Ylempien AMK-tutkintojen tarjonta ja suosio on kasvanut nopeasti viime vuosien aikana. Vuosina 2015 -2020 YAMK-tutkintoa opiskelevien kokonaismäärä on kasvanut tasaisesti noin 1000 opiskelijalla vuodessa. Samana ajanjaksona YAMK-tutkintojen määrä on kasvanut yli 60 prosentilla; vuonna 2020 suoritettiin jo 3870 tutkintoa. Neljän
Kirjekaveruus mentoroinnin menetelmänä
Itä-Suomen yliopisto, Karelia-ammattikorkeakoulu ja Savonia-ammattikorkeakoulu ovat toteuttaneet yhteistä mentorointiohjelmaa nyt kolmen vuoden ajan. Mentorointiohjelman tavoitteena on organisaatioiden hyvien käytäntöjen jakaminen, osaamisen kehittäminen sekä henkilöstön keskinäinen verkostoituminen. Mentorointiprosessi käynnistyy mentori- ja aktorivalmennuksella ja kestää kerrallaan puoli vuotta. Aktori Maija Moisio ja
Mielenterveysstrategia ja päihde- ja riippuvuusstrategia tutuiksi ja toimintojen suunnittelun perustaksi
Nyt kun rakennetaan ja kehitetään tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskuksia, on niiden suunnittelussa syytä ottaa huomioon uunituoreet kansalliset strategiat: mielenterveysstrategia ja päihde- ja riippuvuusstrategia. Strategiat velvoittavat. Meidän on kehitettävä mielenterveys- ja päihdetyötä niin, että pystymme tukemaan lasten ja nuorten kasvua ja
Kesän avoimet amk-opinnot kiinnostavat – vuosi 2020 muutti paljon
Elämme toukokuuta ja tuomenkukkien aikaa ja kesä on ihan kynnyksellä. Savonia-ammattikorkeakoulussa kesä ei kuitenkaan tarkoita aikaa, jolloin kaikki pysähtyy. Ei toki. Ympärivuotinen opiskelu on tullut korkeakoulujen arjeksi viimeisten vuosien aikana. Ympärivuotinen opiskelu on sekä opiskelijoiden, korkeakoulujen että yhteiskunnan intressi. Opiskelijoille
Jatkuvaa oppimista ja asiakkaiden osallisuuden edistämisen kehittämistä työpajatoiminnan avulla
Osallisuuden edistäminen on ajankohtainen aihe hallitusohjelmassa ja vammaisalalla. Uusi hallitusohjelma ymmärtää osallisuuden toiminnallisena hyvinvointia edistävänä sosiaalisuuden osana. Suomen vammaispolitiikan lähtökohtana ovat perus- ja ihmisoikeudet ja se, että jokaisella ihmisellä tulee olla itsemääräämisoikeus ja omaan elämäänsä vaikuttamisen mahdollisuus. Kaikilla ihmisillä tulee
HANKKEESTA TUOTTEEKSI – AVEKKI TIENRAIVAAJANA
Usein kysytään, mitä jää jäljelle, kun hanke päättyy? AVEKKI-toimintatapamalli on yksi Savonian menestystarinoista siinä, kuinka hanketoiminta on muutettu pysyväksi liiketoiminnaksi. Miten luotiin jatkuvan oppimisen koulutustuote, joka on kestänyt aikaa työelämän ja toimintaympäristön muuttuessa? Mikä AVEKKI on? AVEKKI on toimintatapamalli väkivalta-
Osaamista on, mutta ei todistuksia. Onko jatkuva oppiminen pelkkää koulutusta?
Minulla on sairaanhoitajan ja terveydenhuollon opettajan paperit takataskussani. Olleet jo yli 30 vuotta. Muita todistuksia ei sitten paljon olekaan. En ole liioin käynyt täydennyskoulutuksissa enkä suorittanut jatko-opintoja. Mutta osaamista, sitä minulla on, vaikka muille jakaa. Ja niin jaankin, olenhan mm.
Esimiehestä esihenkilöksi vai lähijohtajaksi? Onko johtamiseen liittyvä kielenkäyttömme jatkuvan oppimisen kohteena?
Viime vuosikymmenten aikana on totuttu käyttämään uusia sanoja, jotka kuvaavat meille tuttuja asioita. Kielenkäyttöömme on myös sujuvasti solahtanut termistöä, joka on saanut alkunsa muun muassa teknologiakehityksestä tai some-maailman ilmaantumisesta arkipäiväiseen toimintaamme. Puhumme esimerkiksi googlettamisesta, tviittauksesta, wäpistä tai snäpeistä. Myös aiemmat
Mistä ammatista sinä haaveilet? Digivision tavoitteena on näyttää kuljettu polku ja auttaa eteenpäin
Kun lapsilta kysytään, mistä ammateista he haaveilevat, vastaukset ovat aika perinteisiä. On opettajaa, poliisia, jalkapalloilijaa tai ihmis- ja eläinlääkäriä. Jonkin verran listoille alkaa nykyisin nousta myös uusia digiajan ammatteja, esimerkiksi tubettaja tai e-urheilija. Nuorten keskusteluissa ja mielipiteissä perinteiset ammatit ovat
Oppijan omadata
Korkeakoulujen digivision yhteydessä on viljelty käsitettä oppijan omadata. Mistä omadatassa on kyse ja miten osaamisen nykyistä parempi hallinta hyödyntäisi itse oppijaa? Oppijan omadata voidaan kuvata esimerkiksi niin, että se sisältää mahdollisimman kattavasti kaikki yksilön oppimista, osaamista ja osaamisen kehittymistä kuvaavan