Terve nurmikasvusto tuottaa hyvän sadon, sitoo hiiltä ja lisää pellon kasvukuntoa. Viljelijän kannattaa tavoitella mahdollisimman tiheää ja tervettä kasvustoa maan päällä ja pyrkiä takaamaan juuristolle hyvät olosuhteet, jolloin myös pellon kasvukunto paranee. Oheisessa blogissa käydään läpi vuoden 2021 havaintoja Pohjois-Savon nurmikasvustoista sekä annetaan vinkkejä hyvän nurmikasvuston perustamiseen. Havainnot kasvukauden nurmikasvustosta Pohjois-Savossa ovat tehneet ProAgrian kasviasiantuntijat.

Nurmikasvustoista parhaiten vuonna 2021 tuotti satoa monilajiset seokset sekä peltolohkot, joilla oli riittävästi kosteutta. Kasvustoissa oli jonkin verran rikkakasveja, ja havaitut rikat vaihtelivat osittain maalajista ja osittain kasvuston iästä riippuen. Vasta perustetut lohkot kärsivät mm. jauhosavikasta sekä kuivuudesta. Suojaviljan alle kylvetyt nurmet saattoivat selviytyä kuivuudesta paremmin.

Vanhemmista kasvustoista löytyi mm. voikukkaa, kylänurmikkaa ja juolavehnää. Torjunnan ajoitusta viljelijä joutui harkitsemaan peltolohkon ja sääolosuhteet huomioiden.

Nurmikasveilla kuivuus vaivasi osaa lohkoista. Etenkin juuri perustetut nurmilohkot saattoivat palaa kesän kuumuudessa. Ensimmäinen nurmisato oli Pohjois-Savossa hyvä, mutta toinen sato kärsi kuivuudesta. Toinen nurmisato jäikin ensimmäistä satoa heikommaksi, kun taas kolmas sato oli hyvä.

Vinkkejä nurmen laadukkaaseen satoon

Nurmen perustaminen kannattaa tehdä hyvin. Riittävä siemenmäärä ja tasainen kylvöjälki ovat perusta tiheälle kasvustolle. Täystiheä kasvusto kilpailee tehokkaasti rikkakasveja vastaan, ja sato on mahdollista saada lajikkeen satopotentiaalin mukaisesti. Kasvuolosuhteet vaihtelevat vuosittain, ja nurmiseoksilla voi parantaa edellytyksiä selviytyä eri olosuhteissa. Esimerkiksi apila nurmiseoksessa sitoo typpeä ja lisää maan kasvukuntoa. Apila on vaativa kasvinsuojelun suhteen, eli apilakasvusto kannattaa huomioida torjunta-aineita valittaessa. 

Mikäli rikkakasveja on torjuttava, kasvinsuojelu kannattaa tehdä mieluiten myöhään illalla, yöllä tai aikaisin aamulla. Tuuli ja sade heikentävät torjunta-aineiden vaikutusta, ja torjunta-aine voi kulkeutua kohdekasvista pois. Kuumuus lisää kasvinsuojelun aiheuttamaa stressiä ja voi aiheuttaa tuhoja kasvustolle. Huomioi pölyttäjät tekemällä ruiskutus silloin, kun pölyttäjät eivät lennä. Ilmoita ruiskutuksista lähialueen tarhaajille. Näin vältetään kasvinsuojelun mahdolliset tuhot.

Kannattaa tarkkailla talvehtimisen onnistumista heti keväällä ja valmistautua täydennyskylvöön tarvittaessa. Täydennyskylvö kannattaa tehdä, kun olosuhteet ovat hyvät. Mikäli pellon kasvukunto on huono tai on hyvin kuivaa, täydennyskylvö ei välttämättä onnistu.

Piia Kekkonen
VarmaNurmi-hankkeen työntekijä ja kasvintuotannon tuntiopettaja
Savonia-ammattikorkeakoulu

Blogi tuotettu VarmaNurmi-hankkeelle.

Nurmentuotanto Pohjois-Savossa kasvukaudella 2021 ja kokemuksia nurmen perustamisesta
Merkitty:                

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *