Pellon kasvukuntoon panostaminen on hyvä sopeutumiskeino maatiloilla

Maatiloilla ilmastoturvallisuus tarkoittaa sitä, että ilmastonmuutoksen tuomiin muutoksiin sekä sopeudutaan että varaudutaan. Ilmastonmuutoksen myötä on oletettavaa, että kasvukausi Suomessa pidentyy. Lisäksi sademäärä kasvaa ilman, että sadepäivät lisääntyvät ja kuivat kaudet sekä helteet voivat keskittyä entistä enemmän kasvukaudelle. Sopeutuminen ja varautuminen tarkoittavat tiloilla käytännössä sitä, että tilan toimintaa muokataan muuttuvan ilmaston mukaiseksi samalla, kun valmistaudutaan muutoksen tuomiin riskeihin.

Sopeutumiskeinoja on monia, ja useat sopeutumisen ja varautumisen tavat ovat sellaisia, että niitä on jo nyt jouduttu miettimään tiloilla. Monilla maatilayrityksillä eläinmäärät ja peltohehtaarit voivat olla suuria, ja tila voi olla hyvinkin riippuvainen esimerkiksi sähköstä ja vedestä ja niiden jakelun toimivuudesta. Eräs hyvä keino varautua on kasvivalintojen miettiminen ja sopivien lajikkeiden valitseminen. Pesolan Pihvilihan tilan omistaja Antti Niskanen kertoo tilan panostaneen peltojen kasvukuntoon viime vuosina ja monipuolistaneen nurmisiemenseosta, jotta se menestyisi mahdollisimman hyvin niin kuivana kuin märkänä kesänä. Nurmella syötetään emolehmät vasikoineen ja tilalla kasvamaan jätetty nuorkarja, joten rehusato tulee turvata muuttuvassakin ilmastossa.

Peltoviljelyssä kasvukunnon kohentaminen on oleellinen osa ilmastonmuutokseen sopeutumista ja varautumista. Maan rakennetta parantamalla niin maan kyky sitoa kosteutta kuin kyky antaa ylimääräisen veden imeytyä pois kohenevat. Maan kasvukuntoa voidaan parantaa lisäämällä maan orgaanista ainesta, esimerkiksi valitsemalla viljelykiertoon syväjuurisia kasveja. Maan vesitaloutta voidaan parantaa uusimalla ojituksia pelloilla, joissa on selkeä ongelma havaittavissa vesitalouden kanssa. Salaojitus ja säätösalaojitus ovat hyviä tapoja kohentaa pellon vesitaloutta. Säätösalaojitus mahdollistaa veden pinnan pitämisen korkealla kuivempanakin aikana, mikä turvaa kasvuolosuhteita pellolla kesäaikaan.

Monipuolisella viljelykierrolla on positiivinen vaikutus maan kasvukuntoon. (Kuva: Fiia Ritvanen)

Monella tilalla on jouduttu miettimään sähkökatkoihin varautumista. Esimerkiksi lypsykarjatiloilla eläinten lypsylle pääsy on välttämätöntä, ja se on sähköstä kiinni oleva toiminto. Sähkökatkoihin onkin varauduttu usein tilalle sopivalla aggregaatilla, jolla saadaan tuotettua sähköä tilan tarpeisiin. Aggregaatin lisäksi on hyvä varautua niin, että aggregaatille riittää polttoainetta esimerkiksi useammaksi päiväksi, jos sähkökatko venyy. Pitkittynyt sähkökatko voi vaikuttaa myös vedenjakeluun. Varsinkin tilojen, joiden toiminta on veden tulosta riippuvaista, on hyvä miettiä suunnitelmaa vesikatkojen varalle, kuten oman kaivon käyttöä tai toisen vesilaitoksen hyödyntämistä.

Sateet ja sateettomat kaudet vaikuttavat peltoon ja viljeltäviin kasveihin, mutta sateiden muutoksella on merkitystä myös rakennuksiin. Talviaikaisen sadannan lisääntyessä monin paikoin on kiinnitettävä huomiota lumikuorman kasvamiseen tuotantorakennusten katoilla. Monilla tiloilla onkin viime vuosina ryhdytty tyhjentämään hallien ja navetoiden kattoja, jotta lumikuorma ei aiheuttaisi vaaratilanteita rakennuksissa. Isojen rakennusten katoille kertyvää lumikuormaa on hyvä seurata. Ajankohtaista tietoa lumimäärästä ja sadannasta löytyy muun muassa Vesi.fi-sivuston karttapalvelusta.

Lumikuormaa kannattaa vähentää suurten tuotantorakennusten katoilta, jos kuorma on päässyt kasvamaan suureksi. (Kuva: Fiia Ritvanen)

Yhteenvetona voikin siis todeta, että tilojen on hyvä olla tietoisia ilmastonmuutoksen tuomista muutoksista, jotta oman yrityksen toiminta saadaan turvattua myös muuttuvissa olosuhteissa ja sään ääri-ilmiöiden esiintyessä. Monella tilalla onkin varauduttu hyvin muun muassa sähkökatkoihin, koska tilat voivat olla hyvinkin pitkälti sähköstä riippuvaisia. Sopeutumista ja varautumista on tärkeää vahvistaa esimerkiksi maan kasvukuntoon panostamalla, viljelykiertoa monipuolistamalla ja varmistamalla rakennusten kestävyys sekä miettimällä jakeluverkkojen katkot ja niiden vaikutus tilaan. Kuivatukseen panostaminen on esimerkki hyvin kustannustehokkaasta toimesta tiloilla: se mahdollistaa maan kasvukunnon kohentamisen, jolloin sadot paranevat niin kuivina kuin sateisina kesinä.

Artikkeli on julkaistu osana Ilmastoturvallisuuden liiketoimintaverkosto -hanketta. Hanketta rahoittaa Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.

Kirjoittaja
Fiia Ritvanen
Projektiasiantuntija, Savonia-ammattikorkeakoulu

Typensidonta kasvintuotannossa viljelystrategiana nautakarjatilalla

Lannoitteiden hinnan nousun takia lannoitusta mietitään aiempaa tarkemmin. Lisäksi viljelykierron mahdollisuudet typen sidonnassa kiinnostavat yhä enemmän. Typensidonta kasveilla tuo mahdollisuuksia lisätä pellon kasvukuntoa, ja palkokasvien viljelyn lisäämisellä voidaan vähentää viljelyn riippuvuutta väkilannoitetypen käytöstä. Onnistuessaan palkokasveista saatu sato maittaa navetassa ja tuottaa lisää maitokiloja.

Typensidonta osana viljelystrategiaa

Nurmia viljellään yleisesti eri lajien seoksina, ja nautakarjatiloilla tavoitteena on maittava ja laadukas säilörehu. Karjanlannan hyödyt nautakarjataloudessa ovat jo tiedossa, ja typensitojakasvien käyttöä osana nurmiseoksia pohditaan yhä useammalla maatilalla.

Käytettäessä kasviseoksessa typensitojakasveja voidaan nurmen lannoitusta typen osalta vähentää. Paras hyöty nurmipalkokasveista saadaan maltillisella typpilannoituksella ja kahdessa korjuussa. Eri kasvien typensidontapotentiaali ja vaatimukset kasvupaikalle kannattaa huomioida sekä miettiä oman tilan tarpeet säilörehulle. Typensidontaan mahdollistavia kasveja voi miettiä tilan viljelykierto ja sadon käyttötarkoitus huomioiden.

Typensidontaa voi toteuttaa yksi- tai monivuotisesti. Kasvustot voivat olla puhdaskasvustoja, aluskasveja tai seoksia. Laji- ja lajikeseoksiin kannattaa käyttää valintatilanteessa aikaa, jotta peltolohkolle löytyy sille parhaiten soveltuva kasvilaji- ja mahdollinen laji- ja lajikeseos. Kasvien typensidontapotentiaali vaihtelee eri kasveilla, ja lopulliseen typen sidontaan peltolohkolla vaikuttavat esimerkiksi pellon kasvukunto, sääolosuhteet ja kasvustojen onnistuminen.

Palkokasvit vaikuttavat seosten ominaisuuksiin, kasvinsuojeluun ja esimerkiksi lannoitukseen sekä korjuun ajoittamiseen. Haasteita Luonnonvarakeskus Maaningan tutkimuksissa VarmaNurmi-hankkeessa tuli esimerkiksi palkokasvien osuuksien vaihteluista.  Kasvit hyödyntävät typensidontaa vain, jos ne eivät saa tarpeeksi typpeä maasta, joten maan korkea typpipitoisuus vähentää ja alhainen edistää typensidontaa. Palkokasvien vaihtelevuus vaikeuttaa sopivaa typpilannoitusmäärän valintaa ja tuo haasteita ruokintaan. Toisaalta kokeissa on onnistuneen palkokasvin lisäyksen vuoksi voitu vähentää typpilannoitusta, saatu joustovaraa korjuuajankohtaan ja säilönnän onnistuessa lisää syöntiä ja maitokiloja navettaan.

Typpisato voidaan laskea mittaamalla kasvustonäytteen kuiva-ainesato ja määrittämällä sen typpipitoisuus. Lisäksi tietoa saadaan rehuanalyyseista ja korjuuaikanäytteistä. Rehuanalyysissa nautakarjoilla esimerkiksi raakavalkuainen g/kg ka kuvastaa rehun valkuaispitoisuutta. Valkuaispitoisuus sadossa riippuu nurmen typpilannoituksen määrästä, kasvilajista sekä nurmen korjuuasteesta. Valkuaispitoisuus säilörehussa vaikuttaa nautojen valkuaisen saantiin, typpimetaboliaan, rehun syöntiin ja siten tuotokseen sekä eläinten terveyteen. Liika typen määrä tai liian vähäinen typpipitoisuus säilörehussa ei ole suotavaa nautojen terveyden ja tuotoksen kannalta.

Usein kasvuston rehevyyden arviointi sekä satokomponenttien ja palkokasvien määrän havainnointi ovat ainoita menetelmiä mietittäessä typestä saatavia hyötyjä muokatessa ja seuraavaa kasvukautta ajatellen. On hyvä opetella tunnistamaan tärkeimmät heinä- ja nurmipalkokasvit ja havainnoida kasvustoja esimerkiksi botanisoimalla. Lisäksi palkokasvien määrää voi laskea esimerkiksi keväällä kasvustosta (kpl/m2). Laskemalla talvehtineiden palkokasvien määrän saa tietoa kasvuston lajikesuhteista sekä talvehtimisen onnistumisesta lohkolla.

Botaaninen analyysi tehdään erottelemalla eri kasvilajit näytteestä ja punnitsemalla niiden paino. Havaintoja voidaan tehdä esimerkiksi kolmesta kohdasta 50 cm x 50 cm -kokoiselta alalta. Kasvusto leikataan matalaksi valitulta alalta, erotellaan kasvit kasvilajien ja rikkakasvien osalta tunnistamalla ne ja lopuksi määrät punnitaan. Laskemalla eri kasvien fraktioiden painot saadaan tietoa lohkon lajikoostumuksesta.

Mitkä tekijät vaikuttavat typen sidontaan ja typpitehokkuuteen seuraavina vuosina?

Symbioottisen typensidonnan edellytyksenä typpeä sitovilla kasveilla on, että maassa on sopivia nystyräbakteereita. Useimmilla pelloilla on riittävästi apiloille ja virnoille sopivia Rhizobium-bakteereita. Sen sijaan herneelle tai pavulle sopivia bakteereita on vähemmän. Typensidonnan onnistuminen voidaan kuitenkin varmistaa näilläkin kasvilajeilla ymppäämällä kylvösiemen sopivalla bakteerivalmisteella.

Symbioottiset typpeä sitovat bakteerit elävät nystyröissä, jotka ovat erikoistuneita isäntäkasvin osia.
Palkokasveilla bakteerit elävät juuriin muodostuneissa nystyröissä. (Kuvat: Pixabay)

Maahan muokatun eloperäisen aineen, kuten juuriston ja viherlannoituksen, hajoamisnopeuteen ja esikasvivaikutuksen suuruuteen vaikuttavat maahan tulevan eloperäisen aineen määrä, typpipitoisuus, kasvuston ikä ja kemialliset ominaisuudet. Hajoamisnopeuteen vaikuttavat mm. maan rakenne, pieneliötoiminta ja muokkaukset. Hyvärakenteisessa maassa pieneliöstön toiminta on vilkasta ja hajoaminen nopeaa.

Maasta ja eloperäisestä aineksista vapautuvan typen määrään vaikuttaa maan rakenne. Typen vapautuminen on niukkaa silloin, kun maan rakenne on huono, kuivatus on puutteellinen ja maa on hapan. Tällöin myös pieneliötoiminta on heikkoa. Pieneliöihin ja matojen esiintymiseen vaikuttavat myös kemikaalit sekä sään olosuhteet. Typen vapautuminen on puolestaan runsasta silloin, kun maan kuivatus on hyvä, rakenne on hyvä ja pH on neutraali. Tällöin usein myös pieneliötoiminta on vilkasta.

Maahan tulevan eloperäisen aineksen hiili-typpisuhde vaikuttaa aineksen hajoamiseen, sillä maaperäeliöt käyttävät hiiltä energiantuotannossaan ja typpeä solujensa rakennusaineena. Mikäli hiiltä on vähemmän, typen vapautuminen sekä kasvien käyttöön että ilmakehään nopeutuu. Pieneliöiden tarvitsema hiilen määrä on 25-kertainen typen määrään verrattuna. Mikäli hiiltä on enemmän suhteessa typpeen, pieneliöt varastoivat typen käyttöönsä, ja se vapautuu kasveille viiveellä.

Yhteenveto

Mikäli heinänurmia korvataan apilanurmilla, säästetään nurmivuosien typpilannoitteissa. Monipuolistuva kierto ja palkokasvien ansiosta paraneva maan rakenne voivat auttaa ravinteiden entistä tehokkaampaan käyttöön. Kasvustossa on aina seuraavina vuosina otettava huomioon mm. viherkesantokasvuston rehevyys sekä kasvilajijakauma seuraavan kasvin lannoituspäätöstä tehtäessä. Epäonnistuminen esimerkiksi palkokasvien viljelyssä ei tuo toivottua vaikutusta typpilannoitukseen. Onnistuessa voidaan saada helpotusta typpilannoitukseen sekä monipuolisuutta viljelykiertoon.


Blogi on kirjoitettu Tuotantovarmuutta nurmesta -hankkeelle. Hanke on toiminut ajalla 1.4.2019–30.6.2022. Hankkeen toteuttivat Luonnonvarakeskus, ProAgria ja Savonia-ammattikorkeakoulu. Rahoitus hankkeella oli Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto ja Pohjois-Savon ELY-keskus. Hankkeessa tavoitteena oli lisätä suomalaisen nautakarjatalouden tuotantovarmuutta ja resurssitehokkuutta sään ääriolosuhteiden lisääntyessä.

Hankkeen loppuraportti löytyy sähköisenä versiona seuraavasta osoitteesta: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-380-390-9


Blogin kirjoitti Piia Kekkonen, Savonia-ammattikorkeakoulun kasvintuotannon tuntiopettaja


LÄHTEET

Känkänen ym. Biologinen typensidonta fossiilisen energian säästäjänä. MTT Raportti 76. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-380-390-9

Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 53/2022. Maatalouden typpihaaste – vaihtoehtoja ja ratkaisuja. Synteesiraportti. Eeva Vainio (toim.) https://www.google.com/search?q=typen+sidonta+Kykk%C3%A4nen+2022&rlz=1C1GCEU_enFI971FI973&oq=typen+sidonta+Kykk%C3%A4nen+2022&aqs=chrome..69i57.8540j0j15&sourceid=chrome&ie=UTF-8

Palkoviljat nautojen ruokinnassa. Laura Puhakka, Seija Jaakkola, Aila Vanhatalo. Suomen Maataloustieteellisen Seuran tiedote nro 28.

Tuotantovarmuutta nurmesta. VarmaNurmi-hankkeen (2019–2022) tulosraportti. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-380-390-9

Säilörehun hävikin selvittäminen €Nurmella – mitä hyötyä siitä on?

Maataloudessa on meneillään suuri kassakriisi, kun kaikkien ostopanosten hinnat ovat kasvussa. Hintojen kipuaminen alkoi loppukesästä 2021, ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 nosti varsinkin polttoaineiden ja lannoitteiden hintaa entisestään. On siis yhä tärkeämpää laskea, kuinka paljon maidon ja säilörehun tuottaminen maksaa. Maidon ja säilörehun tuotantokustannukset liittyvät toisiinsa vahvasti, sillä säilörehun tuotantokustannus muodostaa yhden suurimmista maidon tuotantokustannuksen kulueristä.

Entäpä jos säilörehun tuotantokustannusta saataisiinkin entistä tarkemmaksi? Kuinka se onnistuisi? Ottamalla huomioon tuotantokustannuksessa säilörehun hävikin. Säilörehun tuotantokustannus lasketaan yleensä säilörehun bruttosadolle. Kun bruttosadosta vähennetään säilörehun hävikki, säilörehun tuotantokustannus lasketaankin nettosadolle. Mitä säilörehun hävikki sitten on? Hävikiksi ajatellaan yleensä kaikki pilaantunut rehu, joka joudutaan heittämään pois, eli siis näkyvä hävikki. On kuitenkin olemassa myös näkymätöntä hävikkiä, ja kun sitä ei havaita, ei tulla varmaankaan edes ajatelleeksi, kuinka paljon tällä hävikillä onkaan merkitystä. Näkymätöntä hävikkiä syntyy rehukäymisen yhteydessä ja häviää käymiskaasuina ilmaan. Rehusta katoaa hävikin myötä lehmän ja maidontuotannon kannalta erittäin tärkeitä ravintoaineita: hiilihydraatteja, valkuaisaineita sekä kivennäisiä. Säilörehun hävikillä on siis merkitystä taloudellisesta näkökulmasta [1,3].

Säilörehun brutto- ja nettosadon vertailua €Nurmessa. (Kuva: Hannu Viitala)

Hävikin laskemisesta on muitakin hyötyjä kuin säilörehun tuotantokustannuksen tarkentuminen. Hävikin tuloksesta voidaan päätellä, miten säilörehun tuotannossa, ja varsinkin säilörehun säilönnässä, on onnistuttu. Tavoitteena on, että hävikkiä olisi enintään 5–8 %. Määrän ylittäessä 15 %:n hävikki on huonolla tasolla. Korkeaan hävikkiin on hyvä miettiä syitä: onko rehun säilöntä onnistunut, pääseekö rehu lämpenemään jossakin vaiheessa ja onko rehunkorjuussa parantamisen varaa? Lämpenemisen myötä myös rehun laatu kärsii, mikä voi aiheuttaa ongelmia lehmien terveyteen tai maidon laatuun. Huonolaatuinen rehu on erityisen kallista, jos se joudutaan hävittämään säilönnän epäonnistumisen vuoksi.

Säilörehun säilönnän onnistuminen vaikuttaa rehuhävikin määrään.

VarmaNurmi-hankkeessa kehitetty €Nurmi-laskuri auttaa selvittämään tilan säilörehuhävikin määrän vertailemalla eläinten rehun käyttöä ja tilalla tuotetun säilörehun määrää toisiinsa. Säilörehun tuotantokustannuksen laskeminen nettosadolle antaa realistisemman tuloksen kuin bruttosadolle laskeminen [2]. €Nurmi-laskurin löydät Savonia-ammattikorkeakoulun OpenEdu-Moodlesta, jonne voit kirjautua vaikkapa Gmail-tunnuksellasi. Kurssiavain on €Nurmi.

Opinnäytetyön €Nurmi-laskurilla tehtyjen laskelmien tuloksia

Opinnäytetyössäni €Nurmi-laskurista luotettava ja käytännöllinen työkalu maidontuottajille tehtiin neljälle itäsuomalaiselle maitotilalle laskelmat €Nurmi-laskurilla. Laskelmien myötä €Nurmeen saatiin luotua vertailuaineisto, johon viljelijä voi vertailla omia tuloksiaan vaikkapa tuotantokustannusten osalta. Vertailun avulla saadaan selville oman tuotannon kehittämiskohteet.

Säilörehun tuotantokustannusvertailua €Nurmessa. (Kuva: Hannu Viitala)

Tuotannon samankaltaisuudesta huolimatta laskelmien tulokset olivat hyvinkin erilaisia (poikkeuksena yksi tila oli kokonaan tuotannoltaan luomutila ja muut tavanomaisia). Oheiseen taulukkoon on koottu keskeisimmät opinnäytetyön €Nurmi-laskelmien tulokset:

Laskelmien tuloksiin vaikuttivat sellaiset asiat kuin käytetäänkö rehunteossa urakoitsijaa vai tehdäänkö rehut itse, tehdäänkö rehut yhteistyössä toisten tilojen kanssa ja käytetäänkö lannoitteita. Lisäksi laskelmiin vaikutti se, onko tehty pelto- ja salaojahankintoja sekä miten suuret ovat huolto- ja kunnossapitokustannukset. Kohdetila 1 tekee rehut yhteistyössä kolmen muun tilan kanssa, ja rehuntekokalusto on yhteisomistuksessa yhteistyötilojen kanssa. Tämä vaikuttaa koneinvestointeihin, sillä investointi jakautuu neljän tilan kesken. Kohdetilalla 3 urakoitsija tekee säilörehun, mikä yhdistettynä huonoon säilörehusatoon vaikuttaa suuresti säilörehun tuotantokustannukseen, joka oli kohdetilojen korkein: 37,29 snt/kg ka. Kohdetilan 4 tuloksiin vaikuttaa tilan luomustatus. Luonnonmukaisen tuotannon ostopanokset ovat kalliimpia, eikä lannoitteita voi käyttää, minkä vuoksi säilörehusadot ovat huonoja.

Opinnäytetyön toimeksiantajana toimi VarmaNurmi-hanke, joka oli Luonnonvarakeskuksen, Savonia-ammattikorkeakoulun ja ProAgria Itä-Suomen toteuttama hanke. Hankkeen tarkoituksena oli lisätä nautakarjatilojen tuotantovarmuutta nurmen viljelyyn, koska sään ääri-ilmiöt yleistyvät.

Minna Ruokolainen
Agrologiopiskelija
Savonia-ammattikorkeakoulu, Iisalmi

Lähteet

[1] MOISIO, Tauno ja HEIKONEN, Matti 1992. AIV-rehun perusteet.
[2] VIITALA, Hannu ja KÄRKKÄINEN, Leena 2020. €Nurmi auttaa selvittämään tuotantokustannukset. Nauta 05/2020, 30. 
[3] JAAKKOLA, Seija, SAIRANEN, Auvo, NOUSIAINEN, Juha ja RINNE, Marketta 2010. Säilöntämenetelmien soveltuvuus eri nurmirehutyypeille. Julkaisussa: HARMOINEN, Taina (toim.) Nurmirehujen tuotanto ja käyttö.

Onnistuneesta ternimaidon juotosta hyvä pohja vasikan kasvulle

Vasikat tarvitsevat heti synnyttyään oikean määrän hyvälaatuista ternimaitoa. Onnistunut ternimaidon juotto luo pohjan sille, että vasikat kasvavat terveiksi ja hyvin tuottaviksi lypsylehmiksi ja lihanaudoiksi. Vasikkatilat kuntoon -hankkeessa vasikkatilojen olosuhteiden lisäksi huomiota kiinnitetään vasikoiden hoitotoimenpiteisiin, kuten ternimaidon juottokäytänteisiin. Hankkeen aikana on päästy tutustumaan tiloihin, joista usealla on ollut käytössä ternimaidon vasta-aineiden mittaus. Myös hyvälaatuisen ternimaidon pakastusta hyödynnetään ilahduttavan monella tilalla. Näillä toimenpiteillä varmistetaan, että mahdollisimman moni vasikka saa hyvälaatuista ternimaitoa.

Kuva 1. Vasikan tulisi saada heti synnyttyä hyvälaatuista ternimaitoa. (Kuva: Fiia Ritvanen.)

Vasikat saavat vastustuskykynsä ternimaidosta

Vasikat syntyvät ilman kunnollista vastustuskykyä. Naudoilla vasta-aineet erittyvät ternimaitoon, jolloin vasikat saavat vasta-aineensa ternimaidosta ensimmäisten elinviikkojen ajaksi. Vasikoilla vasta-aineiden imeytyminen on parhaimmillaan alle 4 tuntia poikimisesta, minkä vuoksi vasikka tulisi juottaa mahdollisimman pian syntymän jälkeen. Vasta-aineita imeytyy 24 tunnin ajan syntymästä koko ajan vähenevissä määrin. Vasikkakuolleisuus lisääntyy, jos vasikoiden ternimaidon saanti epäonnistuu. [1.] Aikaikkunan lisäksi ternimaidon onnistuneeseen juottoon liittyvät maidon vasta-ainepitoisuus sekä juotettavan ternimaidon määrä.

Juotettavan ternimaidon määrään yleinen hyvä ohje on, että maitoa tulisi antaa 10–12 % vasikan painosta. Tarvittava määrä tulisi kuitenkin suhteuttaa ternimaidon laatuun. Vasta-aineita vasikan tulisi saada heti syntymän jälkeen noin 150–300 grammaa. Vasta-aineiltaan huonompaa ternimaitoa tulisi juottaa enemmän kuin parempilaatuista, jotta tarvittava vasta-ainemäärä täyttyy. [2.] Ternimaidon vasta-ainepitoisuuksia voidaan mitata Brix-mittarilla. Hyvälaatuisen ternimaidon tulisi olla lgG-pitoisuuksiltaan vähintään 50 g/l, mikä vastaa Brix-mittariston 22 prosenttia. [1.] Tiloille on saatavilla Brix-mittareita, joilla vasta-ainepitoisuuden saa mitattua. Mittaria on nopea käyttää, ja näin ollen se on helppo ottaa osaksi ternimaidon juottokäytänteitä. Brix-mittaria voi hyödyntää myös juomarehun tasalaatuisuuden varmistamisessa.

Kuva 2. Brix-mittarilla on helppoa ja nopeaa selvittää ternimaidon vasta-aineet. (Kuva: Essi Keto.)

Ternimaidon laatu on monen asian summa

Ternimaidon vasta-ainepitoisuuksiin vaikuttavat monet asiat, kuten poikimakerta ja -kuukausi sekä maidon soluluku. Hiehojen ja toista kertaa poikivien lehmien ternimaidon vasta-aineet ovat tutkitusti alhaisempia kuin muilla poikijoilla. Korkeampi solupitoisuus laskee vasta-ainepitoisuutta, ja talvikuukausina poikineiden ternimaito on huonolaatuisinta. Elokuussa ja lokakuussa poikineiden ternimaidon vasta-ainepitoisuudet puolestaan ovat parhaimpia. Lypsyn ajankohta ja saatu maitomäärä vaikuttavat ternimaidon vasta-aineisiin myös. Ternimaito on sitä parempaa, mitä nopeammin se on lypsetty ja mitä pienempi määrä sitä ensilypsyssä tulee. Lehmän rodun, umpikauden pituuden, valuttamisen sekä ummessaolokauden laihtumisen on myös todettu vaikuttavan ternimaidon laatuun. Roduista emolehmien ternimaidon on todettu olevan lypsyrotuisten lehmien maitoa laadukkaampaa, ja ayrshire- ja jerseyrotuisten lehmien ternimaidon vasta-aineiden määrän on todettu olevan holsteinlehmiä korkeampaa. [1.] Myös umpikauden ruokinta vaikuttaa vasta-ainepitoisuuteen [2].

Ummessa olevien ruokintaan kannattaa kiinnittää huomiota: ummessa olevilla tulisi olla oma ruokintasuunnitelma, jossa on huomioitu varsinkin seleenin ja valkuaisen määrä, sillä ne vaikuttavat ternimaidon laatuun [2]. Umpikauden ruokintaan, hyvälaatuisen maidon pakastamiseen ja ternimaidon juottokäytänteisiin kannattaa tiloilla panostaa, jotta jokainen vasikka saisi mahdollisimman hyvää ternimaitoa ja siten mahdollisimman hyvän vastustuskyvyn ympäristön taudinaiheuttajia vastaan.

Lehmälääkärit-sivustolla on hyvä taulukko vasta-ainepitoisuuksista, Brix-lukemista ja suhteutetusta ternimaitomäärästä. Pääset katsomaan taulukon klikkaamalla tästä.


Kirjoittaja Fiia Ritvanen
Projektiasiantuntija
Savonia-ammattikorkeakoulu


Lähteet
[1.] https://elektra.helsinki.fi/se/s/elainlaakari/118/5/ternimai.pdf
[2.] https://www.lehmalaakarit.com/b/ternimaito–tuhti-terveysjuoma-vasikoille

Onnistunut kuivitus antaa vasikoille turvallisen tilan kasvaa ja leikkiä

Vasikoiden viihtyisä kasvuympäristö on monen asian summa. Yksi vaikuttavista seikoista on vasikkatilojen kuivitus. Onnistunut ja vasikan tarpeiden mukainen kuivitus näkyy muun muassa vasikoiden puhtautena, terveytenä ja hyvänä kasvuna. Hyvälaatuinen kuivike sitoo itseensä myös ilman kosteutta ja ammoniakkia ja parantaa näin tuotantotilojen ilmanlaatua [1]. Käytettävällä kuivikkeella on merkitystä vasikoille, koska pieni vasikka makaa päivästä jopa 75 prosenttia. Toimivalla kuivituksella saadaan estettyä myös vasikoiden lämmönhukkaa. [4.]

Olki antaa parhaan suojan vasikalle

Kuivikemateriaaleista yleisimmin käytettyjä ovat olki, turve ja sahanpuru [4]. Lisäksi kuivikkeena voi käyttää esimerkiksi hiekkaa tai separoitua karjanlantaa. Eri kuivikkeilla on erilaisia ominaisuuksia, ja ne sopivatkin eri käyttökohteisiin. [1.] Paras kuivike vasikoille on olki, koska siihen vasikan on helppoa kaivautua ja lisäksi se on hyvä lämmöneriste. Olki onkin näiden ominaisuuksien puolesta oiva kuivike kylmiin vasikkatiloihin ja vastasyntyneille. [2.] Oljen laatu on tärkeää: sen tulisi olla mahdollisimman kuivaa ja pölytöntä. Märkä olki homehtuu herkästi varastossa, jolloin on vaarana, että vasikat ja hoitajat altistuvat homepölylle. Olki pitää saada kerättyä kuivana, jotta se toimii mahdollisimman hyvin kuivikkeena. [3.] Sitä ei voi käyttää, jos tilalla on lietelantajärjestelmä, mutta kestokuivikepohjiin ja yksittäiskarsinoihin olki soveltuu hyvin.

Kuva 1. Olki on oikein hyvä kuivike vastasyntyneelle ja yksilökarsinoihin. 

Turve on mainio imemään nestettä ja sitomaan ammoniakkia, mutta kestokuivikepohjassa se ei paksusti käytettynä kanna suurikokoisen naudan painoa [1]. Sitä käytetään myös oljen kanssa yhdessä kestokuivikepohjana, jolloin se kantaa eläimen painoa paremmin. Turve on pienijakoista ja helposti pölyävää. Puru soveltuu hyvin käytettäväksi lietelantajärjestelmän kanssa, ja vaalean värinsä ansiosta se lisää tilan valoisuuden tunnetta, mutta purulla ei ole kovin suurta nesteen sitomiskykyä [1]. Purun käyttöön voi liittyä karvojen lähtöä, jos sitä käytetään suoraan betonin päällä ja se on märkää [4]. Sekä puru että turve soveltuvat kuitenkin hyvin käytettäväksi lietelantajärjestelmän kanssa. Myös parsimatoilla ja -pedeillä ne toimivat mainiosti.

Tärkeintä kuivituksessa on se, että kuiviketta on tarpeeksi ja että se on kuivaa. Puhdasta kuiviketta tulee lisätä aina tarvittaessa, ja kuivikkeet tulee vaihtaa tarpeeksi usein. Kosteus ja lika tarjoavat taudinaiheuttajille suotuisat elinolot, mikä voi altistaa vasikoita sairastumisille. Märkä kuivike ei myöskään sido kosteutta ja ammoniakkia, ja kovasti pölyävät kuivikkeet aiheuttavat vasikoiden hengitysteiden ärsyyntymistä, mikä altistaa vasikat hengitystietulehduksille. [2.] Vasikkatilojen puhdistamisella ja kuivittamisella on merkittävä vaikutus vasikoiden terveyteen, ja tähän tulisikin vasikkatiloissa kiinnittää huomiota.

Kuivikkeen valinta on tilakohtainen asia

Tiloilla kuivikeominaisuuksien lisäksi kuivikevalintaan vaikuttavat tilan lannanpoistojärjestelmä sekä tilojen puhdistettavuus ja kuivikkeiden saatavuus. Oljen saatavuuteen voivat vaikuttaa esimerkiksi tilalla viljeltävät viljelykasvit. Joinakin vuosina olkea voi olla vähemmän, koska oljen paalaamisen aikaan tilalla voi olla käynnissä puinnit ja muut työt. Syksyllä myös sateita voi esiintyä niin, että oljen kuivana paalaamisen aikaikkuna kapenee.

Vasikkatilojen tulisi olla mahdollisimman helposti kuivitettavissa ja puhdistettavissa. Pintamateriaalin valinnassa tulee ottaa huomioon kuivitus ja puhdistus, jotta pinnat kestävät koneellista puhdistusta. Varsinkin uutta vasikkatilaa rakennettaessa ja vanhoja tiloja saneerattaessa kuivituksen koneellistamista kannattaa harkita. Koneellisella kuivituksella voidaan säästää työaikaa ja työn fyysinen kuormittavuus kevenee. Jos kuivitusta ei ole mahdollista tehdä koneellisesti, tilojen puhdistus tulisi muuten miettiä mahdollisimman helposti tehtäväksi.

Kuivike antaa vasikoille mahdollisuuden turvalliseen leikkiin

Parhaimmillaan kuivike on vasikoille leikkiväline ja innostaa vasikat leikkimään ryhmässä. Kirjoittaja on kuivituspuuhissa useamman kerran päässyt leikkivien vasikoiden keskelle ja nähnyt, kuinka leikki onnistuu turvallisesti, kun kuivike antaa hyvän pidon vasikan kirmailla tilavassa karsinassa. Kuivike varmistaakin turvallisen alustan vasikan telmiä, juosta ja huoltaa kehoa [2].

Kirjoittaja
Fiia Ritvanen
Projektiasiantuntija
Savonia-ammattikorkeakoulu

LÄHTEET
[1.] Alasuutari, Sakari ja Palva, Reetta 2014. Kuivitusopas. https://www.ett.fi/wp-content/uploads/2019/07/Kuivitusopas.pdf
[2.] Eläinten hyvinvoinnin tutkimuskeskus. Vasikka tarvitsee kuiviketta. https://www2.helsinki.fi/fi/tutkimusryhmat/elainten-hyvinvoinnin-tutkimuskeskus/vasikka-tarvitsee-kuiviketta
[3.] Hälli, Outi. Kuivikkeilla puhtautta ja terveyttä.  https://www.pellervo.fi/maatila/mp6_03/kuivike.htm
[4.] Katse vasikkaan! 2020. Mukava olo. Ternikasvattamon vasikkatilat. https://www.ett.fi/wp-content/uploads/2020/03/Toimivat-vasikkatilat.pdf

Kuivan ja kuuman kesän jälkipuinti, osa III: Lämpöä rakastavia tuhohyönteisiä ja kuivuudessa viihtyviä sienitauteja

Viime kesän kuivuudessa kasvustot olivat epätasaisia ja eriaikaisia ja kärsivät stressistä. Tällaiset vastustuskyvyltään heikot kasvustot ovat aina alttiimpia taudeille. Samaan aikaan lämmin sää oli omiaan vauhdittamaan tautien ja tuholaisten kehitystä. Kasvinsuojeluseuran Syyspuinti-tapahtumassa kuultiinkin mielenkiintoisia puheenvuoroja viime kasvukauden tuholais- ja tautihavainnoista.

Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Erja Huuselan mukaan viime kesänä vallitsivat hyvät edellytykset kasvintuhoojien lisääntymiselle: lämpö edisti tuhoojien kehitystä ja olot olivat otolliset myös migraatiolle. Edellisen talven leutouden ansiosta moni tuhooja myös kykeni talvehtimaan runsaslukuisena. Kirvat ovat tyypillisiä kuuman ja kuivan kesän voittajia. Kasvinnesteiden väkevöitymisen ansiosta niiden ravinnonsaanti helpottuu. Tuomikirvoja olikin runsaasti ja viljakirvojakin varsin paljon.

Kasvustoissa oli havaittavissa runsaasti myös muita tuhohyönteisiä. Osa viime kesän ongelmanaiheuttajista sen sijaan olivat varsin yllättäviäkin. Vaaksiaisen toukat syövät tavallisesti kuollutta kasvinjätettä, mutta runsaina esiintyessään ne käyttävät ravintonaan myös eläviä kasvinosia. Vaaksiaisten aiheuttamia juuristotuhoja oli nähtävissä alkukasvukaudesta etenkin syysvehnällä ja sokerijuurikkaalla. Vaaksiaisten runsauden taustalla ei kuitenkaan ollut viime kesän lämpö vaan edellisen syksyn märkyys ja leuto talvi. Härkäpapupiilokas sen sijaan on uusi tuholaislaji, joka hyötyy suoraan ilmaston lämpenemisestä ja sen suomista otollisista oloista kehittyä. Se on nimensä mukaisesti härkäpavun ja muiden palkokasvien tuholainen. Härkäpapupiilokasta havaittiin viime vuonna ensimmäistä kertaa runsaampana Suomesta.

Tähän asti sitä on havaittu meillä vain satunnaisena harhailijana. Sen kehityksen kannalta otollisia kesiä on todennäköisesti tulevaisuudessa yhä useammin ja härkäpavun sekä muiden palkokasvien viljelykin on yleistynyt, joten härkäpapu piilokas tuskin tulee meiltä enää mihinkään katoamaan.

Sienitautien ei ensimmäisenä uskoisi hyötyneen kuivuudesta. Sienitautejakin on kuitenkin moneen lähtöön ja erikoistutkija Marja Jalli Luonnonvarakeskuksesta kertoi kesän olleen otollinen etenkin tyvitaudeille: ne talvehtivat syysviljoissa, hyötyivät toukokuun kosteudesta, pärjäsivät keskikesän kuivassa ja lämpimässä eivätkä ne tarvitse sadepisaroita edes levitäkseen.

Härkäpapupiilokas on pieni (4-5 mm) kovakuoriainen. Sen läsnäolo on helpoin havaita toukkien siemenin kovertamista rei’istä.

Tyvitauteja esiintyi runsaasti sekä viljoilla että erikoiskasveilla. Tyvitautien esiintyminen on lisääntynyt viime vuosina, ja selkeästi ainakin yksipuolinen viljelykierto lisää vaurioita. Ruostesienet olivat tyvitautien ohella yleisiä, ja niiden aiheuttamia vaurioita oli nähtävissä jo aikaisessa vaiheessa. Leudot talvet edesauttavat ruostesienten esiintymistä, ja niiden esiintyminen onkin yleistynyt ja aikaistunut. Aikaisemmin alkava vioitus johtaa pahempiin vaurioihin ja suurempiin tappioihin.

Kasvustojen stressi näkyi selkeitten torajyvän esiintymisessä. Huonot kasvuolot kukinnan aikaan altistavat viljat torajyvän esiintymiselle. Tällä kertaa stressaavat olosuhteet osuivat nimenomaan ohran kukinnan aikaan, ja torajyvää oli ohralla normaalia enemmän. Hieman eri aikaan kukkivalla rukiilla puolestaan torajyvää oli vähän. Kasvustoissa näkyi runsaasti myös stressaavista olosuhteista tai vedensaannin vaikeuksien aiheuttamasta ravinnepuutoksesta johtuvia laikkuja. Niiden vaikutus satoon on kuitenkin vähäinen verrattuna vaikkapa lehtilaikkutaudin aiheuttamiin vaurioihin.

Mitä sitten ilmastonmuutokseen varautuminen tautien ja tuholaisten tapauksessa voisi olla? Kasvien vahvan ja terveen kasvun varmistaminen sekä puhtaan ja terveen siemenen käyttö ainakin kannattaa. Lajikevalinnoillakin voi vaikuttaa jonkin verran: lajikkeiden välillä on eroja niin tautien kuin stressinkin kestävyydessä. Kyntö vähentää väliaikaisesti esimerkiksi tyvitautien määrää, mutta pysyvämpi ehkäisytulos saadaan viljelykierron monipuolistamisella. Kyntöön verrattuna monipuolinen viljelykierto on uskoa ja pitkäjänteisyyttä vaativa ehkäisykeino. Se alkaa toimia tauteja ehkäisevästi kunnolla vasta viiveellä, kun maan pieneliöstö on ehtinyt muuttua. Samaan aikaan maan pintakerrosta ei pitäisi häiritä kyntämällä, mikäli toivoo saavansa monipuolisesta viljelykierrosta kaiken hyödyn irti.

Kärsivällisyys kuitenkin palkitaan monella tavalla. Monipuolinen viljelykierto nimittäin parantaa myös maan kasvukuntoa ja vesitaloutta ja varmistaa osaltaan sen kaikin puolin tärkeän vahvan ja terveen kasvun.

Tämä on viimeinen osa kolmiosaisesta artikkelisarjasta, jossa käsiteltiin viime kesän sääolosuhteiden vaikutuksia sadon laatuun ja määrään. Artikkeli on julkaistu osana Ilmastoturvallisuuden liiketoimintaverkosto -hanketta. Artikkelin tausta-aineistona on

Kasvinsuojeluseuran Syyspuinti-tapahtuma, joka järjestettiin yhteistyössä Savonia-ammattikorkeakoulun kanssa 2.11.2021. Tapahtuman tallenne on katsottavissa kokonaisuudessaan tästä klikkaamalla.


Inka Nykänen
inka.nykanen@savonia.fi
TKI-asiantuntija, luonnonvara-ala
Savonia-ammattikorkeakoulu

Kuivan ja kuuman kesän jälkipuinti osa II: Lämpö helli ikäviä kasvivieraita

Lämmin kesä suosi erityisesti eteläisiä rikkakasvilajeja. Viime kesänä jopa ilmiöksi nousi rikkakananhirssi: Siitä kertyi runsaasti uusia havaintoja ympäri maata. Lisäksi edellisvuosista poiketen sitä oli paikoitellen peltolohkoilla runsaasti.

Ruotsinkielisen neuvontajärjestön NSL:n kasvinsuojelututkija Lotta Poikolainen piti Kasvinsuojeluseuran Syyspuinti-tapahtumassa esityksen rikkakananhirssistä ja kokonaisvaltaisesta rikkakasvien hallinnasta. Terho Hyvönen Luonnonvarakeskus Lukesta puolestaan kertoi hiljattain meille saapuneista koisokasveista kehtokoisosta ja mustakoisosta, jotka niin ikään nauttivat pitkästä lämpimästä kasvukaudesta.

Yksivuotinen rikkakananhirssi on maailmalla yksi pahimmista rikoista, ja se hyötyy ilmastonmuutoksesta, sillä se on C4-kasvi, eli se kykenee yhteyttämään tehokkaasti lämpimässä. Suurin osa viljelykasveista kuin myös rikkakasveista kuuluu C3-kasveihin, joilla yhteyttämisen tehokkuus laskee radikaalisti kuivalla ja kuumalla säällä. Rikkakananhirssi on monella tapaa ikävä rikkakasvi: se on vahva ja kookas kilpailija, jolla on suuri siementuotanto ja jopa kymmenen vuotta maassa säilyvät siemenet.

Viime kesän ennätysmäinen havaintomäärä selittyy Poikolaisen mukaan maan poikkeuksellisella lämpenemisellä. Siemeniä on todennäköisesti ollut maassa jo pitkään, mutta kasvi vaatii korkean itämislämpötilan. Helteiden kuumentamassa maassa siemenet itivät runsain mitoin. Kun kuivuus vielä vaivasi viljelykasveja pitäen kasvustot harvoina, rikkakananhirsillä oli tilaa kasvaa. Siemenet tulevat pellolle alun perin siemenseoksien mukana, työkoneissa sekä lannan mukana, mutta kerran pellolle päädyttyään rikkakananhirssi tuottaa valtavat määrät siementä maaperän siemenpankkiin. On erittäin todennäköistä, että rikkakananhirssistä tulee meilläkin merkittävä riesa.

Rikkakananhirssi tuottaa valtavat määrät maassa pitkään säilyviä siemeniä.

Myös kehtokoiso ja mustakoiso ovat yksivuotisia, ja ne tarvitsevat korkean lämpötilan taimettumiseen, joskaan ei yhtä korkeaa kuin rikkakananhirssi. Ne eivät pärjää kilpailussa viljoille, mutta rivikasvien, kuten porkkanan ja perunan, viljelyssä ne ovat ongelmallisia. Etenkin kehtokoiso valloitta tilaa tehokkaasti. Ne aiheuttavat ongelmia myös tuoreherneen viljelyssä: myrkylliset marjat muistuttavat herneitä. Koisokasveina ne voivat toimia isäntäkasvina myös useille muille perunan taudeille. Kehtokoison tiedetään toimivan perunaruton isäntäkasvina ja mahdollistavan perunanviljelyssä erityisen ongelmallisten munaitiöiden tuotannon. Toisin kuin rikkakananhirssi mustakoiso ja kehtokoiso eivät onneksi ehdi kovin hyvin kypsyttämään siemeniään meidän kasvukaudellamme. Ilo voi jäädä kuitenkin lyhyeksi. Luonnonvalinta voi jalostaa oloihimme sopivan kannan nopeastikin, ja kasvukausien ennustetaan meillä pitenevän ilmaston muuttuessa.

Ilmaston muuttuminen tulee siis näkymään rikkakasveissakin. Entistä pidemmät ja lämpimämmät kasvukaudet tarkoittavat nykyään eteläisten rikkakasvien levinneisyysalueiden ja menestymisvyöhykkeiden siirtymistä kohti pohjoista. Uusia lajeja tulee ja osa harvalukuisista tulokkaista runsastuu. Jo mainittujen lisäksi rikkapuntarpää, pantaheinät sekä viherrevonhäntä todennäköisesti tulevat valtaamaan alaa. Ilmastonmuutos voi vaikuttaa myös sään ääri-ilmiöinä: viime kesänä kuivuus näivetti viljelykasveja ja antoi ikävästi tilaa rikkakasveille, mutta yhtä lailla liiallisten sateiden vaivaama kasvusto mahdollistaa rikkojen riehaantumisen. Uusien rikkakasvien torjunnassa on luonnollisesti aina omat niksinsä.

Rikkakananhirssi itää myöhään ja kehittää helposti resistenssin torjunta-aineille. Koisoihin tarvitaan tarkkaan valitut aineet. Yksi osa ilmastoturvaa tilalla on opetella tunnistamaan tulokaslajit, jotta torjuntakeinot osataan valita ja ajoittaa oikein. Toki oikein noheva saa havainnoinnilla myös ainakin hidastettua tulokaskasvien asettumista pellolleen.

Nyt on puhuttu paljon kasveista. Seuraavassa ja viimeisessä osassa siirrytään toisenlaisten elävien pariin, sillä vuorossa on asiaa kasvitaudeista ja -tuholaisista.

Tämä on toinen osa kolmiosaisesta artikkelisarjasta, jossa käsitellään viime kesän sääolosuhteiden vaikutuksia sadon laatuun ja määrään. Artikkeli on julkaistu osana Ilmastoturvallisuuden liiketoimintaverkosto -hanketta. Artikkelin tausta-aineistona on Kasvinsuojeluseuran Syyspuinti-tapahtuma, joka järjestettiin yhteistyössä Savonia-ammattikorkeakoulun kanssa 2.11.2021. Tapahtuman tallenne on katsottavissa kokonaisuudessaan klikkaamalla tästä.

Inka Nykänen
inka.nykanen@savonia.fi
TKI-asiantuntija, luonnonvara-ala
Savonia-ammattikorkeakoulu

Kuivan ja kuuman kesän jälkipuinti osa I: Kevätviljat kärsivät eniten

Nyt talvella on aikaa katsoa taaksepäin kuluneeseen kasvukauteen. Kesäkuun loppu ja koko heinäkuu olivat tavanomaista vähäsateisempia ja lämpimämpiä lähes koko Suomessa, eikä Pohjois-Savo ollut poikkeus. Sateiden suhteen tosin pienipiirteistä alueellista vaihtelua oli paljon, sillä paikallisia kuuroja saatiin jonkin verran. Monin paikoin koettiin kuitenkin puolentoista kuukauden sateeton jakso yhdistettynä helteisiin.

Viileään kasvukauteen sopeutuneet viljelykasvimme olivat kovilla viimeistään siinä vaiheessa, kun maa kuivui ja kasvi joutui sulkemaan lehtiensä ilmaraot: kun haihdunta on minimissä, lehtien lämpötila nousee liiaksi. Myös ravinteiden otto häiriytyy, kun vesi ei liiku. Sillä, mihin kasvin kasvuvaiheeseen kuiva ja lämmin jakso ajoittuu, on kuitenkin iso merkitys. Samoin eri viljelykasvilajien ja -lajikkeiden kuivuuden- ja kuumudenkesto vaihtelee. Miten kesän säät näkyivät sadon määrässä ja laadussa? Mitkä kasvit olivat viime kesän häviäjiä? Entä voittajia?

Kasvinsuojeluseuran Syyspuinti-tapahtumassa Mikko Saastamoinen ja Rauno Savolainen ProAgria Itä-Suomesta kertoivat viime kesän satokuulumiset Pohjois-Savosta. Varsinkin kevätviljat kärsivät kuivuudesta ja sadot jäivät vaatimattomiksi, joskin laadultaan ne olivat hyviä. Kokonaisuutena arvioiden sato oli viime kesänä arviolta 40–60 % normaalista. Kevätviljojen sadoissa oli kuitenkin suurta vaihtelua: osa lohkoista jätettiin suosiolla puimatta, kun taas jossain saatiin normaali sato. Maalaji ja kuurosateiden osuminen kohdalle vaikuttivat, mutta myös kylvöajankohta. Ensimmäisten ja viimeisten kylvöjen välille tuli sadejakson vuoksi pitkä väli. Epätavallisen myöhään kylvetyistä ohrista saatiin parhaimmillaan erittäin hyvä sato. Samoin syysviljat kärsivät kevätviljoja vähemmän epätavallisesta kesästä.

Kuivuus osui noilla kasveilla kehityksen kannalta parempaan jaksoon. Syysviljojen lisäksi kuivuudesta selvisivät parhaiten syväjuuriset sekä monivuotiset viljelykasvit. Esimerkiksi timotein ja nurminadan siemensadot olivat hyvät ja puna-apila tuotti seosnurmissa hyvin.

Syväjuurisista rypsi tosin oli poikkeus: kukinta eteni liian nopeasti ja sato jäi heikohkoksi.Monivuotisista kasveista suurin viljelyala on nurmilla, joista Saastamoinen kertoi tarkemmin. Vaikka nurmet yleisestikin pärjäsivät viljoja paremmin, nimenomaan monilajiset nurmet tuottivat parhaiten. Sadot olivat parhaita multavilla mailla.

Ensimmäinen säilörehusato oli vielä erittäin hyvä määrältään ja laadultaan. Toinen sato oli kuivuuden vuoksi heikko, mutta kolmannesta saatiin jopa normaalia parempi sato. Siinä missä vakiintuneet nurmet selvisivät kuivuudesta kohtuudella, tänä vuonna perustetut nurmet kärsivät kuivuudesta. Nekin onneksi näyttivät syksyyn mennessä paremmilta. Etenkin suojaviljan alle perustetut nurmet olivat toipuneet hyvin kesän koettelemuksista.

Syväjuurista puna-apilaa eivät vähäiset sateet juuri haitanneet.

Ilmastonmuutoksen vaikutuksesta hellejaksot todennäköisesti yleistyvät ja pidentyvät. Lisäksi kesällä sateet todennäköisesti ajoittuvat nykyistä epätasaisemmin, vaikka keskimääräisen sademäärän ennustetaan jonkin verran nousevan. Viime kesän ilmiö, jossa kuuden viikon sateettoman kauden jälkeen saatiin paikoitellen muutamassa päivässä kuukauden sademäärä, voi siis tulevaisuudessa olla entistä yleisempi.

Syväjuuriset sekä monivuotiset kasvit ja syyskylvöiset tuottivat viime kesän oloissa parhaiten. Suomen kasvukauden säille on kuitenkin tyypillistä myös tulevaisuudessa suuri vuosien välinen vaihtelu. Kun etukäteen ei voi tietää tuleeko kesästä kylmä ja sateinen, kuuma ja kuiva vaiko jotain ihan muuta, monipuolinen viljelykierto on hyvä keino varautua epävarmuuteen. Monipuolisessa kierrossa todennäköisesti aina jokin kasveista tai lajikkeista menestyy.

Tavanomaisesta poikkeava sää näkyi myös rikkakasveissa. Siitä lisää tämän jälkipuinnin seuraavassa osassa.
Tämä on ensimmäinen osa kolmiosaisesta artikkelisarjasta, jossa käsitellään viime kesän sääolosuhteiden vaikutuksia sadon laatuun ja määrään.

Artikkeli on julkaistu osana Ilmastoturvallisuuden liiketoimintaverkosto -hanketta. Artikkelin tausta-aineistona on Kasvinsuojeluseuran Syyspuinti-tapahtuma, joka järjestettiin yhteistyössä Savonia-ammattikorkeakoulun kanssa 2.11.2021.

Tapahtuman tallenne on katsottavissa kokonaisuudessaan klikkaamalla tästä.

Lähteenä käytetty myös ilmasto-opasta, jonne pääset klikkaamalla tästä.


Inka Nykänen
inka.nykanen@savonia.fi
TKI-asiantuntija, luonnonvara-ala
Savonia-ammattikorkeakoulu

Vasikoiden pitopaikkoihin panostaminen tuo hyvinvointia ja säästöä

Vasikoiden olosuhteisiin panostamalla varmistetaan suomalaisen maidontuotannon jatkuminen kilpailukykyisenä ja turvataan terveet lähtökohdat myös kasvavalle lihanaudalle. Vasikoiden kasvuun ja terveyteen vaikuttavat oleellisesti vasikalle tarjottava ravinto ja hyvä hoito, mutta myös vasikkalan olosuhteet. Olosuhteisiin kuuluvat ilmastoinnin säätö, ilman liikenopeus, lämpötila, kosteus, kaasut, pöly, melu ja valaistus. Siinä missä hyvälaatuinen ja tarpeeksi suuri annos ternimaitoa heti syntymän jälkeen antaa vasikalle immuniteetin, hyvät olosuhteet tukevat vasikan terveenä pysymistä.

Vasikka saa ensimmäisen kosketuksensa ympäristöön poikimatilanteessa. Poikimisympäristön tulisi olla hyvin ilmastoitu, kuivitettu, puhdas ja tilava. Vasikka pitäisi siirtää ensimmäisiksi viikoiksi puhtaaseen ja desinfioituun yksittäiskarsinaan ja sieltä ryhmäkarsinaan viimeistään kahdeksan viikon ikäisenä. Vasikoiden ryhmäkoko on hyvä pitää tarpeeksi pienenä, ja onkin tutkittu, että vasikat sopeutuvat parhaiten 6–9 vasikan ryhmiin. Liian suuret ryhmäkoot lisäävät tautipainetta. Sopivan ryhmäkoon lisäksi vasikat tarvitsevat tarpeeksi makuutilaa. Tilan on oltava hyvin kuivitettu ja pintojen helposti puhdistettavat.

Tutkimuksissa suositellaan, että alle kahden kuukauden ikäinen vasikka tulisi kasvattaa täysin erillisessä ilmatilassa, koska vanhemmista eläimistä peräisin olevat ilmavälitteiset infektionaiheuttajat altistavat vasikoita sairauksille. Monella maitotilalla vasikat kuitenkin vielä kasvavat lehmien kanssa samassa tilassa. Vasikoiden vaatimat olosuhteet eivät myöskään täysin vastaa olosuhteita, joissa aikuisia nautoja pidetään. Esimerkiksi aikuisen naudan sisälämpötilan optimi on 5–15 astetta, kun taas pienelle vasikalle paras sisälämpötila on 15–25 astetta.

Sisäilman laadulla on suuri vaikutus varsinkin juottoikäisten terveyteen. Hyvä ilmanlaatu vasikkatiloissa vähentää hengitystietulehduksia ja riittävä ilmanvaihto poistaa ilmassa olevaa pölyä, kosteutta, lämpöä ja ummehtunutta ilmaa. Suuri veto ja liiallinen ilmankosteus heikentävät lämmön tunnetta ja altistavat vasikoita sairauksille. Ilmanvaihtoon on monia erilaisia ratkaisuja rakennuksesta riippuen, ja vanhempiin rakennuksiin voi investoimalla saada paremman ilmanvaihdon, kunhan ilmanvaihdon ongelmat tunnistetaan.

Tekstin lähteenä on käytetty Vasikkatilat kuntoon -hankkeen aikana laadittua kirjallisuuskatsausta, jonka voit käydä lukemassa osoitteesta https://vasikkatilat.savonia.fi/vasikoiden-olosuhteet. Kirjallisuuskatsauksesta löydät lisää tietoa vasikoiden pitopaikan olosuhdevaatimuksista ja tarkemmista olosuhteiden viitearvoista. Vasikkatilat kuntoon -hanke on Savonia-ammattikorkeakoulun hallinnoima hanke, jossa ovat osatoteuttajina Centria-ammattikorkeakoulu ja Luonnonvarakeskus. Hanketta rahoittaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020.


Fiia Ritvanen
Projektiasiantuntija
Savonia-ammattikorkeakoulu

ISOBUS-väylän hyödyntäminen Pohjois-Savon alueella

ISOBUS-väylä on ISOBUS-standardia noudattava tiedonsiirtoväylä, jonka avulla traktori ja työkone kommunikoivat keskenään, yleensä jopa riippumatta siitä, ovatko koneet samanmerkkisiä vai ei. Tämä mahdollistaa sen, että työkonetta voidaan ohjata traktorin omalta näytöltä. Mutta paljonko tätä tekniikkaa hyödynnetään Pohjois-Savon alueella? Entä mitkä asiat ovat esteenä ISOBUS-väylän laajemmalle hyödyntämiselle?

Osana SavoFarm-hanketta agrologiopiskelijat tekivät vuoden 2021 alussa selvityksen ISOBUS-väylien käytöstä Pohjois-Savon alueella. Tavoitteena oli kartoittaa ISOBUS-väylällisten koneiden käytön laajuutta ja käyttökohteita. Lisäksi tavoitteena oli selvittää maatiloiden ja urakoitsijoiden valmiutta hankkia ja käyttää ISOBUS-väylää hyödyntäviä työkoneita. Selvitys tehtiin Webropol-kyselynä, joka jaettiin eri kanavien kautta Pohjois-Savon maatalousyrittäjille ja niiden työntekijöille.

Kyselyyn vastasi 34 henkilöä, joista suurin osa oli Pohjois-Savon alueelta. Vastauksia tuli kaikista ikäluokista, ja suurin osa vastaajista oli 46–50-vuotiaita. Isoin osa vastaajista oli päätoimisia maaseutuyrittäjiä, joiden tilakoko oli yli 50 eläinyksikköä. Noin kolmasosa vastaajista teki urakointia sivutoimisena tai päätoimisena. Suurimmalla osalla vastaajista ei ollut traktoria, jossa on ISOBUS-väylä. 4–7 vuotta vanhoissa nurmityökoneissa, kuten paalaimissa ja noukinvaunuissa, oli eniten käytössä ISOBUS-väyliä. Nurmityökoneissa oli myös ollut pisimpään käytössä ISOBUS-väylä verrattuna muihin työkoneisiin. Seuraavaksi eniten ISOBUS-väyliä on ollut käytössä kasvinsuojelu- ja lannoituskoneissa.

KUVIO 1. ISOBUS-väylällisen työkoneen käyttötarkoitus ja ikä. Palkit ilmaisevat prosenttiosuuden vastaajista.


Vaikka tällä hetkellä väylän hyödyntäminen ei ollut suurta, ISOBUS-väylän tarjoamat mahdollisuudet kuitenkin kiinnostivat suurinta osaa vastaajista. Lannoitus- ja kasvinsuojelutyökoneissa ISOBUS-väylän hyödyntäminen kiinnosti suurinta osaa vastaajista joko paljon tai huomattavasti. Näissä koneissa väylästä onkin etua, sillä väylää voi hyödyntää esimerkiksi täsmälevitykseen. Toisaalta sen avulla kone tunnistaa, mihin lannoitetta tai kasvinsuojeluainetta on jo levitetty, ja kone siten osaa katkaista näissä kohtaa levityksen. Nosto- ja istutuskoneissa kiinnostus hyödyntää ISOBUS-väylää oli vähäisintä. Hyvin harvaa vastaajaa ei kiinnostanut käyttää ISOBUS-väylää missään laitteessa.

KUVIO 2. Kiinnostus ISOBUS-väylällisiin työkoneisiin. Palkit ilmaisevat prosenttiosuuden vastaajista.


Suurin osa vastaajista koki hinnan suurimmaksi esteeksi hankkia ISOBUS-väylää hyödyntävää tekniikkaa. Seuraavaksi suurimmiksi esteiksi nousivat eri-ikäisten päivitysten yhteensopivuusongelmat sekä yhteensopivuusongelmat traktorin ja työkoneen kanssa. Esimerkiksi joidenkin merkkien laitteiden näytöllä ei voi ohjata toisen merkkistä työkonetta, vaan kaikkien laitteiden ja koneiden tulee olla samaa merkkiä, ISOBUS-väylästä huolimatta.

Selvityksen perusteella ISOBUS-väylän hyödyntäminen traktoreissa ja työkoneissa kiinnostaa maatalousyrittäjiä ja muita työntekijöitä Pohjois-Savon alueella. Väylä ei toistaiseksi ole laajassa käytössä alueella, mutta väylää hyödyntävien käyttäjien kokemukset olivat pääosin positiivisia. Mikäli ISOBUS-väylällisten laitteiden ja koneiden hinnat laskevat tulevaisuudessa, yhä useampi saattaisi väylää hyödyntää.


Iida Pulkkinen
Testausinsinööri
SavoFarm 4.0 -hanke
Savonia-ammattikorkeakoulu