Innostaminen ja sitouttaminen etänä

Näytä, että välität

Korona-aikaan ihana etämuistaminen ja osoittaminen välittämisestä voi olla kotiin lähetetty paketti. Paketti voi olla esimerkiksi Fazerilta saatava valmis makeispaketti. Käytä mielikuvitustasi ja mieti mistä työntekijäsi pitäisivät ja mikä on tilanteeseen/vuodenaikaan sopivaa! (Ghosh 2020.)

Ole etänä läsnä ja järjestä kokouksien lisäksi myös virtuaalisia kahvitunteja ja kuulumisten vaihtoa. Ota rennosti ja kohtaa ihmiset kuten kohtaisit heidät kahvipöydässä ja jaa viikonlopun touhusi. Kysele kuulumisia ja kuuntele aidosti miten työkavereillasi menee.

Huolehdi hyvistä työvälineistä

Oli sitten kyse laitteista tai ohjelmistoista, on ne hyvä olla tähän päivään sopivia. Olen itse huomannut myös, että kunnollisiin laitteisiin investoimalla voi säästää – käytössäni on yhä vuoden 2013 MacBook Pro, joka toimii edelleen moitteettomasti ja täyttää etäopiskelun vaatimukset paremmin kuin hyvin. (Ghosh 2020.)

Keksi uusia virikkeitä ja etuja

Kun kuntosaleilla käyminen ei ole turvallista, löytyy kotiin erilaisia palveluita, jotka tarjoavat treenejä ikäänkuin suoratoistopalveluna, esimerkkinä Les Mills On Demand-palvelu. Työntekijän, jota ei kotitreenit innosta, voi taas palkita esimerkiksi kuukaudella Netflixiä! (Ghosh 2020.)

Työhyvinvoinnin kannalta on tärkeää myös täsmentää työntekijöille, että kotonakin työskennellessä tauot, ergonomia, arkiaktiivisuus ja työn rytmittäminen ovat tärkeitä asioita pitää yllä. Työstä pitää myös malttaa irtaantua, työajan tulee päättyä joka päivä sovitusti ja vaihtaa sen jälkeen vapaalle.

Näytä naamaasi

Pelkkä kuuloyhteys ja sähköpostiviestittely ei riitä, muista olla työntekijöihin yhteydessä myös videopuheluin. Anna myös esim. palavereissa aikaa myös muulle vapaalle keskustelulle ja kuulumisten vaihdolle, on luontaista tarvita aikaa höpöttelylle silloin harvoin, kun työkavereita tapaa linjoilla. (Ghosh 2020.)

Anna aikaa työntekijöiden palautteelle

Kuule työntekijöiden ajatuksia etätyöstä ja toteuta heidän tarpeitaan. Heistä on kuitenkin tullut jo etätyön ammattilaisia, joten he osaavat antaa mielipiteensä esimerkiksi sille, kuinka työnteko olisi mielekkäämpää ja kuinka merkityksellisyyttä voisi korostaa etätyössä. Heillä on varmasti myös ideoita siitä, kuinka työhyvinvointia voisi parantaa myös etätyöaikaan. (Ghosh 2020.)

Teroita tavoitteet hyvällä kommunikaatiolla

Hyvällä kommunikaatiolla saat osallistettua työntekijöitä. Kerro heille miksi kunkin tehtävä on tärkeä yhteisen onnistumisen kannalta ja miksi juuri heidän panoksellaan on myös väliä. Anna heille syy työskennellä hyvin. (Ghosh 2020.)

Kommunikaation puute johtaa väistämättä ongelmiin lähityössäkin, saati sitten etänä, kun ei saa tietoa edes “vahingossa” työkaverilta tai kuule jotain ohimennen. On tärkeää, että jokainen on tehtävänsä tasalla ja että yhteisöllisyys pyritään säilyttämään etätyössäkin. Olisiko huomenna aika yhteiselle etälounaalle?

Älä pelkää kokeilla

Mikä toimii toimistossa ei välttämättä toimi etänä. Etäily on kaikille vielä verrattain uutta, joten olet täysin vapaa kokeilemaan, erehtymään ja oppimaan. Kerro rohkeasti kokeilevasi ja kysy mielipiteitä. Oppikaa yhdessä toimimaan paremmin yhteen etänä, tekemällä oppii! (Ghosh 2020.)

Seuraa etätyön trendejä

Ympäri maailmaa toimitaan tällä hetkellä etänä, joten etsi rohkeasti toimintamalleja ja ideoita globaalisti. Google on hyvä ystäväsi tässä, etätyöstä löytyy tuhansia ja tuhansia asiantuntijablogitekstejä ja -artikkeleita hyvine vinkkeineen ja uusine ideoineen. (Ghosh 2020.)

Näytä luottamuksesi työntekijöihin

Etätyössä luottamus on avainasemassa. Delegoi rohkeasti ja luota siihen, että he pystyvät tekemään työnsä tehokkaasti ja täsmällisesti myös kotoa käsin. Työntekijät on kaikki palkattu syystä, joten miksi et luottaisi heihin? (Ghosh 2020.)

Haasta työntekijöitä tekemään parhaansa

Jotta pärjäämisen psykologinen perustarve täyttyy, täytyy saada eteensä sopivan vaikeita haasteita, tuolloin työ tuntuu mielenkiintoiselta ja merkitykselliseltä. On upea tunne kun ylittää itsensä, selviytyy haastavasta tehtävästä ja kehittyy! (Ghosh 2020.)

Työhyvinvointia myös etänä

Hauskaa voi pitää myös etänä! Yhteisöllisyyden ylläpitäminen etänä on tärkeää ja sillä on vaikutusta esim. tuottavuuteen. Esimerkiksi työpaikan etäolympialaiset onnistuvat kun keksitte yhdessä leikkimielisiä tehtäviä, joita jokainen voi suorittaa kotonaan. Mikäli ette innostu hupailemaan, esimerkiksi afterworkit Zoomissa toimivat yhtä hyvin. (Ghosh 2020.)

Aftereilla ohjelmana voi olla esim. vieraileva puhuja, tietovisa, pikadeitti-tyylinen kuulumistenvaihtorinki, Kuutamolla-peli (2 totuutta ja 1 valhe) tai vaikka saman ruuan kokkaaminen yhtä aikaa ja siitä porukalla etänä nauttiminen.

LÄHTEET:

Ghosh Anusree 2020. 15 Awesome Ways To Boost Remote Employees Motivation. Asanifyn Human resources-blogi. 26.8.2020. https://asanify.com/blog/human-resources/remote-working-motivation-hacks Viitattu 4.5.2021.

Mielekkäämpiä maanantaita (psykologiset perustarpeet)

“Voi luoja, taaaas maanantai ja koko pitkä viikko edessä.”
“Ja nyt vasta tiistai, huooooooh!”
“Keskiviikko, enää kaksi herätystä, mutta huhhuh.”
“Oumaigaad ei vieläkään perjantai, pitää vielä huominen jaksaa…”
“Yaasss no vihdoin ja viimein perjantai, olipa pitkä viikko taas sinnitellä!”

Olen vuosien varrella useamman kerran löytänyt itseni ihmettelemästä, miksi joku päivittää kerta toisensa jälkeen viikkonsa etenemisen tällä samalla kaavalla sosiaaliseen mediaan. Kyseessä voi olla ihan vain tapa ilman mitään sen syvällisempää, mutta pakostakin tällainen saa minut pohtimaan, kokeeko päivityksen tekijä työnsä mielekkääksi vai ei.

Muistan ensimmäisen kerran, kun kiinnitin vastaavaan huomiota, ja muistan ajatelleeni, että en koskaan halua työhön, joka saa minut tuntemaan jotain, joka muuttaa viikkoni ankeaksi puurtamiseksi ja ainut palkintoni on seuraavaan vapaapäivään asti selviäminen. Ja olen edelleen samaa mieltä. Työ on kuitenkin niin merkittävä osa elämää, että haluan sen tarjoavan positiivisia kokemuksia ja tukevan hyvinvointiani. Jos työssä tai työpaikalla jokin saa mielen surkeaksi, en usko että millään saisin vapaa-ajastani niin täyttymyksellistä ja erikoisen palkitsevaa, että se jollain tapaa korjaisi tai tasapainottaisi tilanteen.

Yrittäjänä olin siinä onnellisessa asemassa, että sain itse synnyttää mieleiseni yrityskulttuurin ja varmistaa, että kaikilla on hyvä olla. Sain rekrytoida ihania ihmisiä, joilla on mahtava asenne ja huikea sisäinen motivaatio. Ja ennen kaikkea, sovimme hyvin yhteen. En kuullut koskaan kenenkään valittavan työstään ja uskon etten ollut ainoa, kenelle paras hetki päivästä oli vuoronvaihdossa se, kun työkaverin iloiset kasvot ilmestyivät nurkan takaa myymälään. Muistelen näitä hetkiä lämmöllä, ja uskaltaisin sanoa, että meille kaikille työmme oli mielekästä.

Mikä sitten tekee työstä mielekästä? Yksi tapa lähestyä tätä on ihmisen psykologiset perustarpeet ja niiden täyttyminen. Ihmisen psykologiset perustarpeet ovat autonomia, kompetenssi ja yhteenkuuluvuus, autonomiaa kutsun selkeyden vuoksi tässä itsenäisyydeksi ja kompetenssia pärjäämiseksi.

Itsenäisyyden tarve tarkoittaa kokemusta siitä, että voi vaikuttaa omaan elämäänsä ja toimintaansa. Vapaaehtoinen ja omasta halusta toimiva ihminen on usein sisäisesti motivoitunut. Vapaaehtoisuuden kokemus voi syntyä esimerkiksi siitä, että ihminen saa itse tehdä ratkaisuja työssään ja osallistua omaa työtään koskevaan päätöksentekoon. Työ, jossa voi hyödyntää omia vahvuuksiaan ja käyttää omaa harkintaansa eri tilanteissa, tyydyttävät itsenäisyyden tarvetta. (Hakanen, 2011)

Yhteenkuuluvuuden tarve on inhimillistä kaipuuta läheisiin ihmissuhteisiin ja toivetta yhteenkuulumisesta muiden ihmisten kanssa. Kuuluminen työporukkaan, jossa ihmiset luottavat keskenään toisiinsa ja jossa jaetaan kokemuksia sekä arvostetaan toisten antamaa panosta, täyttää yhteenkuuluvuuden tarvetta. (Hakanen, 2011)

Pärjäämisen tarve täyttyy, kun ihminen kokee pystyvänsä hallitsemaan omaa toimintaympäristöään. Kun pystyy kohtaamaan erilaisia haasteita sekä saada aikaan haluamiaan vaikutuksia, pärjäämisen tarve täyttyy. Työ, jossa voi tuntea onnistuvansa sekä nähdä toimintansa myönteiset tulokset, luo uskoa selviytyä uusista haasteista – ja sitä on pärjääminen. (Hakanen, 2011)

Ei ole tärkeintä, että kaikki tarpeet tyydyttävät täysin, vaan mielekkyyden kannalta riittää, että tarpeet täyttyvät itselle riittävästi. Jossakin tilanteessa tärkeimmäksi nousee onnellisuus hyvään työporukkaan kuulumisesta, myönteisen palautteen saaminen ja hyvän yhteishengen kokeminen. Toisessa itsenäisyys ja riippumattomuus on parasta sekä kokemus, että omat parannusehdotukset otetaan huomioon. Kolmannessa voi tuntea itsensä ennen kaikkea huippuosaajaksi ja olla ylpeä työn hyödyllisyydestä. (Hakanen, 2011)

Hyviä merkkejä psykologisten perustarpeiden tyydyttymisestä:
– Voit olla oma itsesi töissä (itsenäisyys)
– Voit päättää itse tavan työskennellä sen mukaan, miten koet itse työn tulevan parhaiten tehdyksi (itsenäisyys)
– Tunnet olevasi osa työyhteisöä (yhteenkuuluvuus)
– Voit jakaa ajatuksia työkavereiden kanssa asioista, jotka sinä koet tärkeiksi (yhteenkuuluvuus)
– Olet hyvä niissä asioissa, joita teet työssäsi (pärjääminen)
– Tunnet, että haasteet ovat sopusuhdassa kykyjesi kanssa ja selviät jopa vaikeimmista tehtävistä (pärjääminen)
(Hakanen, 2011)

Merkkejä siitä, etteivät psykologiset perustarpeet tyydyty:
– Koet joutuvasi tekemään työssäsi paljon asioita, joita et halua tehdä (itsenäisyys)
– Jos voisit valita, tekisit monia asioita työssäsi toisin (itsenäisyys)
Et oikein tunne yhteenkuuluvuutta työkavereidesi kanssa (yhteenkuuluvuus)
– Tunnet usein olosi yksinäiseksi tai ulkopuoliseksi, ja jopa silloin kun olet työkavereidesi seurassa (yhteenkuuluvuus)
Epäilet usein kykyjäsi suorittaa työsi riittävän hyvin (pärjääminen)
– Et tunne itseäsi oikein päteväksi työssäsi, tehtäväsi tuntuvat liian haastavilta kykyihisi nähden (pärjääminen)
(Hakanen, 2011)

Mikäli huomasit, etteivät psykologiset perustarpeesi tyydyty työssäsi riittävästi, mieti voisitko itse vaikuttaa asiaan jotenkin, tai voisitko ehdottaa muutoksia, jotka lisäisivät työsi mielekkyyttä? Pystyisitkö ehkä ottamaan lisää vastuuta työssäsi ja tekemään itse joitakin päätöksiä? Voisiko työsi sisältöä muokata vastaamaan enemmän kykyjäsi? Voisitteko alkaa harrastamaan työporukalla jotain yhdessä ja tutustua sitä kautta paremmin? Jo pienilläkin teoilla voi olla vaikutusta, ja onkin tärkeää hakea muutosta yksi asia kerrallaan. Tsemppiä, kohti mielekkäämpiä maanantaita!


LÄHTEET:
HAKANEN, Jari 2011. Työn imu. Työterveyslaitos. [Viitattu 2021-02-15.] Saatavissa: https://www.ttl.fi/wp-content/uploads/2018/09/TTL_tyonimu.pdf