3D-tulostuksen integrointi konelan opetukseen

Tämä blogikirjoitus käsittelee 3D-tulostuksen sisäänajoa Savonia-ammattikorkeakoulun konealan opetuksen sisällöksi. Lisäävä valmistus ei varsinaisesti ole mikään uusi ilmiö tuotekehityksen saralla, sillä ensimmäisiä 3D-tulostettuja kappaleita tehtiin Savoniallakin jo 2000-luvun alussa, muotoilun koulutuksen hankittua ensimmäinen lasersintraukseen perustuvan 3D-tulostimen (EOS P350). Tuohon aikaan 3D-tulostus

3D-tulostuksen käyttökohteita terveysalalla: case aivoverisuonet

 3D-tulostuksen käyttö anatomisten mallien valmistamiseen sekä opetukselliseen että operatiiviseen käyttöön on yksi lisäävän valmistuksen vanhimmista käyttökohteista terveysalalla. Niissä yhdistyvät mm. seuraavat 3D-tulostuksen hyvät puolet: yksilöllisyys: jokainen valmistettava malli on erilainen sillä jokainen potilas on erilainen hinta-laatusuhde: 3D-tulosteen valmistuskustannus esimerkiksi operointikustannukseen

Formnext 2018- messujen tilannekatsaus, osa 2/2

Metallitulostuksen uusi aalto Yhtenä Formnext –messujen kiinnostavimmista osa-alueista oli viime vuoden tapaan metallin 3D-tulostukseen liittyvät asiat. Metallin 3D-tulostusmarkkinat kasvoivat 2017 80% edelliseen vuoteen verrattuna. Tämän vuoden tilastoa ei luonnollisesti ole vielä saatavilla mutta messujen perusteella kasvuvauhti on edelleen kovaa. Menossa

Generative design – suunnittelun uusi sukupolvi

Viime vuosien aikana markkinoille on tullut suunnitteluohjelmia, joiden toimintaperiaatteeksi kerrotaan “generative design”, eli generatiivinen suunnittelu. Niitä mainostetaan topologian optimoinnin seuraavaksi sukupolveksi ja käyttökohteina mainitaan erityisesti 3D-tulostettavat tuotteet. Generatiivisella suunnittelulla tarkoitetaan iteratiivista suunnitteluprosessia, jossa ohjelmisto luo tietyn määrän ratkaisuvaihtoehtoja, jotka täyttävät