Kuten otsikkokin jo kertoo, tällä hetkellä opintojani on takana ensimmäiset puoli vuotta. Aika on mennyt uskomattoman nopeasti, ja uutta tietoa on kertynyt muistiin hurja määrä.
Haluan aloittaa bloggaamisen ilmentääkseni matkaani tradenomiksi ulkopuolisille, mutta myös itselleni omaksi kasvutarinakseni.
Jännittävää, että pian teemme jo suuntautumisvalinnat ja ensi vuonna pääsemme aloittamaan ammatilliset opinnot – ja jos aika jatkaa lentämistä tällä vauhdilla, se on jo ihan nurkan takana!
Ensimmäinen puoli vuotta on pitänyt sisällään paljon Oivalla-opintoja ja ensimmäisenä mieleeni tulee Myyntitykki-kilpailu ja toimiminen myyntitiimissä. Teimme hurjan määrän töitä, ja voitto tulikin kotiin! Muita opintoja ovat olleet mm. juridiikka, englanti, yritystoiminta ja taloushallinto.
Kaikki osat opinnoistani ovat startanneet hyvin ja olen saanut kiitettäviä arvosanoja, mutta uuden oppimisen keskellä oma epävarmuuteni ottaa joskus vallan ja on vaikea uskoa että koulu menee ihan oikeasti hyvin, vielä ei tarvitse osata kaikkea täydellisesti ja luota itseesi. Aiemmin olen ollut aina omassa työssäni asiantuntijana ja yrittäjänä ”osannut kaiken”, joten on hankalaa sopeutua olemaan keskeneräinen. Toivon, että tähän tulee muutos ja pystyn kasvattamaan itseluottamustani.
Odotan innolla jo kevättä, se on itselleni aina parasta aikaa vuodesta ja kasvavasta valon määrästä saa uutta energiaa. Palataan taas asiaan keväämmällä!