Laidunnukseen ja jaloitteluun valmistautuminen osa II – koko- vai osapäiväistä laidunnusta?

Edellisessä Jalaka-hankkeen blogissa pohdittiin sitä, mikä merkitys laiduntamisella ja jaloittelulla on lehmille. Toinen merkittävä pohdinnan aihe ja tehtävä päätös on laidunnuksen intensiivisyys, laidunnetaanko kokopäiväisesti vai osapäiväisesti. Näiden perusteella valitaan laitumen määrä ja kierto, laitumilla viljeltävän nurmikasvin laatu sekä muun ruokinnan järjestäminen. Ruokinnallinen päätös vaikuttaa merkittävästi myös laitumen hoitoon liittyviin toimenpiteisiin, kuten rikkakasvien torjuntaan ja hoitoniittoihin. Mikäli laidunta käytetään ruokinnassa merkityksellisesti, rikkakasvien kemiallisen torjunnan varoaikoihin ja laitumen riittävyydestä huolehtimiseen on kiinnitettävä erityistä huolellisuutta. 

Se päätös, mikä tehdään laidunnuksen kokoaikaisuuden ja osa-aikaisuuden välillä on erittäin merkityksellinen eläinten lopullisen ruokinnan suunnittelun osalta. Mikäli valitaan kokoaikainen laidunnus, merkitsee se sitä, että eläimet ovat laitumella päivällä ja yöllä käyden vain lypsyllä sisällä navetassa. Tällä valinnalla on merkitystä karkearehun riittävyyteen kuivina ajan jaksoina sekä väkirehun määrään lypsyn yhteydessä. Kuivana ajanjaksona voidaan joutua varautumaan lisäsäilörehun jakoon laitumelle nurmen kasvun hidastuessa. Kokoaikalaitumella rehustuksen väkirehuprosentti ei saa nousta yli viidenkymmenen prosentin, koska lypsyn yhteydessä annettava korkea väkirehumäärä altistaa hapanpötsille. 

Osa-aikaisella laidunnuksella voidaan vastaavasti vähentää tarvittavan laitumen määrää, sillä eläimet ovat osan vuorokaudesta sisällä navetassa. Tämä laidunnusmalli vastaavasti lisää säilörehun tarvetta ruokinnassa. Osa-aikaisessa laidunnuksessa väkirehun määrän annostelu ruokintakertaa kohden on helpompaa. Tällöin ei ole niin suurta vaaraa liian suuresta väkirehuprosentista kerralla. Osa-aikainen laidunnus soveltuu hyvin terapia- ja jaloittelulaidunnukseen, jossa laidunnurmella ei ole niin suurta ruokinnallista merkitystä. Osa-aikainen laiduntaminen soveltuu hyvin Suomen vaihteleviin nurmen kasvuolosuhteisiin ja on sopiva vaihtoehto varsinkin suurelle karjakoolle ja robottilypsyyn. Osa-aikaisessa laidunnuksessa matka kauimmaiselle käytössä olevalle laidunlohkolle ei saa olla kilometriä pidempi, jotta lypsykertojen määrä ei vähene. 

Kummassakin laidunnusmalissa laidunkierrossa yhtä laidunlohkoa laidunnetaan 2–3 päivää, ja syöttökertojen välillä nurmen annetaan kasvaa syöttökuntoiseksi. Syöttökiertojen välillä laidunlohkolla voidaan tehdä tarvittavia puhdistusniittoja tai aitojen korjauksia / siirtoja. Laidunlohkojen syöttökertoja on yleensä viisi kesässä. Alkukesästä syöttökertojen väli on normaalisti kaksi viikkoa, ja loppukesästä nurmen kasvun hidastuessa väli on jo neljä viikkoa. Kesän alussa laidunkierrossa olevan nurmen määrä kasvaa, ja syksyn viimeisellä syöttökierroksella lohkoilla varastossa oleva nurmi syötetään pois. 

Riittääkö laidunala?

Laidunalan mitoituksessa nyrkkisääntönä voidaan pitää kokoaikalaidunnuksella yksi aari lehmää kohti päivässä ja puolipäivälaidunnuksella puoli aaria päivässä. Mikäli laituminen nurmen kasvukunto on jo heikentynyt, pinta-alaa tarvitaan enemmän. Laitumen nurmea ei kannata syöttää koskaan aivan loppuun, koska lehmien maitotuotos alkaa laskea laidunnurmen kuiva-ainemäärän laskiessa alle 1 000 kiloon hehtaaria kohti. Hyväkasvuisella nurmella sitä on tähän verrattuna kaksinkertainen määrä.  

Laidunnurmen riittävyyden lisäksi on huolehdittava riittävästä juomavedestä. Vesi on yhtä aikaa halvin ja kallein rehu. Laiduntaminen tulee tuotosmenetysten kautta kalliiksi, mikäli lehmien juomaveden riittävyydessä on puutteita, joka alentaa maitotuotosta. Yksinkertaisin vaihtoehto vesihuoltoon on vesivaunu. Myös painevedellä toimiva automaatti laitumella on hyvä vaihtoehto. Tärkeintä on, että eläimillä on saatavilla koko ajan puhdasta juomavettä. Täytettävässä juomavaunu juotossa on hyvä varata kaksi vaunua käyttöön, jolloin toisen ollessa täytettävänä on toinen laitumella juomakäytössä. 

Entäpä sitten, kun on päätetty laidunnusmalli, mitä sen jälkeen? Kuten alussa todettiin, normaalitilanteessa aitaustarvikkeet hankitaan vähää ennen aitauksen rakentamista. On kuitenkin hyvä pohtia, minkälainen on hyvä laidunaitaus. Tähän pohdintaan auttaa, kun etsii vastauksia esimerkiksi seuraaviin kysymyksiin:  

  • Mikä on kokonaislaidunalan tarve?  
  • Monenko syöttölohkon kierrolla laidunnus toteutetaan?  
  • Kulkureitit laidunlohkoille?  
  • Juomaveden jakelu syötössä olevalle lohkolle? 
  • Millä tavalla laidunlohkojen hoitoniitto ja kasvinsuojelu toteutetaan? 
  • Minkä verran työaikaa päivässä on käytettävissä laitumien ylläpitoon? 
  • Minkä verran työaikaa on käytettävissä vuosittain peruslaidunaidan kunnossapitoon? 
  • Onko laidunnusta tarkoitus jatkaa seuraavinakin vuosina? 

Löytämällä vastaukset mm. näihin kysymyksiin, onkin jo helpompi lähteä tekemään tarvikehankitalista. Jatkoa laiduntamisen suunnitteluun ja asianpuntarointiin jatkamme seuraavassa blogissa, joka ilmestyy lähiaikoina.  

Seurailkaa JALAKA-hankkeen kotisivuja http://jalaka.savonia.fi/  sekä sosiaalista mediaa. 

 Jarkko Partanen
TKI-asiantuntija 

JALAKA-hanke 
Savonia-ammattikorkeakoulu 

Sonnivalinta, energiastatusindikaattori ja rehunsäästöindeksi esillä Maataloustieteen päivien Kotieläinten jalostus -sessiossa

Maataloustieteen päivien kotieläinjalostussessiossa Helsingin yliopiston Viikin kampuksella kerrottiin lypsylehmien jalostukseen liittyvistä uusista tutkimuksista. Tutkimukset käsittelivät tilatason jalostusvalintaa auttavia työkaluja ja uusia avauksia indeksilaskentaan. Energiatehokkuus ja ilmastovaikutukset ovat agendalla kotieläinjalostuksessakin.

Lypsykarjanomistajien ilmaistu ja toteutunut keinosiemennyssonnivalinnan preferenssi eli mieltymys on vielä vähän tutkittu aihe, vaikka karjanomistajien ilmaistua preferenssiä tutkitaan nyt paljon maailmalla. Karjanomistajien preferenssiä jopa käytetään joissain maissa perusteena muuttaa kokonaisjalostusarvon painotuksia, Elina Paakala Helsingin yliopistosta kertoi tutkimuksestaan. Tutkimuksessa karjanomistajan ilmaistu preferenssi eli mitä he painottavat sonnivalinnassa selvitettiin verkkokyselyn avulla ja toteutunut sonnivalinta selvitettiin siemennystiedoista.

Verkkokyselyn avulla tutkitun ilmaistun preferenssin ja toteutuneen sonnivalinnan välillä oli merkittäviä eroja, totesi Elina Paakala. Ilmaistussa preferenssissä ei tuotosta painotettu, mutta toteutuneissa sonnivalinnoissa se sijoittui ayrshire voittoisissa karjoissa ensimmäiseksi ja holstein voittoisissa karjoissa toiseksi tärkeimmäksi ominaisuudeksi. Isoissa karjoissa painotettiin rakennetta enemmän kuin pienemmissä karjoissa. Kaikki karjanomistajat painottivat kestävyyttä enemmän kuin kokonaisjalostusarvossa nykyisin painotetaan.

Karjakohtaisia jalostustavoitteita voidaan hyödyntää jalostussuunnitelmassa. Tekoälyn avulla voidaan tehdä karjakohtaiset painotukset, kertoo Elina Paakala. Varsinkin isoissa karjoissa tästä olisi hyötyä, kun jokaiselle lehmälle ei erikseen ennätä katsoa sonnia.

Rehunkäyttökyvyn ja energiastatuksen välillä saattaa olla genetiivinen korrelaatio. Tämä korrelaatio voi vaikuttaa hedelmällisyyteen, kertoi Terhi Mehtiö Luonnonvarakeskuksesta. Hyvä rehunkäyttökyky saattaa altistaa negatiiviseen energiastatukseen. Rehunkäyttökyvyn mukaan tulo jalostustavoitteisiin lisää tarvetta tutkia eläimien energiastatusta, jottei hedelmällisyys heikkene.

Terhi Mehtiön esittelemässä tutkimuksessa hedelmällisyysominaisuutena käytettiin lepokautta, joka kuvaa päiviä poikimisesta ensimmäiseen siemennykseen. Energiastatusta tutkittiin kuuden indikaattorin avulla, joita olivat vapaiden rasvahappojen pitoisuus plasmassa kahdella menetelmällä tutkittuna, ennustettuna suoraan maidon infrapunaspektristä, maidon rasvahappojen pitoisuus, rasva-valkuaissuhde, betahydroksibutyraatin ja asetonin pitoisuudet maidossa. Aineistossa oli yli 37000 pohjoismaisen punaisen rodun ensikkoja, joilla oli tuotosseurantamittauksia kolmelta ensimmäiseltä tuotoskuukaudelta.

Perinnölliset korrelaatiot olivat kohtalaisia energiastatusindikaattoreiden kanssa ensimmäisen kuukauden aikana poikimisesta. Toisen kuukauden aikana korrelaatio on hieman alhaisempi ja kolme kuukautta poikimisesta selkeästi alhaisempi. Tulosten perusteella perinnöllinen vaihtelu lypsylehmien energiastatuksessa on mahdollista määrittää maidon infrapunaspektristä kahden ensimmäisen kuukauden aikana poikimisesta eli se voitaisiin tehdä ensimmäisestä tuotosseurantanäytteestä poikimisen jälkeen.

Esityksen jälkeisessä keskustelussa pohdittiin mm. sitä, että nykyisessä kokonaisjalostusarvossa hedelmällisyys on korkealla painokertoimella mukana. Pitäisikö energiastatuksen olla vielä sen lisäksi mukana jalostustavoitteissa? Toisaalta pohdittiin sitä, onko nykyinen rehunkäyttökyvyn mittaus relevantti, koska rehunkäyttökyvyn pitäisi parantaa hedelmällisyyttä.

Anna-Maria Leino kertoi rehunsäästöindeksistä. Se sisältää kaksi tekijää: ylläpitoon tarvittavan energian sekä rehunkäyttökyvyn. Lehmien välillä on perinnöllistä eroa molemmissa ja siksi niitä voidaan jalostaa. Ylläpitoenergian määrittämiseen hyödynnetään elopainotietoja. Suomessa on tuotosseurantatiedoissa todella hyvin saatavilla näitä tietoja. Tanskasta on saatu jonkin verran elopainomittaustietoja lypsyroboteilta. Rakennearvostelutiedoista takakorkeus, rinnan leveys ja rungon syvyys huomioitiin myös, koska niiden perinnöllinen yhteys elopainoon on korkea. Näitä tietoja löytyy kaikista Pohjoismaista todella hyvin. Lehmien elopainotiedot muutettiin metaboliseksi elopainoksi, koska sen avulla saadaan tieto lehmän ylläpitoenergiantarpeesta.

Näistä kuudesta ominaisuudesta laskettiin geneettiset korrelaatiot, periytymisasteet, geneettiset hajonnat ja arvosteluvarmuudet. Holstein-lehmien geneettinen trendi on noussut huomattavasti enemmän kuin pohjoismaisella punaisella rodulla ja jerseyllä. Elopainon genomisen arvostelun laskemiseksi haettiin genotyypitettyjä lehmiä, joilla on elopainotieto ja näistä saatiin kaikille kolmelle rodulle omat vertailuryhmät. Rehunsäästöindeksien arvosteluvarmuudet roduittain ovat: holstein 0.59, pohjoismaiden punainen rotu 0.74 ja jersey 0.65.

Rehunsäästöindeksi on otettu käyttöön syksyn 2019 NAV-jalostusarvostelussa. Tämä on askel rehunkäyttökykyindeksin kehittämiseen. Rehunkäyttökyky on taloudellisesti merkittävä jalostuskohde ja merkitys korostuu ilmastovaikutuksen korostuessa. Jalostuksen avulla saadaan pysyviä vaikutuksia eläinainekseen.

Teksti ja kuva:

Leena Kärkkäinen
TKI-asiantuntija

Savonia-ammattikorkeakoulu

Laidunnukseen ja jaloitteluun valmistautuminen osa I

Laidunnukseen ja jaloitteluun valmistautuminen osa I 

Vaikka elämme tällä hetkellä vielä talvea, on nyt hyvä aika valmistautua tulevan kesän laidunnukseen ja jaloitteluun. Monilla tiloilla on harjoitettu eläinten laidunnusta kesällä ihan normaalina rutiininomaisena toimintana, niin vastaavasti monella tilalla siitä vasta haaveillaan tai vaikka vain pohditaan. Talvi onkin hyvää aikaa pohtia ja suunnitella laidunnukseen ja jaloitteluun liittyviä kysymyksiä. 

Onnistunut laidunnus, niin kuin jaloittelukin, on monen tekijän summa. Tähän summaan kuuluu muun muassa laitumen perustaminen, aitaus- tai tarhausmateriaalit, työmenekkien määrittäminen ja työmenetelmät. Tärkein onnistuneen laidunnuksen tai jaloittelun lähtökohtana on hyvä suunnittelu. Vanha sananlaskukin sanoo, että ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” ja tässä aiheessa se pitääkin hyvin paikkansa. Itseasiassa perusteellinen laidunnuksen suunnittelu alusta lähtien olisi hyvä aloittaa jo edellisen vuoden keväällä laidunlohkoja perustettaessa. 

Perinteisesti laiduntaminen on aloitettu rakentamalla laidunaita navetan välittömään läheisyyteen keväällä lumien sulettua. Siinä aitausta tehdessä pohditaan samalla, miten laidunta hoidetaan, miten aidat pidetään kunnossa tai vaikka minkälaisella liitoksella saakaan pitävän liitoksen sen hetkiseen aitalankaan. Aitausta varten on ehkä hankittu aitatolpat ja langat muutamaa viikkoa aikaisemmin, mutta siihen se onkin jäänyt. Ajatuksena on ollut, että näin on tehty ennekin ja tehdään jatkossakin, mitä sitä asioita muuttamaan. 

Entä jos lähdettäisiinkin miettimään laidunnuksen ja jaloittelun toteuttamista uudesta näkökulmasta ennakoiden työt jo hyvissä ajoin, aikana jolloin ei ole niin kiire ja hoppu tehdä lyhyen kevään kaikki työt yhtä aikaa. Tehdään suunnitelma, mitkä eläimet tulevat laiduntamaan tai jaloittelemaan kyseisenä kesänä. Se vaikuttaakin aika ratkaisevasti moneen jatkopäätökseen.  

On täysin eri asia laidunnuttaa vasikoita kuin täysikasvuisia lypsylehmiä, joiden tulee päästä säännöllisesti navettaan lypsylle. Tai mikä merkitys laitumella on valitun laiduntavan eläimen ruokintaan? Toki eläinlajista ja koosta riippumattomia yhtäläisyyksiä laidunnuksessa on ja nämä yhtäläisyydet helpottavat tarvikehankintoja sekä konkreettisia toteuttamistoimia. Otetaan tässä esimerkiksi lypsylehmä ja sen tarpeet kesäisen laidunnuksen tai jaloitteluun laitumella.  

Laidunnuksen suunnittelua lypsylehmille aloitettaessa on tehtävä päätös laitumen merkityksestä lehmien ruokintaan, onko laidun merkittävä osa lehmän päivittäistä rehunsaantia vai onko laidun vain ”terapiaoleilua” ja pientä välipalaa varsinaisen ruokinnan ohella. Toisinaan kuulee väitteen, että lehmille ei laidunrehu maistu, lehmät vain ulkoilevat laitumella ja tallaavat nurmen maahan. Tämä väittämä pitää paikkaansa, mikäli lehmät saavat kaiken tarvitsemansa karkearehun sisällä. Lehmät, kun ovat hieman ”mukavuudenhaluisia” ja syövät mieluummin valmiiksi eteen jaettua talvikaudelta tuttua säilörehua, kuin laiduntavat rehun itse pellolta. Lehmän on tutkittu käyttävät rehunsyöntiin keskimäärin 5–6 tuntia vuorokaudessa. Lehmät ehtivät syödä vuorokaudessa tarvitsemansa määrän karkearehua lypsyjen välillä. Lehmät saadaan syömään laidunrehua rajoittamalla karkearehun määrää sisällä, eikä tuotostaso ei tästä pienene, kunhan laitumen nurmen kuiva-ainepitoisuus on riittävä. 

Laidunnus- ja ruokintasuunnitelmaa tehtäessä laidunrehun määrä voidaan vakioida esimerkiksi viiteen kiloon kuiva–ainetta päivää kohden. Optimointilaskennalla saadaan selville, kuinka paljon säilö– ja (tai) väkirehua tarvitaan laidunnurmen lisäksi. Onnistuneessa laidunkierrossa hyvälaatuisella laidunnurmella d-arvona voidaan käyttää vakioituna 700 g/kg ka.

Ruokinnansuunnittelu tehdään tapauskohtaisesti eikä siihen ole mitään yleispätevää mallia. Näistä lähtökohdista voidaan lähteä suunnittelemaan laidunnuksen tai jaloittelun toisia suunnittelun vaiheita. Näihin vaiheisin ja pohdintoihin palataan seuraavassa blogissa, joka ilmestyy lähiaikoina.  

Seurailkaa JALAKA-hankkeen kotisivuja http://jalaka.savonia.fi/  sekä sosiaalista mediaa. 

Jarkko Partanen
TKI-asiantuntija

JALAKA-hanke 
Savonia-ammattikorkeakoulu 

 

Oppia tanskalaisesta maidontuotannosta

i

Viidenkymmenen hengen reipas maaseudun ammattilaisten joukkue perehtyi tanskalaiseen maidontuotantoon ja erityisesti umpikauden ja transitiovaiheen hoitoon, ruokintaan ja olosuhteisiin. Matkan järjesti marraskuun 2019 alussa Savonia-ammattikorkeakoulun hallinnoima, Euroopan Unionin maatalousrahaston rahoittama Umpi-hanke yhdessä ProAgria Etelä-Pohjanmaan hallinnoiman Maidosta maitoon –hankkeen kanssa. Matkakohteina oli kuusi maitotilaa Keski-Jyllannissa.

Tilat, joilla vierailimme, olivat keskilehmäluvultaan 170–350 lehmää. Tanskassa on 2850 tuotosseurannassa olevaa maitotilaa ja niiden keskilehmäluku on 182 vuonna 2018. Vierailukohteemme olivat siis Tanskan mittapuun mukaan keskikokoisilla ja siitä isommilla maitotiloilla. Keskituotokseltaan vierailutilat olivat selvästi tanskalaista keskivertoa korkeampi tuotoksisia. Tuotosseurantatilojen keskimääräinen energiakorjattu maitotuotos on 10660 kiloa vuonna 2018. Vierailutilojen keskituotokset olivat 12000–14500 kg. Samanlainen ilmiö on meillä Suomessa, että vierailutilat ovat useammin keskikokoa isompia ja tehokkaampia.

Kaikilla vierailutiloilla oli pihattonavetat. Viidellä tilalla kuudesta oli automaattilypsy. Yhdellä tilalla oli 2×8-lypsyasema, jossa lehmät lypsetään kolme kertaa päivässä. Vierailutilojen kokoluokassa pihattonavetat ovat melkeinpä ainoa vaihtoehto. Sama pätee meillä Suomessakin.

Ape oli kaikilla tiloilla lehmien ruokinnan perusta. Appeessa oli yleensä eri korjuiden säilörehunurmea, maissia, kokoviljasäilörehua, soijarouhetta, rapsirouhetta, rasvaa, soodaruista tai –ohraa, kivennäisiä ja olkea. Lisäksi tiloilla annettiin asemalla tai robotilla väkirehua. Eri tiloilla oli vähän erilaisia variaatiota noista komponenteista. Luomumaitoa tuottavat tilat eivät viljelleet maissia, mutta neljällä tavanomaisesti viljellyllä tilalla maissia oli yhtä paljon nurmisäilörehun kanssa appeessa. Yhdellä tilalla oli käytössä kompaktiape. Sen valmistus aloitetaan jättämällä vilja turpoamaan vedessä useamman tunnin ennekuin muut komponentit lisätään appeen sekaan. Umpilehmien ape sisältää yleensä kokoviljasäilörehua, maissia, olkea, soijarouhetta ja kivennäisiä. Joillakin tiloilla annetaan kolme viikkoa ennen poikimista toista apetta, jossa on jo nurmirehua mukana.

Vierailutiloilla parret olivat syväparsia ja niissä käytettiin yleensä hiekkaa, mutta yhdellä tilalla separoitua kuivajaetta kuivikkeena. Hiekka tuli tiloille meren rannalta. Se oli tilojen mielestä kallista, mutta sen hyvät ominaisuudet korvasivat korkean hinnan. Lehmien makuumukavuus oli todella selvästi havaittavissa, emmekä nähneet kinner- tai etupolviongelmia millään vierailutilan lehmillä.

Hiekka asettaa omat haasteensa lannanpoistojärjestelmälle. Millään vierailutiloista ei ollut hiekan talteenottojärjestelmää lietteestä, koska se katsottiin liian kalliiksi tehoonsa nähden.

Umpeenpano tanskalaiseen tapaan ehkä hieman erilainen kuin meillä. Väkirehua ja lypsykertoja rajoitetaan noin kuukausi ennen aiottua umpeenlaittoa. Lehmän maidosta tehdään testi mahdollisten utaretulehdusbakteerien varalta ja jos on tarpeen, lehmälle annetaan antibioottikuuri. Lypsy jätetään sitten kerralla pois osalla tiloista. Joillakin tiloilla käytetään harvennettua lypsyä. Lehmille saatetaan antaa vedintä sulkevia valmisteita. Ummessa olevat lehmät olivat monella vierailutilalla eri hallissa kuin lypsävät ja niiden kanssa oli hiehot, kylläkin eri osastossa. Poikimaosastolle lehmä siirtyy noin viikkoa ennen odotettua poikimista. Monesti ne ovat oljella kuvitettuja yhteisalueita. Niistä poikiva lehmä voidaan siirtää omaan karsinaan poikimisen ajaksi.

Tanskassa on hyvin yleistä, että eläinlääkäri tarkistaa poikineet lehmät. Joillakin tiloilla eläinlääkäri käy kerran viikossa, joillakin joka toinen viikko. Eläinlääkäri tarkistaa lehmän lämmön, kuntoluokan, utareterveys- ja solutilanteen, virtsan pH:n, kohdun palautumisen ja lannan koostumuksen. Tarkastus auttaa huomaamaan lehmän terveysongelmat jo varhaisessa vaiheessa ja mahdolliset ongelmat saadaan hoidettua ennen kuin lehmän terveys tai tuotos kärsii. Yhdellä vierailutilalla eläinlääkäri oli esittelemässä tätä tarkastusta.

Tiiviissä aikataulussa ehdimme nähdä ja kokea paljon tanskalaisilla lypsykarjatiloilla. Matkalaiset olivat tyytyväisiä myös siihen, että mukana oli sekä itä- että länsisuomalaisia henkilöitä. Myös toisilta matkalaisilta oppii yhtä ja toista.

Teksti ja kuvat

Leena Kärkkäinen
Projektipäällikkö
Umpi- ja Umppari-hanke

Savonia-ammattikorkeakoulu

(lisää…)

Menestystä Maataloustieteen päivillä 2020

Savonian posteri palkittiin Maataloustieteen päivillä 8.1.2020. Savonialta oli tapahtumassa kaikkiaan 16 posteria ja yksi suullinen esitelmä, jotka pohjautuivat pääosin TKI-hankkeiden tuloksiin sekä opinnäytetöihin.

Esillä olleista postereista palkittiin kolme parasta. Arvioijina toimi Suomen Maataloustieteellisen seuran jäsenistä koostuva arviointiryhmä. Postereista arvioidaan sekä sisältöä että ulkoasua. Tänä vuonna yksi kolmesta palkittavasta oli Savonian posteri ”Nurmen täydennyskylvön hyvät käytänteet”, jonka tekijät olivat lehtori Kirsi Mäkiniemi, TKI-asiantuntija Piia Kekkonen sekä agrologiopiskelija Timo Seppänen. Arviointiraadin mukaan posterin sisältö on tieteellisesti kiinnostava ja muotoilu erinomainen. Erityiskiitosta tuli posterissa olleista QR-koodeista, jotka johtivat tutkimuksen esittelyvideoon sekä artikkeliin.

Savonialta valmistuneen agrologi AMK Mira-Kaisa Aittolan esitelmä ”Ei-sukulaisten väliset omistajanvaihdokset ja vuokraukset maatiloilla” sai hyvän vastaanoton. Esitys oli rakenteeltaan kiinnostava ja käytännönläheinen ja esitystapa oli todella selkeä. Esitys pohjautui Mira-Kaisa Aittolan ja Titta Tähtivaaran opinnäytetyöhön, jonka ohjaajina olivat lehtori Hannu Viitala ja yliopettaja Heli Wahlroos. Toimeksiantajan edustajana opinnäytetyössä oli Perttu Pyykkönen MTK ry:stä. Opinnäytetyössä mm. ehdotetaan ”Tilatinderin” perustamista, paikkaa, jossa luopuvat maatalousyrittäjät ja potentiaaliset jatkajat kohtaisivat.

Suomen maataloustieteellisen seuran joka toinen vuosi järjestämillä Maataloustieteen päivillä oli tänä vuonna ennätysyleisö: yli 630 osallistujaa. Suullisia esityksiä oli 144 ja postereita 178 kappaletta. Tänä vuonna tapahtumassa juhlittiin myös Suomen maataloustieteellisen seuran 110-vuotista historiaa.

Maataloustieteen päivät ovat maataloustieteiden tärkein tapahtuma, jossa esitellään alan tutkimusta ja kehittämishankkeita. Tapahtuma järjestettiin 8. – 9.1.2020 Viikissä, Helsingissä.

Lisätietoa Maataloustieteen päivistä: http://www.smts.fi/fi/node/241

Kati Partanen
Lehtori (maatilatalous)
Projektipäällikkö, Maatila 2030 –hanke.

Savonia-ammattikorkeakoulu

Joulukinkkukauppa käy kuumana ja kohta kinkut tirisevät uunissa

Joulukinkkukauppa käy kuumana ja kohta kinkut tirisevät uunissa. Keväästä asti sianlihan hinta maailmalla on noussut ja syynä tähän on Kiinassa ja sen lähimaissa levinnyt afrikkalainen sikarutto (ASF) ja sen aiheuttama niukkuus sianlihasta. Huolimatta hinnan noususta sianlihan tuottajahinnat Suomessa ovat kuitenkin jääneet jälkeen eurooppalaisesta hintatasosta. Marraskuun lopussa tuottajahinta Suomessa oli 1,67 euroa kilolta, kun se mm. Saksassa ylitti kaksi euroa. EU-maiden keskihinta oli 1,91 euroa kilolta. Suomessa sianlihantuottajat ovat ahdingossa alhaisen hinnan ja kustannusten nousun takia.

Sikatilavierailulla Ruotsissa

Vierailimme sikatilalla Ruotsissa joulukuun alussa. Hidinge Gård on osakeyhtiö, jossa lihasian tuotannon ohella panostetaan myös kasvinviljelyyn, ympäristönhoitoon ja energiantuotantoon.

Tilalla on 275 hehtaaria peltoa ja neljä sikalarakennusta, joissa on yhteensä 4680 sikapaikkaa. Rakennuskantaan kuuluvat myös 400 tonnin perunavarasto, kolme viljankuivuria, viljasiilot, konehalli ja verstas sekä yhdistetty olkivarasto/konehalli. Päätilalla on myös kaksi olkipannua (480 KWh), joita käytetään rakennusten lämmitykseen. Kokonaisuudessaan näillä tuotetaan vuosittain n. 600 000 kWh lämpöä, mikä vastaa 70 kuutiometriä öljyä.

Tila työllistää 5 vakituista työntekijää ja lisäksi käytetään tarvittaessa tilapäistä työvoimaa. Yrityksen liikevaihto on 24 miljoonaa kruunua/vuosi.

Monipuolista kasvinviljelyä

Tilalla viljellään syysvehnää, kauraa, kevätvehnää, öljypellavaa, hernettä ja papua sekä perunaa. Kaikki pellot ovat salaojissa ja 150 hehtaaria on merenpinnan alapuolella. Tällä alueella pumput huolehtivat siitä, etteivät pellot tulvi ja liika vesi voidaan pumpata pois. Alueen pellot ovat multamaata tai hyvin multaista savimaata. Kaikki kasvinviljely on ollut auratonta jo vuodesta 2000 ja pellot muokataan vain kerran ennen kylvöä. Tilalla on kaksi erilaista kultivaattoria eri maalajeille. Maan tiivistymistä koetetaan välttää ja liete levitetään letkulevittimellä, jolloin raskasta lietevaunua ei tarvitse käyttää. Tila on rakentanut etäsäiliöitä lietettä varten. Liete levitetään kasvavaan laihoon.

Ympäristöasiat keskiössä kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti

Tilan isännälle, Håkan Wahlstedille, ympäristöasiat ovat tärkeitä. Tila on mukana Odling i Balans –projektissa, jossa kehitetään erilaisia tapoja edistää luonnon monimuotoisuutta. Vesistöjen reunamilla on suojakaistat. Ojien reunoille on rakennettu valleja, joissa kasvaa kukkivia kasveja kuten apilaa ja auringonkukkaa. Nämä edistävät kimalaisten ja mehiläisten elinolosuhteita ja samalla myös lintuja. Kiuruille jätetään kylvämättömiä neliöitä viljapeltoihin ja tämän on todettu lisäävän kiurujen määrää. Luonnonsuojelujärjestöt maksavat tämmöiseen toimintaan tukea neliöiden lukumäärän mukaan:

Kasvinsuojeluaineiden ja lannoitteiden käyttö on tarpeisiin perustuvaa ja ympäristön huomioon ottavaa. Ruiskun täyttö- ja huoltopaikka on rakennettu niin, että jäämät imeytyvät vaihdettavaan bioalustaan eivätkä pääse luontoon. Kaikissa koneissa käytetään Suomesta ostettavaa biodieseliä.

Lihasiantuotannosta

Hidinge Gårdin lihasiantuotanto on laajentunut pikkuhiljaa. Sikalarakennukset on rakennettu vuosina 1972, 1979, 2002 ja 2007. Vanhimmat rakennukset on peruskorjattu 2010 ja 2016. Rehukeittiö sikalaan on rakennettu 1993 ja silloin siirryttiin liemiruokintaan, mikä on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi. Porsaat ruokitaan kotoisella ja ostetulla vehnällä, ohralla, kauralla, herneellä ja pavuilla, jotka jauhetaan. Lisäksi käytetään monia sivutuotteita, kuten ylijäämäleipää, maitohuuhdetta, oluthiivaa, sekä soijaa, kivennäisiä, vitamiineja ja aminohappoja.

Porsaat ostetaan n. 30-kiloisina ja kasvatetaan 120-130 kiloisiksi, jolloin teuraspaino on keskimäärin 95 kg. Kaikki porsaat tulevat samalta kasvattajalta. Kasvatusaika on keskimäärin 106 päivää ja päiväkasvu 1020 g/pv. Kokonaisuudessaan tuotetaan 15000 lihasikaa vuosittain. Erien välillä sikalaosasto pestään ja pesun hoitaa pesurobotti. Vain viimeistelyssä tarvitaan ihmistyövoimaa.

Tiedolla johtamista, taloutta ja laskentaa

Håkan Wahlsted seuraa tilan tulosta tarkoilla laskelmilla. Paitsi sikojen kasvua hän seuraa tarkoin viljelykasvien satotasoja, lannoitusta, polttoaineen kulutusta ja antibioottien käyttöä. Talouslaskelmat ovat perustana tuotannon kehittämiselle.

Lisätietoja www.hidingegard.se ja www.odlingibalans.com

Teksti ja kuvat:

Hilkka Kämäräinen, kotieläintuotannon lehtori
Marjatta Kumpulainen, englannin ja ruotsin lehtori

Savonia-ammattikorkeakoulu, Iisalmi
Luonnonvara-ala

International Youth Ploughing Contest

Uutta oppia ja vanhojen perusmuokkaustaitojen kertausta kyntökilpiluissa agrologiopiskelijoille.

Virossa, Olustveressä järjestettävät Euroopan maatalousalan opiskelijoiden väliset kyntökilpailut ovat olleet jo perinteinen tapahtuma useamman vuoden ajan. Tapahtuman järjestämispaikkana ja pääorganisaattorina on Olustvere Teenindus- ja Maamajanduskool ja Viron maatalousministeriö. Tapahtuma on laajentunut vuosittain uusilla osallitujamailla. Ensimmäisellä kerralla, kun Suomi ja Savonia-ammattikorkeakoulu olivat edustettuina, oli muita kansainvälisiä osallistujia vain neljästä muusta maasta.

Tänä vuonna, 2019 syyskuussa edustajia oli 13 eri maasta. Kilpailijoita oli tänä vuonna Virosta, Latviasta, Liettuasta, Suomesta, Saksasta, Espanjasta, Slovakiasta, Hollannista, Englannista, Unkarista, Valkovenäjältä, Puolasta sekä Ranskasta. Samaan aikaan järjestettiin Viron nuorten kyntömestaruuskilpailut ja siksi virolaisia oli eniten edustajia. Hollannista oli neljä, Espanjasta seitsemän ja muista maista kaksi osallistujaa.

Kilpailukyntö tapahtuu kansainvälisten kyntökilpailusääntöjen mukaan. Säännöt eroavat kansallisista säännöistä lähinnä pisteytyksessä. Haastavaksi kilpakynnön tekee se, että kalusto on hiukan erilainen kuin normaalin maatilan kyntökalusto.

 

 

Amk-agrologiopiskelija Eetu Hokkasen taidon näyte

Virossa kalusto on varsin kirjavaa ja monen kokoista, mutta aurat ovat kaikissa kaksisiipisiä sarka-auroja. Aurojen säätömahdollisuudet erosivat suuresti keskenään, mutta sillä ei ollut suurat merkitystä lopputulokseen ja oikeudenmukaisuuteen, sillä kilpakalusto arvottiin.

Kilpailuun valmistautuminen alkoi kilpailukaluston arvonnalla. Vapaan harjoittelun ja säätöjen jälkeen oppilaitokset esittäytyivät: Savonia AMK:n esittelystä vastasi amk-agrologiopiskelija Markku Harju.

Varsinainen kilpailupäivä oli sateinen ja kolea. Kilpailu alkoi seremonialla, jossa oppilaitoksen johtaja Arnold Pastak julisti kilpailun avatuksi. Kilpailun päätuomari Taavi Võsa antoi vielä viimeiset ohjeet kilpailijoille sekä johdatti heidät kilpailupaikalle. Kilpailu toteutettiin yksilökilpailuna siten, että kukin kilpailija arvottiin joko aamuryhmään tai iltapäivän ryhmään. Suomalaisilla oli yhteinen kilpakalusto, jonka he vaihtoivat keskenään. Molemmilla ryhmillä oli saman kokoiset lohkot sekä kilpailuolosuhteet.

Tulokset julkaistiin ja voittajan julistaminen kilpailupäivän päätteeksi. Tulosten kuuntelu oli varsin jännittävää, koska kilpailun jäljet olivat niin erilaiset ja omien tulkintojen mukaan oli mahdotonta sanoa, kuka on voittaja. Kilpailun voittaa espanjalainen Jesùs Crespo Largo 148:lla pisteellä, toiseksi sijoittuu Slovakian Adrian Kilmajer 147,5:llä pisteellä ja kolmanneksi tulee Hollannin Thomas Berkepies 146:lla pisteellä. Täällä kertaa Suomen sijoitukset olivat tässä kovatasoisessa kilpailussa 21. 100,5 pisteellä ja 31. 74,5 pisteellä. Virolaiset kilpailivat omassa sarjassaan, joten heidän tuloksensa ei ole mukana tässä tulostilastossa. Mainittakoon kuitenkin, että paras virolainen Mark-Hubert Heil voitti koko kilpailun pisteissä pistemäärällä 194,5 pistettä.Kilpailupaikasta on nähtävissä video osoitteessa: https://youtu.be/58EklDkS5Ow.

Samaan aikaan kilpakyntöjen kanssa oli oppilaitoksen tiloissa myös perinteiset maalaismarkkinat. Markkinoilla oli myös kilpailut, jossa hillojen ja marmeladien valmistajat kilpailivat keskenään yleisöraadin edessä, kenen hillo tai marmeladi oli parasta. Markkinoilla oli varsin paljon yleisöä ja elintarvikkeiden esittelijöitä. Markkinoilla yleisöllä oli mahdollisuus maistella erilaisia marja-, hedelmä-, vilja-, liha- ja maitotuotteita. Tuotteita oli myös mahdollista ostaa kotiin viemisiksi.

Maalaismarkkinoilla oli myös kansainvälisiä osallistujia. Ukrainan osallistujat toivat esille tekemiään leivonnaisia, hilloja, marmeladeja, taidokkaita täytekakkuja sekä muita käsitöitä.

Kilpailun tulosten ja pienen peseytymistauon jälkeen kokoonnuimme vanhaan päärakennukseen nauttimaan yhteisen illallisen. Illallisella oppilaitoksen johtaja Arnold Pastak ja kilpailun päätuomari Taavi Võsa kertasivat vielä päivän tapahtumat ja kiittelivät kilpailijoita reilusta ja hyvästä kilpailusta.

Kilpailun järjestäjän ottamia kuvia on nähtävissä tästä linkistä: https://www.dropbox.com/sh/73i4wq8cba198ym/AABPHUFUuv4ItcWyKdisL8ida?dl=0

Kokemuksen muistiinmerkitsi ja tallensi:

Jarkko Partanen
TKI-asiantuntija
Savonia-ammattikorkeakoulu

 

 

Nurmen satoarviosta punnittuun tietoon

Tiedätkö säilörehunurmien satotason? Miltä lohkolta saadaan hyviä satoja ja miltä sato on heikompi? Miten nurmituotannon kannattavuutta saadaan parannettua? Näihin kysymyksiin paneutuu Luonnonvarakeskuksen hallinnoiman ja Maaseuturahaston rahoittaman Tuotantovarmuutta nurmesta eli VarmaNurmi-hankkeen Savonia-ammattikorkeakoulun osuus hankkeesta.

Kuva 1. Säilörehunurmen nykyisen satotason tietäminen on avain sen kehittämiseen (Kuva Marita Jääskeläinen)

VarmaNurmi-hankkeen tavoitteisiin kuuluu resurssitehokkuuden parantaminen nurmentuotannossa Pohjois-Savossa. Huoltovarmuuden nimissä ja lannanlevitysalan varmistamiseksi nurmialaa on monilla tiloilla ylen määrin ja hehtaarisadot jäävät heikoiksi. Hehtaarikohtaisen satotason nostamisen kautta voidaan lisätä tuotannon kannattavuutta ja saadaan osa pelloista esimerkiksi myyntikasvi-, rehuvilja- tai valkuaiskasvituotantoon.

Nurmen satotasojen nostaminen lähtee siitä, että tiedetään nykyinen satotaso. Mikäli nurmen satotaso arvioidaan paremmaksi kuin se todellisuudessa on, sitä ei ole tarve kehittää. Nurmisatojen mittaamiseen on kehitetty hyvinkin erilaisia tapoja lähtien satelliitti- ja dronekuvista, korkeus- ja kehikkonäytemittauksista, erilaisista sadon punnitusmenetelmistä ja siilojen kuutioimisesta aina rehun määrän arviointiin ruokinnan ja maitotuotoksen kautta. Näistä mikään ei ole suurimmalla osalla tiloista rutiininomaisessa käytössä.

Savonialla kehitetään VarmaNurmi-hankkeessa tilamalli-laskelmaa. Siinä tehdään tuotantokustannuslaskelmia nurmentuotannosta. Laskelman lähtökohtana on mahdollisimman totuudenmukaiset satotasot. Laskelmien lopputulokseen vaikuttaa oleellisesti se, millaista satotasoa laskelmissa käytetään. Liian optimistiset arviot satotasosta antavat todellisuutta paremman kuvan tuotannon kannattavuudesta.

Mihin sato haihtuu?

Nurmet rahaksi –hankkeessa tehtiin tilamallilaskelmia. Niissä nurmen satotasot määriteltiin eläimen tuotannossa tarvitseman energiamäärän kautta, kun siitä oli vähennetty muiden rehujen, kuten viljan, valkuaisrehun ja täysrehun energiamäärä. Käytännön tiloilla tehdyssä testauksessa kuitenkin ilmeni, että viljelijän arvioima satotaso ja laskelman kautta saatu satotaso ovat erilaisia. Esimerkiksi tuotantokustannuslaskelmassa käytetään hehtaarisatona 10 000 kuiva-ainekiloa ja saadaan tuotantokustannukseksi 15 senttiä kuiva-ainekiloa kohti, tulos on kohtuullinen. Mutta todellinen hehtaarisato on 5000 kuiva-ainekiloa, niin tuotantokustannus on oikeasti 30 senttiä kuiva-ainekiloa kohti, joka on huono tulos. Tähän ristiriitaan halutaan paneutua nyt VarmaNurmi-hankkeessa.

Nautatiloilla olennaisinta on se, miten nurmisato saadaan hyödynnettyä eläinten kautta. Ero mitattuun satoon voi johtua mittavirheestä tai hävikistä. Hävikkiä syntyy korjuussa, säilönnässä, varastoinnissa ja syötössä. Osa hävikistä on näkyvää, mutta varastoinnissa tapahtuva aerobisten mikrobien toiminta vaikuttaa hiilidioksidin muodostumiseen, jolloin hävikki on näkymätöntä.

Saadaksemme vastauksen edellä mainittuihin kysymyksiin, Savonia toteutti VarmaNurmi-hankkeessa yhdellä pilottitiloista nurmen satotason punnitukset kesällä 2019. Tilalla on kiinteä vaaka, jolla voidaan punnita traktorikuormia. Punnitukset alkoivat kunkin traktori-peräkärry-yhdistelmän punnitsemisesta tyhjänä. Kaikki kuormat punnittiin ennen siilolle vientiä.

Kuva 2. Pilottitilan kuvassa olevalla kiinteällä kuormavaa’alla punnittiin kaikki säilörehukuormat. (Kuva: Leena Kärkkäinen)

Kiinteä vaaka osoittautui varmatoimiseksi. Kuormien painon punnitseminen onnistui hyvin verrattuna siirrettävään vaakaan, joka ei saanut kaikkia akseleita välttämättä punnittua. Kiinteällä vaa’alla hyvin onnistuneiden kuormien punnitusten lisäksi tarvittiin rehunäytteet, joista saatiin muiden analyysitietojen lisäksi kuiva-ainepitoisuudet ja energia-arvot. Kun tämä sato on syötetty karjalle, mikä tapahtuu noin vuoden kuluessa, vertaillaan karjan tuotantolukemia ja siihen tarvittua energiamäärää. Päästäänkö tällä menetelmällä lähemmäksi samaa lukemaan säilörehusadossa kuin pelkillä arvioilla hehtaarisadoista?

Video vaa’an käytöstä punnituksissa

Teksti ja videon editointi: Leena Kärkkäinen
TKI-asiantuntija
Savonia-ammattikorkeakoulu

Kokemuksia hyönteistalouden kehittämisestä Hollannissa

Luonnonvarakeskuksen vetämä Tiedolla hyönteisalan tulevaisuuteen -hanke ja Oulun ammattikoreakoulun koordinoima MiniEines – Hyönteisestä einestä ja euroja -hanke järjestivät yhteistyössä matkan Hollantiin ja matkan tarkoituksena oli tutustua Alankomaiden hyönteistalouteen. Matka suuntasi s’Hertogenbosch (Den Bosch) nimiseen kaupunkiin kesäkuussa 2019 ja sieltä kävimme eri hyönteisalan kohteissa. Matkalle osallistui asiantuntijoita ympäri Suomen, ammattikorkeakouluista, neuvontaorganisaatioista ja Luonnonvarakeskuksesta. Mukana oli osaajia eri ruokatuotantoketjuista sekä tutkimuksen ja opetuksen osalta. Savonia-ammattikorkeakoulusta matkalle osallistui TKI-asiantuntija Piia Kekkonen.

Kahden päivän aikana tutustuimme neljään eri kohteeseen:

  • Jauhopukkikasvattaja
  • Eindhovenin kaupunkiviljely
  • Ammattikorkeakoulu (hyönteisten opetus ja tutkimus) / Has University of Applied Sciences
  • New Generation Nutrition (NGN) hyönteisalan yritys

Hyönteistuotanto

Seuraava Swot-analyysi hyönteistaloudesta. Analyysi on laadittu Hollannin matkan sekä Pohjois-Savossa käynnissä olevan InsectSavo-hankkeen kokemusten perusteella.

SWOT-analyysi hyönteistaloudesta

Uhat Heikkoudet Vahvuudet Mahdollisuudet
-Allergisoiva työympäristö, hyönteiset voivat allergisoida kasvattajaa

-Kulutus vielä toistaiseksi vähäistä, markkinoiden rakentuminen ja kasvu epävarmaa

-Kasvatuksessa oltava tarkka, homeet, hyönteisten kuolemat voivat heikentää kannattavuutta huomattavasti

– Massatuotannosta vasta muutaman vuoden kokemus, riskien arviointi hankalaa,(bioottiset riskit, hyönteisten taudit, vieraslajien karkaaminen)

 

 

 -Epävarmat markkinat

-Lainsäädäntö hyönteisiin liittyen valmistelussa, puuttuu tai on epäyhteneväinen

-Riittämätön tekniikka kasvatuksessa, joka aiheuttaa tappiota tuotannossa – kasva-tusprosessia ei osata vielä hallita täydellisesti

-Vähän avointa tietoa

-Koulutus alalla ei ole riittävää

 

 

 

 

 

 -Proteiinia, joka on terveellistä

-Kilpailee hyvin muiden proteiinilähteiden kanssa kuten lihan

-Edullinen kasvatus

-Tuottaa proteiinia sekä ihmisille että eläimille

-Lyhyt kasvatusaika

-Investoinnit ei kovin suuria

-Ekotehokkuus

 

 

 

 

 

 

 

 -Hyönteiset osana jätteiden käsittelyä

-Hyönteiset vahvistavat kiertotalouden sivuvirtojen ja ravinteiden kiertoa.

-Ruokahyönteiset eli hyönteiset ruoan tuotannossa

-Hiilidioksidi kasvatuksesta kasveille esim.kasvihuonetuotannossa

-Hyönteislajien ominaisuudet

-Hyönteiset kotieläimille ja esimerkiksi eläintarhaan

-Voi tuoda vastauksen proteiiniomavaraisuuteen

-Mahdollisuus uudistaa ruuantuotanto, ratkaisu ruuan riittävyyteen kasvavalle ja urbanisoituvalle väestölle

 

 


Hyönteisalan yritys tuotti jauhomatoja eläimille ja niitä vietiin muun muassa eläintarhaan.

Hyönteiset voivat tuoda elinkeinon maaseudulle, osana yritystoimintaa tai työllistää useita henkilöitä yrityksen koko huomioiden. Hyönteiset ovat lupaava lähde proteiinien kannalta ja niiden kasvatus voi olla pinta-alaan nähden tehokasta, kun kasvatus suunnitellaan hyvin ja pinta-alan suunnitellaan esimerkiksi kasvun mukaan. Tällöin huomioidaan lämpötila, ilmanvaihto ja hyönteisen vaatimukset eri kasvatuksen vaiheissa. Hyönteiset tuottavat lämpöä sitä enemmän, mitä isompia ne ovat. Hyönteiset tarvitsevat lämpöä, riittävästi happea, kosteutta ruoasta tai vettä sekä rehun. Tiloilla käytetään väkirehua, joka täyttää hyönteisten kasvuun tarvittavat vaatimukset.


Has University of Applied Sciences teki hyönteiskokeita kontissa. Kontissa säädeltiin tarkkaan lämpötiloja, kosteutta, valaistusta sekä ilmanvaihtoa.

Hollannin hyönteiselintarvikemarkkinoilla on tällä hetkellä samankaltainen tilanne kuin Suomessa: uusia tuotteita on tullut markkinoille ja poistunut markkinoilta nopeasti. Rehusektorilla hyönteistuotantokapasiteetti ei toistaiseksi riitä massamarkkinoiden, esimerkiksi tuotantoeläinrehu- tai koiranrehumarkkinoiden, tarpeisiin. Tuotantokapasiteetin kasvattamisen edellytyksenä on automaation lisääminen hyönteiskasvatuksen kaikissa vaiheissa.

Piia Kekkonen
TKI-asiantuntija/ InsectSavo- hankkeen projektikoordinaattori
Savonia-ammattikorkeakoulu

InsectSavo: http://insectsavo.savonia.fi/

InsectSavo-hankkeen rahoittajat:

Tiedolla hyönteisalan tulevaisuuteen-rahoittajat:

Miten pölyttäjämme voivat?

Workshop Norjassa naapurivaltioiden kanssa

Pölyttäjien merkitys kasvintuotannolle ja marjantuotannolle on suuri. Pölyttäjien toimintaa uhkaavat mm. torjunta-aineet, ympäristösaasteet sekä elinolosuhteiden kapeneminen siten, että jopa kokonaisia hyönteislajeja tuhoutuu.

Savonia-ammattikorkeakoulun Satoa ja laatua pölytyspalvelulla -hankkeen työntekijät Piia Kekkonen ja Inka Nykänen saivat tilaisuuden osallistua kansainväliseen workshopiin toukokuussa 2019 Norjassa, missä selvitettiin pölyttäjien tilannetta pohjoismaissa ja Baltian maissa. Jokainen osallistujamaa esitteli oman tilanteensa ja esityksen jälkeen jokainen maa piti aiheeseen liittyvän puheenvuoron.

Workshopin järjesti ja matkan kustansi La Humla Suse-organisaatio Norjasta.

Seminaarimaiden maatalous poikkeaa toisistaan maantieteellisen sijainnin ja pinnanmuotojen vuoksi. Tästä huolimatta maiden tarpeet pölyttäjien tilanteen parantamiseksi olivat hyvin paljon samoja.

Workshopissa yhteisiksi ongelmiksi pölyttäjiin liittyen selvisi:

  • Monokulttuuri aiheuttaa hyönteislajien katoamista
  • Yksivuotinen kasvillisuus vähentää hyönteisten elinolosuhteita
  • Tehollinen maatalous ja torjunta-aineet heikentävät hyönteisten elinolosuhteita
  • Liian vähän vuoropuhelua viljelijöiden ja hyönteistalouden osaajien välillä, kuten yhteistyö mehiläistarhaajien kanssa
  • Vähän nurmikasveja sekä viljelyvyöhykkeitä, jotka auttavat pölyttäjien toimimista
  • Vähän resursseja luontaisten hyönteispopulaatioiden laskemiseen. Emme tiedä tarkkaan hyönteisten tilannetta luonnossa ja kasvintuotannossa.
Hyönteisten kartoitus ja työ luontaisten hyönteisten puolesta osallistujamaittain:
  • Virossa kimalaisten määriä ja lajistoa on kartoitettu jo yli kymmenen vuotta. Virossa on pyritty samaan aikaan pieniä parannuksia pölyttäjien elinolosuhteisiin ja tulokset ovat hyviä.
  • Norjassa tehdään vapaaehtoisvoimin työtä viljelijöiden kanssa kimalaisia ja muita pölyttäjiä suosivan elinympäristön ylläpitämiseksi ja lisäämiseksi. Norjassa on myös muutama vuosi sitten aloitettu kimalaiskartoitukset, joita ei tehdä joka vuosi.
  • Suomessa on aloitettu osittain vapaaehtoisvoimin tehtävät kimalaiskartoitukset laskentalinjoilla, mutta kartoitusten tulevaisuus on turvattu toistaiseksi vain kolmeksi vuodeksi. Suomessa käytetään pölytyspalveluja, jotka ovat tärkeitä kasvintuotannossa marjatiloilla ja erikoiskasvintuotannossa.
  • Ruotsissa olisi tarvetta lisätä tiedon kulkua viljelijöiden ja mehiläistarhaajien välillä yhteistyön parantamiseksi. Ruotsissa ollaan kokeiltu kukkivia kesantoja ja kaistoja. Vakituisia kartoituksia ei tehdä.
  • Tanskassa maatalous on hyvin intensiivistä ja pölyttäjiä suosivia monivuotisia nurmia ja luonnon elinympäristöjä on vähän. Tanskassa ennen yleisiä pensasaitoja ja reunavyöhykkeitä on raivattu peltolohkojen koon kasvattamiseksi, mikä on edelleen vähentänyt pölyttäjien elinympäristöjä. Tanskassa kimalaisten ja muiden pölyttäjien määriä ja lajikoostumusta ei ole vielä kartoitettu tai seurattu kantojen kehitystä.


Suomalaiset osallistujat Norjan workshopissa sekä Viron edustaja (toinen oikealta). Workshopin järjesti ja matkan kustansi La Humla Suse-organisaatio Norjasta.

 Yhteistyön kehittäminen

Pölyttäjiä suosivan elinympäristön säilyttäminen tai lisääminen maatalousympäristössä on tarpeellista kaikissa osallistujamaissa. Pölyttäjien huomioiminen on tärkeää myös kasvilajikkeita jalostettaessa. On tärkeää, että myös uudet lajikkeet tuottavat riittävästi pölyttäjiä houkuttelevaa mettä.

Yhteistyötä maiden välillä halutaan jatkaa ja kehittää. Tavoitteena on kokoontua kerran vuodessa vaihtamaan kokemuksia ja suunnittelemaan tulevia toimia. Mahdollisuuksien mukaan pyritään saamaan aikaan myöhemmin Pohjoismaiden ja Baltian yhteinen hanke tukemaan pölyttäjien hyvinvointia maaseutuympäristöissä.

 Piia Kekkonen, TKI-asiantuntija
Inka Nykänen, TKI-asiantuntija
Savonia-ammattikorkeakoulu, Luonnonvara-ala Iisalmi

Satoa ja laatua pölytyspalvelulla hankkeen rahoittaja:

Satoa ja laatua pölytyspalvelulla -hankkeen internetsivut: http://satoajalaatua.savonia.fi/