Onnistunut kuivitus antaa vasikoille turvallisen tilan kasvaa ja leikkiä

Vasikoiden viihtyisä kasvuympäristö on monen asian summa. Yksi vaikuttavista seikoista on vasikkatilojen kuivitus. Onnistunut ja vasikan tarpeiden mukainen kuivitus näkyy muun muassa vasikoiden puhtautena, terveytenä ja hyvänä kasvuna. Hyvälaatuinen kuivike sitoo itseensä myös ilman kosteutta ja ammoniakkia ja parantaa näin tuotantotilojen ilmanlaatua [1]. Käytettävällä kuivikkeella on merkitystä vasikoille, koska pieni vasikka makaa päivästä jopa 75 prosenttia. Toimivalla kuivituksella saadaan estettyä myös vasikoiden lämmönhukkaa. [4.]

Olki antaa parhaan suojan vasikalle

Kuivikemateriaaleista yleisimmin käytettyjä ovat olki, turve ja sahanpuru [4]. Lisäksi kuivikkeena voi käyttää esimerkiksi hiekkaa tai separoitua karjanlantaa. Eri kuivikkeilla on erilaisia ominaisuuksia, ja ne sopivatkin eri käyttökohteisiin. [1.] Paras kuivike vasikoille on olki, koska siihen vasikan on helppoa kaivautua ja lisäksi se on hyvä lämmöneriste. Olki onkin näiden ominaisuuksien puolesta oiva kuivike kylmiin vasikkatiloihin ja vastasyntyneille. [2.] Oljen laatu on tärkeää: sen tulisi olla mahdollisimman kuivaa ja pölytöntä. Märkä olki homehtuu herkästi varastossa, jolloin on vaarana, että vasikat ja hoitajat altistuvat homepölylle. Olki pitää saada kerättyä kuivana, jotta se toimii mahdollisimman hyvin kuivikkeena. [3.] Sitä ei voi käyttää, jos tilalla on lietelantajärjestelmä, mutta kestokuivikepohjiin ja yksittäiskarsinoihin olki soveltuu hyvin.

Kuva 1. Olki on oikein hyvä kuivike vastasyntyneelle ja yksilökarsinoihin. 

Turve on mainio imemään nestettä ja sitomaan ammoniakkia, mutta kestokuivikepohjassa se ei paksusti käytettynä kanna suurikokoisen naudan painoa [1]. Sitä käytetään myös oljen kanssa yhdessä kestokuivikepohjana, jolloin se kantaa eläimen painoa paremmin. Turve on pienijakoista ja helposti pölyävää. Puru soveltuu hyvin käytettäväksi lietelantajärjestelmän kanssa, ja vaalean värinsä ansiosta se lisää tilan valoisuuden tunnetta, mutta purulla ei ole kovin suurta nesteen sitomiskykyä [1]. Purun käyttöön voi liittyä karvojen lähtöä, jos sitä käytetään suoraan betonin päällä ja se on märkää [4]. Sekä puru että turve soveltuvat kuitenkin hyvin käytettäväksi lietelantajärjestelmän kanssa. Myös parsimatoilla ja -pedeillä ne toimivat mainiosti.

Tärkeintä kuivituksessa on se, että kuiviketta on tarpeeksi ja että se on kuivaa. Puhdasta kuiviketta tulee lisätä aina tarvittaessa, ja kuivikkeet tulee vaihtaa tarpeeksi usein. Kosteus ja lika tarjoavat taudinaiheuttajille suotuisat elinolot, mikä voi altistaa vasikoita sairastumisille. Märkä kuivike ei myöskään sido kosteutta ja ammoniakkia, ja kovasti pölyävät kuivikkeet aiheuttavat vasikoiden hengitysteiden ärsyyntymistä, mikä altistaa vasikat hengitystietulehduksille. [2.] Vasikkatilojen puhdistamisella ja kuivittamisella on merkittävä vaikutus vasikoiden terveyteen, ja tähän tulisikin vasikkatiloissa kiinnittää huomiota.

Kuivikkeen valinta on tilakohtainen asia

Tiloilla kuivikeominaisuuksien lisäksi kuivikevalintaan vaikuttavat tilan lannanpoistojärjestelmä sekä tilojen puhdistettavuus ja kuivikkeiden saatavuus. Oljen saatavuuteen voivat vaikuttaa esimerkiksi tilalla viljeltävät viljelykasvit. Joinakin vuosina olkea voi olla vähemmän, koska oljen paalaamisen aikaan tilalla voi olla käynnissä puinnit ja muut työt. Syksyllä myös sateita voi esiintyä niin, että oljen kuivana paalaamisen aikaikkuna kapenee.

Vasikkatilojen tulisi olla mahdollisimman helposti kuivitettavissa ja puhdistettavissa. Pintamateriaalin valinnassa tulee ottaa huomioon kuivitus ja puhdistus, jotta pinnat kestävät koneellista puhdistusta. Varsinkin uutta vasikkatilaa rakennettaessa ja vanhoja tiloja saneerattaessa kuivituksen koneellistamista kannattaa harkita. Koneellisella kuivituksella voidaan säästää työaikaa ja työn fyysinen kuormittavuus kevenee. Jos kuivitusta ei ole mahdollista tehdä koneellisesti, tilojen puhdistus tulisi muuten miettiä mahdollisimman helposti tehtäväksi.

Kuivike antaa vasikoille mahdollisuuden turvalliseen leikkiin

Parhaimmillaan kuivike on vasikoille leikkiväline ja innostaa vasikat leikkimään ryhmässä. Kirjoittaja on kuivituspuuhissa useamman kerran päässyt leikkivien vasikoiden keskelle ja nähnyt, kuinka leikki onnistuu turvallisesti, kun kuivike antaa hyvän pidon vasikan kirmailla tilavassa karsinassa. Kuivike varmistaakin turvallisen alustan vasikan telmiä, juosta ja huoltaa kehoa [2].

Kirjoittaja
Fiia Ritvanen
Projektiasiantuntija
Savonia-ammattikorkeakoulu

LÄHTEET
[1.] Alasuutari, Sakari ja Palva, Reetta 2014. Kuivitusopas. https://www.ett.fi/wp-content/uploads/2019/07/Kuivitusopas.pdf
[2.] Eläinten hyvinvoinnin tutkimuskeskus. Vasikka tarvitsee kuiviketta. https://www2.helsinki.fi/fi/tutkimusryhmat/elainten-hyvinvoinnin-tutkimuskeskus/vasikka-tarvitsee-kuiviketta
[3.] Hälli, Outi. Kuivikkeilla puhtautta ja terveyttä.  https://www.pellervo.fi/maatila/mp6_03/kuivike.htm
[4.] Katse vasikkaan! 2020. Mukava olo. Ternikasvattamon vasikkatilat. https://www.ett.fi/wp-content/uploads/2020/03/Toimivat-vasikkatilat.pdf

Kuivan ja kuuman kesän jälkipuinti, osa III: Lämpöä rakastavia tuhohyönteisiä ja kuivuudessa viihtyviä sienitauteja

Viime kesän kuivuudessa kasvustot olivat epätasaisia ja eriaikaisia ja kärsivät stressistä. Tällaiset vastustuskyvyltään heikot kasvustot ovat aina alttiimpia taudeille. Samaan aikaan lämmin sää oli omiaan vauhdittamaan tautien ja tuholaisten kehitystä. Kasvinsuojeluseuran Syyspuinti-tapahtumassa kuultiinkin mielenkiintoisia puheenvuoroja viime kasvukauden tuholais- ja tautihavainnoista.

Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Erja Huuselan mukaan viime kesänä vallitsivat hyvät edellytykset kasvintuhoojien lisääntymiselle: lämpö edisti tuhoojien kehitystä ja olot olivat otolliset myös migraatiolle. Edellisen talven leutouden ansiosta moni tuhooja myös kykeni talvehtimaan runsaslukuisena. Kirvat ovat tyypillisiä kuuman ja kuivan kesän voittajia. Kasvinnesteiden väkevöitymisen ansiosta niiden ravinnonsaanti helpottuu. Tuomikirvoja olikin runsaasti ja viljakirvojakin varsin paljon.

Kasvustoissa oli havaittavissa runsaasti myös muita tuhohyönteisiä. Osa viime kesän ongelmanaiheuttajista sen sijaan olivat varsin yllättäviäkin. Vaaksiaisen toukat syövät tavallisesti kuollutta kasvinjätettä, mutta runsaina esiintyessään ne käyttävät ravintonaan myös eläviä kasvinosia. Vaaksiaisten aiheuttamia juuristotuhoja oli nähtävissä alkukasvukaudesta etenkin syysvehnällä ja sokerijuurikkaalla. Vaaksiaisten runsauden taustalla ei kuitenkaan ollut viime kesän lämpö vaan edellisen syksyn märkyys ja leuto talvi. Härkäpapupiilokas sen sijaan on uusi tuholaislaji, joka hyötyy suoraan ilmaston lämpenemisestä ja sen suomista otollisista oloista kehittyä. Se on nimensä mukaisesti härkäpavun ja muiden palkokasvien tuholainen. Härkäpapupiilokasta havaittiin viime vuonna ensimmäistä kertaa runsaampana Suomesta.

Tähän asti sitä on havaittu meillä vain satunnaisena harhailijana. Sen kehityksen kannalta otollisia kesiä on todennäköisesti tulevaisuudessa yhä useammin ja härkäpavun sekä muiden palkokasvien viljelykin on yleistynyt, joten härkäpapu piilokas tuskin tulee meiltä enää mihinkään katoamaan.

Sienitautien ei ensimmäisenä uskoisi hyötyneen kuivuudesta. Sienitautejakin on kuitenkin moneen lähtöön ja erikoistutkija Marja Jalli Luonnonvarakeskuksesta kertoi kesän olleen otollinen etenkin tyvitaudeille: ne talvehtivat syysviljoissa, hyötyivät toukokuun kosteudesta, pärjäsivät keskikesän kuivassa ja lämpimässä eivätkä ne tarvitse sadepisaroita edes levitäkseen.

Härkäpapupiilokas on pieni (4-5 mm) kovakuoriainen. Sen läsnäolo on helpoin havaita toukkien siemenin kovertamista rei’istä.

Tyvitauteja esiintyi runsaasti sekä viljoilla että erikoiskasveilla. Tyvitautien esiintyminen on lisääntynyt viime vuosina, ja selkeästi ainakin yksipuolinen viljelykierto lisää vaurioita. Ruostesienet olivat tyvitautien ohella yleisiä, ja niiden aiheuttamia vaurioita oli nähtävissä jo aikaisessa vaiheessa. Leudot talvet edesauttavat ruostesienten esiintymistä, ja niiden esiintyminen onkin yleistynyt ja aikaistunut. Aikaisemmin alkava vioitus johtaa pahempiin vaurioihin ja suurempiin tappioihin.

Kasvustojen stressi näkyi selkeitten torajyvän esiintymisessä. Huonot kasvuolot kukinnan aikaan altistavat viljat torajyvän esiintymiselle. Tällä kertaa stressaavat olosuhteet osuivat nimenomaan ohran kukinnan aikaan, ja torajyvää oli ohralla normaalia enemmän. Hieman eri aikaan kukkivalla rukiilla puolestaan torajyvää oli vähän. Kasvustoissa näkyi runsaasti myös stressaavista olosuhteista tai vedensaannin vaikeuksien aiheuttamasta ravinnepuutoksesta johtuvia laikkuja. Niiden vaikutus satoon on kuitenkin vähäinen verrattuna vaikkapa lehtilaikkutaudin aiheuttamiin vaurioihin.

Mitä sitten ilmastonmuutokseen varautuminen tautien ja tuholaisten tapauksessa voisi olla? Kasvien vahvan ja terveen kasvun varmistaminen sekä puhtaan ja terveen siemenen käyttö ainakin kannattaa. Lajikevalinnoillakin voi vaikuttaa jonkin verran: lajikkeiden välillä on eroja niin tautien kuin stressinkin kestävyydessä. Kyntö vähentää väliaikaisesti esimerkiksi tyvitautien määrää, mutta pysyvämpi ehkäisytulos saadaan viljelykierron monipuolistamisella. Kyntöön verrattuna monipuolinen viljelykierto on uskoa ja pitkäjänteisyyttä vaativa ehkäisykeino. Se alkaa toimia tauteja ehkäisevästi kunnolla vasta viiveellä, kun maan pieneliöstö on ehtinyt muuttua. Samaan aikaan maan pintakerrosta ei pitäisi häiritä kyntämällä, mikäli toivoo saavansa monipuolisesta viljelykierrosta kaiken hyödyn irti.

Kärsivällisyys kuitenkin palkitaan monella tavalla. Monipuolinen viljelykierto nimittäin parantaa myös maan kasvukuntoa ja vesitaloutta ja varmistaa osaltaan sen kaikin puolin tärkeän vahvan ja terveen kasvun.

Tämä on viimeinen osa kolmiosaisesta artikkelisarjasta, jossa käsiteltiin viime kesän sääolosuhteiden vaikutuksia sadon laatuun ja määrään. Artikkeli on julkaistu osana Ilmastoturvallisuuden liiketoimintaverkosto -hanketta. Artikkelin tausta-aineistona on

Kasvinsuojeluseuran Syyspuinti-tapahtuma, joka järjestettiin yhteistyössä Savonia-ammattikorkeakoulun kanssa 2.11.2021. Tapahtuman tallenne on katsottavissa kokonaisuudessaan tästä klikkaamalla.


Inka Nykänen
inka.nykanen@savonia.fi
TKI-asiantuntija, luonnonvara-ala
Savonia-ammattikorkeakoulu

Kuivan ja kuuman kesän jälkipuinti osa II: Lämpö helli ikäviä kasvivieraita

Lämmin kesä suosi erityisesti eteläisiä rikkakasvilajeja. Viime kesänä jopa ilmiöksi nousi rikkakananhirssi: Siitä kertyi runsaasti uusia havaintoja ympäri maata. Lisäksi edellisvuosista poiketen sitä oli paikoitellen peltolohkoilla runsaasti.

Ruotsinkielisen neuvontajärjestön NSL:n kasvinsuojelututkija Lotta Poikolainen piti Kasvinsuojeluseuran Syyspuinti-tapahtumassa esityksen rikkakananhirssistä ja kokonaisvaltaisesta rikkakasvien hallinnasta. Terho Hyvönen Luonnonvarakeskus Lukesta puolestaan kertoi hiljattain meille saapuneista koisokasveista kehtokoisosta ja mustakoisosta, jotka niin ikään nauttivat pitkästä lämpimästä kasvukaudesta.

Yksivuotinen rikkakananhirssi on maailmalla yksi pahimmista rikoista, ja se hyötyy ilmastonmuutoksesta, sillä se on C4-kasvi, eli se kykenee yhteyttämään tehokkaasti lämpimässä. Suurin osa viljelykasveista kuin myös rikkakasveista kuuluu C3-kasveihin, joilla yhteyttämisen tehokkuus laskee radikaalisti kuivalla ja kuumalla säällä. Rikkakananhirssi on monella tapaa ikävä rikkakasvi: se on vahva ja kookas kilpailija, jolla on suuri siementuotanto ja jopa kymmenen vuotta maassa säilyvät siemenet.

Viime kesän ennätysmäinen havaintomäärä selittyy Poikolaisen mukaan maan poikkeuksellisella lämpenemisellä. Siemeniä on todennäköisesti ollut maassa jo pitkään, mutta kasvi vaatii korkean itämislämpötilan. Helteiden kuumentamassa maassa siemenet itivät runsain mitoin. Kun kuivuus vielä vaivasi viljelykasveja pitäen kasvustot harvoina, rikkakananhirsillä oli tilaa kasvaa. Siemenet tulevat pellolle alun perin siemenseoksien mukana, työkoneissa sekä lannan mukana, mutta kerran pellolle päädyttyään rikkakananhirssi tuottaa valtavat määrät siementä maaperän siemenpankkiin. On erittäin todennäköistä, että rikkakananhirssistä tulee meilläkin merkittävä riesa.

Rikkakananhirssi tuottaa valtavat määrät maassa pitkään säilyviä siemeniä.

Myös kehtokoiso ja mustakoiso ovat yksivuotisia, ja ne tarvitsevat korkean lämpötilan taimettumiseen, joskaan ei yhtä korkeaa kuin rikkakananhirssi. Ne eivät pärjää kilpailussa viljoille, mutta rivikasvien, kuten porkkanan ja perunan, viljelyssä ne ovat ongelmallisia. Etenkin kehtokoiso valloitta tilaa tehokkaasti. Ne aiheuttavat ongelmia myös tuoreherneen viljelyssä: myrkylliset marjat muistuttavat herneitä. Koisokasveina ne voivat toimia isäntäkasvina myös useille muille perunan taudeille. Kehtokoison tiedetään toimivan perunaruton isäntäkasvina ja mahdollistavan perunanviljelyssä erityisen ongelmallisten munaitiöiden tuotannon. Toisin kuin rikkakananhirssi mustakoiso ja kehtokoiso eivät onneksi ehdi kovin hyvin kypsyttämään siemeniään meidän kasvukaudellamme. Ilo voi jäädä kuitenkin lyhyeksi. Luonnonvalinta voi jalostaa oloihimme sopivan kannan nopeastikin, ja kasvukausien ennustetaan meillä pitenevän ilmaston muuttuessa.

Ilmaston muuttuminen tulee siis näkymään rikkakasveissakin. Entistä pidemmät ja lämpimämmät kasvukaudet tarkoittavat nykyään eteläisten rikkakasvien levinneisyysalueiden ja menestymisvyöhykkeiden siirtymistä kohti pohjoista. Uusia lajeja tulee ja osa harvalukuisista tulokkaista runsastuu. Jo mainittujen lisäksi rikkapuntarpää, pantaheinät sekä viherrevonhäntä todennäköisesti tulevat valtaamaan alaa. Ilmastonmuutos voi vaikuttaa myös sään ääri-ilmiöinä: viime kesänä kuivuus näivetti viljelykasveja ja antoi ikävästi tilaa rikkakasveille, mutta yhtä lailla liiallisten sateiden vaivaama kasvusto mahdollistaa rikkojen riehaantumisen. Uusien rikkakasvien torjunnassa on luonnollisesti aina omat niksinsä.

Rikkakananhirssi itää myöhään ja kehittää helposti resistenssin torjunta-aineille. Koisoihin tarvitaan tarkkaan valitut aineet. Yksi osa ilmastoturvaa tilalla on opetella tunnistamaan tulokaslajit, jotta torjuntakeinot osataan valita ja ajoittaa oikein. Toki oikein noheva saa havainnoinnilla myös ainakin hidastettua tulokaskasvien asettumista pellolleen.

Nyt on puhuttu paljon kasveista. Seuraavassa ja viimeisessä osassa siirrytään toisenlaisten elävien pariin, sillä vuorossa on asiaa kasvitaudeista ja -tuholaisista.

Tämä on toinen osa kolmiosaisesta artikkelisarjasta, jossa käsitellään viime kesän sääolosuhteiden vaikutuksia sadon laatuun ja määrään. Artikkeli on julkaistu osana Ilmastoturvallisuuden liiketoimintaverkosto -hanketta. Artikkelin tausta-aineistona on Kasvinsuojeluseuran Syyspuinti-tapahtuma, joka järjestettiin yhteistyössä Savonia-ammattikorkeakoulun kanssa 2.11.2021. Tapahtuman tallenne on katsottavissa kokonaisuudessaan klikkaamalla tästä.

Inka Nykänen
inka.nykanen@savonia.fi
TKI-asiantuntija, luonnonvara-ala
Savonia-ammattikorkeakoulu

Kuivan ja kuuman kesän jälkipuinti osa I: Kevätviljat kärsivät eniten

Nyt talvella on aikaa katsoa taaksepäin kuluneeseen kasvukauteen. Kesäkuun loppu ja koko heinäkuu olivat tavanomaista vähäsateisempia ja lämpimämpiä lähes koko Suomessa, eikä Pohjois-Savo ollut poikkeus. Sateiden suhteen tosin pienipiirteistä alueellista vaihtelua oli paljon, sillä paikallisia kuuroja saatiin jonkin verran. Monin paikoin koettiin kuitenkin puolentoista kuukauden sateeton jakso yhdistettynä helteisiin.

Viileään kasvukauteen sopeutuneet viljelykasvimme olivat kovilla viimeistään siinä vaiheessa, kun maa kuivui ja kasvi joutui sulkemaan lehtiensä ilmaraot: kun haihdunta on minimissä, lehtien lämpötila nousee liiaksi. Myös ravinteiden otto häiriytyy, kun vesi ei liiku. Sillä, mihin kasvin kasvuvaiheeseen kuiva ja lämmin jakso ajoittuu, on kuitenkin iso merkitys. Samoin eri viljelykasvilajien ja -lajikkeiden kuivuuden- ja kuumudenkesto vaihtelee. Miten kesän säät näkyivät sadon määrässä ja laadussa? Mitkä kasvit olivat viime kesän häviäjiä? Entä voittajia?

Kasvinsuojeluseuran Syyspuinti-tapahtumassa Mikko Saastamoinen ja Rauno Savolainen ProAgria Itä-Suomesta kertoivat viime kesän satokuulumiset Pohjois-Savosta. Varsinkin kevätviljat kärsivät kuivuudesta ja sadot jäivät vaatimattomiksi, joskin laadultaan ne olivat hyviä. Kokonaisuutena arvioiden sato oli viime kesänä arviolta 40–60 % normaalista. Kevätviljojen sadoissa oli kuitenkin suurta vaihtelua: osa lohkoista jätettiin suosiolla puimatta, kun taas jossain saatiin normaali sato. Maalaji ja kuurosateiden osuminen kohdalle vaikuttivat, mutta myös kylvöajankohta. Ensimmäisten ja viimeisten kylvöjen välille tuli sadejakson vuoksi pitkä väli. Epätavallisen myöhään kylvetyistä ohrista saatiin parhaimmillaan erittäin hyvä sato. Samoin syysviljat kärsivät kevätviljoja vähemmän epätavallisesta kesästä.

Kuivuus osui noilla kasveilla kehityksen kannalta parempaan jaksoon. Syysviljojen lisäksi kuivuudesta selvisivät parhaiten syväjuuriset sekä monivuotiset viljelykasvit. Esimerkiksi timotein ja nurminadan siemensadot olivat hyvät ja puna-apila tuotti seosnurmissa hyvin.

Syväjuurisista rypsi tosin oli poikkeus: kukinta eteni liian nopeasti ja sato jäi heikohkoksi.Monivuotisista kasveista suurin viljelyala on nurmilla, joista Saastamoinen kertoi tarkemmin. Vaikka nurmet yleisestikin pärjäsivät viljoja paremmin, nimenomaan monilajiset nurmet tuottivat parhaiten. Sadot olivat parhaita multavilla mailla.

Ensimmäinen säilörehusato oli vielä erittäin hyvä määrältään ja laadultaan. Toinen sato oli kuivuuden vuoksi heikko, mutta kolmannesta saatiin jopa normaalia parempi sato. Siinä missä vakiintuneet nurmet selvisivät kuivuudesta kohtuudella, tänä vuonna perustetut nurmet kärsivät kuivuudesta. Nekin onneksi näyttivät syksyyn mennessä paremmilta. Etenkin suojaviljan alle perustetut nurmet olivat toipuneet hyvin kesän koettelemuksista.

Syväjuurista puna-apilaa eivät vähäiset sateet juuri haitanneet.

Ilmastonmuutoksen vaikutuksesta hellejaksot todennäköisesti yleistyvät ja pidentyvät. Lisäksi kesällä sateet todennäköisesti ajoittuvat nykyistä epätasaisemmin, vaikka keskimääräisen sademäärän ennustetaan jonkin verran nousevan. Viime kesän ilmiö, jossa kuuden viikon sateettoman kauden jälkeen saatiin paikoitellen muutamassa päivässä kuukauden sademäärä, voi siis tulevaisuudessa olla entistä yleisempi.

Syväjuuriset sekä monivuotiset kasvit ja syyskylvöiset tuottivat viime kesän oloissa parhaiten. Suomen kasvukauden säille on kuitenkin tyypillistä myös tulevaisuudessa suuri vuosien välinen vaihtelu. Kun etukäteen ei voi tietää tuleeko kesästä kylmä ja sateinen, kuuma ja kuiva vaiko jotain ihan muuta, monipuolinen viljelykierto on hyvä keino varautua epävarmuuteen. Monipuolisessa kierrossa todennäköisesti aina jokin kasveista tai lajikkeista menestyy.

Tavanomaisesta poikkeava sää näkyi myös rikkakasveissa. Siitä lisää tämän jälkipuinnin seuraavassa osassa.
Tämä on ensimmäinen osa kolmiosaisesta artikkelisarjasta, jossa käsitellään viime kesän sääolosuhteiden vaikutuksia sadon laatuun ja määrään.

Artikkeli on julkaistu osana Ilmastoturvallisuuden liiketoimintaverkosto -hanketta. Artikkelin tausta-aineistona on Kasvinsuojeluseuran Syyspuinti-tapahtuma, joka järjestettiin yhteistyössä Savonia-ammattikorkeakoulun kanssa 2.11.2021.

Tapahtuman tallenne on katsottavissa kokonaisuudessaan klikkaamalla tästä.

Lähteenä käytetty myös ilmasto-opasta, jonne pääset klikkaamalla tästä.


Inka Nykänen
inka.nykanen@savonia.fi
TKI-asiantuntija, luonnonvara-ala
Savonia-ammattikorkeakoulu

Vasikoiden pitopaikkoihin panostaminen tuo hyvinvointia ja säästöä

Vasikoiden olosuhteisiin panostamalla varmistetaan suomalaisen maidontuotannon jatkuminen kilpailukykyisenä ja turvataan terveet lähtökohdat myös kasvavalle lihanaudalle. Vasikoiden kasvuun ja terveyteen vaikuttavat oleellisesti vasikalle tarjottava ravinto ja hyvä hoito, mutta myös vasikkalan olosuhteet. Olosuhteisiin kuuluvat ilmastoinnin säätö, ilman liikenopeus, lämpötila, kosteus, kaasut, pöly, melu ja valaistus. Siinä missä hyvälaatuinen ja tarpeeksi suuri annos ternimaitoa heti syntymän jälkeen antaa vasikalle immuniteetin, hyvät olosuhteet tukevat vasikan terveenä pysymistä.

Vasikka saa ensimmäisen kosketuksensa ympäristöön poikimatilanteessa. Poikimisympäristön tulisi olla hyvin ilmastoitu, kuivitettu, puhdas ja tilava. Vasikka pitäisi siirtää ensimmäisiksi viikoiksi puhtaaseen ja desinfioituun yksittäiskarsinaan ja sieltä ryhmäkarsinaan viimeistään kahdeksan viikon ikäisenä. Vasikoiden ryhmäkoko on hyvä pitää tarpeeksi pienenä, ja onkin tutkittu, että vasikat sopeutuvat parhaiten 6–9 vasikan ryhmiin. Liian suuret ryhmäkoot lisäävät tautipainetta. Sopivan ryhmäkoon lisäksi vasikat tarvitsevat tarpeeksi makuutilaa. Tilan on oltava hyvin kuivitettu ja pintojen helposti puhdistettavat.

Tutkimuksissa suositellaan, että alle kahden kuukauden ikäinen vasikka tulisi kasvattaa täysin erillisessä ilmatilassa, koska vanhemmista eläimistä peräisin olevat ilmavälitteiset infektionaiheuttajat altistavat vasikoita sairauksille. Monella maitotilalla vasikat kuitenkin vielä kasvavat lehmien kanssa samassa tilassa. Vasikoiden vaatimat olosuhteet eivät myöskään täysin vastaa olosuhteita, joissa aikuisia nautoja pidetään. Esimerkiksi aikuisen naudan sisälämpötilan optimi on 5–15 astetta, kun taas pienelle vasikalle paras sisälämpötila on 15–25 astetta.

Sisäilman laadulla on suuri vaikutus varsinkin juottoikäisten terveyteen. Hyvä ilmanlaatu vasikkatiloissa vähentää hengitystietulehduksia ja riittävä ilmanvaihto poistaa ilmassa olevaa pölyä, kosteutta, lämpöä ja ummehtunutta ilmaa. Suuri veto ja liiallinen ilmankosteus heikentävät lämmön tunnetta ja altistavat vasikoita sairauksille. Ilmanvaihtoon on monia erilaisia ratkaisuja rakennuksesta riippuen, ja vanhempiin rakennuksiin voi investoimalla saada paremman ilmanvaihdon, kunhan ilmanvaihdon ongelmat tunnistetaan.

Tekstin lähteenä on käytetty Vasikkatilat kuntoon -hankkeen aikana laadittua kirjallisuuskatsausta, jonka voit käydä lukemassa osoitteesta https://vasikkatilat.savonia.fi/vasikoiden-olosuhteet. Kirjallisuuskatsauksesta löydät lisää tietoa vasikoiden pitopaikan olosuhdevaatimuksista ja tarkemmista olosuhteiden viitearvoista. Vasikkatilat kuntoon -hanke on Savonia-ammattikorkeakoulun hallinnoima hanke, jossa ovat osatoteuttajina Centria-ammattikorkeakoulu ja Luonnonvarakeskus. Hanketta rahoittaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020.


Fiia Ritvanen
Projektiasiantuntija
Savonia-ammattikorkeakoulu

ISOBUS-väylän hyödyntäminen Pohjois-Savon alueella

ISOBUS-väylä on ISOBUS-standardia noudattava tiedonsiirtoväylä, jonka avulla traktori ja työkone kommunikoivat keskenään, yleensä jopa riippumatta siitä, ovatko koneet samanmerkkisiä vai ei. Tämä mahdollistaa sen, että työkonetta voidaan ohjata traktorin omalta näytöltä. Mutta paljonko tätä tekniikkaa hyödynnetään Pohjois-Savon alueella? Entä mitkä asiat ovat esteenä ISOBUS-väylän laajemmalle hyödyntämiselle?

Osana SavoFarm-hanketta agrologiopiskelijat tekivät vuoden 2021 alussa selvityksen ISOBUS-väylien käytöstä Pohjois-Savon alueella. Tavoitteena oli kartoittaa ISOBUS-väylällisten koneiden käytön laajuutta ja käyttökohteita. Lisäksi tavoitteena oli selvittää maatiloiden ja urakoitsijoiden valmiutta hankkia ja käyttää ISOBUS-väylää hyödyntäviä työkoneita. Selvitys tehtiin Webropol-kyselynä, joka jaettiin eri kanavien kautta Pohjois-Savon maatalousyrittäjille ja niiden työntekijöille.

Kyselyyn vastasi 34 henkilöä, joista suurin osa oli Pohjois-Savon alueelta. Vastauksia tuli kaikista ikäluokista, ja suurin osa vastaajista oli 46–50-vuotiaita. Isoin osa vastaajista oli päätoimisia maaseutuyrittäjiä, joiden tilakoko oli yli 50 eläinyksikköä. Noin kolmasosa vastaajista teki urakointia sivutoimisena tai päätoimisena. Suurimmalla osalla vastaajista ei ollut traktoria, jossa on ISOBUS-väylä. 4–7 vuotta vanhoissa nurmityökoneissa, kuten paalaimissa ja noukinvaunuissa, oli eniten käytössä ISOBUS-väyliä. Nurmityökoneissa oli myös ollut pisimpään käytössä ISOBUS-väylä verrattuna muihin työkoneisiin. Seuraavaksi eniten ISOBUS-väyliä on ollut käytössä kasvinsuojelu- ja lannoituskoneissa.

KUVIO 1. ISOBUS-väylällisen työkoneen käyttötarkoitus ja ikä. Palkit ilmaisevat prosenttiosuuden vastaajista.


Vaikka tällä hetkellä väylän hyödyntäminen ei ollut suurta, ISOBUS-väylän tarjoamat mahdollisuudet kuitenkin kiinnostivat suurinta osaa vastaajista. Lannoitus- ja kasvinsuojelutyökoneissa ISOBUS-väylän hyödyntäminen kiinnosti suurinta osaa vastaajista joko paljon tai huomattavasti. Näissä koneissa väylästä onkin etua, sillä väylää voi hyödyntää esimerkiksi täsmälevitykseen. Toisaalta sen avulla kone tunnistaa, mihin lannoitetta tai kasvinsuojeluainetta on jo levitetty, ja kone siten osaa katkaista näissä kohtaa levityksen. Nosto- ja istutuskoneissa kiinnostus hyödyntää ISOBUS-väylää oli vähäisintä. Hyvin harvaa vastaajaa ei kiinnostanut käyttää ISOBUS-väylää missään laitteessa.

KUVIO 2. Kiinnostus ISOBUS-väylällisiin työkoneisiin. Palkit ilmaisevat prosenttiosuuden vastaajista.


Suurin osa vastaajista koki hinnan suurimmaksi esteeksi hankkia ISOBUS-väylää hyödyntävää tekniikkaa. Seuraavaksi suurimmiksi esteiksi nousivat eri-ikäisten päivitysten yhteensopivuusongelmat sekä yhteensopivuusongelmat traktorin ja työkoneen kanssa. Esimerkiksi joidenkin merkkien laitteiden näytöllä ei voi ohjata toisen merkkistä työkonetta, vaan kaikkien laitteiden ja koneiden tulee olla samaa merkkiä, ISOBUS-väylästä huolimatta.

Selvityksen perusteella ISOBUS-väylän hyödyntäminen traktoreissa ja työkoneissa kiinnostaa maatalousyrittäjiä ja muita työntekijöitä Pohjois-Savon alueella. Väylä ei toistaiseksi ole laajassa käytössä alueella, mutta väylää hyödyntävien käyttäjien kokemukset olivat pääosin positiivisia. Mikäli ISOBUS-väylällisten laitteiden ja koneiden hinnat laskevat tulevaisuudessa, yhä useampi saattaisi väylää hyödyntää.


Iida Pulkkinen
Testausinsinööri
SavoFarm 4.0 -hanke
Savonia-ammattikorkeakoulu

Nurmentuotanto Pohjois-Savossa kasvukaudella 2021 ja kokemuksia nurmen perustamisesta

Terve nurmikasvusto tuottaa hyvän sadon, sitoo hiiltä ja lisää pellon kasvukuntoa. Viljelijän kannattaa tavoitella mahdollisimman tiheää ja tervettä kasvustoa maan päällä ja pyrkiä takaamaan juuristolle hyvät olosuhteet, jolloin myös pellon kasvukunto paranee. Oheisessa blogissa käydään läpi vuoden 2021 havaintoja Pohjois-Savon nurmikasvustoista sekä annetaan vinkkejä hyvän nurmikasvuston perustamiseen. Havainnot kasvukauden nurmikasvustosta Pohjois-Savossa ovat tehneet ProAgrian kasviasiantuntijat.

Nurmikasvustoista parhaiten vuonna 2021 tuotti satoa monilajiset seokset sekä peltolohkot, joilla oli riittävästi kosteutta. Kasvustoissa oli jonkin verran rikkakasveja, ja havaitut rikat vaihtelivat osittain maalajista ja osittain kasvuston iästä riippuen. Vasta perustetut lohkot kärsivät mm. jauhosavikasta sekä kuivuudesta. Suojaviljan alle kylvetyt nurmet saattoivat selviytyä kuivuudesta paremmin.

Vanhemmista kasvustoista löytyi mm. voikukkaa, kylänurmikkaa ja juolavehnää. Torjunnan ajoitusta viljelijä joutui harkitsemaan peltolohkon ja sääolosuhteet huomioiden.

Nurmikasveilla kuivuus vaivasi osaa lohkoista. Etenkin juuri perustetut nurmilohkot saattoivat palaa kesän kuumuudessa. Ensimmäinen nurmisato oli Pohjois-Savossa hyvä, mutta toinen sato kärsi kuivuudesta. Toinen nurmisato jäikin ensimmäistä satoa heikommaksi, kun taas kolmas sato oli hyvä.

Vinkkejä nurmen laadukkaaseen satoon

Nurmen perustaminen kannattaa tehdä hyvin. Riittävä siemenmäärä ja tasainen kylvöjälki ovat perusta tiheälle kasvustolle. Täystiheä kasvusto kilpailee tehokkaasti rikkakasveja vastaan, ja sato on mahdollista saada lajikkeen satopotentiaalin mukaisesti. Kasvuolosuhteet vaihtelevat vuosittain, ja nurmiseoksilla voi parantaa edellytyksiä selviytyä eri olosuhteissa. Esimerkiksi apila nurmiseoksessa sitoo typpeä ja lisää maan kasvukuntoa. Apila on vaativa kasvinsuojelun suhteen, eli apilakasvusto kannattaa huomioida torjunta-aineita valittaessa. 

Mikäli rikkakasveja on torjuttava, kasvinsuojelu kannattaa tehdä mieluiten myöhään illalla, yöllä tai aikaisin aamulla. Tuuli ja sade heikentävät torjunta-aineiden vaikutusta, ja torjunta-aine voi kulkeutua kohdekasvista pois. Kuumuus lisää kasvinsuojelun aiheuttamaa stressiä ja voi aiheuttaa tuhoja kasvustolle. Huomioi pölyttäjät tekemällä ruiskutus silloin, kun pölyttäjät eivät lennä. Ilmoita ruiskutuksista lähialueen tarhaajille. Näin vältetään kasvinsuojelun mahdolliset tuhot.

Kannattaa tarkkailla talvehtimisen onnistumista heti keväällä ja valmistautua täydennyskylvöön tarvittaessa. Täydennyskylvö kannattaa tehdä, kun olosuhteet ovat hyvät. Mikäli pellon kasvukunto on huono tai on hyvin kuivaa, täydennyskylvö ei välttämättä onnistu.

Piia Kekkonen
VarmaNurmi-hankkeen työntekijä ja kasvintuotannon tuntiopettaja
Savonia-ammattikorkeakoulu

Blogi tuotettu VarmaNurmi-hankkeelle.

FarmGas-PS 2 – biokaasua maatiloilta liikenteeseen

Miten biokaasua voidaan tuottaa hajautetusti maatiloilla ja hyödyntää keskitetysti paineistettuna tai nesteytettynä? – FarmGas-PS 2 -hanke luo siihen pohjoissavolaisen toimintakonseptin. Hankkeessa testataan myös biokaasumädätteestä ja raakalietteestä separoidun kuivajakeen käyttöä lypsylehmien kuivikkeena.  

FarmGas-PS 2:ssa luodaan toimintakonsepti, jossa biokaasu tuotetaan hajautetusti maatiloilla tai maatilojen yhteisissä biokaasulaitoksissa. Konseptissa raakabiokaasu tai jalostettu biokaasu myydään ajoneuvokaasun (biometaanin) jakelijalle. Silloin ajoneuvokaasun jakelupisteen kapasiteettia voidaan lisätä myös raskaan liikenteen tarpeisiin.

Toimintakonsepti huomioi taloudellisten näkökulmien lisäksi biokaasulaitoksen tekniset ratkaisut, kuten biokaasun erilaiset jalostus-, nesteytys- ja kuljetusvaihtoehdot.

Toimintakonseptia verrataan tilanteeseen, jossa mukana ei olisi ulkopuolista ajoneuvokaasun jakelijaa. Biokaasulaitos toimisi silloin tilan tai tilojen yhteisenä laitoksena ja tuottaisi lämpöä, sähköä tai ajoneuvokaasua, mutta liikennekaasu myytäisiin laitoksella toimivasta jakelupisteestä.

Tilakohtaisten biokaasulaitosten liiketoimintamallit luodaan olemassa olevien pohjoissavolaisten maatilayritysten tietojen avulla. Pilottiyrityksille lasketaan biokaasulaitoksen tuottojen lisäksi laitoksen investointi- ja käyttökulut. Myös ravinteiden kierrätys huomioidaan.

Laskelmien pohjalta luotava toimintakonsepti julkaistaan kevään 2022 aikana. ”Pohjois-Savossa on oltu kiinnostuneita biokaasun tuotannosta jo pitkään. Hankkeessa tehtäviä skenaarioita voidaan hyödyntää maatilojen biokaasuinvestointien tukena sekä Pohjois-Savossa että muualla Suomessa”, sanoo johtava tutkija Saija Rasi Luonnonvarakeskuksesta.

Paikalliset näkemykset esille

Toimintakonseptin lisäksi hankkeessa tutkitaan biokaasun kasvuedellytyksiä Pohjois-Savossa.  Biokaasun tuotanto ei yksinään riitä. Myös kaasun jakelijoiden, ostajien ja hallinnon näkemykset biokaasupolitiikasta ovat tärkeitä sekä tuotannon vakiinnuttamisessa että kysynnän luomisessa. FarmGas-PS 2 pyrkii tuomaan näitä näkemyksiä yhteen ja selvittämään, miten biokaasun käyttöä olisi mahdollista kasvattaa. Hankkeessa haastatellaan viljelijöitä, biokaasun käyttäjiä ja hallinnon edustajia.

Tilatestauksia separoidun kuivajakeen kuivikekäytölle

Hankkeessa kehitetään biokaasuntuotannossa syntyvästä mädätteestä ja raakalietelannasta separoidun kuivajakeen kuivikekäyttöä. Kuivajakeen lisämateriaalina testataan muun muassa biohiiltä, metsäteollisuuden sivutuotteena syntyvää kuitupuristetta ja pajuhaketta.  Selvitettäviä kohteita on kuivikemateriaalin käytettävyys ja vaikutus eläinterveyteen. Kokeet tehdään aluksi Savonian laboratoriossa ja Luke Maaningan tutkimusnavetassa, ja myöhemmin myös pohjoissavolaisilla nautatiloilla.  Erityisesti mielenkiinnon kohteena on kuivikekonseptin soveltuvuus uusien navetoiden kestokuivikealueille.

Lisätietoja FarmGas-PS 2 -hankkeesta löydät verkkosivuilta https://www.luke.fi/projektit/farmgas-ps-2/ tai projektipäälliköltä Saija Rasilta (saija.rasi@luke.fi). Projektin etenemistä voit seurata myös Luke Maaninka- ja Agrologiksi Savoniassa -Facebook ja Instagram-tilien kautta sekä Twitterissä aihetunnisteella #FarmGasPS. FarmGas-PS 2 – Kohti biokaasutuotannon käyttöönottoa lypsykarjatiloilla Pohjois-Savossa II -hanke toimii ajalla 1.6.2021–30.8.2023.

Luonnonvarakeskuksen ja Savonia-ammattikorkeakoulun toteuttamaa hanketta rahoittaa Euroopan unionin aluekehitysrahasto Pohjois-Savon liiton kautta. Mukana kehitystyössä ovat myös Kiuruvesi, Kuopio, Iisalmi, Vieremä, Pielavesi, Lapinlahti, Sonkajärvi ja Siilinjärvi sekä Valio Oy, MTK Pohjois-Savo, SKAL Itä-Suomi ry, Savon Voima ja Stora Enso.

Kirjoittajat :
Salla Ruuska, Savonia-ammattikorkeakoulu
Saija Rasi, Elina Virkkunen, Auvo Sairanen, Kalle Aro ja Ville Pyykkönen, Luonnonvarakeskus

Tavalla ja toisella lehmät laitumelle

Laiduntamistapojen kirjo on maitotiloilla laajempi kuin takavuosina, jolloin laiduntaminen tarkoitti koko kesäajan ruokinnan perustaa. Kun lehmiä nyt on kahdenkymmenen sijaan kaksikin sataa, ei laiduntaminen tarkoita samaa kuin ennen.

Siilinjärveläisellä Tiina Nyyssösen ja Jari Eskelisen tilalla laidunnus tarkoittaa tilan sadalle lehmälle kesäisin avoinna olevia navetan ovia vuorokauden ympäri. Käytössä on noin viisi hehtaaria kolmeen lohkoon jaettuna. Laitumella ei juuri ole ruokinnallista merkitystä: seosrehua on tarjolla navetassa jatkuvasti.

Lehmät kulkevat laitumelle vapaasti navetan sivuovesta, laidunporttia ei ole käytössä eikä sille koeta olevan tarvetta. Nykyisen navetan valmistuttua tilalla kokeiltiin ensin ovien avaamista laitumella aamutöiden aikana, mutta se aiheutti ruuhkan lypsyrobotille myöhemmin päivällä. Ovien auettua koko karja säntäsi ulos ja tuli yhtä aikaa sisälle muutaman tunnin kuluttua. Kun ovi jätettiin auki ympäri vuorokauden, käynnit laitumella tasoittuivat eikä lypsylle ole ruuhkaa tai viiveitä.

Kuva: Eeva-Kaisa Pulkka

Kaavilla, Virpi ja Pauli Tirkkosen tilalla puolestaan toimii paremmin juuri rajoitettu pääsy laitumelle. Ovi avataan aamutöiden päätteeksi noin yhdeksältä ja lehmät pääsevät vapaasti ulos. Päivätarkastuksen yhteydessä yhden maissa iltapäivällä laiduntajat ovat tulleet sisälle ja ovi laitetaan kiinni. Haettavia on yksittäisiä vain syksyn viileinä, kuivina päivinä.

Laiduntamisessa seurataan säätä – yksittäinen sateinen päivä ei haittaa, mutta laidunten säästämiseksi ovi pidetään kiinni pidempien sadejaksojen aikana. Keväällä laidunnus aloitetaan heti pellon kuivuttua toukokuussa ja jatketaan syksyllä mahdollisimman pitkään säitä seuraten.

Molempien karjojen maitotuotos on korkea, eikä laidunnuksen ole havaittu sitä ainakaan vähentävän. Solumäärien nousut laidunnuksen takia ovat hetkellisiä ja lieviä. Keskisiteen repeämiä voi sattua, mutta nekin ovat harvinaisia.

Yksi keino ehkäistä näitä riskejä on varmistaa, että ovien avautuessa on edellisestä lypsystä kulunut mahdollisimman vähän aikaa. Laiduntavan robottitilan emäntä pitää rajana kymmentä tuntia.

Kuva: Eeva-Kaisa Pulkka

Pielavetinen Janne Pietikäinen ja vieremäläiset Laura Kauhanen ja Henri Remes lypsävät lehmänsä lypsyasemalla. Pietikäisellä ovi laitumelle on auki lypsyaikoja lukuun ottamatta ja laitumet lähtevät säteittäin navetan päädystä, jotta kulku eri lohkoille on lehmille helppoa. Umpilehmät kulkevat vapaasti omalle laitumelleen toisesta ovesta.

Vieremällä navetta on uusi eikä kaikkia pihatöiden järjestelyjä ole vielä ehditty tehdä. Lehmät joutuvat toistaiseksi vielä hieman kiertämään, mutta suunnitelmissa on järjestää laidunnus siten, että lehmillä on vapaa kulku laitumelle.

Kuva: Eeva-Kaisa Pulkka

Laitumen nurmella on varsin pieni merkitys lehmien ruokintaan kyseisillä tiloilla, mutta tilat kokevat tärkeänä lehmien pääsyn ulos laitumelle kesällä. Eläimet oppivat laiduntamiseen jo vasikkana ja hiehona, jolloin ne lehmänä ovat tottuneita eikä opettamista siinä vaiheessa enää tarvita. Umpilehmät ovat kaikilla tiloilla omilla laitumillaan.

Työnkäytön kannalta laiduntamista ei pidetä merkittävänä lisänä, sillä lehmien ollessa ulkona esimerkiksi parsien puhdistus ja kuivitus ja muut vastaavat työt onnistuvat helposti. Laiduntaminen vähentää kuivituksen tarvetta ja siten kuivituskustannuksia kesäaikana.

Toki aitojen tekeminen ja kunnostus vievät keväällä jonkin verran aikaa, mutta pysyvät laidunlohkot ja niiden aidat ovat käytössä melko pienellä työmäärällä.

Kaikilla tiloilla kulkuväylä laitumelle on navetan ovella kovapohjainen: betonilaatta, hiekkapäällysteinen murske tai maahan upotetut ylijäämäbetonipalkit. Varsinaiselle kulkuväylälle on tarvittaessa laitettu hiekkaa tai haketta pitämään kuja siistinä ja kestävänä.

Kulkuväyliin panostamalla lehmät kulkevat laitumelle halukkaammin ja jalat sekä utareet pysyvät siistinä eikä sisälle kulkeudu maata sorkissa.

Kaikilla tiloilla vesi on tarjolla vain navetassa, ja tilat pitävät sitä yhtenä keinona houkutella lehmät takaisin navettaan ja lypsylle. Ruokinta navetassa pysyy melko samanlaisena, ja hyvä rehu ruokintapöydällä on varsinkin automaattilypsytiloilla tärkeä navettaan ja lypsylle houkutteleva tekijä.

Uuden rehuseoksen jakamisen ajankohdalla ja rehun määrällä vaikutetaan myös lehmien laitumelle menemiseen ja sieltä palaamiseen. Jos tarjolla on syötävää ulkona, rehua laitetaan pöydälle vähemmän hukan vähentämiseksi ja lämpenemisen ehkäisemiseksi.


Laitumen laidalla -päivien aikana Jalaka-hanke tarjosi mahdollisuuden tutustua nykyaikaisten lypsykarjojen laidunnusratkaisuihin. Laidunnustaan esitelleille tiloille laidunnus on tärkeä osa eläinten hyvinvointia ja järjestetty siten, kuin se tilan karjamäärällä ja vallitsevissa olosuhteissa on mahdollista. Siitä on tehty sekä eläimille että niiden hoitajille mahdollisimman helppoa.

Lisää laidunnuksesta jalaka.savonia.fi.

Eeva-Kaisa Pulkka
TKI-asiantuntija
Savonia-ammattikorkeakoulu

Maitomäärät eivät pysy tasaisina ympäri vuoden

Lypsyjärjestelmien ja maidon hinnoittelun muutosten vuoksi on entistä tärkeämpää, että lypsykarjatilan maitomäärät pysyvät tasaisina eri kuukausina ympäri vuoden (kuva 1). Automaattisissa lypsyjärjestelmissä poikimisten ja maitomäärän tasaisuus mahdollistaa kapasiteetin täysimääräisen hyödyntämisen. Vastapoikineita pitää olla tasaisesti ympäri vuoden, jotta niiden heruminen ei hidastu siitä, että ne joutuvat odottamaan vuoroa lypsylle ruuhkan takia. Meijereillä on tasainen kysyntä maitotuotteista, joten sielläkin on tavoite tasaisesta maitovirrasta ympäri vuoden.

Kuva 1. Lypsykarjoissa tavoitteena on tasainen maitomäärä ympäri vuoden. (Kuva: Leena Kärkkäinen)

Savonia-ammattikorkeakoulun kahdessa hankkeessa ryhdyttiin tutkimaan, miten poikimiset ja maitomäärät vaihtelevat eri kuukausina tuotosseuranta-aineiston perusteella. Aineistossa ovat mukana vuosien 2017, 2018 ja 2019 poikimiset ja niitä seuranneet mittalypsyt. Aluksi asiaa tutkittiin Maaseuturahaston rahoittamassa Umpi – hyvinvoiva umpilehmä -hankkeessa, ja nyt asiaa pidetään esillä Euroopan sosiaalirahaston rahoittamassa Maatila 2030 -hankkeessa.

Syyspoikivuuteen on kannustettu pitkään, ja kuviosta 1 selviää, että syksyllä poikii enemmän lehmiä kuin keväällä. Poikimisten kokonaismäärä on alentunut noiden vuosien aikana niin, että vuonna 2017 poikimisia on ollut 218 385, vuonna 2018 yhteensä 214 747 ja vuonna 2019 puolestaan 207 205. Vuoden 2019 poikimisia on vähentynyt nimenomaan kevätpoikivista. Erityisesti toukokuun poikivien määrä on ollut selvästi alempi kuin aiempina vuosina. Eniten poikimisia on ollut kaikkina näinä tarkasteluvuosina heinä-elokuussa ja joulu-tammikuussa. Poikimisten ajoittumisen perusteella voisi olettaa, että syksystä alkukeväälle asti maitomäärät olisivat korkeimmillaan. Lokakuussa meijeriin tulevat maitomäärät ovat kuitenkin alhaisimmillaan, joten nämä seikat eivät täsmää.

Aineistossa ovat mukana tuotosseuranta-aineiston vuosina 2017, 2018 ja 2019 poikineet. Kyseiset vuodet ovat olleet sääolosuhteiltaan hyvin erilaisia, ja sen vuoksi myös karjojen rehutilanteet ovat olleet erilaisia. Vuonna 2017 kesä oli normaalia viileämpi ja syksy sateinen. Vuoden 2018 kesä taas oli helteinen ja vähäsateinen. Syksykin oli normaalia lämpimämpi. Vuoden 2019 kesä oli normaalia hieman lämpimämpi mutta erityisen vähäsateinen. Syksy oli puolestaan silloin kylmä ja runsassateinen. Vuonna 2019 keväällä vähennettiin eläimiä huonon rehutilanteen takia, ja siksi sinä vuonna poikimisten määrä oli keväällä alhainen.

Maitomäärien vaihtelusta mittalypsykuukausittain löytyy tietoa kuviosta 2. Aineistoon on poimittu kyseisen kuukauden keskimääräinen mittalypsytulos kerran kuukaudessa mittalypsyyn osallistuneilta lehmiltä. Vuosittain tuotokset nousevat, tosin vuosina 2017 ja 2018 vuosien välillä ei ole kovin suurta eroa alkuvuotta lukuun ottamatta. Vuonna 2019 tuotokset ovat selvästi korkeammat kuin kahtena aiempana vuonna. Näinä kolmena vuonna tuotokset noudattavat lähes samanlaista käyrää kuukausien välillä. Alkuvuoden mittalypsyjen keskiarvo on tasainen ja korkeampi kuin loppuvuonna. Viimeistään heinäkuussa keskimääräinen mittalypsytulos laskee, ja laskeva trendi jatkuu lokakuuhun saakka, jolloin maitomäärä on kaikkina tarkasteluvuosina kaikkein alhaisin. Tämä havainto tukee meijereiden viestiä lokakuun alhaisesta maitomäärästä.

Mikä kuukausi olisi sitten tilastojen mukaan optimaalisin poi’ittaa lehmiä ja hiehoja? Kuviosta 3 selviää, että loppusyksyn ja alkutalven poikijat lypsävät keskimäärin parhaiten. Kuviossa maitomäärä on poikimisen jälkeisten kymmenen mittalypsyn keskiarvo. Mukana ovat sellaiset lehmät, joilla on mittalypsy neljän viikon välein eli kerran kuukaudessa. Vuoden 2019 tilastoihin vaikuttaa todennäköisesti heikko rehutilanne ennen uutta satokautta, koska toukokuun poikivat ovat sinä vuonna lypsäneet heikoimmin. Muina vuosina on selvä laskeva trendi elokuulle saakka. Vaikka maitomäärät käyvät lokakuussa alempana (kuvio 2), nämä vastapoikineet toipuvat siitä ja lypsävät paremman tuloksen kuin kevään ja kesän poikijat.

Kesäkuukaudet ovat selvästi haaste pitää maitomäärä tasaisena ympäri vuoden, ja laskeva trendi maitomäärissä jatkuu lokakuulle asti. Kesäkuukausina vaihtuu ruokinta. Osassa karjoista lehmät käyvät laitumella, ja sisäruokinnassa oleville lehmille rehujen laatu on jo heikentynyt talveen verrattuna. Olosuhteet vaihtuvat kesällä. Erityisesti helteisenä kesänä lehmien hyvinvointi on koetuksella, olivatpa ne laitumella tai sisällä. Uuden sadon säilörehun syöttö alkaa vasta myöhään syksyllä, jotta siilossa oleva rehu ei ala pilaantua. Maidontuottajat ovat kiireisiä kesällä kerätessään rehuja tulevaa talvea varten. Näitä syitä olemme pohtineet maitomääräaineiston äärellä. Syy voi toki olla jokin muukin.

Maatila 2030 -hanke on kiinnostunut maitomääriä koskevasta ilmiöstä ja haluaa olla mukana kehittämässä maidontuotantoa niin, että päästäisiin selvittämään ongelman syitä ja hakemaan niihin ratkaisuja. Pyrimme selvittämään, millaista koulutusta ja tietoa tarvitaan tasaisemman maitomäärän saavuttamiseksi. Aiheesta on tulossa syksyn aikana uusi blogikirjoitus, jossa kuvataan tarkemmin tuotosseuranta-aineiston analyysia.

Maatila 2030 -hanke on Euroopan sosiaalirahaston rahoittama hanke, jossa tavoitteena on kehittää luonnonvara-alaa tulevaisuuden haasteisiin luomalla uusia oppimismenetelmiä ja kannustamalla jatkuvaan osaamisen päivittämiseen.

Leena Kärkkäinen
TKI-asiantuntija
Savonia-ammattikorkeakoulu