Sinä riität

Hanna Venäläisen YAMK-opinnäytetyössä haastateltiin Joensuun Tyttöjen Tuvalla käyviä nuoria. Tutkimuksella haluttiin selvittää, millaisia kokemuksia toimintamuodon käyttäjillä oli palvelusta. Tulosten mukaan Tyttöjen Tupa koetaan tärkeäksi ja merkitykselliseksi toiminnaksi. Tällaisten käyttäjien merkitykselliseksi kokemien palvelujen tuottaminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta saamme tarjottua erilaisia tuen sekä avun muotoja nuorille, jotta kehitys aikuisuuteen mahdollistuisi hyvänä. Nuorista kasvaa yhteiskuntamme tulevaisuus.

Suomi valittiin vuonna 2020 kolmannen kerran YK:n onnellisuusraportin mukaan maailman onnellisimmaksi maaksi. Kuitenkin otsikot mediassa esittävät karua totuutta arjesta. Tutkimukset ovat osoittaneet, että yhä useampi nuori kärsii erilaisista mielenterveysoireista sekä pahoinvoinnista. Erityisesti nuoret tytöt ovat alttiita erilaisille mielenterveyttä uhkaaville häiriöille. Yle uutisoi joulukuun lopussa 2019 masennuksen, ahdistuneisuuden ja uupumuksen olevan nuorten tyttöjen ongelmia.  Helsingin Sanomat puolestaan julkaisi puoli vuotta aiemmin kesäkuun 2019 lopulla artikkelin, jossa todettiin sosiaalisen median tehneen teinityttöjen paineista jatkuvia, vaikkakin se on vain yksi syy heidän yhä pahenevassa pahoinvoinnissa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen teettämät kouluterveyskyselyt vuosilta 2017- 2019 nämä nuorten tyttöjen lisääntyneet mielenterveysongelmat ilmenevät selkeinä lukuina.

Nuoruus jo sinänsä on nuorelle hyvin ristiriitaista aikaa kaiken kasvun ja kehityksen keskellä. Tunteet heittelevät, keho muuttuu ja omaa paikkaa maailmassa pohditaan. Itsetuntoa pitäisi saada vahvistettua, jotta elämän haasteista selviydyttäisiin. Jokainen nuori kehittyy omaan yksilölliseen tahtiinsa ja saman ikäiset voivat olla kehityksellisesti hyvinkin erilaisessa vaiheessa. Toisaalla nuorelta saatetaan jo vaatia hyvinkin paljon, mutta kuitenkaan häntä ei lasketa kuuluvaksi aikuisten joukkoon. Ei olla lapsia, mutta ei olla vielä aikuisiakaan. Suurin osa nuoruusikäisistä selviää nuoruuden karikoista hyvin, mutta toisille haasteita tulee liikaa, ja taakka voi johtaa erilaisiin häiriöihin. Yksinkertaisesti on niin, ettei ole helppoa olla nuori.

Jokaisella on oltava oikeus ja mahdollisuus itse määrittää omat tavoitteensa omalle elämälleen ilman ennakkoluuloja.

Tytöiltä on odotettu perinteisesti kiltin ja tunnollisen tytön roolia. Tytön tehtävänä on ollut kasvaa naiseksi ja perustaa perhe. Mutta entä jos tyttö ei tunnekaan sopivansa odotetun perinteisen tytön rooliin? Onko hän silloin huono ja epäsopiva? Ei tarvitse palata ajassa montakaan vuosikymmentä taaksepäin, kun näin vielä yleisesti ajateltiin. Kulttuurimme on vähitellen muuttunut tasa-arvjokaisella on oltava oikeus ja mahdollisuus itse määrittää omat tavoitteensa omalle elämälleen ilman ennakkoluulojaoisemmaksi sekä avoimemmaksi, ja on ymmärretty sukupuolien moninaisuus. On rikkaus ihmisyydelle, ettei ole vain yhtä toivottua tapaa olla ja elää, vaan jokaisella on oltava oikeus ja mahdollisuus itse määrittää omat tavoitteensa omalle elämälleen ilman ennakkoluuloja.

Tytöstä kasvua naiseksi fyysisesti sekä psyykkisesti on mahdotonta eritellä tietyksi iäksi tai vaiheeksi vaan se on jokaisen yksilöllinen kasvuprosessi. Yhteiskunta sekä yksilöä ympäröivä sosiaalinen ja ideologinen ympäristö antavat nuorelle perustan, jolle yksilö perustaa maailmankuvansa. Tytöt kohtaavat nykypäivänä erilaisia haasteita elämässään kuin aiemmat sukupolvet kohtasivat. Ulkonäköpaineet, kauneusihanteet, sosiaalinen media, yksinäisyys sekä kasvava paine pärjätä koulussa tuovat esiin erilaisia ongelmia. Koulutusjärjestelmäkin on edelleen hyvin sukupuolittunut ja jakaantuu naisten ja miesten aloihin.

Mitä aiemmassa vaiheessa nuoren mahdollisiin ongelmiin saadaan tukea, sitä valoisammalta nuoren tulevaisuus näyttää.

Tulevaisuuden kannalta olisi erityisen tärkeää löytää ne nuoret, joilla haasteet saattavat estää normaalia kasvua ja kehitystä. Mitä aiemmassa vaiheessa nuoren mahdollisiin ongelmiin saadaan tukea, sitä valoisammalta nuoren tulevaisuus näyttää. Erilainen häiriökäyttäytyminen tai koulunkäyntivaikeudet ovat esimerkkejä, joihin sosiaalisella nuorisotyöllä pyritään vaikuttamaan. Tämä tarkoittaa sitä, että ennaltaehkäisevään lapsi- ja nuorisotyöhön tulee panostaa enemmän aikaa ja resursseja.

Joensuun Setlementin yksi nuorisotyön toimintamuoto on Tyttöjen Tupa. Toiminta toteutetaan sukupuolisensitiivisellä työotteella, jossa jokaista kannustetaan olemaan oma itsensä sekä rohkaistaan olemaan yhdenvertaisessa vuorovaikutussuhteessa toisiin. Tyttöjen Tuvalle ovat tervetulleita tytöt sekä kaikki itsensä tytöiksi identifioivat nuoret. Toiminta on avointa myös niille nuorille, jotka eivät tunnista itseään kummankaan sukupuolen edustajaksi tai ovat molempia. Toiminnassa tunnistetaankin sukupuolen moninaisuus sekä olemisen erilaiset tavat. Jokainen omana itsenään on tärkeä.

Hanna Venäläinen, YAMK-hyvinvointikoordinaattoriopiskelija ja Marja-Liisa Rissanen, lehtori, Savonia-ammattikorkeakoulu

Opinnäytetyön esittely – Hyvinvointikertomusta laatimassa

”Tervon kunnan laaja hyvinvointikertomus 2017–2021 – kuvaus prosessista” oli Heli Holopaisen hyvinvointikoordinaattorin YAMK-opintojen opinnäytetyö, jossa laadittiin lakisääteinen laaja hyvinvointikertomus Tervon kunnalle kuluvalle valtuustokaudelle, ja raportti sen koostamisesta.

Hyvinvointikertomus on yksi hyvinvointikoordinaattorin tärkeimmistä työvälineistä, joten sen konkreettinen tekeminen vahvisti Helin osaamista ja syvensi ammatillista kehittymistä.

 

Hyvinvointikertomus on työvälineenä kunnan hyvinvointijohtamisessa

 

Laaja hyvinvointikertomus on kunnan hyvinvointijohtamisen apuväline, joka on laadittava kerran valtuustokaudessa. Se on laadittu työvälineeksi kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyöhön, seurantaan ja tehtyjen toimenpiteiden vaikuttavuuden arviointia helpottamaan. Hyvinvointikertomuksen tulee suunnitelmallisesti kytkeytyä kunnan strategiaan ja toimintaan. Se kokoaa yhteen kuntalaisten hyvinvoinnin tilaa, siihen vaikuttaneita tekijöitä sekä kehitettäviä asioita hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyössä sekä kunnan palvelurakenteessa. Laaja hyvinvointikertomus tiivistää kuntalaisten, kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työn ja palvelujärjestelmän tarpeet.

 

Hyvinvointikertomuksen koostamisprosessin myötä vahvistui entisestään käsitys siitä, miten tärkeää hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyössä on perustaa päätökset tietoon ja selkeästi mitattavissa olevaan dataan. Vain mitattavan datan käyttö mahdollistaa toiminnan arvioinnin ja kehittämisen, ja sitä kautta resurssien suuntaamisen tarkoituksenmukaiseen ja tehokkaaseen toimintaan kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Tehokas ja hyvin suunniteltu toiminta säästää myös resursseja, kun hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyö on suunnitelmallista ja perustuu tarkkaan tietoon. Kun hyvinvointikertomustyö on organisoitua ja systemaattista, sillä voidaan vaikuttaa merkittävästi kuntalaisten hyvinvointiin ja terveyteen: sitä kautta saadaan myös aikaan kustannussäästöjä. Esimerkiksi turvallisuuteen ja kaatumisen ehkäisyyn panostamalla voidaan vähentää kaatumisia ja mahdollisen sairaalahoidon tarvetta, mikä osaltaan säästää kustannuksia. Erityisenä haasteena työn luotettavuudelle näyttäytyi indikaattoritietojen vähyys koskien esimerkiksi lapsia ja nuoria. Lisäksi myös tietojen luotettavuus mietitytti: kuinka tarkkaan esimerkiksi yhdeksäsluokkalainen oli vastannut kouluterveyskyselyyn.

 

Kolme ydinasiaa hyvinvointikertomusprosessin laadinnassa ovat:

1) Hyvinvointisuunnitelman on perustuttava mitattavissa olevaan dataan, jotta toiminnan luotettava arviointi on mahdollista.

2) Hyvinvointikertomuksen laatimisprosessin on oltava poikkihallinnollinen ja työssä olisi hyvä olla edustajia kaikilta kunnan toimialoilta sekä mahdollisuuksien mukaan järjestöistä ja muista kunnan sidosryhmistä.

3) Hyvinvointikertomus on sidottava osaksi kunnan strategiaa ja se edellyttää sitoutumista kaikilta kunnan toimialoilta, jotta hyvinvointikertomus ei jäisi pelkäksi pakolliseksi asiakirjaksi muiden joukossa.

 

Kirjoittajat:

Hyvinvointikoordinaattori YAMK-opiskelija Heli Holopainen ja lehtori Marja-Liisa Rissanen, Savonia-AMK

 

 

Vertaismentorointipilotti Savonia-AMK:n Iisalmen yksikön sairaanhoitajatutkinto-ohjelman monimuotototeutuksessa

Savonia ammattikorkeakoulun Iisalmen yksikössä toteutettiin sairaanhoitajatutkinto-ohjelman monimuotoisen toteuttamistavan kehittämispilotti vuonna 2018.  Pilotissa kehitettiin esimerkiksi uudenlainen valintakoemenettely, edistettiin yhteisöllisyyttä ja monialaisuutta oppimisessa sekä edistettiin työelämässä tapahtuvaa oppimista. Monimuotototeutuksen pilotissa pyrittiin lisäämään opintojen ja oppimismenetelmien monimuotoisuutta, -alaisuutta ja –ammatillisuutta. Eräänä konkreettisena toimintona pilotissa otettiin käyttöön aiemmin monimuotoryhmässä aloittaneiden opiskelijoiden toteuttama mentorointitoiminta pilottiryhmän opiskelijoille.

 

Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelman opetussuunnitelmassa keväällä 2018 aloittaneilla opiskelijoilla on opinnoissaan moniammatillisen hanketyön opintojakso. Kyseisen opintojakson opinnoissa opiskelija harjoittelee hankkeessa työskentelyä, moniammatillisia yhteistyötaitoja sekä harjoittelee asiantuntijaverkostojen kanssa tehtävää työtä. Lisäksi opiskelija jakaa ja hyödyntää erilaista asiantuntijuutta ja kumppanuuksia toimiessaan erilaisissa tiimeissä ja verkostoissa. (Savonia 2018.)

 

Mentorointi perustuu luottamuksellisuuteen, tasa-arvoisuuteen ja vapaaehtoisuuteen.

 

Mentorointi määritellään kirjallisuudessa usealla tavalla. Tässä pilotissa mentorointi määriteltiin toiminnaksi, jonka tarkoituksena oli monimuotototeutuksessa opiskelevan sairaanhoitajaopiskelijan kokemuksen ja tiedon siirtämistä opintojen alkuvaiheessa olevalle vertaisopiskelijalle. Mentoroinnin edellytyksenä ovat luottamuksellisuus ja tasa-arvoisuus. Mentorointi perustuu vapaaehtoisuuteen. (Opetushallitus sa.)

Suomalaisessa korkeakoulukentässä mentorointia hyödynnetään erityisesti opiskelujen päättymisen ja työelämään siirtymisen nivelvaiheessa. Näissä malleissa mentorointisuhteen muodostavat aktori (opintojaan päättävä opiskelija) ja yleensä samasta korkeakoulusta valmistunut alumni. Toiminnan tavoitteena on kokemuksen välittäminen näiden kahden henkilön välillä. (Isotalo 2010.)

Mentorointi toteutuu prosessinomaisesti ja siinä on havaittavissa kolme eri vaihetta. Alkuvaiheessa keskiössä on tutustuminen ja yhteisen työskentelyn käytänteistä sopiminen. Toimintavaiheessa yhteistyö on tavoiteorientoitunutta ja eteenpäin pyrkivää ammatillista kehittymistä edistävää toimintaa. Lopettamisvaiheessa yhteistyötä arvioidaan ja sovitaan joko sen lopettamista tai jatkamisesta. (Isotalo 2010.)

Syksyllä 2018 aloittaneella sairaanhoitajan tutkinto-ohjelman monimuotoryhmällä oli käytössä mentorointi. Mentoreina toimii viisi monimuotokoulutuksessa olevaa sairaanhoitajaopiskelijaa, jotka ovat aloittaneet opintonsa keväällä 2018.  Keväällä 2018 Savonian Iisalmen yksikön opiskelijoiden kyselytunnilla opinto-ohjaaja markkinoi mahdollisuutta lähteä yhteistyötapaamiseen kertomaan kokemuksia monimuoto-opiskelusta. Tuon yhteistyötapaamisen yhtenä ideana kehittyi mentoritoiminta, johon opiskelijoita pyydettiin mukaan. Halukkaita mentoriksi oli paljon, joten tämän monimuotoryhmän mentorit arvottiin halukkaiden joukosta. Opiskelijat toteuttivat mentoritoimintaansa SAIHMON1 (moniammatillinen hanketyö, harjoittelu 5 op) -opintojakson opintoina. Mentoritoimintaa tukivat ja ohjasivat pilottiryhmän opettajatuutorit sekä moniammatillisen hanketyön vastuuopettaja.

 

Tavoitteina olivat mm. vuorovaikutus-, ryhmänohjaus- ja tiimityötaitojen vahvistuminen.

 

Mentoreina asetimme projektisuunnitelmaan oppimisen tavoitteiksi kehittää omia vuorovaikutus- ja ryhmänohjaustaitoja, vahvistaa omaa osaamista sosiaalisen median käytöstä työmenetelmänä, oppia työn vaikuttavuuden arvioinnista, kehittää moniammatillisen tiimityöskentelyn taitoja sekä löytää toimivia palautteen keräyskeinoja. Työskentelymme mentoroitavan pilottiryhmän kanssa alkoi ryhmälle esittäytymisellä ja sen jälkeen jokainen mentori on voinut toteuttaa omien study groupien mentorointia parhaaksi katsomallaan tavalla ja study groupien toivomusten mukaisesti. Yhteydenpidossa eniten on käytetty WhatsApp-viestintää, sähköpostia ja Zoom-videotapaamisia, jotka myös oman kokemuksen mukaan korostuvat monimuoto-opiskelussa.

Ensimmäisen vuoden aikana oppimista hanke- ja projektiluontoisen työn tekemisestä on huomattavasti laajemmin kuin olimme tavoitelleet. Tässä projektissa olemme henkilökohtaisen mentorointityön lisäksi osallistuneet yhteistyöiltamiin, toteuttaneet palautekyselyitä, järjestäneet ryhmätapaamisen pilottiryhmälle ja perehtyneet mentoroinnin teoriaan. Projektin puolivälissä suurimmat oppimisen ahaa-elämykset syntyivät projektiluontoisen työn erityispiirteistä: suunnittelun ja tavoitteiden tärkeydestä, tilaajan ja toteuttajan toimivan yhteistyön merkityksestä sekä etäyhteyden vaikutuksesta vuorovaikutukseen. Haasteena mentoroinnin toteuttamiselle oli alusta alkaen mentoroitavien opiskelijoiden kokemus siitä, etteivät he tarvitse mentorointia opintojen tueksi, opetussuunnitelmien eroavaisuudet sekä tilaajan ja toteuttajan näkemysero mentoreiden roolista pilotissa. Toimivaa ratkaisua mentoroinnin jatkamiselle ei löytynyt, joten mentorointi päätettiin lopettaa alkusyksystä 2019. Tämän kokemuksen myötä hanketyö jatkui mentorointi oppaan kirjoittamisella sekä opiskelijamentoroinnin kultaisten sääntöjen tekemisellä Savonia-ammattikorkeakoulun monimuotoryhmille.

 

Opiskelijamentoroinnin kultaiset säännöt

Opiskelijamentoreiden näkökulma

  • Mentorointiprosessin aloitus, toteutus ja lopetus sovitaan yhdessä aktorien kanssa.
  • Mentorien tulee perehtyä mentoroinnin teoriaan ja periaatteisiin ennen mentoroinnin aloittamista.
  • Selkeä suunnitelma mentoroinnille: mitä, miksi, miten ja kuinka usein.
  • Sekä mentorin, että aktorin tulee olla motivoituneita ja halukkaita mentoroinnin suhteen – vapaaehtoisuus.
  • Opiskelijamentorointi on yhteistyösuhde, jonka tarkoituksena on lisätä aktorin oppimista ja osaamista sekä tuoda uusia näkökulmia mentorille.
  • Opiskelijamentoroinnin tavoitteet on sovittava yhdessä, tavoitteet ohjaavat opiskelijamentorointia.
  • Opiskelijamentoroinnin kolme keskeisintä tekijää: tavoitteellisuus, luottamuksellinen vuorovaikutus ja molemminpuolinen sitoutuminen.
  • Mentoroinnin ohjaustapaamiset ohjaavan opettajan kanssa koko prosessin ajan.
  • Mentoroinnin kanssa toimivan tiimin hyvät yhteistyötaidot – kaikki tieto ja kehitysideat jaetaan käyttöön.

 

Kirjoittajat: Irina Kasurinen, Maiju Katainen, Laura Pajunen, Tiia Kaislasuo (sh-opiskelijat SN18KM) ja Arja-Sisko Kainulainen (hoitotyön lehtori)

 

LÄHTEET:

Isotalo, M. 2010. Mentorointiopas. Akavan Erityisalat ry. Uudenmaan ELY-keskus. Euroopan Unioni. Euroopan Sosiaalirahasto. Saatavana: https://www.akavanerityisalat.fi/files/2618/Mentorointiopas.pdf

Opetushallitus s.a. Mentoroinnista apua uralle. Saatavana: https://www.oph.fi/fi/mentoroinnista-apua-uralle

Savonia 2018. SN18KM Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma (monimuotototeutus). Opetussuunnitelma. Saatavana: https://portal.savonia.fi/amk/fi/opiskelijalle/opetussuunnitelmat?yks=IS&krtid=1116&tab=6&krtid2=55185

 

Opinnäytetyön esittely: Syömishäiriö ja raskaus – miten syömishäiriö ja raskaus vaikuttavat toisiinsa?

Raskauden aikana naisen kehossa tapahtuu väistämättömiä muutoksia, jotka voivat tuntua vaikeilta syömishäiriötä sairastavalle, jolle oma keho on vieras ja ongelmallinen. Syömishäiriötä sairastavan toivoma raskaus voi jäädä myös onnistumatta tai päätyä toistuviin keskenmenoihin, kun keho ei ole valmis raskauteen aliravitsemuksen tai liikapainon vuoksi. Kätilöopiskelijoiden opinnäytetyössä perehdyttiin syömishäiriöihin ja niiden vaikutuksiin lisääntymisterveyteen, raskauden aikaan ja synnytykseen. Opiskelijat tuottivat kehittämistyönä oppaan raskauden aikaan syömishäiriöön sairastuneelle ja tueksi synnytysosastojen sekä neuvoloiden hoitohenkilökunnalle. Opas tuotettiin kirjallisuuskatsaukseen perustuen ja suunniteltiin äitiysneuvolassa ja –poliklinikalla jaettavaksi.

 

KUVA 1. Raskauden mukanaan tuomat kehon muutokset voivat tuntua vaikeilta syömishäiriötä sairastavalle

 

Noin kahdeksan prosenttia raskaana olevista sairastaa jonkinasteista syömishäiriötä, joka voi olla vaaraksi sekä äidin että lapsen terveydelle. Syömishäiriöiden syitä ei tunneta, mutta altistavia tekijöitä ovat muun muassa perinnölliset tekijät, stressi, itsetunto-ongelmat ja laihuutta ihannoiva ympäristö. Vaikka syömishäiriön oireilu on aina yksilöllistä, käyttäytyminen voidaan luokitella kolmeen päätyyppiin: laihuushäiriö (anoreksia), ahmimishäiriö (bulimia) ja ahmintahäiriö (BED, Binge Eating Disorder). Yleisin syömishäiriön ilmenemismuoto on kuitenkin epätyypillinen syömishäiriö, jossa voidaan tunnistaa erilaisia oireita anoreksiasta, bulimiasta tai ortoreksiasta, eli pakonomaisesta tarpeesta syödä tai liikkua terveellisesti. Nimensä mukaisesti käyttäytymisestä puuttuu kuitenkin syömishäiriötyypille ominaisia piirteitä, kuten oksentelua ahmimisen jälkeen.

Kaikissa syömishäiriöissä on keskeistä huoli omasta painosta ja kehon ulkonäöstä, joten on ilmeistä, että ne ovat huolenaiheita myös raskauden yhteydessä. Kyseessä on suhteellisen yleinen mielenterveyden häiriö, joka jää usein neuvolassa huomaamatta, eikä asiakas ota sitä yleensä häpeän takia esille. Myös syömishäiriön monet ilmenemismuodot, laihuus ja painon heilahtelut, voivat tehdä asiakkaan syömishäiriön tunnistamisen tavallisesta hoikkuudesta tai ylipainosta hoitajille haasteellisen. Syömishäiriöön sairastunut tarvitsee kuitenkin moniammatillista hoitoa ja vakava sairastuminen vaatii aina sairaalahoitoa. Syömishäiriöihin kytkeytyy liitännäisoireina masennusta ja ahdistuneisuutta, joiden lieventämiseen voidaan tarvita jopa lääkehoitoa.

 

Kaikissa syömishäiriöissä on keskeistä huoli omasta painosta ja kehon ulkonäöstä, joten ne ovat huolenaiheita myös raskauden yhteydessä: kyseessä on suhteellisen yleinen mielenterveyden häiriö.

 

Kätilöiden ja neuvoloiden hoitajilla tulisi olla riittävät valmiudet, eli tietoa ja taitoa, tunnistaa varhaisessa vaiheessa syömishäiriötä sairastava asiakas, jotta hänet voidaan tarvittaessa ohjata asianmukaiseen hoitoon. Syömishäiriön oireet voivat tutkimusten mukaan lieventyä tai jopa parantua raskauden aikana, mutta hoitoalan asiantuntijoiden tulisi olla tietoisia eri syömishäiriöiden vaikutuksista synnytykseen sekä synnytyksen jälkeiseen aikaan. Syömishäiriöstä toipuminen ja kehon paranemisprosessi vaativat aina aikaa. Neuvoloiden yleiset ohjeet synnytyksen jälkeisen painonhallintaan voivat olla ristiriitaisia sairauden kannalta ja antavat vääränlaisia signaaleita syömishäiriötä sairastavalle, jonka seurauksena oireet voivat vaikeutua. Tällöin asiakkaan ohjaaminen hoitoon on erityisen tärkeää.

 

Syömishäiriöön sairastuneen asiakkaan tunnistaminen on vaikeaa ja yleispätevää seulaa ei ole olemassa.

 

Työkaluja syömishäiriöön sairastuneen asiakkaan tunnistamiseen on vähän ja yleispätevää seulaa ei ole olemassa. Neuvolassa apuna puheeksi otossa voidaan käyttää esimerkiksi SCOFF-syömishäiriöseulaa. SCOFF on perusterveydenhuollossa käytettävä syömishäiriöoireiden tunnistamiseen kehitetty kysely. Siinä on viisi kysymystä, jotka käsittelevät tavallisimpia laihuus-ja ahmimishäiriön oireita. Kysely voidaan tehdä yhdessä asiakkaan kanssa kysellen kysymykset tai antaa seula asiakkaalle itselleen täytettäväksi. Jokainen kyllä -vastaus tuottaa pisteen. Pisteet 2-5 viittaavat ongelmiin syömiskäyttäytymisessä. Myös riski sairastua synnytyksen jälkeiseen masennukseen voi olla kohonnut, mikä olisi tärkeää tunnistaa neuvolan jälkitarkastuskäynneillä.

Painon nousu kuuluu raskauteen ja johtuu kasvavasta lapsesta ja kohdusta, verenkierron ja elimistön nestemäärän lisääntymisestä sekä istukasta ja lapsivedestä. Painoa seurataan neuvolassa säännöllisesti lapsen ja odottavan äidin hyvinvoinnin turvaamiseksi. Syömishäiriöön sairastuneesta painon seuraaminen voi tuntua kuitenkin ahdistavalta. Neuvolassa, olisi osattava tunnistaa asiakkaan tilanne ja löydettävä asiakkaalle helpompi käytänne ja olla esimerkiksi ilmoittamatta mittauslukemia, jos hän niin haluaa. Riittävä raudan saanti on tärkeää, sillä veren rautapitoisuus eli hemoglobiini usein laskee raskauden aikana ja mahdollinen syömishäiriökäyttäytyminen saattaa johtaa anemiaan. Syömisen rajoittaminen voi myös lisätä raskauspahoinvointia. Liikalihavuus taas lisää raskaudenajan diabeteksen ja raskausmyrkytyksen riskiä.

 

KUVA 2. Yleensä raskaus ja synnytys sujuvat ongelmitta syömishäiriöstä huolimatta

 

Yleensä raskaus ja synnytys sujuvat naisilla syömishäiriöstä huolimatta ongelmitta. Tilanteeseen liittyy kuitenkin riskejä, jotka äidin ja hoitoalan asiantuntijoiden on hyvä tiedostaa. Syntyneillä lapsilla todetaan enemmän terveysongelmia kuin verrokkiryhmillä. Odottavan syömishäiriö häiritsee sikiön kasvua ja kehitystä. Seurauksena voivat olla keskenmeno, ennenaikainen synnytys, alhaiset Apgar-pisteet, alhainen syntymäpaino sekä erilaiset kehityshäiriöt. Myös ennen aikaisen synnytyksen ja syntymän jälkeinen kuoleman riski kasvaa.

Syömishäiriöön sairastuneen kohtaaminen on haasteellista ja vaatii tietoa käyttäytymisen taustoista. Tärkeää olisi aito läsnäolo ja kuunteleminen. Ravitsemukseen liittyvä neuvonta on osa äitiysneuvolassa annettavasta ohjeistuksesta, mutta syömishäiriöön sairastuneen kohdalla kyse ei ole vain painosta, vaan mielen sairaudesta. Syömis- tai liikkumiskäyttäytyminen liittyy tarpeeseen kontrolloida tai hallita omaa ahdistusta.

Kirjoittajat ovat Savonia-ammattikorkeakoulun kätilöopiskelijoita, jotka tekivät opinnäytetyössä oppaan Syömishäiriöliitolle. Oppaan nimi on ”Tietoa odotusaikaan sinulle, jota syömishäiriö koskettaa”. Tämä blogikirjoitus on kirjoitettu opinnäytetyön pohjalta.

 

Jenna Ruotsalainen ja Taika Koponen
Kätilöopiskelijat/Savonia AMK

Sari Makkonen,  ohjaava opettaja

Kuvat Taika Koponen

Opinnäytetyön esittely: Digihoitopolku muuttaa hoitotyötä – Kuopion yliopistollisen sairaalan sydänpoliklinikan hoitajien kokemuksia

Digitalisaation tulo hoitotyöhön on yhä vahvemmin toteutunut kuluneen vuosikymmenen aikana Suomen hallituksen hankkeiden myötä. Parasta aikaa oleva poikkeuksellinen pandemiatilanne tuo digitaalisaation hyödyntämisen tarpeen esiin kirkkaana koko terveydenhuollon kentällä. Uusien menetelmien käyttöönotto on tärkeää, jotta pystyisimme vastaamaan kasvavaan terveydenhuollon palveluiden tarpeeseen väestön ikääntyessä. Realiteetti on se, että hoitotyön toimintoja on jollain tapaa tehostettava, sillä hoitohenkilöstön määrää ei voi loputtomasti lisätä. Mutta miten digitalisaation yhtenä käyttömuotona KYS:ssa käyttöön otettu digihoitopolku muuttaa hoitotyötä? Mitä hyötyä digihoitopolusta on sydänpotilaiden hoidossa?

Muun muassa näitä seikkoja sairaanhoitajaopiskelijat Essi Kaijomaa ja Taru Laitinen lähtivät selvittämään Kuopion yliopistollisen sairaalan sydänpoliklinikan hoitajille tekemässään laadullisessa tutkimuksessa.  Sydänpotilaan digihoitopolku on Terveyskylä.fi-verkkopalvelun kautta tarjottava KYS:ssa käytössä oleva erikoissairaanhoidon sähköinen palvelu, johon tutkimukseen osallistuneet hoitajat olivat olleet mukana tuottamassa sisältöä. Tutkimusaineisto kerättiin ryhmähaastattelulla ja litteroitu aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä. Tutkimukseen osallistuneiden hoitajien keskuudessa digitalisaatio koettiin uutena ja jonkin verran haasteellisena ilmiönä. Ajatukset digitalisaatiosta, digihoitopolusta ja niiden hyödyntämisestä hoitotyössä olivat ristiriitaisia. Muissa tutkimuksissa on havaittu hoitajien kouluttamisen digitaalisten palveluiden käyttöön olevan tarpeellista, koska koulutus madaltaa kynnystä käyttää digitaalisia palveluita ja tuo näkökulmaa niiden hyödyistä.

 

Tulokset osoittivat, että digihoitopolun käyttöönotto tuotti muutoksia hoitaja-potilassuhteeseen ja hoitajien ajankäyttöön sekä paransi potilaiden tiedonsaantia ja kehitti omahoidon tukemista.

 

Tulosten perusteella digihoitopolun käyttöönotto tuotti muutoksia hoitaja-potilassuhteeseen, muutoksia hoitajien ajankäyttöön sekä henkilöstön tarpeeseen. Lisäksi se paransi potilaiden tiedonsaantia ja kehitti omahoidon tukemista. Edelleen kehittämistä olisi sähköisen tiedonsiirron hyödyntämisessä. Perinteinen kasvokkain tapahtuva hoitajan ja potilaan välinen vuorovaikutussuhde muuttui ja hoitajat kokivat etäyhteyden käytön vieraaksi. Siirtyminen puhelimitse tai kasvotusten tapahtuvasta viestinnästä erilaisiin chat- ja viestitoimintoihin vaatii hoitajilta hyviä kirjallisen ilmaisun taitoja, sillä esimerkiksi hoito-ohjeet on pystyttävä välittämään yksiselitteisen selkeästi mutta ystävällisesti. Hoitajat toivoivat myös kehityksen etenevän niin, että tulevaisuudessa mobiililaitteilla voidaan lähettää ja vastaanottaa kuvia vaikkapa potilaan turvotuksista, jolloin sanallista viestintää voidaan täydentää ja näin ollen saatu informaatio on monipuolisempaa. Myös videoyhteyden käyttö lisäisi saadun tiedon kokonaisuutta tuoden mahdollisuuden nonverbaaliseen viestintään, mutta toistaiseksi sitä ei olla ottamassa käyttöön Kys:n sydänpotilaan digihoitopolulla.

 

Digitalisaation myötä sairaanhoitajan osaamisvaatimuksissa korostuu tietotaidon päivittäminen, joten sairaanhoitajalla tulee olla hyvät tiedonhakutaidot sekä lähdekritiikin ymmärrystä.

 

Yhteenvetona voidaankin todeta, että digitalisaation myötä sairaanhoitajan osaamisvaatimuksissa korostuu aktiivinen ammattiin liittyvän tietotaidon päivittäminen. Tämä edellyttää, että sairaanhoitajalla on taitoa hakea tietoa erilaisista tietokannoista sekä arvioida löytämänsä tiedon luotettavuutta. Potilasohjauksessa sairaanhoitajan on opeteltava hyödyntämään digitaalista ohjausmateriaalia. Teknologiaa tulee osata käyttää, sillä etäyhteyksien hyödyntäminen tulee enenevässä lisääntymään. Hoitajien motivaatiota uusien työskentelytapojen opetteluun voidaan lisätä tuomalla vahvemmin esille niistä potilaille koituvia hyötyjä kuten nopeampaa hoitoon pääsyä sekä ajan ja rahan säästöä matkustuskustannusten vähentyessä. Ammatillisten viestintätaitojen kehittäminen on tärkeää, koska uudet viestintämuodot ja etäyhteyksien käyttö lisääntyy tulevaisuudessa. Myös potilaiden digihoitopalvelujen kautta välittämää informaatiota tulee osata tulkita. Digihoitopolut mahdollistavat sairaanhoitajan työnkuvan muutoksen omahoidon ohjaajasta omahoidon valmentajaksi, koska niiden välityksellä voidaan tukea, ohjata ja kannustaa potilasta kehittymään omahoidon osaajana myös vastaanottojen ulkopuolella. Sähköiset palvelut ovat hyvä apuväline perinteisten vastaanottokäyntien rinnalle, mutta niillä ei voida korvata kokonaan kasvokkain tapahtuvaa hoitotyötä.

 

Sairaanhoitajaopiskelijat Essi Kaijomaa ja Taru Laitinen sekä lehtori Marja-Liisa Rissanen, Savonia ammattikorkeakoulu

Opinnäytetyöartikkeli: Eri kulttuuritaustainen lapsiperhe suuhygienistin vastaanotolla

Suuhygienistiopiskelija Kukka-Maaria Reponen täydensi terveydenhoitajan opinnoissaan tekemäänsä opinnäytetyötä kirjoittamalla artikkelin, jossa hän tarkasteli, kuinka suuhygienisti kohtaa vastaanotollaan eri kulttuuritaustasta tulevan lapsiperheen.

 

Kuinka edistää maahanmuuttajaperheen sitoutumista lapsen suun omahoitoon?

 

Millaista olisi olla suomen kieltä osaamattomana, toisenlaisesta järjestelmästä tulevana sekä luku- ja kirjoitustaidottomana? Toisinaan suomalaisena voisi pohtia itseään maahanmuuttajan asemaan hahmottaakseen kielimuurin ja kulttuurierojen aiheuttamat vaikutukset yksilöön ja perheeseen, sillä maahanmuuttajalasten suun terveydenhoitoa toteutetaan suomalaisten käytäntöjen mukaisesti. Lasten suun terveystarkastukset voivat olla uutta, koska kaikkialla maailmassa lapset eivät pääse säännöllisesti suun terveystarkastuksiin. Maahanmuuttajaperheen terveysneuvonnan tukena voi käyttää kuvia, videoita ja selkokieltä. Käytännöllisin keino tukea suun hoitovälineiden käytön omaksumista rutiiniksi on kädestä pitäen näyttäminen. Haasteita maahanmuuttajaperheen osallistamiseen luovat kieliongelmat, uskonnosta, kulttuurista ja erilaisista toimintatavoista johtuvat syyt. Esimerkiksi luku- ja kirjoitustaidottomilla on heikko tietopohja ja omahoidon taidot sekä vaikeuksia arkisissa asioissa, kuten suuhygieniassa.

 

Maahanmuuttajalapsen kohtaamisen erityispiirteet suun terveydenhuollossa

Ensisijaista kohdatessa eri kulttuurin edustaja on ymmärtää kokemuspohjaa ja sitten tuntea kulttuureja. Suuhygienistin herkkyys ja ymmärrys kehittyvät kokemuksen myötä hoidettaessa eri kulttuuritaustaisia potilaita. Kulttuurinen pätevyys heijastuu suuhygienistin käytöksessä ja puheessa erilaisuuden arvostamisena, tasa-arvon edistämisenä sekä ihmisarvon kunnioittamisena. Suuhygienistin on toimittava työssään moniarvoisesti, eettisesti, suojellen potilaan oikeuksien toteutumista sekä uskaltaen kyseenalaistaa ihmisarvoa loukkaavat ja kansainvälistä ihmisoikeuslainsäädäntöä rikkovat kulttuuriset toimintatavat. Perheen kunnioittava kohtaamien on olennaista ja maahanmuuttajiin liittyvä yleistävä kategorisointi ja stereotypiat ovat epäkunnioittavaa. Savonia-ammattikorkeakoulussa suuhygienistikoulutuksen osaamistavoitteisiin sisältyvät eettinen osaaminen sekä kansainvälisyysosaaminen, joten kulttuurisen kompetenssin kehittyminen alkaa jo opiskeluvaiheessa.

Lapsen kanssa toimiessa on olennaista ystävällisyys ja kyky asettua lapsen asemaan. Lasten käyttäytyminen voi olla erilaista, kun omaa äidinkieltä ei voi käyttää. Tulkkauspalvelun käyttö voi edistää kontaktin saamista lapseen ja perheeseen. Lapselle olennaista on puhua hänen kehitystasonsa mukaisesti. Suuhygienistin kehonkieli, äänensävyt ja -painot, kuunteleminen sekä katsekontakti osoittavat kiinnostusta ja läsnäoloa. Lisäksi lapsilähtöisyyttä ilmentää lapselta kysyminen, kannustaminen toimimaan itseohjautuvasti käskemisen sijaan sekä kehuminen. Maahanmuuttajataustaiset lapset ovat alttiita traumaattisten kokemusten aiheuttamille psyykkisille ja fyysisille haitoille, jotka voivat näkyä lapsen käytöksessä suun terveydenhuollossa. Lapselle pelkoa ja jännitystä voivat aiheuttaa suun terveydenhuollon henkilöstö, henkilökohtaiset ja ympäristötekijät sekä suun terveydenhuollon toimenpiteet. Haastetta tuovat myös lapset, joille ei ole kotona asetettu rajoja. Kulttuurisia pelkojen lievityskeinoja voivat olla esimerkiksi Tiikeribalsam-voide hajujen peittämiseen.

 

Lapselle olennaista on puhua hänen kehitystasonsa mukaisesti

 

Vanhempien osallistaminen lapsen suun omahoitoon

Varhaislapsuudessa luodaan pohja yhteistyölle ja luottamukselle. Luottamusta voi parantaa vanhempien kokemus siitä, että lapsista välitetään ja tunne kuulluksi tulemisesta. Suuhygienistin on olennaista kysyä avoimesti vanhemmille epävarmoista asioista ja tukea paremmin omahoitoon sitoutumista. Hiljaisuuden taustalla voi olla esimerkiksi pelko huonoksi vanhemmaksi leimatuksi tulemisesta. Myös lapsi otetaan mukaan keskusteluun, koska hän pystyy ja oppii hyödyntämään kehitystasonsa mukaisesti annettua tietoa.

 

Vanhempien osallisuus on merkittävä lapsen suunhoidossa. Kuva: Martin David

 

Suun omahoidon lapsi oppii vanhemmiltaan mallioppimisena. Maahanmuuttajavanhempien on olennaista ymmärtää lapsen suun terveyden merkitys lapsen yleisterveyteen, koska se luo pohjan kasvulle ja kehitykselle. Onnistunut interventio vaikuttaa käyttäytymisen ja tietämyksen muuttumiseen ja edistää perheen omahoitoon sitoutumista. Motivoiva toimintatapa on potilaslähtöinen ohjausmenetelmä, jolla suuhygienisti voi vahvistaa perheen motivaatiota tarjoamalla vaihtoehtoja, myötäilemällä vastausta sekä välttämällä väittelyä. Myönteisen palautteen avulla voi voimaannuttaa perhettä suun omahoitoon. Lisäksi lapsen suun nykytilan ja toivotun tilan välillä ristiriidan korostaminen ja avoimet kysymykset herättelevät perhettä pohtimaan vaihtoehtoja. Perheen vastustaessa muutosta suuhygienisti ei saa provosoitua tai painostaa, koska ristiriitaiset ja turvattomuuden tunteet aktivoivat vanhemmassa ja lapsessa aiemmat mielikuvat ja kiintymyskäyttäytymisen. Lapselle annettu terveysneuvonta vaikuttaa vain onnistuneessa vuorovaikutuksessa yhdessä yhteisen kipinän löytyessä!

 

#savoniaAMK #terveysala #suuhygienistikoulutus #maahanmuuttajat #motivaatio #omahoito

 

Kirjoittanut: Kukka-Maaria Reponen, suuhygienistiopiskelija

Opinnäytetyön esittely: Kirjallisuuskatsaus lasten magneettitutkimuksissa käytettäviin sedaatioaineisiin

Röntgenhoitajaopiskelijat Marjukka Käki ja Antti Hukkanen tekivät opinnäytetyön lasten magneettitutkimuksissa käytettävistä sedatiivisista lääkeaineista, niiden yleisimmistä haittavaikutuksista ja lapsipotilaiden monitoroinnista tutkimusten aikana. Opinnäytetyö toteutettiin kirjallisuuskatsauksena, jossa tarkoituksena oli saada lisää tietoa röntgenhoitajaopiskelijoille lasten magneettitutkimuksista ja sedaation käytöstä tutkimuksissa.  Lasten sedaatioihin kuuluu aina omat riskinsä, joten tavoitteena oli myös lisätä ja vahvistaa potilasturvallisuusosaamista.

 

Yleisimmät lapsille tehtävät magneettitutkimukset ovat päänalueen tutkimukset sekä polven ja säären magneettitutkimus. Magneettikuvantamisessa ei käytetä ionisoivaa säteilyä ja sen käyttö on lasten tutkimuksissa lisääntynyt. Kuvausmenetelmänä se on tarkka ja se mahdollistaa monipuolisen diagnostiikan myös pieniin kuvauskohteisiin. Suurin diagnostiikkaa heikentävä tekijä magneettitutkimuksissa on liike-epätarkkuus. Koska kuvausajat ovat usein pitkiä ja lasten on vaikea pysyä liikkumattomana kuvauksen ajan, joudutaan yleensä turvautumaan sedaatioon tai yleisanestesiaan. Lisäksi tutkimuslaite ja sen rakenne sekä laitteesta lähtevä kova ääni voivat aiheuttaa pelkoa ja ahdistusta lapsilla.

 

KUVA 1. Magneettikuvauslaite. (Pixabay 2020)

 

Sedaatio lasten kuvauksissa

 

Tarve rauhoittavien ja sedatiivisten aineiden sekä anestesian käyttöön on lisääntynyt lasten kasvavien kuvantamismäärien myötä. Lääkeaineiden käytöllä on aina riskinsä ja tiedossa olevia riskejä pyritään aina seuraamaan tarkasti. Röntgenhoitajan työhön kuuluu, että on tietoinen tutkimuksissa käytettävistä sedaatioaineista, sekä niiden mahdollisista haittavaikutuksista. Sedaatio voidaan jakaa neljään eri tasoon tai asteeseen: kevyeen, kohtalaiseen, syvään ja yleisanestesiaan.  Kevyen ja kohtalaisen sedaation tavoitteena on laskea tajunnan tasoa aiheuttamatta kuitenkaan tajuttomuutta. Syvässä sedaatiossa potilas ei vastaa enää muihin kuin toistuviin ärsykkeisiin ja hengityksen sekä saturaation ylläpito saattaa vaatia avustusta. Yleisanestesiassa ilmateiden ja hengityksen ylläpito vaatii avustusta eikä potilas vastaa enää minkään asteisiin ärsykkeisiin.

Sedaatioiden valmistamiseen ole yhtä ainoaa lääkeainetta vaan sen valintaan on monia vaikuttavia tekijöitä. Lapsen ikä, lapsen fyysiset ominaisuudet, ahdistuksen taso, lääkkeen tyyppi, lääkehistoria ja toimenpiteen kesto vaikuttavat lääkeaineen ja sedaation tason valintaan. Muita vaikuttavia tekijöitä ovat työntekijän kokemus, taitotasot ja yksikkökohtaiset mieltymykset eri lääkeaineiden käyttöön kuvantamismenetelmissä. Yleisimmin käytetyt lääkeaineet voidaan jakaa viiteen eri tyyppiin: rauhoittaviin aineisiin, unettaviin ja nukuttaviin aineisiin, hengitettäviin aineisiin ja antagonistisiin sekä analgeettisiin aineisiin.

 

Toteutus ja johtopäätökset

 

Kirjallisuuskatsauksella lähdettiin hakemaan vastausta kolmeen tutkimuskysymykseen.

  1. Mitkä ovat yleisimmin käytetyt sedaatioaineet lasten magneettitutkimuksissa?
  2. Minkälaisia haittavaikutuksia sedaatioaineiden käytöstä yleisimmin aiheutuu?
  3. Miten lasta valvotaan tutkimusten aikana?

Tutkimustiedon hakua varten loimme hakusanoja, joita yhdistelemällä voitiin hakua rajata siten, että tulokset sisälsivät mahdollisimman monta esitettyä hakusanaa. Aineiston rajaamista varten loimme sisäänotto- ja poissulkukriteerit aineistolle. Sisäänottokriteereinä oli esimerkiksi julkaisuvuosi 2007 jälkeen, artikkelin tai tutkimuksen julkaisu luotettavassa julkaisussa englannin tai suomen kielellä sekä ilmainen lukuoikeus koko artikkeliin tai tutkimukseen. Katsaukseen mukaan otetuista kolmestatoista artikkelista etsittiin tutkimukselle oleelliset kohdat tutkimuskysymyksittäin. Saadut vastaukset koottiin taulukkoon artikkelin, käytetyn lääkeaineen, ilmenneiden haittavaikutusten ja potilaan seurannan mukaan. Tämän jälkeen kyettiin saamaan yleiskuva sedaatioaineista ja niiden käytön yleisyydestä. Haittavaikutuksia oli jaettu eri luokkiin, kuten kardiologisetoireet, hengitystieoireet sekä sedaation tason muutokset.  Potilaiden valvonnasta ja monitoroinnista oli mainittu vain yleisellä tasolla, joten siitä muodostui vain yleiskuva, miten potilaiden vointia seurataan.

Kirjallisuuskatsauksen tulosten perusteella yleisesti käytetyin lääkeaine sedaatioissa oli propofoli. Muita melko yleisesti käytettäviä aineita olivat dexmedetomidiini ja midazolami sekä joissain tapauksissa ketamiini. Ketamiinia ja midazolamia käytetään usein yhdessä hyvän sedaation tason aikaan saamiseksi. Propofoli ja dexmedetomidiini sopivat sekä sedaation tason aikaan saamiseen että sen ylläpitämiseen.

Yleisimmät haittavaikutukset sedaatioissa liittyvät pitkittyneeseen tai suunniteltua syvempään sedaatioon tai riittämättömään tai epätasaiseen sedaatioon. Muita ilmenneitä haittavaikutuksia olivat hematologiset ja kardiologiset vaikutukset sekä varsinkin propofolin yhteydessä yleisemmin esiintyvät hengitystiekomplikaatiot. Potilaiden valvonta oli tutkimuksissa esitetty vaihtelevasti ja pintapuolisesti, joten pystyimme päättelemään ainoastaan verenpaineen, saturaation ja sykkeen monitoroinnin olevan yleisesti käytössä. Potilaille annettiin lisähappea vaihtelevasti joko happimaskin tai happiviiksien kautta. Potilaiden seuranta alkoi yleensä lääkeaineen annosta ja jatkui heräämiseen ja kotiutukseen asti.

Johtopäätöksinä tutkimuksesta päädyttiin siihen, että propofolin hyötysuhde on parempi verrattuna muihin sedaatioaineisiin. Muilla sedaatioaineilla oli omat etunsa, mutta niiden käyttö oli vähäisempää, koska niiden haittavaikutukset olivat suuremmat. Tulimme tutkimuksen perusteella siihen johtopäätökseen, että eri sedaatioaineiden hyötysuhdetta voitiin parantaa yhdistelemällä eri sedaatioaineita. Näin saataisiin esiin eri lääkeaineiden edut kuitenkin siten että annettava lääkeannos olisi pienempi, jolloin riski haittavaikutusten esiintymiselle olisi alentunut. Lapsipotilaiden tarkka seuranta on myös tärkeää mahdollisesti esiintyvien haittavaikutusten aikaiseen ja nopeaan havaitsemiseen.

 

Tekijöiden loppusanat

 

Kirjallisuuskatsauksen aineiston koko oli verrattain pieni vain 13 artikkelia, mutta tuloksista saatiin yleiskatsaus sedaatioaineisiin, joita käytetään lasten magneettitutkimuksissa. Tuloksia voidaan käyttää parantamaan potilasturvallisuutta. Lasten magneettitutkimuksissa työskentelevän röntgenhoitajan tulee pystyä tunnistamaan sedaatioaineesta aiheutuvia haittavaikutuksia ja toimia näistä aiheutuvissa yllättävissä tilanteissa. Röntgenhoitajat kykenevät varautumaan myös siten, että apuvälineistö on lähellä ja käden ulottuvilla.

Kirjallisuuskatsauksen tekeminen opetti meille molemmille järjestelmällistä aineiston hakua sekä kriittisyyttä arvioidessa aineiston luotettavuutta. Työ oli molemmille ensimmäinen näin laaja ammatillisen kirjoittamisen työ ja vaati kirjallisuuskatsauksen prosessiin tutustumista huolellisesti sekä ennakkoon että työn teon yhteydessä. Kirjallisuuskatsausta tehdessä kannattaa tehdä myös muistiin panoja. Opinnäytetyöprosessiin liittyviä asioita kannattaa taulukoida työn etenemisen seuraamiseksi. Opinnäytetyön aikataulu kannattaa myös suunnitella huolellisesti ja realistisesti, jotta sitä kykenee seuraamaan ja työ valmistuu aikataulussa. Kirjallisuuskatsauksen tekeminen vaatii paljon itsenäistä työskentelyä, jolloin omaan motivaatioon tulee kiinnittää huomiota ja jokaisen tulisi löytää keinot sen ylläpitämiseksi.

 

Tekijät

Marjukka Käki Röntgenhoitajan tutkinto-ohjelma TR16SP

Antti Hukkanen Röntgenhoitajan tutkinto-ohjelma TR16SP

Tuula Partanen, ohjaava opettaja, Lehtori Röntgenhoitajan tutkinto-ohjelma

 

Opinnäytetyö YAMK – LEAN-työkaluilla mittaria päivittäisjohtamiseen ja parannusta projektien hallintaan!

Sanna Lampi toteutti organisaatioonsa Lean-työkaluilla mittarin, jolla parannettiin tiimin toimintaa

 

HUSLABissa tehdään omien laboratorionäytteiden lisäksi palveluna lääke- ja lääketieteellisten tutkimusten näytteenottoa ja näytteiden käsittelyä. Tutkimusnäytteet käsitellään keskitetysti tiedeprojektit -tiimissä, jossa työskentelen tutkimuskoordinaattorina ja tiimivastaavana. Työni on lyhyesti sanottuna huolehtia, että tiedeprojektien näytteet otetaan ja käsitellään asiakkaiden kanssa sovitusti. Tehtäviini kuuluu lukea läpi eri tutkimusten tutkimussuunnitelmat ja tutkittavilta otettavien näytteiden käsittelyohjeet. Selvitän ohjeista esimerkiksi, mikä näyte otetaan, mihin putkeen näyte otetaan, miten se sentrifugoidaan, missä lämpötilassa näyte säilytetään ennen analysointia ja minne se lähetetään analysoitavaksi.

HUSLABissa Lean-menetelmä on ollut käytössä monissa tiimeissä, mutta tiedeprojektit-tiimissä sitä ei kunnolla vielä hyödynnetty. Tämä johtui pitkälti siitä, että tiimin päivittäistä työtä ei tunnettu tarpeeksi. Tiimin toiminnan tarkastelussa löydettiin kuitenkin useita kehittämiskohteita näytteiden käsittelyssä ja hallinnoinnissa. Selvityksessä havaittiin, ettei käynnissä olevien tiedeprojektien määrää ja työllistävyyttä tunnettu riittävästi ja tiedot olivat hajallaan eri tietojärjestelmissä. Jos minulta esimerkiksi kysyttiin, montako tiedeprojektia on käynnissä tai pyydettiin tarkastamaan joku yksityiskohta alkuperäisestä sopimuksesta, kaivoin mappeja usealta vuodelta ja tulostelin raportteja tietojärjestelmistä. Vastausten hakeminen ja paperille tulostelu ei ollut kovin hiilineutraalia toimintaa ja kiireessä hyvinkin turhauttavaa. Hajallaan oleva tieto aiheutti myös sen, että projektinäytteiden käsittelypisteessä päivittäisjohtaminen ja resurssin kohdentaminen eivät toteutuneet aina tietoon perustuen.

 

Tavoitteena oli parantaa tiimin toimintaa Lean-työkaluja hyödyntämällä

 

YAMK-opintojen myötä oli aika miettiä opinnäytetyölle aihetta ja organisaatiossamme toivottiin, että työssäni pureuduttaisiin juuri tiedeprojektit-tiimin toiminnan kehittämiseen. Tavoitteena oli parantaa toimintaa Lean-työkaluja hyödyntämällä. Perehdyin YAMK-opinnäytetyössä Lean-menetelmään ja sen soveltamiseen sekä jalkauttamiseen yksikköni toimintaan. Työpisteiden toiminnan kehittämisessä henkilökunta osallistettiin oman työnsä kehittämiseen, koska työpisteessä työskentelevillä on paras kokemus päivittäisistä käytännön työtehtävistä.

Ensimmäisenä työ aloitettiin hallinnollisesta työpisteestä, jossa työskentelen tutkimuskoordinaattorina. Tiedeprojektien hallinnointia kehitettiin kokoamalla yhteen hajallaan olevat tiedot käynnissä olevista tiedeprojekteista Excel-tiedostoon. Tiedostoa voidaan käyttää päätöksenteon tukena arvioitaessa, voidaanko yksikössä osallistua uusien tutkimusprojektien laboratorio-osuuksiin. Muutamalla klikkauksella saadaan selville, kuinka monta päivystysaikaista projektia on menossa muiden laboratorionäytteiden ohella. Päivystysaikaisten projektien prosessit on suunniteltava huolella, koska yövuorossa on vähemmän henkilökuntaa. Projektinäytteet käsitellään tutkimusprojektien kanssa sovitulla tavalla, mutta päivystäjien on ensi sijassa pystyttävä huolehtimaan päivystysnäytteiden analysoinnista.

Tutkimusprojektien tiedostoa käytettiin apuna kehitettäessä projektinäytteiden käsittelytyöpisteen päivittäisjohtamisen mittaria. Toiminnan läpinäkyvyyttä lisättiin kartoittamalla projektinäytteiden käsittelyyn menevää työaikaa, jotta toiminta saatiin sujuvaksi ajankäytön ja resurssien arvioinnin kannalta. Tiimivastaavana pidin erityisen tärkeänä, että henkilökunta osallistui oman työnsä kehittämiseen ja päivittäiset työt saatiin tehtyä sujuvasti. Lean-menetelmä sopi tähän tarkoitukseen hyvin.

 

Kehittämistyön tuloksena syntyi visuaalinen päivittäisjohtamisen mittari, Kanban-taulu, josta voidaan havaita työn ruuhkautuminen ja mahdollisuuksien mukaan hankkia ruuhkan purkamiseksi lisätyövoimaa

 

Kehittämistyön tuloksena syntyi visuaalinen päivittäisjohtamisen mittari, Kanban-taulu, josta voidaan havaita työn ruuhkautuminen ja mahdollisuuksien mukaan hankkia ruuhkan purkamiseksi lisätyövoimaa. Mittarin kehittämisessä oli mukana näytteiden käsittelypisteen henkilökuntaa, jotka Kanban-taulua päivittäin käyttävät ja täyttävät. Halusimme Kanban-taulussa näkyvän myös näytteiden käsittelytyön vaativuuden. Vaativuutta mittasimme sillä, kuinka kauan näytteiden käsittely vie työaikaa. Päädyimme aluksi merkitsemään Kanban-tauluun värikynillä eri vaativuuksia kuvaavia vihreitä (nopea), keltaisia (alle 30 min) ja punaisia (yli 30 min) töitä. Hermothan siinä menivät etsiessä aina hukassa olevia värikyniä, vaikka ihmeen kärsivällisesti työkaverini jaksoivat osallistua mittarin kehittämiseen.

 

 

Ensin piirrettiin eri värisiä palloja….

Ratkaiseva ja parempi ratkaisu tuli, kun oivalsimme, että miksi työpäivän jokaista tuntia ei vaan jaettaisi tarpeeksi moneen vihreään, keltaiseen ja punaiseen ruutuun. Millä tahansa kynällä voisi sitten merkata ruutuun millaista työtä on tekemässä.

 

 

 

…ja sitten siirryttiin raksimaan värejä.

Näin yksikköömme syntyi Kanban-taulun muodossa oleva päivittäisjohtamisen mittari! Työpisteessä on käytössä jokaiselle päivälle oma Kanban-taulu. Jos työntekijät huomaavat Kanban-taulusta näytteiden alkavan kertyä työpisteeseen, mutta syystä tai toisesta niitä ei saada käsittelyyn ajallaan, he voivat pyytää apua ja lisätyövoimaa käsittelyyn. Jatkokehitimme vielä taulua lisäämällä siihen kohdat, joihin merkitään, milloin on pyydetty apua työpisteeseen, milloin apu tuli paikalle ja kuinka kauan avuksi tullut henkilö oli paikalla, sekä onko näytteet pakattu ulkomaille lähetettäväksi. Lisäsimme taulukkoon sinisiä ruutuja, joihin työntekijä voi merkitä, milloin on oltu näytteitä pakkaamassa. Työpisteen toimintaa voidaan jatkuvasti kehittää esimerkiksi vertaamalla taulua toteutuneeseen resurssiin. Kuten esimerkkikuvasta näkyy, on myös päiviä, jolloin kaikki sujuu kuin tanssi, ainakin paperilla. Työ virtaa kauniisti vaiheesta toiseen ja näytteet on käsitelty ajallaan. Opinnäytetyöstä oli suurta hyötyä käytännön työhöni ja työyksikkööni, koska hallinnolliseen työpisteeseen luotiin työtä helpottava projektitiedosto ja käsittelytyöpisteeseen toimintaa edistävä päivittäisjohtamisen mittari!

 

Lisätietoja:

Sanna Lampi

Kehittämisen ja johtamisen tutkinto-ohjelma (Bioanalyytikko, YAMK)

 

Anne Karuaho

Savonia-ammattikorkeakoulu

 

Opinnäytetyön esittely: Puhelimessa tapahtuva hoidon tarpeen ja kiireellisyyden arviointi – sairaanhoitajien kokemuksia

KUVA 1. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla sairaanhoitajia (Pixabay s.a.)

Tiina Peppasen YAMK-opinnäytetyönään tekemä ”Puhelimessa tapahtuva hoidon tarpeen ja kiireellisyyden arviointi – sairaanhoitajien kokemuksia”-tutkimus toteutettiin laadullisella lähestymistavalla Keski-Uudellamaalla sijaitsevalla terveysasemalla. Opinnäytetyö oli osa Savonia ammattikorkeakoulun YAMK kliininen asiantuntija tutkinto-ohjelmaa. Puhelimessa tapahtuvaa hoidon tarpeen ja kiireellisyyden arviointia on tutkittu Suomessa vähän, mutta kansainvälistä tutkimusta aiheesta on enemmän. Puhelimitse tapahtuva hoidon tarpeen arviointi koetaan kotimaisten sekä kansainvälisten tutkimustulosten perusteella erittäin haastavaksi työtehtäväksi.

Hoidon tarpeen arviointi tehdään aina kun asiakas tai potilas ottaa yhteyttä hoitotahoon esimerkiksi soittamalla terveysasemalle. Kirjaus hoidon tarpeen arvioinnista, yhtenä terveydenhuollon myös muun ammattihenkilön kuin lääkärin tehtävänä, lisättiin terveydenhuoltolakiin 2010. Kyseessä on siis tehtävänsiirto eli toiselle terveydenhuollon ammattihenkilölle kuuluneen tehtävän siirtäminen toiselle henkilöstöryhmälle, tarkoittaen tehtävänkuvan laajenemista ja vaatien osaamisen kehittämistä. Kohdeorganisaation terveysasemalla näinä muina ammattihenkilöinä toimivat kokeneet, asiaankuuluvaa lisä- ja täydennyskoulutusta saaneet sairaanhoitajat.

Hoidon tarpeen arviointi on keskeinen osa potilaan hoitoa

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata terveysasemalla työskentelevien sairaanhoitajien kokemuksia puhelimessa tapahtuvasta hoidon tarpeen ja kiireellisyyden arvioinnista. Työn tavoitteena oli tuottaa tietoa puhelimessa tapahtuvan hoidon tarpeen arvioinnin ja sitä edeltävän koulutuksen ja siihen liittyvän perehdytyksen kehittämiseksi. Tutkimuksen aineisto on kerätty näissä tehtävissä työskenteleviä sairaanhoitajia haastatellen sekä taustatietolomaketta apuna käyttäen.  Haastattelut toteutuivat kahtena focus group haastatteluna. Tutkimukseen osallistui yhteensä 13 sairaanhoitajaa. Aineiston analysointi tapahtui käyttämällä induktiivista sisällönanalyysia.

Tutkimustulosten perusteella näyttää siltä, että hoidon tarpeen arviointia kuvaavat kokemukset on jaettavissa työtä helpottaviin ja sitä vaikeuttaviin tekijöihin. Helpottavia tekijöinä mainittiin sairaanhoitajan ammatillinen osaaminen, vuorovaikutustaidot, työkokemus, kyky tiedonhankintaan ja olemassa olevien oppaiden käyttäminen, mahdollisuus konsultoida kollegaa ja potilaan oma arvio hoidon tarpeestaan. Hoidon tarpeen arviointia vaikeuttivat puheluiden paljous, pitkät työvuorot, henkisesti raskas työpiste ja kiire. On myös todettava, että kokemus, tiedonhankintataidot, asiakkaan oma arvio sekä vuorovaikutustaidot nousivat esille niin arviointia helpottavina, että sitä vaikeuttavina tekijöinä.

Koulutukseen ja perehdytykseen liittyvät tutkimustulokset koskivat koulutuksen ja perehdytyksen sisältöä ja menetelmiä. Lisäksi sairaanhoitajat toivoivat koulutukseen säännöllisyyttä sekä perehdytykseen riittävästi aikaa. Tyytyväisimpiä perehdytykseen olivat viimeisimpänä perehdytyksen saaneet sairaanhoitajat. Perehdytyksen aikana perehdyttäjän läsnäolo ja konsultoinnin helppous koettiin tärkeinä perehdytyksen onnistumisen kannalta. Hyväksi tavaksi oppia perehdytyksen aikana oli mallikäyttäytyminen. Onnistuneella perehdytyksellä voidaan edistää uuden työntekijän sitoutumista ja motivaatiota työyhteisöön sekä organisaatioon. Panostamalla perehdytysprosessiin terveydenhuollon organisaatiot voivat vaikuttaa positiivisella tavalla työpaikan vetovoimaisuuteen.

Haastatteluissa nousi esille myös kehittämisideoita, joiden avulla voitaisiin kehittää hoitajien työskentelyä puhelinneuvonnassa. Kehittämisideat liittyivät yleisesti kohdeorganisaation työnsujuvuutta lisääviin toimintoihin.

Lopuksi

Yhteenvetona voidaan todeta, että hoidon laatua ja asiakastyytyväisyyttä voidaan parantaa, ja samalla edistää työntekijöiden työssäjaksamista, kehittämällä näyttöön perustuvaa toimintaa, tiedonhankintataitoja, perehdytystä ja lisäkoulutusta. Menetelmät, joilla kohdeorganisaatiossa voidaan kehittää puhelimessa tapahtuvaa hoidon tarpeen arviointia ovat säännöllinen koulutus, yksilöidyt perehdytyssuunnitelmat, yhtenäiset näyttöön perustuvat toimintaohjeet sekä hoitohenkilökunnan tiedonhankintataitojen varmistaminen.

Tämän tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää terveysasemilla kehitettäessä puhelimessa tapahtuvaa hoidon tarpeen ja kiireellisyyden arviointia.

 

Tiina Peppanen
Kliininen asiantuntija YAMK – opiskelija,
Savonia AMK

Marja-Liisa Rissanen
Lehtori,
Savonia AMK, terveysala

Opinnäytetyön esittely: Ulosteen kalprotektiini

Tein opinnäytetyönäni Etelä-Karjalan keskussairaalan kliinisen kemian laboratoriolle ulosteen kalprotektiini säilyvyystutkimuksen. Tavoitteena oli selvittää, säilyykö kalprotektiini näytteissä riittävän hyvin kymmenen vuorokautta ennen analysointia. Ulosteen kalprotektiini-määritystä voidaan käyttää suolistosairauksien diagnostiikassa. Kyseessä oli kvantitatiivinen tutkimus säilytyslämpötilan ja säilytysajan vaikutuksesta kalprotektiinipitoisuuden säilymiseen näytteessä. Näytteitä säilytettiin analysoinnin jälkeen -20°C, -80°C ja jääkaappilämpötilassa kymmenen vuorokauden ajan, jonka jälkeen kalprotektiinipitoisuudet määritettiin uudelleen. Säilyvyystutkimuksen lisäksi kokosin opinnäytetyössä tietoa tulehduksellisista suolistosairauksista ja niiden diagnosoinnista. Tulehdukselliset suolistosairaudet lisääntyvät jatkuvasti ja niistä on nousemassa uusi kansansairaus kuten diabetes.

Tulehdukselliset suolistosairaudet

Tulehduksellisia suolistosairauksia ovat Crohnin tauti (IBD), haavainen paksusuolentulehdus (Colitis Ulcerosa) sekä mikroskooppinen koliitti. Tulehduksellinen suolistosairaus voi olla myös määrittämätön, jolloin puhutaan välimuotoisesta koliitista (IBDU= Inflammatory bowel disease, type unclassified), jossa on piirteitä sekä Crohnin taudista, että haavaisesta paksusuolentulehduksesta.

Suomessa oli Kelan rekisterin mukaan vuonna 2017 46 000 tulehduksellista suolistosairautta sairastavaa ihmistä ja vuosittain diagnosoidaan 2000 uutta tapausta. Tulehdukselliset suolistosairaudet ovat yleisempiä länsimaissa kuin muualla maailmalla.

Katsotaan, että tulehdukselliseen suolistosairauteen sairastuu suolistobakteerien, ympäristö- ja ravintotekijöiden vaikutuksesta ne henkilöt, joilla on geneettinen alttius sairastua. Geneettisen alttiuden taustalla on esitetty olevan geneettisesti määräytyviä limakalvon immuunijärjestelmän poikkeavuuksia sekä suoliston läpäisevyyden lisääntymistä, jonka seurauksena syntyy poikkeavan voimakas immuunivaste suoliston omaa mikrobiflooraa kohtaan.

Ärtyvän suolen oireyhtymä sen sijaan (IBS=Irritable Bowel Syndrome) ei ole sairaus, vaan toiminnallinen vaiva, jota esiintyy ainakin yhdellä kymmenestä suomalaisesta. Vaivaa esiintyy enemmän naisilla kuin miehillä. Se voi olla pitkäaikainen ja kiusallinen vaiva, mutta vaaraton. Ärtyvän suolen oireyhtymän syytä ei toistaiseksi tunneta. Ärtyvä suoli oireilee vatsakipuina, turvotteluna sekä erilaisina suolen toiminnan muutoksina, mutta mitään elimellistä vikaa potilailta ei löydy. Ummetusta ja ripulia esiintyy osalla potilaista vuorotellen, joillakin pääasiallisesti jompaakumpaa. Oireet voivat esiintyä vaihtelevasti päivästä ja viikosta toiseen. Ärtyneen suolen oireyhtymän toteamiseksi ei ole olemassa mitään laboratoriotutkimusta. Diagnoosi tehdään sen jälkeen, kun on varmistettu, että oireiden syynä ei ole muita sairauksia.

Tulehduksellisten suolistosairauksien diagnosointi

Tulehduksellisen ja toiminnallisen suolistosairauden erottaminen pelkästään oireistoin perusteella ei onnistu, jolloin joudutaan käyttämään paksusuolentähystystä. Kalprotektiinin on useassa tutkimuksessa osoitettu toimivan hyvin tulehduksellisen ja toiminnallisen sairauden erottamisessa. Ärtyvä suoli -oireyhtymässä (irritable bowel syndrome, IBS), jossa suolen limakalvo on normaali, ulosteen kalprotektiinipitoisuus ei nouse. Kalprotektiinimääritys soveltuu hyvin IBD:n diagnostiikkaan, poissulkien tällöin IBS:n.

KUVA 1. Kalprotektiininäytteet tasoravistelijassa ennen analysointia (Susanna Lensu 2019).

Kalprotektiini on erityisesti neutrofiilisistä valkosoluista vapautuva valkuaisaine, jota erittyy suolen limakalvon tulehtuessa suoleen ja tätä kautta sen pitoisuutta voidaan mitata ulosteesta. Kalprotektiinimääritys osoittaa herkästi suolistotulehduksen. Lähes 99%:lla tulehduksellista suolistosairautta sairastavilla potilailla on kohonnut ulosteen kalprotektiinipitoisuus. On kuitenkin otettava huomioon, ettei sen avulla voida määrittää tulehduksen spesifiä sijaintia kuten tähystyksellä. Kalprotektiinimäärityksen katsotaan kuitenkin olevan paras menetelmä suolistosairauksien diagnostiikassa, koska sillä voidaan myös arvioida sairauden aktiivisuutta, seurata hoitoa ja ennustaa pahenemisvaihetta ilman invasiivista tähystämistä. Kalprotektiinimäärityksellä voidaan vähentää paksusuolentähystyksien määrää sairauden seurannassa.

Kalprotektiinin säilyvyystutkimuksessa vahvistettiin kalprotektiinin säilyminen näytteissä viikon ajan kaikissa kolmessa säilytyslämpötilassa. Kalprotektiinipitoisuuksien vaihtelut olivat +/- 20 %, joilla ei katsota olevan diagnostista merkitystä. Säilyvyyden tutkiminen on tärkeää kalprotektiinimäärityksen luotettavuuden lisäämiseksi.

Susanna Lensu
TB17SP
Bioanalytiikan tutkinto-ohjelma
Savonia AMK

Mirja Saukkonen
Lehtori
Bioanalytiikan tutkinto-ohjelma
Savonia AMK

Sanna Kolehmainen
Lehtori
Bioanalytiikan tutkinto-ohjelma
Savonia AMK