Hingunniemen hevoskasvatuspäivä osa 4: Esittelyssä Vaellus ja Hinkula Hurricane

Huhtikuun alussa 2022 lanseerattiin Kiuruvedellä uusi tapahtuma nimeltä Hingunniemen Hevoskasvatuspäivä. Tapahtuma tullaan järjestämään tulevaisuudessa vuosittain. Moni hevoskasvattajien tapahtumista järjestetään eteläisemmässä Suomessa, joten Ylä-Savossa pidettävä tapahtuma on erittäin tervetullut erityisesti pohjoisemmille hevoskasvattajille ja kasvatuksesta kiinnostuneille. Tapahtumassa kerrotaan ajankohtaista tietoa ja opitaan hevoskasvatuksen teemoista käytännönläheisesti, kuten esimerkiksi tällä kertaa hevosten liikkeiden arvioimisesta maneesiympäristössä. Hevoskasvatuspäivän oleellisena tavoitteena on, että kasvattajat pääsevät kohtaamaan ja keskustelemaan hevoskasvatuksen eri teemoista. Ensimmäisen Hingunniemen hevoskasvatuspäivän teemana olivat hevosen luonne jalostuksen näkökulmasta sekä varsojen erilaiset vieroituskäytänteet. Hevoskasvatuspäivän järjesti Maatila 2030 -hanke.

Hingunniemen hevoskasvatuspäivässä päästiin luentojen ja paneelikeskustelujen lisäksi arvioimaan hevosten liikkeitä ja rakennetta maneesissa. Esittelyssä olivat suomenhevosori Vaellus sekä Hingunniemen oma ratsukasvatti Hinkula Hurricane. Lounastauon jälkeen esittäytyi suomenhevosori Vaellus. Hevoskasvattaja ja näyttelytuomari Katja Kannisto luki orin jalostusarvostelun vuodelta 2015 ja esitti myös kommenttinsa siitä, kuinka ori on kehittynyt kyseisistä ajoista.  Päivän teemaan soveltuen arvioitiin myös oriin luonnetta sen perusteella, kuinka eläin käyttäytyi kyseisellä hetkellä maneesissa. Ori palkittiin vuonna 2015 KTK II -palkinnolla ja sittemmin vuonna 2021 KTK I -palkinnolla. Vaelluksen jälkeläisistä kuultiin positiivisia kommentteja myös yleisön puolelta.

Suomenhevosori Vaellus, Katja Kannisto lukee Vaelluksen arviointia. (Kuva: Krista Tirronen)

Päivän lopuksi esittäytyi Hingunniemen oma ratsukasvatti, kaksivuotias Hinkula Hurricane. Myös sen arvostelu vuodelta 2021 luettiin, ja lisäksi Kannisto teki lyhyen yleiskatsauksen hevosen nykytilanteeseen. Rakenteen lisäksi arvioitiin hevosen liikkeitä käynnissä ja ravissa. Hevosen esittivät Hingunniemen opiskelijat. Hinkulan Hurricane on nuori hevonen, ja siinä oli havaittavissa selkeää kehitystä edellisvuoden arvosteluun verrattuna. Esimerkiksi tällä kertaa se ei esittänyt lainkaan passikäyntiä, joka oli mainittu edellisvuoden arvostelussa hevosen ollessa vuoden ikäinen.

Hingunniemen ratsukasvatti Hinkula Hurricane aloittamassa esiintymistään. Katja Kannisto teki hevosesta yleiskatsauksen. (Kuva: Krista Tirronen)

Hevosten esittelyt olivat Hingunniemen hevoskasvatuspäivän yksi ehdottomista suosikeista. Yleisöä kiinnosti paljon hevosten arviointi, ja siitä olisi haluttu mielellään kuulla ja oppia lisää. Hevoskasvatuksessa myös rakenteen ymmärtäminen on tärkeää, jotta osataan valita sopivia yksilöitä siitokseen ja saadaan kehitettyä haluttuja rakenneominaisuuksia hevosessa.


Krista Tirronen
Projektiasiantuntija, luonnonvara-ala
Savonia-ammattikorkeakoulu

Kaisa Hyvönen
TKI-asiantuntija, luonnonvara-ala
Savonia-ammattikorkeakoulu

Hingunniemen hevoskasvatuspäivä osa 3: Erilaiset vieroituskäytänteet

Huhtikuun alussa 2022 Kiuruvedellä lanseerattiin uusi tapahtuma nimeltä Hingunniemen Hevoskasvatuspäivä. Tapahtuma tullaan järjestämään tulevaisuudessa vuosittain. Moni hevoskasvattajien tapahtumista järjestetään eteläisemmässä Suomessa, joten Ylä-Savossa pidettävä tapahtuma on erittäin tervetullut erityisesti pohjoisemmille hevoskasvattajille ja kasvatuksesta kiinnostuneille. Tapahtumassa kerrotaan ajankohtaista tietoa ja opitaan hevoskasvatuksen teemoista käytännönläheisesti, kuten esimerkiksi tällä kertaa hevosten liikkeiden arvioimisesta maneesiympäristössä. Hevoskasvatuspäivän oleellisena tavoitteena on, että kasvattajat pääsevät kohtaamaan ja keskustelemaan hevoskasvatuksen eri teemoista. Ensimmäisen Hingunniemen hevoskasvatuspäivän teemana olivat hevosen luonne jalostuksen näkökulmasta sekä varsojen erilaiset vieroituskäytänteet. Hevoskasvatuspäivän järjesti Maatila 2030 -hanke.

Hingunniemen hevoskasvatuspäivän iltapäivän osiossa aiheena olivat erilaiset vieroituskäytänteet. Iltapäivän aloittivat hevoskasvattaja ja näyttelytuomari Katja Kannisto sekä suomenhevoskasvattaja ja agronomi Toini Immonen. Luennolla käytiin läpi erilaisia vieroitustapoja erilaiset olosuhteet ja realiteetit huomioiden.

Varsa on mahdollista vieroittaa monella eri tapaa. Vieroituksessa on otettava huomioon varsan riittävä kehitys sekä vieroitusolosuhteet. Ihanteellista vieroitustilanteessa olisi jättää samanikäiset varsat tuttuihin olosuhteisiin ja viedä emät pois varsojen luota. Samanikäisille varsoille on helppo toteuttaa ruokintaa esimerkiksi pihatto-olosuhteissa, ja varsat ovat tasaväkistä seuraa toisilleen. Mikäli varsalle ei ole samanikäistä seuraa, sille on suositeltavaa löytää sopiva poni tai aikuinen hevonen tarhaukseen.

Lisäksi puhuttiin myös tamman hyvinvoinnista vieroituksen ajankohtaa mietittäessä. Varsan mahdollisimman hyvän ja stressittömän vieroituksen lisäksi on tärkeää huomioida myös tamman hyvinvointi. Vieroituksessa on otettava huomioon realiteetit myös tamman osalta, kuten onko tamma uudestaan tiineenä, onko se hoikassa kunnossa tai jopa jo irtaantunut varsasta.

Panelistit vasemmalta oikealle: Elina Jääskelä, Anna-Mari Olbricht, Petra Rantala, Jenna Hartojoki (juontaja), Mikko Väisänen, Katja Kannisto ja Toini Immonen. (Kuva: Krista Tirronen)

Paneelikeskustelussa käsiteltiin myös vieroituskäytänteitä. Panelistit kertoivat omia kokemuksiaan erilaisista käytänteistä omat olosuhteensa huomioiden. Toisilla varsat vieroitettiin pihatto-olosuhteissa ja toisilla karsinassa yöpyen. Keskustelussa korostuivat niin varsan kuin tamman hyvinvoinnin ylläpitäminen sekä resurssien ja olosuhteiden huomioiminen vieroitusprosessissa. Kokeneille kasvattajille on tullut eteen myös yllättäviä tilanteita, kuten emän tai varsan kuolema, jolloin vieroitus on tapahtunut vastoin hyväksi havaittuja menetelmiä. Panelistit totesivat, että varsan menehtyminen on ollut hieman raskaampaa emälle kuin emän menehtyminen varsalle.


Krista Tirronen
Projektiasiantuntija, luonnonvara-ala
Savonia-ammattikorkeakoulu

Kaisa Hyvönen
TKI-asiantuntija, luonnonvara-ala
Savonia-ammattikorkeakoulu

Hingunniemen hevoskasvatuspäivä osa 2: Eläinlääkäri ja eläintenkouluttaja Anna-Mari Olbricht – Hevosten erilaisten luonnetyyppien huomioiminen koulutuksessa

Huhtikuun alussa 2022 Kiuruvedellä lanseerattiin uusi tapahtuma nimeltä Hingunniemen hevoskasvatuspäivä. Tapahtumassa välitetään ajankohtaista hevosalan tietoa ja opitaan hevoskasvatuksen teemoista käytännönläheisesti, kuten esimerkiksi tällä kertaa hevosten liikkeiden arvioimisesta maneesiympäristössä. Hevoskasvatuspäivän oleellisena tavoitteena on, että kasvattajat pääsevät kohtaamaan ja keskustelemaan hevoskasvatuksen eri teemoista. Ensimmäisen Hingunniemen hevoskasvatuspäivän teemana olivat hevosen luonne jalostuksen näkökulmasta sekä varsojen erilaiset vieroituskäytänteet. Moni hevoskasvattajien tapahtumista järjestetään eteläisemmässä Suomessa, joten Ylä-Savossa pidettävä tapahtuma on erittäin tervetullut erityisesti pohjoisemmille hevoskasvattajille ja kasvatuksesta kiinnostuneille. Hevoskasvatuspäivän järjesti Maatila 2030 -hanke. Tapahtuma tullaan järjestämään tulevaisuudessa vuosittain.

Hingunniemen hevoskasvatuspäivän tieteellisen luennon piti eläinlääkäri ja eläintenkouluttaja Anna-Mari Olbricht. Luennon aiheena oli hevosten luonnetyyppien huomioiminen koulutuksessa.  Anna-Mari puhui käyttäytymiseen liittyvistä perinnöllisistä ja ulkoisista tekijöistä ja siitä, miten ne voivat vaikuttaa hevosen luonteeseen. Yksi mielenkiintoisimmista luonteeseen mahdollisesti vaikuttavista tekijöistä oli epigenetiikka. Epigenetiikalla tarkoitetaan hankittujen ominaisuuksien periytymistä. Esimerkiksi jos jokin asia tai tilanne laukaisee emälle stressireaktion, sama reaktio voi tulla varsalle samasta tilanteesta, vaikkei se olisikaan kokenut itse siinä mitään epämiellyttävää. Epigeneettiset ominaisuudet voivat hypätä sukupolvien yli.

Eläinlääkäri ja eläintenkouluttaja Anna-Mari Olbricht aloittamassa luentoa. (Kuva Krista Tirronen)

Anna-Mari puhui myös hevosten persoonallisuudesta sekä esitteli erilaisia persoonallisuuksia. Hevosen elekielen perusteella ihmiset pyrkivät arvioimaan, mitä hevonen sillä hetkellä tuntee. Miltä esimerkiksi näyttävät hevosen elekielessä pelko ja ilo? Osaammeko me varmasti tulkita niitä? Elinolot ja lajityypillisen käytöksen mahdollistaminen vaikuttavat hevosen käytökseen, samoin kipu. Toisaalta hevosella kivun kokemus voi olla pienempi, jos elinympäristö on virikkeellinen. Kipua on toisinaan haasteellista havaita, kivun havainnoin mittareista huolimatta. Kiputilat ja haasteet terveydessä vaikuttavat hevosen käyttäytymiseen.

Hevosilla esiintyy jopa 18:aa erilaista persoonatyyppiä. Lähempään tarkasteluun Anna-Mari poimi passiivisen, aktiivisen, pelokkaan, aggressiivisen ja leikkisän persoonallisuuden ja kertoi näille ominaisia käyttäytymistapoja sekä toimivia koulutusmenetelmiä. Hevosen persoonallisuuden tunnistaminen ja huomioiminen koulutuksessa on tärkeää, jotta yhteistyö hevosen ja ihmisen välillä on toimivaa. Esimerkiksi passiivinen hevonen voi lannistua helposti, eikä eläin tarjoa erilaisia vaihtoehtoja tilanteiden ratkaisemiseksi, toisin kuin aktiivisemmat hevoset.


Krista Tirronen
Projektiasiantuntija, luonnonvara-ala
Savonia-ammattikorkeakoulu

Kaisa Hyvönen
TKI-asiantuntija, luonnonvara-ala
Savonia-ammattikorkeakoulu

Hingunniemen hevoskasvatuspäivä osa 1: Hevosen luonne ja sen arvioiminen

Huhtikuun alussa 2022 Kiuruvedellä lanseerattiin uusi tapahtuma nimeltä Hingunniemen hevoskasvatuspäivä. Tapahtumassa välitetään ajankohtaista hevosalan tietoa ja opitaan hevoskasvatuksen teemoista käytännönläheisesti, kuten esimerkiksi tällä kertaa hevosten liikkeiden arvioimisesta maneesiympäristössä. Hevoskasvatuspäivän oleellisena tavoitteena on, että kasvattajat pääsevät kohtaamaan ja keskustelemaan hevoskasvatuksen eri teemoista. Ensimmäisen Hingunniemen hevoskasvatuspäivän teemana olivat hevosen luonne jalostuksen näkökulmasta sekä varsojen erilaiset vieroituskäytänteet. Moni hevoskasvattajien tapahtumista järjestetään eteläisemmässä Suomessa, joten Ylä-Savossa pidettävä tapahtuma on erittäin tervetullut erityisesti pohjoisemmille hevoskasvattajille ja kasvatuksesta kiinnostuneille. Hevoskasvatuspäivän järjesti Maatila 2030 -hanke. Tapahtuma tullaan järjestämään tulevaisuudessa vuosittain.

Hevoskasvatuspäivän aloittivat hevoskasvattaja ja näyttelytuomari Katja Kannisto sekä suomenhevoskasvattaja ja agronomi Toini Immonen. He luennoivat hevosten luonteesta ja sen arvioimisesta. Hevosen luonteen muodostavat niin perinnölliset, kuin ulkoisetkin tekijät.  Luonnetta voidaan arvioida monin erilaisin termein, ja termejä voidaan myös tulkita hieman eri tavalla. Se, onko esimerkiksi vireys luonteenpiirteenä positiivinen vai negatiivinen asia, riippuu muun muassa hevosen käyttötarkoituksesta, johon se on jalostettu.

Katja Kannisto (vas.) ja Toini Immonen luennoimassa Hingunniemen hevoskasvatuspäivässä. (Kuva: Krista Tirronen)

Hevosen luonnetta on arvioitu kautta aikojen käyttökokeissa. Niissä saadaan arvosteltua luonnetta ja ominaisuuksia, jotka on saavutettu koulutuksen ja koulutettavuuden avulla. Katja oli listannut hevosten luonnearvioita, mistä hahmottui, kuinka luonteen arvioiminen on muuttunut ajan saatossa. Esimerkiksi luonteenpiirteitä kuvaavat termit ovat jonkin verran monipuolistuneet 2000-luvun puolella.

Katja ja Toini esittelivät jalostustavoitteissa esiintyviä luonnetermejä niin juoksijoille kuin ratsuhevosillekin. Luennolla käytiin läpi luonteen arvioimista käyttökokeissa. On tärkeää muistaa, että hevosen luonnetta punnitaan koko jalostusarvostelutilaisuuden ajan eikä ainoastaan silloin, kun hevosta ajetaan tai ratsastetaan. Luonne arvioidaan sanallisesti sekä pistein, joista alhaisin on 4 (hylätty) ja korkein 10 (kiitettävä). Toini muistutti, että vaikka arvosana 7 (hyvänpuoleinen) mielletään usein huonoksi, se on kuitenkin hyvä arvosana ja siihen voi olla tyytyväinen.

Myös paneelikeskustelussa käytiin läpi hevosen luonnetta kasvatustyössä. Panelisteina toimivat Toini Immosen ja Katja Kanniston lisäksi menestyneet hevoskasvattajat Mikko Väisänen, Petra Rantala ja Elina Jääskelä sekä eläinlääkäri ja eläintenkouluttaja Anna-Mari Olbricht. Paneelikeskustelun juontajana oli Ylä-Savon ammattiopiston opettaja ja hankeasiantuntija Jenna Hartojoki, shetlanninponikasvattaja hänkin. Panelistit kertoivat kokemuksiaan luonteen tärkeydestä ja sen huomioimisesta kasvatustyössä. On oleellista pohtia, millaiseen käyttötarkoitukseen hevosia tai poneja halutaan kasvattaa. Lasten ja nuorten käsiteltäviksi tarkoitetut ponit eivät voi olla luonteeltaan samanlaisia kuin esimerkiksi kilpailevat hevoset. Lasten ja nuorten käyttöön jalostettavien ponien toivotaan olevan sopeutuvaisia ja helposti käsiteltäviä.

Paneelikeskustelu, vasemmalta oikealle juontaja Jenna Hartojoki sekä panelistit Elina Jääskelä, Anna-Mari Olbricht, Mikko Väisänen, Petra Rantala, Katja Kannisto ja Toini Immonen. (Kuva: Krista Tirronen)

Jääskelä kommentoi, että hän huomioi luonteenpiirteet myös ponin myyntitilanteessa. Hän haluaa, että oikeanlainen poni menee oikeanlaiseen perheeseen. Rantala puolestaan arvostaa kisahevosen voittoprosenttia, sillä se kertoo suoritusvahvuudesta ja työnteon moraalista. Moni panelisteista toivoi, että hevonen on luonteeltaan nöyrä ja hevoselta löytyy palveluhalukkuutta, oli kyseessä sitten ratsu tai ravuri. Hevoskasvattajalle on aina jännittävää, millainen varsasta tulee. Kaikki hevoset ovat yksilöinä erilaisia. Mikäli oreilla tai tammoilla on jo jälkeläisiä, niistä voidaan päätellä, mitä ominaisuuksia kyseiset yksilöt periyttävät.


Krista Tirronen
Projektiasiantuntija, luonnonvara-ala
Savonia-ammattikorkeakoulu

Kaisa Hyvönen
TKI-asiantuntija, luonnonvara-ala
Savonia-ammattikorkeakoulu

Pellon kasvukuntoon panostaminen on hyvä sopeutumiskeino maatiloilla

Maatiloilla ilmastoturvallisuus tarkoittaa sitä, että ilmastonmuutoksen tuomiin muutoksiin sekä sopeudutaan että varaudutaan. Ilmastonmuutoksen myötä on oletettavaa, että kasvukausi Suomessa pidentyy. Lisäksi sademäärä kasvaa ilman, että sadepäivät lisääntyvät ja kuivat kaudet sekä helteet voivat keskittyä entistä enemmän kasvukaudelle. Sopeutuminen ja varautuminen tarkoittavat tiloilla käytännössä sitä, että tilan toimintaa muokataan muuttuvan ilmaston mukaiseksi samalla, kun valmistaudutaan muutoksen tuomiin riskeihin.

Sopeutumiskeinoja on monia, ja useat sopeutumisen ja varautumisen tavat ovat sellaisia, että niitä on jo nyt jouduttu miettimään tiloilla. Monilla maatilayrityksillä eläinmäärät ja peltohehtaarit voivat olla suuria, ja tila voi olla hyvinkin riippuvainen esimerkiksi sähköstä ja vedestä ja niiden jakelun toimivuudesta. Eräs hyvä keino varautua on kasvivalintojen miettiminen ja sopivien lajikkeiden valitseminen. Pesolan Pihvilihan tilan omistaja Antti Niskanen kertoo tilan panostaneen peltojen kasvukuntoon viime vuosina ja monipuolistaneen nurmisiemenseosta, jotta se menestyisi mahdollisimman hyvin niin kuivana kuin märkänä kesänä. Nurmella syötetään emolehmät vasikoineen ja tilalla kasvamaan jätetty nuorkarja, joten rehusato tulee turvata muuttuvassakin ilmastossa.

Peltoviljelyssä kasvukunnon kohentaminen on oleellinen osa ilmastonmuutokseen sopeutumista ja varautumista. Maan rakennetta parantamalla niin maan kyky sitoa kosteutta kuin kyky antaa ylimääräisen veden imeytyä pois kohenevat. Maan kasvukuntoa voidaan parantaa lisäämällä maan orgaanista ainesta, esimerkiksi valitsemalla viljelykiertoon syväjuurisia kasveja. Maan vesitaloutta voidaan parantaa uusimalla ojituksia pelloilla, joissa on selkeä ongelma havaittavissa vesitalouden kanssa. Salaojitus ja säätösalaojitus ovat hyviä tapoja kohentaa pellon vesitaloutta. Säätösalaojitus mahdollistaa veden pinnan pitämisen korkealla kuivempanakin aikana, mikä turvaa kasvuolosuhteita pellolla kesäaikaan.

Monipuolisella viljelykierrolla on positiivinen vaikutus maan kasvukuntoon. (Kuva: Fiia Ritvanen)

Monella tilalla on jouduttu miettimään sähkökatkoihin varautumista. Esimerkiksi lypsykarjatiloilla eläinten lypsylle pääsy on välttämätöntä, ja se on sähköstä kiinni oleva toiminto. Sähkökatkoihin onkin varauduttu usein tilalle sopivalla aggregaatilla, jolla saadaan tuotettua sähköä tilan tarpeisiin. Aggregaatin lisäksi on hyvä varautua niin, että aggregaatille riittää polttoainetta esimerkiksi useammaksi päiväksi, jos sähkökatko venyy. Pitkittynyt sähkökatko voi vaikuttaa myös vedenjakeluun. Varsinkin tilojen, joiden toiminta on veden tulosta riippuvaista, on hyvä miettiä suunnitelmaa vesikatkojen varalle, kuten oman kaivon käyttöä tai toisen vesilaitoksen hyödyntämistä.

Sateet ja sateettomat kaudet vaikuttavat peltoon ja viljeltäviin kasveihin, mutta sateiden muutoksella on merkitystä myös rakennuksiin. Talviaikaisen sadannan lisääntyessä monin paikoin on kiinnitettävä huomiota lumikuorman kasvamiseen tuotantorakennusten katoilla. Monilla tiloilla onkin viime vuosina ryhdytty tyhjentämään hallien ja navetoiden kattoja, jotta lumikuorma ei aiheuttaisi vaaratilanteita rakennuksissa. Isojen rakennusten katoille kertyvää lumikuormaa on hyvä seurata. Ajankohtaista tietoa lumimäärästä ja sadannasta löytyy muun muassa Vesi.fi-sivuston karttapalvelusta.

Lumikuormaa kannattaa vähentää suurten tuotantorakennusten katoilta, jos kuorma on päässyt kasvamaan suureksi. (Kuva: Fiia Ritvanen)

Yhteenvetona voikin siis todeta, että tilojen on hyvä olla tietoisia ilmastonmuutoksen tuomista muutoksista, jotta oman yrityksen toiminta saadaan turvattua myös muuttuvissa olosuhteissa ja sään ääri-ilmiöiden esiintyessä. Monella tilalla onkin varauduttu hyvin muun muassa sähkökatkoihin, koska tilat voivat olla hyvinkin pitkälti sähköstä riippuvaisia. Sopeutumista ja varautumista on tärkeää vahvistaa esimerkiksi maan kasvukuntoon panostamalla, viljelykiertoa monipuolistamalla ja varmistamalla rakennusten kestävyys sekä miettimällä jakeluverkkojen katkot ja niiden vaikutus tilaan. Kuivatukseen panostaminen on esimerkki hyvin kustannustehokkaasta toimesta tiloilla: se mahdollistaa maan kasvukunnon kohentamisen, jolloin sadot paranevat niin kuivina kuin sateisina kesinä.

Artikkeli on julkaistu osana Ilmastoturvallisuuden liiketoimintaverkosto -hanketta. Hanketta rahoittaa Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.

Kirjoittaja
Fiia Ritvanen
Projektiasiantuntija, Savonia-ammattikorkeakoulu

Typensidonta kasvintuotannossa viljelystrategiana nautakarjatilalla

Lannoitteiden hinnan nousun takia lannoitusta mietitään aiempaa tarkemmin. Lisäksi viljelykierron mahdollisuudet typen sidonnassa kiinnostavat yhä enemmän. Typensidonta kasveilla tuo mahdollisuuksia lisätä pellon kasvukuntoa, ja palkokasvien viljelyn lisäämisellä voidaan vähentää viljelyn riippuvuutta väkilannoitetypen käytöstä. Onnistuessaan palkokasveista saatu sato maittaa navetassa ja tuottaa lisää maitokiloja.

Typensidonta osana viljelystrategiaa

Nurmia viljellään yleisesti eri lajien seoksina, ja nautakarjatiloilla tavoitteena on maittava ja laadukas säilörehu. Karjanlannan hyödyt nautakarjataloudessa ovat jo tiedossa, ja typensitojakasvien käyttöä osana nurmiseoksia pohditaan yhä useammalla maatilalla.

Käytettäessä kasviseoksessa typensitojakasveja voidaan nurmen lannoitusta typen osalta vähentää. Paras hyöty nurmipalkokasveista saadaan maltillisella typpilannoituksella ja kahdessa korjuussa. Eri kasvien typensidontapotentiaali ja vaatimukset kasvupaikalle kannattaa huomioida sekä miettiä oman tilan tarpeet säilörehulle. Typensidontaan mahdollistavia kasveja voi miettiä tilan viljelykierto ja sadon käyttötarkoitus huomioiden.

Typensidontaa voi toteuttaa yksi- tai monivuotisesti. Kasvustot voivat olla puhdaskasvustoja, aluskasveja tai seoksia. Laji- ja lajikeseoksiin kannattaa käyttää valintatilanteessa aikaa, jotta peltolohkolle löytyy sille parhaiten soveltuva kasvilaji- ja mahdollinen laji- ja lajikeseos. Kasvien typensidontapotentiaali vaihtelee eri kasveilla, ja lopulliseen typen sidontaan peltolohkolla vaikuttavat esimerkiksi pellon kasvukunto, sääolosuhteet ja kasvustojen onnistuminen.

Palkokasvit vaikuttavat seosten ominaisuuksiin, kasvinsuojeluun ja esimerkiksi lannoitukseen sekä korjuun ajoittamiseen. Haasteita Luonnonvarakeskus Maaningan tutkimuksissa VarmaNurmi-hankkeessa tuli esimerkiksi palkokasvien osuuksien vaihteluista.  Kasvit hyödyntävät typensidontaa vain, jos ne eivät saa tarpeeksi typpeä maasta, joten maan korkea typpipitoisuus vähentää ja alhainen edistää typensidontaa. Palkokasvien vaihtelevuus vaikeuttaa sopivaa typpilannoitusmäärän valintaa ja tuo haasteita ruokintaan. Toisaalta kokeissa on onnistuneen palkokasvin lisäyksen vuoksi voitu vähentää typpilannoitusta, saatu joustovaraa korjuuajankohtaan ja säilönnän onnistuessa lisää syöntiä ja maitokiloja navettaan.

Typpisato voidaan laskea mittaamalla kasvustonäytteen kuiva-ainesato ja määrittämällä sen typpipitoisuus. Lisäksi tietoa saadaan rehuanalyyseista ja korjuuaikanäytteistä. Rehuanalyysissa nautakarjoilla esimerkiksi raakavalkuainen g/kg ka kuvastaa rehun valkuaispitoisuutta. Valkuaispitoisuus sadossa riippuu nurmen typpilannoituksen määrästä, kasvilajista sekä nurmen korjuuasteesta. Valkuaispitoisuus säilörehussa vaikuttaa nautojen valkuaisen saantiin, typpimetaboliaan, rehun syöntiin ja siten tuotokseen sekä eläinten terveyteen. Liika typen määrä tai liian vähäinen typpipitoisuus säilörehussa ei ole suotavaa nautojen terveyden ja tuotoksen kannalta.

Usein kasvuston rehevyyden arviointi sekä satokomponenttien ja palkokasvien määrän havainnointi ovat ainoita menetelmiä mietittäessä typestä saatavia hyötyjä muokatessa ja seuraavaa kasvukautta ajatellen. On hyvä opetella tunnistamaan tärkeimmät heinä- ja nurmipalkokasvit ja havainnoida kasvustoja esimerkiksi botanisoimalla. Lisäksi palkokasvien määrää voi laskea esimerkiksi keväällä kasvustosta (kpl/m2). Laskemalla talvehtineiden palkokasvien määrän saa tietoa kasvuston lajikesuhteista sekä talvehtimisen onnistumisesta lohkolla.

Botaaninen analyysi tehdään erottelemalla eri kasvilajit näytteestä ja punnitsemalla niiden paino. Havaintoja voidaan tehdä esimerkiksi kolmesta kohdasta 50 cm x 50 cm -kokoiselta alalta. Kasvusto leikataan matalaksi valitulta alalta, erotellaan kasvit kasvilajien ja rikkakasvien osalta tunnistamalla ne ja lopuksi määrät punnitaan. Laskemalla eri kasvien fraktioiden painot saadaan tietoa lohkon lajikoostumuksesta.

Mitkä tekijät vaikuttavat typen sidontaan ja typpitehokkuuteen seuraavina vuosina?

Symbioottisen typensidonnan edellytyksenä typpeä sitovilla kasveilla on, että maassa on sopivia nystyräbakteereita. Useimmilla pelloilla on riittävästi apiloille ja virnoille sopivia Rhizobium-bakteereita. Sen sijaan herneelle tai pavulle sopivia bakteereita on vähemmän. Typensidonnan onnistuminen voidaan kuitenkin varmistaa näilläkin kasvilajeilla ymppäämällä kylvösiemen sopivalla bakteerivalmisteella.

Symbioottiset typpeä sitovat bakteerit elävät nystyröissä, jotka ovat erikoistuneita isäntäkasvin osia.
Palkokasveilla bakteerit elävät juuriin muodostuneissa nystyröissä. (Kuvat: Pixabay)

Maahan muokatun eloperäisen aineen, kuten juuriston ja viherlannoituksen, hajoamisnopeuteen ja esikasvivaikutuksen suuruuteen vaikuttavat maahan tulevan eloperäisen aineen määrä, typpipitoisuus, kasvuston ikä ja kemialliset ominaisuudet. Hajoamisnopeuteen vaikuttavat mm. maan rakenne, pieneliötoiminta ja muokkaukset. Hyvärakenteisessa maassa pieneliöstön toiminta on vilkasta ja hajoaminen nopeaa.

Maasta ja eloperäisestä aineksista vapautuvan typen määrään vaikuttaa maan rakenne. Typen vapautuminen on niukkaa silloin, kun maan rakenne on huono, kuivatus on puutteellinen ja maa on hapan. Tällöin myös pieneliötoiminta on heikkoa. Pieneliöihin ja matojen esiintymiseen vaikuttavat myös kemikaalit sekä sään olosuhteet. Typen vapautuminen on puolestaan runsasta silloin, kun maan kuivatus on hyvä, rakenne on hyvä ja pH on neutraali. Tällöin usein myös pieneliötoiminta on vilkasta.

Maahan tulevan eloperäisen aineksen hiili-typpisuhde vaikuttaa aineksen hajoamiseen, sillä maaperäeliöt käyttävät hiiltä energiantuotannossaan ja typpeä solujensa rakennusaineena. Mikäli hiiltä on vähemmän, typen vapautuminen sekä kasvien käyttöön että ilmakehään nopeutuu. Pieneliöiden tarvitsema hiilen määrä on 25-kertainen typen määrään verrattuna. Mikäli hiiltä on enemmän suhteessa typpeen, pieneliöt varastoivat typen käyttöönsä, ja se vapautuu kasveille viiveellä.

Yhteenveto

Mikäli heinänurmia korvataan apilanurmilla, säästetään nurmivuosien typpilannoitteissa. Monipuolistuva kierto ja palkokasvien ansiosta paraneva maan rakenne voivat auttaa ravinteiden entistä tehokkaampaan käyttöön. Kasvustossa on aina seuraavina vuosina otettava huomioon mm. viherkesantokasvuston rehevyys sekä kasvilajijakauma seuraavan kasvin lannoituspäätöstä tehtäessä. Epäonnistuminen esimerkiksi palkokasvien viljelyssä ei tuo toivottua vaikutusta typpilannoitukseen. Onnistuessa voidaan saada helpotusta typpilannoitukseen sekä monipuolisuutta viljelykiertoon.


Blogi on kirjoitettu Tuotantovarmuutta nurmesta -hankkeelle. Hanke on toiminut ajalla 1.4.2019–30.6.2022. Hankkeen toteuttivat Luonnonvarakeskus, ProAgria ja Savonia-ammattikorkeakoulu. Rahoitus hankkeella oli Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto ja Pohjois-Savon ELY-keskus. Hankkeessa tavoitteena oli lisätä suomalaisen nautakarjatalouden tuotantovarmuutta ja resurssitehokkuutta sään ääriolosuhteiden lisääntyessä.

Hankkeen loppuraportti löytyy sähköisenä versiona seuraavasta osoitteesta: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-380-390-9


Blogin kirjoitti Piia Kekkonen, Savonia-ammattikorkeakoulun kasvintuotannon tuntiopettaja


LÄHTEET

Känkänen ym. Biologinen typensidonta fossiilisen energian säästäjänä. MTT Raportti 76. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-380-390-9

Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 53/2022. Maatalouden typpihaaste – vaihtoehtoja ja ratkaisuja. Synteesiraportti. Eeva Vainio (toim.) https://www.google.com/search?q=typen+sidonta+Kykk%C3%A4nen+2022&rlz=1C1GCEU_enFI971FI973&oq=typen+sidonta+Kykk%C3%A4nen+2022&aqs=chrome..69i57.8540j0j15&sourceid=chrome&ie=UTF-8

Palkoviljat nautojen ruokinnassa. Laura Puhakka, Seija Jaakkola, Aila Vanhatalo. Suomen Maataloustieteellisen Seuran tiedote nro 28.

Tuotantovarmuutta nurmesta. VarmaNurmi-hankkeen (2019–2022) tulosraportti. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-380-390-9

Säilörehun hävikin selvittäminen €Nurmella – mitä hyötyä siitä on?

Maataloudessa on meneillään suuri kassakriisi, kun kaikkien ostopanosten hinnat ovat kasvussa. Hintojen kipuaminen alkoi loppukesästä 2021, ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 nosti varsinkin polttoaineiden ja lannoitteiden hintaa entisestään. On siis yhä tärkeämpää laskea, kuinka paljon maidon ja säilörehun tuottaminen maksaa. Maidon ja säilörehun tuotantokustannukset liittyvät toisiinsa vahvasti, sillä säilörehun tuotantokustannus muodostaa yhden suurimmista maidon tuotantokustannuksen kulueristä.

Entäpä jos säilörehun tuotantokustannusta saataisiinkin entistä tarkemmaksi? Kuinka se onnistuisi? Ottamalla huomioon tuotantokustannuksessa säilörehun hävikin. Säilörehun tuotantokustannus lasketaan yleensä säilörehun bruttosadolle. Kun bruttosadosta vähennetään säilörehun hävikki, säilörehun tuotantokustannus lasketaankin nettosadolle. Mitä säilörehun hävikki sitten on? Hävikiksi ajatellaan yleensä kaikki pilaantunut rehu, joka joudutaan heittämään pois, eli siis näkyvä hävikki. On kuitenkin olemassa myös näkymätöntä hävikkiä, ja kun sitä ei havaita, ei tulla varmaankaan edes ajatelleeksi, kuinka paljon tällä hävikillä onkaan merkitystä. Näkymätöntä hävikkiä syntyy rehukäymisen yhteydessä ja häviää käymiskaasuina ilmaan. Rehusta katoaa hävikin myötä lehmän ja maidontuotannon kannalta erittäin tärkeitä ravintoaineita: hiilihydraatteja, valkuaisaineita sekä kivennäisiä. Säilörehun hävikillä on siis merkitystä taloudellisesta näkökulmasta [1,3].

Säilörehun brutto- ja nettosadon vertailua €Nurmessa. (Kuva: Hannu Viitala)

Hävikin laskemisesta on muitakin hyötyjä kuin säilörehun tuotantokustannuksen tarkentuminen. Hävikin tuloksesta voidaan päätellä, miten säilörehun tuotannossa, ja varsinkin säilörehun säilönnässä, on onnistuttu. Tavoitteena on, että hävikkiä olisi enintään 5–8 %. Määrän ylittäessä 15 %:n hävikki on huonolla tasolla. Korkeaan hävikkiin on hyvä miettiä syitä: onko rehun säilöntä onnistunut, pääseekö rehu lämpenemään jossakin vaiheessa ja onko rehunkorjuussa parantamisen varaa? Lämpenemisen myötä myös rehun laatu kärsii, mikä voi aiheuttaa ongelmia lehmien terveyteen tai maidon laatuun. Huonolaatuinen rehu on erityisen kallista, jos se joudutaan hävittämään säilönnän epäonnistumisen vuoksi.

Säilörehun säilönnän onnistuminen vaikuttaa rehuhävikin määrään.

VarmaNurmi-hankkeessa kehitetty €Nurmi-laskuri auttaa selvittämään tilan säilörehuhävikin määrän vertailemalla eläinten rehun käyttöä ja tilalla tuotetun säilörehun määrää toisiinsa. Säilörehun tuotantokustannuksen laskeminen nettosadolle antaa realistisemman tuloksen kuin bruttosadolle laskeminen [2]. €Nurmi-laskurin löydät Savonia-ammattikorkeakoulun OpenEdu-Moodlesta, jonne voit kirjautua vaikkapa Gmail-tunnuksellasi. Kurssiavain on €Nurmi.

Opinnäytetyön €Nurmi-laskurilla tehtyjen laskelmien tuloksia

Opinnäytetyössäni €Nurmi-laskurista luotettava ja käytännöllinen työkalu maidontuottajille tehtiin neljälle itäsuomalaiselle maitotilalle laskelmat €Nurmi-laskurilla. Laskelmien myötä €Nurmeen saatiin luotua vertailuaineisto, johon viljelijä voi vertailla omia tuloksiaan vaikkapa tuotantokustannusten osalta. Vertailun avulla saadaan selville oman tuotannon kehittämiskohteet.

Säilörehun tuotantokustannusvertailua €Nurmessa. (Kuva: Hannu Viitala)

Tuotannon samankaltaisuudesta huolimatta laskelmien tulokset olivat hyvinkin erilaisia (poikkeuksena yksi tila oli kokonaan tuotannoltaan luomutila ja muut tavanomaisia). Oheiseen taulukkoon on koottu keskeisimmät opinnäytetyön €Nurmi-laskelmien tulokset:

Laskelmien tuloksiin vaikuttivat sellaiset asiat kuin käytetäänkö rehunteossa urakoitsijaa vai tehdäänkö rehut itse, tehdäänkö rehut yhteistyössä toisten tilojen kanssa ja käytetäänkö lannoitteita. Lisäksi laskelmiin vaikutti se, onko tehty pelto- ja salaojahankintoja sekä miten suuret ovat huolto- ja kunnossapitokustannukset. Kohdetila 1 tekee rehut yhteistyössä kolmen muun tilan kanssa, ja rehuntekokalusto on yhteisomistuksessa yhteistyötilojen kanssa. Tämä vaikuttaa koneinvestointeihin, sillä investointi jakautuu neljän tilan kesken. Kohdetilalla 3 urakoitsija tekee säilörehun, mikä yhdistettynä huonoon säilörehusatoon vaikuttaa suuresti säilörehun tuotantokustannukseen, joka oli kohdetilojen korkein: 37,29 snt/kg ka. Kohdetilan 4 tuloksiin vaikuttaa tilan luomustatus. Luonnonmukaisen tuotannon ostopanokset ovat kalliimpia, eikä lannoitteita voi käyttää, minkä vuoksi säilörehusadot ovat huonoja.

Opinnäytetyön toimeksiantajana toimi VarmaNurmi-hanke, joka oli Luonnonvarakeskuksen, Savonia-ammattikorkeakoulun ja ProAgria Itä-Suomen toteuttama hanke. Hankkeen tarkoituksena oli lisätä nautakarjatilojen tuotantovarmuutta nurmen viljelyyn, koska sään ääri-ilmiöt yleistyvät.

Minna Ruokolainen
Agrologiopiskelija
Savonia-ammattikorkeakoulu, Iisalmi

Lähteet

[1] MOISIO, Tauno ja HEIKONEN, Matti 1992. AIV-rehun perusteet.
[2] VIITALA, Hannu ja KÄRKKÄINEN, Leena 2020. €Nurmi auttaa selvittämään tuotantokustannukset. Nauta 05/2020, 30. 
[3] JAAKKOLA, Seija, SAIRANEN, Auvo, NOUSIAINEN, Juha ja RINNE, Marketta 2010. Säilöntämenetelmien soveltuvuus eri nurmirehutyypeille. Julkaisussa: HARMOINEN, Taina (toim.) Nurmirehujen tuotanto ja käyttö.

Onnistuneesta ternimaidon juotosta hyvä pohja vasikan kasvulle

Vasikat tarvitsevat heti synnyttyään oikean määrän hyvälaatuista ternimaitoa. Onnistunut ternimaidon juotto luo pohjan sille, että vasikat kasvavat terveiksi ja hyvin tuottaviksi lypsylehmiksi ja lihanaudoiksi. Vasikkatilat kuntoon -hankkeessa vasikkatilojen olosuhteiden lisäksi huomiota kiinnitetään vasikoiden hoitotoimenpiteisiin, kuten ternimaidon juottokäytänteisiin. Hankkeen aikana on päästy tutustumaan tiloihin, joista usealla on ollut käytössä ternimaidon vasta-aineiden mittaus. Myös hyvälaatuisen ternimaidon pakastusta hyödynnetään ilahduttavan monella tilalla. Näillä toimenpiteillä varmistetaan, että mahdollisimman moni vasikka saa hyvälaatuista ternimaitoa.

Kuva 1. Vasikan tulisi saada heti synnyttyä hyvälaatuista ternimaitoa. (Kuva: Fiia Ritvanen.)

Vasikat saavat vastustuskykynsä ternimaidosta

Vasikat syntyvät ilman kunnollista vastustuskykyä. Naudoilla vasta-aineet erittyvät ternimaitoon, jolloin vasikat saavat vasta-aineensa ternimaidosta ensimmäisten elinviikkojen ajaksi. Vasikoilla vasta-aineiden imeytyminen on parhaimmillaan alle 4 tuntia poikimisesta, minkä vuoksi vasikka tulisi juottaa mahdollisimman pian syntymän jälkeen. Vasta-aineita imeytyy 24 tunnin ajan syntymästä koko ajan vähenevissä määrin. Vasikkakuolleisuus lisääntyy, jos vasikoiden ternimaidon saanti epäonnistuu. [1.] Aikaikkunan lisäksi ternimaidon onnistuneeseen juottoon liittyvät maidon vasta-ainepitoisuus sekä juotettavan ternimaidon määrä.

Juotettavan ternimaidon määrään yleinen hyvä ohje on, että maitoa tulisi antaa 10–12 % vasikan painosta. Tarvittava määrä tulisi kuitenkin suhteuttaa ternimaidon laatuun. Vasta-aineita vasikan tulisi saada heti syntymän jälkeen noin 150–300 grammaa. Vasta-aineiltaan huonompaa ternimaitoa tulisi juottaa enemmän kuin parempilaatuista, jotta tarvittava vasta-ainemäärä täyttyy. [2.] Ternimaidon vasta-ainepitoisuuksia voidaan mitata Brix-mittarilla. Hyvälaatuisen ternimaidon tulisi olla lgG-pitoisuuksiltaan vähintään 50 g/l, mikä vastaa Brix-mittariston 22 prosenttia. [1.] Tiloille on saatavilla Brix-mittareita, joilla vasta-ainepitoisuuden saa mitattua. Mittaria on nopea käyttää, ja näin ollen se on helppo ottaa osaksi ternimaidon juottokäytänteitä. Brix-mittaria voi hyödyntää myös juomarehun tasalaatuisuuden varmistamisessa.

Kuva 2. Brix-mittarilla on helppoa ja nopeaa selvittää ternimaidon vasta-aineet. (Kuva: Essi Keto.)

Ternimaidon laatu on monen asian summa

Ternimaidon vasta-ainepitoisuuksiin vaikuttavat monet asiat, kuten poikimakerta ja -kuukausi sekä maidon soluluku. Hiehojen ja toista kertaa poikivien lehmien ternimaidon vasta-aineet ovat tutkitusti alhaisempia kuin muilla poikijoilla. Korkeampi solupitoisuus laskee vasta-ainepitoisuutta, ja talvikuukausina poikineiden ternimaito on huonolaatuisinta. Elokuussa ja lokakuussa poikineiden ternimaidon vasta-ainepitoisuudet puolestaan ovat parhaimpia. Lypsyn ajankohta ja saatu maitomäärä vaikuttavat ternimaidon vasta-aineisiin myös. Ternimaito on sitä parempaa, mitä nopeammin se on lypsetty ja mitä pienempi määrä sitä ensilypsyssä tulee. Lehmän rodun, umpikauden pituuden, valuttamisen sekä ummessaolokauden laihtumisen on myös todettu vaikuttavan ternimaidon laatuun. Roduista emolehmien ternimaidon on todettu olevan lypsyrotuisten lehmien maitoa laadukkaampaa, ja ayrshire- ja jerseyrotuisten lehmien ternimaidon vasta-aineiden määrän on todettu olevan holsteinlehmiä korkeampaa. [1.] Myös umpikauden ruokinta vaikuttaa vasta-ainepitoisuuteen [2].

Ummessa olevien ruokintaan kannattaa kiinnittää huomiota: ummessa olevilla tulisi olla oma ruokintasuunnitelma, jossa on huomioitu varsinkin seleenin ja valkuaisen määrä, sillä ne vaikuttavat ternimaidon laatuun [2]. Umpikauden ruokintaan, hyvälaatuisen maidon pakastamiseen ja ternimaidon juottokäytänteisiin kannattaa tiloilla panostaa, jotta jokainen vasikka saisi mahdollisimman hyvää ternimaitoa ja siten mahdollisimman hyvän vastustuskyvyn ympäristön taudinaiheuttajia vastaan.

Lehmälääkärit-sivustolla on hyvä taulukko vasta-ainepitoisuuksista, Brix-lukemista ja suhteutetusta ternimaitomäärästä. Pääset katsomaan taulukon klikkaamalla tästä.


Kirjoittaja Fiia Ritvanen
Projektiasiantuntija
Savonia-ammattikorkeakoulu


Lähteet
[1.] https://elektra.helsinki.fi/se/s/elainlaakari/118/5/ternimai.pdf
[2.] https://www.lehmalaakarit.com/b/ternimaito–tuhti-terveysjuoma-vasikoille

Onnistunut kuivitus antaa vasikoille turvallisen tilan kasvaa ja leikkiä

Vasikoiden viihtyisä kasvuympäristö on monen asian summa. Yksi vaikuttavista seikoista on vasikkatilojen kuivitus. Onnistunut ja vasikan tarpeiden mukainen kuivitus näkyy muun muassa vasikoiden puhtautena, terveytenä ja hyvänä kasvuna. Hyvälaatuinen kuivike sitoo itseensä myös ilman kosteutta ja ammoniakkia ja parantaa näin tuotantotilojen ilmanlaatua [1]. Käytettävällä kuivikkeella on merkitystä vasikoille, koska pieni vasikka makaa päivästä jopa 75 prosenttia. Toimivalla kuivituksella saadaan estettyä myös vasikoiden lämmönhukkaa. [4.]

Olki antaa parhaan suojan vasikalle

Kuivikemateriaaleista yleisimmin käytettyjä ovat olki, turve ja sahanpuru [4]. Lisäksi kuivikkeena voi käyttää esimerkiksi hiekkaa tai separoitua karjanlantaa. Eri kuivikkeilla on erilaisia ominaisuuksia, ja ne sopivatkin eri käyttökohteisiin. [1.] Paras kuivike vasikoille on olki, koska siihen vasikan on helppoa kaivautua ja lisäksi se on hyvä lämmöneriste. Olki onkin näiden ominaisuuksien puolesta oiva kuivike kylmiin vasikkatiloihin ja vastasyntyneille. [2.] Oljen laatu on tärkeää: sen tulisi olla mahdollisimman kuivaa ja pölytöntä. Märkä olki homehtuu herkästi varastossa, jolloin on vaarana, että vasikat ja hoitajat altistuvat homepölylle. Olki pitää saada kerättyä kuivana, jotta se toimii mahdollisimman hyvin kuivikkeena. [3.] Sitä ei voi käyttää, jos tilalla on lietelantajärjestelmä, mutta kestokuivikepohjiin ja yksittäiskarsinoihin olki soveltuu hyvin.

Kuva 1. Olki on oikein hyvä kuivike vastasyntyneelle ja yksilökarsinoihin. 

Turve on mainio imemään nestettä ja sitomaan ammoniakkia, mutta kestokuivikepohjassa se ei paksusti käytettynä kanna suurikokoisen naudan painoa [1]. Sitä käytetään myös oljen kanssa yhdessä kestokuivikepohjana, jolloin se kantaa eläimen painoa paremmin. Turve on pienijakoista ja helposti pölyävää. Puru soveltuu hyvin käytettäväksi lietelantajärjestelmän kanssa, ja vaalean värinsä ansiosta se lisää tilan valoisuuden tunnetta, mutta purulla ei ole kovin suurta nesteen sitomiskykyä [1]. Purun käyttöön voi liittyä karvojen lähtöä, jos sitä käytetään suoraan betonin päällä ja se on märkää [4]. Sekä puru että turve soveltuvat kuitenkin hyvin käytettäväksi lietelantajärjestelmän kanssa. Myös parsimatoilla ja -pedeillä ne toimivat mainiosti.

Tärkeintä kuivituksessa on se, että kuiviketta on tarpeeksi ja että se on kuivaa. Puhdasta kuiviketta tulee lisätä aina tarvittaessa, ja kuivikkeet tulee vaihtaa tarpeeksi usein. Kosteus ja lika tarjoavat taudinaiheuttajille suotuisat elinolot, mikä voi altistaa vasikoita sairastumisille. Märkä kuivike ei myöskään sido kosteutta ja ammoniakkia, ja kovasti pölyävät kuivikkeet aiheuttavat vasikoiden hengitysteiden ärsyyntymistä, mikä altistaa vasikat hengitystietulehduksille. [2.] Vasikkatilojen puhdistamisella ja kuivittamisella on merkittävä vaikutus vasikoiden terveyteen, ja tähän tulisikin vasikkatiloissa kiinnittää huomiota.

Kuivikkeen valinta on tilakohtainen asia

Tiloilla kuivikeominaisuuksien lisäksi kuivikevalintaan vaikuttavat tilan lannanpoistojärjestelmä sekä tilojen puhdistettavuus ja kuivikkeiden saatavuus. Oljen saatavuuteen voivat vaikuttaa esimerkiksi tilalla viljeltävät viljelykasvit. Joinakin vuosina olkea voi olla vähemmän, koska oljen paalaamisen aikaan tilalla voi olla käynnissä puinnit ja muut työt. Syksyllä myös sateita voi esiintyä niin, että oljen kuivana paalaamisen aikaikkuna kapenee.

Vasikkatilojen tulisi olla mahdollisimman helposti kuivitettavissa ja puhdistettavissa. Pintamateriaalin valinnassa tulee ottaa huomioon kuivitus ja puhdistus, jotta pinnat kestävät koneellista puhdistusta. Varsinkin uutta vasikkatilaa rakennettaessa ja vanhoja tiloja saneerattaessa kuivituksen koneellistamista kannattaa harkita. Koneellisella kuivituksella voidaan säästää työaikaa ja työn fyysinen kuormittavuus kevenee. Jos kuivitusta ei ole mahdollista tehdä koneellisesti, tilojen puhdistus tulisi muuten miettiä mahdollisimman helposti tehtäväksi.

Kuivike antaa vasikoille mahdollisuuden turvalliseen leikkiin

Parhaimmillaan kuivike on vasikoille leikkiväline ja innostaa vasikat leikkimään ryhmässä. Kirjoittaja on kuivituspuuhissa useamman kerran päässyt leikkivien vasikoiden keskelle ja nähnyt, kuinka leikki onnistuu turvallisesti, kun kuivike antaa hyvän pidon vasikan kirmailla tilavassa karsinassa. Kuivike varmistaakin turvallisen alustan vasikan telmiä, juosta ja huoltaa kehoa [2].

Kirjoittaja
Fiia Ritvanen
Projektiasiantuntija
Savonia-ammattikorkeakoulu

LÄHTEET
[1.] Alasuutari, Sakari ja Palva, Reetta 2014. Kuivitusopas. https://www.ett.fi/wp-content/uploads/2019/07/Kuivitusopas.pdf
[2.] Eläinten hyvinvoinnin tutkimuskeskus. Vasikka tarvitsee kuiviketta. https://www2.helsinki.fi/fi/tutkimusryhmat/elainten-hyvinvoinnin-tutkimuskeskus/vasikka-tarvitsee-kuiviketta
[3.] Hälli, Outi. Kuivikkeilla puhtautta ja terveyttä.  https://www.pellervo.fi/maatila/mp6_03/kuivike.htm
[4.] Katse vasikkaan! 2020. Mukava olo. Ternikasvattamon vasikkatilat. https://www.ett.fi/wp-content/uploads/2020/03/Toimivat-vasikkatilat.pdf

Kuivan ja kuuman kesän jälkipuinti, osa III: Lämpöä rakastavia tuhohyönteisiä ja kuivuudessa viihtyviä sienitauteja

Viime kesän kuivuudessa kasvustot olivat epätasaisia ja eriaikaisia ja kärsivät stressistä. Tällaiset vastustuskyvyltään heikot kasvustot ovat aina alttiimpia taudeille. Samaan aikaan lämmin sää oli omiaan vauhdittamaan tautien ja tuholaisten kehitystä. Kasvinsuojeluseuran Syyspuinti-tapahtumassa kuultiinkin mielenkiintoisia puheenvuoroja viime kasvukauden tuholais- ja tautihavainnoista.

Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Erja Huuselan mukaan viime kesänä vallitsivat hyvät edellytykset kasvintuhoojien lisääntymiselle: lämpö edisti tuhoojien kehitystä ja olot olivat otolliset myös migraatiolle. Edellisen talven leutouden ansiosta moni tuhooja myös kykeni talvehtimaan runsaslukuisena. Kirvat ovat tyypillisiä kuuman ja kuivan kesän voittajia. Kasvinnesteiden väkevöitymisen ansiosta niiden ravinnonsaanti helpottuu. Tuomikirvoja olikin runsaasti ja viljakirvojakin varsin paljon.

Kasvustoissa oli havaittavissa runsaasti myös muita tuhohyönteisiä. Osa viime kesän ongelmanaiheuttajista sen sijaan olivat varsin yllättäviäkin. Vaaksiaisen toukat syövät tavallisesti kuollutta kasvinjätettä, mutta runsaina esiintyessään ne käyttävät ravintonaan myös eläviä kasvinosia. Vaaksiaisten aiheuttamia juuristotuhoja oli nähtävissä alkukasvukaudesta etenkin syysvehnällä ja sokerijuurikkaalla. Vaaksiaisten runsauden taustalla ei kuitenkaan ollut viime kesän lämpö vaan edellisen syksyn märkyys ja leuto talvi. Härkäpapupiilokas sen sijaan on uusi tuholaislaji, joka hyötyy suoraan ilmaston lämpenemisestä ja sen suomista otollisista oloista kehittyä. Se on nimensä mukaisesti härkäpavun ja muiden palkokasvien tuholainen. Härkäpapupiilokasta havaittiin viime vuonna ensimmäistä kertaa runsaampana Suomesta.

Tähän asti sitä on havaittu meillä vain satunnaisena harhailijana. Sen kehityksen kannalta otollisia kesiä on todennäköisesti tulevaisuudessa yhä useammin ja härkäpavun sekä muiden palkokasvien viljelykin on yleistynyt, joten härkäpapu piilokas tuskin tulee meiltä enää mihinkään katoamaan.

Sienitautien ei ensimmäisenä uskoisi hyötyneen kuivuudesta. Sienitautejakin on kuitenkin moneen lähtöön ja erikoistutkija Marja Jalli Luonnonvarakeskuksesta kertoi kesän olleen otollinen etenkin tyvitaudeille: ne talvehtivat syysviljoissa, hyötyivät toukokuun kosteudesta, pärjäsivät keskikesän kuivassa ja lämpimässä eivätkä ne tarvitse sadepisaroita edes levitäkseen.

Härkäpapupiilokas on pieni (4-5 mm) kovakuoriainen. Sen läsnäolo on helpoin havaita toukkien siemenin kovertamista rei’istä.

Tyvitauteja esiintyi runsaasti sekä viljoilla että erikoiskasveilla. Tyvitautien esiintyminen on lisääntynyt viime vuosina, ja selkeästi ainakin yksipuolinen viljelykierto lisää vaurioita. Ruostesienet olivat tyvitautien ohella yleisiä, ja niiden aiheuttamia vaurioita oli nähtävissä jo aikaisessa vaiheessa. Leudot talvet edesauttavat ruostesienten esiintymistä, ja niiden esiintyminen onkin yleistynyt ja aikaistunut. Aikaisemmin alkava vioitus johtaa pahempiin vaurioihin ja suurempiin tappioihin.

Kasvustojen stressi näkyi selkeitten torajyvän esiintymisessä. Huonot kasvuolot kukinnan aikaan altistavat viljat torajyvän esiintymiselle. Tällä kertaa stressaavat olosuhteet osuivat nimenomaan ohran kukinnan aikaan, ja torajyvää oli ohralla normaalia enemmän. Hieman eri aikaan kukkivalla rukiilla puolestaan torajyvää oli vähän. Kasvustoissa näkyi runsaasti myös stressaavista olosuhteista tai vedensaannin vaikeuksien aiheuttamasta ravinnepuutoksesta johtuvia laikkuja. Niiden vaikutus satoon on kuitenkin vähäinen verrattuna vaikkapa lehtilaikkutaudin aiheuttamiin vaurioihin.

Mitä sitten ilmastonmuutokseen varautuminen tautien ja tuholaisten tapauksessa voisi olla? Kasvien vahvan ja terveen kasvun varmistaminen sekä puhtaan ja terveen siemenen käyttö ainakin kannattaa. Lajikevalinnoillakin voi vaikuttaa jonkin verran: lajikkeiden välillä on eroja niin tautien kuin stressinkin kestävyydessä. Kyntö vähentää väliaikaisesti esimerkiksi tyvitautien määrää, mutta pysyvämpi ehkäisytulos saadaan viljelykierron monipuolistamisella. Kyntöön verrattuna monipuolinen viljelykierto on uskoa ja pitkäjänteisyyttä vaativa ehkäisykeino. Se alkaa toimia tauteja ehkäisevästi kunnolla vasta viiveellä, kun maan pieneliöstö on ehtinyt muuttua. Samaan aikaan maan pintakerrosta ei pitäisi häiritä kyntämällä, mikäli toivoo saavansa monipuolisesta viljelykierrosta kaiken hyödyn irti.

Kärsivällisyys kuitenkin palkitaan monella tavalla. Monipuolinen viljelykierto nimittäin parantaa myös maan kasvukuntoa ja vesitaloutta ja varmistaa osaltaan sen kaikin puolin tärkeän vahvan ja terveen kasvun.

Tämä on viimeinen osa kolmiosaisesta artikkelisarjasta, jossa käsiteltiin viime kesän sääolosuhteiden vaikutuksia sadon laatuun ja määrään. Artikkeli on julkaistu osana Ilmastoturvallisuuden liiketoimintaverkosto -hanketta. Artikkelin tausta-aineistona on

Kasvinsuojeluseuran Syyspuinti-tapahtuma, joka järjestettiin yhteistyössä Savonia-ammattikorkeakoulun kanssa 2.11.2021. Tapahtuman tallenne on katsottavissa kokonaisuudessaan tästä klikkaamalla.


Inka Nykänen
inka.nykanen@savonia.fi
TKI-asiantuntija, luonnonvara-ala
Savonia-ammattikorkeakoulu