Minkälaisia mielikuvia sinulle herää hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työstä? Ajattelet ehkä ensimmäisenä omaa terveyttäsi ja siihen vaikuttavia toimia. Mahdollisesti pohdit ammatteja, joissa vaikutetaan hyvinvointiin ja terveyteen. Näitä ajatuskulkuja syventämällä huomaat hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (hyte) olevan aiheena hyvin laaja-alainen. Monipuolinen
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen haasteita kunnassa
Kunnilla on tärkeä lakisääteinen tehtävä ylläpitää ja lisätä kuntalaisten hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja osallisuutta. Tätä kuntien laaja-alaista ja tärkeää hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työtä tehdään kunnissa monitahoisesti kaikkien kuntalaisten hyväksi. Työn toteutumiseksi kaikilla kuntaorganisaation tasoilla on tärkeä rooli. Vaikka hyvinvoinnin
Lapsiperheiden varhainen tuki perheneuvolan työntekijöiden silmin
Varhaisen tuen määritelmällä tarkoitetaan lasten kehitysvaiheiden ja laadullisen terveydentilan vahvistavaa tukea ennakoivasti arjen vaikeissa oloissa ennen kuin haasteet kasvavat huomattaviksi (Araneva 2021). Lapsiperheiden varhainen tuki on osa hyvinvointia, jota vahvistetaan tukemalla ja ylläpitämällä vanhempien ja lasten voimavaroja (Pieksämäen kaupunki 2018,3).
Opportunities for speech recognition in the social and health sector
The continued rise in health care costs for much of the 21st century has put pressure on efficiency anddevelopment at the national level. Attempts are being made to harness information technology, at least inpart, to curb rising costs. In particular,
Käytännön keinoja ikääntyneiden syrjäytymisen ehkäisyyn
Syrjäytymisen käsitteen määritteleminen ei ole yksinkertaista (Jehoel-Gijsbers & Vrooman 2008, 2). On kuitenkin löydetty tiettyjä yhteisiä tekijöitä, joita syrjäytymiseen liittyy, ja niitä asioita, mahdollisuuksia ja resursseja, joita syrjäytyneellä tai syrjäytymisen vaarassa olevalla ihmisellä ei ole. Syrjäytyminen on osattomuutta sellaisista asioista,
Savonian hyvinvoinnin vuosikello – näin se tehtiin
Kokonaisvaltainen hyvinvointi on hyvin laaja käsite ja kirjallisuudessa aika kirjavasti määritelty aihe. Hyvinvointi käsitetään usein kokonaisuutena, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Hyvinvoinnin rakennuspalikoiden on oltava tasapainossa, jotta voi tuntea voivansa kokonaisvaltaisesti hyvin. Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin keskeisenä tekijänä on myös yhteys omaan itseensä,
Liike on lääke – Liikuntalähete hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen menetelmänä
Liikkumattomuus aiheuttaa merkittäviä terveysongelmia ja mittavia kustannuksia yhteiskunnalle. Kuntien liikuntaneuvonnan tavoitteena on vaikuttaa kuntalaisten liikkumisaktiivisuuteen, työ- ja toimintakykyyn sekä edistää hyvinvointia ja terveyttä. Liikuntalain mukaan kuntien vastuulla on järjestää hyvinvointia ja terveyttä edistäviä liikuntapalveluja sekä seurata niiden vaikutuksia. Lähes puolet
Peruskoulujen yhteisöllinen oppilashuolto hyvinvointia ja terveyttä edistämässä
Yhteiskuntamme ja koko maailma on tilanteessa, jossa fyysistä kanssakäymistä toisten ihmisten kanssa vältetään syystäkin Covid-19 viruksen leviämisen vuoksi. Suomessa oppilaat olivat kevään 2020 etäkoulussa ja sosiaalinen kanssakäyminen vertaisten kesken tapahtui usein pääasiassa sosiaalisen median kautta. Jo nyt on nähtävissä, että
Sosiaalinen media on hyvä renki, mutta huono isäntä

Tuskin kukaan uskoi vielä 15 vuotta sitten, että kuinka iso osa sosiaalisista suhteista tultaisiin nykyään hoitamaan älylaitteiden avulla. Tuolloin sitä pidettiin kalliina ja epäkäytännöllisenä. Kuitenkin sosiaalinen media hiipi pysyväksi osaksi eloomme ja on haukannut siitä leijonan osan. Tämähän ei ole
Palveluohjauksen käsitteen määrittelyä hyvinvointia ja terveyttä edistävässä ohjaus- ja neuvontatyössä
Nykyisellään sosiaali- ja terveysalan sekä kuntien hyvinvointityön kehittämisen ytimessä ovat asiakaslähtöisten ja kustannustehokkaiden palvelujen tuottaminen. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi on tärkeää, että asiakas saavuttaisi tarvitsemansa sote-palvelut oikea-aikaisesti ja tarkoituksenmukaisesti. Tavoitteen saavuttamisessa hyvinvointikoordinaattorin kehittämisosaamista voidaan käyttää varsin hyvin. Asiakkaan palvelutarpeisiin aidosti vastaavan