Eri tuotosvaiheessa olevilla lehmillä on erilaiset tarpeet. Lypsykauden alussa on otettava huomioon esimerkiksi riittävä energia- ja ravintoaineiden saanti. Kun taas loppulypsykaudella sekä ummessaolokaudella energiantarve on vähäisempi kun maitotuotos vähenee.  Tavoitteena on antaa hyvät valmiudet tulevalle lypsykaudelle. Oikeaoppinen ruokinta minimoi terveydelliset haitat ja siten myös maksimoi tuotoksen seuraavana tuotoskautena.

Onnistumiseen lähdetään jo vaikuttamaan loppulypsykaudella, jolloin lehmien lihomista eli rasvoittumista tulee välttää. Ummessaolokauden ruokinnalla voidaan ehkäistä poikimahalvausta sekä ketoosiriskiä.

Ummessaolokauden ruokinta vaikuttaa myös hedelmällisyyteen sekä tiinehtymiseen. Näiden ollessa kunnossa poikimavälit pysyvät säännöllisenä, eivätkä veny liian pitkiksi. Näillä kaikilla on vaikutusta lypsykarjatilojen talouteen, jos ruokinnallisia ongelmia esiintyy tilalla, on tärkeää, että ne tunnistetaan ja ne korjataan.

Hanna-Sisko Hentilän opinnäytetyön tavoitteena on lisätä ihmisten tietoisuutta ummessaolokauden vaiheista ja sen ajan ruokinnasta. Ummessaolokauden ruokinnan vaikutus tulevaan lypsykauteen otettiin myös työhön mukaan. Työhön otettiin ruokintaperäisistä sairauksista yleisimmät sairaudet, joita voidaan ennaltaehkäistä ruokinnalla.

Työssä kerrotaan selkeästi ummessaolokauden vaiheet, sekä erityishuomiot ruokinnassa kussakin vaiheessa. Opinnäytetyössä toteutettiin myös kyselytutkimus lypsykarjatiloille, jossa selvitettiin umpilehmien ruokintaa, sekä ruokintaperäisten sairauksien yleisyyttä. Lopputuotteena työssä tehtiin sähköinen opas umpilehmän ruokinnasta. Opas löytyy osoitteesta: https://blogi.savonia.fi/umpilehmanruokinta/.

Hanna-Sisko Hentilä
AMK-agrologi

Pirjo Suhonen
Lehtori
Savonia-ammattikorkeakoulu

Miksi umpilehmän oikeaoppinen ruokinta on tärkeää?
Merkitty:            

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *