Leijonaa mä metsästän

Tutussa lastenlaulussa lähdetään rohkeasti leijonajahtiin, mutta kun leijona viimein tulee vastaan, juostaan sitä kiireen vilkkaa kotiin karkuun. Uutta ja tuntematonta kohti voidaan lähteä itsevarmoin mielin, mutta kun tositilanne tulee eteen, testataan tekijän rohkeus. Eddie Rickenbacker onkin hyvin todennut ”Rohkeutta on tehdä se, mitä pelkää! Ei voi olla rohkeutta, jollei tunne

Kirjekaveruus mentoroinnin menetelmänä

Kirjekaveruus mentoroinnin menetelmänä

Itä-Suomen yliopisto, Karelia-ammattikorkeakoulu ja Savonia-ammattikorkeakoulu ovat toteuttaneet yhteistä mentorointiohjelmaa nyt kolmen vuoden ajan. Mentorointiohjelman tavoitteena on organisaatioiden hyvien käytäntöjen jakaminen, osaamisen kehittäminen sekä henkilöstön keskinäinen verkostoituminen. Mentorointiprosessi käynnistyy mentori- ja aktorivalmennuksella ja kestää kerrallaan puoli vuotta. Aktori Maija Moisio ja

Mielenterveysstrategia ja päihde- ja riippuvuusstrategia tutuiksi ja toimintojen suunnittelun perustaksi

Mielenterveysstrategia ja päihde- ja riippuvuusstrategia tutuiksi ja toimintojen suunnittelun perustaksi

Nyt kun rakennetaan ja kehitetään tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskuksia, on niiden suunnittelussa syytä ottaa huomioon uunituoreet kansalliset strategiat: mielenterveysstrategia ja päihde- ja riippuvuusstrategia. Strategiat velvoittavat. Meidän on kehitettävä mielenterveys- ja päihdetyötä niin, että pystymme tukemaan lasten ja nuorten kasvua ja

Jatkuvaa oppimista ja asiakkaiden osallisuuden edistämisen kehittämistä työpajatoiminnan avulla

Jatkuvaa oppimista ja asiakkaiden osallisuuden edistämisen kehittämistä työpajatoiminnan avulla

Osallisuuden edistäminen on ajankohtainen aihe hallitusohjelmassa ja vammaisalalla. Uusi hallitusohjelma ymmärtää osallisuuden toiminnallisena hyvinvointia edistävänä sosiaalisuuden osana. Suomen vammaispolitiikan lähtökohtana ovat perus- ja ihmisoikeudet ja se, että jokaisella ihmisellä tulee olla itsemääräämisoikeus ja omaan elämäänsä vaikuttamisen mahdollisuus. Kaikilla ihmisillä tulee

HANKKEESTA TUOTTEEKSI – AVEKKI TIENRAIVAAJANA

HANKKEESTA TUOTTEEKSI – AVEKKI TIENRAIVAAJANA

Usein kysytään, mitä jää jäljelle, kun hanke päättyy? AVEKKI-toimintatapamalli on yksi Savonian menestystarinoista siinä, kuinka hanketoiminta on muutettu pysyväksi liiketoiminnaksi. Miten luotiin jatkuvan oppimisen koulutustuote, joka on kestänyt aikaa työelämän ja toimintaympäristön muuttuessa? Mikä AVEKKI on? AVEKKI on toimintatapamalli väkivalta-

Minkä ilotta oppii, sen surutta unohtaa

YAMK-opiskelijan arki on työn, perhe-elämän ja opiskelun yhteensovittamista. Yksin puurtamista yön pimeinä tunteina, kirja kädessä torkkumista ja riittämättömyyden tunteita. Vai onko?  InnoTech-liiketoiminnan YAMK innovaatioprosessiopintojen toisessa yhteisessä verkkotapaamisessa YAMK-opiskelijoilta kysyttiin tuntoja tähänastisesta oppimismatkasta kaksi kuukautta aloituksen jälkeen. Tiimioppien toteutetuista opinnoista koottu tunnelmapilvi kertoo muuta tarinaa kuin perinteiset uskomukset työn ohessa opiskelusta.  Onnellisuus rakentuu Edward Decin & Richard

Digi tuli taloon – pysyvästikö?

Digi tuli taloon – pysyvästikö?

Olemme kuluvan vuoden aikana siirtyneet osittain etätyöhön. Välillä olemme olleet enemmän kampuksella ja välillä enemmän kotona; aina koronatilanteesta riippuen.  Onneksi meillä on hyvät etätyömahdollisuudet niin kokoustamisen kuin opettamisen ja muun digitaalisen toiminnan suhteen. Paljon on muun muassa kehitetty verkkopedagogiikkaa jo