Naudan alkiohuuhtelun kehittäminen – superovulaatiokäsittely ja tuorealkioiden viileäkuljetus

Alkionsiirron avulla naaraseläinten jalostusta voidaan nopeuttaa huomattavasti. Sen avulla jalostusarvoltaan hyvälle lehmälle voidaan saada jälkeläisiä moninkertainen lukumäärä sen normaaliin lisääntymiseen verrattuna. Ennen alkiohuuhtelua alkioiden luovuttajalle tehdään superovulaatiohormonikäsittely, jonka avulla sen munasarjoista irtoaa useita munasoluja yhden sijaan. Alkiot voidaan siirtää vastaanottajaan joko pakasteena tai tuoreena. Tuorealkioiden viileäkuljetusta on Suomessa alettu käyttää vasta viime vuosina.

Sara Kukkosen opinnäytetyön tavoitteena oli kehittää naudan alkiohuuhtelun superovulaatio-ohjelmaa ja tuorealkioiden viileäkuljetusta. Tutkimuksessa selvitettiin, poikkeaako nykyisin käytössä olevan kahdeksan pistoksen superovulaatio-ohjelman ja kahden pistoksen superovulaatio-ohjelman kyky tuottaa siirtokelpoisia alkioita, toisistaan. Tutkimus tehtiin Luonnonvarakeskuksen Maaningan toimipisteen tutkimuspihatossa (Cowlab™) vanhemman tutkijan Heli Lindebergin johdolla yhteistyössä Viking Geneticsin kanssa.

Tutkimukseen valittiin 12 lehmää. Lehmille tehtiin superovulaatiokäsittelyt ja alkiohuuhtelut, joiden jälkeen alkiosaanto laskettiin. Alkiot arvosteltiin kehitysasteensa ja laatunsa mukaan. Siirtokelpoiset tuorealkiot pakattiin ja lähetettiin viileäkuljetuksessa Jokioisten toimipisteeseen tutkittaviksi. Tutkimuksessa tarkasteltiin, kuinka pitkän viileäkuljetuksen tuorealkiot kestivät.

Naudan alkioita stereomikroskoopissa 60-kertaisella suurennoksella (Kukkonen, 2016-08-24)

Tutkittujen superovulaatio-ohjelmien alkiontuottokyky ei poikennut tilastollisesti merkittävästi toisistaan (p=0,47). Kokeeseen valituista lehmistä kahdeksan alkiohuuhdeltiin onnistuneesti molemmilla alkiohuuhtelukierroksilla. Nämä lehmät tuottivat yhteensä kahdeksan pistoksen superovulaatio-ohjelmalla 12,50 (keskihajonta 7,11) siirto-kelpoista alkiota alkiohuuhtelua ja kahden pistoksen ohjelmalla 10,13 (keskihajonta 4,67) siirtokelpoista alkiota alkiohuuhtelua kohti. Parhaiten alkiot kestivät yhdestä kolmeen vuorokauden viileäkuljetuksen. Pääsääntöisesti viileäkuljetuksen kestäneet tuorealkiot säilyttivät myös edelleen kehittymiskykynsä.

Tutkimuksen tulos on kahden pistoksen superovulaatio-ohjelman kannalta lupaava. Tulosta voivat hyödyntää toimeksiantajan ja yhteistyökumppanin lisäksi nautatilalliset. Tulevaisuudessa uuden superovulaatio-ohjelman tutkimusta voisi jatkaa esimerkiksi suuremmalla otoskoolla ja pidemmällä aikavälillä, jolloin käsittelyn mahdolliset haittavaikutukset voitaisiin havaita.

Tutustu tutkimukseen.

Sara Kukkonen
AMK-agrologi

Pirjo Suhonen
Lehtori
Savonia-amk

Maidon seleenipitoisuus itäsuomalaisilla maitotiloilla

Seleenin puute voi ilmetä naudoilla monella tavalla. Vasikka ei välttämättä ole syntyessään virkeä ja elinvoimainen, vaan se saattaa olla heikko, jopa kuollut. Syntymän jälkeenkin se saattaa heiketä, olla haluton juomaan, kärsiä jäykkyydestä, jäädä makaamaan ja lopulta, ilman hoitoa, kuolla. Aikuisilla naudoilla seleenin puute saattaa ilmetä koko karjan lisääntyvänä sairasteluna, lisääntymishäiriöinä, kuten kiimattomuutena, rakkuloina, alkiokuolemina, luomisina, jälkeisten jäämisinä ja kohtutulehduksina. Myös utaretulehdukset voivat johtua seleeniin puutteesta.

Tutkimukseen kuului sekä tankkimaitojen että ternimaitojen seleenitutkimukset. Opinnäytetyön toimeksiantajana on toiminut Savonia-ammattikorkeakoulun hallinnoima Vaali viisaasti vasikkaa -hanke (Vaavi). Hanke aloitti toiminnan 2016 keväällä ja toiminta jatkuu vuoden 2018 loppuun.

Tankkimaitotutkimukseen kerättiin tankkimaitonäytteitä ja kartoitettiin tilojen eläin- ja tilatietoja sekä ruokinnallisia tietoja Webropol-kyselyn avulla. Maitonäytteiden seleenitasot analysoitiin Movet Oy:llä Kuopiossa. Analysointitulosten ja Webropol-kyselyllä saatujen tietojen perusteella selvitettiin Excel-taulukkolaskenta-ohjelmalla seleeniruokinnan tasot itäsuomalaisilla lypsykarjatiloilla.

Ternimaitoa tutkittiin Brix-32 % -refraktometrillä (Hyvönen 2016-10-11)

Ternimaitotutkimuksessa käytettiin Kestävä karjatalous-hankkeen (Kesto) aikana kerättyjä ternimaitonäytteitä. Ternimaitonäytteistä valittiin satunnaisotannalla 140 näytettä, joista 70 näytteen Brix-arvo oli yli 23 ja 70 näytteen alle 21. Näytteistä analysoitiin Movet Oy:llä maidon seleenipitoisuus, jonka perusteella pystyttiin arvioimaan seleenin riittävyyttä vasta syntyneelle vasikalle. Ternimaidon seleenipitoisuuden ja eläin- ja tilatietojen analysoinnilla etsittiin seleenipitoisuuteen vaikuttavia tekijöitä.

Tankkimaidon seleenipitoisuus oli 9,7 prosentilla tutkimuksen karjoista alle suosituksen. Tankkimaidon seleenipitoisuuden tulee 20–60 µg/l maitoa, jotta se riittää ehkäisemään eläinten sairastumisia ja on taloudellisesti kannattavaa. Tankkimaidon seleenipitoisuuden keskiarvo oli 33,9 µg/l maitoa. Pienin seleenipitoisuus oli 9,8 µg ja suurin 58,1 µg/l maitoa.

Ternimaitotutkimuksessa kävi ilmi, että pieninkin ternimaidon seleenipitoisuus (27,7 µg/l maitoa) oli riittävällä tasolla ehkäisemään vasikan seleenin puutosta. Ternimaidossa seleenipitoisuuden tulee olla 15 µg/l maitoa, jotta se on riittävällä tasolla ehkäisemään vasta syntyneen vasikan seleenin puutetta. Suurin seleenipitoisuus ternimaitonäytteissä oli 217,2 µg/l maitoa.
Tutustu opinnäytetyöhön.

Taina Hyvönen
AMK-agrologi

Pirjo Suhonen
Lehtori
Savonia-ammattikorkeakoulu

 

Vasikoiden hyvinvoinnista maitomarkkinoilla

Vaavi eli Vaali viisaasti vasikkaa-hanke osallistui Suonenjoella Osuuskunta Maitomaan järjestämille Maitomarkkinoille huhtikuussa 2017. Tapahtuma houkutteli paikalle monia ja Vaavin vasikoiden hyväksi tekemä toiminta kiinnosti tuulisesta ja lumisateisesta säästä huolimatta.

Markkinoilla tapasin Finncow Oy:n omistaja Heikki Kempin, jonka rautaista asiantuntemusta haluan tässä artikkelissa tuoda esille. Ennen Finncow Oy:n perustamista Heikki Kemppi työskenteli lähes 20 vuotta Valio Oy:n palveluksessa vasikoiden ravitsemuksen ja lehmien erikoisrehujen parissa. Vuosien varrella hän on vieraillut lukuisissa navetoissa ja vasikkakasvattamoissa; äänen painosta ja esitystavasta kuuluu että Heikki todella tietää mistä puhuu.

Umpilehmän ruokinta ja ternimaidon tärkeys

Heikki Kempin mukaan umpilehmän ruokinta viimeisten tiineyskuukausien aikana on tärkeää syntymättömälle vasikalle. Sikiön tulee saada emältään riittävästi ravintoaineita kudostensa kehittymiseen, mikä edellyttää oikeanlaista umpilehmän ruokintaa. Kun lehmä on ruokittu hyvin, sen elimistö pystyy myös valmistautumaan parhaalla mahdollisella tavalla tulevaan maidontuotantoon.  Kun vasikka syntyy, on sen saatava hyvälaatuista ternimaitoa mahdollisimman pian.  Hyvälaatuinen ternimaito sisältää riittävästi vasta-aineita eli sen Brix-arvo on yli 22. Ternimaitoa vasikka juo noin neljä litraa ja annettuna mahdollisimman pian syntymän jälkeen, se on parasta elämän eliksiiriä vastasyntyneelle vasikalle.

Olosuhteet tärkeimmät

Olosuhteiden tärkeyttä vasikan kasvatuksessa ei voi koskaan korostaa liikaa. Parhaat lypsylehmiksi kasvatettavat vasikat kasvatetaan igluissa, joissa on raitis ilma ja riittävästi kuiviketta. Raittiissa ulkoilmassa tautipaine ei kasva liian suureksi isossakaan karjassa. Pehmeä kuivitus taas edesauttaa vasikan riittävää unensaantia ja että sen uni on sikeää. Uni vaikuttaa hormonitoimintaan ja edesauttaa vasikan kasvua. Virkeä vasikka jaksaa syödä ja leikkiä, mitkä molemmat ovat tärkeitä sen kasvun ja kehityksen kannalta.

Suomessa osataan vasikankasvatus

Kempin näkemyksen mukaan osaavia vasikankasvattajia on Suomessa paljon. Jatkossa tulisi kuitenkin panostaa vasikkatilojen rakennussuunnitteluun siten, että niissä olisi hyvä ilmanvaihto ja että niille olisi kokonaan omat tilat. Tietoa hyvistä rakennusratkaisuista tulisi levittää koulutuksen ja neuvonnan avulla.

Vaavi ja vasikoiden olosuhteet

Vaavi- hankkeessa on keskitytty juuri edellä mainitsemiin aihepiireihin. Vasikan hyvinvointipassi-koulutuksessa perehdytään vasikoiden alkuhoitoon, rakentamiskoulutuksessa kuultiin toimivien vasikkatilojen suunnittelusta, Saksan matkalla kävimme omaksumassa runsaan kuivittamisen kulttuuria ja tulevissa koulutuksissa kuulemme mm. umpilehmän ruokinnasta ja varmennetusta poikimisesta. Vasikan hyvinvointiin liittyykin monia osa-alueita, jotka kaikki on hyvä hallita. Tervetuloa mukaan koulutuksiimme!

Katriina Pylkkänen
Lehtori
Savonia-ammattikorkeakoulu

 

Miksi umpilehmän oikeaoppinen ruokinta on tärkeää?

Eri tuotosvaiheessa olevilla lehmillä on erilaiset tarpeet. Lypsykauden alussa on otettava huomioon esimerkiksi riittävä energia- ja ravintoaineiden saanti. Kun taas loppulypsykaudella sekä ummessaolokaudella energiantarve on vähäisempi kun maitotuotos vähenee.  Tavoitteena on antaa hyvät valmiudet tulevalle lypsykaudelle. Oikeaoppinen ruokinta minimoi terveydelliset haitat ja siten myös maksimoi tuotoksen seuraavana tuotoskautena.

Onnistumiseen lähdetään jo vaikuttamaan loppulypsykaudella, jolloin lehmien lihomista eli rasvoittumista tulee välttää. Ummessaolokauden ruokinnalla voidaan ehkäistä poikimahalvausta sekä ketoosiriskiä.

Ummessaolokauden ruokinta vaikuttaa myös hedelmällisyyteen sekä tiinehtymiseen. Näiden ollessa kunnossa poikimavälit pysyvät säännöllisenä, eivätkä veny liian pitkiksi. Näillä kaikilla on vaikutusta lypsykarjatilojen talouteen, jos ruokinnallisia ongelmia esiintyy tilalla, on tärkeää, että ne tunnistetaan ja ne korjataan.

Hanna-Sisko Hentilän opinnäytetyön tavoitteena on lisätä ihmisten tietoisuutta ummessaolokauden vaiheista ja sen ajan ruokinnasta. Ummessaolokauden ruokinnan vaikutus tulevaan lypsykauteen otettiin myös työhön mukaan. Työhön otettiin ruokintaperäisistä sairauksista yleisimmät sairaudet, joita voidaan ennaltaehkäistä ruokinnalla.

Työssä kerrotaan selkeästi ummessaolokauden vaiheet, sekä erityishuomiot ruokinnassa kussakin vaiheessa. Opinnäytetyössä toteutettiin myös kyselytutkimus lypsykarjatiloille, jossa selvitettiin umpilehmien ruokintaa, sekä ruokintaperäisten sairauksien yleisyyttä. Lopputuotteena työssä tehtiin sähköinen opas umpilehmän ruokinnasta. Opas löytyy osoitteesta: https://blogi.savonia.fi/umpilehmanruokinta/.

Hanna-Sisko Hentilä
AMK-agrologi

Pirjo Suhonen
Lehtori
Savonia-ammattikorkeakoulu

Laidunnusstrategiat ja niiden vaikutus emolehmätilan tuotantoon ja talouteen

Lotta Junnonahon opinnäytetyön tarkoituksena oli kuvata neljä erilaista emolehmätilojen laidunnusmallia ja selvittää kuinka laidunnusstrategia vaikuttaa tilojen tuotantoon ja talouteen, työssä tarkasteltujen tuotantotekijöiden ja kustannusten kautta. Tavoitteena oli luoda case-tutkimuksen avulla laidunnusmallit joiden pohjalta emolehmätilalliset voisivat selvittää millainen laidunnusstrategia toimisi heidän tilalla ja saada uusia ideoita laidunnuksen toteutukseen.

Opinnäytetyön tilaajana toimii A-Tuottajien hallinnoima ja Luonnonvarakeskuksen osatoteuttama Tuottava itäsuomalainen naudanlihantuotanto-hanke. Hankkeen yksiä tavoitteita ovat emolehmätilojen laidun-, vesi- ja kuivikemahdollisuuksien selvittäminen sekä parhaiden käytänteiden jakaminen tiloille. Opinnäytetyö linkittyy hankkeen osalta näihin kokonaisuuksiin.

Case-tilat valittiin esihaastattelemalla noin kahtakymmentä emolehmätilallista, joiden joukosta valittiin neljä tutkimukseen parhaiten soveltuvaa tilaa. Näille neljälle tilalle tehtiin laajempi haastattelu tiloilla käyden, missä selvitettiin kuinka laidunnus tilalla on käytännössä toteutettu ja millaisia vaikutuksia sillä on tarkastelussa oleviin kustannuksiin ja tuotantotekijöihin.

Opinnäytetyössä esiteltävät laidunnusstrategiat ovat intensiivinen laiduntaja, tyypillinen laiduntaja, osittaislaiduntaja sekä täysin laiduntamaton tila. Kustannuksia ja eläinterveyden tuotantotekijöitä vertaillessa laiduntamaton tila ei suurimmassa osassa tarkastelukohteista päässyt yhtä hyviin tuloksiin laiduntavien tilojen kanssa. Työnkäytön vertailussa tuloksiin vaikutti laidunkautta enemmän sisäruokintakauden työmenetelmät. Tiloilla, joilla sisäruokintakauden työmenetelmät ovat aikaa vieviä, hyötyvät enemmän laidunkauden työmäärää vähentävästä vaikutuksesta. Laidunkaudella kokonaistyöaikaa nosti merkittävästi eläinten lisäruokinta laitumelle.

Tutustu työhön.

Lotta Junnonaho
AMK-agrologi

Pirjo Suhonen
Lehtori
Savonia-ammatikorkeakoulu

Vasikkapiilo osana tuottavaa emolehmätuotantoa

Tytti Venäläisen opinnäytetyön tavoitteena oli tutkia, kuinka paljon vasikkapiiloja käytetään ja millainen on toimiva vasikkapiilo. Tavoitteena oli myös luoda vasikkapiilo-opas, johon tärkeimmät tiedot on koottu helposti ymmärrettävään muotoon. Oppaan tavoitteena oli koota yhteen kirjallisuudesta ja internet aineistosta löytyvä tieto sekä tutkimuksen avulla saadut tulokset. Oppaan tarkoitus olisi toimia apuna uusille emolehmätuottajille tai jo olemassa oleville, jotka haluavat kehittä tuotantoaan. Työn toimeksiantajana toimi Savonia ammattikorkeakoulun ja Luonnonvarakeskuksen yhteinen Vaali viisaasti vasikkaa -hanke ja hankkeen yhteyshenkilönä toimi Arja Korhonen.

Vasikkapiilot (kuva Lotta Junnonaho) ovat alueita, jonne emojen pääsy on estetty. Vasikkapiilo toimii vasikoiden lepo- ja leikkipaikkana ja lisäksi sinne voidaan järjestää vasikoille lisäruokintaa. Vasikkapiilon sijoitus ja mitoitus vaihtelee tuotantorakennus-tyyppien mukaan. Hyvä vasikkapiilo on vedoton, hyvin kuivitettu ja vasikoille mieluinen.

Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena. Kyselyä varten valittiin perusjoukko, joka tässä tapauksessa oli Pohjois- ja Etelä-Savossa sekä Kainuussa sijaitsevat emo-lehmätilat. Kyselyn lisäksi suoritettiin tilavierailuja yhteensä neljälle eri emolehmätilalle, joiden tarkoituksena oli kerätä valokuvia erilaisista vasikkapiilo ratkaisuista. Tuloksena tutkimuksesta saatiin, että vasikkapiilot koetaan yleisesti tuottajien keskuudessa toimiviksi ja tarpeellisiksi ratkaisuiksi. Joissain tapauksissa vasikkapiilon sijoitus koettiin vaikeaksi tai sen aiheuttamat kustannukset liian suuriksi, ja siksi vasikkapiiloa ei ollut rakennettu. Vasikkapiilon tyhjennys ja kuivitus koettiin työlääksi, joten vasikkapiilon sijoituksen tärkeyttä painotettiin. Lisäruokinnan kerrottiin lisäävän vasikoiden kasvua ja sen avulla vasikat oppivat syömään väki- ja karkearehuja jo nuorena. Tästä puolestaan koettiin olevan hyötyä vieroituksen aikaan, kun vasikka ei enää saa emon maitoa ja kaikki energia pitäisi saada muista rehuista.

Tutustu tutkimukseen.

Tytti Venäläinen
AMK-agrologi

Pirjo Suhonen
Lehtori
Savonia-amk