarit: Tuotantoprosessien koulutus tai kurssi pitää sisällään kolme osiota. Ja me kollegani Aijan kanssa olemme pohtineet sitä niin, että sen täytyy lähteä ihan sieltä ruohonjuuritasolta. Elikkä ensin täytyy tunnistaa ne prosessit mitä halu-taan niin ku kehittää. Jos ei ymmärrä niitä prosesseja, ei edes hahmota sitä, miten siellä prosessi kulkee tai miten ne tapahtuu, niin on vaikea lähteä myös-kään löytämään niitä kehitettäviä kohteita tai jotakin johtamistoimenpiteitä ru-veta miettimään, jos ei edes tiedä miten se johdettava kohde toimii.
Jotenka lähdetään siitä, että ensin tunnistetaan prosessit ja sen eri osat elikkä miten se joku tuotannon vaihe kehittyy, sieltä esimerkiksi asiakkaalta takaisin sinne asiakkaalle, joka on pisin prosessikuvaus ja lyhimmillään se voi olla esi-merkiksi yksi tietty työvaihe ja sen eri prosessit elikkä vaihe mitä siinä tapah-tuu eri työvaiheessa. Tää on niin ku se ensimmäinen vaihe. Tunnistetaan pro-sessit ja osataan kuvata ne, avata ne. Ja se, että miten ne kuvataan, ava-taan; siihen ei ole mitään yhtä yksittäistä sapluunaa, vaan se voi tapahtua monella tapaa. Se voi tapahtua ihan piirtämällä. Kynä käteen, paperia ja miet-timään että miten meillä tehdään tää homma. Tai se voi olla, jos joku on innos-tunut tietotekniikasta niin hän voi käyttää teknisiä apuvälineitä: Exceliä, Wor-dia, PowerPoint dioina, mitä vaan tahansa, vaikka valokuvaamalla, jos joku on visuaalisesti lahjakas niin voi vaikkapa kuvina esittää sen oman prosessinsa. Tai sitten vaikka suusanallisesti, äänittää tämmösen oman tarinan siitä, miten minä tämän homman teen. Elikkä tapoja on monia. Pääasia on, että se pro-sessi tulee tavallaan mietittyä ja sitte tavallaan vaiheistettua eri prosessin vai-heet, jotta ymmärretään se kokonaisuus.
Sen jälkeen, kun on ymmärretty se kokonaisuus, miten meillä toimitaan, miten se prosessi toimii, niin sen jälkeen voidaan lähteä miettimään mitä asioita siinä kyseisessä prosessissa on ne tärkeät asiat, että mitkä asiat vaikuttavat siihen lopputulokseen. Eli se voi vaikuttaa joko laatuun, se voi vaikuttaa palveluun, se voi vaikuttaa sen asiakkaan kokemaan tuotteen ominaisuuksiin, se voi vai-kuttaa meidän omaan tehokkuuteen, meidän omaan tuottavuuteen, kannatta-vuuteen. Elikkä se voi vaikuttaa moneen asiaan. Elikkä meidän täytyy itte miettiä, että mikä on se asia mitä me tarkkaillaan tässä meidän prosessissa. Mitä me halutaan jotenki niin ku ulosmitata tästä. Ja sen jälkeen me voidaan laittaa siihen prosessiin niitä mittareita, oikeisiin kohtiin, mittaamaan juurin sitä asiaa mitä me juuri halutaan tietää siitä prosessista. Se voi olla maataloudesta esimerkiksi, jos mennään kotieläinpuolelle niin poikimakertoja tai sitten satota-soja, paljonko tulee tonneja per hehtaari jne. Mutta ne täytyy miettiä, mikä on se toimiva mittari siinä meidän tavoitteessa mitä me haetaan siitä prosessista.
Ja sen jälkeen kun meillä on tiedossa mitä me mitataan, mistä me mitataan, niin sitten meillä täytyy myöskin olla mietittynä se, missä kohtaa ne mitatut tu-lokset arvioidaan. Elikkä vedetään ne niin kun yhteen, että okei nyt on kasvu-kausi paketissa, meillä on yksi tuotantoprosessi alkanut ja päättynyt, ja nyt me tehdään se arviointi siitä, että miten tää prosessi pyörähti. Menikö se hyvin, hyvin huonosti vai huonosti vai mikä oli se lopputulema. Ollaanko me itse tyy-tyväisiä esimerkiksi siihen vai onko siinä jotain mikä me havaittiin jo siinä pro-sessin aikana, että tää ei toimi tai tää ei menny niin kuin piti tai sit jopa, että siinä tapahtuu työtapaturma tai jotakin muuta tapahtuu semmosta mitä me ei oltu suunniteltu siihen prosessin osaksi. Ja nämä sitten otetaan sieltä ylös ja ruvetaan aktiivisesti ihan oikeasti miettimään, että ku me ollaan tunnistettu tässä prosessissa joko poikkeama tai tämmönen kriittinen piste, tai tämmönen asia, joka meitä jollakin lailla sanotaanko hidastaa tai vaikeuttaa tätä meidän kokonaisuutta. Niin me tarvitaan siihen, tarkastellaan sitä, joko niin että se poistetaan sieltä kokonaan, sitä muutetaan jollakin lailla tai sitten se hyväksy-tään sellaisena kuin se on, että okei tuohon ei voi tehdä mitään, näissä mei-dän olosuhteissa. Eli antaa sen olla, vaikka me tiedetään, että se on siellä.
Sen jälkeen kun meillä on tämä vaihe käyty, niin sanottu kakkosvaihe, jossa me katotaan sitä kehittämisen näkökulmaa, mittarointia, analysointia, toimen-piteitä. Niin me ollaan ikään kuin päästy siinä vaiheessa vasta tämän koko vaiheen jälkeen varsinaiseen johtamiseen eli tuotannon johtamisesta aletaan puhua vasta siinä vaiheessa. Ja sitten kun se vaihe on käsissä. niin sittenhän on olemassa erilaisia välineitä siihen varsinaisen johtamisen tekemiseen ja sii-nä vaiheessa alkaa Aijan osuus. Ole hyvä.
Aija: Kyllä, eli siirrytään tasolle kolme ja kolmostasolla keskitytään ihan puhtaasti LEANiin. LEAN on johtamismenetelmä, johtamisfilosofia, jota hyödynnetään sitten tosiaan tässä lopuksi. Lähetään metsästämään erilaisia hukkatyyppejä näistä prosesseista. Ja se tunnistaminen on kaikista tärkein kokonaisuus. Mutta tosiaan näiden kahdeksan eri hukkatyypin avulla tutkitaan niitä proses-seja tarkemmin, kirjoitetaan prosessit auki ja tuota kirjotetaan tavallaan uudes-taan se koko prosessi. Ja sen myötä kaikki Maaritin kuvailemat kokonaisuudet sieltä paljastuu mahdollisesti. Niitä eri hukkatyyppejä ja sitä kautta saadaan ku ollaan tunnistettu ne hukkatyypit niin saadaan erinäistä tehokkuutta, tuotta-vuutta ja tuota jämäkkyyttä siihen prosessin suorittamiseen. Mitä muuta LEANista..?
Maarit: LEANia voi soveltaa mihin tahansa.
Aija: Ihan kaikkeen. Kyllä ja tarkoituksena on se, että kun päästään pienesti kiinni siihen LEANin ajatukseen, niin siitä pitäisi saada kokonaisvaltainen työkalu ar-keen. Ja nimenomaan niin kuin Maarit tässä mainitsi, niin se ei rajoitu yhteen asiakokonaisuuteen tai osa-alueeseen vaan se on niin ku kokonaisvaltainen asia. Sitä pystyy käyttämään opiskelussa, arjessa, työssä. Ihan missä vaan. Sillä ei ole minkäänlaisia rajoitteita, koska LEAN sisältää erityyppisiä työkaluja, joita tosiaan voi sit soveltaa, miten ikinä keksiikään.
Maarit: Ainut reunaehto on siinä, että suostuu tarkastelemaan kriittisesti sitä omaa tuotantoprosessia tai toimintatapaansa. Ja sehän tarkoittaa silloin sitä, että pi-tää olla itselleen rehellinen, miten oikeasti minä tämän asian teen ja sitten sen, että myöskin pystyy myöntämään itselleen sen, miten haluaisin sen teh-tävän tai tapahtuvan. Elikkä myöntää sen, että siellä on kehittämisen mahdol-lisuuksia ja kehittämisen paikkoja, jopa sellaisia paikkoja mitkä voi aiheuttaa jopa kielteisiä tunteita, mutta hyväksyy ne ja lähtee katsomaan niitä uusin sil-min. Elikkä siis tuotannon johtaminen juuri nyt tässä hetkessä, tällä aikakau-della on mielestämme erittäin tärkeää. koska kaikki tietävät sen, että tuotan-tokustannukset ovat nousseet, tehokkuusvaatimukset ovat nousseet. Samaan aikaan puhutaan tukien pienentämisestä, joka tarkoittaa sitä, että samaan ai-kaan tavallaan se kääntää sitä palloa niin päin, että tuotteista pitäisi saada en-tistä enemmän irti, tavallaan sitä kannattavuutta pitäisi tulla sieltä. Se tuki ta-vallaan pienenee niin kompensaatio on käytännössä sitä, että kustannuksia pienennetään tai sitten tehokkuutta, sitä tuotannon potentiaalia, volyymia nos-tetaan tai sitten vielä se kolmas, että asiakas suostuisi maksamaan siitä enemmän hintaa. Ja tää viimeinen vaihtoehto tällä hetkellä näyttää olevan kaikista heikoin vaihtoehto. Jotenka oikeasti ne kaksi ensimmäistä: kustannus-ten pienentäminen ja tuotannon tehostaminen ja volyymin nostaminen, käy niin ku toimenpidepakkiin niin ku oleellisimmaksi tämmöisiksi työkaluiksi.
Aija: Sen tekemisen pitää olla tavoitteellista, täytyy asettaa sille omalle toiminnal-leen visio, sitä kautta pienempiä tavoitteita ja laatia niitä strategisia toimenpi-teitä, jotta tää kaikki on sitten mahdollista.
Maarit: Ja sitten jos lähetään keskustelemaan enemmän siitä tuotannon kasvattami-sesta, niin sehän käytännössä tarkoittaa sitä, että se aiheuttaa niin ku painet-ta siihen että tilojen, esimerkiksi jos nyt puhutaan niin ku maatiloista, niin tilo-jen tai minkä tahansa yrityksen on investoitava osaamiseen, työvoimaan ja myöskin sitten niihin lisääntyviin resursseihin, oli ne nyt sitte mitä tahansa. Ja tämä taas aiheuttaa sen paineen, että edelleenkin entistä tarkemmin täytyy sen koko työyhteisön, joka tekee sitä asiaa, sitä jotaki tuotetta tai palvelua, niin heillä kaikilla pitäisi olla yhteinen näkemys siitä, että mitä meillä tuotetaan, millä lailla se tuotetaan ja mikä se tavallaan se lopputulema on mikä pitää tulla sieltä toisesta päästä. Jollonka se tarkoittaa sitä myöskin, että tarkimmillaan tuotannon johtaminen on hyviä työohjeita, hyvää työturvallisuutta, hyvää työ-terveyttä, tehokasta koneiden käyttöä ja niin edelleen.
Aija: Hyvä itsensä johtaminen myöskin tähän saumaan on hyvä lisätä. Semmonen jokapäiväinen operatiivinen johtaminen korostuu hyvin vahvasti tässä kokonai-suudessa.
Maarit: Semmosen sanoisin vielä tähän, että tuotannonjohtaminen ja tuotannonkehit-täminen niin, se ei oo sellanen prosessi, joka alkaa ja loppuu, vaan jotta se toimii niin kuin pitäisi. Se alkaa kyllä, mutta se on loppumaton prosessi. Elikkä se jatkuu koko aika tavallaan tämmösenä pyörivänä liikkeenä, että kun joku osa tai yksi kierros on saavutettu, niin sen edellisen kierroksen tietotaito siirtyy seuraavalle kierrokselle pohjaksi. Siitä lähetään taas kehittämään uusi kierros, oli se sitten tuotantokausi tai joku tuotantoprosessin vaihe, niin siinä aina on sitä sisäistä kehittämistä. Aina pyritään parantamaan jo olemassa olevia. Elik-kä tää ei oo niin ku kerralla pyöräytetty valmiiksi, vaan niin kauan kuin se yri-tys toimii tai se tuotanto toimii, sillä on tavoitteita tehdä jotain, niin silloin niin kauan siinä pitäisi tapahtua tämmöistä jatkuvan kehittämisen ideologiaa ja semmosta prosessien tarkkailua. Ihan samalla lailla, kuin jossakin nykyaikai-sessa tehdaskompinaatiossa, niin siellä on tuotannon valvomoita joka tuotan-nonprosessin vaiheessa ja siellä ihmiset istuu monitorien ääressä ja kattoo tiettyjä tunnuslukuja, arvioi sitä miten prosessi kehittyy, ottaa kiinni jos siellä joku summeri alkaa soimaan tai vääriä lukemia alkaa tulemaan koneelta, niin otetaan heti välittömästi kiinni ja aletaan korjaamaan tai muuttamaan sääntö-jä. Ihan vastaavan lailla maataloudessa pitäisi toimia tämä prosessointi, että siellä koko aika tarkkaillaan sitä toimintaa ja pyritään tehostamaan ja toimi-maan paremmin joka mahdollisessa kohdassa mikä tunnistetaan.
Aija: Joo, se kehittäminen on jatkuvaa. Jatkuvan kehittämisen kehä. Ja itsessään LEAN pitää hyviä työkaluja ja elementtejä sisällään, jotka tukee tätä ajatusta. Eli valkotaulupalaverit, jonka äärellä tai jonka sisälle rakennetaan sellaisia elementtejä, jotka tukee tätä jatkuvaa kehittämistä. 5 S:ää löytyy, joka on ää-rettömän hyvä työkalu ja pitää paikat kondiksessa niin sanotusti. Sitten löytyy arvovirtakuvausta, joka on myös semmonen prosessin kehittämisen työkalu. Et LEANin sisältä löytyy niitä hyviä työkaluja tukemaan tätä kokonaisuutta.
Maarit: No, tuotannonjohtamisen koulutuksiin tällä hetkellä pääsee kaikista kivutto-mimmin käsiksi ilmoittautumalla Osaava Farmari- hankkeen sivuilta ilmaiskou-lutuksiin, jotka tämä hanke järjestää. Ja tota myöhemmin, myöhemmissä vai-heissa on mahdollista suorittaa tutkintoperusteisia koulutuspaketteja. Muun muassa täällä meidän Lapin ammattikorkeakoulussa tarjotaan avoimessa ammattikorkeakoulun tarjottimella samoja tuotannonjohtamisen ja henkilöstö-johtamisen kursseja, jotka sinne on opintopistemääräisesti kasattu ja ovat tar-jolla siellä. Silloin siellä on pieni tällainen osallistumismaksu, muistaakseni oliko kolmekymmentä euroa/opintopiste tai vastaava. Ja siellä on tarjolla kymme-nen opintopisteen paketti, joka käytännössä tarkoittaisi sitä, että tuolla mate-matiikalla se on kolmensadan euron omavastuu kurssin suorittamisesta. Mut-ta tosiaankin nyt sitä tarjotaan vastaavaa koulutusta Osaava Farmarin kautta tämmösinä mikrokursseina ja sitten myöhemmin se on siellä avoimessa am-mattikorkeakoulu tarjottimella, Lapin ammattikorkeakoulu tarjottimella kymme-nen opintopisteen kokonaisuudessa. Joo ja tuotannonjohtamisen kurssit taval-laan jatkuvat sinun omassa elämässäsi läpi sinun elämäsi, eli mikä tarkoittaa sitä, että käytyäsi tämän kurssin mitä me tarjoamme täältä, niin tuota myöskin se prosessi pitäisi jatkua sinunkin elämäsi aikana, teet sinä mitä tahansa. Eli kun sinä ymmärrät ne tietyt perusperiaatteet, sinä voit niin kuin Aijakin toi täs-sä aikaisemmin esille, että esimerkiksi LEANin oppeja voi käyttää oman elä-mänsä hallintaan tai oman yrityksen johtamisessa tai sitten vaikka olet töissä jonkun toisen yrityksessä, sinä voit siellä niitä samoja lain alaisuuksia soveltaa. Elikkä tämän kurssin anti ei lopu siihen, että tämä kurssi loppuu, vaan se on ikään kuin sisäinen prosessi myöskin kurssin käyneen opiskelijan omassa elämässä ja päässä siitä eteenpäin, elikkä miten hän lähtee siitä viemään sitä eteenpäin, niin on jokaisen itse rakennettava siitä se seuraava oppipolku ja steppi, että mitä minä haluan tämän jälkeen opiskella. Hyviä aiheita löytyy to-dellaki paljon ja tuotannonjohtamisen peruskurssit tämän kokonaisuuden jäl-keen voitaisiin ajatella, että siirtyisi esimerkiksi lähemmäksi sitä omaa kiinnos-tuksen aihetta, että tää on semmonen yleiskurssi. Perusteet kaikkeen ja sitten voisi siirtyä esimerkiksi enemmän itseä kiinnostavaan toimialaan tai tuotanto-muotoon. Esimerkiksi, että tätä voi soveltaa yhtä lailla porotalouteen, hevosta-louteen, erikoiskasviviljelyyn, mihin tahansa muuhunkin toimialaan, nyt sitten metsäteollisuuteen taikka laivanrakennukseen että maailma on sitten niin la-vea, kuin mielikuvituskin.
Aija: Meidän kans saadaan semmonen alkusysäys siihen tuotannonjohtamiseen, prosessien kehittämiseen, joskus on saanut ainakin itse semmosen kuvan, et-tä on hirveän haasteellista tarttua niihin prosessien kehittämiseen kiinni, ei oi-kein tiedetä mistä lähetään liikenteeseen. Eli meidän avulla saadaan semmo-nen alkusysäys ja me rakennetaan semmonen ymmärrys näiden kurssien kautta, että miten se asia etenee, mistä me lähdetään liikenteeseen ja samal-la sitten kurssille osallistujan ajatukset ehkä kytkeytyy tai laskeutuu semmoi-siin uomiin, että hän ymmärtää sen jatkuvan kehittämisen kehän ja jatkuvan parantamisen kehän ja sitä kautta sitten pääsee itsenäisestikin kiinni siihen kokonaisuuteen ja ymmärtää mistä on kyse.
Maarit: Kannustan ja kannustamme yhdessä kollegani kanssa osallistumaan Osaava Farmari koulutuksiin ja tuota mitä sieltä sitten saa, riippuu hyvin pitkälti sinusta itsestäsi, mutta jos ajatellaan että sinä saat ilmaiseksi maksimissaan neljän tunnin työpanoksella asiantuntijaopastusta, ohjausta oman tilasi kehittämiseksi niin mikä on tässä maailmassa halvempi ja tehokkaampi keino? Tervetuloa kursseille!
Aija: Tervetuloa!

Marko Tolonen: Tervetuloa kuuntelemaan Anssin ja Markon ensihoidon teoriatuokiota. Tänään keskustelemme neurologisen potilaan tutkimisesta ja hoidosta sairaalan ulkopuolisessa ensihoidossa. Keskustelemassa mukana siis Anssi Saviluoto ja Marko Tolonen. Terve, Anssi, mitäs kuuluu?

Anssi Saviluoto: Ciao, ciao. Eipä tässä kummempia. Pitkästä aikaa Kuopiosta käymässä, ja ensihoitajien parissa on aina mukava työskennellä.

Marko Tolonen: Aloitetaan siitä, että ensihoito kun kohtaa B706-tehtäväkoodilla tulevan halvauspotilaan, niin usein käytetään FAST-protokollaa, jossa tsekastaan fastin mukaiset asiat, eli kokeillaan käsien kannattelua kenties, kokeillaan puristus, ja katotaan, onko kasvoissa puolioireita. Tää FAST-protokolla tutkii vaan tiettyjä osia aivoista. Me ollaan tässä Anssin kanssa keskusteltu aiemminkin, että haluttais vähän nostaa keskusteluun tällaista laajempaa perspektiiviä, mutta mitä sä, Anssi, ajattelet tosta FASTin tekemisestä? Kuinka hyvin sillä bongataan ne potilaat, ketkä pitäis bongata?

Anssi Saviluoto: Joo, FASTihan on ihan OK, mutta mun näkökulmasta se on kuitenkin semmoinen public service announcement, että katsoo, miten sitä markkinoidaan semmoisilla yksinkertaisilla kuvilla, että jos naamassa on jotain outoa, puheessa on jotain outoa tai käsissä on jotain outoa, niin sitten on time to call 112, että sitten pitää soittaa 112:een. Se on ihanan yksinkertainen maallikoille ja myös toimiva. Tää on semmoinen viesti, mitä kannattaa kyllä viedä sinne ihmisille ja potilaille, että viimeistäänkin silloin kannattaa soittaa 112:een, kun näissä tulee jotain ongelmaa. Se on myös aika yksinkertoinen, että sitä voi sitten kertoa potilaille, että sulla ei nyt selvästikään ole aivoinfarktia, mutta jos tämmöisiä oireita tulee, niin sitten pitää aina soittaa 112:een, mutta mä toivon, että terveydenhoidon ammattilaisina me osattais tutkia pikkusen enemmän ja tunnistettais myös hieman niitä muita oireita. FAST-oireet eli kasvot, käsi, puhe, niin ne on koko lailla, ne on niitä etukierron oireita. Meillähän aivoihin menee neljä isoa pääverisuonta, että edessä molemmin puolin carotis internat menee aivoihin, ja ne ruokkii hyvin isoa osaa aivoista, mutta sitä sanotaan siksi etuverenkierroksi, että se ruokkii koko lailla sen etuosan niistä aivoista. Sitten taas nikamavaltimot, mitkä menee kaularangan vieressä täällä niskassa molemmin puolin, niin ne sitten ruokkii sitä takaosaa niistä aivoista, paljolti aivorunkoa ja pikkuaivoja. Onneksi siellä on hyvän backup planit, että ne kaikki verisuonet on lähtökohtaisesti yhdistetty toisiinsa. Ne nikamavaltimot on yhdistetty toisiinsa kans tämmöisillä [?? 00:02:54] suonilla. Sit se etu- ja takaverenkirto on yhdistetty toisinsa vielä tämmöisillä kommunikoivilla suonilla, eli tavallaan mikä tahansa verisuoni ideaalitilanteessa pystyy paikkaamaan sitä toista suonta. Tämä on tärkeä tekijä, minkä takia sitten melko pitkänkin ajan jälkeen, vaikka aivoinfarktioireet on kestäneet jo jonkin aikaa, niin voidaan pelastaa sitä aivoa, riippuen ihmisten aivoista, toinen suoni pystyy paikkaamaan, mutta se on paljolti siitä kiinni, et miten meillä on geenilotossa käyny, et kuinka hyvin ne pystyy toisiaan paikkaaman. Joillakin ihmisillä siellä ei oo minkäänlaista kollateraalikiertoa, että se toinen suoni, se etuverenkierto saattaa olla täysin erillinen siitä takaverenkierrosta, mistä päästäänkin siihen, että nää käden, kasvojen, puheen oireet, kyllähän ensisijaisesti ne on niitä etuverenkierron oireita, eli tämmöisten carotisten ja sen haarojen tukoksen aiheuttamia oireita. Niitä on noin 80 prosenttia aivoinfarkteista, mutta suurin piirtein 1/5–1/4, vähän riippuen lähteestä, niin on niitä takaverenkierron infarkteja, ja tähän se ei välttämättä ookaan kaikista paras. Pikkuaivoinfarktit ja muut siellä aivojen takaosassa olevat aivoverenkierron häiriöt saattaa hyvin jäädä tutkimatta, jos se meidän tutkimus rajoittuu siihen. Onneksi tässä nyt ei oo ihan semmoista samanlaista, kun ensihoitajilta odotetaan, että pitäis tunnistaa sydäninfarktissa, että onko tää vasemmalla vai oikealla puolen, sitä pitäis pystyä pikkusen paikantaan, se ei ensihoidossa hirveästi eroa se hoito, missä se aivoinfarkti on, mutta se ois tosi tärkeää, että me ei missattais yhtään aivoinfakrtia tai että se pitäis olla tosi pieni se miss-reitti. Sitä ei välttämättä kovin moni neurologi näe sitä kokonaiskuvaa, että miten isolla osalla meidän ensihoidon potilaista kuitenkin on joku neurologinen oire. Se on tosi tavallista, että joko se on se pääoire, tai sitten se on semmoinen sivujuonne, siellä tulee puheeksi, että jonkin sortin neurologista oirettakin on ollu. Jos se ei oo se päävaiva, niin se monesti sitten tehdään se pahamaineinen karkea neurologinen status, että tsekataan sieltä pupillat ja puristusvoimat, että tää on varmaan aivoinfarkti ollu, ja eihän näistä soiteta neurologille, vaan nää on niitä, kenestä sitten konsultoidaan terveyskeskuspäivystäjää tai jotain muuta ihmistä, tai sitten saattaa olla, että joskus ei konsultoida ketään. Joka tapauksessa tän takia ois minusta hyvä, että perus ensihoitajan patteri olis muutakin ku se pelkkä karkea neurologinen status, vaan et se ois semmoinen hyvä neurologinen status, koska tosi paljon [?? 00:05:33] kotiin ja jätetään kotiin semmoisia potilaita, joilla on joku neurologinen oire. Mitä nyt viimeaikaisia tutkimuksia on tehty suomalaisesta [?? 00:05:41], niin onneksi siinä ei näyttäis kovin usein käyvän kovin huonosti, mutta kyllä mä oon monesti miettinyt sitä, että jääkö meillä bongaamatta esimerkiksi TIA-kohtauksia. Tää on semmoinen, mitä kovin maallikko ei tunnista, että tää oli aivoinfarktin oire, semmoinen ohimennyt aivoverenkierron häiriö, mutta tällä on kansantaloudellisesti ja sen potilaan kannalta tosi iso merkitys. TIA-kohtauksen saaneista 10–20 prosenttia saa aivoinfarktin seuraavan kolmen kuukauden kuluessa ja niistä melkein puolet seuraavan kahden vuorokauden kuluessa, eli vaikka se voi olla semmoinen sivujuonne, että se tulee ihan jossain muussa yhteydessä puheeksi, että olipa muuten kumma juttu, että kaupan kassalla en vaan saanu sanaa suusta, en tiedä, mikä oli, mutta ei tullut mitään, mutta menin sitten kotia kattomaan rallia, ja rouva tuli kotia, niin sitten puhe suju ihan normaaliin tapaa, niin tämmöinen harmiton sattumus voi olla aivoinfarktin ensioire. Seuraava oire on se, että täydellinen toisen raajaparin halvaus ja puhekyky menee. Jos nää ymmärretään, bongataan, että tämmönen oli, ja tehdään ne tarpeelliset päivystykselliset tutkimukset ja aloitetaan ennaltaehkäisevä lääkehoito, sitä voidaan pienentää tosi paljon sitä riskiä. Jopa 80 prosenttia pystytään pienentämään sitä aivoinfarktin riskiä, eli tosi monta aivoinfarktia on vältettävissä, jos vaan tunnistetaan ne ohimenevät oireet, tai sitten, että jos ihmisellä on pieni aivoinfarkti, että siinä ei välttämättä ookaan näitä FAST-oireita, että siellä on joku muu pikkuinen oire, vaikkapa pikkuaivoinfarkti, et sinne on kehittynyt pikkuinen kömpelyys, ja sitten tutkitaan ja huomataan, että hei, sähän oot sairastanut pikkuaivoinfarktin. Se tarkoittaa, että sä oot erittäin suuressa todennäköisyydessä saada aivoinfarktin, jos ei aloiteta tosi hyvää ennaltaehkäisyä, riskitekijöiden hallintaa.

Marko Tolonen: Juu. Mitä sä, Anssi, ajattelet, että miten sitä vois sen FASTin jälkeen laajentaa sitä tutkimusta ja lähestyä laajemmin tällaisen neurologisen potilaan tutkimusta ensihoidossa?

Anssi Saviluoto: Ennen kuin mä liikaa parjaan FASTia, niin FASTista pitää kuitenkin sanoa, että riippuen tutkimuksesta FASTin herkkyys havaita akuutti aivoinfarkti vaihtelee tutkimuksesta riippuen 64 prosentista 97 prosenttiin. Se todennäköisesti kohtalaisen hyvin tunnistaa justiinsa ne potilaat, jotka pitää saada nopeasti hoitoon, eli semmoinen liuotettava aivoinfarkti, että se on riittävän vakava, että se täytyy liuottaa, tai sitten semmoinen potilas, joka hyötyy trombektomiasta, niin justiin näillä potilailla, mitkä on kaikkein kiireisimmät ja selkeimmät ja hyötyy kaikkein eniten hoidosta, niin ne potilaat se todennäköisesti tunnistaa kohtalaisen hyvin, mutta sitten toisaalta, niin kun puhuttiin, että ne pienetkin pitäisi bongata ja ne TIA-kohtaukset pitäis bongata, ne takakierron aivoinfarktit, jotenkin ne pitäis kaikki saada haaviin, niin sen takia mun mielestä ois hyvä, että tutkittais muutakin kuin se FAST, ja sitten siinä FASTissakin ne tutkimukset tehtäis suurin piirtein samalla tavalla kuin ne tehdään sairaalassa. Tää klassinen karkea neuro, mistä kukaan ei oikeastaan tiedä, että mitä kuuluu karkeaan neurologiseen statukseen, mutta se on yleensä semmoinen pieni punainen lippu, että jos joku käyttää sanaa karkea neurologinen status, niin mä pahoin pelkään, että siellä on tätä pupillat ja puristusvoimat, ja se ei oo mikään hyvä neurologinen status. Jos lähdetään liikkeelle ensinnäkin vaikkapa niistä pupilloista, niin suurin piirtein joka viidennellä ihmisellä on pieni semmoinen niin sanottu aniskoria, eli pieni yhden tai kahden millimetrin pupillaero on tosi tavallinen ja löytyy ihan tosi monelta ihmiseltä. Tosi monesti se näkyy vain tietyissä olosuhteissa, ehkä pienessä hajavalossa, saattaa olla koko ajan tai välillä, ja monet ihmiset ei sitä itse tiedosta, koska harvoinpa niin tarkkaan tuiottelee omia pupilloja peilistä. On todella epätodennäköinen, että tavallisen aivoinfarktin seurauksena ois pupillaero. Se tilanne, missä se pupillaero taas on erittäin tärkeä ja hyvä tutkimus, on se, että meillä on tajuton potilas eikä me olla ihan varmoja, miks se on tajuton, tai me tiedetään, miks se on tajuton, et me epäillään aivoverenvuotoa tai pään vammaa, niin sitten kun me mennään katsomaan niitä pupilloja ja sit siellä näkyykin, että toinen on laaja ja valonjäykkä, niin sitten meidän pitää olla tosi huolissaan, koska se tarkoittaa, että siellä päässä on joku tilaa vievä prosessi, joka painaa sitä näköhermoa, ja se on kriittinen tilanne, mutta se on todella epätodennäköistä ja todella harvinaista, että tämmöisen tavallisen aivoinfarktin seurauksena tulis minkäänlaista pupillaeroa, ja varsinkin se hyväkuntoinen asiallisesti jutteleva potilas tai humalassa oleva pikkusen päätään kolauttanut, niin se, että sillä ainoana oireena ois se pupillan puoliero, niin se on kyllä hirveän epätodennäköinen tilanne, että siellä päässä on valtava painetta tuottava tilaa vielä prosessi ja sit se aiheuttais ainoana oireena sen, että toinen pupilla on ihan pikkusen isompi ku toinen. Se ei missään nimessä oo se herkkä tutkimus.

Marko Tolonen: Jes. Mitäs noista puristusvoimista, kun sä tutkin lääkärin työssä, niin sä teet kannattelukokeen, eli sä et tee varsinaita puristusvoimakoetta, vai teetkö?

Anssi Saviluoto: Enpä yleensä. Se on justiinsa yks, missä me voitais parantaa, ois hyvä, että tutkittais samalla lailla kentällä ja sairaalassa. Se, miten arvioidaan akuutin aivoinfarktin vakavuutta, se, että miten voimakkaat ne oireet on, ja sitä voidaan peilata vähän myös siihen, että miten laaja se aivoinfarkti on, niin siihen käytetään semmoista NIHSS-pisteytystä, N, I, H, S, S eli National Institutes of Health Stroke Scale, mikä on vaan tämmöinen kansainvälinen pisteytys, missä annetaan sitten pisteitä erilaisista asioista. Se, että onko kasvoissa puolieroa, onko näkökenttäpuutoksia, nää kaikki klassiset aivoinfarktin oireet, niin niistä sen mukaan, miten vakava se oire on ja miten paljon niitä oireita on, niin niistä tulee sitten pisteitä. Jos on tosi vähän pisteitä, niin semmoista ihan pientä aivoinfarktia ei kannata liuottaa, koska niistä yleensä ihmiset kuntoutuu tosi hyvin ja siihen aivoinfarktin liuotushoitoon liittyy kuitenkin ihan kohtalainen verenvuodon riski, mikä voi olla jopa hengenvaarallinen, niin sen takia sen pitää olla jollain tavalla vakava ja sen oireen pitää olla semmoinen jollain tavalla haittaava. Lääkärit laskee sitten, neurologian päivystäjät laskee sitä, että montako pistettä tässä on. Niitä pitää olla enemmän kuin 2, niin sitten kannattaa antaa se liuotushoito. Jos niitä on vaan 0 tai 1, niin silloin yleensä kannattaa pidättäytyä useimmissa tilanteissa liuotushoidoista, mutta se ongelma on just se, että siellä pisteytyksessä katsotaan käsien kannattelua, ja se, että käsi on täysin [?? 00:12:20] eli se vaan valahtaa heti sängyn pintaan, niin siitä tulee saman tien 5 pistettä. Sama koskee, jos jalka on ihan semmoinen veltto, että siinä ei oo mitään voimaa, että siinä ei oo ollenkaan liikettä, niin siitä tulee heti reilusti pisteitä, että mitään muuta ei tarvi tietää. Se on niin vakavat oireet, että silloin kannatta liuotushoitoa harkita, jos muuten indikaatiot täyttyy. Sitten taas jos se hitaasti vajoaa mutta ei vajoa sängyn pintaan asti, niin ei siitä tuu hirveesti pisteitä, siitä tulee vaan 1 piste. Se on semmoinen, mikä on helppo sitten mitata, miten vakava se on. Sitten kun ensihoito antaa ennakkoilmoitusta, että täällä toisella puolella on puristusvoima aavistuksen heikompi, niin sitä koitetaan vaan puhelimessa sitten arvuutella, että mitäköhän se tarkoittais käsien laskeutumisessa. Koitetaan arvata ja tehdä sitten suunnitelma sen mukaisesti, ja sitten se hoito ratkeaa vasta sitten, kun sitä tutkitaan. Toisaalta myös se vaikuttaa, että miten se muuttuu se oirekuva. Jos se menee pahempaan päin, niin se puoltaa sitä, että nytten pitää hoitaa. Jos se on korjautumaan päin, niin sitten se on todennäköisesti TIA-kohtaus, että se todennäköisesti korjaantuu ilman liuotushoitoa, niin sen takia se ois tosi tärkeä, että ne tutkimukset, mitkä ois tehty, niin ne ois tehty mahdollisimman samalla lailla. Puristusvoimat ei vaan kuulu siihen NHISS-pisteytykseen, mutta se on muutenkin hirveän huono sen takia, et se on hirveen vaikea kvantifioida, että se oli, paljonko se oli heikompi, no, himppusen. Sitten vielä se, että yleensähän ihmisillä on erilaiset puristusvoimat, että toinen on heikompi ku toinen. Oikeakätisillä monesti on, oikea käsi on vähän vahvempi, tai toisaalta jännästi myös, että monilla se oikea käsi on, sitä käytetään kaikkeen tarkkaan, niin sitten se vasen voikin olla se voimanpesä, että siellä voi olla vähän vahvempi. Sitten tämmöiset hermopinteet ja muut tämmöiset niin sanotut perifeeriset ongelmat helposti vaikuttaa siihen puristusvoimaan, mut kannattelu pysyy normaalina, niin sen takia itse en usein testaa puristusvoimia ollenkaan, enkä ainakaan siinä, kun tutkitaan akuuttia aivoinfarktia. Se on hyvin helppo testi pyytää potilasta ojentamaan molemmat käteen suoraan eteenpäin kämmenet kohti kattoa, ja kattoa, että jos ne siinä pysyy kymmenen sekuntia ilman, että kumpikaan vajoaa, niin kaikki on kunnossa. Jos jompikumpi käsi vajoaa tai lähtee kääntymään ympäri, niin kattoo vaan suurin piirtein, että miten kauas se vajos ja missä ajassa, niin lääkäri on heti kartalla, se tietää heti, että mikä on toimintasuunnitelma ja sopiiko tää aivoinfarktiin. Paljon parempi tutkimus ku puristusvoima.

Marko Tolonen: Aivan mahtavaa. Sitten vaan kirjaa sen löydöksen sinne kantakirjaukseen, minkä sitten tekee.

Anssi Saviluoto: Kyllä.

Marko Tolonen: Entä sit laajennettu tutkimus, mitä ensihoitaja vois tehdä?

Anssi Saviluoto: Justiinsa se, että tilanteessa, niin kuin sanoin, että me tunnistetaan potilaalta joku tämmöinen selvä akuutin aivoinfarktin oire, niin sitten ei kannata jäädä sinne kohteeseen enää hieromaan, että sitten kun me ollaan tunnistettu, että tää ihminen on saanu todennäköisesti akuutin aivoinfarktin, on vielä todennäköisesti tai mahdollisesti jonkun toimenpiteen liuotushoidon piirissä. Nykyään voidaan liuottaa jopa yhdeksään tuntiin asti, jos nähdään tämmöisessä perfuusiokuvantamisessa eli erikoiskuvantamisessa, eli nähdään, että siellä on aivoa, mikä on vielä elossa mutta kärsii siitä verenkierron vajauksesta. Jos me nähdään tämmöinen, niin niitä voidaan liuottaa jopa yhdeksään asti, ja jopa vuorokauteen asti saatta potilaat hyötyä sitten trombektomiasta, mutta vaikka nää aikaikkunat on paljon pidempiä ku ennen, niin se ei tarkoita sitä, että hoidolla ei ois kiire, vaan enemmän kuin koskaan aika on aivoa, että pitää päästä nopeesti sinne hoitoon, eli toisin sanottuna se, että jos nähdään, että toinen käsi vajoaa heti sängyn pintaan tai sitten on afasia, että puheesta ei saa mitään selvää, tiedetään suurin piirtein, että tää on tämmöinen uusi oire, ei muuta ku pyörät liikkeelle ja pyörimään. Silloin ei kannata jäädä sinne kohteeseen hieromaan, mutta siinäkin on iso apu, jos matkan aikana pystytään tekemään tarkennettu neurologinen status. Ennen kaikkea mä kannustaisin, että niistä potilaista, jotka jäis kotia, että ne ois sitten hyvin tutkittu. Se antaa turvaa sekä potilaalle että ensihoidolle, että se on dokumentoitu, että mitkä ne oireet oli. Se on myös valtavan hyödyllistä, kun sitä potilasta seuraavan kerran tutkitaan, että joku on yhden kerran tutkinut siltä kaikki nää tärkeimmät jutut ja dokumentoinut kunnolla, joten sitten kun siellä seuraavan kerran nähdään, että nytten se käsi kyllä ei oikein nouse, onkohan tää uus vai vanha juttu, no, ainakin kaks viikkoa sitten se nousi, että täällä on tutkittu kunnolla, niin tiedetään, että tää on tälle potilaalle uus juttu. Mitä muuta kannattaa tutkia sitten, kun on aikaa tutkia jotain muutakin. Tää on hyvä, mistä aloittaa. Se FAST on hyvä aloittaa, koska se on matalalla roikkuva hedelmä. Ne on ne yleisimmät oireet ja toisaalta ne kaikkein merkittävimmät oireet, mutta arsenaaliin olis hyvä lisätä esimerkiksi ainakin yks semmoinen tutkimus, mikä testaa sitten sitä pikkuaivojen toimtaa ja sitä takakiertoa, niitä on kuitenkin 1/5 niistä aivoinfarkteista. Nää on siitä helppoja, että nää on kaikille telkkarista tuttuja. Mä en tiedä, että mikä siinä on, että amerikkalaiset poliisit ei saa suoraan puhalluttaa, vaan täytyy ensin pelata niitä pelejä niitten ihmisten kanssa, mutta ainakin, kun mä oon katsonut sitä [?? 00:17:33]-sarjaa, niin aina kun ne vetää jonkun tien sivuun, niin ne testaa sormi-nenänpääkoetta, ne testaa viivakävelyä, pitää luetella kuukausia takaperin, ne kuuntelee vähän, millaista se puhe on. Nää on kaikki pikkuaivotestejä. Ne tekee sitä hyvää neurologista statusta ne poliisit, mikä on surullista, että vitsi, ne tekee paremman neurologisen statuksen ku meidän ensihoitajat joissain tilanteissa, koska ne tekee, ne testaa nimenomaan, koska alkoholi vaikuttaa pikkuaivoihin, sormi-nenänpääkoe, kaikki maallikotkin tunnistaa sen. Sen takia se on helppo selittää potilaallekin. Näyttää vaan, että kädet suorana sivuille, silmät kiinni ja vuoron perää kosketa silmät kiinni nenänpäätä. Se on aika tavallista, että siinä ihan semmoinen pieni ehkä senttimetrin heitto tulee, mutta jos osuu joka kerta samaan kohtaan ja varsinkin, jos sitä vähän nopeuttaa, niin sitten se sujuukin oikein mallikkaasti, niin ei tarvi olla huolissaan, mutta tässä sitten nähdään. Jos se toinen puoli onkin semmoinen kömpelö, hapuileva, tai sitten se menee ihan kunnolla useamman sentin ohi nenänpäästä toistetusti, niin se on merkki siitä, että nyt jotain on pielessä ja se voi hyvinkin olla pikkuaivoinfarkti tai muu siellä takakierron alueella oleva, niin ku aivoinfarkti tai TIA-kohtaus. Tosi hyvä testi. Toinen, mikä on erittäin hyvä testi ja pitäis tehdä kaikille, jotka jää kotia, jos niillä on melkein mikä vaan oire, mutta varsinkin jos on joku semmoinen mahdollisesti neurologinen oire, miten se potilas pystyy kävelemään. Se, että potilas pystyy normaalisti kävelemään ilman, että horjahtelee, ilman, että se on leveäraiteista, ilman, että tarvii kävellä seiniä pitkin, niin se tarkoittaa, että tasapainoaisti pitää toimia kohtalaisesti, jalkojen lihasten täytyy toimia kohtalaisesti, pikkuaivojen pitää toimia kohtalaisesti, tai vaatimustaso nuorelle potilaalle asettaa vähän korkeammalle, ja vanhukselle olla sitten hieman armollisempi. Esimerkiksi viivakävely, että laittaa kantapää-varvaskävely, niin harvalla vanhuksella onnistuu ihan tosta noin vain, vaan siinä tulee pieniä sivuaskelia, mutta sitten taas, jos tutkii nuoria ihmisiä, niin sitten mä pistän ne kävelemään etuperin ja takaperin ennen kuin ne läpäisee tän testin.

Marko Tolonen: Jes, eli sormi-nenänpääkoe, ja sitten kävelykoe.

Anssi Saviluoto: Siinä tulee jo monta tutkimusta vähän niin ku kaupan päälle. Pystyykö potilas puhumaan normaalisti? Siinä tulee monta tutkimusta ihan ilmaiseksi. Sitten muistelee hetken, liikkuihan ne kasvot ihan normaalisti. Olihan ne ihan symmetriset tämmöisessä ihan normaalissa keskustelussa? Pelkästään se, että näihin kiinnittää huomiota ja kirjoittaa ne ylös, niin vaikka ei ois muistanu tutkia ollenkaan neurologista statusta, niin siinä kaiken muun ohessa tulee kuitenkin tehtyä jo aika paljon.

Marko Tolonen: Kyllä. Me ollaan tästä tehty sellaisen tutkimuspatteri, video löytyy, Anssi, sun YouTube-kanavalta, Anssi Saviluoto -kanavalta. Sitten siinä kuvataan hienomotoriikkaa eli sormien soittelu, niin ku soitettais pianoa, ja sitten tämmöinen nopea kääntely, niin ku venttileitä käänneltäis sormilla. Mitäs niillä mitataan sitten?

Anssi Saviluoto: Ne on kans semmoisia, mitkä testaa justiinsa sitä pikkuaivojen toimintaa, hienomotoriikkaa. Kaikki semmoinen, mikä vaatii tarkkuutta vaativaa tai sitten nopeiden toistuvien liikkeiden sarjaa, eli se venttiilien pyörittelyä tai se, että pyörittelis jotain hanoja tai ratteja, niin sitä sanotaan DDK:ksi eli dia, doko, kineesi. Meidän aivot on siitä petolliset, että ne koittaa aina peittää omat mokansa. Ne koittaa silleen, että me ei huomatakaan, photoshopata kaikki virheet pois. Jos silmään tulee vika ja sieltä näkö häviää, niin aivot ei tee mitään peittääkseen sen kaverin mokaa, eli ne pistää sen suoraan silmän syyksi. Ihmiset yleensä, kun silmästä häviää yhtäkkiä, menee näkö, niin ihmiset kyllä huomaa, että nytten tähän tuli joku vika, mutta sitten kun se on aivojen syy, eli sinne tulee joku näkökenttäpuutos aivoinfarktin vuoksi, niin aivot photoshoppaa sen kaiken puuttuvan alueen ja täyttää sen sillä muulla, että sitä ei huomaa millään muulla ku sillä, että sitä lähtee testaamaan sitä näkökenttää. Sitä testataan sormiperimetrialla, että vielä sinne potilaan molemmille puolille sormet, aika hyvä tapa, että kattoo potilasta suoraan silmiin, vie kädet sinne sivuille, suurin piirtein itsensä ja potilaan puoleen väliin, ja sitten heiluttaa molemmin puolin siellä, että ne on just ja just oman näkökentän reunoilla ne sormet, jolloinka jos ne on hyvin asetettu, mikä on helpommin sanottu ku tehty, mutta sitten ne pitäis potilaan näkökentässä olla suurin piirtein samassa kohtaa, että se oma näkökenttä toimii verrokkina, ja sitten heiluttaa sormia oikealla, heiluttaa sormia vasemmalla, kysyy aina potilaalta, että missä heilahti. Jossakin kohtaa on sitten väijy ja heiluttaa molempia puolia yhtä aikaa. Jos siellä on necklect-oire, usein paljastuu vasta siinä, kun heiluttaa yhtä aikaa, niin se kiinnittää huomiota vaan sille toiselle puolelle, lievä necklect on just tämmöinen, että jos voi kiinnittää huomiota vaan yhteen puoleen, niin se onnistuu, mutta sitten kun yhtä aikaa tulee joku ärsyke, niin eipä sitten huomaakaan. Tää on semmonen, mikä niin helppo on jäädä huomaamatta, mutta sitten kun sen tutkii, se onkin shokeeraavaa, että miten ilmeinen se on, kun se löytyy se näkökenttäpuolioire. Pyytää potilasta vielä seuraamaan silmillä sormenpäätä, ja sitten piirtää potilaan kasvojen edessä semmoisen H-kirjaimen muotoisen kirjaimen ilmaan. Siinä idea on vaan se, että katsoo, että ne silmät kääntyy jokaiseen suuntaan, että ne menee ylös vasemmalle, ylös oikealle ja sitten alas vasemmalle ja alas oikealle. Jokaiseen suuntaan jos silmät kääntyy yhdessä eikä käy niin, että toinen silmä kääntyy eri suuntaan ku toinen, niin sitten sekin on testattu. Hirmu hyvä testi, kun se testaa yhtä aikaa kolmea eri aivohermoa, että siellä on monta eri aivohermoa, jotka testaa niitä silmien liikkeitä, ja jos joku niistä ei toimi, niin sitten nähdään, niin tiettyyn suuntaan kääntää silmät, niin toinen silmä kääntyy ja toinen silmä ei käänny kunnolla, ja siinä kohtaa yleensä potilas sanoo, että näkyy kahtena. Se voi olla aivoinfarktioire, mutta se voi olla muukin oire, mutta lähtökohtaisesti, jos huomaa, että potilaalla on kaksoiskuvia, ja varsinkin huomaa, että tiettyyn suuntaan katsoessa ne silmät karsastaa, niin lähtökohtaisesti se pitää tutkia ensin, että onko aivoinfarkti, ja sen jälkeen mietitään, mistä muusta se voi johtua.

Marko Tolonen: Tähän sun tutkimuspatteristoon ei nyt kuulunut sitä puristusvoimia eikä pupilloita, valolla katsomista pupilloihin. Mitäs sä ajattelet siitä valolla silmiin katsomisesta tällaisella normaalilla tajuissaan olevalla ihmisellä?

Anssi Saviluoto: Se on hyvin epätodennäköistä, että se aivoinfarkti jää siellä haaviin, ja sitten taas jos siellä huomataankin puoliero ilman, että on mitään päävammaa ja tajunnantaso on ihan normaali, niin jos siellä onkin joku puoliero, niin se todennäköisesti johtuu jostain ihan muusta ku aivoinfarktista. Voihan sen testata ja raportoida. Kyllä mä itse aina, kun mä tutkin potilaita sairaalassa, niin mä tutkin kaikki aivohermot 2–12, huomaat, että siis en tutki kaikkia aivohermoja. En ikinä tutki hajuhermoa sen takia, että ei oo ikinä [?? 00:24:27]tippoja eikä kahvinpuruja siinä saatavilla ja muut hajut on niin epämiellyttäviä, että en viiti potilaita niille altistaa. Tosiaan ensimmäinen aivohermo on aivohermo, ja se usein skipataan tässä tutkimuksessa, mutta kyllä mä myönnän, että mä tutkin itse potilaalta yleensä ne pupillat, mutta jos siellä ois aivoinfarktista johtuva puoliero, niin se todennäköisesti näkyy myös ilman sitä valoa ja todennäköisesti siellä näkyy muita oireita. Sitten kun siellä näkyy pieni ero, niin se todennäköisesti on justiinsa tämmöinen synnynnäinen epäsymmetria, tai sitten se johtuu jostakin lääkeaineesta tai silmäleikkauksesta, glaukoomasta, tai sitten esimerkiksi jos vaikkapa astmalääkettä, jos menee ventolinea silmään, kun sitä annostelee itselleen, niin siitä saa hienon puolieron aikaan. Ei oo tullut yhtään aivoinfarktia minulle vastaan, mikä oireilisi vain pupillaerona.

Marko Tolonen: Usein kun mennään tonne ensihoidon tehtäville, ihmisillä on tämmöistä kiertohuimausta. Voidaanko puhua siitä vähän?

Anssi Saviluoto: Toki.

Marko Tolonen: Nythän ensihoitajalla ei oo kovin paljon keinoja tietää, mikä se huimauksen syy on. Sitten pitää pohtia aina tapauskohtaisesti, että minne potilasta kuljetetaan. Tietysti jos sille huimaukselle ei mitään syytä löydy, niin kyllähän sitä on pidettävä silloin neurologisena potilaana. Tämmöinenhän voi olla tosi vakava neurologinen ongelma lopulta. Mitä sä aattelet tommoisesta huimauskeissistä?

Anssi Saviluoto: Joo. Kyllä paljon sitä diagnostiikkaa tehdään sitten sairaalassa, mutta se, että tunnistaa ne tyypillisimmät huimaukset, niin voidaan kyllä paremmin ohjata niitä ihmisiä oikeisiin paikkoihin. On sellaisia tiettyjä huimauksia, mitkä pystyttäisiin tunnistamaan jo ensihoidossa, että tämä on todennäköisesti tämmöinen hyvänlaatuinen oire. Tyypillisiä semmoisia kuvauksia huimauksesta, mikä todennäköisesti ei liity mihinkään vakavaan syyhyn, on justiinsa semmoinen lievä epämääräinen huimaus, mitä potilas saattaa kuvata, että ikään kuin laivan kannella olisi tai vähän niin kuin pumpulilla kävelisi, ja sitten siinä tutkimuksessa ei mitään muuta jää haaviin. Tehdään tämmöinen kunnollinen neurologinen status, ja siinä ei oo mitään löydöksiä, ja se kävely on ihan moitteetonta ja pystyy seisomaan silmät kiinni paikoillaan ja jopa viivakävely ehkä onnistuu, jos vähän nuorempi ihminen on kyseessä, niin on aika epätodennäköistä, että se ois liioin mikään korvaperäinen hoitoa vaativa sairaus tai varsinkaan mikään aivoinfarkti. Nää on semmoisia melko tyypillisiä. Tyypillistä tämmöistä hyvälaatuiselle kohtauksittaiselle korvaperäiselle asentohuimaukselle on se, että se yleensä alkoi jossain jonkun liikkeen yhteydessä, tyypillisesti esimerkiksi kumartuessa alko yhtäkkiä semmoinen pyörittävä huimaus eli kiertohuimaus. Potilas kuvaa sen tavallisesti sillä lailla, että kun liikuttaa päätä, niin alkaa maailma pyöriä, tai että kun potilas liikkuu, vaihtaa asentoa, niin alkaa semmoinen pyörittävä huimaus, mutta silloin kun on hetken ihan paikoillaan, suurin piirtein minuutin verran on paikoillaan, niin se huimaus loppuu. Ei sillä, että se lievenee, vaan se loppuu, mutta sitten se alkaa uudestaan taas, kun liikkuu, niin tää on tyypillistä sille hyvälaatuiselle korvaperäiselle asentohuimaukselle. Siihen ei kuulu minkään sortin muita neurologisia löydöksiä. Se on melko tavallista, että verenpaineet on koholla, koska on hirveen huono olo. Se on melko tavallista, että siinä voi olla pahoinvointia tai oksenteluakin siinä sen huimauksen vuoksi, ja siinä tyypillisesti nähdään, että siinä kun tulee se kiertohuimaus, niin katotaan silmiä, niin nähdään semmoinen silmävärve, että ne silmät sillä lailla heiluu edestakaisin silleen, että se menee toiseen suuntaan nopeesti ja vähän hitaammin palautuu ja se hakkaa silleen edestakaisin. Sitten kun potilas on paikallaan, niin se helpottaa, mutta se on olennaista nimenomaan, että siihen ei liity mitään muuta löydöksiä, niin ku puheentuoton ongelmaa, raajavoimissa ei oo mitään häiriötä, vaan se on se huimaus, joka loppuu, kun on paikoillaa, sit alkaa uudestaan, kun liikkuu. Tää on tyypillistä korvaperäiselle huimaukselle. Joskus se on niin inhottava, että sitten pitää mennä lääkäriin, mutta jos nää kaikki täyttyy, että alkaa liikkeessä, loppuu paikallaan ollessa, ei oo niin voimakasta, että potilas ei pystyisi esimerkiksi seisomaan tai kävelemään, niin jos kaikki nää täyttyy, niin kyse on todennäköisesti tämmöisestä hyvänlaatuisesta vaivasta, ja sitten ei tarvitse epäilla aivoinfarktia. Potilaan vois kuljettaa esimerkiksi terveyskeskukseen, tai jos ne oireet on rittävän lievät, niin sitten voi antaa asentohoito-ohjeet. Tämmöinen Epleyn manööveri, sen voi vaikka näyttää YouTubesta, miten se tehdään, niin semmoinen liikesarja, niin sitä kun tekee kotona, niin se saattaa mennä kokonaan ohi. Tää on kuitenkin sen verran yleinen vaiva, että tää voitais täysin luotettavasti tunnistaa ensihoidossa. Siihen on semmoinen yksinkertainen testi, jonka nimi on Dix-Hallpiken testi, kuulostaa hienolta, mutta näähän on aina tämmöisiä se ja tämä lääkäri, joka sitä on ollut kehittämässä. Jos katsoo vaikka Youtubesta Dix-Hallpike, niin oikeesti tosi simppeli testi, ja se vielä varmistaa sen. Pyydetään potilasta vaan istumaan sängyllä ja viedään se sen verran sinne sängyn yläpäähän, että pää menee pikkusen yli siitä sängyn reunasta, että saadaan se pää pikkusen takakenoon. Toinen vaihtoehto on, että potilas on normaalisti sängyssä, mutta laitetaan hartioiden alle tyyny. Olennaista siinä on vaan se, että kun potilas käy selälleen, niin pää menee vähän takakenoon, noin 45 astetta takakenoon. Pyydetään potilasta kääntään pää vasemmalle ja kipataan potilas yhdessä silleen selälleen melko ripeesti, että se pää menee, on vasemmalle 45 astetta ja takakenossa 45 astetta. Jos siinä tulee se silmävärve ja just se huimaus, mitä potilas kuvaa, niin tiedetään, että okei, tää on täsmäisku, nyt on kyse tästä korvaperäisestä huimauksesta. Sitten siitä voidaan suoraan tehdä se kääntöjen sarja. Sit siinä on vaan kaks kääntöä lisää, niin Epleyn manööveri on tehty, ja joskus se helpottaa sillä tosi hyvin. Tää voitais turvallisesti tutkia ja tunnistaa ensihoidossa ja aloittaa siihen kotihoito-ohjeetkin, että kun nää kaikki ehdot täyttyy, että potilas pystyy kävelemään, ei mitään muita neurologisia löydöksiä, helpottaa paikallaan ollessa, provosoituu liikeessä, niin kyse on hyvin todennäköisesti tästä eikä mistään vakavasta. Inhottavaahan se voi olla, ja joskus se on sen verran paha, että on pakko kuljettaa päivystykseen ihan vaan sen takia, että on niin voimakas huimaus ja pahoinvointi, että ei oikein kotona pärjää. Sitten taas toisin päin, että jos sieltä löytyy mitä tahansa näistä, että sieltä löytyy joku, huimauksen lisäksi huomaa, että itse asiassa ei toi puhe oo ihan normaalia, sillä on joku raajapuoli oire, tai esimerkiksi tehdään sormi-nenänpääkoe ja sitten huomataan, että toinen käsi on kyllä kömpelömpi, niin sitten voidaan saman tien unohtaa kaikki tämmöiset hyvälaatuiset jutut ja täytyy vahvasti epäillä, että nyt on kyse takakierron aivoinfarktista. Onhan se FAST-tutkimuksen herkkyys tunnistaa akuutti aivoinfarkti vaihtelee 64 prosentista 97 prosenttiin, että riippuu, mitä tutkimusta katotaan, riippuu, kuka tutkii ja missä, mutta pointtina se, että kyllä se missaa niitä aivoinfarkteja ja olisi hyvä, että useammat terveydenhuollon ammattilaiset tunnistais muitakin oireita ja varsinkin, että me saatais, että me tunnistettais ne ja osattais ohjata sitten tarpeellisiin jatkoselvittelyihin ne potilaat, joilla on ollu joku TIA-kohtaus tai sitten joku tämmöinen muu AVH-oire. Esimerkiksi se takakierron TIA-oire voi oireilla sillä lailla, että on voimakas huimaus. Siihen voi liittyä vaikka kaksoiskuvia. Jos on tämmöinen oire ja sit se ohittuu, niin kyl se pitää epäillä, että tällä potilaalla saattaa olla takakierron TIA, ja samalla on isossa aivoinfarktiriskissä, jos ei aloiteta ennaltaehkäisyä. Mitä se sitten oikeastaan on se ennaltaehkäisy, millä me saadaan sitten vähennettyä sitä aivoinfarktiriskiä, niin loppujen lopuksi kyse on aika yksinkertaisista jutuista. Yks ehkä olennaisin on se, että potilaalta metsästetään, että onko niillä flimmeriä. Jos niillä on kohtauksittaista flimmeriä edes silloin tällöin, niin silloin ne hyötyy siitä antikoagulaatiolääkityksestä. Se on tärkeä hoito, että sitten niille aloitetaan se ennaltaehkäisyksi. Se on se, mitä niillä sitten päivystyksessä metsästetään, ja sen takia on tärkeää, että niiltä katotaan EKG, ja ihan hyvän kans, jos kuljetetaan, että pidetään sitten monitoriseurannassa, että jos siellä nähdään hetkenkin, että sillä potilaalla on flimmeri, niin se potilaan lääkehoito on sitten hyvin erilainen. Jos siellä yhden kerran nähdään flimmeri, niin sitten sitä ei tarvitse enää metsästää. Sitten kun on näitä ihmisiä, jotka saa hoidosta huolimatta TIA-kohtauksia tai semmoisia AVH-oireita, niin niiltä koitetaan metsästää, että onko sillä kuitenkin flimmeri, mitä me ei oo vaan saatu kiinni, niin se on aina semmoinen iso voitto, että jos se flimmeri saadaan kiinni, niin tiedetään, että tämä on se hoito, eli antikoagulantti sitten pienentää tosi paljon sitä aivoinfarktiriskiä. Sitten jos niillä potilailla ei nähdä eteisvärinää, niin sitten niille aloitetaan tavallisesti joko [?? 00:33:27] tai sitten aspiriini[?? 00:33:30], mutta kuitenkin tämmöinen verihiutaleiden toimintaa heikentävä lääke, niin se pienentää sitä aivoinfarktirisiä, ja sen jälkeen se on vaan erittäin hyvä riskitekijöiden hallinta. Kolesteroli oikein hyvälle tasolle, verenpaine oikein hyvälle tasolle, verensokeri oikein hyvälle tasolle, ja ennen kaikkea jos ihminen tupakoi, niin nyt tää kaikki menee ihan kankkulankaivoon, jos tupakointi jatkuu, että se on niin iso riskitekijä, että se kyllä menee kaiken muun ylitse, mutta aika yksinkertaisia juttuja. Useimmille potilaille tehdään selvittelyitä, ja loppujen lopuksi niille aloitetaan verenpainelääke, kolesterolilääke ja se [?? 00:34:08]. Katotaan verensokerit. Useimmiten tutkitaan, että onko kaulasuonissa niin isoa ahtaumaa, että sitä kannattais ihan kirurgi avartaa. Jos semmoinen löytyy, niin se on tosi tehokasta hoitoa, ja sen takia se tutkitaan koko lailla kaikilta, jotka olis tämmöisen toimenpiteen piirissä. Suurimmalle osalle riskitekijöiden hallinta eli tämmöinen elämäntapahoito ja hyvä lääkehoito, mutta se on se, millä saadaan hyviä elinvuosia lisää. Yksinkertaisista jutuista loppujen lopuksi kuitenkin on kyse.

Marko Tolonen: Jes. Veetään yhteen tää meidän keskustelu nyt. Kaikki tietää nyt, mikä on FAST-protokolla, mutta laajennettu protokolla, niin kerrohan, Anssi, vielä tän meidän keskustelun konkluusio.

Anssi Saviluoto: Silloin kun ei oo kiire ja on vähän enemmän aikaa tutkia potilasta, niin sen lisäksi, että katsoo, että minkälaista puheentuotto on, kasvojen toiminta, niin kannattaa katsoa käsien kannattelu, mielellään alaraajojen kannattelu, katsoa, että silmät liikkuu kaikkiin suuntiin, että ei oo näkökenttäpuutoksia, ja sitten ainakin yks koe, mikä testaa niitä pikkuaivoja, että mielellään katsoo, että potilas pystyy käveleen normaalisti ja sormi-nenänpääkoe on normaali, niin sitten voi sanoa, että on kohtalaisen hyvin tutkittu potilas. Sitten jos jossakin näissä on oiretta, mikä viittaa aivoinfarktiin, niin muistaa sen, että vaikka se ois korjautunut, niin tämmöinen oire, jos on ollu kahden viikon sisällä, niin lähtökohtaisesti se pitää tutkia päivystyksellisesti, koska se saattaa olla, että seuraavan kahden vuorokauden kuluessa se potilas saa sitten aivoinfarktin, jos ei aloiteta hoitoja.

Marko Tolonen: Jes. Korostetaan sitä, että ei kirjata enää karkea neuro OK, vaan kirjataan just noi Anssin kertomat asiat sinne, että ne on testattu ja niissä ei oo neurologista poikkeavuutta.

Anssi Saviluoto: Justiinsa näin. Se, miten ne kuvataan sinne ensihoitokertomukseen, niin ei tarvitse muistaa testien nimeä, että sinne voi kuvata, mitä tapahtuu, ei näkökenttäpuutoksia, silmät liikkuu kaikkiin suuntiin ilman, että tulee kaksoiskuvia, kannattelee kymmenen sekuntia yläraajoja, että ihan selvällä suomen kielellä, kun sen kuvaa, niin se on sitten myös muille ensihoitajille hyvin helppo sitten tulkita, ja kukaan lääkärikään ei tuu siitä sorsimaan. Ennen kaikkea potilas itsekin pystyy sitten ymmärtämään, että mitä on tutkittu.

Marko Tolonen: Tänään Anssin ja Markon ensihoidon teoriatuokiossa pohdittiin neurologisen potilaan tutkimista. Kiitos, Anssi. Saatiin homma purkkiin taas.

Anssi Saviluoto: No niin. Kiitos, Marko.

Tämä on tekstivastine Businesskumppanit-podcastin jaksolle. Voit kuunnella kaikki jaksot klikkaamalla tästä.

Matti Laitinen: Tervetuloa Business Center Pohjois-Savon kumppani-podcastiin, jossa kuullaan näkökulmia liiketoiminnan kehitykseen, verkostoihin ja ilmiöihin. Tänään meillä teemana on oikeastaan ulkopuolisen asiantuntijan käyttö uuden liiketoiminnan rakentamisessa ja muutoksessa, ja myös hieman semmosta asiakkaan kokemusta konsultoinnista. Eli liittyy konsultointiin, tuotteistukseen, myyntiin ja markkinointiin ja palvelujen kehitykseen. Lähdetään vieraista. Keitä te ootte ja mitä teette, ja miks teette sitä työtä, mitä nyt teette?

Reeta: Tervehdys, eli minä oon Reeta Ahosilta Kuopiosta yrityksestä nimeltä TulkkausILONA Oy. Me tuotetaan kommunikaation asiantuntijapalveluita, ja semmosena ydintuotteena on viittomakielen tulkkaus ja puhevammaisten tulkkaus sekä kommunikaatio-opetus. Nyt sitten täällä siitä syystä, että on kehitelty vähän uutta palvelua sit näitten vanhojen tuttujen rinnalle.

Jenni: Moikka. Minä oon Rissasen Jenni Paju Consultingista. Me tarjotaan konsultointi-, fasilitointi- ja valmennuspalveluita. Halutaan auttaa meidän asiakkaita luomaan kannattavaa ja merkityksellistä liiketoimintaa ja autetaan erilaisissa kasvun kohdissa.

Matti Laitinen: Erittäin mielenkiintoisia palveluita kummatkin. Miten te näätte, että miks tämä on teidän mielestä tärkeetä tää palvelu, mitä tuotatte ja tää yritystoiminta?

Reeta: TulkkausILONAhan tuottaa tosiaan sitä tulkkauspalvelua, jotta jokaisella meillä tässä yhteiskunnassa ois mahdollista tuoda omia ajatuksia ja mielipiteitä omalla kielellään ja omalla tavallaan esille ja saada äänensä kuuluviin. Lähinnä meidän idea on semmonen tasavertainen tiedonsaanti ja vaikuttaminen niihin omiin päätöksiin, että muut ei päätä sinun puolesta.

Matti Laitinen: Erittäin hyvä. Voi ajatellakin nykypäivänä… Esimerkiks saavutettavuus ja juuri nämä seikat on erittäin tärkeitä, kun myös sitä informaatiota on paljon, mutta onko se saatavilla ja ymmärrettävissä. Entäs Jenni?

Jenni: Tietysti siinä omassa roolissa ja omassa työssä meitä sytyttää se, että saadaan muita auttaa ja antaa vauhtia eteenpäin tai ylöspäin tai miten se halutaan ajatellakin, mutta kyl mä ite nään… Sen oman työn merkityksellisyys tulee kyllä sit tosi paljon myös asiakkaitten kautta, että just esimerkiks tää TulkkausILONAn palvelu, niin mä ite koen kans tosi vahvasti sen, et se on hirveen tärkee ja vaikka omassa lähipiirissä on esimerkiks sellaisia ihmisiä, jotka ei välttämättä enää ymmärrä kauheen pitkiä kirjoitettuja tekstiohjeita tai muuta, niin näen kyllä sen, että tosiaan tollaisilla kuvien avulla kerrottuna tää maailma avautuu sitten meille kaikille.

Matti Laitinen: Kyllä, eli tää on tosi tärkee pointti ja mielenkiintoinen pointti, että näkee tosiaan sen palvelun arvon merkityksen ihan jopa silleen arkisesti tai ymmärtää, kenelle asiakkaalle se sitten käy. Jos lähetään siitä, että miks sä Jenni olit mukana tässä TulkkausILONAn prosessissa ja miten se oikeastaan tapahtui?

Jenni: Mä voisin ehkä sillä lailla tässä kohtaa kuitenkin antaa puheenvuoroa tuonne Reetan suuntaan, koska ihan tässä tän uuden palvelun alkumetreillä mä en vielä ollut mukana. Mä tulin vähän myöhemmin mukaan, niin haluutsä Reeta kertoo siitä, että mistä tää ajatus lähti?

Reeta: Joo, elikkä niinkin ikävä asia kuin korona silloin -20 keväällä kuritti meitä kaikkia ja koko tätä yhteiskuntaa, niin silloin me lähettiin meillä yrityksessä miettimään, että miten me saataisiin tasavertaisesti tietoa kaikille ihmisille tästä koronasta. Jos et pysty kunnolla lukemaan, jos et ymmärrä kuuntelemaasi, et mikä ois semmonen väylä. Siinä tietysti takaraivossa koputti myös se saavutettavuusdirektiivi, mikä oli aikaisemmin tullu voimaan. Sitten me lyötiin yrittäjät Ilonassa viisaat päämme yhteen ja lähettiin pohtimaan, et mikä ois tällästä uutta palvelua, jotta tätä tiedonsaantia me voitais osaltamme parantaa näille meidän asiakkaille. Myöhemmin sit huomattiin, et meidän asiakkaitahan onkin ihan valtavan paljon enemmän kuin se kapea marginaali näitä tulkkauspalvelun käyttäjiä eli tähän kuvioon tuli mukaan maahanmuuttajataustaiset henkilöt, joilla suomen kieli ei ole äidinkieli. Iäkkäät. Muistisairaat henkilöt. Lapset, joilla ei ole vielä lukutaitoa. Elikkä lähti laajenemaan tämä meidän niin sanottu asiakaskunta valtavasti siitä meidän ideasta, että me saatais tällästä kuvitettua selkokieltä markkinoille. Sitten kun tämä korona tosiaan tuli, niin järjesti myöskin aikaa. Eli se oli toisaalta myös positiivinen asia, että kerrankin meillä kaikilla yrittäjillä kaiken kiireen keskellä oli ykskaks aikaa miettiä asioita ja luoda tyhjästä tällänen innovatiivinen idea.

Matti Laitinen: Kyllä. Ex nihilo.

Jenni: Sit oikeestaan sen jälkeen, kun te olitte sillä Business Finlandin korona-ajan tuella saaneet sen palvelun ikään kuin perusteet kuntoon, niin sitten Reeta lähit hakemaan apua siihen seuraaviin vaiheisiin eli tuotteistamiseen, myyntiin, markkinointiin. Siinä sitten minä ja Paju tultiin mukaan. Oikeestaan siinä välissä oli sitten vielä ELYn tarjoamista kehittämispalveluista tälläinen analyysivaihe. Analyysiä vois ajatella vähän niin kuin sellaiseks… Kun autoilla on aina välillä katsastus, niin siinä analyysissä tehdään vähän sellainen yrityksen katsastus, et missä mennään, missä on kehityskohteet, mihin suuntaan pitäis mennä. Siitä sit seuraavana vaiheena lähettiin käyttämään näitä ELYn tukemia konsultointipäiviä, joissa sitten mietittiin, että mitenkä tätä selkokielipalvelua voitais viedä markkinoille. Reeta tuossa puhui niistä loppukäyttäjistä, niin sit vähän mietittiin, et kuka ois sit se maksava asiakas näille selkokielisesti kuvitetuille ohjeille esimerkiks. Sellaista yhteistyötä tehtiin.

Matti Laitinen: Tuossa tuli tosi hyviä näkökulmia, että se ulkopuolinen ehkä rysäykselläkin tullu muutos ja muuta, niin siinä toteutuu toisaalta se, että yrittäjä tunnistaa mahdollisuuksia kuitenkin myös sen kaiken muutoksen keskellä ja myös sitten tämä toisaalta, että siinä alkaa ehkä palautteen tai tämmösen näkemyksen kautta avautua just semmoset kehityssuunnat, että mihin voisi tarttua. Mutta ihan totta, että tuossa tuotteistuksessa ja muussa on monia juttuja, mitä pitää ottaa huomioon. Jos kysyt, että mikä on erilaisten kehittämistukien merkitys liiketoiminnan kehittämiselle ja… Mitäs teillä on TulkkausILONAlla kokemuksia tästä Business Finlandin kehittämistuesta ja mikä sen merkitys on ollut?

Reeta: Kyllähän tämä Business Finlandin tuki oli hyvinkin ratkaiseva tässä meidän tilanteessa. Kun tämä hyvä idea saatiin jalostettua ja sitä vähän kehitettyä, niin tehtiin sitten hakemukset Business Finlandille. Sitten sieltä hyväksyvä päätös tuli, niin kyllähän se oli ratkaisevaa siihen nähden, että kun yhteiskunta menee kiinni, niin meillähän tulkkaukset loppu kokonaan käytännössä ja henkilöstöä kun on kuitenkin… Meitä on melkein 25 tulkkia, niin siinä jouduttiin sitten pohtimaan, että mitäs nyt tehdään ja entäs jos tämä kestää pitkäänkin, niin se tavallaan antoi vähän semmosta vauhtia sitten meille yrittäjille pohtia, että jotain muutakinhan tässä varmasti osataan tehdä kuin pelkästään tulkata.

Matti Laitinen: Kyllä. Mihin te haitte sitten oikeestaan apua tai miten se prosessi alkoi? Vähän tuossa käytiinkin läpi sitä analyysiä ja se oli hyvä vertauskuva tuosta, mutta miten se… Mihin te haitte erityisesti? Tunnistitteko te sitä ite vai miten se löyty?

Reeta: Joo, elikkä kun me saatiin tämä Business Finlandin ikään kuin projekti päätökseen, niin mehän saatiin sitten yhteistyö tuonne ELY-keskukseen auki ja siellä Jari Vitikainen sitten osasi ohjata meitä tietyntyyppisille henkilöille keskustelemaan. Tosiaan Jenni oli yks heistä ja sitten oli Ryyminin Petra tuolta Business Savolta. Petran kans ensin siinä analyysivaiheessa tavallaan avattiin silmiä siihen, et mitä kaikkea meidän korkeasti koulutetut työntekijät osaakin tehdä muuta kuin tulkata. Se oli ehkä silmiä avaava myös itselle, että hyvänen aika, miten suppeasti tässä tätä maailmaa on edes katsottu, koska se osaaminen on todella laajaa ja vahvaa, ja siellä on 30 vuotta töitä tällä alalla tehneitä ihmisiä, joilla on kyllä tarttunut takkiin vaikka minkälaista osaamista. Se tavallaan aukas sitä näkemystä siihen, että me osataan, me pystytään ja miksei me lähettäs kokeilemaan. Se analyysi oli hyvin semmosta konkreettista keskustelua ja konkreettisia asioita nostettiin sieltä esille, et mihinkä kannattaa kiinnittää huomiota ja ikään kuin tehtiin suunnitelma siitä, et mitkä on ne seuraavat stepit. Sitten kun se analyysivaihe oli ohi, niin sitten Vitikaisen Jarin kanssa, jolta sain todella palvelua ELY-keskukselta… Hirveen helposti lähestyttävä henkilö, niin hän ohjasi seuraavassa vaiheessa sitten tuonne Jennin tykö, ja me aloitettiin vähän pidempi yhteistyö sitten vielä Jennin kanssa. Se tavallaan oli hyvää jatkoo sille ensimmäiselle analyysivaiheelle tämä konsultointipalvelu.

Matti Laitinen: Erittäin hyvä aspekti tämä, josta paljon keskustellaankin, että mikä se osaaminen on näkyvillä ja osataanko me sitä aina tunnistaa, ja täälläkin ympäristössä aina siihen yllättyy välillä, että täällä on vaikka mitä osaamista ja joskus se on sitä kytkemistä. Mitenkäs Jenni? Jos mennään tähän… Mitä Kehpat on ja miten niitä haetaan? Jos siirrytään nyt sitten tähän alueelle.

Jenni: Kehpa, tämä kryptinen sana, on lyhenne kehittämispalveluista. ELY-keskukset on kilpailuttaneet joukon asiantuntijoita, jotka sitten näitä ELYn palveluita tarjoavat. Siellä on tosiaan oikeestaan kolme, et siel on se analyysi, konsultointi ja sit vielä koulutukset. Homma menee sillä tavalla, että yritys voi itse etsiä sieltä yli 700 konsultin joukosta sen, jonka kanssa ryhtyy yhteistyöhön. Jos ei itse halua tehdä, niin ELYltä myös annetaan sit vinkkiä. Analyysipäivän hinta on 260 euroo per päivä ja se päivä tarkoittaa siis sitä, että siinä konsulttiyrityksen kanssa työskentelee, jututtaa ja kirjoittaa siitä raportin. Konsultointipäivä maksaa asiakkaalle 325 plus alv per päivä. Meillä tais tässä TulkkausILONAn projektissa olla kolme päivää eli ne tunnit oli ikään kuin sitten siihen keväälle useamman kuukauden ajalle jaettu. Sähköinen hakuprosessi, joka on tosi simppeli ja asiakasyritys tekee itse ikään kuin sen ensimmäisen vaiheen haun. Sitten ELYllä on siinä semmonen tarkistusvaihe, minkä jälkeen konsultin kans tehdään vähän semmonen tarkempi suunnitelma, että mitä konsultoinnissa tehdään. Sit siellä loppupäässä on raportointi. Se on kyllä mun nähdäkseni tehty niin helpoksi kuin ikinä mahdollista, et sitä byrokratiajuttua ei siinä kannata pelätä. Käytännössä esimerkiks meillä on toki repussa kaikenlaisia työkaluja ja niitä sitten aina asiakaskohtaisesti sieltä sopivia käytetään. Nää konsultointiprojektit on aina räätälöity siihen asiakkaan tarpeeseen. Käydään keskustelua projektin alussa ja projektin aikanakin, että sitten suunnataan sitä tekemistä varmasti oikeisiin asioihin.

Matti Laitinen: Kyllä, ja justiinsa tämä… Jos ajattelee yrittäjyydessäkin, että on ne tuntosarvet ja näkymän avaaminen, mut just tämmösessä konsultatiivisessa suhteessakin ja näin. On hienoo kuulla, että kun on eri vaiheet ja muuta, että ne kaikki tulee tarpeeseen ja liittyy toisiinsa. Miltä se tuntuu ostaa asiantuntijuutta ja tämmöstä palvelua?

Reeta: Sehän oli tosi tärkeä osa tätä meidän alun perin itse luomaamme ideaa ja sen toteuttamista, koska meillähän ei ollu osaamista näihin asioihin, mitä me sitten ostettiin, niin se on ihan luonnollista, että sellaista palvelua, mitä toinen osaa tehdä, on turha lähtee ite opettelemaan. Meille tämä on ollu todella tärkeetä. Tää on ollu semmonen silmiä avaava kaikkinensa ja myöskin saadaan se ulkopuolisen henkilön kommentti siitä meidän omasta ideasta, mitä me on tuolla neljän seinän sisällä korona-aikana työstetty. Se on fiksu, se on järkevä, teidän kannattaa viedä sitä eteenpäin. Ikään kuin saatiin semmonen varmistus siitä, et hei, te ootte keksiny tosi hienon jutun ja sitä kannattaa viedä eteenpäin. Ite kun työstää jotakin pientä asiaa, niin monesti sitä sokeutuu sille omalle tekemiselle, niin tää on kyllä upee juttu ja myös auttaa sit luomaan verkostoja. Konsultilla yleensä on hyvinkin laajat verkot vesillä. On löytyny monenlaista apua Jenninkin kautta esimerkiks henkilöstön palkkaamiseen, et Jennillä oli hyviä vinkkejä siihen, että mistä löydetään meille palvelumuotoilija, graafikko. Ja kappas kappas, sehän on nyt Savonian opiskelija, joka meille on palkattu. Tääkin oli ihan mahtava juttu, että me löydettiin tämmönen helmi Jennin verkostojen avulla.

Matti Laitinen: Kyllä, eli tommosta liitospintaa löytyy ja ehkä hyvänkin konsultoinnin ja konsultatiivisen suhteen ominaisuudet, että siinä sitten avautuu se konsultinkin potentiaali, verkostot ja kaikki. Oliko jotain ennakkoajatuksia, odotuksia tai pelkoja, mitään tämmösiä tähän prosessiin liittyen?

Reeta: Kyllähän ne… Kun ei oo kaupallisen alan koulutusta itsellä, niin ne suurimmat pelot on tietysti siinä, että osaanko minä, ymmärränkö minä? Miten mä osaan täyttää hakemuksia? Miten minä ymmärrän, mitä siellä kysytään? Ne oli ne kaikkein suurimmat pelot, mutta loppujen lopuks nyt kun nämä vaiheet on jo ohi, niin on kyllä pakko todeta, että ne on tehty ihan kaikille meille ne lomakkeet mahdolliseks täyttää, et siinä ei tartte kauheen paljon miettiä mitään vaikeita asioita. Toki apua on saatavilla, mutta että ei missään nimessä oo ylivoimaisia nämä paperit. Kun monesti tää paperibyrokratia on sit se, minkä takia ihmiset heittää hanskat tiskiin, mutta tässä nämä ELY-keskuksen hakemukset on tehty kyllä niin simppeleiks, että niitä osaa ihan jokainen Matti Meikäläinen käyttää, jos vaan se idea siellä on ja se tarve löytyy.

Matti Laitinen: Kyllä. Erittäin hyvä. Tuossa tulikin niitä ehkä just vähän, mitä useetkin miettii. Itekin oon kuullu useesti sen, että onkohan se nyt liian suuri työ. Mitäs Jenni ajattelet, mihinkä tämmönen hyvä konsultatiivinen suhde pohjautuu ja mitä oot ite havainnut? Tässä tulikin jo hyviä esimerkkejä.

Jenni: Kyllä siellä pitää olla se selkeä kehitystarve ja ehkä vielä niin, et sen itse tarpeen ei tarvitse olla vielä hyvin selkeä. Sitä voidaan sit yhessä palastella ja kirkastaa, mutta kuitenkin se semmonen kehittämisen halu ja tarve, niin siitä päästään sitten sutjakasti eteenpäin. Toki kannustan semmosia yrityksiä, jotka ettii asiantuntijapalveluita, niin vähän vaikka jututtamaankin useampaa henkilöä ja useampaa vaihtoehtoa. Mä aattelen, et kuitenkin näissä konsultointijutuissakin on tärkeätä, että kemiat pelaa hyvin yhteen. Voi tosiaan soittaa, jututtaa ja vaikka vähän referenssejäkin sitten kysellä. Yritysten kannattaa luottaa siihen, että ne projektit räätälöidään yrityksen tarpeisiin ja työskentely pohjautuu aina siihen luottamukseen eli minä en TulkkausILONAn asioita sitten tuolla muille kertoile enkä muuta. Se on yks tavallaan sen työn niistä perusoletuksista, että se on sitten luottamuksellista työskentelyä.

Matti Laitinen: Kyllä, ja tuosta tulikin erittäin hyvä esimerkki, että varsinkin kun luodaan uutta ja myös tilanteissa, joissa on paljon muuttuvia asioita, niin kyllä se luottamus on… Että päästään myös niihin kysymyksiin ja joskus kiperiinkin asioihin, että mitenkä tästä nyt mennä eteenpäin ja näin. Tuossa tulikin hyvikin tuosta Kehpa-palvelujen… Voi soittaa ja kilpailuttaa eri toimijoita, kysyä referenssejä. Onko muita vinkkejä asiantuntijapalvelun käyttämiseen?

Jenni: Ehkä se, että niitä kannattais käyttää.

Matti Laitinen: Plain and simple.

Jenni: Plain and simple. Niin. Me ite käytetään omassa yrityksessä aina sillon tällön jotakin vähän myllyttämässä ajatuksia. Kyl se aina helposti rakentuu se semmonen tietty oma kupla ja oma tekemisen tapa. Musta on tosi virkistävää. Ihan ainakin omaan toimintaan saanu paljonkin siitä, että on joku vähän kyseenalaistamassa ja just mitä Reetakin sanoit, raottamassa ehkä semmosia uusia ikkunoita, että hei, tommostakin vois tehä. Ehkä just sen oman osaamisen tunnistaminen, se on kyllä itelle konsulttina tullu tosi monessa projektissa vastaan. Aika moni, joka on pitkäänkin tehny jotain juttua, niin saattaa olla vähän silleen, et minä nyt täällä tämmöstä hommastelen ja sit se saattaa kuitenkin olla ihan sellasta maailmanluokan osaamista. Mä en ehkä kauheesti välttämättä tykkää sanasta voimaantuminen, mutta ehkä sitäkin sit saattaa tapahtua tämmösessä konsultoinnin projektissa.

Reeta: Kyllä, ja se on ihana, että on tämmönen ulkopuolinen ihminen, joka tulee ja sanoo, et “hei, lopeta se itsesi mitätöinti, sä oot tehny tällästä ja tällästä, ja tää on niin hienoo työtä, mitä sä oot tehny, että nyt vaan porskutellaan eteenpäin”, niin se antaa vähän semmosta boostia yritykselle ja meille yrittäjille, että me oikeesti… Vahvistuu se tunne, et me ollaan oikealla tiellä tässä asiassa. Se ulkopuolinen tavallaan kattelee vähän kauempaa sitä meidän pientä yritystämme, niin se kyllä antaa valtavasti energiaa, antaa uusia ideoita ja tosiaan antaa uusia verkostoja ja kaikkee hyvää. Lämpimästi suosittelen kyllä tämmöstä palvelua.

Matti Laitinen: Kyllä, ilo kuulla. On sydäntä lähellä mikro- ja PK-yrityskenttä. Usein puhutaan myös vaikka tämmösestä muutoskyvykkyydestä ja ketteryyshän on oikein trendikäs sana, mutta ehkä tässä se osittain todentuu sitten, että miten se yhteistyöllä tapahtuu. Missä te sijaitsette? Miten teidät saavuttaa? Mistä teihin saa… Toki täältä Kehpan kautta ja muuta, mutta mistä teihin saa yhteyden parhaiten?

Jenni: Pajun yhteystiedot löytyy vaikkapa sieltä pajuconsulting.fi osoitteesta helpoiten.

Reeta: TulkkausILONA tosiaan on nyt saanut markkinoille tämmösen uuden tuotteen kuin selkosivut.fi ja siellä on nyt esimerkkejä näistä meidän ensimmäisistä kuvin tuetuista selkosivuista. Siellä on mahtavia referenssejä, esimerkiks Kuntolaakson uimahalli, joka on tosiaan lapsille, aikuisille, maahanmuuttajille, vanhuksille ja monille muillekin meille kaikille kiireisille ihmisille hyvä paikka. Siellä on selkeät ohjeet, että mitenkä se homma siellä toimii, paljonko lippu maksaa, aukioloajat ja muuta. Kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa, et se on sitä tulevaisuuden saavutettavuutta. Kun nykypäivänähän nuoriso kommunikoi kuvilla ja hyvin lyhkäisillä lyhenteillä, niin tää on… Mä uskon, että tässä on tulevaisuutta näissä kuvitetuissa selkosivuissa. Meihin saa yhteyttä meidän nettisivujen kautta, tulkkausilona.fi.

Matti Laitinen: No niin, erinomaista. Tälleen tulevaisuusterveisin vois jatkaa. Jatketaan sitten seuraaviin. Erinomainen keskustelu ja olkaahan tosiaan yhteydessä, jos tarviitte näitä palveluita. Kiitos mun puolesta. Jatketaan seuraaviin vierailijoihin. Kiitoksia.

Reeta: Kiitos Matti.

Jenni: Kiitos.

Tämä on Suuntana Savonia -podcastin jakson tekstivastine. Kaikki jaksot löydät SoundCloudista klikkaamalla tästä.

Anu: Tervetuloa kuuntelemaan Suuntana Savonia -podcastia. Tätä podcast-sarjaa kuuntelemalla pääset tutustumaan tarkemmin Savonia ammattikorkeakoulun koulutusaloihin. Jaksoissa on luvassa opiskelijoiden ääntä eri aloilta. Podcastin hosteina toimii kolmannen vuoden liiketalouden opiskelijat Anu ja Jasmiina. Tässä jaksossa pääsemme tutustumaan monien mahdollisuuksien alaan eli kyseessä on restonomin opinnot. Savonian restonomitutkinto on muotoutumassa uudeksi ja ainutlaatuiseksi hyvinvointimatkailun kehittämisen tutkinnoksi. Ollaan saatu vieraaksi studioon alan opiskelija Teo Karvonen. Tervetuloa Teo ja kertoisitko, mikä sai sinut hakeutumaan Savoniaan restonomin koulutukseen?

Teo: Ihan alkuun, kiitos kun kutsuitte. Kiva tulla juttelemaan välillä pöydän tällekin puolelle. Mikä sai hakemaan? 2019 mietin, kun olin tehny viis vuotta urheiluhierojayrittäjänä hommii Helsingissä, että jotain muuta ois kiva nyt tehdä ja vähän jatko-opiskelemaan. Sit mä törmäsin Savonian Instassa oli tämmönen restonomiopiskelija, nykyään jo valmistunut, kertoi omista opinnoistansa. Se oli joku opiskelijan päiväkirja -tyylinen tai semmonen postaus, et hei, että vähän niinku samanlaista kamppista, mitä te teette nyt, mikä on tosi hienoo. Siel oli vaan ja kerto, et hei, mä on tää ja tää ja mä opiskelen restonomiksi ja sit mä voin tehä tyyliin tämmöstä töitä. Opiskeluiden jälkeen mä kiinnitin huomioo siihen, että okei, että siellä mainittiin vissiin, et markkinointii muun muassa voi restonomiki tehä. Sit mä olin, että tää vois olla ihan kiva. Mulla oli niin vahva mielikuva restonomista, että se on tää matkailu- ja ravitsemisala pelkästään, et joko niinku hotellin johtajaks pääset tai sit se on ravintolapuolelle enemmän. Myöskin tämmöstä esimieshommaa, tottakai sen tiesin, mut se ei oo koskaan kauheesti kiinnostanut, se raflapuoli. Matkailu kylläkin. Niin se myös vähän motivoi, et [?? 00:02:04] matkailututkinto, mut myös sit se monipuolisuus, niin ihan mainoksen uhrina päädyin hakemaan Savoniaan opiskelemaan.

Anu: Kyllä. Ja tosi monella varmasti on tuo mielikuva, että se on just nimenomaan siihen hotelliin tai ravintolaan liittyvä ala. Kertoisitko, minkälaisia kursseja tähän koulutukseen sisältyy, et mitä te ootte päässy opintojen aikana tekemään?

Teo: Kuten varmaan aika moni muukin vois sanoo täs kohtaa, että onhan ne käytännönläheisiä. Sillon, ku mä alotin, oli viel toi, taitaa olla nykyäänkin, toi opetuskeittiö tossa, niin siel ihan perusjuttui käytiin siel läpi. Oli erilaista safkanlaittohommaa ja sit tarjoilun perusteita niitäkin vissiin ekana vuonna. Et käytännönläheistä, mut sit on myös paljon näitä yritysyhteistyöjuttuja. Erilaisii toimeksantoi saattaa tulla tai sit on esimerkiks tääl kampuksella on, nyt on huomenna Studia Resto, mihin sit saa kutsua eri alan edustajia vieraaks. Kaikkee tämmöstä tosi käytännönläheistä, niinku tapahtuman järjestämisestä myöskin. Ei oo pelkästään semmosta teoreettist settii. Toki sitä on pakko olla jonkin verran, mutta se on hyvässä tasapainossa, ainakin mun mielestä.

Anu: Miten paljon näissä opinnoissa pystyy valinnaisilla opinnoilla suuntaan sitä omaa mielenkiintoo?

Teo: Mä en tiiä miten rehellinen mä uskallan olla. Ku tää on Savonian oma podcasti. Mä koitan vähän nyt filtteröidä mun vastausta silleen, että ei tuu teille ainakaan mitään huutia. No siis kyl pystyy. Kyl pystyy, varsinki kun on olemassa tää Campus Online -portaali, et sielt pystyy valitseen paljon kursseja, niinku muista Suomen ammattikorkeista. Jos puhutaan nykypäivänä tai tulevaisuudessa tämmösestä T-osaamisprofiilista, sulla ois joku tietty osaaminen, mut sitten on se Teen hattu on semmosta laajalle levittäytynyttä, ehkä omien mielenkiinnon mukaan olevaa osaamista. On niit kurssei. Jos kiinnostaa, niin kyl mä sit suosittelen niit Campus Onlinest kattomaan, koska siellä on se tarjonta paljon laajempi. Heitän nyt yhden kommentin, mitä meidän maikka sano, että ku oli tuossa kakkosvuonna oli tämmönen vastuullisuuskurssi, mikä mua kiinnosti ja se oli ihan uus. Tais olla ekaa kertaa sillon. Sit siellä maikka sano, että ei vitsi, miten kivaa teitä on näin paljon täällä valinnaisel kurssilla, että kiva, että vastuullisuus kiinnostaa. Siin mä sit käännyin kattoon mun luokkalaista silleen, et niin no, tää oli pakollinen valita, et tulee ne täyteen ne kurssivalinnat, et tää on vapaavalintainen pakko ottaa niitä. Se mua välil vähä häiritsee siinä, että puhutaan valinnaisista kursseista, mut sun on pakko kuitenki saada ne tietyt nopat vuoden aikana valittua, et onks se aidosti valinnainen, niin en tiedä. Mut mielenkiintonen kurssi. Campus Online, se on kyl jees. Et sit toki sithän se menee, ku on se 210 noppaa koko tutkinto, et saattaa mennä yli, vaik 220 jos on ahkera. Mut toisaalta, jos löytyy kiinnostavii juttui, niin ottaa vaikka kesäkursseille sitä, et siel pystyy kyl niit omii mielenkiinnon kohteit ettii. Vaik markkinointii tai mitä ikinä.

Anu: Kyllä. Ja kun tää tutkinto-ohjelma vähän muuttuu tässä nyt, kun sinä valmistut tästä tutkinnosta. Ja ensi vuodeksi tulee enemmän tää hyvinvointinäkökulma mukaan tähän, niin ainakin itse luin sieltä sivulta, että on sitten mahdollista sisällyttää enemmän, esimerkiks ravitsemuksen opintoja tähän. Voi olla, että on jotain muutostakin tulossa tähän valinnaisten määrään.

Teo: Joo, toivottavasti. Kyllä se on pakko vaan myöntää silleen, että aina on niitä niin sanottuja lastentautei kaikis tutkinnois ja opintojaksois. Ei mikään oo ekal kerral täydellinen. Hyvä, jos jengi antaa palautetta ja sitä kautta sitä monipuolisuutta ja valinnan vapautta sit oikeesti niihin mielenkiintosiin kursseihin tulis.

Anu: Minkälaisia harjoitteluja tähän koulutukseen sisältyy? Onko ne kuinka pitkiä? Tai missä vaiheessa opintoja esimerkiks?

Teo: Tähän kuuluu muistaakseni tuntimäärällisesti 800. Mä en tiiä, se varmaan uudistuu OPS:ssa, mut se menee silleen, et nyt on restonomimatikka testissä, perusharjottelu 270 tuntii ja sit tää pidempi, syventävä harkka 530 tuntii. Siit tulee 800, eiks tuu?

Anu: Taitaa tulla.

Teo: Tosi moni, jotka on tullu, kun opiskelee restonomiks munkin luokalla, niil voi olla kokemusta tältä alalta. Et ne on tehny vaikka tarjoilijan, baarimikon, kokin töitä, mitä vaan tai matkailupuolen töitä, niin ne pystyy hyväkslukeen sen perusharkan, koska se on kestoltaan… No jokainen voi nyt laskee, et jos on 270 tuntii ja sit jos sä teet 37,5 tuntist viikkoa, että miten kauan se sit kestää. Mut mä tein mun ekan perusharkan tääl Business Centerillä sillon koronakesänä. Mä tein siit kuukauden liian pitkän, koska mä en jotenki osannu kellottaa niitä työaikoi silleen, niin mä huomasin joskus elokuun puolessa välissä tai lopussa, et oho, mä oon tehny jonku kolme viikkoa jo ekstraa tätä harkkaa. No biggies. Mutta sit se pikaharkka on 530 tuntii, mikä on siis pakollinen, et sit on muit harkkoi, nii sehän kestää sit kolmest viiteen kuukauteen. Riippuu, miten sitä tekee, miten aktiivisesti. Ja minkälaisiin paikkoihin, niin käytännös vastuu on itellä tosi paljon. Jos haluu vaikka mennä hotelliin treenaa, onnistuu tai Start up -firmaan, niin sit vaan hakee. Opettajat kyl auttaa siinä, et minkälaisii mestoi on. Mutta itellä on se hyvin iso vastuu ja vapaus sit ettii semmonen sopiva harkkapaikka.

Anu: Kyllä. Mainitsitkin ollees Business Centerillä, niin minkälaisia tehtäviä sä pääsit siellä tekemään?

Teo: Kun mulla on sitä yrittäjyyshistoriaa, niin mä olin vähän tavallaan semmosta yrityssparraajan roolissa, semmosta mentorointia niille ihmisille, jotka miettii yrittäjäks lähtemistä. Olin niinku sen pöydän toisella puolella. Et ne, ketkä miettii, niin mä sanoin, et mulla on omaa kokemusta, mä pystyn vähä jeesaileen siinä ja välttää ehkä niitä sudenkuoppii. Tottakai mä oon toiminu vaan yksinyrittäjänä, ni ei mulla todellakaan oo mistään isost firmast kokemusta missään nimessä. Nii mä itekki pääsin oppimaan sitä, miten vaikka jotain yrityksiä tai ideoita lähetään kaupallistaan. Sekin oli kiva nähä, et oli kaikki draftiohjelmat ja pitsaukset ja tommoset, että siel on oma raati ja jengi menee oman idean kaa silleen, että täs nyt on tää ja tekee puolen minuutin hissipuheen. Se oli ihan kiva huomata, miten se toimii.

Anu: Nyt ollaan vähän päästy kuuleen näistä sun restonomiopinnoista, niin hypätään sitten tähän ympäristöön. Millasena sä koet tän Savonia restonomi opiskelupaikkana?

Teo: On hyvä. Siis oikeesti. Et ihan sama, jos multa kysyttäs tuol niinku offrecordina, niin kyl mä sanoisin myös silloinkin, että tää on hyvä. Tää on tosi kiva. Maikat oikeesti ja ne tekee tosi paljon. Pakko namedropata yks maikka, esimerkiks Tanja ja Memmu, jos kuulee tai kuuntelee, niin todella hyvii opettajii. Semmosii nykyaikasii opettajii. Ymmärtää miten nuorii opiskelijoita kohdataan ja se opetus on nykyaikasta. Se on tosi jees. Ei itellä valittamista.

Anu: Entä nää Savonian tilat, että mitä tiloja täällä on esimerkiksi just restonomiopiskelijoita ajatellen?

Teo: No tossa on se S-rakennus, tossa vissiin, mut se ei nyt podcastissa auta, mihin suuntaan mä osotan. Mutta täs vieres, kampusalueella on S-rakennus ja siellä on se opetuskeittiö, mut nyt ku tulee tää OPS:n uudistus, niin mä en tiedä loppuuks siinä vuokrasoppari vai mistä johtuu. Ilmeisesti. Ja sit sitä tilaa ei oo enää käytössä, jonka jostain syystä Savonia tai Nova-poliisi ei sitä vuokrasopparia uusinu. Ja ehkä sen puolesta se OPS piti tehdä uudestaan ja sit siitä meidän OPS:sta lähtee nyt nää keittiötunnit kokonaan. Mutta noit käytännön harjotuksii tänä vuonna viel pystyy tekee, et on toi opetuskeittiö tuolla. Mut sit kun meillä on pari moduulia, meillä on ravitsemislaatu ja sitte toi matkailupuoli. Voi olla, et ite oon viimeks käyny keittiössä koulun tuntien puolesta fuksivuonna. Muutenhan se opetus on kuitenki aika semmosta perusluokkatilaopetusta. Ei se silleen eroa hirveesti.

Jasmiina: Vähän tuli tossa aikasemmin jo siitä, että on paljon tämmösii yrityslähtösiä projekteja teillä. Miten sä koet verkostoitumismahollisuudet opintojen aikana?

Teo: On ne hyvät, jos sä oot ite aktiivinen. Tälleen ärsyttävästi sanottuna. Esimerkiks ykkösvuonna on tämmönen fuksien tai ykkösten tahkopäivä. Siel käydään tutustuu alueella yrityksiin. Ja jos on ite aktiivinen, niin kyselee vaik harkkapaikkoja. Et kyl siellä saa jalkaa oven väliin. ja sit just on tää kerran lukukaudessa oleva Studia Resto -tapahtuma, mihin tulee alan edustajia, millanen se tapahtuma ikinä onkaan. Onko se paneelikeskustelu vai mikä, niin siel pääsee juttelee ja tutustuu. Ja sit välillä ollaan opintokursseilla. Siel saattaa olla vierailijaluentoja. Kannattaa olla ite aktiivinen. Toki jos on ite silleen, et ei hirveesti nappaa ja kiinnosta, niin tottakai, ei niitä verkostoja sitäkään kautta hirveesti saa. Se on niinku kaikes elämässä, että kavereita ei omaan elämään putkahda, vaan pitää olla itekki aktiivinen tutustumassa niihin. Myöskin olla valmis tekemään duunia sen eteen, et jos sä meet kerran juttelee tai sä kuuntelet sen luennon täällä koulussa, niin ei voi heti mennä LinkedIniin ja joka paikkaan sanomaan sille, et no hei, moi moi moi, hyvä äijä, onks töitä. Se on kaikessa, et sun pitää vähän niinku rakentaa se luottamus. Mahollisuuksii kyl on. Riippuu vaan omasta aktiivisuudesta.

Anu: Kyllä. Ja itekki ainaki koen Savonian tosi yrityskeskeisenä, että kannustetaan tosi kovasti just olemaan yhteydessä ja tekemään niitä kontakteja noihin yrityksiin. Että mahdollisuuksia ainakin omasta mielestä löytyy.

Jasmiina: Kyllä. Onko teillä opintojen aikana ollu opintomatkoja, että ootte päässy vaikka vieraileen eri ravintoloissa tai hotelleissa tai mitä muuta nyt tähän liittyy?

Teo: Joo, on. Fuksivuonna tuli semmonen Helsingin opintomatka, kun on Matkamessut tos vuodenvaihteessa, niin sinne päästiin. Just ennen koronaa päästiin viel sinne käymään. Ja sit oli tosiaan fuksien tai ykkösten opintomatka sinne Tahkolle. Tai se oli yhen päivän reissu. Ja sitten kolmosvuonna on perinteinen Rovaniemen reissu. Siel pääsee kans näkee tätä Lappia, mitä niin ulkolaisille mainostetaan, että tää on se juttu. Se on kiva reissu.

Jasmiina: Minkälaisiin työtehtäviin restonomi voi työllistyä valmistuttuaan?

Teo: Voi vitsi! Toi on kyl se kysymys aina, mitä mä itekki mietin, et mihin voi, mutta se on kyl melkein alasta riippumatta, mikä sua kiinnostaa ja miten sä oot niihin harkkamestoihin hakeutunu. Sitä vähän tuskaillaan täällä koulussa, et ku restonomit työllistyy pois meidän alalta, lainausmerkeissä, eli pois sielt matkailu- ja ravitsemisalalta. Ei olla vaikka siellä baarissa, raflassa, hotellissa töissä, vaan hakeudutaan vakuutusalalle, pankkialalle töihin, tapahtumapuolelle. No se tapahtumapuoli on aika paljon restoa, et siit ollaan huolissaan täältä. Ja sit mä oon ite rummuttanu tääl jengille, et hei restonomi on monipuolinen tutkinto, koska se on. Siinä on niin paljon vaihtoehtoja. Et jengi ei ehkä tiedä sitä mahollisuutta. Ja tuntuu, että restonomi on vähän aliarvostettu tutkintokin. Tai tuntuu, et jengillä ei oo semmosta, mä en nyt siis todellakaan voi kaikkien puolest puhuu, mut mitä mä oon ite havainnoinu, niin tuntuu, et ei oo ehkä semmost ammattiylpeyttä siit tutkinnosta. Vähän pidetään sitä niinku no restonomi on tarjoilija. Se on niinku ylikoulutettu tarjoilija. Sit on silleen, et hei, se on korkeekoulututkinto siinä, missä esimerkiks teillä liiketalous ja tradenomi, että sitä ei tarvi hävetä. Must tuntuu, että restonomi vähän kärsii tämmösestä pienestä mainehaitasta.

Jasmiina: Pakko myöntää, että itellä on myös tuo mielikuva, et se mielletään, et hei, jos sä opiskelet restonomiksi, niin sä pääset vaan tarjoilijaksi. Mutta niinku sanoit, niin onhan niitä mahollisuuksia tosi monia. Et voi vaikka löytää ittensä sieltä pankista töistä sitten.

Teo: Esimerkiks. Tai sit jos viestintä kiinnostaa, markkinointi, niin niitki spottei voi hakee ihan hyvin. Ja eihän se esimerkiks täs teidänkään vika oo tai kenenkään vika, että mikä se mielikuva on. Sehän vaan kertoo siitä, et miten sitä tutkintoo mainostetaan jotenkin ehkä suppeena, mun mielestä. Ja siis en mä niinku ja nyt ei pidä ymmärtää sitä silleen, et mä en arvostais esimerkiks sitä suorittavaa työtä tekevää, työntekijää ravintolassa tarjoilija, baarimestaria tai tätä, mut se, et niit mahdollisuuksia on myös muita. Ja jokaiselle varmasti löytyy se oma juttu.

Jasmiina: Kyllä. Et sitäkin pitää vähän ite just sitte kaivella, että mikä ittee kiinnostais ja siinä opintojen aikana suuntautua. Sit on tosiaan kaikki ovet avoinna melkeinpä.

Teo: Kyllä. Just näin.

Anu: Onko sulla itellä jo tiedossa tai jotain toiveita tulevaisuuden työtä aatellen?

Teo: No kyllä mä oon, jollain tavalla tapahtumien tuottaminen ja järjestäminen kiinnostaa. Se ois jotenki kivaa. Jotenki tämmönen elämyksissä mukana oleminen, että se ois tosi hauskaa. Tuntuu, että ei välttämättä oo Suomessa hirveesti semmosia firmoja, jotka vois ottaa työntekijäksi. Jos haluut järjestää tapahtumii, sun pitäis olla yrittäjä. Ja sit mitä toi kiinnostus on löytyny, on täält paikallisyhdistystasolta. Kun näitä opiskelijatapahtumii järjestää, niin oon koittanu miettii jotain erilaist, niin siinä on tullu se fiilis, et hei, tää on aika hauskaa. Jotenkin jos siit sais ammatin.

Jasmiina: Vaikuttaisi siltä, että oot hyvin monipuolisesti hyödyntäny näitä kaikkia eri mahollisuuksia ja löytäny sitä omaa polkua. Mutta mikä on ollu parasta näissä opinnoissa?

Teo: Oijjoij! Ja nyt jos mun pitää miettii opinnoissa, et mä en sano opiskelijaelämä, niin… Parasta on kyl varmasti ollu siis ylipäätään opettajat. Hyvät opettajat saa keskivertokurssista mielenkiintosen. Se on jees. Ja sit ehkä se, et ku tääl on myöskin tommosta johtamiskurssei, niin ne on ehkä kivoin, mist mä oon tykänny ite. Se on ollu parasta, jos mä sanon tämmösen ärsyttävän kurssivastauksen, et se on ollu itelle parasta. Joka liittyy nimenomaan opintoihin. Et me voidaan sitten ku rekki menee pois päältä, niin sanoo sit jotain muuta. Pysyköön se sitten meidän kolmen kesken.

Jasmiina: Kyllä.

Anu: Kiitos Teo, että pääsit meidän kanssa keskustelemaan näistä restonomin opinnoista. Ja toivottavasti saatiin kuulijoillekin heräteltyä uusia näkökulmia tästä alasta.

Teo: Eiköhän. Toivottavasti. Ja vielä kerran, kiva kun kutsuitte. Tää on aina ilo tuoda restonomin ilosanomaa muillekin ja toivottavasti ymmärtää ja tajuu, että se on monipuolinen tutkinto. Rohkeesti vaan. Et ehkä semmonen vinkki vois vielä sanoo, jos miettii, et kannattaaks hakee restonomiks, niin mul on ehkä semmonen ongelma vielä palaan siihen ensimmäiseen kysymykseen, että mä mietin sitä, et mikä mua kiinnostaa, niin sitte mä, että mua eniten kiinnostaa kaikki. Et mä en osannu sanottaa sitä, että mikä ois se kiva juttu. Jotkut on vaikka minä haluan lääkäriksi, okei, no mä opiskelen niitä juttuja, mitä tarvitaan, että pääsen lääkiksen pääsykokeista. Tai mä haluun olla juristi. Tai mä haluun olla ihan mitä vaan. Mut ku mul on silleen, no, yks päivä kiinnostaa toinen ja toinen päivä toinen. Restonomi on siinä hyvä, ainakin mun kokemuksen mukaan, et siinä ei hirveen metsään voi mennä. Toki se ehkä, restonomiks hakeutuu ehkä semmosii sosiaalisesti valveutuneita ihmisiä, jos mä nyt voin tälleen sanoo, et jotka osaa olla ihmisten kanssa, jotka ehkä saa nautintoo siitä, et hei, mä voin työskennellä ihmisten kans. Niin se on ehkä hyvä. Restonomi ei voi mennä hirveen metsään, jos sua kiinnostaa monipuolisesti kaikki ja sä et välttämättä tiedä just nyt heti, mikä, mutta rohkeesti vaan. Kyllä se siitä.

Anu: Kyllä.

Jasmiina: Mielenkiintosia keskusteluita. Kiitos Teo.

Teo: Kiitos, että kuuntelit Suuntana Savonia podcastia. Seuraavaan jaksoon. Moikka!

Anu: Moikkamoi!