Maatalousyrittäjä, uskalla delegoida!

Kaikkein keskeisintä maatalousyrityksessä olisi varautua henkilöriskeihin. Yrittäjä itse on oman toimintansa tärkein asiantuntija, ja siten vaikeasti korvattavissa. Kaikkea ei kuitenkaan kannata tehdä itse.

Yrittäjän työkykyriskin hallinnassa avainasemassa ovat omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ja ongelmien ennaltaehkäisy. Hyvää työkykyä edistävät niin työturvallisuuden parantaminen kuin töiden riskikartoitukset ammattitautien varalta, mutta myös jokapäiväinen riittävä lepo. Jokaisen tulisi omalla kohdallaan tarkastella, onko työmäärä kohtuullinen, jotta aikaa jää myös lepäämiseen ja palautumiseen. 

Mikäli työpäivät ovat toistuvasti liian pitkiä ja kuormittavia eikä työmäärä siitä huolimatta vähenny, kannattaa harkita joidenkin työtehtävien delegoimista muille. Työntekijän ei tarvitse olla tilalla töissä kokoaikaisesti vaan esimerkiksi parina päivänä viikossa tai kausiluonteisesti kiirehuippujen aikaan. 

Kanavat työntekijän löytämiseksi 

Sopivan työntekijän löytyminen ei ole itsestäänselvyys. Julkisessa työnhaussa hyvällä työpaikkailmoituksella voidaan karsia turhia hakijoita ja vastaavasti houkutella potentiaalisia tekijöitä. Kunnollisessa työpaikkailmoituksessa on tarkka kuvaus työstä ja siitä, mitä työntekijältä odotetaan. Omasta tilasta tulee kertoa perusasiat positiivisessa valossa ja voi olla järkevää mainita tekijöitä, miksi juuri kyseiselle tilalle kannattaa hakeutua töihin. Perusteluina voivat olla esimerkiksi hyvä työyhteisö, mahdollisuus kehittää itseään tai joustavuus työajoissa. 

Työpaikkailmoituksen voi laittaa näkyville esimerkiksi TE-palveluiden tai TöitäSuomesta.fi-verkkosivuille. Sosiaalinen media on myös tehokas tapa tavoittaa työnhakijoita. Tilan omat Facebook- tai Instagram-kanavat helpottavat työpaikan markkinointia. Somekanavaa selaamalla saa nopeasti käsityksen siitä, millaisesta paikasta on kyse. Jos tilalla on jo ennestään työntekijöitä, heidän positiivisista kommenteistaan on varmasti hyötyä uuden työntekijän löytämisessä. 

Mikäli julkisen työpaikkailmoituksen laatiminen ei tunnu sopivalta tavalta, yksi keino on lähestyä alan oppilaitoksia ja ilmoittautua mahdolliseksi harjoittelutilaksi. Harjoittelijan ottaminen voi olla helppo tapa saada edullista työvoimaa, mutta vaatii yrittäjältä enemmän panostusta työnopastukseen ja perehdytykseen. On myös muistettava, että nuoret ja kokemattomat tekijät eivät välttämättä voi tehdä kaikkia vaadittuja työtehtäviä, ja opiskelijoiden välillä voi olla paljon eroja esimerkiksi oma-aloitteisuudessa ja kyvyssä sitoutua työhön. Työvoimaa ei myöskään välttämättä saa silloin, kun sille olisi tarvetta. 

Hyvistä verkostoista muihin viljelijöihin voi olla apua myös työvoima-asioiden järjestelyssä. Naapuriviljelijältä voi kysyä vinkkiä, olisiko hänellä tiedossa maataloustöihin sopivaa henkilöä. Jos omalla tilalla ei riitä töitä täysipäiväisesti ja se hankaloittaa työvoiman löytämistä, ratkaisuna voisi olla yhteisten työntekijän palkkaaminen toisen tilan kanssa. 

Hyvän työntekijän löytyminen ei ole itsestäänselvyys.

Perehdytys kuntoon 

Jotta uusi työntekijä voi suoriutua töistään turvallisesti, sujuvasti ja työn hyvää laatua ylläpitäen, perehdyttäminen ja työnopastus on tehtävä huolellisesti. Työturvallisuudesta huolehtiminen on työnantajan vastuulla. Työnantajan tulee opastaa työntekijää tekemään työt ergonomisesti. Työympäristön sekä töissä käytettävien koneiden ja laitteiden on oltava turvallisia. Rutiinit ja yhdenmukaiset toimintatavat ovat tärkeitä myös eläinten hyvinvoinnin kannalta. 

Selvitä työntekijän aiempi osaaminen ja työkokemus huolellisesti ennen työsuhteen alkua. Kokematon työntekijä voi tarvita erittäin yksityiskohtaiset ohjeet työtehtävien suorittamiseksi oikein ja turvallisesti. Muista, että oma toimintatapa ei välttämättä ole ainoa oikea, vaan ole avoin ideoille ja ehdotuksille. Työntekijä kannattaa ottaa mukaan yrityksen toiminnan kehittämiseen, sillä erilainen näkökulma voi olla ratkaisevassa roolissa tuotantoprosessien pullonkaulojen tai epäkohtien selvittämisessä.  

Työntekijä kannattaakin nähdä investointina yrityksen tuotannon ja kannattavuuden parantamiseksi. Tämä kuitenkin onnistuu vain, kun työntekijä pystyy suoriutumaan hänelle annetuista työtehtävistä kuormittumatta liikaa. Työn kuormittavuuteen vaikuttavat esimerkiksi työn vaativuus sekä sosiaalinen ilmapiiri työpaikalla. Siksi onkin tärkeää, että perehdytys ja työnopastus tehdään asteittain ja työtehtäviä vaihdellaan helpoimpien ja vaikeampien töiden välillä. Positiivinen palaute, tuki ja kannustus motivoivat työntekijää toimimaan toivotulla tavalla. Luottamuksen on oltava molemminpuolinen, ja vastuun antaminen työntekijälle kannustaa itsenäiseen työskentelyyn. Kannattaa myös muistaa, että omalla esimerkillä ja asenteella on vaikutus työntekijän tapaan työskennellä. 

Avoin keskustelu työntekijän ja työnantajan välillä on tärkeää, jotta työn kuormittavuus pysyy hallinnassa ja laatu korkeana.

Janina Pasanen
projektityöntekijä
Työvoimaa tiloille -hanke

Turvaa maatilasi tulevaisuus varautumissuunnitelmalla

Kevään aikana monissa maatalousalan julkaisuissa kannustettiin laittamaan oman tilan varautumissuunnitelma kuntoon. Miten varautumissuunnitelma tehdään ja mitä sen tulisi sisältää – ja mihin sitä edes tarvitaan?

Maatilan varautumissuunnitelmalle ei ole valmista yhdenmukaista mallia tai erillisiä ohjeita siitä, mitä sen tulisi sisältää. Huoltovarmuuskeskuksen mukaan varautumissuunnitelmassa esitetään järjestelyt ja toiminta häiriön tai keskeytyksen varalle niin normaali- kuin poikkeusoloihinkin. Tavallisimmin maatiloilla on kirjallinen varautumissuunnitelma veden- ja energiansaannin häiriöitä sekä laitevikoja varten. Monilla tiloilla on myös pelastussuunnitelma tulipalojen varalle. Varautumisen pitäisi kuitenkin olla tätä laaja-alaisempaa, sillä maatilat voivat kohdata useita muitakin kriisejä, jotka toteutuessaan uhkaavat tilan toimintaa ja tuotannon jatkuvuutta.

Maatilan varautuminen lähtee riskienhallinnasta. Riskienhallinnan avulla pyritään tunnistamaan ja arvioimaan mahdollisimman laaja-alaisesti erilaisia tilan toimintaa, tuotantoa, ympäristöä ja omaisuutta uhkaavia tekijöitä. Riskit pyritään ensisijaisesti poistamaan tai vähentämään niiden esiintymisen todennäköisyyttä ja vaikutuksia. Kaikkia riskejä ei kuitenkaan voida poistaa, ja näiden varalle tarvitaan suunnitelma, jonka avulla tilan toiminnan jatkuvuus turvataan vakavan riskin toteutuessa.

Maatiloja uhkaavat monenlaiset riskit, joihin on syytä varautua etukäteen.

Pitkän aikavälin varautumissuunnitelman olisi hyvä olla kirjallinen dokumentti, jossa on selostettu vastuuhenkilöt, järjestelyt ja toimintatavat erilaisten kriisien varalle ja niistä toipumiseen. Näin asioita tulee mietittyä tarkasti ja tietoa on helppo välittää esimerkiksi työntekijöille, lomittajille ja varahenkilöille. Tärkeitä varautumissuunnitelmassa huomioitavia asioita ovat muun muassa vakava eläintauti, merkittävä kone- tai laiterikko, avioero ja yrittäjän tai muun avainhenkilön pitkäaikainen työkyvyttömyys tai kuolema. Suunnitelmaa laadittaessa kannattaa hyödyntää ulkopuolisen henkilön apua, sillä tilasokeus voi haitata tarkoituksenmukaisen suunnitelman tekemistä.

Lyhyen aikavälin varautuminen voi olla esimerkiksi ajankohtaisten asioiden ja säätiedotteen seuraamista sekä päätösten tekemistä havaintojen pohjalta. Tuotantoprosessien seurannassa ja vuodenkierron mukaisten töiden suunnittelussa tulisi huomioida varautuminen riskitilanteisiin ja niiden hallintaan. Esimerkiksi huolellinen viljelysuunnittelu ja eri kasvilajikkeiden käyttäminen nurmikasvustoissa ovat järkeviä toimenpiteitä, joilla pienennetään satoriskiä ja siitä aiheutuvaa rehupulaa. Keväällä tuotantoeläinrakennusten rakenteet tulisi tarkistaa, etteivät linnut pääse pesimään sisätiloihin ja levittämään tauteja.

Varautuminen sisältää suunnittelun ohella myös käytännön toimenpiteitä. Näitä ovat esimerkiksi varaosien hankinta etukäteen, aggregaatin säännöllinen koekäyttö tai edunvalvontavaltakirjan tekeminen. Tärkeintä kriiseihin varautumisessa on, että niihin suhtaudutaan vakavasti ja tarvittavat toimenpiteet suunnitellaan ja toteutetaan etukäteen. Esimerkiksi tulipalon aikana on myöhäistä miettiä, mihin palavassa navetassa olevat eläimet sijoitetaan. Myös hyvät verkostot ja omasta jaksamisesta huolehtiminen ovat tärkeitä tekijöitä, joilla maatilan kriisinhallintakykyyn voidaan vaikuttaa.

Varautuminen on suunnittelun lisäksi myös käytännön toimia. Sammuttimen käytön harjoittelu turvallisessa ympäristössä nopeuttaa toimintaa tositilanteessa.

Janina Pasanen
projektityöntekijä
Työvoimaa tiloille -hanke

Terapialaidunnus – vaihtoehto nykykarjojen laidunnukseen

Laidunnuksen on perinteisesti ajateltu tarkoittavan täyslaidunnusta: lehmät keräävät tarvitsemansa ravinnon laiduntaen, eikä lisäruokintaa juuri käytetä. Kasvaneissa karjoissa täyslaidunnus ei Suomen olosuhteissa ole käytännössä välttämättä mahdollista. Vaihtoehdon ei silti tarvitse olla laidunnuksen lopettaminen kokonaan. Laidunnuksen voi toteuttaa osa-aikaisena tai niin kutsuttuna terapialaidunnuksena, jossa lehmät ulkoilevat ja jaloittelevat laitumella ilman ruokinnallista merkitystä.

Terapialaidunnukseen riittää muutaman hehtaarin ala lähellä navettaa ja hyvät kulkuväylät. Alan voi jakaa osiin tai antaa lehmien kulkea koko alalla. Kulku laitumelle voi olla vapaa tai rajoitettu. Terapialaidun voi olla myös vaihtoehto jaloittelutarhalle.

Laidunnus tuo monia hyötyjä, mutta niistä suurimmaksi voi varsinkin tulevaisuudessa osoittautua maidontuotannon positiivisen imagon vahvistaminen. Laidunnus on jo nyt osin pakollista, mutta laiduntava nauta on valitettavan harvinaistunut näky suomalaisella maaseudulla. Esimerkiksi Ruotsissa kaikille lypsylehmille on lain mukaan annettava mahdollisuus laiduntamiseen vähintään kuusi tuntia päivässä.

Kuluttajien mielikuvissa lehmä syö vihreällä laitumella auringon paistaessa ja käy navetassa vain lypsyllä. Tätä kuvaa käytetään aktiivisesti myös markkinoinnissa ja tilojen omissa somekanavissa. Kuva on hyvä, mutta törmäys todellisuuteen voi olla raju, jos tai kun käykin ilmi lehmien viettävän päivänsä navetassa kesät talvet. Pitäisikö muuttaa mielikuvaa suomalaisesta lehmien laiduntamisesta kohti todellisuutta vai todellisuutta kohti mielikuvia?

Kansainvälisillä markkinoilla pelkät mielikuvat eivät riitä, ja laidunnus on yksi asia, johon ostajat kiinnittävät jo nyt huomiota. Ruotsissa laidunnuspakko antaa mahdollisuuden suojella julkisissa hankinnoissa omaa tuotantoa. Tuotteiden raaka-aineen on tultava laiduntavilta tiloilta.

Imago ja sen vaaliminen voivat tuntua yksittäisen tilan näkökulmasta kaukaiselta, jopa turhalta mietittävältä, mutta maidonjalostajien markkinoita ja siten maidosta saatavaa hintaa ajatellen se koskettaa jokaista tilaa. Tähän peilaten laidunnus- tai ulkoilumahdollisuus on tuskin haitta tilan tulevaisuutta ajatellen, kun laajentaminen vaatii käytännössä tuotantosopimuksen lisähakemuksen.

Muun muassa savonlinnalaisella Niilolan tilalla ja siilinjärveläisellä Ruuskala Ranchilla lehmillä on vapaa pääsy laitumelle kesäisin. Kuumina kesäpäivinä laidun ei juuri houkuttele, vaan navetan antama varjo ja viileys pitävät lehmät sisällä. Illan viiletessä lehmät suuntaavat ulos.

Lypsyyn tai tuotokseen vapaalla laidunnuksella ei ole ollut ainakaan negatiivisia vaikutuksia. Eläinten terveyttä on vaikea mitata, mutta sorkkaterveys vaikuttaa tiloilla parantuneen, lehmät näyttävät kiimansa paremmin eikä utareterveys ole heikentynyt, pikemminkin päinvastoin.

Laidunnusmahdollisuuden karjalleen järjestäneet tilat korostavat, ettei asiasta kannata tehdä itselleen liian hankalaa – hyvä aita laitumen ympärille, mahdolliset kujat kuntoon ja navetan ovet auki.  ”Aina voi kokeilla ja laittaa navetan ovet kiinni, jos homma ei toimi”, kannustavat laidunnusta harjoittavat tilat muita.

Timo Ruuskasen kokemuksia ja laidunkäytäntöjä voit katsoa täältä: www.youtube.com/watch?v=0kdJ8ZW0nkc

Robottipihaton lehmiä laiduntavat myös kiuruvetiset Anna-Stiina ja Matti Niskanen: www.youtube.com/watch?v=CIRaH31ryVc

Niilolan tilalla lehmien laidunnusta tarkkaili Jalaka-hankkeen harjoittelija Anna-Reetta Mikkonen. Hänen raporttinsa löydät Jalaka-hankkeen verkkosivuilta: https://jalaka.savonia.fi/ajankohtaista/193-terapialaidunnusta-niilolan-tilalla

Eeva-Kaisa Pulkka
TKI-asiantuntija

Laidunnurmikin tarvitsee aikaa valmistautua talveen

Milloin lopettaa laidunnus syksyllä, jotta seuraavan kesän sato on turvattu? Nurmen viimeiselle niitolle paras ajankohta on syyskuun alkupuolella, jotta nurmi ehtii valmistautua talvehtimiseen. Kolmatta satoa korjataan tosin myös aivan kasvukauden lopussa syyskuun lopulla – tai lämpiminä syksyinä jopa lokakuun puolella. Vanha ohje välttää niittoa syyskuun puolivälin tienoilla ei syksyjen pidentyessä enää välttämättä aina pidä paikkaansa, vaikka se onkin syytä pitää mielessä.

Talveen varautuessaan nurmi kerää varastoon sokereita ja karaistuu talvilepoa varten. Laidunnus on myöhään syksyllä nurmelle hellävarainen korjuutapa, sillä siinä osa lehdistä jää kasvamaan. Niitto sen sijaan vie kaiken lehtimassan, ja uusi kasvu kuluttaa talvea varten jo kerättyjä sokerivarastoja ja voi siten heikentää talvehtimista.

Laitumia ei silti kannata myöhään syksyllä syöttää aivan loppuun. Laidunten hiipuessa lypsävien ruokinta vaihtuu vähitellen säilörehuruokintaan navetassa, mutta nuorkarja ja umpilehmät jatkavat usein laidunkautta pitkälle syksyyn. Ylilaidunnus onnistuu myös näiltä ryhmiltä, mikä heikentää nurmien talvehtimista ja seuraavan kasvukauden satoa. Laidunnurmikin on jätettävä valmistautumaan talveen hyvissä ajoin syksyllä. Kahdeksan sentin minimisyöttökorkeus on hyvä muistisääntö myös syksyllä. Hyvä laidun on myöhään syksyllä yhä vihreä ja lapion pistolla esiin käännetty juuristo vahva ja elossa.

Älä tallaa laitumia syksyllä

Toisaalta pidemmäksikään jäävä odelma ei ole nurmelle haitaksi. Koeolosuhteissa runsaan odelman on todettu vaikuttavan vain vähän nurmen talvenkestävyyteen tai seuraavan vuoden ensimmäisen sadon määrän tai laatuun. Esimerkiksi Luken kokeissa talveksi jääneen odelman määrä on vaihdellut paljonkin, mutta vahva odelma ei ole vaikuttanut talvehtimiseen. Seuraavan vuoden satoon vaikutusta on ollut vasta todella suurilla odelman määrillä. Märkänä syksynä on siis pienempi paha jättää lohkojen viimeinen laidunnus tekemättä kuin antaa lehmien polkea laidun sorkankuvia täyteen. Erityisen varovainen kannattaa olla keväällä perustettujen lohkojen laiduntamisessa. Märkä maa tiivistyy herkästi, ja sorkkien aiheuttama pintapaine on suuri. Tiivistymiä syntyy syksyllä herkästi, vaikka maan pinta ei sorkkien alla rikkoutuisikaan.

Ulkoilu tekee hyvää, joten lypsylehmäkin toki nauttii kauniista syyspäivästä laitumella. Eikä laidun pilalla ole, jos nauta sieltä täältä hampsii syötävääkin suuhunsa. Pitkälle syksyyn laiduntavat, kuten hiehot ja umpilehmät, on kuitenkin parempi siirtää kyntöön menevälle parkkilohkolle ja syöttää  lisärehua kuin antaa kaluta laitumet paljaiksi.

Seuraa JALAKA-hankkeen kotisivuja ja sosiaalista mediaa, joista löydät lisätietoa hankkeen toiminnasta ja tapahtumista:

http://jalaka.savonia.fi

Eeva-Kaisa Pulkka
TKI-asiantuntija

Laidunnukseen ja jaloitteluun valmistautuminen osa IV – laidunnurmen perustaminen

Laidunnurmen perustamisessa kannattaa panostaa hyvään laatuun (kuva: Savonia-AMK JALAKA-hanke)

Aikaisemmissa kirjoituksissani olen käsitellyt laidunnukseen liittyviä suunnitteluasioita. Laiduntamisen suunnittelussa on hyvä miettiä kasveja, joita laitumella kasvatetaan. Perusajatuksena laitumien perustamisessa on viljelykiertoon perustuva nurmien uudistaminen. Jotta laidunnurmi olisi riittävän hyvälaatuista ja sitä olisi riittävästi tyydyttämään nautojen rehun tarvetta (tai edes terapialaitumelle tarpeellisen napostelurehun määrän), on syytä miettiä kasvivalinnat hyvissä ajoin valmiiksi.

Laidunnurmen perustaminen on syytä aloittaa hyvissä ajoin jopa pari vuotta ennen varsinaista laiduntamista. Hyvän laidunnurmen tunnusmerkkejä ovat tasainen kasvusto, rikattomuus, hyvä kasvukyky ja hyvä ruokinnallinen laatu. Näihin vaatimuksiin päästään pitkäjänteisellä suunnittelulla ja työllä. Kaiken alku ja juuri ovat viljelykierrossa olevat esikasvit ja viljelytoimenpiteet. Viljelykierrollisesti hyviä esikasveja ovat viljat, koska niiltä rikkakasvien hävitys onnistuu helposti sekä kemiallisesti että mekaanisesti. Kylvösiemenen käytössä on syytä huomioida siemenerän puhtaus ja kylvettävän siemenen itävyys. Käytettäessä sertifioitua siementä rikkakasvien siementen todennäköisyys on pienempi kuin käytettäessä tilan omaa siementä tai toiselta tilalta hankittua siementä. Hyvin itävän siemenen kasvuun lähtö on nopeaa, ja näin se peittää myös nopeammin alleen mahdolliset rikkakasvit. Nopea kasvuun lähtö vähentää myös ravinnehävikkien muodostumista. Hyvä laidunnurmiseos muodostuu esimerkiksi timoteistä, nurminadasta, niittynurmikasta ja valkoapilasta. Nurmen perustamisessa voidaan edellisten lisäksi käyttää raiheinää nopeuttamaan nurmikasvuston kasvuun lähtöä.

Rikkakasveista isoja tappioita

Rikkakasvien torjunnassa kannattaa kiinnittää huomiota kestorikkojen torjuntaan jo edellisen viljelykasvin aikana. Laidunnurmilla yleisesti viihtyviä ja ilmeneviä rikkakasveja ovat muun muassa hierakat, nokkonen, leinikit, voikukka, jauhosavikka ja ohdake. Näiden rikkakasvien haittapuolia ovat ravinteiden käyttö ja varsinaisen kasvin varjostus sekä maku- ja hajuhaitat rehuun ja maitoon. Pahimmassa tapauksessa eläin saattaa sairastua tai saada myrkytyksen rikkakasveista. Sadon laadun ja määrän alenema voi olla rikkakasvien valtaamalla lohkolla merkittävä: 10 %:n rikkapeitteisyys lohkolla vastaa joka kymmenennen rehupaalin menetystä hehtaarilta. Rikkakasvit saattavat vähentää nurmikasvien pensomista jopa 20–30 % pienentäen näin odotettavissa olevaa satoa. Rikkakasvien torjunnassa voidaan käyttää kemiallista tai mekaanista torjuntaa tai niiden yhdistelmää. Joka tapauksessa rikkojen torjuntaan on syytä kiinnittää huomiota jo esikasvivaiheessa torjumalla rikat silloin mahdollisimman hyvin.

Esimerkiksi voikukka laidunnurmessa voi aiheuttaa maku- ja värivirhettä maitoon (kuva: Savonia-AMK JALAKA-hanke)

Laitumen kasvivalintaa harkitessa on huomioitava laidunnuksen voimakkuus sekä pellon kunto. Mikäli laidunlohkolla on kosteusongelmia ja tiivistymiä, rikkakasvit saavat helposti tilaa kasvaa. On hyvä kiinnittää huomiota siihen, esiintyykö tulevalla laidunlohkolla pulaa esimerkiksi fosforista, kaliumista, boorista ja rikistä. Näiden ravinteiden puuttuessa apilat ja nurmikasvit eivät pysty tuottamaan riittävän hyvää ja laadukasta satoa, jolloin kilpailu kasvualasta ja peittävyydestä kääntyy jälleen rikkakasvien eduksi.

Seuraa JALAKA-hankkeen kotisivuja ja sosiaalista mediaa. Löydät sieltä tietoa hankkeen toiminnasta ja tapahtumista.

http://jalaka.savonia.fi/

Jarkko Partanen
TKI-asiantuntija

Ruis tuottaa satoa myös laitumena

Sateisena kesänä laitumet polkeutuvat sorkkien alla huonoon kuntoon.


Pitkän sadejakson jälkeen moni laidunlohko näyttää lohduttomalta ja nurmen voi joutua uudistamaan useammalta lohkolta kuin on suunniteltu, minkä vuoksi ensi kesän laidunala jää aiottua pienemmäksi. Yksi vaihtoehto on uudistaa nurmi jo nyt syksyllä.

Nurmen uudistamiseen syyskesällä voi käyttää ruista, sillä se käy puitavan viljan lisäksi myös laitumena tai säilörehuna korjattavaksi. Syksyllä kylvetty ruis sitoo talven aikana ravinteita, ja uudistettavasta nurmesta saadaan satoa jo perustamisvuonna. Ruis on nopeakasvuinen, lehtevä ja kestää tallausta. Kasvutapa ehkäisee perustetun laitumen rikkaruohottumista. Laitumeksi ruis kylvetään elokuussa ja heinänsiemen aikaisin keväällä täydennyskylvönä. Rukiin kylvömääräksi riittää noin 100 kiloa hehtaarille; heinänsiemenessä käytetään normaalia 25–30 kiloa hehtaarille. Vaihtoehtoisesti heinän voi kylvää heti ensimmäisen syötön jälkeen yhdessä virnan kanssa, minkä senkin ehtii laiduntaa kesän aikana kahteen kertaan.

Syksyllä kylvetty ruis on laidunnettavissa aikaisin keväällä, ja se pitääkin laiduntaa mielellään ennen korren kasvun alkua ja viimeistään ennen tähkälle tulemista. Rukiin voi korjata myös säilörehuksi, jolloin korjuu on noin touko-kesäkuun vaihteessa. Hyvän jälkikasvukykynsä ansiosta laidunnettu tai niitetty ruis kasvaa uutta ja sen voi laiduntaa myöhemmin kesällä uudestaan. Laidunnetulle ruislohkolle on syytä tehdä aina puhdistusniitto, jotta syömättä jääneet kohdat eivät ala kasvattaa tähkiä, sillä myrkyllisten torajyvien riski on aina mahdollinen. Laidunnus pienillä, tiheään vaihtuvilla lohkoilla tehostaa kasvua.

Ruis on lehtevä ja laidunkasvina maistuva.


Ruis uudistaa laidunta

Laidunnuskoe Mustialan koulutilalla osoitti rukiin toimivan laitumen uudistamisessa ja vihantarehuna. Ruista sisältävä laidunrehu oli maistuvaa ja sekä kasvusto että sulavuus säilyivät hyvinä, vaikka keväällä kylvetty ruislajike ei ollut kokeen myötä tulleen kokemuksen mukaan paras laidunkäyttöön. Laitumelle kannattaa mieluummin valita lajike, joka ei muodostaisi tähkiä saman kesän aikana. Kokeessa ruista kylvettiin 60 kiloa ja apilaista heinänsiemenseosta 28 kiloa hehtaarille.

Toukokuun alussa kylvetty ruis laidunnettiin ensimmäisen kerran juhannuksen tienoilla, ja samalla lohkolla lehmät kävivät kesän aikana viisi kertaa. Ruista sisältäneen laitumen D-arvo pysyi nurmilohkoa tasaisempana, ja korkea D-arvo onkin tutkimusten mukaan rukiille ominaista. Raakavalkuaispitoisuus ruista sisältäneessä laitumessa oli koko kesän nurmilohkoa korkeampi.


Ehkäise tauteja – vaihda apila kevätkylvöiseen rukiiseen

Mustialan kokeessa lehmiä laidunnettiin päivittäin vaihtuvilla pienillä lohkoilla, jonne ne pääsivät aamun aikana ja josta ne haettiin tarvittaessa sisälle illalla. Päivän aikana lehmillä oli vapaa pääsy navettaan. Laidunnus ei vaikuttanut lehmien lypsyviiveisiin tai lypsyllä käyntien määrään. Ruista lehmät söivät mielellään, mutta vaikutusta maitomääriin ei voitu erotella. Erot tuotoksessa jäivät kokeen aikana vähäisiksi.

Nurmi rukiin alla onnistui kohtuullisesti, ja tänä vuonna laidunkokeilussa on Reetta-ruis ja nurmensiemen. Alkukesän kuivuus on harventanut kasvustoa, mutta lajike vaikuttaa paremmin laitumeksi sopivalta. Mustialan lehmät laiduntavat viittä eri laidunkaistaa, ja kaista vaihtuu päivittäin.

Keväällä laitumeksi kylvettävän rukiin sekaan voi laittaa myös herneitä, vihantahärkäpapua ja virnoja. Kevätkylvöistä ruista voi käyttää apilan sijaan ehkäisemään apilan tautiriskiä.


Syyskylvö toimii kevätkylvöä paremmin

Viljelijäkokemusten mukaan syksyllä kylvettynä ruis toimii monivuotisen laitumen uudistamisessa kevätkylvöä paremmin. Keväällä kylvetty on kokemusten perusteella herkemmin tukahduttanut heinän alleen.

Aikainen syöttö keväällä ja puhdistusniitot ovat tärkeitä sekä kasvuston maittavuuden ja sulavuuden että torajyvien välttämisen kannalta. Puhdistusniitoilla pyritään estämään kasvuston korsiintuminen ja tähkälle tulo. Ahkera laiduntaminen kesän aikana pitää rukiin kasvavana ja antaa tilaa alle kylvetylle nurmelle. Ulkomaisten tutkimusten mukaan ruista voisi laiduntaa kolmen, neljän viikon välein.

Keski-Euroopassa on käytössä omat lajikkeensa rukiin viherkäyttöön, niin sanotut vihermassarukiit, joista Bonfire-lajiketta on muutamilla tiloilla kokeiltu myös Suomessa. Nämä lajikkeet sopivat sekä laitumeksi että säilörehuksi.

Seuraa JALAKA-hankkeen kotisivuja ja sosiaalista mediaa, siellä on esillä tietoa hankkeen toiminnasta ja tapahtumista.

http://jalaka.savonia.fi

Eeva-Kaisa Pulkka
TKI-asiantuntija


Mustialan laidunkokeesta löytyy lisätietoa täältä.

Savoniasta valmistuvilla agrologeilla on vahva tuntuma työelämään

Savonia-ammattikorkeakoulusta Iisalmen kampukselta valmistuu tänä keväänä yli kaksikymmentä agrologia. Heillä on takanaan neljä vuotta opiskelua, johon on sisältynyt sekä harjoittelua että teoriaopintoja.

Mitä nuo opinnot sitten ovat olleet? Opintosisällöt ovat liittyneet tiiviisti työelämän yrityksiin, organisaatioihin ja projekteihin. Oppimistehtävät ovat Savoniassa todellisia ympäröivästä maailmasta nousevia ajankohtaisia haasteita, joihin etsitään vastauksia. Maatalouden suunnitelmat kuten taloussuunnitelmat tehdään oikeille maatiloille ja todelliseen tarpeeseen. Valmistuttuaan agrologit toimivat mm. yrittäjinä, erilaisissa kaupan tehtävissä, maataloushallinnossa esim. EU-tarkastajana ja projektityöntekijänä. Moni nyt valmistuva on ollut yrittäjä jo opinnot aloittaessaan.

Viimeinen opiskeluvuosi on kulunut enimmäkseen opinnäytetyön merkeissä. Jokaisella opinnäytetyöllä on toimeksiantaja, jonka johonkin ongelmaan tai epäkohtaan pyritään löytämään vastauksia soveltavan tutkimuksen avulla. Tänä vuonna opinnäytetyöaiheina on ollut mm. luomuun siirtyminen ja sen vaikutukset kannattavuuteen, kasvinviljelytilan siirtyminen kotieläintilaksi, lypsykarjatilan laajentamisen suunnittelu, A2-maidontuotanto, säilörehuhävikki ja typen lisälannoitustarpeen selvittäminen viljakasveilla. Hieman tavanomaisesta poikkeavia, mutta ajankohtaisia opinnäytetyöaiheita ovat olleet viljelijän kuolemaan ja suruun liittyvä työ sekä kosteikkokohteen havainnointi ja oppimateriaalin suunnittelu lapsille. Tästä näkee, että agrologin toimintakenttä on varsin laaja ja erittäin monipuolinen.

Hyvin monessa opinnäytetyössä on tuotettu opas työn tilaajalle. Tällaisia ovat esimerkiksi perehdytysopas uudelle työntekijälle ja lampaan rakennearvosteluopas. Yliopettaja Heli Wahlroos koordinoi opinnäytetöitä ja hänen sanojensa mukaan tänä vuonna työt ovat olleet erityisen tasokkaita. Näiden töiden tuloksia Savoniasta valmistuneet pääsevät usein esittelemään Maataloustieteiden päiville Helsinkiin.

Me savonialaiset olemme todella kiitollisia ja iloisia siitä, että meillä on paljon yhteistyökumppaneita, jotka ovat halunneet muistaa meidän valmistuvia agrologiopiskelijoita myöntämällä heille stipendejä. Stipendien jakoperusteet vaihtelevat itse kunkin myöntäjän mukaan. Saatetaan painottaa esimerkiksi opinnäytetyötä, paikkakuntaa, yrittäjänä toimimista tai hyvää opintomenestystä. Runsas stipendien määrä on osoitus siitä, että työelämä arvostaa Savonian agrologikoulutusta, joka on useana vuonna peräkkäin saanut valtakunnallisesti parhaat arviot myös valmistuvilta opiskelijoilta. Lämpimät kiitokset kaikille stipendien lahjoittajille.

Tänä vuonna vietettiin virtuaalivalmistujaisia koronatilanteen vuoksi, katso tallenne tästä. Oli todella sääli, ettemme oikeasti päässeet juhlimaan valmistumista.  Onhan sentään takana neljä vuotta kestänyt yhteinen matka.

Kiitos Marjo Lautiainen ja Tiia Hakulinen koskettavasta opiskelijapuheenvuorosta valmistujaisissa! Onnea ja menestystä tulevaan kaikille valmistuville agrologeille, mikä sitten onkin teidän seuraava etappinne!

Tässä vielä stipendien saajat ja lahjoittajat vuonna 2020. Onnea kaikille!

Marjatta Kumpulainen
lehtori, valmistuneiden opettajatuutori
Savonia-ammattikorkeakoulu

Uudenlaisia webinaarikokeiluja ja yhteen hiileen puhaltamista

Halusimme tehdä rohkean kokeilun hieman uudenlaisella työpajan toteutustavalla. Ensin alustuspuheenvuoro Zoomilla, sitten lyhyesti keskustelua puheenvuorojen ja chatin kautta. Zoomista keskustelu siirrettiin Facebookiin annettujen kahden teeman alle. Seuraavana päivänä kokoonnuttiin tunniksi puimaan yhteenvetoa webinaarin aiheesta, keskusteluista sekä tällaisen toimintatavan toteutuksesta. Kuinka kokeilu onnistui?

Toimintamallilla saatiin hyviä kehittämisideoita

Opittuja asioita olivat seuraavat: Muistetaan laittaa tavoitteet selkeämmin esille. Täyttyivätkö meidän tavoitteet? Ei tehdä annettuihin teemoihin liian isoja ja laajoja kysymyksiä, sillä niihin on haasteellista vastata. Konkreettisiin kysymyksiin on helpompi vastata, mutta toki myös suurella pensselillä maalailu on tarpeellista. Olisi ollut hyvä, jos keskusteluaikaa Zoomissa ja Facebookissa olisi ollut enemmän. Olisiko yhteenveto voinut ollut vasta parin päivän kuluttua? Toisaalta taas oli hyvä, että yhteenveto oli seuraavana päivänä alustuksesta, niin asiat olivat vielä tuoreessa muistissa. Jos aikaa olisi merkitty enemmän, olisiko se vaikuttanut osallistujamäärään? Voitaisiin kokeilla keskustelun käyntiä Facebookin lisäksi muissa kanavissa, kuten Instragramissa ja Twitterissä. Eri kanavissa luultavasti tavoitetaan erilaisia keskustelijoita ja siten saadaan erilaisia keskusteluja.

– Miten suomalaisen ja pohjoissavolaisen maataloustuotannon pitäisi kehittyä? Parannammeko tuotantopanosten omavaraisuutta, resurssitehokkuutta, taloudellista tehokkuutta? Mitkä ovat tulevaisuuden kannalta oleellisia kehittämiskohteita?
 Tällaisella aiheella keskusteltiin ensimmäisessä teemakeskustelussa Facebookissa. Keskustelua heräsi eniten ruokahävikistä. Esille nostettiin myös alkutuotannon heikko kannattavuus. Huolena on, että maataloustuotanto painuu alas. Alas poljetun maataloustoiminnan uudelleen ylös nostaminen on todella haasteellista. Pohdittiin, kuinka koronapandemia muuttaa ihmisten suhtautumista maatalouteen. Saataisiinko alkutuotannon kannattavuutta parannettua siten, että viljelijät pureutuisivat entistä syvemmälle siihen, miten juuri hän saisi juuri hänen omalle tilalleen paremman kannattavuuden? Tämä vaatii viljelijöiltä uudenlaista ajattelutapaa ja motivaatiota. Unohdetaan naapurikateus, puhalletaan sen sijaan yhteen hiileen.

Alustuksessa ennustettiin, missä ruokaa tullaan tulevaisuudessa tuottamaan. Kartta näytti positiivista sadon muutosta pääasiallisesti maapallon pohjoisosissa. Tämä muistutti, kuinka asioita tulee tarkastella ja nähdä pitkällä aikavälillä. Ruuantuotanto on erittäin tärkeä ala. (Kuvakaappaus kartasta alustuksen tallenteesta: https://www.youtube.com/watch?v=k_R6gs-yYWU)

Toinen teemakeskustelu

– Maataloustuotannon ja ruokaketjun resilienssillä tarkoitetaan sen kykyä selviytyä kriiseistä ja pärjätä kriisien aikana. Millainen on suomalaisen maatalouden ja ruuantuotannon resilienssin tilanne? Miten selviydymme tästä, meneillään olevasta kriisistä? Miten varaudumme siihen, että selviydymme myös tulevista kriiseistä?
Tämän keskustelun aiheissa heräsivät etenkin öljy, biopohjaiset polttoaineet ja valkuaisomavaraisuus. Muistuteltiin, ettei me voida vaikuttaa kaikkeen, esimerkiksi öljyn hintaan. Koulutukset uusiutuvien energianlähteiden käyttöön on tarpeen ja niitä tullaan järjestämään. Yhteenvetotilaisuudessa otettiin keskusteluun myös varautumissuunnitelmat. Millaiset ovat suunnitelmat tiloilla, jos esimerkiksi eläimet tai ihmiset sairastuvat? Entä jos sähköt katkeaa pidemmäksi aikaa? Millainen on kyberturvallisuus? Onko viljaa riittävästi varastossa, jotta pärjätään pahimman kriisitilanteen yli? Tarpeellista on miettiä erilaisia skenaarioita ja varautua niihin varautumissuunnitelmalla. Mitä on tehtävä, jotta toiminta ei pysähdy, vaikka se vähän hiljentyisikin?

Yhteenvetoon osallistuneet puhalsivat hyvin yhteen. Ideointi jatkui ja eri kanavissa (Zoom, Facebook ja yhteenvetotilaisuus) käydyt keskustelut täydensivät toisiaan. Eri organisaatiot saivat tilaisuudessa ideointiporukan kasaan. Saataisiinko koottua ideointiporukka myös viljelijöistä? Ideointiporukassa voitaisiin yhdessä jatkaa kehittämistyön ideointia.

Kaisa Hyvönen
TKI-asiantuntija
Maatila 2030 -hanke,
Savonia-ammattikorkeakoulu

https://maatila2030.savonia.fi/

Ilmastonmuutos kasvin- ja metsäntuotannossa

Ilmastoblogi III

Tämän blogitekstin ja ajatusten takana ovat Savonian agrologiopiskelijat, ryhmästä RA18SM

Talvi tappaa kasvitaudit. Kylmä talvi vähentää kasvitautien ja tuholaisten määrää. Kylmä talvi ja pohjoinen sijainti on suojannut Suomea monilta Etelä- ja Keski-Euroopassa esiintyviltä kasvitaudeilta ja hyönteistuholaisilta. Talven pakkaset heikentävät kasvitautien ja kasvintuhoojien elinvoimaa ja määrää kasvualustassa.

Suomessa viljellystä ruuasta löytyy kansainvälisesti verrattuna vain vähän torjunta-ainejäämiä. Suomessa tuotettu ruoka on maailman puhtaina. Maa-, metsä- ja puutarhatalouden kasvinterveys on Suomessa hyvällä tasolla verrattuna muihin Euroopan maihin. Kasvinterveyden valvonta perustuu kasvinterveyden suojelemisesta annettuun lakiin (702/2003), joka tähtää vaarallisten kasvintuhoojien Suomeen leviämisen estämiseen ja todettujen esiintymien hävittämiseen. Kasvitaudit tuhoavat maailman ravinnontuotannosta noin 10 % vuosittain.

Suomessa tarve kasvinsuojeluaineiden ja kasvitautien torjunta-aineiden käytölle on globaaliin tasoon verrattuna vähäinen. Kasvinsuojeluaineita käytetään Suomessa vähemmän kuin EU:ssa keskimäärin ja riski torjunta-ainejäämille pienenee. Suomessa ei käytetä varastoinnin aikana kemiallisia torjunta-aineita varastotuholaisten tai tautien torjumiseen, koska kylmän talvikauden vuoksi näitä ei yleensä esiinny.

Vähäinen kasvinsuojeluaineiden määrä ylläpitää maaperän vähäistä raskasmetallipitoisuutta eikä niitä keräänny kasveihin. Vähäisellä torjunta-aineiden käytöllä on positiivinen vaikutus tuotannon laatuun. Viileä ilmasto vähentää kasvintuhoojien esiintymistä hidastamalla niiden lisääntymistä. Lisäksi se estää sellaisten lajien leviämisen maahan, jotka eivät selviä talven yli.

Vesistöt ovat herkkiä pilaantumiselle

Suomessa vesistöjen laatu ja puhtaus ovat huomattavasti parempia kuin muualla maailmassa; Suomen järvien vesistä 80 % on laadultaan erinomaista tai hyvää. Suomessa etsitään jatkuvasti uusia keinoja vesistöjen hoitamiseen. Ilmastonmuutoksen myötä vesien laatuun tulee vaikuttamaan heikentävästi mm. sademäärien lisääntyminen ja sateiden voimakkuuden kasvaminen. Sateiden lisääntyessä ravinteiden huuhtoutumisen riskit kasvavat, ja tämän vuoksi on kiinnitettävä erityistä huomiota lannoitteiden käyttöön sekä peltotöiden ajankohtiin. Suomessa lannoitteiden käyttö on tarkasti valvottua, ja lannoitukset suunnitellaan lohkokohtaisesti, jotta ylilannoitukselta vältyttäisiin. Vesistöjä pyritään suojelemaan myös jättämällä erilaisia pientareita, suojakaistoja, sekä -vyöhykkeitä pelloille, jotka sijaitsevat vesistöjen läheisyydessä. Suojakaistaleiden ja vyöhykkeiden noudattamista seurataan, kun tila on tehnyt ympäristötukisitoumuksen.  Mutta esimerkiksi Hollanissa voit rakentaa eläinten tuotantorakennuksen tai perustaa pellon heti vesistön läheisyyteen.

Jätteiden lajittelu ja  kierrätys

EU:ssa syntyy vuosittain noin 2,5 miljardia tonnia jätettä. Vuonna 2014 maa- ja metsätalouden sekä kalastuksen osa tästä hurjasta määrästä on vain 1 %, kotitalouksien osuus 8 %, teollisuustuotannon osuus 10 %, kaivostoiminnan ja louhinnan osuus 30%, rakennusalan osuus 34 % sekä muiden osuus 17 %. jätteen määrä väheni Bulgariassa ja Alankomaissa. Jätettä syntyy eniten henkilö kohden rikkaammissa maissa, koska turismi selittää osaltaan nämä jäte määrien nousut. Suomen osalta vuonna 2016 jätteen määrä Suomessa henkilöä kohti oli 504 kg ja Tanskassa taas puolestaan oli 777 kg. Vuosien 2005 ja 2016 välillä Suomessa, Virossa, Sloveniassa, Iso-Britanniassa ja Irlannissa kaatopaikalle vietävän jätteen määrä väheni huomattavasti.  Suomessa 42 % jätteestä kierrätetään tai kompostoidaan ja kaatopaikalle päätyy vain 3 %.

Metsä sitoo ilmakehän hiiltä

Kansainvälisesti suomalainen metsäosaaminen on – ja on jo pitkään ollut – korkeassa kurssissa. Suomessa avohakkuu tarkoittaa metsän uudistamista, sen kasvukyvyn tarpeellista elvyttämistä. Siis jotakin kokonaan muuta kuin vaikkapa Brasiliassa, jossa maan presidentin johdolla oltiin kovin hitaita ryhtymään toimiin satojatuhansia hehtaareita kuukaudessa sademetsää tuhoavien metsäpalojen sammuttamiseksi.

Metsäpalot aiheuttavat hiilidioksidipäästöjä ja vähentävät muun muassa viljelyalaa sekä kaventavat kasvien sekä eläinten elinympäristöjä (Nasa)

Ilmastonmuutoksen torjunnassa metsien tehtävä on toimia ilmakehän hiilensitojana. Jotta metsä tähän kykenisi, täytyy metsän kasvaa. Tätä edellyttää hiilensidonta biologisena prosessina. Suomessa avohakkuut keskittyvät vanhoihin, kasvunsa jo päättäneisiin tai sen jo lähes päättäneisiin metsiin. Ilmastonmuutoksen torjunnan näkökulmasta metsät nimenomaan tuleekin uudistaa. Tämän uudistamisen tulee myös tapahtua riittävän tehokkaasti, jotta metsien kyky sitoa hiiltä ei ajan oloon laske. Suomessa metsän omistajia sitoo metsälaki. Metsälaki velvoittaa metsänomistajaa uudistamaan metsän pian pääte hakkuiden jälkeen. Metsän uudistamiseen valitaan lajike, mikä soveltuu kasvupaikalle parhaiten.

Varmasti paljon jäi kertomatta, mutta mielestämme, Suomessa asiat ovat aika hyvällä malilla. Ja koko ajan tehdään lisää töitä, jotta Suomen hiilijalanjälki olisi mahdollisimman pieni.

Kirjoittajat:

Kimmo Järvi, Sanna Räisänen, Kati Heikkilä, Erja Kämäräinen, Anu Hakkarainen, Emmi Parkkinen, Erika Kemppainen, Aini Partanen, Minka Kilponen, Johanna Kiesiläinen, Sanni Kemppainen, Tiia Heinikainen, Laura Rantala, Eetu Hokkanen, Satu Jääskeläinen, Pekka Leskelä, Merja Tuovinen, Sami Juntunen, Heli Jolkkonen, Satu Virolainen, Minna Ruokolainen, Meeri Partanen, Anu Tiikkainen, Outi Kuvaja.

Piia Kekkonen
Ohjaava opettaja, TKI-asiantuntija
Savonia-ammattikorkeakoulu

 

Ilmastonmuutos ja nautakarjatalous

Ilmastoblogi II

Tämän blogitekstin ja ajatusten takana ovat Savonian agrologiopiskelijat, ryhmästä RA18SM

Ilmastonmuutos on tänä päivänä kaikkien mielessä ja syytä onkin. Ilmasto muuttuu ja muuttuessaan se vaikuttaa meidän kaikkien elämään. Mutta mitä pitää tehdä, jotta ilmastomuutoksen tuomat negatiiviset vaikutukset pystytään minimoimaan? Suomessa on jo lukemattomia lakeja, säännöksiä ja asetuksia, joilla pyritään minimoimaan maa- ja metsätalouden vaikutukset luontoon, vesistöihin ja ilmastoon. Kaikkia näitä sääntöjä ja asetuksia valvoo joku viranomainen.

Suomessa pyritään tekemään asioita aina paljon paremmin ja tehokkaammin kuin muualla. Esimerkkinä sanottakoon, ilmastonmuutosta käsittelevässä kokouksessa maailmanlaajuisesti keskusteltaessa ja sovittaessa jostakin päästörajoituksesta tiettyyn aikaan mennessä, niin Suomi pyrkii tekemään kaiken paljon nopeammassa aikataulussa ja tehokkaammin kuin kukaan muu. Tuntuu kuin Suomen tulisi pelastaa koko maapallo! Sama pätee tuotantoon ja sen hiilijalanjälkeen. Suomessa lihantuotanto on lähes kokonaan maidontuotannon sivutuote.

Naudan osuus ilmastonmuutokseen on ollut viime aikoina hyvinkin paljon tapetilla, uusimpien tutkimusten mukaan nauta ei olekaan suurin syypää ilmastonmuutokseen. Mielestäni ei ole mitään syytä ajaa suomalaista maataloutta alas. Suomessa tuotanto on eettistä sekä puhdasta, sillä eläinten lääkityksiä valvotaan eikä esim. antibioottijäämiä päästetä lihaan tai maitoon. Jos Suomessa loppuisi tuotanto, niin ei silloin lihan syönti tai maidon juonti loppuisi, vaan tuotteet tulisivat ulkomailta. Monissa maissa ei eläimillä ole asiat niin hyvin kuin Suomessa eikä liha ja maito ole välttämättä puhdasta. Puhumattakaan siitä kuinka suuri hiilijalanjälki tuontilihalla tai maidolla olisikaan?

Kotimaisen lihantuotannon etuja ovat paikallisen elinvoimaisuuden tukeminen ja ruokaturvan ylläpito. Ympäristön ja ilmaston kannalta on parasta tuottaa ruokaa mahdollisimman lähellä kulutusta.

Mikrobilääkkeiden käyttö tuotantoeläimille on Suomessa kansainvälisesti katsottuna erittäin maltillista. Antibioottien käytön määrä on 2010-luvulla Suomessa vähentynyt enemmän kuin missään muussa Euroopan maassa. Suomi on hyötyeläimille (yleensä niiden kasvua edistämään) annettujen antibioottien osalta esimerkillinen. Niinpä bakteerien herkkyystilanne on useimpiin maihin verrattuna Suomessa hyvä. Tosin kun esimerkiksi Ranskassa ja USA:ssa antibioottien käyttö vapaata ja niitä käytetään paljon myös ennaltaehkäisevästi.

Perinnebiotoopilla on runsas kasvi- ja eläinlajimäärä, sinne ei tuoda ravinteita ulkopuolelta eikä maata käännetä tai kylvetä. On muistettava, että luonnonlaitumilla ravinnon määrä vaihtelee vuosittain eikä syötävää ole välttämättä yhtä paljon kuin viljellyillä pelloilla. Sateisina kesinä syötävää on enemmän kuin kuivina. Monet kasvi-, sieni-, hyönteis-, lintu- ja nisäkäslajit viihtyvät laitumilla ja erityisesti monipuolisilla luonnonlaitumilla. Kun laidunta ei ole kemiallisesti hoidettu on kaikella oma tasapainonsa.

Taulukko. Tuotantoeläinten määrään suhteutettu mikrobilääkkeiden kokonaismyynti 30 EU/EEA maassa vuonna 2016 (mg/PCU, milligrammaa vaikuttavaa ainetta populaatiokorjausyksikköä kohti). Luonnonvarakeskus 2019, https://www.luke.fi/ruokafakta/yleista-.

30 maan tulosten vaihteluväli Suomi
Kokonaiskulutus 3 – 453 19
3. ja 4. polven kefalosporiinit 0 – 0,7 0,01
Fluorokinolonit 0 – 9,7 0,1
Makrolidit 0 – 29,2 1,0
Polymyksiinit 0 – 22 Ei ole koskaan käytetty tuotantoeläimille Suomessa

Nurmi on karjatalouden valttikortti. Nurmipelloista toivotaankin hiilisieppareita. On tutkittu, että hiilikato on voimakkainta lämpimän ilmaston maissa. Suomessa ja Pohjoismaissa viileä ja kostea ilmasto hillitsee hiilen karkaamista pellosta. Suomessa onkin korkeimmat viljelymaiden hiilipitoisuudet. Täytyisikin kuitenkin löytää sellaiset viljelykeinot, jotta tilanne Suomessa pysyisi jatkossakin hyvänä, koska ilmaston lämpeneminen tulee kiihdyttämään hiilikatoa myös meillä.

Peltojen hiilensidonnalla pyritään saamaan etenkin maidon hiilijalanjäljestä 30 – 40 % pois. Valio kehitti ensimmäiset nurmisiemenseokset parantamaan peltojen hiilensidontaa. Nurmiseosta suunniteltaessa otettiin huomioon se, että seoksen lajit kestävät suomen viljelyolosuhteet, ovat satoisia, sitovat hyvin typpeä ja juuristonsa avulla lisäävät hiilensidontaa maahan.

Suomessa monivuotiset nurmikasvit sitovat hyvin hiiltä ja ovat parempia
sitomaan kuin yksivuotiset kasvulohkot (Piia Kekkonen)

Laiduntaminen ja perinnebiotoopit

Naudan laiduntaminen on muokannut maaseutua luomalla perinnemaiseman. Monen suomalaisen mielikuva maaseudusta on laidun, missä on runsas kasvilajisto eri väreineen. Kauniit perinnebiotoopit ovat muodostuneet laidunnuksen seurauksena, ja laidunnuksella voidaan ylläpitää ja lisätä niiden harvinaistunutta kasvillisuutta.

Suomen luontotyyppien uhanalaisuusselvityksen mukaan perinnebiotoopit ovat äärimmäisen uhanalaisia. Laidunnus on usein ainoa mahdollisuus hoitaa alueita, joiden koneellinen niitto on kivisyyden, epätasaisuuden tai jyrkkyyden takia käytännössä mahdotonta. Lisäksi laiduntavat eläimet monipuolistavat maaseutumaisemaa. Jos laidunnus loppuu niin alueet kasvavat umpeen. Jonkin verran on jo nyt ollut uutisointia, kuinka nykyinen maatalous vaikuttaa luonnon monimuotoisuuteen. Mm. tietyt lantaa hajoittavat hyönteiset ovat vähentyneet.

Perinnebiotoopilla on runsas kasvi- ja eläinlajimäärä, sinne ei tuoda ravinteita ulkopuolelta eikä maata käännetä tai kylvetä. On muistettava, että luonnonlaitumilla ravinnon määrä vaihtelee vuosittain eikä syötävää ole välttämättä yhtä paljon kuin viljellyillä pelloilla. Sateisina kesinä syötävää on enemmän kuin kuivina. Monet kasvi-, sieni-, hyönteis-, lintu- ja nisäkäslajit viihtyvät laitumilla ja erityisesti monipuolisilla luonnonlaitumilla. Kun laidunta ei ole kemiallisesti hoidettu on kaikella oma tasapainonsa.

Lue lisää opiskelijoiden ajatuksista ilmastonmuutosaisteusta Suomi vastaan muu maailma seuraavasta blogista Ilmastonmuutos kasvin- ja metsäntuotannossa.

Kirjoittajat:

Kimmo Järvi, Sanna Räisänen, Kati Heikkilä, Erja Kämäräinen, Anu Hakkarainen, Emmi Parkkinen, Erika Kemppainen, Aini Partanen, Minka Kilponen, Johanna Kiesiläinen, Sanni Kemppainen, Tiia Heinikainen, Laura Rantala, Eetu Hokkanen, Satu Jääskeläinen, Pekka Leskelä, Merja Tuovinen, Sami Juntunen, Heli Jolkkonen, Satu Virolainen, Minna Ruokolainen, Meeri Partanen, Anu Tiikkainen, Outi Kuvaja.

Piia Kekkonen
Ohjaava opettaja, TKI-asiantuntija
Savonia-ammattikorkeakoulu