Säilörehun hävikin selvittäminen €Nurmella – mitä hyötyä siitä on?

Maataloudessa on meneillään suuri kassakriisi, kun kaikkien ostopanosten hinnat ovat kasvussa. Hintojen kipuaminen alkoi loppukesästä 2021, ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 nosti varsinkin polttoaineiden ja lannoitteiden hintaa entisestään. On siis yhä tärkeämpää laskea, kuinka paljon maidon ja säilörehun tuottaminen maksaa. Maidon ja säilörehun tuotantokustannukset liittyvät toisiinsa vahvasti, sillä säilörehun tuotantokustannus muodostaa yhden suurimmista maidon tuotantokustannuksen kulueristä.

Entäpä jos säilörehun tuotantokustannusta saataisiinkin entistä tarkemmaksi? Kuinka se onnistuisi? Ottamalla huomioon tuotantokustannuksessa säilörehun hävikin. Säilörehun tuotantokustannus lasketaan yleensä säilörehun bruttosadolle. Kun bruttosadosta vähennetään säilörehun hävikki, säilörehun tuotantokustannus lasketaankin nettosadolle. Mitä säilörehun hävikki sitten on? Hävikiksi ajatellaan yleensä kaikki pilaantunut rehu, joka joudutaan heittämään pois, eli siis näkyvä hävikki. On kuitenkin olemassa myös näkymätöntä hävikkiä, ja kun sitä ei havaita, ei tulla varmaankaan edes ajatelleeksi, kuinka paljon tällä hävikillä onkaan merkitystä. Näkymätöntä hävikkiä syntyy rehukäymisen yhteydessä ja häviää käymiskaasuina ilmaan. Rehusta katoaa hävikin myötä lehmän ja maidontuotannon kannalta erittäin tärkeitä ravintoaineita: hiilihydraatteja, valkuaisaineita sekä kivennäisiä. Säilörehun hävikillä on siis merkitystä taloudellisesta näkökulmasta [1,3].

Säilörehun brutto- ja nettosadon vertailua €Nurmessa. (Kuva: Hannu Viitala)

Hävikin laskemisesta on muitakin hyötyjä kuin säilörehun tuotantokustannuksen tarkentuminen. Hävikin tuloksesta voidaan päätellä, miten säilörehun tuotannossa, ja varsinkin säilörehun säilönnässä, on onnistuttu. Tavoitteena on, että hävikkiä olisi enintään 5–8 %. Määrän ylittäessä 15 %:n hävikki on huonolla tasolla. Korkeaan hävikkiin on hyvä miettiä syitä: onko rehun säilöntä onnistunut, pääseekö rehu lämpenemään jossakin vaiheessa ja onko rehunkorjuussa parantamisen varaa? Lämpenemisen myötä myös rehun laatu kärsii, mikä voi aiheuttaa ongelmia lehmien terveyteen tai maidon laatuun. Huonolaatuinen rehu on erityisen kallista, jos se joudutaan hävittämään säilönnän epäonnistumisen vuoksi.

Säilörehun säilönnän onnistuminen vaikuttaa rehuhävikin määrään.

VarmaNurmi-hankkeessa kehitetty €Nurmi-laskuri auttaa selvittämään tilan säilörehuhävikin määrän vertailemalla eläinten rehun käyttöä ja tilalla tuotetun säilörehun määrää toisiinsa. Säilörehun tuotantokustannuksen laskeminen nettosadolle antaa realistisemman tuloksen kuin bruttosadolle laskeminen [2]. €Nurmi-laskurin löydät Savonia-ammattikorkeakoulun OpenEdu-Moodlesta, jonne voit kirjautua vaikkapa Gmail-tunnuksellasi. Kurssiavain on €Nurmi.

Opinnäytetyön €Nurmi-laskurilla tehtyjen laskelmien tuloksia

Opinnäytetyössäni €Nurmi-laskurista luotettava ja käytännöllinen työkalu maidontuottajille tehtiin neljälle itäsuomalaiselle maitotilalle laskelmat €Nurmi-laskurilla. Laskelmien myötä €Nurmeen saatiin luotua vertailuaineisto, johon viljelijä voi vertailla omia tuloksiaan vaikkapa tuotantokustannusten osalta. Vertailun avulla saadaan selville oman tuotannon kehittämiskohteet.

Säilörehun tuotantokustannusvertailua €Nurmessa. (Kuva: Hannu Viitala)

Tuotannon samankaltaisuudesta huolimatta laskelmien tulokset olivat hyvinkin erilaisia (poikkeuksena yksi tila oli kokonaan tuotannoltaan luomutila ja muut tavanomaisia). Oheiseen taulukkoon on koottu keskeisimmät opinnäytetyön €Nurmi-laskelmien tulokset:

Laskelmien tuloksiin vaikuttivat sellaiset asiat kuin käytetäänkö rehunteossa urakoitsijaa vai tehdäänkö rehut itse, tehdäänkö rehut yhteistyössä toisten tilojen kanssa ja käytetäänkö lannoitteita. Lisäksi laskelmiin vaikutti se, onko tehty pelto- ja salaojahankintoja sekä miten suuret ovat huolto- ja kunnossapitokustannukset. Kohdetila 1 tekee rehut yhteistyössä kolmen muun tilan kanssa, ja rehuntekokalusto on yhteisomistuksessa yhteistyötilojen kanssa. Tämä vaikuttaa koneinvestointeihin, sillä investointi jakautuu neljän tilan kesken. Kohdetilalla 3 urakoitsija tekee säilörehun, mikä yhdistettynä huonoon säilörehusatoon vaikuttaa suuresti säilörehun tuotantokustannukseen, joka oli kohdetilojen korkein: 37,29 snt/kg ka. Kohdetilan 4 tuloksiin vaikuttaa tilan luomustatus. Luonnonmukaisen tuotannon ostopanokset ovat kalliimpia, eikä lannoitteita voi käyttää, minkä vuoksi säilörehusadot ovat huonoja.

Opinnäytetyön toimeksiantajana toimi VarmaNurmi-hanke, joka oli Luonnonvarakeskuksen, Savonia-ammattikorkeakoulun ja ProAgria Itä-Suomen toteuttama hanke. Hankkeen tarkoituksena oli lisätä nautakarjatilojen tuotantovarmuutta nurmen viljelyyn, koska sään ääri-ilmiöt yleistyvät.

Minna Ruokolainen
Agrologiopiskelija
Savonia-ammattikorkeakoulu, Iisalmi

Lähteet

[1] MOISIO, Tauno ja HEIKONEN, Matti 1992. AIV-rehun perusteet.
[2] VIITALA, Hannu ja KÄRKKÄINEN, Leena 2020. €Nurmi auttaa selvittämään tuotantokustannukset. Nauta 05/2020, 30. 
[3] JAAKKOLA, Seija, SAIRANEN, Auvo, NOUSIAINEN, Juha ja RINNE, Marketta 2010. Säilöntämenetelmien soveltuvuus eri nurmirehutyypeille. Julkaisussa: HARMOINEN, Taina (toim.) Nurmirehujen tuotanto ja käyttö.

Onnistuneesta ternimaidon juotosta hyvä pohja vasikan kasvulle

Vasikat tarvitsevat heti synnyttyään oikean määrän hyvälaatuista ternimaitoa. Onnistunut ternimaidon juotto luo pohjan sille, että vasikat kasvavat terveiksi ja hyvin tuottaviksi lypsylehmiksi ja lihanaudoiksi. Vasikkatilat kuntoon -hankkeessa vasikkatilojen olosuhteiden lisäksi huomiota kiinnitetään vasikoiden hoitotoimenpiteisiin, kuten ternimaidon juottokäytänteisiin. Hankkeen aikana on päästy tutustumaan tiloihin, joista usealla on ollut käytössä ternimaidon vasta-aineiden mittaus. Myös hyvälaatuisen ternimaidon pakastusta hyödynnetään ilahduttavan monella tilalla. Näillä toimenpiteillä varmistetaan, että mahdollisimman moni vasikka saa hyvälaatuista ternimaitoa.

Kuva 1. Vasikan tulisi saada heti synnyttyä hyvälaatuista ternimaitoa. (Kuva: Fiia Ritvanen.)

Vasikat saavat vastustuskykynsä ternimaidosta

Vasikat syntyvät ilman kunnollista vastustuskykyä. Naudoilla vasta-aineet erittyvät ternimaitoon, jolloin vasikat saavat vasta-aineensa ternimaidosta ensimmäisten elinviikkojen ajaksi. Vasikoilla vasta-aineiden imeytyminen on parhaimmillaan alle 4 tuntia poikimisesta, minkä vuoksi vasikka tulisi juottaa mahdollisimman pian syntymän jälkeen. Vasta-aineita imeytyy 24 tunnin ajan syntymästä koko ajan vähenevissä määrin. Vasikkakuolleisuus lisääntyy, jos vasikoiden ternimaidon saanti epäonnistuu. [1.] Aikaikkunan lisäksi ternimaidon onnistuneeseen juottoon liittyvät maidon vasta-ainepitoisuus sekä juotettavan ternimaidon määrä.

Juotettavan ternimaidon määrään yleinen hyvä ohje on, että maitoa tulisi antaa 10–12 % vasikan painosta. Tarvittava määrä tulisi kuitenkin suhteuttaa ternimaidon laatuun. Vasta-aineita vasikan tulisi saada heti syntymän jälkeen noin 150–300 grammaa. Vasta-aineiltaan huonompaa ternimaitoa tulisi juottaa enemmän kuin parempilaatuista, jotta tarvittava vasta-ainemäärä täyttyy. [2.] Ternimaidon vasta-ainepitoisuuksia voidaan mitata Brix-mittarilla. Hyvälaatuisen ternimaidon tulisi olla lgG-pitoisuuksiltaan vähintään 50 g/l, mikä vastaa Brix-mittariston 22 prosenttia. [1.] Tiloille on saatavilla Brix-mittareita, joilla vasta-ainepitoisuuden saa mitattua. Mittaria on nopea käyttää, ja näin ollen se on helppo ottaa osaksi ternimaidon juottokäytänteitä. Brix-mittaria voi hyödyntää myös juomarehun tasalaatuisuuden varmistamisessa.

Kuva 2. Brix-mittarilla on helppoa ja nopeaa selvittää ternimaidon vasta-aineet. (Kuva: Essi Keto.)

Ternimaidon laatu on monen asian summa

Ternimaidon vasta-ainepitoisuuksiin vaikuttavat monet asiat, kuten poikimakerta ja -kuukausi sekä maidon soluluku. Hiehojen ja toista kertaa poikivien lehmien ternimaidon vasta-aineet ovat tutkitusti alhaisempia kuin muilla poikijoilla. Korkeampi solupitoisuus laskee vasta-ainepitoisuutta, ja talvikuukausina poikineiden ternimaito on huonolaatuisinta. Elokuussa ja lokakuussa poikineiden ternimaidon vasta-ainepitoisuudet puolestaan ovat parhaimpia. Lypsyn ajankohta ja saatu maitomäärä vaikuttavat ternimaidon vasta-aineisiin myös. Ternimaito on sitä parempaa, mitä nopeammin se on lypsetty ja mitä pienempi määrä sitä ensilypsyssä tulee. Lehmän rodun, umpikauden pituuden, valuttamisen sekä ummessaolokauden laihtumisen on myös todettu vaikuttavan ternimaidon laatuun. Roduista emolehmien ternimaidon on todettu olevan lypsyrotuisten lehmien maitoa laadukkaampaa, ja ayrshire- ja jerseyrotuisten lehmien ternimaidon vasta-aineiden määrän on todettu olevan holsteinlehmiä korkeampaa. [1.] Myös umpikauden ruokinta vaikuttaa vasta-ainepitoisuuteen [2].

Ummessa olevien ruokintaan kannattaa kiinnittää huomiota: ummessa olevilla tulisi olla oma ruokintasuunnitelma, jossa on huomioitu varsinkin seleenin ja valkuaisen määrä, sillä ne vaikuttavat ternimaidon laatuun [2]. Umpikauden ruokintaan, hyvälaatuisen maidon pakastamiseen ja ternimaidon juottokäytänteisiin kannattaa tiloilla panostaa, jotta jokainen vasikka saisi mahdollisimman hyvää ternimaitoa ja siten mahdollisimman hyvän vastustuskyvyn ympäristön taudinaiheuttajia vastaan.

Lehmälääkärit-sivustolla on hyvä taulukko vasta-ainepitoisuuksista, Brix-lukemista ja suhteutetusta ternimaitomäärästä. Pääset katsomaan taulukon klikkaamalla tästä.


Kirjoittaja Fiia Ritvanen
Projektiasiantuntija
Savonia-ammattikorkeakoulu


Lähteet
[1.] https://elektra.helsinki.fi/se/s/elainlaakari/118/5/ternimai.pdf
[2.] https://www.lehmalaakarit.com/b/ternimaito–tuhti-terveysjuoma-vasikoille

Onnistunut kuivitus antaa vasikoille turvallisen tilan kasvaa ja leikkiä

Vasikoiden viihtyisä kasvuympäristö on monen asian summa. Yksi vaikuttavista seikoista on vasikkatilojen kuivitus. Onnistunut ja vasikan tarpeiden mukainen kuivitus näkyy muun muassa vasikoiden puhtautena, terveytenä ja hyvänä kasvuna. Hyvälaatuinen kuivike sitoo itseensä myös ilman kosteutta ja ammoniakkia ja parantaa näin tuotantotilojen ilmanlaatua [1]. Käytettävällä kuivikkeella on merkitystä vasikoille, koska pieni vasikka makaa päivästä jopa 75 prosenttia. Toimivalla kuivituksella saadaan estettyä myös vasikoiden lämmönhukkaa. [4.]

Olki antaa parhaan suojan vasikalle

Kuivikemateriaaleista yleisimmin käytettyjä ovat olki, turve ja sahanpuru [4]. Lisäksi kuivikkeena voi käyttää esimerkiksi hiekkaa tai separoitua karjanlantaa. Eri kuivikkeilla on erilaisia ominaisuuksia, ja ne sopivatkin eri käyttökohteisiin. [1.] Paras kuivike vasikoille on olki, koska siihen vasikan on helppoa kaivautua ja lisäksi se on hyvä lämmöneriste. Olki onkin näiden ominaisuuksien puolesta oiva kuivike kylmiin vasikkatiloihin ja vastasyntyneille. [2.] Oljen laatu on tärkeää: sen tulisi olla mahdollisimman kuivaa ja pölytöntä. Märkä olki homehtuu herkästi varastossa, jolloin on vaarana, että vasikat ja hoitajat altistuvat homepölylle. Olki pitää saada kerättyä kuivana, jotta se toimii mahdollisimman hyvin kuivikkeena. [3.] Sitä ei voi käyttää, jos tilalla on lietelantajärjestelmä, mutta kestokuivikepohjiin ja yksittäiskarsinoihin olki soveltuu hyvin.

Kuva 1. Olki on oikein hyvä kuivike vastasyntyneelle ja yksilökarsinoihin. 

Turve on mainio imemään nestettä ja sitomaan ammoniakkia, mutta kestokuivikepohjassa se ei paksusti käytettynä kanna suurikokoisen naudan painoa [1]. Sitä käytetään myös oljen kanssa yhdessä kestokuivikepohjana, jolloin se kantaa eläimen painoa paremmin. Turve on pienijakoista ja helposti pölyävää. Puru soveltuu hyvin käytettäväksi lietelantajärjestelmän kanssa, ja vaalean värinsä ansiosta se lisää tilan valoisuuden tunnetta, mutta purulla ei ole kovin suurta nesteen sitomiskykyä [1]. Purun käyttöön voi liittyä karvojen lähtöä, jos sitä käytetään suoraan betonin päällä ja se on märkää [4]. Sekä puru että turve soveltuvat kuitenkin hyvin käytettäväksi lietelantajärjestelmän kanssa. Myös parsimatoilla ja -pedeillä ne toimivat mainiosti.

Tärkeintä kuivituksessa on se, että kuiviketta on tarpeeksi ja että se on kuivaa. Puhdasta kuiviketta tulee lisätä aina tarvittaessa, ja kuivikkeet tulee vaihtaa tarpeeksi usein. Kosteus ja lika tarjoavat taudinaiheuttajille suotuisat elinolot, mikä voi altistaa vasikoita sairastumisille. Märkä kuivike ei myöskään sido kosteutta ja ammoniakkia, ja kovasti pölyävät kuivikkeet aiheuttavat vasikoiden hengitysteiden ärsyyntymistä, mikä altistaa vasikat hengitystietulehduksille. [2.] Vasikkatilojen puhdistamisella ja kuivittamisella on merkittävä vaikutus vasikoiden terveyteen, ja tähän tulisikin vasikkatiloissa kiinnittää huomiota.

Kuivikkeen valinta on tilakohtainen asia

Tiloilla kuivikeominaisuuksien lisäksi kuivikevalintaan vaikuttavat tilan lannanpoistojärjestelmä sekä tilojen puhdistettavuus ja kuivikkeiden saatavuus. Oljen saatavuuteen voivat vaikuttaa esimerkiksi tilalla viljeltävät viljelykasvit. Joinakin vuosina olkea voi olla vähemmän, koska oljen paalaamisen aikaan tilalla voi olla käynnissä puinnit ja muut työt. Syksyllä myös sateita voi esiintyä niin, että oljen kuivana paalaamisen aikaikkuna kapenee.

Vasikkatilojen tulisi olla mahdollisimman helposti kuivitettavissa ja puhdistettavissa. Pintamateriaalin valinnassa tulee ottaa huomioon kuivitus ja puhdistus, jotta pinnat kestävät koneellista puhdistusta. Varsinkin uutta vasikkatilaa rakennettaessa ja vanhoja tiloja saneerattaessa kuivituksen koneellistamista kannattaa harkita. Koneellisella kuivituksella voidaan säästää työaikaa ja työn fyysinen kuormittavuus kevenee. Jos kuivitusta ei ole mahdollista tehdä koneellisesti, tilojen puhdistus tulisi muuten miettiä mahdollisimman helposti tehtäväksi.

Kuivike antaa vasikoille mahdollisuuden turvalliseen leikkiin

Parhaimmillaan kuivike on vasikoille leikkiväline ja innostaa vasikat leikkimään ryhmässä. Kirjoittaja on kuivituspuuhissa useamman kerran päässyt leikkivien vasikoiden keskelle ja nähnyt, kuinka leikki onnistuu turvallisesti, kun kuivike antaa hyvän pidon vasikan kirmailla tilavassa karsinassa. Kuivike varmistaakin turvallisen alustan vasikan telmiä, juosta ja huoltaa kehoa [2].

Kirjoittaja
Fiia Ritvanen
Projektiasiantuntija
Savonia-ammattikorkeakoulu

LÄHTEET
[1.] Alasuutari, Sakari ja Palva, Reetta 2014. Kuivitusopas. https://www.ett.fi/wp-content/uploads/2019/07/Kuivitusopas.pdf
[2.] Eläinten hyvinvoinnin tutkimuskeskus. Vasikka tarvitsee kuiviketta. https://www2.helsinki.fi/fi/tutkimusryhmat/elainten-hyvinvoinnin-tutkimuskeskus/vasikka-tarvitsee-kuiviketta
[3.] Hälli, Outi. Kuivikkeilla puhtautta ja terveyttä.  https://www.pellervo.fi/maatila/mp6_03/kuivike.htm
[4.] Katse vasikkaan! 2020. Mukava olo. Ternikasvattamon vasikkatilat. https://www.ett.fi/wp-content/uploads/2020/03/Toimivat-vasikkatilat.pdf

Kuivan ja kuuman kesän jälkipuinti, osa III: Lämpöä rakastavia tuhohyönteisiä ja kuivuudessa viihtyviä sienitauteja

Viime kesän kuivuudessa kasvustot olivat epätasaisia ja eriaikaisia ja kärsivät stressistä. Tällaiset vastustuskyvyltään heikot kasvustot ovat aina alttiimpia taudeille. Samaan aikaan lämmin sää oli omiaan vauhdittamaan tautien ja tuholaisten kehitystä. Kasvinsuojeluseuran Syyspuinti-tapahtumassa kuultiinkin mielenkiintoisia puheenvuoroja viime kasvukauden tuholais- ja tautihavainnoista.

Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Erja Huuselan mukaan viime kesänä vallitsivat hyvät edellytykset kasvintuhoojien lisääntymiselle: lämpö edisti tuhoojien kehitystä ja olot olivat otolliset myös migraatiolle. Edellisen talven leutouden ansiosta moni tuhooja myös kykeni talvehtimaan runsaslukuisena. Kirvat ovat tyypillisiä kuuman ja kuivan kesän voittajia. Kasvinnesteiden väkevöitymisen ansiosta niiden ravinnonsaanti helpottuu. Tuomikirvoja olikin runsaasti ja viljakirvojakin varsin paljon.

Kasvustoissa oli havaittavissa runsaasti myös muita tuhohyönteisiä. Osa viime kesän ongelmanaiheuttajista sen sijaan olivat varsin yllättäviäkin. Vaaksiaisen toukat syövät tavallisesti kuollutta kasvinjätettä, mutta runsaina esiintyessään ne käyttävät ravintonaan myös eläviä kasvinosia. Vaaksiaisten aiheuttamia juuristotuhoja oli nähtävissä alkukasvukaudesta etenkin syysvehnällä ja sokerijuurikkaalla. Vaaksiaisten runsauden taustalla ei kuitenkaan ollut viime kesän lämpö vaan edellisen syksyn märkyys ja leuto talvi. Härkäpapupiilokas sen sijaan on uusi tuholaislaji, joka hyötyy suoraan ilmaston lämpenemisestä ja sen suomista otollisista oloista kehittyä. Se on nimensä mukaisesti härkäpavun ja muiden palkokasvien tuholainen. Härkäpapupiilokasta havaittiin viime vuonna ensimmäistä kertaa runsaampana Suomesta.

Tähän asti sitä on havaittu meillä vain satunnaisena harhailijana. Sen kehityksen kannalta otollisia kesiä on todennäköisesti tulevaisuudessa yhä useammin ja härkäpavun sekä muiden palkokasvien viljelykin on yleistynyt, joten härkäpapu piilokas tuskin tulee meiltä enää mihinkään katoamaan.

Sienitautien ei ensimmäisenä uskoisi hyötyneen kuivuudesta. Sienitautejakin on kuitenkin moneen lähtöön ja erikoistutkija Marja Jalli Luonnonvarakeskuksesta kertoi kesän olleen otollinen etenkin tyvitaudeille: ne talvehtivat syysviljoissa, hyötyivät toukokuun kosteudesta, pärjäsivät keskikesän kuivassa ja lämpimässä eivätkä ne tarvitse sadepisaroita edes levitäkseen.

Härkäpapupiilokas on pieni (4-5 mm) kovakuoriainen. Sen läsnäolo on helpoin havaita toukkien siemenin kovertamista rei’istä.

Tyvitauteja esiintyi runsaasti sekä viljoilla että erikoiskasveilla. Tyvitautien esiintyminen on lisääntynyt viime vuosina, ja selkeästi ainakin yksipuolinen viljelykierto lisää vaurioita. Ruostesienet olivat tyvitautien ohella yleisiä, ja niiden aiheuttamia vaurioita oli nähtävissä jo aikaisessa vaiheessa. Leudot talvet edesauttavat ruostesienten esiintymistä, ja niiden esiintyminen onkin yleistynyt ja aikaistunut. Aikaisemmin alkava vioitus johtaa pahempiin vaurioihin ja suurempiin tappioihin.

Kasvustojen stressi näkyi selkeitten torajyvän esiintymisessä. Huonot kasvuolot kukinnan aikaan altistavat viljat torajyvän esiintymiselle. Tällä kertaa stressaavat olosuhteet osuivat nimenomaan ohran kukinnan aikaan, ja torajyvää oli ohralla normaalia enemmän. Hieman eri aikaan kukkivalla rukiilla puolestaan torajyvää oli vähän. Kasvustoissa näkyi runsaasti myös stressaavista olosuhteista tai vedensaannin vaikeuksien aiheuttamasta ravinnepuutoksesta johtuvia laikkuja. Niiden vaikutus satoon on kuitenkin vähäinen verrattuna vaikkapa lehtilaikkutaudin aiheuttamiin vaurioihin.

Mitä sitten ilmastonmuutokseen varautuminen tautien ja tuholaisten tapauksessa voisi olla? Kasvien vahvan ja terveen kasvun varmistaminen sekä puhtaan ja terveen siemenen käyttö ainakin kannattaa. Lajikevalinnoillakin voi vaikuttaa jonkin verran: lajikkeiden välillä on eroja niin tautien kuin stressinkin kestävyydessä. Kyntö vähentää väliaikaisesti esimerkiksi tyvitautien määrää, mutta pysyvämpi ehkäisytulos saadaan viljelykierron monipuolistamisella. Kyntöön verrattuna monipuolinen viljelykierto on uskoa ja pitkäjänteisyyttä vaativa ehkäisykeino. Se alkaa toimia tauteja ehkäisevästi kunnolla vasta viiveellä, kun maan pieneliöstö on ehtinyt muuttua. Samaan aikaan maan pintakerrosta ei pitäisi häiritä kyntämällä, mikäli toivoo saavansa monipuolisesta viljelykierrosta kaiken hyödyn irti.

Kärsivällisyys kuitenkin palkitaan monella tavalla. Monipuolinen viljelykierto nimittäin parantaa myös maan kasvukuntoa ja vesitaloutta ja varmistaa osaltaan sen kaikin puolin tärkeän vahvan ja terveen kasvun.

Tämä on viimeinen osa kolmiosaisesta artikkelisarjasta, jossa käsiteltiin viime kesän sääolosuhteiden vaikutuksia sadon laatuun ja määrään. Artikkeli on julkaistu osana Ilmastoturvallisuuden liiketoimintaverkosto -hanketta. Artikkelin tausta-aineistona on

Kasvinsuojeluseuran Syyspuinti-tapahtuma, joka järjestettiin yhteistyössä Savonia-ammattikorkeakoulun kanssa 2.11.2021. Tapahtuman tallenne on katsottavissa kokonaisuudessaan tästä klikkaamalla.


Inka Nykänen
inka.nykanen@savonia.fi
TKI-asiantuntija, luonnonvara-ala
Savonia-ammattikorkeakoulu

Kuivan ja kuuman kesän jälkipuinti osa II: Lämpö helli ikäviä kasvivieraita

Lämmin kesä suosi erityisesti eteläisiä rikkakasvilajeja. Viime kesänä jopa ilmiöksi nousi rikkakananhirssi: Siitä kertyi runsaasti uusia havaintoja ympäri maata. Lisäksi edellisvuosista poiketen sitä oli paikoitellen peltolohkoilla runsaasti.

Ruotsinkielisen neuvontajärjestön NSL:n kasvinsuojelututkija Lotta Poikolainen piti Kasvinsuojeluseuran Syyspuinti-tapahtumassa esityksen rikkakananhirssistä ja kokonaisvaltaisesta rikkakasvien hallinnasta. Terho Hyvönen Luonnonvarakeskus Lukesta puolestaan kertoi hiljattain meille saapuneista koisokasveista kehtokoisosta ja mustakoisosta, jotka niin ikään nauttivat pitkästä lämpimästä kasvukaudesta.

Yksivuotinen rikkakananhirssi on maailmalla yksi pahimmista rikoista, ja se hyötyy ilmastonmuutoksesta, sillä se on C4-kasvi, eli se kykenee yhteyttämään tehokkaasti lämpimässä. Suurin osa viljelykasveista kuin myös rikkakasveista kuuluu C3-kasveihin, joilla yhteyttämisen tehokkuus laskee radikaalisti kuivalla ja kuumalla säällä. Rikkakananhirssi on monella tapaa ikävä rikkakasvi: se on vahva ja kookas kilpailija, jolla on suuri siementuotanto ja jopa kymmenen vuotta maassa säilyvät siemenet.

Viime kesän ennätysmäinen havaintomäärä selittyy Poikolaisen mukaan maan poikkeuksellisella lämpenemisellä. Siemeniä on todennäköisesti ollut maassa jo pitkään, mutta kasvi vaatii korkean itämislämpötilan. Helteiden kuumentamassa maassa siemenet itivät runsain mitoin. Kun kuivuus vielä vaivasi viljelykasveja pitäen kasvustot harvoina, rikkakananhirsillä oli tilaa kasvaa. Siemenet tulevat pellolle alun perin siemenseoksien mukana, työkoneissa sekä lannan mukana, mutta kerran pellolle päädyttyään rikkakananhirssi tuottaa valtavat määrät siementä maaperän siemenpankkiin. On erittäin todennäköistä, että rikkakananhirssistä tulee meilläkin merkittävä riesa.

Rikkakananhirssi tuottaa valtavat määrät maassa pitkään säilyviä siemeniä.

Myös kehtokoiso ja mustakoiso ovat yksivuotisia, ja ne tarvitsevat korkean lämpötilan taimettumiseen, joskaan ei yhtä korkeaa kuin rikkakananhirssi. Ne eivät pärjää kilpailussa viljoille, mutta rivikasvien, kuten porkkanan ja perunan, viljelyssä ne ovat ongelmallisia. Etenkin kehtokoiso valloitta tilaa tehokkaasti. Ne aiheuttavat ongelmia myös tuoreherneen viljelyssä: myrkylliset marjat muistuttavat herneitä. Koisokasveina ne voivat toimia isäntäkasvina myös useille muille perunan taudeille. Kehtokoison tiedetään toimivan perunaruton isäntäkasvina ja mahdollistavan perunanviljelyssä erityisen ongelmallisten munaitiöiden tuotannon. Toisin kuin rikkakananhirssi mustakoiso ja kehtokoiso eivät onneksi ehdi kovin hyvin kypsyttämään siemeniään meidän kasvukaudellamme. Ilo voi jäädä kuitenkin lyhyeksi. Luonnonvalinta voi jalostaa oloihimme sopivan kannan nopeastikin, ja kasvukausien ennustetaan meillä pitenevän ilmaston muuttuessa.

Ilmaston muuttuminen tulee siis näkymään rikkakasveissakin. Entistä pidemmät ja lämpimämmät kasvukaudet tarkoittavat nykyään eteläisten rikkakasvien levinneisyysalueiden ja menestymisvyöhykkeiden siirtymistä kohti pohjoista. Uusia lajeja tulee ja osa harvalukuisista tulokkaista runsastuu. Jo mainittujen lisäksi rikkapuntarpää, pantaheinät sekä viherrevonhäntä todennäköisesti tulevat valtaamaan alaa. Ilmastonmuutos voi vaikuttaa myös sään ääri-ilmiöinä: viime kesänä kuivuus näivetti viljelykasveja ja antoi ikävästi tilaa rikkakasveille, mutta yhtä lailla liiallisten sateiden vaivaama kasvusto mahdollistaa rikkojen riehaantumisen. Uusien rikkakasvien torjunnassa on luonnollisesti aina omat niksinsä.

Rikkakananhirssi itää myöhään ja kehittää helposti resistenssin torjunta-aineille. Koisoihin tarvitaan tarkkaan valitut aineet. Yksi osa ilmastoturvaa tilalla on opetella tunnistamaan tulokaslajit, jotta torjuntakeinot osataan valita ja ajoittaa oikein. Toki oikein noheva saa havainnoinnilla myös ainakin hidastettua tulokaskasvien asettumista pellolleen.

Nyt on puhuttu paljon kasveista. Seuraavassa ja viimeisessä osassa siirrytään toisenlaisten elävien pariin, sillä vuorossa on asiaa kasvitaudeista ja -tuholaisista.

Tämä on toinen osa kolmiosaisesta artikkelisarjasta, jossa käsitellään viime kesän sääolosuhteiden vaikutuksia sadon laatuun ja määrään. Artikkeli on julkaistu osana Ilmastoturvallisuuden liiketoimintaverkosto -hanketta. Artikkelin tausta-aineistona on Kasvinsuojeluseuran Syyspuinti-tapahtuma, joka järjestettiin yhteistyössä Savonia-ammattikorkeakoulun kanssa 2.11.2021. Tapahtuman tallenne on katsottavissa kokonaisuudessaan klikkaamalla tästä.

Inka Nykänen
inka.nykanen@savonia.fi
TKI-asiantuntija, luonnonvara-ala
Savonia-ammattikorkeakoulu

Kuivan ja kuuman kesän jälkipuinti osa I: Kevätviljat kärsivät eniten

Nyt talvella on aikaa katsoa taaksepäin kuluneeseen kasvukauteen. Kesäkuun loppu ja koko heinäkuu olivat tavanomaista vähäsateisempia ja lämpimämpiä lähes koko Suomessa, eikä Pohjois-Savo ollut poikkeus. Sateiden suhteen tosin pienipiirteistä alueellista vaihtelua oli paljon, sillä paikallisia kuuroja saatiin jonkin verran. Monin paikoin koettiin kuitenkin puolentoista kuukauden sateeton jakso yhdistettynä helteisiin.

Viileään kasvukauteen sopeutuneet viljelykasvimme olivat kovilla viimeistään siinä vaiheessa, kun maa kuivui ja kasvi joutui sulkemaan lehtiensä ilmaraot: kun haihdunta on minimissä, lehtien lämpötila nousee liiaksi. Myös ravinteiden otto häiriytyy, kun vesi ei liiku. Sillä, mihin kasvin kasvuvaiheeseen kuiva ja lämmin jakso ajoittuu, on kuitenkin iso merkitys. Samoin eri viljelykasvilajien ja -lajikkeiden kuivuuden- ja kuumudenkesto vaihtelee. Miten kesän säät näkyivät sadon määrässä ja laadussa? Mitkä kasvit olivat viime kesän häviäjiä? Entä voittajia?

Kasvinsuojeluseuran Syyspuinti-tapahtumassa Mikko Saastamoinen ja Rauno Savolainen ProAgria Itä-Suomesta kertoivat viime kesän satokuulumiset Pohjois-Savosta. Varsinkin kevätviljat kärsivät kuivuudesta ja sadot jäivät vaatimattomiksi, joskin laadultaan ne olivat hyviä. Kokonaisuutena arvioiden sato oli viime kesänä arviolta 40–60 % normaalista. Kevätviljojen sadoissa oli kuitenkin suurta vaihtelua: osa lohkoista jätettiin suosiolla puimatta, kun taas jossain saatiin normaali sato. Maalaji ja kuurosateiden osuminen kohdalle vaikuttivat, mutta myös kylvöajankohta. Ensimmäisten ja viimeisten kylvöjen välille tuli sadejakson vuoksi pitkä väli. Epätavallisen myöhään kylvetyistä ohrista saatiin parhaimmillaan erittäin hyvä sato. Samoin syysviljat kärsivät kevätviljoja vähemmän epätavallisesta kesästä.

Kuivuus osui noilla kasveilla kehityksen kannalta parempaan jaksoon. Syysviljojen lisäksi kuivuudesta selvisivät parhaiten syväjuuriset sekä monivuotiset viljelykasvit. Esimerkiksi timotein ja nurminadan siemensadot olivat hyvät ja puna-apila tuotti seosnurmissa hyvin.

Syväjuurisista rypsi tosin oli poikkeus: kukinta eteni liian nopeasti ja sato jäi heikohkoksi.Monivuotisista kasveista suurin viljelyala on nurmilla, joista Saastamoinen kertoi tarkemmin. Vaikka nurmet yleisestikin pärjäsivät viljoja paremmin, nimenomaan monilajiset nurmet tuottivat parhaiten. Sadot olivat parhaita multavilla mailla.

Ensimmäinen säilörehusato oli vielä erittäin hyvä määrältään ja laadultaan. Toinen sato oli kuivuuden vuoksi heikko, mutta kolmannesta saatiin jopa normaalia parempi sato. Siinä missä vakiintuneet nurmet selvisivät kuivuudesta kohtuudella, tänä vuonna perustetut nurmet kärsivät kuivuudesta. Nekin onneksi näyttivät syksyyn mennessä paremmilta. Etenkin suojaviljan alle perustetut nurmet olivat toipuneet hyvin kesän koettelemuksista.

Syväjuurista puna-apilaa eivät vähäiset sateet juuri haitanneet.

Ilmastonmuutoksen vaikutuksesta hellejaksot todennäköisesti yleistyvät ja pidentyvät. Lisäksi kesällä sateet todennäköisesti ajoittuvat nykyistä epätasaisemmin, vaikka keskimääräisen sademäärän ennustetaan jonkin verran nousevan. Viime kesän ilmiö, jossa kuuden viikon sateettoman kauden jälkeen saatiin paikoitellen muutamassa päivässä kuukauden sademäärä, voi siis tulevaisuudessa olla entistä yleisempi.

Syväjuuriset sekä monivuotiset kasvit ja syyskylvöiset tuottivat viime kesän oloissa parhaiten. Suomen kasvukauden säille on kuitenkin tyypillistä myös tulevaisuudessa suuri vuosien välinen vaihtelu. Kun etukäteen ei voi tietää tuleeko kesästä kylmä ja sateinen, kuuma ja kuiva vaiko jotain ihan muuta, monipuolinen viljelykierto on hyvä keino varautua epävarmuuteen. Monipuolisessa kierrossa todennäköisesti aina jokin kasveista tai lajikkeista menestyy.

Tavanomaisesta poikkeava sää näkyi myös rikkakasveissa. Siitä lisää tämän jälkipuinnin seuraavassa osassa.
Tämä on ensimmäinen osa kolmiosaisesta artikkelisarjasta, jossa käsitellään viime kesän sääolosuhteiden vaikutuksia sadon laatuun ja määrään.

Artikkeli on julkaistu osana Ilmastoturvallisuuden liiketoimintaverkosto -hanketta. Artikkelin tausta-aineistona on Kasvinsuojeluseuran Syyspuinti-tapahtuma, joka järjestettiin yhteistyössä Savonia-ammattikorkeakoulun kanssa 2.11.2021.

Tapahtuman tallenne on katsottavissa kokonaisuudessaan klikkaamalla tästä.

Lähteenä käytetty myös ilmasto-opasta, jonne pääset klikkaamalla tästä.


Inka Nykänen
inka.nykanen@savonia.fi
TKI-asiantuntija, luonnonvara-ala
Savonia-ammattikorkeakoulu

Vasikoiden pitopaikkoihin panostaminen tuo hyvinvointia ja säästöä

Vasikoiden olosuhteisiin panostamalla varmistetaan suomalaisen maidontuotannon jatkuminen kilpailukykyisenä ja turvataan terveet lähtökohdat myös kasvavalle lihanaudalle. Vasikoiden kasvuun ja terveyteen vaikuttavat oleellisesti vasikalle tarjottava ravinto ja hyvä hoito, mutta myös vasikkalan olosuhteet. Olosuhteisiin kuuluvat ilmastoinnin säätö, ilman liikenopeus, lämpötila, kosteus, kaasut, pöly, melu ja valaistus. Siinä missä hyvälaatuinen ja tarpeeksi suuri annos ternimaitoa heti syntymän jälkeen antaa vasikalle immuniteetin, hyvät olosuhteet tukevat vasikan terveenä pysymistä.

Vasikka saa ensimmäisen kosketuksensa ympäristöön poikimatilanteessa. Poikimisympäristön tulisi olla hyvin ilmastoitu, kuivitettu, puhdas ja tilava. Vasikka pitäisi siirtää ensimmäisiksi viikoiksi puhtaaseen ja desinfioituun yksittäiskarsinaan ja sieltä ryhmäkarsinaan viimeistään kahdeksan viikon ikäisenä. Vasikoiden ryhmäkoko on hyvä pitää tarpeeksi pienenä, ja onkin tutkittu, että vasikat sopeutuvat parhaiten 6–9 vasikan ryhmiin. Liian suuret ryhmäkoot lisäävät tautipainetta. Sopivan ryhmäkoon lisäksi vasikat tarvitsevat tarpeeksi makuutilaa. Tilan on oltava hyvin kuivitettu ja pintojen helposti puhdistettavat.

Tutkimuksissa suositellaan, että alle kahden kuukauden ikäinen vasikka tulisi kasvattaa täysin erillisessä ilmatilassa, koska vanhemmista eläimistä peräisin olevat ilmavälitteiset infektionaiheuttajat altistavat vasikoita sairauksille. Monella maitotilalla vasikat kuitenkin vielä kasvavat lehmien kanssa samassa tilassa. Vasikoiden vaatimat olosuhteet eivät myöskään täysin vastaa olosuhteita, joissa aikuisia nautoja pidetään. Esimerkiksi aikuisen naudan sisälämpötilan optimi on 5–15 astetta, kun taas pienelle vasikalle paras sisälämpötila on 15–25 astetta.

Sisäilman laadulla on suuri vaikutus varsinkin juottoikäisten terveyteen. Hyvä ilmanlaatu vasikkatiloissa vähentää hengitystietulehduksia ja riittävä ilmanvaihto poistaa ilmassa olevaa pölyä, kosteutta, lämpöä ja ummehtunutta ilmaa. Suuri veto ja liiallinen ilmankosteus heikentävät lämmön tunnetta ja altistavat vasikoita sairauksille. Ilmanvaihtoon on monia erilaisia ratkaisuja rakennuksesta riippuen, ja vanhempiin rakennuksiin voi investoimalla saada paremman ilmanvaihdon, kunhan ilmanvaihdon ongelmat tunnistetaan.

Tekstin lähteenä on käytetty Vasikkatilat kuntoon -hankkeen aikana laadittua kirjallisuuskatsausta, jonka voit käydä lukemassa osoitteesta https://vasikkatilat.savonia.fi/vasikoiden-olosuhteet. Kirjallisuuskatsauksesta löydät lisää tietoa vasikoiden pitopaikan olosuhdevaatimuksista ja tarkemmista olosuhteiden viitearvoista. Vasikkatilat kuntoon -hanke on Savonia-ammattikorkeakoulun hallinnoima hanke, jossa ovat osatoteuttajina Centria-ammattikorkeakoulu ja Luonnonvarakeskus. Hanketta rahoittaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020.


Fiia Ritvanen
Projektiasiantuntija
Savonia-ammattikorkeakoulu

ISOBUS-väylän hyödyntäminen Pohjois-Savon alueella

ISOBUS-väylä on ISOBUS-standardia noudattava tiedonsiirtoväylä, jonka avulla traktori ja työkone kommunikoivat keskenään, yleensä jopa riippumatta siitä, ovatko koneet samanmerkkisiä vai ei. Tämä mahdollistaa sen, että työkonetta voidaan ohjata traktorin omalta näytöltä. Mutta paljonko tätä tekniikkaa hyödynnetään Pohjois-Savon alueella? Entä mitkä asiat ovat esteenä ISOBUS-väylän laajemmalle hyödyntämiselle?

Osana SavoFarm-hanketta agrologiopiskelijat tekivät vuoden 2021 alussa selvityksen ISOBUS-väylien käytöstä Pohjois-Savon alueella. Tavoitteena oli kartoittaa ISOBUS-väylällisten koneiden käytön laajuutta ja käyttökohteita. Lisäksi tavoitteena oli selvittää maatiloiden ja urakoitsijoiden valmiutta hankkia ja käyttää ISOBUS-väylää hyödyntäviä työkoneita. Selvitys tehtiin Webropol-kyselynä, joka jaettiin eri kanavien kautta Pohjois-Savon maatalousyrittäjille ja niiden työntekijöille.

Kyselyyn vastasi 34 henkilöä, joista suurin osa oli Pohjois-Savon alueelta. Vastauksia tuli kaikista ikäluokista, ja suurin osa vastaajista oli 46–50-vuotiaita. Isoin osa vastaajista oli päätoimisia maaseutuyrittäjiä, joiden tilakoko oli yli 50 eläinyksikköä. Noin kolmasosa vastaajista teki urakointia sivutoimisena tai päätoimisena. Suurimmalla osalla vastaajista ei ollut traktoria, jossa on ISOBUS-väylä. 4–7 vuotta vanhoissa nurmityökoneissa, kuten paalaimissa ja noukinvaunuissa, oli eniten käytössä ISOBUS-väyliä. Nurmityökoneissa oli myös ollut pisimpään käytössä ISOBUS-väylä verrattuna muihin työkoneisiin. Seuraavaksi eniten ISOBUS-väyliä on ollut käytössä kasvinsuojelu- ja lannoituskoneissa.

KUVIO 1. ISOBUS-väylällisen työkoneen käyttötarkoitus ja ikä. Palkit ilmaisevat prosenttiosuuden vastaajista.


Vaikka tällä hetkellä väylän hyödyntäminen ei ollut suurta, ISOBUS-väylän tarjoamat mahdollisuudet kuitenkin kiinnostivat suurinta osaa vastaajista. Lannoitus- ja kasvinsuojelutyökoneissa ISOBUS-väylän hyödyntäminen kiinnosti suurinta osaa vastaajista joko paljon tai huomattavasti. Näissä koneissa väylästä onkin etua, sillä väylää voi hyödyntää esimerkiksi täsmälevitykseen. Toisaalta sen avulla kone tunnistaa, mihin lannoitetta tai kasvinsuojeluainetta on jo levitetty, ja kone siten osaa katkaista näissä kohtaa levityksen. Nosto- ja istutuskoneissa kiinnostus hyödyntää ISOBUS-väylää oli vähäisintä. Hyvin harvaa vastaajaa ei kiinnostanut käyttää ISOBUS-väylää missään laitteessa.

KUVIO 2. Kiinnostus ISOBUS-väylällisiin työkoneisiin. Palkit ilmaisevat prosenttiosuuden vastaajista.


Suurin osa vastaajista koki hinnan suurimmaksi esteeksi hankkia ISOBUS-väylää hyödyntävää tekniikkaa. Seuraavaksi suurimmiksi esteiksi nousivat eri-ikäisten päivitysten yhteensopivuusongelmat sekä yhteensopivuusongelmat traktorin ja työkoneen kanssa. Esimerkiksi joidenkin merkkien laitteiden näytöllä ei voi ohjata toisen merkkistä työkonetta, vaan kaikkien laitteiden ja koneiden tulee olla samaa merkkiä, ISOBUS-väylästä huolimatta.

Selvityksen perusteella ISOBUS-väylän hyödyntäminen traktoreissa ja työkoneissa kiinnostaa maatalousyrittäjiä ja muita työntekijöitä Pohjois-Savon alueella. Väylä ei toistaiseksi ole laajassa käytössä alueella, mutta väylää hyödyntävien käyttäjien kokemukset olivat pääosin positiivisia. Mikäli ISOBUS-väylällisten laitteiden ja koneiden hinnat laskevat tulevaisuudessa, yhä useampi saattaisi väylää hyödyntää.


Iida Pulkkinen
Testausinsinööri
SavoFarm 4.0 -hanke
Savonia-ammattikorkeakoulu

Nurmentuotanto Pohjois-Savossa kasvukaudella 2021 ja kokemuksia nurmen perustamisesta

Terve nurmikasvusto tuottaa hyvän sadon, sitoo hiiltä ja lisää pellon kasvukuntoa. Viljelijän kannattaa tavoitella mahdollisimman tiheää ja tervettä kasvustoa maan päällä ja pyrkiä takaamaan juuristolle hyvät olosuhteet, jolloin myös pellon kasvukunto paranee. Oheisessa blogissa käydään läpi vuoden 2021 havaintoja Pohjois-Savon nurmikasvustoista sekä annetaan vinkkejä hyvän nurmikasvuston perustamiseen. Havainnot kasvukauden nurmikasvustosta Pohjois-Savossa ovat tehneet ProAgrian kasviasiantuntijat.

Nurmikasvustoista parhaiten vuonna 2021 tuotti satoa monilajiset seokset sekä peltolohkot, joilla oli riittävästi kosteutta. Kasvustoissa oli jonkin verran rikkakasveja, ja havaitut rikat vaihtelivat osittain maalajista ja osittain kasvuston iästä riippuen. Vasta perustetut lohkot kärsivät mm. jauhosavikasta sekä kuivuudesta. Suojaviljan alle kylvetyt nurmet saattoivat selviytyä kuivuudesta paremmin.

Vanhemmista kasvustoista löytyi mm. voikukkaa, kylänurmikkaa ja juolavehnää. Torjunnan ajoitusta viljelijä joutui harkitsemaan peltolohkon ja sääolosuhteet huomioiden.

Nurmikasveilla kuivuus vaivasi osaa lohkoista. Etenkin juuri perustetut nurmilohkot saattoivat palaa kesän kuumuudessa. Ensimmäinen nurmisato oli Pohjois-Savossa hyvä, mutta toinen sato kärsi kuivuudesta. Toinen nurmisato jäikin ensimmäistä satoa heikommaksi, kun taas kolmas sato oli hyvä.

Vinkkejä nurmen laadukkaaseen satoon

Nurmen perustaminen kannattaa tehdä hyvin. Riittävä siemenmäärä ja tasainen kylvöjälki ovat perusta tiheälle kasvustolle. Täystiheä kasvusto kilpailee tehokkaasti rikkakasveja vastaan, ja sato on mahdollista saada lajikkeen satopotentiaalin mukaisesti. Kasvuolosuhteet vaihtelevat vuosittain, ja nurmiseoksilla voi parantaa edellytyksiä selviytyä eri olosuhteissa. Esimerkiksi apila nurmiseoksessa sitoo typpeä ja lisää maan kasvukuntoa. Apila on vaativa kasvinsuojelun suhteen, eli apilakasvusto kannattaa huomioida torjunta-aineita valittaessa. 

Mikäli rikkakasveja on torjuttava, kasvinsuojelu kannattaa tehdä mieluiten myöhään illalla, yöllä tai aikaisin aamulla. Tuuli ja sade heikentävät torjunta-aineiden vaikutusta, ja torjunta-aine voi kulkeutua kohdekasvista pois. Kuumuus lisää kasvinsuojelun aiheuttamaa stressiä ja voi aiheuttaa tuhoja kasvustolle. Huomioi pölyttäjät tekemällä ruiskutus silloin, kun pölyttäjät eivät lennä. Ilmoita ruiskutuksista lähialueen tarhaajille. Näin vältetään kasvinsuojelun mahdolliset tuhot.

Kannattaa tarkkailla talvehtimisen onnistumista heti keväällä ja valmistautua täydennyskylvöön tarvittaessa. Täydennyskylvö kannattaa tehdä, kun olosuhteet ovat hyvät. Mikäli pellon kasvukunto on huono tai on hyvin kuivaa, täydennyskylvö ei välttämättä onnistu.

Piia Kekkonen
VarmaNurmi-hankkeen työntekijä ja kasvintuotannon tuntiopettaja
Savonia-ammattikorkeakoulu

Blogi tuotettu VarmaNurmi-hankkeelle.

FarmGas-PS 2 – biokaasua maatiloilta liikenteeseen

Miten biokaasua voidaan tuottaa hajautetusti maatiloilla ja hyödyntää keskitetysti paineistettuna tai nesteytettynä? – FarmGas-PS 2 -hanke luo siihen pohjoissavolaisen toimintakonseptin. Hankkeessa testataan myös biokaasumädätteestä ja raakalietteestä separoidun kuivajakeen käyttöä lypsylehmien kuivikkeena.  

FarmGas-PS 2:ssa luodaan toimintakonsepti, jossa biokaasu tuotetaan hajautetusti maatiloilla tai maatilojen yhteisissä biokaasulaitoksissa. Konseptissa raakabiokaasu tai jalostettu biokaasu myydään ajoneuvokaasun (biometaanin) jakelijalle. Silloin ajoneuvokaasun jakelupisteen kapasiteettia voidaan lisätä myös raskaan liikenteen tarpeisiin.

Toimintakonsepti huomioi taloudellisten näkökulmien lisäksi biokaasulaitoksen tekniset ratkaisut, kuten biokaasun erilaiset jalostus-, nesteytys- ja kuljetusvaihtoehdot.

Toimintakonseptia verrataan tilanteeseen, jossa mukana ei olisi ulkopuolista ajoneuvokaasun jakelijaa. Biokaasulaitos toimisi silloin tilan tai tilojen yhteisenä laitoksena ja tuottaisi lämpöä, sähköä tai ajoneuvokaasua, mutta liikennekaasu myytäisiin laitoksella toimivasta jakelupisteestä.

Tilakohtaisten biokaasulaitosten liiketoimintamallit luodaan olemassa olevien pohjoissavolaisten maatilayritysten tietojen avulla. Pilottiyrityksille lasketaan biokaasulaitoksen tuottojen lisäksi laitoksen investointi- ja käyttökulut. Myös ravinteiden kierrätys huomioidaan.

Laskelmien pohjalta luotava toimintakonsepti julkaistaan kevään 2022 aikana. ”Pohjois-Savossa on oltu kiinnostuneita biokaasun tuotannosta jo pitkään. Hankkeessa tehtäviä skenaarioita voidaan hyödyntää maatilojen biokaasuinvestointien tukena sekä Pohjois-Savossa että muualla Suomessa”, sanoo johtava tutkija Saija Rasi Luonnonvarakeskuksesta.

Paikalliset näkemykset esille

Toimintakonseptin lisäksi hankkeessa tutkitaan biokaasun kasvuedellytyksiä Pohjois-Savossa.  Biokaasun tuotanto ei yksinään riitä. Myös kaasun jakelijoiden, ostajien ja hallinnon näkemykset biokaasupolitiikasta ovat tärkeitä sekä tuotannon vakiinnuttamisessa että kysynnän luomisessa. FarmGas-PS 2 pyrkii tuomaan näitä näkemyksiä yhteen ja selvittämään, miten biokaasun käyttöä olisi mahdollista kasvattaa. Hankkeessa haastatellaan viljelijöitä, biokaasun käyttäjiä ja hallinnon edustajia.

Tilatestauksia separoidun kuivajakeen kuivikekäytölle

Hankkeessa kehitetään biokaasuntuotannossa syntyvästä mädätteestä ja raakalietelannasta separoidun kuivajakeen kuivikekäyttöä. Kuivajakeen lisämateriaalina testataan muun muassa biohiiltä, metsäteollisuuden sivutuotteena syntyvää kuitupuristetta ja pajuhaketta.  Selvitettäviä kohteita on kuivikemateriaalin käytettävyys ja vaikutus eläinterveyteen. Kokeet tehdään aluksi Savonian laboratoriossa ja Luke Maaningan tutkimusnavetassa, ja myöhemmin myös pohjoissavolaisilla nautatiloilla.  Erityisesti mielenkiinnon kohteena on kuivikekonseptin soveltuvuus uusien navetoiden kestokuivikealueille.

Lisätietoja FarmGas-PS 2 -hankkeesta löydät verkkosivuilta https://www.luke.fi/projektit/farmgas-ps-2/ tai projektipäälliköltä Saija Rasilta (saija.rasi@luke.fi). Projektin etenemistä voit seurata myös Luke Maaninka- ja Agrologiksi Savoniassa -Facebook ja Instagram-tilien kautta sekä Twitterissä aihetunnisteella #FarmGasPS. FarmGas-PS 2 – Kohti biokaasutuotannon käyttöönottoa lypsykarjatiloilla Pohjois-Savossa II -hanke toimii ajalla 1.6.2021–30.8.2023.

Luonnonvarakeskuksen ja Savonia-ammattikorkeakoulun toteuttamaa hanketta rahoittaa Euroopan unionin aluekehitysrahasto Pohjois-Savon liiton kautta. Mukana kehitystyössä ovat myös Kiuruvesi, Kuopio, Iisalmi, Vieremä, Pielavesi, Lapinlahti, Sonkajärvi ja Siilinjärvi sekä Valio Oy, MTK Pohjois-Savo, SKAL Itä-Suomi ry, Savon Voima ja Stora Enso.

Kirjoittajat :
Salla Ruuska, Savonia-ammattikorkeakoulu
Saija Rasi, Elina Virkkunen, Auvo Sairanen, Kalle Aro ja Ville Pyykkönen, Luonnonvarakeskus