Yhteiskuntamme on jatkuvassa muutoksessa digitaalisempaan suuntaan. Ennen lähdettiin asioikseen asioimaan verotoimistossa tai sosiaalitoimistossa. Nykyään useat virastopalvelut ovat tuoneet perinteisen asioinnin rinnalle sähköisen asioinnin mahdollisuuden, ja edellä mainittuja virastoja voi lähestyä sähköisesti, uusimpana sosiaalityötä. Some on tullut osaksi arkeamme ja suorittaa menestyksekkäästi muun muassa päiväkirjan ja postikortin virkaa. Millaiseen tulokseen ja tavoitettavuuteen organisaatiot sähköisillä ja some-palveluilla pystyisivätkään, jos käyttäjät osaisivat ottaa palveluista kaiken irti?

Usein lämmöllä muistetaan Kansalaisen @-ajokorttia, joka tarjosi perusvalmiuden tietokoneen kanssa työskentelyyn ja internetin saloihin. Useat toivovat esimerkiksi työnhaun tueksi valmennusta, joka tarjoaisi sähköisten virastopalveluiden opastuksen lisäksi johdatusta somen ja muun nykyaikaisen median käyttöön. Sähköisissä palveluissa työskentelevät ja somea hyödyntävät työntekijät saavat perehdytyksen toki työnantajiltaan. Siinä missä nuoret kasvavat osaksi somea ja sähköisiä palveluja, ymmärtääkseni aikuiset saavat opastuksen tällä hetkellä varsin hajanaisesti.

Suomen tulevan ikärakenteen huomioiden, olisi Kansalaisen #-ajokortti varsin järkevä ja toimiva satsaus suuremmassakin mittakaavassa.

Tällaisen #-ajokortti valmennuksen sisältö voisi tuoda tutummaksi verkkopankkitunnuksilla ja mobiilivarmenteella kirjautumista, erilaisia sovelluksia kuten LinkedIn ja Facebook. Blogien lisäksi tutuksi olisi syytä tuoda myös Chat-palvelut, joita nyt jo useat perinteisetkin virastot tarjoavat.

Silmiini on viime aikoina useaan otteeseen tarttunut (ainakin minulle) uusi termi ”Sosiaalityö verkossa”. Viimeisimpänä uutta palvelua esiteltiin Kainuun osalta Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen ISOuutisissa 25.3.2019. Uutisen innoittamana tutustuin vuoden 2018 loppupuolella käyttöönotettuun Facebook-alustalla toimivaan Aikuissosiaalipalvelut Kainuussa-sivuun. Heidän Facebook-sivunsa Chatissa sosiaalialan ammattihenkilö vastaa kysymyksiin ja sen kautta saa yleistä neuvontaa ja ohjausta. Chat-palvelun toivotaan helpottavan palvelujen saatavuutta ja madaltavan kynnystä yhteydenottoihin. Sosiaalityö verkossa kuten muutkin palvelut vaativat niin työntekijältä kuin käyttäjältäänkin motivaation ja sovellusten käytön hallinnan. Se on palveluna varmasti vaikuttava ja oikea-aikainen.

Kuva 1. Kansalaisen ajokortti. Kuva: Miia Juntunen

Tulevaisuudessa hyvinvointikoordinaattoreiden yksi tehtävä on varmistaa, että yhteiskunnassamme tehdään sekä strategisella, että käytännön tasolla työtä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Digitalisaation huomioiminen niin suunnitelman kuin käytännön tasolla, on merkittävä mahdollisuus esimerkiksi palvelujen tavoitettavuuteen ja saatavuuteen pitkien välimatkojen seuduilla. Matalan kynnyksen periaatetta tavoittelevissa palveluissa somen hyödyntäminen on varmasti yksi tulevaisuuden ratkaisu.

Mielestäni askeleet digitaalisuuteen ovat positiivisia, kun tietoturva-asiat ovat hoidossa, ja kun palvelujen käyttäjien taidot saadaan kohdilleen, on meillä vain rajattomat mahdollisuudet edessämme. Taitojen turvalliseen opetteluun tulisi jatkossa tarjota resursseja kansalaisille.

Suosittelen kaikkia tutustumaan Aikuissosiaalipalvelut Kainuussa sivustoon: https://www.facebook.com/Aikuissosiaalipalvelut-Kainuussa-350905085647755/?epa=SEARCH_BOX

Lukemasi blogiteksti on tehty yhdessä hyvinvointikoordinaattori, YAMK-opiskelija Miia Juntusen kanssa. Blogiteksti liittyy hyvinvointikoordinaattoriryhmän opintojaksoon Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen menetelmät ( 10 op). Opintojaksolla analysoidaan mm. digitaalisaation hyötyjä ja haittoja hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyössä. Opiskelijat kirjoittavat ammatillisen blogitekstin, josta Miian kirjoitus on hyvä esimerkki.

 

Kirjoittajat

Miia Juntunen, TYKO18SY, kirjoittaja työskentelee työllistymisen ja urapolkujen suunnittelun parissa Kainuussa

Riitta Turjamaa, lehtori, Savonia-ammattikorkeakoulu

Pirjo Turunen, lehtori, Savonia-ammattikorkeakoulu

# Savonia # Aikuissosiaalipalvelut Kainuussa # Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

 

Lähteet:

Aikuissosiaalipalvelut Kainuu-facebook sivu. [Viitattu 9.4.2019] Saatavissa:

https://www.facebook.com/Aikuissosiaalipalvelut-Kainuussa-350905085647755/?epa=SEARCH_BOX

 

Itä-Suomen Sosiaalialan osaamiskeskus, ISO-uutiset 06/2019. 2019-25-03. [Viitattu 9.4.2019] Saatavissa:

http://isonet.mail-pv.fi/a/s/71547783-34c2c6c0a93e92d57127bddaa41e139d/3020504

 

 

Kansalaisen #-ajokortti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *