Vaavi eli Vaali viisaasti vasikkaa-hanke osallistui Suonenjoella Osuuskunta Maitomaan järjestämille Maitomarkkinoille huhtikuussa 2017. Tapahtuma houkutteli paikalle monia ja Vaavin vasikoiden hyväksi tekemä toiminta kiinnosti tuulisesta ja lumisateisesta säästä huolimatta.

Markkinoilla tapasin Finncow Oy:n omistaja Heikki Kempin, jonka rautaista asiantuntemusta haluan tässä artikkelissa tuoda esille. Ennen Finncow Oy:n perustamista Heikki Kemppi työskenteli lähes 20 vuotta Valio Oy:n palveluksessa vasikoiden ravitsemuksen ja lehmien erikoisrehujen parissa. Vuosien varrella hän on vieraillut lukuisissa navetoissa ja vasikkakasvattamoissa; äänen painosta ja esitystavasta kuuluu että Heikki todella tietää mistä puhuu.

Umpilehmän ruokinta ja ternimaidon tärkeys

Heikki Kempin mukaan umpilehmän ruokinta viimeisten tiineyskuukausien aikana on tärkeää syntymättömälle vasikalle. Sikiön tulee saada emältään riittävästi ravintoaineita kudostensa kehittymiseen, mikä edellyttää oikeanlaista umpilehmän ruokintaa. Kun lehmä on ruokittu hyvin, sen elimistö pystyy myös valmistautumaan parhaalla mahdollisella tavalla tulevaan maidontuotantoon.  Kun vasikka syntyy, on sen saatava hyvälaatuista ternimaitoa mahdollisimman pian.  Hyvälaatuinen ternimaito sisältää riittävästi vasta-aineita eli sen Brix-arvo on yli 22. Ternimaitoa vasikka juo noin neljä litraa ja annettuna mahdollisimman pian syntymän jälkeen, se on parasta elämän eliksiiriä vastasyntyneelle vasikalle.

Olosuhteet tärkeimmät

Olosuhteiden tärkeyttä vasikan kasvatuksessa ei voi koskaan korostaa liikaa. Parhaat lypsylehmiksi kasvatettavat vasikat kasvatetaan igluissa, joissa on raitis ilma ja riittävästi kuiviketta. Raittiissa ulkoilmassa tautipaine ei kasva liian suureksi isossakaan karjassa. Pehmeä kuivitus taas edesauttaa vasikan riittävää unensaantia ja että sen uni on sikeää. Uni vaikuttaa hormonitoimintaan ja edesauttaa vasikan kasvua. Virkeä vasikka jaksaa syödä ja leikkiä, mitkä molemmat ovat tärkeitä sen kasvun ja kehityksen kannalta.

Suomessa osataan vasikankasvatus

Kempin näkemyksen mukaan osaavia vasikankasvattajia on Suomessa paljon. Jatkossa tulisi kuitenkin panostaa vasikkatilojen rakennussuunnitteluun siten, että niissä olisi hyvä ilmanvaihto ja että niille olisi kokonaan omat tilat. Tietoa hyvistä rakennusratkaisuista tulisi levittää koulutuksen ja neuvonnan avulla.

Vaavi ja vasikoiden olosuhteet

Vaavi- hankkeessa on keskitytty juuri edellä mainitsemiin aihepiireihin. Vasikan hyvinvointipassi-koulutuksessa perehdytään vasikoiden alkuhoitoon, rakentamiskoulutuksessa kuultiin toimivien vasikkatilojen suunnittelusta, Saksan matkalla kävimme omaksumassa runsaan kuivittamisen kulttuuria ja tulevissa koulutuksissa kuulemme mm. umpilehmän ruokinnasta ja varmennetusta poikimisesta. Vasikan hyvinvointiin liittyykin monia osa-alueita, jotka kaikki on hyvä hallita. Tervetuloa mukaan koulutuksiimme!

Katriina Pylkkänen
Lehtori
Savonia-ammattikorkeakoulu

 

Vasikoiden hyvinvoinnista maitomarkkinoilla
Merkitty:                

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *