Kaikki kirjoittajan xmiema artikkelit

Koulupudokkuuden ehkäisyn ja uraohjauksen iltapäivä

Siilinjärven kunnan eri kouluasteiden ohjaus-, opetus-, johto- sekä oppilas- ja opiskeluhuollon henkilöstöä  sekä sosiaalitoimen toimijoita kokoontui koulupudokkuuden ehkäisyn ja uraohjauksen teemalla iltapäiväksi Savon ammattiopistolle, Toivalan yksikköön. Mukana oli yli 50 osallistujaa varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle ja perheneuvolasta lastensuojeluun. Päivä järjestettiin yhteistyössä Siilinjärven kunnan oppilas-ja opiskeluhuollon ohjausryhmän kanssa. Lapsen ja nuoren urasuunnittelu- ja haaveet alkavat jo hyvin varhaisvuosina. Merkittävää on millaisia kohtaamisia, tukea ja ohjausta lapsi ja nuori saavat matkan varrella. On tilanteita, jolloin esimerkiksi terveydenhoidon rooli on merkittävä uraohjauksessa, toisessa tilanteessa perheneuvolasta saadaan lisää tukea opintoihin integroituneen uraohjauksen lisäksi.

Kunnan hyvinvointisuunnittelija Tanja Tilles-Tirkkonen alusti tilaisuutta kunnan hyvinvointi-indikaattoreiden näkökulmasta. Tarkastelussa oli myös tilastoja kunnan alueelta. Uraohjauksen näkökulmasta mielenkiintoista oli mm. tieto siitä, että suurin osa kunnan alueen nuorista työttömistä on vailla peruskoulun jälkeistä tutkintoa.

Tästä olikin jouheva siirtymä uraohjauksen näkökulmaan eri kouluasteille. Marjo Jalkala johdatti aiheeseen eri-ikäisten ura-haaveiden kautta ja pohditutti myös sitä, kuinka uran muotoutuminen on muuttunut vuosikymmenien aikana. Tässä osuudessa tarkasteltiin myös sitä, kuinka kunnan alueen eri toimijat tekevät oppilaiden ja opiskelijoiden kanssa yhteistyötä ei vaiheissa koulutus- ja opiskelupolkua. Esiin nousi nivelvaiheiden tärkeys sekä se, että esimerkiksi perheneuvolalla tai etsivällä nuorisotyöllä voi olla suuri merkitys lapsen tai nuoren urasuunnittelussa.

Työryhmätyöskentelyssä jakauduttiin alakouluikäisten (sis. esiopetus), yläkouluikäisten ja toisen asteen koulutuksessa opiskelevien kanssa työskentelevien ryhmiin ja esiin nostettiin haasteita sekä mahdollisuuksia ja ratkaisuja omasta työstä.     Keskustelu oli erittäin vilkasta. Mahdollisuuksina on koettu mm. yhteistyö kotien ja muiden toimijoiden kanssa, oppilaan osallisuuden tukeminen ja osallistaminen eri vaiheissa koulupolkua, TET-jaksot, yhteistyö nivelvaiheissa, vahvuuksien tunnistamisen ja yksilölliset opintopolut. Haasteina puolestaan on koettu ajan puute lapsen ja nuoren kohtaamisessa, some- ja pelimaailma,  keinottomuus puuttua poissaoloihin (pitkä historia) ja opintojen keskeyttämiseen (useita keskeytyksiä).

Palaute iltapäivästä kerättiin vapain kommentein.

”Kiitos ajatuksia herättävästä iltapäivästä + kokonaiskuvan luomisesta. ”

”Varhaiskasvatus on myös 2. asteen koulutuspaikka! -> Herätti ajatuksia!”

”Hyvä, että tultiin.”

”Ryhmätyöskentely toimi”

 

Marjo Jalkala, Savon ammattiopisto

Kurkistuksia uraohjaukseen ja henkilöstön koulutuksiin Savon ammattiopistossa

Uraohjaus2020-hanke on käynnistynyt oppilaitoksessamme varsin vauhdikkaasti. Seuraavassa kurkistuksia tilaisuuksiin lukuvuoden varrelta.

Suunta Sakkysta ossoojaks-mallin pilotoinnissa metsäkoneenkuljettajaopiskelijat vierailivat marras-joulukuussa kahden eri metsäkonevalmistajan luona. Opiskelijat valmistelivat kysymyksiä vierailuita varten. Kysymyksiä esitettiin mm. siihen, mitkä kolme ominaisuutta ovat tärkeimpiä työskenneltäessä ko. yrityksessä, millaisia tehtäviä metsäkoneenkuljettajana voisi yrityksessä tehdä ja millaista lisäkoulutusta työskentely edellyttää. Opiskelijat kysyivät esittelijöiltä myös sitä, millaisena yrityksen edustajat näkevät tulevaisuuden työelämän ja mitkä taidot siellä korostuvat. Asennetta, nöyryyttä ja sisukkuutta pidettiin tärkeinä ominaisuuksia. Tulevaisuutta työelämässä ovat robotit. Robotit eivät suinkaan vie työpaikkoja ihmisiltä, työn luonne vaan muuttuu. Kuulimme esimerkiksi sen, että yksi hitsausrobotti voi työllistää 4-5 henkilöä. Opiskelemallaan tutkinnolla opiskelijat voivat työllistyä myös metsäkonevalmistajien palvelukseen. Tehtävät ovat opittavissa, kun aiemmin mainittu asenne on oikea. Jo aiemmin syksyllä opiskelijat peilasivat omia henkilökohtaisia vahvuuksiaan eri metsäalan yritysten henkilöitä haastattelemalla. Näihin aineistoihin palataan opiskelijoiden ja tutoropettajan kanssa opintojen aikana.

Jatko-opintoihin ohjaamisen pienryhmäohjausta pilotoidaan sähköalan, ict:n ja liiketalouden opinnoissa. Pienryhmässä opiskelijat saavat vertaistukea suunnitella jatko-opintojaan, saavat ohjausta kohti jatko-opintoja ja saavat vastauksia esiin nouseviin kysymyksiin. Pienryhmien kasaamisessa on ollut haasteita, sillä opiskelijat ovat paljon työpaikoilla tekemässä opintojaan. Ohjaus on kuitenkin saatu käynnistymään ja ryhmissä on laadittu unelmakarttoja tulevaisuudesta.

kuva: Anne Ålander

Uraohjaus2020-hanke on järjestänyt koulutuksia eri uraohjaustyötä tekeville henkilöille Savon ammattiopistossa. Joulukuussa työelämätaitojen opettajille järjestettiin koulutusta. Uraohjausta pohdittiin pareittan swot-analyysin avulla, jonka jälkeen kävimme yhteistä keskustelua esiin nousseista teemoista.  Keskustelua käytiin mm. siitä, että  automaatio ja muuttuva työelämä nähtiin yhtäläilla niin uhkina kuin mahdollisuuksina. Ohjaushenkilöstön heterogeenisuus koettiin heikkoutena, samoin kuin työpaikkojen riittämättömyys opintojen aikana joillain aloilla. Vahvuuksina mainittiin kansainvälisyys ja ammattitaitoinen henkilöstö. Toivottavasti keskustelua voidaan jatkaa myöhemmin.

kuva: Arja Pehkonen

Kuluvan vuoden alussa järjestimme koulutusiltapäivän ammatinohjaajillemme teemalla Ammatinohjaajana opiskelija urapolun varrella – kaikki mahdollisuudet käyttöön. Aluksi perehdyimme uraohjaukseen omien muistojen ja kokemusten sekä hankkeen aloituskyselyn tulosten kautta. Tämän jälkeen ammatinohjaajat työskentelivät pienissä ryhmissä teemoissa nivelvaihe jatko-opintoihin ja työelämään, minä ammatinohjaajana sekä uraohjauksen mahdollisuudet ja uhkat. Keskustelu oli vilkasta, jaettavaksi tuli useita tarinoita ja jatko-koulutuksen tarve nousi ilmaan.

kuva: Arja Pehkonen

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!

Marjo Jalkala

Miksi ja miten jatko-opintoihin ohjaamista Savon ammattiopistossa?

 

Eri oppilaitoksista hakeutuu vuosittain vaihteleva määrä opiskelijoita jatko-opintoihin korkea-asteelle. Tiedämme, että opiskelijoitamme myös ohjataan kohti jatko-opintoja. Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen laatimassa raportissa (Hintsanen ym. 2016) todetaan että eri koulutuksenjärjestäjillä on olemassa toimivia muotoja ohjaamiseen, kuten mahdollisuus suorittaa valmentavia opintoja tai mahdollisuus suorittaa jo ammattikorkeakoulun opintoja osana perustutkintoa. Uraohjaus2020-hankkeen myötä haluamme luoda yhteisen mallin jatko-opintoihin ohjaamiselle ja edelleen vahvistaa jo olemassa olevia ohjauksen malleja sekä vastata osaltamme kehittämissuosituksiin, joita em. raportti on toteutettavaksi jättänyt.

Ohjausalan toimijat kokevat tärkeäksi sen, että opiskelija saa oikea-aikaista ohjausta urasuunnittelussaan riippumatta siitä, osaako hän ohjausta pyytää tai mikä hänen kotitaustansa on. Tämä tuli myös esiin hankkeessamme mukana olevien oppilaitosten ohjaushenkilöstön ja hanketoimijoiden iltapäivässä 4.6.2018. Jatko-opintoihin ohjaamisen tulisi oppilaitoksissa perustua systemaattiseen toimintaan, jossa perustiedot ja neuvonta tarjotaan jokaiselle opiskelijalle ja ohjaus aloitetaan riittävän varhain. Syvempää ohjausta tulee tarjota heille, jotka ovat jatko-opinnoista kiinnostuneet ja haluavat vahvistaa osaamistaan ja jatko-opinnoissa pärjäämistään. Kytkemällä ohjaukseen yksilö- ja pienryhmäohjausta, opiskelijat saavat myös vertaistukea pohdinnoilleen ohjaajan tarjoaman ohjauksen lisäksi. Ohjauksen monikanavaisuutta tulee hyödyntää ja ohjausta kehittää opiskelijoiden toiveita kuunnellen.

Oppilaitoksemme tarjoaa jatko-opintoihin valmistavia opintoja yhteisten tutkinnon osien opinnoissa. Opiskelijoilla on mahdollisuus suorittaa ammatillisena valinnaisena tutkinnonosana myös ammattikorkeakoulun opintoja. Nämä toimintamallit ovat edelleen käytössä. Hankkeemme aikana on tarkoitus tiivistää alojen sekä eri koulutusasteiden yhteistyötä ja suunnitella nivelvaiheeseen tarjottavia opintoja yhdessä. Uraohjaus2020-hankkeessamme pilottialoilla toteutetaan jatko-opintoihin ohjausta pienryhmänohjauksen keinoin. Ryhmiin kutsutaan jatko-opinnoista kiinnostuneet opiskelijat. Pienryhmäohjauksessa tehdään yhteistyötä yli oppilaitosrajojen hyödyntämällä mm. amk:n tutoreita opiskelun asiantuntijaääninä kertoen opintojen arjesta, vaativuudesta ja mahdollisuuksista. Pienryhmäohjaus toteutetaan pilottivaiheessa opinto-ohjaajavetoisesti ja ohjaus aloitetaan opintojen alkuvaiheessa.

Uudet ammatilliset tutkintojen perusteet astuivat voimaan 1.8.2018. Niiden myötä perustutkintoihin tuli pakollisena yhteisten tutkinnon osien opiskelutaidot ja urasuunnitteluvalmiudet opintojakso. Tämä jakso pitää sisällään jatkokoulutusmahdollisuuksien pohdintaa ja koulutustarjontaan tutustumista. Tämän opintojakson toteutusta mietimme yhdessä ja rakennamme tehtäviä opiskelijan ohjaamisen tueksi. Tehtävät rakennetaan verkkoympäristöön, jossa niitä ohjataan opiskelijoiden käyttöön ja urasuunnittelun tueksi. Uraohjaukseen liittyvää koulutusta tarjoamalla vahvistamme henkilöstömme osaamista ohjata opiskelijaa jatko-opintoihin ja nähdä entistä vahvemmin jatko-opinnot yhtenä potentiaalisena vaihtoehtona opiskelijan urapolulla.

LÄHDE:

Hintsanen, V., Juntunen, K., Kukkonen, A., Lamppu, V-M., Lempinen, P., Niinistö-Sivuranta, S., Nordlund-Spiby, R., Paloniemi, J., Rode, J-P., Goman, J., Hietala, R., Pirinen, T. & Seppälä, H. (2016). Liikettä niveliin – Ammatillisesta koulutuksesta ammattikorkeakouluun johtavien opintopolkujen ja koulutusasteiden yhteistyön toimivuus. Helsinki: Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (KARVI).

Marjo Miettinen, Savon ammattiopisto