Maataloudessa on meneillään suuri kassakriisi, kun kaikkien ostopanosten hinnat ovat kasvussa. Hintojen kipuaminen alkoi loppukesästä 2021, ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 nosti varsinkin polttoaineiden ja lannoitteiden hintaa entisestään. On siis yhä tärkeämpää laskea, kuinka paljon maidon ja säilörehun tuottaminen
VarmaNurmi-hanke järjestää opintomatkan Etelä-Suomeen elokuussa 2020 tutustumaan nurmipienryhmätoimintaan, blogi 2
VarmaNurmi-hanke järjestää opintomatkan Etelä-Suomeen tutustumaan nurmipienryhmätoimintaa. Ilmoittaudu mukaan VarmaNurmi-hankkeen opintomatkalle! Lisätietoja alla olevasta matkaesitteestä: Matka on suunniteltu yhdessä ProAgria Etelä-Suomen nurmentuotannon, johtamisen ja pienryhmätoiminnan valtakunnallinen huippuosaaja Anu Ellän kanssa. Hänellä on kokemusta pienryhmien vetämisestä jo kuudentoista vuoden ajalta. Hän on vetänyt nurmituotantoon
Säilörehun hävikit – näkyvää ja näkymätöntä
Säilörehun hävikeillä tarkoitetaan sellaista rehua, joka ei päädy lehmän syömäksi. Hävikkiä voi olla sekä näkyvää että näkymätöntä. Näkymätöntä hävikkiä syntyy, kun happi pääsee vaikuttamaan rehuun korjuun, säilönnän tai syöttövaiheen aikana. Kasvihengityksessä ja mikrobien hyväksikäyttäessä rehun ravintoaineita syntyy hiilidioksidia ja vettä.