Liike on lääke – Liikuntalähete hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen menetelmänä

Liikkumattomuus aiheuttaa merkittäviä terveysongelmia ja mittavia kustannuksia yhteiskunnalle. Kuntien liikuntaneuvonnan tavoitteena on vaikuttaa kuntalaisten liikkumisaktiivisuuteen, työ- ja toimintakykyyn sekä edistää hyvinvointia ja terveyttä. Liikuntalain mukaan kuntien vastuulla on järjestää hyvinvointia ja terveyttä edistäviä liikuntapalveluja sekä seurata niiden vaikutuksia. Lähes puolet

Uransa alussa olevat sairaanhoitajat kuormittuvat, kuka pelastaisi hoitoalan ja ennen kaikkea hoitajat?

Hoitotyön kuormittavuudesta puhutaan nykyään paljon. Nykyään puhutaan myös alalla vasta muutaman vuoden olleiden sairaanhoitajien jaksamisesta. Moni sairaanhoitaja haluaisi tehdä kutsumustyötään, mutta se ei onnistu välttämättä heidän haluamallaan tavalla. Tärkeää olisi panostaa hoitajien jaksamiseen ja saada heidät pysymään alalla ajatellen tulevaa

Kokemuksia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen opiskelusta koronan varjossa

Kokemuksia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen opiskelusta koronan varjossa

Hyvinvointikoordinaattoriryhmällä TYKO19SY on nyt opinnoista takana kaksi ensimmäistä vuotta. Ensimmäisenä opiskeluvuonna  opintoja voitiin tehdä livenä, mutta kevään 2020 jälkeen korona on muovannut opiskelukäytäntöjä toisenlaisiksi.  Suuri osa hyvinvointikoordinaattori-tutkinnon opetuksesta toteutettiinkin koronan vuoksi digitaalisesti tai etäyhteyksin lukuvuonna 2020-21. Opetus muuttui virtuaalisiksi tapahtumiksi

Miten kehittää elintapavalmennusta? Neljä tärkeää kohtaa, jotka sinun kannattaa huomioida!

Kuuntelin, American college of Lifestyle Medicinen luentoja elintapavalmennuksesta ja vastaani tuli luento, jossa kerrottiin tavoista viedä tehokkaasti elintapavalmennusta lääketiedettä opiskeleville Harvardissa (Frates Beth, 2017). Huomasin nopeasti, että lopultakin kuuntelen luentoa, jossa puhutaan käytännön edistämisestä ja vielä mielenkiintoisella tavalla. Kuva 1.

Miten hyvinvointikoordinaattorin koulutus auttaa asiantuntijuuden kehittymisessä?

Miten  hyvinvointikoordinaattorin koulutus auttaa asiantuntijuuden kehittymisessä?

Laaja-alainen hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyö on synnyttänyt tarpeen hyvinvointikoordinaattorin työlle. Alan osaamistarpeeseen on syntynyt kokonaan uusi koulutusohjelma. Hyvinvointikoordinaattorin työnkuva on laaja sekä työmahdollisuudet ovat laajat. Suurin koko ajan kehittyvä työalue on kuntien hyvinvointikoordinaattorin työ, jossa hyvinvointikoordinaattori toimii laaja-alaisesti ja moniammatillisesti