Laiduntamistapojen kirjo on maitotiloilla laajempi kuin takavuosina, jolloin laiduntaminen tarkoitti koko kesäajan ruokinnan perustaa. Kun lehmiä nyt on kahdenkymmenen sijaan kaksikin sataa, ei laiduntaminen tarkoita samaa kuin ennen.
Siilinjärveläisellä Tiina Nyyssösen ja Jari Eskelisen tilalla laidunnus tarkoittaa tilan sadalle lehmälle kesäisin avoinna olevia navetan ovia vuorokauden ympäri. Käytössä on noin viisi hehtaaria kolmeen lohkoon jaettuna. Laitumella ei juuri ole ruokinnallista merkitystä: seosrehua on tarjolla navetassa jatkuvasti.
Lehmät kulkevat laitumelle vapaasti navetan sivuovesta, laidunporttia ei ole käytössä eikä sille koeta olevan tarvetta. Nykyisen navetan valmistuttua tilalla kokeiltiin ensin ovien avaamista laitumella aamutöiden aikana, mutta se aiheutti ruuhkan lypsyrobotille myöhemmin päivällä. Ovien auettua koko karja säntäsi ulos ja tuli yhtä aikaa sisälle muutaman tunnin kuluttua. Kun ovi jätettiin auki ympäri vuorokauden, käynnit laitumella tasoittuivat eikä lypsylle ole ruuhkaa tai viiveitä.
Kuva: Eeva-Kaisa Pulkka
Kaavilla, Virpi ja Pauli Tirkkosen tilalla puolestaan toimii paremmin juuri rajoitettu pääsy laitumelle. Ovi avataan aamutöiden päätteeksi noin yhdeksältä ja lehmät pääsevät vapaasti ulos. Päivätarkastuksen yhteydessä yhden maissa iltapäivällä laiduntajat ovat tulleet sisälle ja ovi laitetaan kiinni. Haettavia on yksittäisiä vain syksyn viileinä, kuivina päivinä.
Laiduntamisessa seurataan säätä – yksittäinen sateinen päivä ei haittaa, mutta laidunten säästämiseksi ovi pidetään kiinni pidempien sadejaksojen aikana. Keväällä laidunnus aloitetaan heti pellon kuivuttua toukokuussa ja jatketaan syksyllä mahdollisimman pitkään säitä seuraten.
Molempien karjojen maitotuotos on korkea, eikä laidunnuksen ole havaittu sitä ainakaan vähentävän. Solumäärien nousut laidunnuksen takia ovat hetkellisiä ja lieviä. Keskisiteen repeämiä voi sattua, mutta nekin ovat harvinaisia.
Yksi keino ehkäistä näitä riskejä on varmistaa, että ovien avautuessa on edellisestä lypsystä kulunut mahdollisimman vähän aikaa. Laiduntavan robottitilan emäntä pitää rajana kymmentä tuntia.
Kuva: Eeva-Kaisa Pulkka
Pielavetinen Janne Pietikäinen ja vieremäläiset Laura Kauhanen ja Henri Remes lypsävät lehmänsä lypsyasemalla. Pietikäisellä ovi laitumelle on auki lypsyaikoja lukuun ottamatta ja laitumet lähtevät säteittäin navetan päädystä, jotta kulku eri lohkoille on lehmille helppoa. Umpilehmät kulkevat vapaasti omalle laitumelleen toisesta ovesta.
Vieremällä navetta on uusi eikä kaikkia pihatöiden järjestelyjä ole vielä ehditty tehdä. Lehmät joutuvat toistaiseksi vielä hieman kiertämään, mutta suunnitelmissa on järjestää laidunnus siten, että lehmillä on vapaa kulku laitumelle.
Kuva: Eeva-Kaisa Pulkka
Laitumen nurmella on varsin pieni merkitys lehmien ruokintaan kyseisillä tiloilla, mutta tilat kokevat tärkeänä lehmien pääsyn ulos laitumelle kesällä. Eläimet oppivat laiduntamiseen jo vasikkana ja hiehona, jolloin ne lehmänä ovat tottuneita eikä opettamista siinä vaiheessa enää tarvita. Umpilehmät ovat kaikilla tiloilla omilla laitumillaan.
Työnkäytön kannalta laiduntamista ei pidetä merkittävänä lisänä, sillä lehmien ollessa ulkona esimerkiksi parsien puhdistus ja kuivitus ja muut vastaavat työt onnistuvat helposti. Laiduntaminen vähentää kuivituksen tarvetta ja siten kuivituskustannuksia kesäaikana.
Toki aitojen tekeminen ja kunnostus vievät keväällä jonkin verran aikaa, mutta pysyvät laidunlohkot ja niiden aidat ovat käytössä melko pienellä työmäärällä.
Kaikilla tiloilla kulkuväylä laitumelle on navetan ovella kovapohjainen: betonilaatta, hiekkapäällysteinen murske tai maahan upotetut ylijäämäbetonipalkit. Varsinaiselle kulkuväylälle on tarvittaessa laitettu hiekkaa tai haketta pitämään kuja siistinä ja kestävänä.
Kulkuväyliin panostamalla lehmät kulkevat laitumelle halukkaammin ja jalat sekä utareet pysyvät siistinä eikä sisälle kulkeudu maata sorkissa.
Kaikilla tiloilla vesi on tarjolla vain navetassa, ja tilat pitävät sitä yhtenä keinona houkutella lehmät takaisin navettaan ja lypsylle. Ruokinta navetassa pysyy melko samanlaisena, ja hyvä rehu ruokintapöydällä on varsinkin automaattilypsytiloilla tärkeä navettaan ja lypsylle houkutteleva tekijä.
Uuden rehuseoksen jakamisen ajankohdalla ja rehun määrällä vaikutetaan myös lehmien laitumelle menemiseen ja sieltä palaamiseen. Jos tarjolla on syötävää ulkona, rehua laitetaan pöydälle vähemmän hukan vähentämiseksi ja lämpenemisen ehkäisemiseksi.
Laitumen laidalla -päivien aikana Jalaka-hanke tarjosi mahdollisuuden tutustua nykyaikaisten lypsykarjojen laidunnusratkaisuihin. Laidunnustaan esitelleille tiloille laidunnus on tärkeä osa eläinten hyvinvointia ja järjestetty siten, kuin se tilan karjamäärällä ja vallitsevissa olosuhteissa on mahdollista. Siitä on tehty sekä eläimille että niiden hoitajille mahdollisimman helppoa.
Lypsyjärjestelmien ja maidon hinnoittelun muutosten vuoksi on entistä tärkeämpää, että lypsykarjatilan maitomäärät pysyvät tasaisina eri kuukausina ympäri vuoden (kuva 1). Automaattisissa lypsyjärjestelmissä poikimisten ja maitomäärän tasaisuus mahdollistaa kapasiteetin täysimääräisen hyödyntämisen. Vastapoikineita pitää olla tasaisesti ympäri vuoden, jotta niiden heruminen ei hidastu siitä, että ne joutuvat odottamaan vuoroa lypsylle ruuhkan takia. Meijereillä on tasainen kysyntä maitotuotteista, joten sielläkin on tavoite tasaisesta maitovirrasta ympäri vuoden.
Kuva 1. Lypsykarjoissa tavoitteena on tasainen maitomäärä ympäri vuoden. (Kuva: Leena Kärkkäinen)
Savonia-ammattikorkeakoulun kahdessa hankkeessa ryhdyttiin tutkimaan, miten poikimiset ja maitomäärät vaihtelevat eri kuukausina tuotosseuranta-aineiston perusteella. Aineistossa ovat mukana vuosien 2017, 2018 ja 2019 poikimiset ja niitä seuranneet mittalypsyt. Aluksi asiaa tutkittiin Maaseuturahaston rahoittamassa Umpi – hyvinvoiva umpilehmä -hankkeessa, ja nyt asiaa pidetään esillä Euroopan sosiaalirahaston rahoittamassa Maatila 2030 -hankkeessa.
Syyspoikivuuteen on kannustettu pitkään, ja kuviosta 1 selviää, että syksyllä poikii enemmän lehmiä kuin keväällä. Poikimisten kokonaismäärä on alentunut noiden vuosien aikana niin, että vuonna 2017 poikimisia on ollut 218 385, vuonna 2018 yhteensä 214 747 ja vuonna 2019 puolestaan 207 205. Vuoden 2019 poikimisia on vähentynyt nimenomaan kevätpoikivista. Erityisesti toukokuun poikivien määrä on ollut selvästi alempi kuin aiempina vuosina. Eniten poikimisia on ollut kaikkina näinä tarkasteluvuosina heinä-elokuussa ja joulu-tammikuussa. Poikimisten ajoittumisen perusteella voisi olettaa, että syksystä alkukeväälle asti maitomäärät olisivat korkeimmillaan. Lokakuussa meijeriin tulevat maitomäärät ovat kuitenkin alhaisimmillaan, joten nämä seikat eivät täsmää.
Aineistossa ovat mukana tuotosseuranta-aineiston vuosina 2017, 2018 ja 2019 poikineet. Kyseiset vuodet ovat olleet sääolosuhteiltaan hyvin erilaisia, ja sen vuoksi myös karjojen rehutilanteet ovat olleet erilaisia. Vuonna 2017 kesä oli normaalia viileämpi ja syksy sateinen. Vuoden 2018 kesä taas oli helteinen ja vähäsateinen. Syksykin oli normaalia lämpimämpi. Vuoden 2019 kesä oli normaalia hieman lämpimämpi mutta erityisen vähäsateinen. Syksy oli puolestaan silloin kylmä ja runsassateinen. Vuonna 2019 keväällä vähennettiin eläimiä huonon rehutilanteen takia, ja siksi sinä vuonna poikimisten määrä oli keväällä alhainen.
Maitomäärien vaihtelusta mittalypsykuukausittain löytyy tietoa kuviosta 2. Aineistoon on poimittu kyseisen kuukauden keskimääräinen mittalypsytulos kerran kuukaudessa mittalypsyyn osallistuneilta lehmiltä. Vuosittain tuotokset nousevat, tosin vuosina 2017 ja 2018 vuosien välillä ei ole kovin suurta eroa alkuvuotta lukuun ottamatta. Vuonna 2019 tuotokset ovat selvästi korkeammat kuin kahtena aiempana vuonna. Näinä kolmena vuonna tuotokset noudattavat lähes samanlaista käyrää kuukausien välillä. Alkuvuoden mittalypsyjen keskiarvo on tasainen ja korkeampi kuin loppuvuonna. Viimeistään heinäkuussa keskimääräinen mittalypsytulos laskee, ja laskeva trendi jatkuu lokakuuhun saakka, jolloin maitomäärä on kaikkina tarkasteluvuosina kaikkein alhaisin. Tämä havainto tukee meijereiden viestiä lokakuun alhaisesta maitomäärästä.
Mikä kuukausi olisi sitten tilastojen mukaan optimaalisin poi’ittaa lehmiä ja hiehoja? Kuviosta 3 selviää, että loppusyksyn ja alkutalven poikijat lypsävät keskimäärin parhaiten. Kuviossa maitomäärä on poikimisen jälkeisten kymmenen mittalypsyn keskiarvo. Mukana ovat sellaiset lehmät, joilla on mittalypsy neljän viikon välein eli kerran kuukaudessa. Vuoden 2019 tilastoihin vaikuttaa todennäköisesti heikko rehutilanne ennen uutta satokautta, koska toukokuun poikivat ovat sinä vuonna lypsäneet heikoimmin. Muina vuosina on selvä laskeva trendi elokuulle saakka. Vaikka maitomäärät käyvät lokakuussa alempana (kuvio 2), nämä vastapoikineet toipuvat siitä ja lypsävät paremman tuloksen kuin kevään ja kesän poikijat.
Kesäkuukaudet ovat selvästi haaste pitää maitomäärä tasaisena ympäri vuoden, ja laskeva trendi maitomäärissä jatkuu lokakuulle asti. Kesäkuukausina vaihtuu ruokinta. Osassa karjoista lehmät käyvät laitumella, ja sisäruokinnassa oleville lehmille rehujen laatu on jo heikentynyt talveen verrattuna. Olosuhteet vaihtuvat kesällä. Erityisesti helteisenä kesänä lehmien hyvinvointi on koetuksella, olivatpa ne laitumella tai sisällä. Uuden sadon säilörehun syöttö alkaa vasta myöhään syksyllä, jotta siilossa oleva rehu ei ala pilaantua. Maidontuottajat ovat kiireisiä kesällä kerätessään rehuja tulevaa talvea varten. Näitä syitä olemme pohtineet maitomääräaineiston äärellä. Syy voi toki olla jokin muukin.
Maatila 2030 -hanke on kiinnostunut maitomääriä koskevasta ilmiöstä ja haluaa olla mukana kehittämässä maidontuotantoa niin, että päästäisiin selvittämään ongelman syitä ja hakemaan niihin ratkaisuja. Pyrimme selvittämään, millaista koulutusta ja tietoa tarvitaan tasaisemman maitomäärän saavuttamiseksi. Aiheesta on tulossa syksyn aikana uusi blogikirjoitus, jossa kuvataan tarkemmin tuotosseuranta-aineiston analyysia.
Maatila 2030 -hanke on Euroopan sosiaalirahaston rahoittama hanke, jossa tavoitteena on kehittää luonnonvara-alaa tulevaisuuden haasteisiin luomalla uusia oppimismenetelmiä ja kannustamalla jatkuvaan osaamisen päivittämiseen.
Leena Kärkkäinen TKI-asiantuntija Savonia-ammattikorkeakoulu
Puhtaan juomaveden vapaa saatavuus ja toimiva juomavesijärjestely ovat onnistuneen laiduntamisen perusedellytyksiä. Lämpimänä kesäpäivänä syntyy nopeasti ongelmia, elleivät eläimet saa riittävästi hyvälaatuista juomavettä.
Nauta juo paljon vettä ja kulutus vaihtelee eläinten iän, koon, tuottavuuden sekä rehun laadun ja olosuhteiden, kuten ilman lämpötilan mukaan. Alle vuoden ikäisillä veden tarve on 5–30 litraa, 1–2-vuotiailla 30–55 litraa ja lypsävällä lehmällä tuotosvaiheesta riippuen jopa 80–150 litraa vuorokaudessa.
Suurin vaikutus veden tarpeeseen on sääolosuhteilla. Yli +16 °C:n lämpötilassa vedenkulutus lisääntyy noin 2,5 litraa yhtä lämpöasteen nousua kohti. Sadepäivinä vedenkulutus on vähäisempää, sillä eläimet saavat osan tarvitsemastaan vedestä syödessään kosteaa laidunruohoa ja viileämpi ilma vähentää veden tarvetta.
Myös laidunrehun laadulla on merkitystä, sillä alkukesän tuore, mehukas heinä ja loppukesän kortisempi kasvusto vaikuttavat veden tarpeeseen eri tavoin. Vettä voi kulua satoja litroja päivittäin, vaikka laiduntava ryhmä ei olisi kovin suuri. Nauta myös juo nopeasti paljon, ja lauman jäsenet tulevat usein juomaan yhtä aikaa, joten juomavesijärjestelmän tulee olla riittävän tehokas ja kestävä.
Hyvä juomapaikka ja -astia
Lohkolle suunniteltu juottojärjestelmä vaikuttaa vesipisteen paikan valintaan, sillä siirreltävä vaunu tai astia antaa enemmän vapauksia paikan suhteen kuin kiinteäksi rakennettu painevesijärjestelmä. Juottopaikan tulisi olla mahdollisimman kovapohjainen, jotta maanpinta kestää sorkkien paineen sateisempinakin päivinä. Juomapiste viettävässä rinteessä voi kestää kosteutta tasamaata paremmin, mutta tällöin on oltava tarkempi juottoastian asennosta ja veden pinnan korkeudesta, jotta vettä ei valu hukkaan. Juomapaikan tulee olla laitumella helpossa ja keskeisessä paikassa, sillä nauta harventaa juomakertojaan, jos vesipisteelle on pitkä matka tai vaikea päästä. Nautaa miellyttäväksi matkaksi vesipisteelle on määritelty enintään noin 250 metriä.
Kuva: Satu Huttunen
Juomapisteinä voi käyttää tavallisia, metallisia juomakuppeja tai suurempia altaita. Juomakuppien käytössä tulee olla tarkkana riittävästä virtausnopeudesta. Painevesijärjestelmässä kupit voivat olla kiinteästi valitulla juomapaikallatai esimerkiksi kevyessä, pyörillä varustetussa telineessä, jota voi siirtää tarpeen mukaan. Kahdesta neljään kuppia on yleensä sopiva määrä. Suuressa laumassa kannattaa lisätä automaattien määrää sen sijaan, että suurentaisi yhden automaatin kuppimäärää. Kuppitelineeseen voi lisätä paikat kivennäisille, jolloin eläinten on mahdollista syödä niitä juomaan tultuaan ja kivennäisten siirtäminen vesipisteen mukana on helppoa.
Laidunoloissa olisi suotavaa käyttää suurempia juoma-altaita tasosäätimillä eli uimureilla, sillä avoimesta altaasta eläin saa varmemmin juotua riittävästi ja samalle altaalle voi mahtua useampia eläimiä juomaan samanaikaisesti. Nauta juo mieluimmin noin +17-asteista vettä. Vesijohdosta tuleva vesi on tätä viileämpää, mutta suuressa altaassa aurinko lämmittää veden naudalle mieleiseksi. Painettavilla nipoilla toimivissa juomakupeissa kuppi jää lehmän juotua tyhjäksi eikä vesi pääse lämpenemään. Juoma-altaita on runsaasti eri kokoja sekä muovisina että metallisina. Kierrätystä suosiva voi hyödyntää myös vanhoja, muusta käytöstä poistettuja astioita ja altaita juottoaltaina, esimerkiksi emaloitua kylpyammetta tai pientä maidon tilasäiliötä. Paras juoma-astia naudoille on riittävän suuri, turvallinen, helposti puhdistettavissa ja tarpeen mukaan hyvin siirreltävissä.
Juoma-altaissa oleva uimuri kannattaa suojata siten, etteivät eläimet pääse siihen käsiksi. Osassa markkinoilla olevista altaista tämä on huomioitu, mutta etenkin itserakennetuissa altaissa uimurin tukevaan kiinnittämiseen ja suojaamiseen tulee kiinnittää huomiota turhan vesihukan välttämiseksi.
Vettä pyörillä vai putkessa?
Hyvin perustettuna ja hoidettuna muoviputkella toteutettu painevesijärjestelmä on pitkäikäinen ja helppo tapa varmistaa eläinten juomaveden saanti. Painevesijärjestelmän voi rakentaa joko kiinteäksi tai siirreltäväksi. Siirreltävässä järjestelmässä vesiputket pidetään maan pinnalla ja samoja altaita voi käyttää useammalla lohkolla, jolloin vesipisteitä ei tarvitse yhtä monta kuin kiinteässä järjestelmässä. Runkolinjan voi tehdä vesijohtoputkesta ja juoma-automaattien haaralinjaksi voi käyttää esimerkiksi pikaliittimillä varustettua, erikoisvahvistettua puutarhaletkua tai joustavaa vesijohtoputkea. Näitä on helppo käsitellä ja siirtää useita kertoja eri paikkoihin.
Kiinteässä järjestelmässä vesiputket kaivetaan maahan, mikä lisää perustamisvaiheessa työtä ja kustannuksia. Se kuitenkin pitää putket suojassa mekaaniselta rasitukselta esimerkiksi laidunporttien kohdalla, eikä järjestelmä haittaa laitumen uudistamista. Putkia ei tarvitse kaivaa syvälle, sillä ne tyhjennetään laidunkauden päätteeksi, eikä jäätymisen vaaraa näin ole.
Kiinteässä painevesijärjestelmässä vesialtaan paikkaa suunniteltaessa tulee ottaa huomioon laidunlohkon uudistaminen. Allasta ei kannata sijoittaa paikalle, missä se tulee olemaan peltotöiden haittana. Esimerkiksi metsäinen nurkka juomapaikkana tarjoaa myös varjoa helteellä, eikä sijainti häiritse peltotöitä. Kiinteisiin vesipisteisiin voi myös rakentaa laatan, jotta eläinten sorkat eivät kuluta ympäristöä juoma-altaan ympärillä.
Sekä kiinteään että siirreltävään painevesijärjestelmään on hyvä asentaa sulkuhanoja eri suuntiin lähteville linjoille, jotta vedenkulkua voi säädellä tarpeen mukaan. Putkistojen, hanojen ja altaiden tarkistus ja tyhjennys laidunkauden päätteeksi on tärkeää.
Kuva: Eeva-Kaisa Pulkka
Juottovaunut ovat traktorilla siirrettäviä vesitankkeja, joihin on asennettu uimurilla varustettu juoma-allas. Joissakin vaunuissa voi olla lisäksi paikka kivennäisiä varten. Helposti siirreltävissä olevat säiliöt ovat usein käyttökelpoisin ratkaisu veden jakeluun pienissä karjoissa tai maastossa, jonne painevesijärjestelmä ei sovi. Vaunuja on erikokoisia: yleensä tilavuus on yhdestä viiteen kuutiometriin. Säiliö voi olla muovia, ruostumatonta terästä tai molemmin puolin maalattua rautaa. Näistä vaihtoehdoista ruostumaton teräs on tavallisesti pitkäikäisin. Juottovaunuja voi ostaa valmiina tai rakentaa itse esimerkiksi muusta käytöstä poistetusta säiliöstä sopivalle alustalle asentamalla.
Luonnonvettä vai vesijohtovettä?
Perinteinen rantalaidunnus ylläpitää avaria rantamaisemia, mutta Suomen puhtaista vesistöistä huolimatta eläinten juottaminen luonnonvedellä ei välttämättä ole suositeltavaa. Vedessä voi esiintyä erilaisia bakteereja, viruksia tai alkueläimiä, jotka voivat aiheuttaa ongelmia karjalle. Myös sinilevän mahdollisuus on huomioitava: sinilevän kukinnot ovat myrkyllisiä, ja sinilevää esiintyy paikoitellen runsaasti etenkin lämpiminä kesinä. Laiduntajat voivat liata veden myös omalla ulosteellaan. Laiduntavien eläinten voidaan antaa juoda luonnonvettä, jos vesi on tutkitusti puhdasta ja suunnitellulla juottopaikalla on riittävä virtaus. Seisovassa vedessä bakteerit kasvavat nopeasti ja veden laatu heikkenee. Jos laitumilla on seisovan veden alueita, ne tulisi aidata pois karjan käytöstä.
Jos karjaa laidunnetaan vesistön läheisyydessä, jossa on tutkitusti puhdasta vettä, mutta ranta ei sovellu eläimille, vettä voidaan nostaa pumppaamalla juottoaltaisiin. Tällöin vältytään eläinten itse sotkeman veden ongelmilta. Vedessä oleva imuputken pää tulee tarkistaa säännöllisesti, jotta vesistöstä ei imeydy vesikasveja ja pohjamutaa juottoaltaisiin. Puhdas vesijohtovesi on turvallisinta kaikille eläimille.
Rantalaitumilla tulee huomioida maaperän kestävyys. Jos maa on hyvin pehmeää, eläimet voivat jäädä kiinni tai välttää veteen menoa uppoamisen pelossa ja jäädä janoisiksi. Myös rantakasvillisuus tulee tutkia tarkkaan mahdollisten myrkkykeisojen varalta, sillä myrkkykeiso on tappavan myrkyllinen kasvi, jota eläimet eivät osaa varoa.
Satu Huttunen Savonia-ammattikorkeakoulun agrologiopiskelija ja Jalaka-hankkeen harjoittelija
Jalaka kannustaa nautatiloja laiduntamiseen EU:n maatalousrahaston tuella, lue lisää https://jalaka.savonia.fi
Maatiloilla on nykyään yhä enemmän teknologiaa: peltotyökoneet kulkevat lähes itsekseen ja navetoissa on monenlaista automatisoitua laitetta helpottamassa karjanhoitoa. Laitumilla teknologiaa ei ole ollut kovinkaan paljon verrattuna muihin maatilan osa-alueisiin, mutta tämä on hiljalleen muuttumassa sekä meillä että maailmalla.
Kotimainen suunnannäyttäjä
Sisä-Savon Rautalammilla sijaitsevalla Vanhatalon tilalla on otettu laidunnusteknologian kehittämisessä harppaus eteenpäin. Tilan isäntä Anssi Hänninen on kehittänyt itse seurantajärjestelmät sekä laiduntaville naudoille että laitumella käytettävien vesivaunujen veden määrälle. Tilalla laidunnetaan charolais-emolehmäkarjaa kahdessa eri laumassa vilkkaan kantatien molemmin puolin. Molemmissa laidunryhmissä yhdellä lehmällä on kaulapannassa GPS-paikannin. Pannasta lähtee signaali pihassa olevaan antenniin kuusi kertaa vuorokaudessa LoRaWAN-tiedonsiirtoverkoa hyödyntäen. Tukiasemasta tieto siirtyy palvelimen kautta tilan käyttöön. Paikantimen tieto välittyy Googlen karttaa hyödyntävälle ilmakuvakarttapohjalle, johon piirtyy kuva pannoitetun lehmän sijainnista.
Paikantimesta on monenlaista apua laitumella. (Kuva: Eeva-Kaisa Pulkka)
Paikannustiedon perusteella on tavoitteena automatisoida laidunkirjanpito, joskin palveluntarjoajan muutettua palveluaan talven aikana sovelluksen kehityksessä on ollut teknisiä haasteita. Laidunkirjanpidon ja lehmien sijainnin selvittämisen lisäksi seurantajärjestelmään voi asentaa hälytyksen, jos lehmä alkaa paikantua laitumen ulkopuolelle, eli jos lehmä ja lauma ovat karkaamassa. Erityisesti suurilla laidunalueilla, esimerkiksi perinnebiotoopeilla tai merenrantalaitumilla, sovellusta voi hyödyntää lauman sijainnin selvittämisessä. Lauma löytyy nopeasti ja työaikaa säästyy. Myös kiihtyvyysanturin aktivointi on mahdollista, jolloin paikanninta voi hyödyntää esimerkiksi petoalueilla: kiihtyvä liike ja hälytys osoittavat eläimen pakenevan jotakin. Vesivaunujen seurannassa järjestelmä toimii pinnankorkeutta ultraäänen avulla mittaavan anturin avulla. Tieto saapuu älypuhelimeen, eikä vesivaunua tarvitse erikseen käydä tarkistamassa.
Järjestelmän kehitystyö on Anssi Hännisellä vielä kesken, mutta tavoitteena on tuotteen kaupallistaminen. Asiakas voi itse valita tarvitsemansa osat ja saa palvelun asennettuna. Käyttöönotoksi riittää kirjautuminen sovellukseen. Järjestelmään voi lisätä esimerkiksi maan lämpötilan mittauksen ja aidan sähköä mittaavan vahdin. Työtä järjestelmän parantamiseksi on vielä, mutta nykyinenkin versio on käyttökelpoinen ja hieno edistysaskel kotimaisen laidunnuksen teknologian kehitykselle.
Anssi Hännisen tilalla yhdelle laumaryhmän naudoista on sijoitettu kaulapantaan GPS-paikannin. (Kuva: Eeva-Kaisa Pulkka)
Maailmalla käytössä jo monenlaista teknologiaa
Maailmalla ovat jo käytössä virtuaaliset laidunaidat. Australiassa käytettävä The eShepherd ja norjalainen Nofence toimivat samantapaisella periaatteella kuin Suomessa kehitteillä oleva järjestelmä: kaikilla laiduntavilla eläimillä on kaulapanta, jonka avulla eläimet voidaan paikantaa yksilöllisesti. Laitumen rajat määritellään GPS-paikannusta hyödyntäen täysin virtuaalisesti. Kun laiduntava eläin lähestyy virtuaalista aitalinjaa, kaulapannassa oleva laite alkaa ennalta määritellystä etäisyydestä lähtien pitää varoitusääntä, joka voimistuu aitalinjaa lähestyttäessä. Jos eläin jatkaa matkaa äänestä välittämättä, kaulapanta antaa lopulta paimenaitojen kaltaisen sähköiskun, jotta eläin kääntyisi takaisin. Lopulta eläimet oppivat äänen merkityksen ja ymmärtävät kääntyä toiseen suuntaan sen kuullessaan. Virtuaaliset aidat tähtäävät eläimen kuuloaistin hyödyntämiseen, kun tavalliset laidunaidat toimivat lähinnä eläimen näköaistiin perustuen.
Laitumen rajoja voidaan muuttaa tietokoneella tai muilla älylaitteilla milloin tahansa, mutta aidatun alueen tulee aina olla riittävän suuri ja turvallinen. Lisäksi siellä pitää olla eläimille juomapaikka ja tarpeen mukaan säänsuoja. Karkaamisten estämiseksi eläimet kannattaa opettaa virtuaalisiin aitoihin ensin tavallisten laidunaitojen sisäpuolella. Virtuaalisia laidunaitoja voi käyttää myös väliaitauksina suurien, perinteisesti aidattujen lohkojen sisäpuolella esimerkiksi kaistasyötössä.
Australiassa tehdyissä tutkimuksissa on testattu RFID-tekniikkaa eli radiotaajuista etätunnistusta karjan vedenkulutuksen ja juomapisteiden käytön seurannassa. Tutkimusten mukaan anturipohjainen lähestymistapa on luotettava karjan juomiskäyttäytymisen ja veden kulutuksen tarkkailussa. RFID-lukija pystyy havaitsemaan käyttäytymisen erot ilmaston ja veden saatavuuden mukaan, ja se onkin sopiva työkalu nautojen vesipisteiden käytön tutkimiseen. Tutkimuksissa nautojen havaittiin juovan pääasiassa päiväsaikaan.
Anturi kertoo, kun vesivaunusta uhkaa loppua juotava. (Kuva: Eeva-Kaisa Pulkka)
Nautojen laidunnuskäyttäytymistä voidaan seurata muun muassa RumiWatch-laitteistolla. Sen on todettu Irlannissa tehdyssä tutkimuksessa onnistuneeksi ja tarkaksi tutkimusvälineeksi yksityiskohtaisen laiduntamiskäyttäytymisen mittaamisessa. Erityisesti syömisen ja märehtimisen mittaamisessa havaitut muutokset voivat ennakoida naudan sairastumista. Varsinkin suuremmissa karjoissa sairaiden eläinten havainnointi voi olla haasteellista, joten teknologia mahdollisten sairauksien varhaiseen havaitsemiseen on suuri etu.
Australiassa vuonna 2017 tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin, pystytäänkö satelliittijärjestelmää hyödyntämällä määrittelemään karjan laidunmieltymyksiä niin, että seurataan lihakarjan käyttäytymisen muutoksia laidunmaiden saatavuuden muuttuessa. Tutkimuksessa olleilla naudoilla käytettiin kaulapantoja, joissa oli GNSS-laitteet satelliittipaikannusta varten. Tutkijat havaitsivat nautojen laidunkäyttäytymisen muuttuvan NDVI:n (kasvillisuusindeksin) vähentyessä, mikä voi tulevaisuudessa auttaa tuottajia hallitsemaan laiduntamisen voimakkuutta. Lisäksi laitumen biomassaa on mahdollista kartoittaa dronen avulla luotavalla 3D-rekonstruktiolla, kuten eräässä eurooppalaisessa tutkimuksessa tehtiin Belgiassa vuonna 2019.
Laitumilla voi tulevaisuudessa olla myös yhä enemmän teknologiaa päästömittauksia varten. Esimerkiksi vuonna 2021 valmistuneessa naudan virtsalaikkujen päästöjen tutkimuksessa havaintojen tekoon käytettiin äskettäin kehitettyä Spikey-R-laitetta, jolla mitattiin maaperän pinnan sähkönjohtavuutta. Virtsalaikuista haihtuvan typen määrän havaittiin olevan merkittävä.
Katse tulevaisuudessa
Laitumilla oleva teknologia on vielä melko uusi asia, sillä ulkomaista aineistoa on verrattain vähän ja kotimaista ei juuri lainkaan. Tiedon ja teknologian määrä on kuitenkin selvästi kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Varsinkin Australiassa on tehty viimeisten vuosien aikana useita tutkimuksia laidunnuksesta. Toistaiseksi tutkimukset ovat kuitenkin keskittyneet enemmän eläinten havainnointiin kuin teknologian käytettävyyteen. Erilaiset laitteet tulevat kuitenkin yleistymään niin eläinten kuin laitumien kasvillisuuden ja päästöjen tarkkailussa. Laidunnuksen seurannasta pyritään tekemään entistä nopeampaa ja vaivattomampaa työajan säästämiseksi, sillä maatiloilla työvoima vähenee, ja henkilökohtainen työmäärä voi näin ollen helposti kasvaa tarpeettoman suureksi.
Satu Huttunen Savonia-ammattikorkeakoulun agrologiopiskelija ja Jalaka-hankkeen harjoittelija
Mitä kännykkäsovelluksia maataloudessa käytetään? Millaisia sovelluksia maatalousyrittäjät toivovat? Ryhdyimme etsimään vastauksia näihin kysymyksiin agrologiopintojemme Ideasta hankkeeksi -opintojaksolla SavoFarm 4.0 -hankkeessa. Työmme tarkoitus oli kartoittaa mahdollisimman paljon kännykkäsovelluksia, joita voitaisiin käyttää apuna maatalouden töissä nautakarja- sekä viljelypuolella. Haasteita kännykkäsovellusten etsintään toivat sovelluksista saatavien tietojen vähäisyys sekä oikeiden työsovellusten erottaminen pelisovelluksista.
Keräsimme tietoja mahdollisista kännykkäsovelluksista kyselyn avulla, jota jaettiin sähköpostin välityksellä Savonia-ammattikorkeakoulun luonnonvara-alan opiskelijoille sekä SavoFarm-hankkeen työryhmälle. Lisäksi kysely toimitettiin sosiaalisessa mediassa SavoFarmin, MTK Pohjois-Savon sekä Avoin kuvapäiväkirja -Facebook-sivuille. Vastauksia kyselyyn tuli 58 kappaletta, ja niiden avulla saimme poimittua monia hyviä sovelluksia käyttökokemuksineen. Toivommekin, että tutkimuksemme tulokset auttavat muita löytämään hyödyllisiä kännykkäsovelluksia maatalouden töiden avuksi.
Karjanhoitoon ja peltoviljelyyn liittyvät asiat hoituvat näppärästi kännykkäsovellusten avulla. Kuva: Pixabay
Sovelluksia nautakarjan hoidon avuksi
Nautakarjan hoitoon liittyä sovelluksia löytyi muutamia, ja niistä suurinta osaa hyödynnetään lypsyrobottien käytössä. Enimmäkseen vastaan tuli Lely-merkkisten robottien hallintaan liittyviä sovelluksia. Lelyllä on muun muassa robotille tarkoitetut Lely Today- ja Lely T4C InHerd – Cow -sovellukset, joista Lely Today sisältää maksullisia palveluita. Lely T4C InHerd – Cow’n avulla pystyy tarkastelemaan lehmien tietoja sekä laitteiston toimintaa ja kirjaamaan ylös tarvittavia huomioita. Lelyltä löytyy myös Lely Control -sovellus, jonka avulla pystyy ohjailemaan tietyn mallin puhdistusrobotteja, rehun siirtäjiä sekä automaattiruokinta-järjestelmää. Lely Controlista on myös olemassa Lely Control Plus -versio, joka toimii samalla periaatteella kuin perusversio, mutta on tarkoitettu eri malleille. Myös DeLaval on luonut sovelluksen omien robottiensa hallintaan. Eräs tällainen sovellus on DeLaval MyFarm Beta, jonka avulla voi tarkastella lypsyrobotin hälytyksiä, eläinten tietoja sekä lypsytietoja.
Kyselyn vastauksissa mainittiin sovellus GEA FarmView, jonka avulla pystyy seuraamaan lypsyjärjestelmän toimintaa, huoltoja, tuotoksia sekä muita lypsyyn liittyviä tietoja. Kyseisestä sovelluksesta löytyy hyvin vähän tietoa suomeksi. Muista englanninkielisistä sovelluksista mainitsemisen arvoisia ovat CowManager sekä CowMaster, joilla molemmilla on tarkoitus hallita karjan tietoja. Esimerkiksi CowManagerin avulla voi seurata lehmien kiimoja, ruokintaa ja terveyttä. Näistä sovelluksista emme kuitenkaan saaneet käyttö-kokemuksia kyselyssä. Maatalouskaupoista ainakin Hankkijalla on käytössä oma sovellus, Hankkija mobiilisovellus. Sen avulla voi tehdä rehutilauksia ja seurata omia viljakaupan tietoja, esimerkiksi viljely-sopimuksia, esinäytteitä, toimitustietoja sekä tilityksiä.
Suurin osa nautakarjan hoidossa apuna käytettävistä sovelluksista on englanninkielisiä, ja ne liittyvät yleensä jollain tapaa johonkin lypsyjärjestelmään. Sellaista yleisnautakarjasovellusta ei löytynyt, jossa voisi valita kieleksi suomen ja jota ei olisi sidottu mihinkään lypsyjärjestelmään vaan jota voisi käyttää esimerkiksi lihakarjan hoidossa.
Sovelluksia viljelyn avuksi
Peltoviljelyyn liittyviä kännykkäsovelluksia löytyi lähtökohtaisesti helpommin kuin nautakarjaan liittyviä. Sovellukset helpottavat esimerkiksi lohkokohtaisten muistiinpanojen tekemistä, ja niistä voidaan näyttää peltotietoja kätevästi myös urakoitsijoille. Peltotietoja on helppoa ja nopeaa tarkistaa puhelimesta paikan päällä.
Kyselyssä useimmin mainittu peltosovellus oli Sirppi, joka on tarkoitettu viljelysuunnitteluun ja lohko-kirjanpitoon. Käytön tekee helpoksi peltotietojen siirtäminen sovellukseen suoraan peltotuki- tai vipupalvelusta. Yara on kehittänyt useamman kännykkäsovelluksen peltoviljelyn tueksi. Yaran sovelluksilla voidaan muun muassa tunnistaa ravinnepuutoksia ja tehdä typpianalyyseja.
Öljykasvien viljelijöille on oma viestinnällinen ja neuvonnallinen sovellus RapsiApp, joka tarjoaa tietoa rypsin ja rapsin viljelyä koskevista ajankohtaisista aiheista sekä kasvinsuojelusta. ProAgrian asiantuntijoille on kehitetty oma sovellus Peltopisteet, joka yhdistää kartat, peltolohkotiedot ja mahdollistaa muistiinpanojen tekemisen sekä raporttien luomisen.
B-Bark on sovellus, jota on käytetty myös maatiloilla, koska sillä pystytään katsomaan maastokarttojen avulla muun muassa peltojen rajoja, paalimääriä ja muokkauksia. Lisäksi viljojen ja öljykasvien hintatietoja pääsee seuramaan helposti VYR-sovelluksen avulla.
Peltoviljelyn koneille löytyi myös muutama sovellus: Valtra Connect seuraa koneiden tietoja etäyhteydellä, Nokia Tyres Intuitu tuo älyrenkaiden rengastiedot puhelimeen ja mySpreader on tarkoitettu Amazone-pintalevittimien sekä EasyCheck-mattojen käyttöön. Isobus-traktoreiden ja työkoneiden käyttöön sekä kirjanpitoon puolestaan on olemassa AgriSmart-sovellus.
Kaikissa sovelluksissa itse sovelluksen lataaminen Google Play- tai App Store -sovelluskaupoista on maksutonta, mutta jotkin sovellukset vaativat tiettyjä jäsenyyksiä kirjautumiseen tai laitteita, jotka maksavat. Sovellusten kieli jakautuu tasan: osa on suomeksi ja osa englanniksi. Nuoremmalle sukupolvelle, joka on jo muutenkin tottunut käyttämään älylaitteita, tämä tuskin on iso ongelma.
Muitakin kuin maatalouteen luotuja sovelluksia voi käyttää maataloustöiden apuna
Kyselyn vastauksista kävi ilmi, että monet käyttävät myös muita kuin maatalouden sovelluksia apuna maatalouden töissä. Suosituimpiin sovelluksiin kuului viestipalvelu WhatsApp, jota monet hyödyntävät työkavereiden kanssa kommunikointiin sekä asioiden dokumentointiin. Samoin Snapchat-sovellusta ja puhelimen kameraa käytetään asioiden dokumentointiin, Gmailia ja Teams-sovellusta puolestaan kommunikointiin muiden työntekijöiden kanssa. Monet olivat sitä mieltä, että muistiinpanosovellukseen on töiden lomassa helppo kirjata ylös asioita, esimerkiksi lehmien kiimoja. Muistiinpanosovelluksia ovat esimerkiksi Keep, Muistio ja Notepad. Työajan seurantaan löytyy omia sovelluksia, jotka ovat tarkoitettu yleensä kaikille aloille. Työaika-sovellus on helppokäyttöinen yleissovellus työajan seurantaan.
Monille viljelijöille on tärkeää tietää tulevien päivien sääennusteet, jotta peltotöitä voidaan suunnitella jo etukäteen. Säätietosovelluksia on olemassa monia, mutta kyselyssä suositeltiin Supersää- sekä AccuWeather-sovelluksia. Myös Ilmatieteenlaitoksella on oma sääsovellus, Ilmatieteenlaitoksen sää.
Peltoviljelyssä sääolosuhteiden seuraaminen on tärkeää, mutta viljelijöille räätälöityä sääsovellusta ei vielä löydy. Kuva: Pixabay
Muita yleishyödyllisiä sovelluksia ovat muun muassa Laskin-sovellus appeen tekoa varten sekä erilaiset pankkisovellukset talousasioiden hoitoon. Kyselystä kävi myös ilmi, että jotkut käyttävät sovelluksia, joilla pystyy olemaan puhelimella etänä yhteydessä tietokoneeseen. Tällaisia sovelluksia ovat esimerkiksi TeamViewer ja LogMeIn.
Kännykkäsovellusten sijaan käytetään paljon verkkopalveluita
Saimme kyselyyn runsaasti vastauksia myös verkkopalveluista, joita käytetään puhelimen tai tabletin kautta. Valiolta löytyy maitotilallisille Valmakauppa, Valma ja Artturi, jotka ovat maidon alkutuotannon palveluita maitotilayrittäjille. Näistä Valma oli mainittu useissa eri vastauksissa. Atrialla on myös verkkopalvelu lihantuotantotiloille, ja se käsittää lihantuotannon, viljelyn ja ruokinnan suunnittelua. ProAgrian verkko-palvelut tarjoavat työvälineitä tuotannon suunnitteluun, tulosten tarkasteluun ja seurantaan. ProAgrian verkkopalvelut mainittiin myös useamman kerran kyselyssä.
Minun maatilani -viljelysuunnittelun verkkopalvelut löytyvät MobiWisusta. Aluksi luulimme sen olevan kännykkäsovellus, mutta pienen tutkimisen jälkeen kävi ilmi, että kyseessä on verkkopalvelu, jota voidaan käyttää tietokoneella, puhelimella ja tabletilla. Minun maatilani -verkkopalvelu tuli kyselyssä esille useaan otteeseen, joten se on melko suosittu, todennäköisesti erittäin monipuolisten palveluidensa vuoksi. Palveluissa on vuosimaksut. Minun maatilani -ohjelmistossa on myös muita palveluita, kuten karjanhoitoon liittyvät Naseva ja Movet-linkki.
Myös Faban palveluiden kohdalla kävi samoin: totesimme FabaMobiilin olevan verkkopalvelu, jota voidaan käyttää tietokoneella, puhelimella ja tabletilla. FabaMobiili käsittää FabaMAPPI- ja FabaKUTSU -palvelut, mutta Faballa on myös muitakin verkkopalveluita, jotka löytyvät Minun maatilani -palveluista. Faban verkkopalvelun ominaisuuksien kommentoitiin helpottavan esimerkiksi siemennyksen tilaamista, kun tilaus ei ole sidottu esimerkiksi tiettyyn soittoaikaan.
Kyselyyn vastanneet henkilöt toivoivat, että Minun Maatilani sekä Faban palvelut olisivat saatavilla sovelluksina, vaikka verkkopalveluihin oltiinkin ihan tyytyväisiä ja ne olivat melko suosittuja. Toinen monesti esille noussut toive oli sovellus maatalouden kirjanpitoon ja työajan seurantaan.
Peltoviljelyyn toivottiin sovelluksia, joihin saataisiin peltolohkojen tiedot, lohkokortit, reaaliaikainen muistiinpanojen merkitseminen, toimenpiteiden suunnittelu ja merkitseminen sekä sääolosuhteiden tarkastelu. Lisäksi olisi hyvä pystyä seuraamaan koneiden ja kaluston liikkumista, mikä helpottaisi kirjanpitoa. Myös rikkakasvien tunnistukseen toivottiin entistä toimivampaa sovellusta. Tällä hetkellä rikkakasvin tunnistukseen on olemassa ainakin englanninkielinen Xarvio Scouting -sovellus, mutta se ei ollut kyselyyn vastanneita suomalaisia käyttäjiä vakuuttanut. Sovelluksen idea on erittäin hyvä: otetaan kuva kasvista ja sovellus tunnistaa sen, mutta ongelmana voi olla esimerkiksi Suomessa yleisten rikkakasvien ja kasvitautien puuttuminen sovelluksesta.
Naudoille toivottiin sovellusta, johon voisi yksilöllisesti kirjata eläinten tietoja, pitää rekisteriä ja merkitä esimerkiksi kiimahavaintoja. Naudan tietoja voitaisiin päästä tarkastelemaan helposti esimerkiksi skannaamalla korvamerkki. Myös lypsyroboteille toivottiin lisää sovelluksia, vaikka merkkikohtaisia sovelluksia, esimerkiksi Lely ja DeLaval, löytyy jo. Robotin sovelluksilta toivottaisiin kuitenkin vielä robotin näytön jakamista puhelimeen, jotta siitä näkisi hälytysten syyt ja muut ilmoitukset.
Esiin nousi useamman kerran myös toive niin sanotusta yleissovelluksesta, jolla pääsisi tarkastelemaan kaikkia tilan tietoja, niin navettaa, eläimiä, peltoviljelyä kuin kirjanpitoakin. Esimerkiksi jos Minun maatilani -palvelut yhdistettäisiin yhteen sovellukseen, siinä olisi jo aika kattava paketti.
Niina Jokinen ja Krista Tirronen Savonia-ammattikorkeakoulun kolmannen vuoden agrologiopiskelijat, jotka ovat kiinnostuneita teknologiasta maatalouden kehittämisessä
AgriFuture-blogissa julkaistaan kirjoituksia InsectSavo-hankkeen tuloksista. Niiden tavoite on lisätä sekä keskustelua hyönteistuotteista että hyönteisten parissa tehtävää yhteistyötä. Tämä blogikirjoitus on tiivistelmä markkinatutkimuksista hyönteisten käytöstä lemmikkieläimille koko Suomen alueella sekä hyönteisiä valmistavalle teollisuudelle Pohjois-Savossa. InsectSavo-hanke selvitti markkinoita yhdessä MiniEines-hankkeen kanssa vuoden 2020 aikana.
Hyönteiset ovat luonnollista ravintoa useille eläinlajeille, esimerkiksi linnuille ja kaloille. Lisäksi hyönteiset soveltuvat syötäväksi monille tuotantoeläimille, kuten siipikarjalle, turkiseläimille, kaloille ja tarhaeläimille. Hyönteisravinto sisältää hyviä omega-3-rasvahappoja, proteiinia, B12-vitamiinia sekä hivenaineita: kalsiumia ja rautaa. Lisäksi hyönteisten ulkoisessa tukirangassa on kitiiniä eli polysakkaridia. Kitiinin on tutkimuksissa todettu vaikuttavan positiivisesti siipikarjan suolistoterveyteen ja vastustuskykyyn. Hyönteisiä käytetään Suomessa rehun komponenttina tällä hetkellä vähän.
Lemmikkieläinten omistajille tehdyssä kyselyssä otettiin selvää, ovatko omistajat kiinnostuneita hyönteisten käytöstä lemmikkieläinten ruokinnassa. Kyselyyn vastasi yhteensä 788 henkilöä ympäri Suomen. Hyönteispohjaiset lemmikkien rehut osoittautuivat suhteellisen tuntemattomiksi, ja vain 16 % ilmoitti kuulleensa niistä aiemmin (n = 262). Lemmikkieläinten ruoan ostopäätökseen vaikuttivat eniten raaka-aineen alkuperä, hinta, valmistuksen kotimaisuusaste ja ympäristövaikutukset. Yli puolet vastaajista arvioivat lemmikkien ruokintakuluiksi 50–100 euroa kuukaudessa, 38 % alle 50 euroa ja 11 % yli 100 euroa kuukaudessa.
Ihmiset ovat kiinnostuneita hyönteisistä ja niiden terveysvaikutuksista lemmikkieläimille, mutta tieto hyönteisten käytöstä ja ravintosisällöstä on vähäistä. Kyselyn perusteella kiinnostuneimpia hyönteispohjaisista rehuista näyttäisivät olevan lemmikkieläintaloudet, joissa on jyrsijöitä, matelijoita, kaloja tai muita lemmikkieläimiä. Kissa- ja koiratalouksissa kissanomistajat ostaisivat hieman mieluummin hyönteisruokia kuin koiranomistajat.
Hyönteisten potentiaali ei vielä toteudu rehuntuotannossa
Pohjois-Savon alueen rehufirmoja haastateltiin (n = 3) keväällä 2020. Yritykset valmistivat tuotanto- ja lemmikkieläinten rehuja. Näistä kolmesta yrityksestä yhdelläkään ei ollut tuotannossa eläinten rehua, jossa käytettäisiin hyönteisiä. Kaksi kolmesta haastatellusta yrityksestä ei ollut kiinnostunut hyönteisten käytöstä rehujen raaka-aineena. Syitä käyttöhaluttomuuteen olivat hinta, tuotannon suuri volyymi ja hyönteisten haastava käsiteltävyys: Hyönteisten korkean hinnan todettiin nostavan rehujen hintaa niin, ettei se ole yritykselle kannattava tai että se on kuluttajalle liian kallis. Myös hyönteisten saatavuus epäilytti, sillä tehtaiden tuotantomäärät ovat miljoonia kiloja vuodessa. Haastattelussa kävi myös ilmi hyönteisten haastava käsittely. Jos hyönteiset tulisivat tehtaalle jo valmiiksi käsiteltyinä, toiminta voisi onnistua, mutta esikäsittely taas nostaisi kustannuksia liikaa. Yksi kolmesta tehtaasta oli jo aiemmin perehtynyt hyönteisten hyödyntämiseen rehun raaka-aineena.
Hyönteisten käyttöä rehuna tulisi tehostaa, jotta raaka-aineen saatavuus voitaisiin taata ja hinta saataisiin entistä alhaisemmaksi. Tuotannon tehostaminen vaatii uusien automaatio-, rehustus- ja kasvatusalustojen kehittämistä. Lisäksi laki säätelee tarkkaan hyönteisten käyttöä rehuna – elintarviketuotantoketjussa nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa käsitellyn hyönteisvalkuaisen käytön kalanrehussa, mutta valmisteilla oleva lakimuutos tavoittelee hyönteisten hyödyntämistä myös sian ja siipikarjan rehussa.
Piia Kekkonen, InsectSavo-hanke
InsectSavo-hanke on Euroopan unionin Euroopan aluekehitysrahaston ja Pohjois-Savon liiton rahoittama kehittämishanke
MiniEines-hanke on Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen rahoittama kehittämishanke, joka on päättynyt
AgriFuture-blogissa julkaistaan kirjoituksia InsectSavo-hankkeen tuloksista. Tekstien tavoitteena on herättää keskustelua siitä, miten hyönteisiä voitaisiin hyödyntää ihmisten ravintona ja miten hyönteisten parissa tehtävää yhteistyötä voitaisiin lisätä. Tämä blogiteksti on tiivistelmä hyönteisistä tehdyistä markkinaselvityksistä sekä kurkistus hyönteisruokien tuotekehittelyyn.
InsectSavo-hankkeessa on selvitetty hyönteisten markkinoita ja kuluttajien halua ostaa hyönteisiä ruoaksi sekä kehitetty kuhnurintoukkien ja jauhomatojen käyttöä ravintona. Lisäksi hyönteisten laatu- ja ravintoarvoja on selvitetty Itä-Suomen yliopistolla ja kuhnurintoukista valmistettuja tuotteita on arvioitu aistinvaraisesti. Tässä blogitekstissä käydään läpi tuloksia kuluttajien ostopäätöksistä, tarkastellaan ravintoloiden ja suurtalouskeittiöiden halua käyttää hyönteisiä sekä perehdytään tuotekehittelyn tuloksiin.
Kuluttajien ostopäätökseen vaikuttavia tekijöitä
Kuluttajien päätökseen ostaa hyönteistuotteita vaikutti ennen kaikkea kolme tekijää: hyvä maku, sopiva hinta-laatusuhde ja helppokäyttöisyys. Moni vastaajista piti merkittävinä myös hyviä ravintoarvoja, kotimaisuutta ja ekologisuutta. Vähiten ostopäätökseen vaikuttavia tekijöitä olivat tunnistettavissa muodoissa olevat hyönteiset, pitkä säilyvyys sekä houkutteleva tai kiinnostava pakkaus.
Ravintoloissa ja suurtalouskeittiöissä käytettävät hyönteiset
InsectSavo-hanke kartoitti Sato Goes Wild -tapahtumassa sekä kyselyhaastattelulla ravintoloiden kokemuksia hyönteisistä raaka-aineena. Ihmiset eivät olleet kiinnostuneita ostamaan hyönteisiä ravintolassa. Ravintoloitsijat kertoivat asiakkaidensa arvostavan lähi- ja kasvisruokaa. Asiakaspalautteen perusteella ravintoloitsijat eivät uskoneet kiinnostuksen hyönteisruokia kohtaan muuttuvan lähitulevaisuudessa.
Hyönteistuotteiden käyttöä tai halukkuutta käyttää niitä selvitettiin Pohjois-Savon alueella myös suurtalouskeittiöiltä. Hyönteisiä hyödynnetään niissä vähän, eikä hyönteisreseptiikkaakaan juuri ole. Hunajaa puolestaan käytetään ruoanvalmistuksessa sekä yleisenä makeuttajana että erityisenä makeutusaineena diabeetikoille. Haastattelussa selvisi, että lähialueen hunajaa hyödynnetään etenkin niissä kunnissa, jotka ovat sopineet lähiruoan käytöstä omalla alueellaan.
Koska reseptiikka ja hyönteisten käyttö ruoassa on ravintoloilla ja suurtalouskeittiöillä vähäistä, InsectSavo-hanke kehitteli SavoGrow’n kanssa uusia ruokia hyönteisistä. Kehitysyhteistyössä kokeiltiin muun muassa kuhnurintoukkien valmistusta eri menetelmillä ja jauhomatojen käyttöä jauhoissa. Savonia-ammattikorkeakoulu arvioitutti tuotteita aistinvaraisessa testissä. Aistinvaraisessa arvioinnissa tarkasteltiin muun muassa makua, ulkonäköä ja halua käyttää kyseistä tuotetta ravintona.
KUVA 1. Kuvassa kuhnuritoukista valmistettuja lastuja sekä kuhnurintoukista tehtyjä paahdettuja ja maustettuja kuhnuritoukkia. Tuotteet arvioitiin aistinvaraisesti. (Kuva: Johanna Kantala, Savonia-ammattikorkeakoulu)
Kuluttajaraati (n = 22) arvioi kuhnurintoukista tehdyt lastut valmiiksi tuotteeksi, ja ne saivat asteikolla 1–5 yleisarvosanan 4,09. Paahdetut kuhnurintoukat, jotka oli maustettu hunajalla ja suolalla, koettiin ulkonäöltään hieman epämiellyttäviksi. Kuhnurintoukkia voisi käyttää osana ruokaa, eli kuluttajaraati ehdotti, että nämä voisivat olla osa mysliä tai proteiinipatukkaa. Yleisarvosanaksi kuhnuritoukille annettiin 2,7.
KUVA 2 ja 3. InsectSavo-hankkeessa SavoGrow kehitti kuhnuritoukista ihmisille ruokaa. Yläkuvassa jäisiä kennosta irrotettuja kuhnurintoukkia ja alla paistettuja toukkia. Hyönteisten käytössä ravintona tulee huomioida se, ettei hyönteinen sovellu ristipöly- tai nilviäisallergiasta kärsiville. Lisäksi hyönteiset tulee kuumentaa ennen käyttöä. (Kuvat: Johanna Kekäläinen, SavoGrow)
Hankkeen internetsivuilla https://insectsavo.savonia.fi on lisää tietoa hyönteisten ravintosisällöistä, kasvatuksesta ja markkinoista. Voit tutustua hankkeen sivuilla muun muassa InsectSavo-hankkeessa järjestettyjen työpajojen sisältöihin. Työpajat sisältävät asiantuntijapuheenvuoroja hyönteistalouden eri aihealueista.
Piia Kekkonen, InsectSavo-hanke
InsectSavo-hankkeen rahoittajia ovat Euroopan unionin aluekehitysrahasto ja Pohjois-Savon liitto
Onko sinulla koulutustoive tai -tarve, joka liittyy maatalouteen? Kerro ideasi meille, niin voimme toteuttaa sen. Hyvä esimerkki tästä on varkautelaisen Janne Räisäsen Maatila 2030 -hankkeen Facebook-tilille lähettämä viesti, jossa hän toivoi emolehmätiloille suunnattua talous- ja johtamiskoulutusta. Kati Partanen Savonia-ammattikorkeakoululta vastasi, että sehän onnistuu, me suunnittelemme ja toteutamme koulutuksen. Ja näin myös tapahtui. Syntyi Emolehmätilojen talous- ja johtamiskoulutus, jossa on kolme osaa: Emotilan eurot, Investointien suunnittelu ja maksuvalmius sekä Emolehmätilan johtaminen. Koulutus järjestetään kevään 2021 ja kevään 2022 välisenä aikana. Janne Räisänen on osallistunut koulutuksen suunnitteluun tuomalla emolehmäyrittäjän tarpeita esiin suunnittelupalavereissa.
KUVA 1. Maatila 2030 -hankkeessa tehdään loikka jatkuvan oppimisen kehittämisessä
Emolehmätilojen talous- ja johtamiskoulutus liittyy Maatila 2030 -hankkeen jatkuvan oppimisen mallin luomiseen. Nuoruudessa suoritettu tutkinto ei enää riitä, vaan maatalousyrittäjät ja muut maatalouden piirissä toimivat henkilöt tarvitsevat ajantasaista tietoa koko työuransa ajan. Tähän tiedontarpeeseen hanke haluaa vastata. Hankkeessa suunnataan toimia erityisesti pohjoissavolaisen maatalouden kilpailukyvyn parantamiseen, tuotannon vastuullisuuden lisäämiseen ja maatalouden ympäristövaikutusten vähentämiseen.
Maatila 2030 -hankkeessa kehitetään digitalisuutta. Koulutukset järjestetään verkossa. Korona-aika on tietenkin nopeuttanut tätä kehitystä, ja koulutukset ovatkin siirtyneet sähköisiin välineisiin webinaareiksi ja verkkokoulutukseksi. Digitaalisuus helpottaa koulutuksiin osallistumista, kun matkoihin ei kulu aikaa vaan voi keskittyä osaamisen kehittämiseen vaikkapa töiden lomassa kännykästä ohjelmaa seuraten tai syventymällä verkkokurssiin silloin, kun se itselle parhaiten sopii. Koulutuksissa on myös vierailtu navetoissa kamerayhteydellä mm. tutustumassa naudan kouluttamiseen ja lämpöstressiin.
Maatalouden eri toimijoiden välillä tarvitaan saumatonta yhteistyötä ja sujuvaa tiedonkulkua – juuri sellaista kuin Jannen tapauksessa. Viljelijällä on koulutustarve, se otetaan vastaan ja siihen reagoidaan nopeasti. Yhteistyön tiivistämiseen pyritään myös koulutusta järjestävien organisaatioiden kesken. Maatila 2030 -hankkeessa on mukana Savonian lisäksi Ylä-Savon ammattiopisto, Savon ammattiopisto sekä Luonnonvarakeskus Luke. Hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto ESR.
Tulevaisuuden tavoitteena on, että koulutukset löytyisivät yhdestä paikasta. Silloin asiakkaat löytävät sieltä tarpeidensa mukaista koulutusta ja koulutusten tarjoajat voivat tarkistaa, onko samanlaista koulutusta jo tarjolla. Näin vältytään päällekkäisyyksiltä.
Löytyisikö sinulta koulutustarvetta kasvintuotannosta, ravinneosaamisesta, kasvintuotannon vaihtoehdoista, maatalousteknologiasta, automaatiosta, yrityksen talouden hallinnasta, kannattavuudesta, yrityksen johtamisesta, maatilan energiaomavaraisuudesta, eläinten hyvinvoinnista, kotieläintuotannon uusista vaihtoehdoista, Green Caresta tai kuluttajaviestinnästä? Muun muassa näiden teemojen ympärille sijoittuvia koulutuksia voimme toteuttaa nyt. Ole yhteydessä Maatila 2030 -hankkeen henkilöstöön: https://maatila2030.savonia.fi.
Muista myös hankkeen sometilit Facebookissa, Instagramissa ja YouTubessa.
Mustasotilaskärpänen pystyy luontaisesti hävittämään erilaisia jätteitä, jopa homemyrkkyjä ja lääkeaineita. Kuinka biohajoavia sivuvirtoja voitaisiin hyödyntää hyönteisten ruokinnassa – toimisivatko sivuvirrat esimerkiksi hyönteisten ravintona? Insect Savo -hankkeessa testattiin, voidaanko mädätettyjä biomassoja käyttää mustasotilaskärpästen toukkien ruokinnassa.
Märkämädätys
Hankkeessa testattiin ensimmäisenä märkämädätystä Ympäristötekniikan laboratoriossa. Tutkittavana materiaalina käytettiin kuitusavea, joka on metsäteollisuuden tuotantolaitoksella muodostuvaa hyötykäyttökelpoista kuitu- ja siistauslietettä.Tutkimuksissa yhtä kuitusavisarjaa mädätettiin kaksi viikkoa ja toista sarjaa viisi viikkoa. Kuitusavea hyödynnetään yleisesti jo muun muassa maankäyttötarkoituksessa, esimerkiksi kaatopaikkojen pintarakenteessa sekä liikuntapaikoilla.
KUVA 1. Märkämädätyksessä käytetty panoskoepullo ja kaasupussit (kuva: Iida Pulkkinen)
Kokeessa pidempi mädätys varmisti orgaanisen aineen kokonaisvaltaisemman hajoamisen. Lyhyempi mädätysaika kuitenkin voi taata sen, ettei orgaaninen aines hajoa täysin, jolloin hyönteisille jää enemmän käyttökelpoisia yhdisteitä. Jäljelle jäänyttä mädätysjäännöstä testattiin Luonnonvarakeskuksella mustasotilaskärpästen ruokinnassa. Märkämädätysjäännöksen kuiva-ainepitoisuus oli hyvin matala, minkä vuoksi se ei sellaisenaan ollut ihanteellista ravintoa mustasotilaskärpästen toukille. Jäännös tarvitsee seostamista muihin materiaaleihin. Matalan kuiva-ainepitoisuuden vuoksi kuivamädätys on soveltuvampi menetelmä hyönteisten ravinnon tuottamistarkoitukseen.
Kuivamädätys
Kuivamädätyksessä kokeiltiin eri materiaalien mädätystä. Ensimmäisessä kokeessa reaktorisäiliöön laitettiin säilörehua ja pieni määrä aiemmasta mädätyskokeesta jäänyttä mädätysjäännöstä. Erilliseen säiliöön laitettiin ymppiä (eli biokaasulaitoksen siivilöityä mädätettä) ja vettä. Ymppi-vesiseosta käytettiin perkolaattinesteenä, eli sillä kasteltiin mädätettävää biomassaa. Perkolaattinestettä kierrätettiin säännöllisin välein reaktorisäiliöön kaasuntuoton tehostamiseksi (kuva 2). Ylimääräinen neste suotautuu reaktorimassasta takaisin erilliseen säiliöön.
Toisessa kokeessa käytettiin kuitusavea, jonka seassa oli hieman kaupan poistosalaattia. Kolmannessa kokeessa käytettiin tuoretta nurmea. Testauksessa käytetyt materiaalit soveltuivat hyvin mädätettäväksi hankkeessa rakennetussa kuivamädätyslaitteistossa.
KUVA 2. Reaktorisäiliöt, joissa perkolaattinestettä kierrätettiin säännöllisin välein kaasuntuoton tehostamiseksi (kuva: Iida Pulkkinen)
Keväällä 2019 Maitotaipaleen tilalla arki muuttui radikaalisti, kun tilan emäntä joutui pitkälle sairaslomalle työtapaturman takia.
Emännän pitkä sairasloma aiheutti haasteita karjanhoidon järjestämiseen. (Kuva: Outi Hännikäinen)
Hieho oli juuri poikinut, kun Titta Pehkonen meni tavalliseen tapaansa siirtämään syntynyttä vasikkaa, jotta emä saadaan lypsettyä. Pian hieho kuitenkin vauhkoontui ja puski Pehkosta rajusti pitkin poikimakarsinan aitoja. Pehkonen onnistui pakenemaan väliaidan ali viereiseen karsinaan, ja paikalle soitettiin ambulanssi. Lehmäkolarin seurauksena oli leikkaushoitoa vaativa murtuma jalassa, ruhjeita sekä puolen vuoden sairasloma.
Korvaavan työvoiman järjestäminen aloitettiin heti tapaturman jälkeen. Tilan isäntä otti yhteyttä lomatoimistoon, ja tilan vakiolomittaja pääsi töihin seuraavaksi päiväksi. Parin viikon kuluttua tilalle saatiin sattuman kautta tuttavapiiristä työntekijä lomittajan rinnalle, mikä helpotti sijaisavun järjestämistä. Toinen lomittaja toi helpotusta isännän työmäärään, kun uusien lomittajien perehdyttämisestä vapautui aikaa muihin töihin. Välillä isäntä joutui kuitenkin hoitamaan työt yksin, kun molemmat lomittajat olivat vapaalla.
Vaikka päivittäisten töiden tekemiseen työvoimaa saatiinkin, avainhenkilön poissaolosta aiheutui haasteita. Tilalla oli tehty laajennusinvestointi syksyllä 2018, kun parsinavetasta siirryttiin kahden robotin pihattoon. Tuoreen laajennuksen jälkeen selkeää rutiinia töiden tekemiseen ei ollut vielä kehittynyt, mikä toi sijaisavulle lisähaastetta ja hankaloitti työnopastusta.
Lisäksi Pehkonen oli vastannut karjanhoidosta: hoitanut eläinrekisterien ylläpidon, eläinten terveydenhuollon, siemennykset, lehmien umpeutukset ja huolehtinut tulevat poikimiset. Tällaiseen poissaoloon tilalla ei ollut varauduttu, joten valmiita työohjeita kyseisten tehtävien hoitamiseksi ei ollut olemassa. Esimerkiksi oikea-aikainen umpeutus ja siemennys ovat tärkeitä tekijöitä eläinten ennaltaehkäisevän terveydenhuollon ja tuotannon kannattavuuden näkökulmasta.
Vaikka kaikki lopulta järjestyikin parhain päin ja tapaturman seuraukset olisivat voineet olla vakavammatkin, tilan turvallisuuskulttuuri on muuttunut pysyvästi. – Varovaisuus eläinten kanssa toimiessa on lisääntynyt. Aina tulee katsottua vähintäänkin pakoreitti itselle valmiiksi, ja muitakin opastaessa muistaa huomauttaa tästä, Pehkonen kertoo.
Pehkonen huomauttaa myös, että tapaturman jälkeisten ensimmäisten viikkojen työt olisivat sijaisilla hoituneet huomattavasti kevyemmin, jos kirjalliset työohjeet olisivat olleet valmiina. Tämä olisi helpottanut myös isännän työkuormaa työnopastuksessa. Lisäksi töiden tekeminen ristiin tilanväen kesken olisi tuonut helpotusta tilanteeseen, sillä isännälläkin oli aluksi vaikeuksia päästä kärryille eri eläinryhmien hallinnasta.
Tapaturman tuomista haasteista on otettu opiksi ja panostettu kirjallisiin työohjeisiin. (Kuvat: Janina Pasanen)
