Olemme tätä kirjoitettaessa erikoisessa tilanteessa. Suomessa on ollut voimassa parin viikon ajan poikkeuslait. Korona-pandemia on muuttanut arkeamme, eikä kukaan taida tietää, kuinka pitkäksi aikaa.
Euroopan unionin talous ja politiikka on rakentunut ihmisten, tavaroiden ja palveluiden vapaalle liikkuvuudelle. Tuo linjaus tehtiin toisen maailmansodan jälkeen, maailman suurimpana rauhanprojektina, kun keskenään aiemmin tapelleet maat haluttiin samalle puolelle. Talouskasvu on sen jälkeen ollut vauhdikasta.
Olemme tottuneet siihen, että tavaroita, palveluja ja työvoimaa on saatavilla maan rajojen yli. Esimerkiksi ruuan omavaraisuutta ei ole enää monen mielestä ollut tarpeen tarkastella kansallisvaltiotasolla. On luotettu siihen, että markkinat hoitavat tarvittavan määrän ruokaa kauppoihin. Sen kummemmin logistiikan kuin tuotannonkaan suuriin, Euroopan laajuisiin, saati maailman laajuisiin, häiriöihin ei ole uskottu. Tässä mallissa on unohdettu myös ruuan muut käytettävyyteen liittyvät ominaisuudet kuin määrä ja hinta: ruuan turvallisuudella ja muilla laatutekijöillä ei mallin mukaan ole merkitystä.
Suomessa ruuantuotannossa on panostettu erityisesti sen turvallisuuteen: vierasainevapaus ja tautivapaus ovat olleet tuotannossa tärkeitä ja niiden saavuttamiseksi tarvitaan koko elintarvikeketjun panosta. Puhtauden yksi mittari voisi olla taudinaiheuttajavapaus, jonka voi saavuttaa vaikkapa lopputuotteen hygienisoinnilla ja vahvalla tuotantoeläinten lääkinnällä. Meillä Suomessa lähtökohtana on ollut jo pitkään eläinten hyvä terveys ja sen myötä saatava vapaus lääkeainejäämistä. Se taas edellyttää osaamista niin maatiloilla kuin neuvonnassa ja muissa maatalouden sidosryhmissä. Myös maaperän ja kasvituotteiden puhtaus ovat tärkeitä.
Koronaviruksen aiheuttama kriisi on laittamassa asioita uuteen järjestykseen. Ruuan omavaraisuus ja kansallinen huoltovarmuus ovatkin nousemassa tärkeäksi asiaksi, kun logistiikan toiminnassa on häiriöitä ja työvoiman liikkuvuus vaikeaa. Suomessa peruselintarvikkeiden omavaraisuusaste on noin 80 %. Naapurissamme Ruotsissa se on n. 50 %. Kriisiaikana kysyntä muuttuu. Kotimainen ruokaketju pystyy vastaamaan siihen joutavammin, kuin ulkomainen.
Kotimaisen ruuan arvostuksen näkyminen myös tuottajahinnoissa on vähimmäisvaatimus sille, että meillä riittää yrittäjiä. Osaaminen niin maatalousyrittäjillä kuin sidosryhmillä taas on edellytys sille, että pystymme kehittämään maataloutta.
Koulutus on aina hyvä investointi. Maatalousalan osaamiseen panostaminen on erityisen hyvä investointi juuri nyt. Ruuan tuotanto ei mene pois muodista, joten alan opiskelu on hyvä panostus. Samalla on mahdollista tulla mukaan kehittämään ruokaketjuamme entistäkin kestävämmäksi.
Kati Partanen
Maatilatalouden lehtori, Maatila 2030 –hankkeen projektipäällikkö, maatalousyrittäjä
Savonia-ammattikorkeakoulu