Biohajoavat sivuvirrat hyönteisten ravintona

Mustasotilaskärpänen pystyy luontaisesti hävittämään erilaisia jätteitä, jopa homemyrkkyjä ja lääkeaineita. Kuinka biohajoavia sivuvirtoja voitaisiin hyödyntää hyönteisten ruokinnassa – toimisivatko sivuvirrat esimerkiksi hyönteisten ravintona? Insect Savo -hankkeessa testattiin, voidaanko mädätettyjä biomassoja käyttää mustasotilaskärpästen toukkien ruokinnassa.

Märkämädätys

Hankkeessa testattiin ensimmäisenä märkämädätystä Ympäristötekniikan laboratoriossa. Tutkittavana materiaalina käytettiin kuitusavea, joka on metsäteollisuuden tuotantolaitoksella muodostuvaa hyötykäyttökelpoista kuitu- ja siistauslietettä.Tutkimuksissa yhtä kuitusavisarjaa mädätettiin kaksi viikkoa ja toista sarjaa viisi viikkoa. Kuitusavea hyödynnetään yleisesti jo muun muassa maankäyttötarkoituksessa, esimerkiksi kaatopaikkojen pintarakenteessa sekä liikuntapaikoilla.

KUVA 1. Märkämädätyksessä käytetty panoskoepullo ja kaasupussit (kuva: Iida Pulkkinen)

Kokeessa pidempi mädätys varmisti orgaanisen aineen kokonaisvaltaisemman hajoamisen. Lyhyempi mädätysaika kuitenkin voi taata sen, ettei orgaaninen aines hajoa täysin, jolloin hyönteisille jää enemmän käyttökelpoisia yhdisteitä. Jäljelle jäänyttä mädätysjäännöstä testattiin Luonnonvarakeskuksella mustasotilaskärpästen ruokinnassa. Märkämädätysjäännöksen kuiva-ainepitoisuus oli hyvin matala, minkä vuoksi se ei sellaisenaan ollut ihanteellista ravintoa mustasotilaskärpästen toukille. Jäännös tarvitsee seostamista muihin materiaaleihin. Matalan kuiva-ainepitoisuuden vuoksi kuivamädätys on soveltuvampi menetelmä hyönteisten ravinnon tuottamistarkoitukseen.

Kuivamädätys

Kuivamädätyksessä kokeiltiin eri materiaalien mädätystä. Ensimmäisessä kokeessa reaktorisäiliöön laitettiin säilörehua ja pieni määrä aiemmasta mädätyskokeesta jäänyttä mädätysjäännöstä. Erilliseen säiliöön laitettiin ymppiä (eli biokaasulaitoksen siivilöityä mädätettä) ja vettä. Ymppi-vesiseosta käytettiin perkolaattinesteenä, eli sillä kasteltiin mädätettävää biomassaa. Perkolaattinestettä kierrätettiin säännöllisin välein reaktorisäiliöön kaasuntuoton tehostamiseksi (kuva 2). Ylimääräinen neste suotautuu reaktorimassasta takaisin erilliseen säiliöön.

Toisessa kokeessa käytettiin kuitusavea, jonka seassa oli hieman kaupan poistosalaattia. Kolmannessa kokeessa käytettiin tuoretta nurmea. Testauksessa käytetyt materiaalit soveltuivat hyvin mädätettäväksi hankkeessa rakennetussa kuivamädätyslaitteistossa.

KUVA 2. Reaktorisäiliöt, joissa perkolaattinestettä kierrätettiin säännöllisin välein kaasuntuoton tehostamiseksi (kuva: Iida Pulkkinen)

Mustasotilaskärpästen toukkien ruokintakokeet ovat vielä kesken. Kokeet valmistuvat syystalven 2020 aikana. Tutkimustuloksista tiedotetaan ensisijaisesti Insect Savo -hankkeen sivuilla osoitteessa https://insectsavo.savonia.fi/ sekä hankkeen Facebookissa osoitteessa https://www.facebook.com/Insect-Savo-hanke-358995934821214/.

Kaisa Hyvönen
TKI-asiantuntija

Taustatiedot: Iida Pulkkinen, testausinsinööri

Vakava tapaturma muuttaa tilan turvallisuuskulttuuria ja korostaa verkostojen tärkeyttä

Keväällä 2019 Maitotaipaleen tilalla arki muuttui radikaalisti, kun tilan emäntä joutui pitkälle sairaslomalle työtapaturman takia.

Emännän pitkä sairasloma aiheutti haasteita karjanhoidon järjestämiseen. (Kuva: Outi Hännikäinen)

Hieho oli juuri poikinut, kun Titta Pehkonen meni tavalliseen tapaansa siirtämään syntynyttä vasikkaa, jotta emä saadaan lypsettyä. Pian hieho kuitenkin vauhkoontui ja puski Pehkosta rajusti pitkin poikimakarsinan aitoja. Pehkonen onnistui pakenemaan väliaidan ali viereiseen karsinaan, ja paikalle soitettiin ambulanssi. Lehmäkolarin seurauksena oli leikkaushoitoa vaativa murtuma jalassa, ruhjeita sekä puolen vuoden sairasloma.

Korvaavan työvoiman järjestäminen aloitettiin heti tapaturman jälkeen. Tilan isäntä otti yhteyttä lomatoimistoon, ja tilan vakiolomittaja pääsi töihin seuraavaksi päiväksi. Parin viikon kuluttua tilalle saatiin sattuman kautta tuttavapiiristä työntekijä lomittajan rinnalle, mikä helpotti sijaisavun järjestämistä. Toinen lomittaja toi helpotusta isännän työmäärään, kun uusien lomittajien perehdyttämisestä vapautui aikaa muihin töihin. Välillä isäntä joutui kuitenkin hoitamaan työt yksin, kun molemmat lomittajat olivat vapaalla.

Vaikka päivittäisten töiden tekemiseen työvoimaa saatiinkin, avainhenkilön poissaolosta aiheutui haasteita. Tilalla oli tehty laajennusinvestointi syksyllä 2018, kun parsinavetasta siirryttiin kahden robotin pihattoon. Tuoreen laajennuksen jälkeen selkeää rutiinia töiden tekemiseen ei ollut vielä kehittynyt, mikä toi sijaisavulle lisähaastetta ja hankaloitti työnopastusta.

Lisäksi Pehkonen oli vastannut karjanhoidosta: hoitanut eläinrekisterien ylläpidon, eläinten terveydenhuollon, siemennykset, lehmien umpeutukset ja huolehtinut tulevat poikimiset. Tällaiseen poissaoloon tilalla ei ollut varauduttu, joten valmiita työohjeita kyseisten tehtävien hoitamiseksi ei ollut olemassa. Esimerkiksi oikea-aikainen umpeutus ja siemennys ovat tärkeitä tekijöitä eläinten ennaltaehkäisevän terveydenhuollon ja tuotannon kannattavuuden näkökulmasta.

Vaikka kaikki lopulta järjestyikin parhain päin ja tapaturman seuraukset olisivat voineet olla vakavammatkin, tilan turvallisuuskulttuuri on muuttunut pysyvästi. – Varovaisuus eläinten kanssa toimiessa on lisääntynyt. Aina tulee katsottua vähintäänkin pakoreitti itselle valmiiksi, ja muitakin opastaessa muistaa huomauttaa tästä, Pehkonen kertoo.

Pehkonen huomauttaa myös, että tapaturman jälkeisten ensimmäisten viikkojen työt olisivat sijaisilla hoituneet huomattavasti kevyemmin, jos kirjalliset työohjeet olisivat olleet valmiina. Tämä olisi helpottanut myös isännän työkuormaa työnopastuksessa. Lisäksi töiden tekeminen ristiin tilanväen kesken olisi tuonut helpotusta tilanteeseen, sillä isännälläkin oli aluksi vaikeuksia päästä kärryille eri eläinryhmien hallinnasta.

Tapaturman tuomista haasteista on otettu opiksi ja panostettu kirjallisiin työohjeisiin. (Kuvat: Janina Pasanen)

Janina Pasanen
projektityöntekijä
Työvoimaa tiloille -hanke

Maatalousyrittäjä, uskalla delegoida!

Kaikkein keskeisintä maatalousyrityksessä olisi varautua henkilöriskeihin. Yrittäjä itse on oman toimintansa tärkein asiantuntija, ja siten vaikeasti korvattavissa. Kaikkea ei kuitenkaan kannata tehdä itse.

Yrittäjän työkykyriskin hallinnassa avainasemassa ovat omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ja ongelmien ennaltaehkäisy. Hyvää työkykyä edistävät niin työturvallisuuden parantaminen kuin töiden riskikartoitukset ammattitautien varalta, mutta myös jokapäiväinen riittävä lepo. Jokaisen tulisi omalla kohdallaan tarkastella, onko työmäärä kohtuullinen, jotta aikaa jää myös lepäämiseen ja palautumiseen. 

Mikäli työpäivät ovat toistuvasti liian pitkiä ja kuormittavia eikä työmäärä siitä huolimatta vähenny, kannattaa harkita joidenkin työtehtävien delegoimista muille. Työntekijän ei tarvitse olla tilalla töissä kokoaikaisesti vaan esimerkiksi parina päivänä viikossa tai kausiluonteisesti kiirehuippujen aikaan. 

Kanavat työntekijän löytämiseksi 

Sopivan työntekijän löytyminen ei ole itsestäänselvyys. Julkisessa työnhaussa hyvällä työpaikkailmoituksella voidaan karsia turhia hakijoita ja vastaavasti houkutella potentiaalisia tekijöitä. Kunnollisessa työpaikkailmoituksessa on tarkka kuvaus työstä ja siitä, mitä työntekijältä odotetaan. Omasta tilasta tulee kertoa perusasiat positiivisessa valossa ja voi olla järkevää mainita tekijöitä, miksi juuri kyseiselle tilalle kannattaa hakeutua töihin. Perusteluina voivat olla esimerkiksi hyvä työyhteisö, mahdollisuus kehittää itseään tai joustavuus työajoissa. 

Työpaikkailmoituksen voi laittaa näkyville esimerkiksi TE-palveluiden tai TöitäSuomesta.fi-verkkosivuille. Sosiaalinen media on myös tehokas tapa tavoittaa työnhakijoita. Tilan omat Facebook- tai Instagram-kanavat helpottavat työpaikan markkinointia. Somekanavaa selaamalla saa nopeasti käsityksen siitä, millaisesta paikasta on kyse. Jos tilalla on jo ennestään työntekijöitä, heidän positiivisista kommenteistaan on varmasti hyötyä uuden työntekijän löytämisessä. 

Mikäli julkisen työpaikkailmoituksen laatiminen ei tunnu sopivalta tavalta, yksi keino on lähestyä alan oppilaitoksia ja ilmoittautua mahdolliseksi harjoittelutilaksi. Harjoittelijan ottaminen voi olla helppo tapa saada edullista työvoimaa, mutta vaatii yrittäjältä enemmän panostusta työnopastukseen ja perehdytykseen. On myös muistettava, että nuoret ja kokemattomat tekijät eivät välttämättä voi tehdä kaikkia vaadittuja työtehtäviä, ja opiskelijoiden välillä voi olla paljon eroja esimerkiksi oma-aloitteisuudessa ja kyvyssä sitoutua työhön. Työvoimaa ei myöskään välttämättä saa silloin, kun sille olisi tarvetta. 

Hyvistä verkostoista muihin viljelijöihin voi olla apua myös työvoima-asioiden järjestelyssä. Naapuriviljelijältä voi kysyä vinkkiä, olisiko hänellä tiedossa maataloustöihin sopivaa henkilöä. Jos omalla tilalla ei riitä töitä täysipäiväisesti ja se hankaloittaa työvoiman löytämistä, ratkaisuna voisi olla yhteisten työntekijän palkkaaminen toisen tilan kanssa. 

Hyvän työntekijän löytyminen ei ole itsestäänselvyys.

Perehdytys kuntoon 

Jotta uusi työntekijä voi suoriutua töistään turvallisesti, sujuvasti ja työn hyvää laatua ylläpitäen, perehdyttäminen ja työnopastus on tehtävä huolellisesti. Työturvallisuudesta huolehtiminen on työnantajan vastuulla. Työnantajan tulee opastaa työntekijää tekemään työt ergonomisesti. Työympäristön sekä töissä käytettävien koneiden ja laitteiden on oltava turvallisia. Rutiinit ja yhdenmukaiset toimintatavat ovat tärkeitä myös eläinten hyvinvoinnin kannalta. 

Selvitä työntekijän aiempi osaaminen ja työkokemus huolellisesti ennen työsuhteen alkua. Kokematon työntekijä voi tarvita erittäin yksityiskohtaiset ohjeet työtehtävien suorittamiseksi oikein ja turvallisesti. Muista, että oma toimintatapa ei välttämättä ole ainoa oikea, vaan ole avoin ideoille ja ehdotuksille. Työntekijä kannattaa ottaa mukaan yrityksen toiminnan kehittämiseen, sillä erilainen näkökulma voi olla ratkaisevassa roolissa tuotantoprosessien pullonkaulojen tai epäkohtien selvittämisessä.  

Työntekijä kannattaakin nähdä investointina yrityksen tuotannon ja kannattavuuden parantamiseksi. Tämä kuitenkin onnistuu vain, kun työntekijä pystyy suoriutumaan hänelle annetuista työtehtävistä kuormittumatta liikaa. Työn kuormittavuuteen vaikuttavat esimerkiksi työn vaativuus sekä sosiaalinen ilmapiiri työpaikalla. Siksi onkin tärkeää, että perehdytys ja työnopastus tehdään asteittain ja työtehtäviä vaihdellaan helpoimpien ja vaikeampien töiden välillä. Positiivinen palaute, tuki ja kannustus motivoivat työntekijää toimimaan toivotulla tavalla. Luottamuksen on oltava molemminpuolinen, ja vastuun antaminen työntekijälle kannustaa itsenäiseen työskentelyyn. Kannattaa myös muistaa, että omalla esimerkillä ja asenteella on vaikutus työntekijän tapaan työskennellä. 

Avoin keskustelu työntekijän ja työnantajan välillä on tärkeää, jotta työn kuormittavuus pysyy hallinnassa ja laatu korkeana.

Janina Pasanen
projektityöntekijä
Työvoimaa tiloille -hanke

Turvaa maatilasi tulevaisuus varautumissuunnitelmalla

Kevään aikana monissa maatalousalan julkaisuissa kannustettiin laittamaan oman tilan varautumissuunnitelma kuntoon. Miten varautumissuunnitelma tehdään ja mitä sen tulisi sisältää – ja mihin sitä edes tarvitaan?

Maatilan varautumissuunnitelmalle ei ole valmista yhdenmukaista mallia tai erillisiä ohjeita siitä, mitä sen tulisi sisältää. Huoltovarmuuskeskuksen mukaan varautumissuunnitelmassa esitetään järjestelyt ja toiminta häiriön tai keskeytyksen varalle niin normaali- kuin poikkeusoloihinkin. Tavallisimmin maatiloilla on kirjallinen varautumissuunnitelma veden- ja energiansaannin häiriöitä sekä laitevikoja varten. Monilla tiloilla on myös pelastussuunnitelma tulipalojen varalle. Varautumisen pitäisi kuitenkin olla tätä laaja-alaisempaa, sillä maatilat voivat kohdata useita muitakin kriisejä, jotka toteutuessaan uhkaavat tilan toimintaa ja tuotannon jatkuvuutta.

Maatilan varautuminen lähtee riskienhallinnasta. Riskienhallinnan avulla pyritään tunnistamaan ja arvioimaan mahdollisimman laaja-alaisesti erilaisia tilan toimintaa, tuotantoa, ympäristöä ja omaisuutta uhkaavia tekijöitä. Riskit pyritään ensisijaisesti poistamaan tai vähentämään niiden esiintymisen todennäköisyyttä ja vaikutuksia. Kaikkia riskejä ei kuitenkaan voida poistaa, ja näiden varalle tarvitaan suunnitelma, jonka avulla tilan toiminnan jatkuvuus turvataan vakavan riskin toteutuessa.

Maatiloja uhkaavat monenlaiset riskit, joihin on syytä varautua etukäteen.

Pitkän aikavälin varautumissuunnitelman olisi hyvä olla kirjallinen dokumentti, jossa on selostettu vastuuhenkilöt, järjestelyt ja toimintatavat erilaisten kriisien varalle ja niistä toipumiseen. Näin asioita tulee mietittyä tarkasti ja tietoa on helppo välittää esimerkiksi työntekijöille, lomittajille ja varahenkilöille. Tärkeitä varautumissuunnitelmassa huomioitavia asioita ovat muun muassa vakava eläintauti, merkittävä kone- tai laiterikko, avioero ja yrittäjän tai muun avainhenkilön pitkäaikainen työkyvyttömyys tai kuolema. Suunnitelmaa laadittaessa kannattaa hyödyntää ulkopuolisen henkilön apua, sillä tilasokeus voi haitata tarkoituksenmukaisen suunnitelman tekemistä.

Lyhyen aikavälin varautuminen voi olla esimerkiksi ajankohtaisten asioiden ja säätiedotteen seuraamista sekä päätösten tekemistä havaintojen pohjalta. Tuotantoprosessien seurannassa ja vuodenkierron mukaisten töiden suunnittelussa tulisi huomioida varautuminen riskitilanteisiin ja niiden hallintaan. Esimerkiksi huolellinen viljelysuunnittelu ja eri kasvilajikkeiden käyttäminen nurmikasvustoissa ovat järkeviä toimenpiteitä, joilla pienennetään satoriskiä ja siitä aiheutuvaa rehupulaa. Keväällä tuotantoeläinrakennusten rakenteet tulisi tarkistaa, etteivät linnut pääse pesimään sisätiloihin ja levittämään tauteja.

Varautuminen sisältää suunnittelun ohella myös käytännön toimenpiteitä. Näitä ovat esimerkiksi varaosien hankinta etukäteen, aggregaatin säännöllinen koekäyttö tai edunvalvontavaltakirjan tekeminen. Tärkeintä kriiseihin varautumisessa on, että niihin suhtaudutaan vakavasti ja tarvittavat toimenpiteet suunnitellaan ja toteutetaan etukäteen. Esimerkiksi tulipalon aikana on myöhäistä miettiä, mihin palavassa navetassa olevat eläimet sijoitetaan. Myös hyvät verkostot ja omasta jaksamisesta huolehtiminen ovat tärkeitä tekijöitä, joilla maatilan kriisinhallintakykyyn voidaan vaikuttaa.

Varautuminen on suunnittelun lisäksi myös käytännön toimia. Sammuttimen käytön harjoittelu turvallisessa ympäristössä nopeuttaa toimintaa tositilanteessa.

Janina Pasanen
projektityöntekijä
Työvoimaa tiloille -hanke

Terapialaidunnus – vaihtoehto nykykarjojen laidunnukseen

Laidunnuksen on perinteisesti ajateltu tarkoittavan täyslaidunnusta: lehmät keräävät tarvitsemansa ravinnon laiduntaen, eikä lisäruokintaa juuri käytetä. Kasvaneissa karjoissa täyslaidunnus ei Suomen olosuhteissa ole käytännössä välttämättä mahdollista. Vaihtoehdon ei silti tarvitse olla laidunnuksen lopettaminen kokonaan. Laidunnuksen voi toteuttaa osa-aikaisena tai niin kutsuttuna terapialaidunnuksena, jossa lehmät ulkoilevat ja jaloittelevat laitumella ilman ruokinnallista merkitystä.

Terapialaidunnukseen riittää muutaman hehtaarin ala lähellä navettaa ja hyvät kulkuväylät. Alan voi jakaa osiin tai antaa lehmien kulkea koko alalla. Kulku laitumelle voi olla vapaa tai rajoitettu. Terapialaidun voi olla myös vaihtoehto jaloittelutarhalle.

Laidunnus tuo monia hyötyjä, mutta niistä suurimmaksi voi varsinkin tulevaisuudessa osoittautua maidontuotannon positiivisen imagon vahvistaminen. Laidunnus on jo nyt osin pakollista, mutta laiduntava nauta on valitettavan harvinaistunut näky suomalaisella maaseudulla. Esimerkiksi Ruotsissa kaikille lypsylehmille on lain mukaan annettava mahdollisuus laiduntamiseen vähintään kuusi tuntia päivässä.

Kuluttajien mielikuvissa lehmä syö vihreällä laitumella auringon paistaessa ja käy navetassa vain lypsyllä. Tätä kuvaa käytetään aktiivisesti myös markkinoinnissa ja tilojen omissa somekanavissa. Kuva on hyvä, mutta törmäys todellisuuteen voi olla raju, jos tai kun käykin ilmi lehmien viettävän päivänsä navetassa kesät talvet. Pitäisikö muuttaa mielikuvaa suomalaisesta lehmien laiduntamisesta kohti todellisuutta vai todellisuutta kohti mielikuvia?

Kansainvälisillä markkinoilla pelkät mielikuvat eivät riitä, ja laidunnus on yksi asia, johon ostajat kiinnittävät jo nyt huomiota. Ruotsissa laidunnuspakko antaa mahdollisuuden suojella julkisissa hankinnoissa omaa tuotantoa. Tuotteiden raaka-aineen on tultava laiduntavilta tiloilta.

Imago ja sen vaaliminen voivat tuntua yksittäisen tilan näkökulmasta kaukaiselta, jopa turhalta mietittävältä, mutta maidonjalostajien markkinoita ja siten maidosta saatavaa hintaa ajatellen se koskettaa jokaista tilaa. Tähän peilaten laidunnus- tai ulkoilumahdollisuus on tuskin haitta tilan tulevaisuutta ajatellen, kun laajentaminen vaatii käytännössä tuotantosopimuksen lisähakemuksen.

Muun muassa savonlinnalaisella Niilolan tilalla ja siilinjärveläisellä Ruuskala Ranchilla lehmillä on vapaa pääsy laitumelle kesäisin. Kuumina kesäpäivinä laidun ei juuri houkuttele, vaan navetan antama varjo ja viileys pitävät lehmät sisällä. Illan viiletessä lehmät suuntaavat ulos.

Lypsyyn tai tuotokseen vapaalla laidunnuksella ei ole ollut ainakaan negatiivisia vaikutuksia. Eläinten terveyttä on vaikea mitata, mutta sorkkaterveys vaikuttaa tiloilla parantuneen, lehmät näyttävät kiimansa paremmin eikä utareterveys ole heikentynyt, pikemminkin päinvastoin.

Laidunnusmahdollisuuden karjalleen järjestäneet tilat korostavat, ettei asiasta kannata tehdä itselleen liian hankalaa – hyvä aita laitumen ympärille, mahdolliset kujat kuntoon ja navetan ovet auki.  ”Aina voi kokeilla ja laittaa navetan ovet kiinni, jos homma ei toimi”, kannustavat laidunnusta harjoittavat tilat muita.

Timo Ruuskasen kokemuksia ja laidunkäytäntöjä voit katsoa täältä: www.youtube.com/watch?v=0kdJ8ZW0nkc

Robottipihaton lehmiä laiduntavat myös kiuruvetiset Anna-Stiina ja Matti Niskanen: www.youtube.com/watch?v=CIRaH31ryVc

Niilolan tilalla lehmien laidunnusta tarkkaili Jalaka-hankkeen harjoittelija Anna-Reetta Mikkonen. Hänen raporttinsa löydät Jalaka-hankkeen verkkosivuilta: https://jalaka.savonia.fi/ajankohtaista/193-terapialaidunnusta-niilolan-tilalla

Eeva-Kaisa Pulkka
TKI-asiantuntija

Laidunnurmikin tarvitsee aikaa valmistautua talveen

Milloin lopettaa laidunnus syksyllä, jotta seuraavan kesän sato on turvattu? Nurmen viimeiselle niitolle paras ajankohta on syyskuun alkupuolella, jotta nurmi ehtii valmistautua talvehtimiseen. Kolmatta satoa korjataan tosin myös aivan kasvukauden lopussa syyskuun lopulla – tai lämpiminä syksyinä jopa lokakuun puolella. Vanha ohje välttää niittoa syyskuun puolivälin tienoilla ei syksyjen pidentyessä enää välttämättä aina pidä paikkaansa, vaikka se onkin syytä pitää mielessä.

Talveen varautuessaan nurmi kerää varastoon sokereita ja karaistuu talvilepoa varten. Laidunnus on myöhään syksyllä nurmelle hellävarainen korjuutapa, sillä siinä osa lehdistä jää kasvamaan. Niitto sen sijaan vie kaiken lehtimassan, ja uusi kasvu kuluttaa talvea varten jo kerättyjä sokerivarastoja ja voi siten heikentää talvehtimista.

Laitumia ei silti kannata myöhään syksyllä syöttää aivan loppuun. Laidunten hiipuessa lypsävien ruokinta vaihtuu vähitellen säilörehuruokintaan navetassa, mutta nuorkarja ja umpilehmät jatkavat usein laidunkautta pitkälle syksyyn. Ylilaidunnus onnistuu myös näiltä ryhmiltä, mikä heikentää nurmien talvehtimista ja seuraavan kasvukauden satoa. Laidunnurmikin on jätettävä valmistautumaan talveen hyvissä ajoin syksyllä. Kahdeksan sentin minimisyöttökorkeus on hyvä muistisääntö myös syksyllä. Hyvä laidun on myöhään syksyllä yhä vihreä ja lapion pistolla esiin käännetty juuristo vahva ja elossa.

Älä tallaa laitumia syksyllä

Toisaalta pidemmäksikään jäävä odelma ei ole nurmelle haitaksi. Koeolosuhteissa runsaan odelman on todettu vaikuttavan vain vähän nurmen talvenkestävyyteen tai seuraavan vuoden ensimmäisen sadon määrän tai laatuun. Esimerkiksi Luken kokeissa talveksi jääneen odelman määrä on vaihdellut paljonkin, mutta vahva odelma ei ole vaikuttanut talvehtimiseen. Seuraavan vuoden satoon vaikutusta on ollut vasta todella suurilla odelman määrillä. Märkänä syksynä on siis pienempi paha jättää lohkojen viimeinen laidunnus tekemättä kuin antaa lehmien polkea laidun sorkankuvia täyteen. Erityisen varovainen kannattaa olla keväällä perustettujen lohkojen laiduntamisessa. Märkä maa tiivistyy herkästi, ja sorkkien aiheuttama pintapaine on suuri. Tiivistymiä syntyy syksyllä herkästi, vaikka maan pinta ei sorkkien alla rikkoutuisikaan.

Ulkoilu tekee hyvää, joten lypsylehmäkin toki nauttii kauniista syyspäivästä laitumella. Eikä laidun pilalla ole, jos nauta sieltä täältä hampsii syötävääkin suuhunsa. Pitkälle syksyyn laiduntavat, kuten hiehot ja umpilehmät, on kuitenkin parempi siirtää kyntöön menevälle parkkilohkolle ja syöttää  lisärehua kuin antaa kaluta laitumet paljaiksi.

Seuraa JALAKA-hankkeen kotisivuja ja sosiaalista mediaa, joista löydät lisätietoa hankkeen toiminnasta ja tapahtumista:

http://jalaka.savonia.fi

Eeva-Kaisa Pulkka
TKI-asiantuntija

Laidunnukseen ja jaloitteluun valmistautuminen osa IV – laidunnurmen perustaminen

Laidunnurmen perustamisessa kannattaa panostaa hyvään laatuun (kuva: Savonia-AMK JALAKA-hanke)

Aikaisemmissa kirjoituksissani olen käsitellyt laidunnukseen liittyviä suunnitteluasioita. Laiduntamisen suunnittelussa on hyvä miettiä kasveja, joita laitumella kasvatetaan. Perusajatuksena laitumien perustamisessa on viljelykiertoon perustuva nurmien uudistaminen. Jotta laidunnurmi olisi riittävän hyvälaatuista ja sitä olisi riittävästi tyydyttämään nautojen rehun tarvetta (tai edes terapialaitumelle tarpeellisen napostelurehun määrän), on syytä miettiä kasvivalinnat hyvissä ajoin valmiiksi.

Laidunnurmen perustaminen on syytä aloittaa hyvissä ajoin jopa pari vuotta ennen varsinaista laiduntamista. Hyvän laidunnurmen tunnusmerkkejä ovat tasainen kasvusto, rikattomuus, hyvä kasvukyky ja hyvä ruokinnallinen laatu. Näihin vaatimuksiin päästään pitkäjänteisellä suunnittelulla ja työllä. Kaiken alku ja juuri ovat viljelykierrossa olevat esikasvit ja viljelytoimenpiteet. Viljelykierrollisesti hyviä esikasveja ovat viljat, koska niiltä rikkakasvien hävitys onnistuu helposti sekä kemiallisesti että mekaanisesti. Kylvösiemenen käytössä on syytä huomioida siemenerän puhtaus ja kylvettävän siemenen itävyys. Käytettäessä sertifioitua siementä rikkakasvien siementen todennäköisyys on pienempi kuin käytettäessä tilan omaa siementä tai toiselta tilalta hankittua siementä. Hyvin itävän siemenen kasvuun lähtö on nopeaa, ja näin se peittää myös nopeammin alleen mahdolliset rikkakasvit. Nopea kasvuun lähtö vähentää myös ravinnehävikkien muodostumista. Hyvä laidunnurmiseos muodostuu esimerkiksi timoteistä, nurminadasta, niittynurmikasta ja valkoapilasta. Nurmen perustamisessa voidaan edellisten lisäksi käyttää raiheinää nopeuttamaan nurmikasvuston kasvuun lähtöä.

Rikkakasveista isoja tappioita

Rikkakasvien torjunnassa kannattaa kiinnittää huomiota kestorikkojen torjuntaan jo edellisen viljelykasvin aikana. Laidunnurmilla yleisesti viihtyviä ja ilmeneviä rikkakasveja ovat muun muassa hierakat, nokkonen, leinikit, voikukka, jauhosavikka ja ohdake. Näiden rikkakasvien haittapuolia ovat ravinteiden käyttö ja varsinaisen kasvin varjostus sekä maku- ja hajuhaitat rehuun ja maitoon. Pahimmassa tapauksessa eläin saattaa sairastua tai saada myrkytyksen rikkakasveista. Sadon laadun ja määrän alenema voi olla rikkakasvien valtaamalla lohkolla merkittävä: 10 %:n rikkapeitteisyys lohkolla vastaa joka kymmenennen rehupaalin menetystä hehtaarilta. Rikkakasvit saattavat vähentää nurmikasvien pensomista jopa 20–30 % pienentäen näin odotettavissa olevaa satoa. Rikkakasvien torjunnassa voidaan käyttää kemiallista tai mekaanista torjuntaa tai niiden yhdistelmää. Joka tapauksessa rikkojen torjuntaan on syytä kiinnittää huomiota jo esikasvivaiheessa torjumalla rikat silloin mahdollisimman hyvin.

Esimerkiksi voikukka laidunnurmessa voi aiheuttaa maku- ja värivirhettä maitoon (kuva: Savonia-AMK JALAKA-hanke)

Laitumen kasvivalintaa harkitessa on huomioitava laidunnuksen voimakkuus sekä pellon kunto. Mikäli laidunlohkolla on kosteusongelmia ja tiivistymiä, rikkakasvit saavat helposti tilaa kasvaa. On hyvä kiinnittää huomiota siihen, esiintyykö tulevalla laidunlohkolla pulaa esimerkiksi fosforista, kaliumista, boorista ja rikistä. Näiden ravinteiden puuttuessa apilat ja nurmikasvit eivät pysty tuottamaan riittävän hyvää ja laadukasta satoa, jolloin kilpailu kasvualasta ja peittävyydestä kääntyy jälleen rikkakasvien eduksi.

Seuraa JALAKA-hankkeen kotisivuja ja sosiaalista mediaa. Löydät sieltä tietoa hankkeen toiminnasta ja tapahtumista.

http://jalaka.savonia.fi/

Jarkko Partanen
TKI-asiantuntija

Ruis tuottaa satoa myös laitumena

Sateisena kesänä laitumet polkeutuvat sorkkien alla huonoon kuntoon.


Pitkän sadejakson jälkeen moni laidunlohko näyttää lohduttomalta ja nurmen voi joutua uudistamaan useammalta lohkolta kuin on suunniteltu, minkä vuoksi ensi kesän laidunala jää aiottua pienemmäksi. Yksi vaihtoehto on uudistaa nurmi jo nyt syksyllä.

Nurmen uudistamiseen syyskesällä voi käyttää ruista, sillä se käy puitavan viljan lisäksi myös laitumena tai säilörehuna korjattavaksi. Syksyllä kylvetty ruis sitoo talven aikana ravinteita, ja uudistettavasta nurmesta saadaan satoa jo perustamisvuonna. Ruis on nopeakasvuinen, lehtevä ja kestää tallausta. Kasvutapa ehkäisee perustetun laitumen rikkaruohottumista. Laitumeksi ruis kylvetään elokuussa ja heinänsiemen aikaisin keväällä täydennyskylvönä. Rukiin kylvömääräksi riittää noin 100 kiloa hehtaarille; heinänsiemenessä käytetään normaalia 25–30 kiloa hehtaarille. Vaihtoehtoisesti heinän voi kylvää heti ensimmäisen syötön jälkeen yhdessä virnan kanssa, minkä senkin ehtii laiduntaa kesän aikana kahteen kertaan.

Syksyllä kylvetty ruis on laidunnettavissa aikaisin keväällä, ja se pitääkin laiduntaa mielellään ennen korren kasvun alkua ja viimeistään ennen tähkälle tulemista. Rukiin voi korjata myös säilörehuksi, jolloin korjuu on noin touko-kesäkuun vaihteessa. Hyvän jälkikasvukykynsä ansiosta laidunnettu tai niitetty ruis kasvaa uutta ja sen voi laiduntaa myöhemmin kesällä uudestaan. Laidunnetulle ruislohkolle on syytä tehdä aina puhdistusniitto, jotta syömättä jääneet kohdat eivät ala kasvattaa tähkiä, sillä myrkyllisten torajyvien riski on aina mahdollinen. Laidunnus pienillä, tiheään vaihtuvilla lohkoilla tehostaa kasvua.

Ruis on lehtevä ja laidunkasvina maistuva.


Ruis uudistaa laidunta

Laidunnuskoe Mustialan koulutilalla osoitti rukiin toimivan laitumen uudistamisessa ja vihantarehuna. Ruista sisältävä laidunrehu oli maistuvaa ja sekä kasvusto että sulavuus säilyivät hyvinä, vaikka keväällä kylvetty ruislajike ei ollut kokeen myötä tulleen kokemuksen mukaan paras laidunkäyttöön. Laitumelle kannattaa mieluummin valita lajike, joka ei muodostaisi tähkiä saman kesän aikana. Kokeessa ruista kylvettiin 60 kiloa ja apilaista heinänsiemenseosta 28 kiloa hehtaarille.

Toukokuun alussa kylvetty ruis laidunnettiin ensimmäisen kerran juhannuksen tienoilla, ja samalla lohkolla lehmät kävivät kesän aikana viisi kertaa. Ruista sisältäneen laitumen D-arvo pysyi nurmilohkoa tasaisempana, ja korkea D-arvo onkin tutkimusten mukaan rukiille ominaista. Raakavalkuaispitoisuus ruista sisältäneessä laitumessa oli koko kesän nurmilohkoa korkeampi.


Ehkäise tauteja – vaihda apila kevätkylvöiseen rukiiseen

Mustialan kokeessa lehmiä laidunnettiin päivittäin vaihtuvilla pienillä lohkoilla, jonne ne pääsivät aamun aikana ja josta ne haettiin tarvittaessa sisälle illalla. Päivän aikana lehmillä oli vapaa pääsy navettaan. Laidunnus ei vaikuttanut lehmien lypsyviiveisiin tai lypsyllä käyntien määrään. Ruista lehmät söivät mielellään, mutta vaikutusta maitomääriin ei voitu erotella. Erot tuotoksessa jäivät kokeen aikana vähäisiksi.

Nurmi rukiin alla onnistui kohtuullisesti, ja tänä vuonna laidunkokeilussa on Reetta-ruis ja nurmensiemen. Alkukesän kuivuus on harventanut kasvustoa, mutta lajike vaikuttaa paremmin laitumeksi sopivalta. Mustialan lehmät laiduntavat viittä eri laidunkaistaa, ja kaista vaihtuu päivittäin.

Keväällä laitumeksi kylvettävän rukiin sekaan voi laittaa myös herneitä, vihantahärkäpapua ja virnoja. Kevätkylvöistä ruista voi käyttää apilan sijaan ehkäisemään apilan tautiriskiä.


Syyskylvö toimii kevätkylvöä paremmin

Viljelijäkokemusten mukaan syksyllä kylvettynä ruis toimii monivuotisen laitumen uudistamisessa kevätkylvöä paremmin. Keväällä kylvetty on kokemusten perusteella herkemmin tukahduttanut heinän alleen.

Aikainen syöttö keväällä ja puhdistusniitot ovat tärkeitä sekä kasvuston maittavuuden ja sulavuuden että torajyvien välttämisen kannalta. Puhdistusniitoilla pyritään estämään kasvuston korsiintuminen ja tähkälle tulo. Ahkera laiduntaminen kesän aikana pitää rukiin kasvavana ja antaa tilaa alle kylvetylle nurmelle. Ulkomaisten tutkimusten mukaan ruista voisi laiduntaa kolmen, neljän viikon välein.

Keski-Euroopassa on käytössä omat lajikkeensa rukiin viherkäyttöön, niin sanotut vihermassarukiit, joista Bonfire-lajiketta on muutamilla tiloilla kokeiltu myös Suomessa. Nämä lajikkeet sopivat sekä laitumeksi että säilörehuksi.

Seuraa JALAKA-hankkeen kotisivuja ja sosiaalista mediaa, siellä on esillä tietoa hankkeen toiminnasta ja tapahtumista.

http://jalaka.savonia.fi

Eeva-Kaisa Pulkka
TKI-asiantuntija


Mustialan laidunkokeesta löytyy lisätietoa täältä.

Savoniasta valmistuvilla agrologeilla on vahva tuntuma työelämään

Savonia-ammattikorkeakoulusta Iisalmen kampukselta valmistuu tänä keväänä yli kaksikymmentä agrologia. Heillä on takanaan neljä vuotta opiskelua, johon on sisältynyt sekä harjoittelua että teoriaopintoja.

Mitä nuo opinnot sitten ovat olleet? Opintosisällöt ovat liittyneet tiiviisti työelämän yrityksiin, organisaatioihin ja projekteihin. Oppimistehtävät ovat Savoniassa todellisia ympäröivästä maailmasta nousevia ajankohtaisia haasteita, joihin etsitään vastauksia. Maatalouden suunnitelmat kuten taloussuunnitelmat tehdään oikeille maatiloille ja todelliseen tarpeeseen. Valmistuttuaan agrologit toimivat mm. yrittäjinä, erilaisissa kaupan tehtävissä, maataloushallinnossa esim. EU-tarkastajana ja projektityöntekijänä. Moni nyt valmistuva on ollut yrittäjä jo opinnot aloittaessaan.

Viimeinen opiskeluvuosi on kulunut enimmäkseen opinnäytetyön merkeissä. Jokaisella opinnäytetyöllä on toimeksiantaja, jonka johonkin ongelmaan tai epäkohtaan pyritään löytämään vastauksia soveltavan tutkimuksen avulla. Tänä vuonna opinnäytetyöaiheina on ollut mm. luomuun siirtyminen ja sen vaikutukset kannattavuuteen, kasvinviljelytilan siirtyminen kotieläintilaksi, lypsykarjatilan laajentamisen suunnittelu, A2-maidontuotanto, säilörehuhävikki ja typen lisälannoitustarpeen selvittäminen viljakasveilla. Hieman tavanomaisesta poikkeavia, mutta ajankohtaisia opinnäytetyöaiheita ovat olleet viljelijän kuolemaan ja suruun liittyvä työ sekä kosteikkokohteen havainnointi ja oppimateriaalin suunnittelu lapsille. Tästä näkee, että agrologin toimintakenttä on varsin laaja ja erittäin monipuolinen.

Hyvin monessa opinnäytetyössä on tuotettu opas työn tilaajalle. Tällaisia ovat esimerkiksi perehdytysopas uudelle työntekijälle ja lampaan rakennearvosteluopas. Yliopettaja Heli Wahlroos koordinoi opinnäytetöitä ja hänen sanojensa mukaan tänä vuonna työt ovat olleet erityisen tasokkaita. Näiden töiden tuloksia Savoniasta valmistuneet pääsevät usein esittelemään Maataloustieteiden päiville Helsinkiin.

Me savonialaiset olemme todella kiitollisia ja iloisia siitä, että meillä on paljon yhteistyökumppaneita, jotka ovat halunneet muistaa meidän valmistuvia agrologiopiskelijoita myöntämällä heille stipendejä. Stipendien jakoperusteet vaihtelevat itse kunkin myöntäjän mukaan. Saatetaan painottaa esimerkiksi opinnäytetyötä, paikkakuntaa, yrittäjänä toimimista tai hyvää opintomenestystä. Runsas stipendien määrä on osoitus siitä, että työelämä arvostaa Savonian agrologikoulutusta, joka on useana vuonna peräkkäin saanut valtakunnallisesti parhaat arviot myös valmistuvilta opiskelijoilta. Lämpimät kiitokset kaikille stipendien lahjoittajille.

Tänä vuonna vietettiin virtuaalivalmistujaisia koronatilanteen vuoksi, katso tallenne tästä. Oli todella sääli, ettemme oikeasti päässeet juhlimaan valmistumista.  Onhan sentään takana neljä vuotta kestänyt yhteinen matka.

Kiitos Marjo Lautiainen ja Tiia Hakulinen koskettavasta opiskelijapuheenvuorosta valmistujaisissa! Onnea ja menestystä tulevaan kaikille valmistuville agrologeille, mikä sitten onkin teidän seuraava etappinne!

Tässä vielä stipendien saajat ja lahjoittajat vuonna 2020. Onnea kaikille!

Marjatta Kumpulainen
lehtori, valmistuneiden opettajatuutori
Savonia-ammattikorkeakoulu

Uudenlaisia webinaarikokeiluja ja yhteen hiileen puhaltamista

Halusimme tehdä rohkean kokeilun hieman uudenlaisella työpajan toteutustavalla. Ensin alustuspuheenvuoro Zoomilla, sitten lyhyesti keskustelua puheenvuorojen ja chatin kautta. Zoomista keskustelu siirrettiin Facebookiin annettujen kahden teeman alle. Seuraavana päivänä kokoonnuttiin tunniksi puimaan yhteenvetoa webinaarin aiheesta, keskusteluista sekä tällaisen toimintatavan toteutuksesta. Kuinka kokeilu onnistui?

Toimintamallilla saatiin hyviä kehittämisideoita

Opittuja asioita olivat seuraavat: Muistetaan laittaa tavoitteet selkeämmin esille. Täyttyivätkö meidän tavoitteet? Ei tehdä annettuihin teemoihin liian isoja ja laajoja kysymyksiä, sillä niihin on haasteellista vastata. Konkreettisiin kysymyksiin on helpompi vastata, mutta toki myös suurella pensselillä maalailu on tarpeellista. Olisi ollut hyvä, jos keskusteluaikaa Zoomissa ja Facebookissa olisi ollut enemmän. Olisiko yhteenveto voinut ollut vasta parin päivän kuluttua? Toisaalta taas oli hyvä, että yhteenveto oli seuraavana päivänä alustuksesta, niin asiat olivat vielä tuoreessa muistissa. Jos aikaa olisi merkitty enemmän, olisiko se vaikuttanut osallistujamäärään? Voitaisiin kokeilla keskustelun käyntiä Facebookin lisäksi muissa kanavissa, kuten Instragramissa ja Twitterissä. Eri kanavissa luultavasti tavoitetaan erilaisia keskustelijoita ja siten saadaan erilaisia keskusteluja.

– Miten suomalaisen ja pohjoissavolaisen maataloustuotannon pitäisi kehittyä? Parannammeko tuotantopanosten omavaraisuutta, resurssitehokkuutta, taloudellista tehokkuutta? Mitkä ovat tulevaisuuden kannalta oleellisia kehittämiskohteita?
 Tällaisella aiheella keskusteltiin ensimmäisessä teemakeskustelussa Facebookissa. Keskustelua heräsi eniten ruokahävikistä. Esille nostettiin myös alkutuotannon heikko kannattavuus. Huolena on, että maataloustuotanto painuu alas. Alas poljetun maataloustoiminnan uudelleen ylös nostaminen on todella haasteellista. Pohdittiin, kuinka koronapandemia muuttaa ihmisten suhtautumista maatalouteen. Saataisiinko alkutuotannon kannattavuutta parannettua siten, että viljelijät pureutuisivat entistä syvemmälle siihen, miten juuri hän saisi juuri hänen omalle tilalleen paremman kannattavuuden? Tämä vaatii viljelijöiltä uudenlaista ajattelutapaa ja motivaatiota. Unohdetaan naapurikateus, puhalletaan sen sijaan yhteen hiileen.

Alustuksessa ennustettiin, missä ruokaa tullaan tulevaisuudessa tuottamaan. Kartta näytti positiivista sadon muutosta pääasiallisesti maapallon pohjoisosissa. Tämä muistutti, kuinka asioita tulee tarkastella ja nähdä pitkällä aikavälillä. Ruuantuotanto on erittäin tärkeä ala. (Kuvakaappaus kartasta alustuksen tallenteesta: https://www.youtube.com/watch?v=k_R6gs-yYWU)

Toinen teemakeskustelu

– Maataloustuotannon ja ruokaketjun resilienssillä tarkoitetaan sen kykyä selviytyä kriiseistä ja pärjätä kriisien aikana. Millainen on suomalaisen maatalouden ja ruuantuotannon resilienssin tilanne? Miten selviydymme tästä, meneillään olevasta kriisistä? Miten varaudumme siihen, että selviydymme myös tulevista kriiseistä?
Tämän keskustelun aiheissa heräsivät etenkin öljy, biopohjaiset polttoaineet ja valkuaisomavaraisuus. Muistuteltiin, ettei me voida vaikuttaa kaikkeen, esimerkiksi öljyn hintaan. Koulutukset uusiutuvien energianlähteiden käyttöön on tarpeen ja niitä tullaan järjestämään. Yhteenvetotilaisuudessa otettiin keskusteluun myös varautumissuunnitelmat. Millaiset ovat suunnitelmat tiloilla, jos esimerkiksi eläimet tai ihmiset sairastuvat? Entä jos sähköt katkeaa pidemmäksi aikaa? Millainen on kyberturvallisuus? Onko viljaa riittävästi varastossa, jotta pärjätään pahimman kriisitilanteen yli? Tarpeellista on miettiä erilaisia skenaarioita ja varautua niihin varautumissuunnitelmalla. Mitä on tehtävä, jotta toiminta ei pysähdy, vaikka se vähän hiljentyisikin?

Yhteenvetoon osallistuneet puhalsivat hyvin yhteen. Ideointi jatkui ja eri kanavissa (Zoom, Facebook ja yhteenvetotilaisuus) käydyt keskustelut täydensivät toisiaan. Eri organisaatiot saivat tilaisuudessa ideointiporukan kasaan. Saataisiinko koottua ideointiporukka myös viljelijöistä? Ideointiporukassa voitaisiin yhdessä jatkaa kehittämistyön ideointia.

Kaisa Hyvönen
TKI-asiantuntija
Maatila 2030 -hanke,
Savonia-ammattikorkeakoulu

https://maatila2030.savonia.fi/