Milloin lopettaa laidunnus syksyllä, jotta seuraavan kesän sato on turvattu? Nurmen viimeiselle niitolle paras ajankohta on syyskuun alkupuolella, jotta nurmi ehtii valmistautua talvehtimiseen. Kolmatta satoa korjataan tosin myös aivan kasvukauden lopussa syyskuun lopulla – tai lämpiminä syksyinä jopa lokakuun puolella.
Laidunnukseen ja jaloitteluun valmistautuminen osa IV – laidunnurmen perustaminen
Laidunnurmen perustamisessa kannattaa panostaa hyvään laatuun (kuva: Savonia-AMK JALAKA-hanke) Aikaisemmissa kirjoituksissani olen käsitellyt laidunnukseen liittyviä suunnitteluasioita. Laiduntamisen suunnittelussa on hyvä miettiä kasveja, joita laitumella kasvatetaan. Perusajatuksena laitumien perustamisessa on viljelykiertoon perustuva nurmien uudistaminen. Jotta laidunnurmi olisi riittävän hyvälaatuista ja sitä
Ruis tuottaa satoa myös laitumena
Sateisena kesänä laitumet polkeutuvat sorkkien alla huonoon kuntoon. Pitkän sadejakson jälkeen moni laidunlohko näyttää lohduttomalta ja nurmen voi joutua uudistamaan useammalta lohkolta kuin on suunniteltu, minkä vuoksi ensi kesän laidunala jää aiottua pienemmäksi. Yksi vaihtoehto on uudistaa nurmi jo nyt