Työelämässä on helppoa piiloutua sen taakse, että aina on hyvä meininki, tehdään upeaa työtä ja tiimissä kehutaan toisten työtä kilpaa. Entä jos ei menekään hyvin, olo on stressaantunut tai kotona on ongelmia?Näistäkin tunteista pitää pystyä puhumaan ja niiden oikein mitoitettu ilmaisu on erittäin tärkeää, myös siellä työpaikalla. Kulttuuri ei ole terve, jos vain positiiviset vibat sallitaan, ja hankalien tunteiden ilmaisemisesta joutuu vaikeuksiin tai vinoon katsotuksi. Negatiivisten tunteiden esiintuomisesta saatetaan vain todeta, etteivät ne kuulu työpaikalle tai yritetään väkisin vääntää tilanne positiiviseksi, vaikkei esim. eroa läpikäyvä ihminen näe siinä hetkessä henkilökohtaisessa elämässään juurikaan mitään hyvää, juhlimisen arvoista saati tunne oloaan kuulluksi, jos esihenkilö kuittaa tilanteen toteamalla “kyllä se siitä, kaikki kääntyy hyväksi”. Tätä on toksinen positiivisuus.
En sano, etteikö positiivisuus olisi hyvä ja tärkeä asia, toksisessa positiivisuudessa kyse on siitä, ettei hankalille tunteille anneta tilaa, ja asiat yritetään väkisin kääntää positiiviseksi ja itseään joutuu sensuroimaan. Kulttuuri rakentuu epäaitouden ja tekohymyjen varaan. Se on hauras, ja tällainen korttitalo on hyvin altis kaatumaan. Entäs sitten, kun joudutaan suuren ongelman eteen, vaikkapa taloudellisiin vaikeuksiin. Siitä ei selvitä sillä, että “pysytään vain positiivisena”.
Moni pelkää, ettei menesty, jos ei ole positiivisuutta ympärilleen levittävä onnellisuuden perikuva. Muut pitäisi saada valloitettua elämänilolla ja hersyvällä persoonalla. On normaalia joskus feikata huono päivä pois, mutta tuolloin liika innostuksen esittäminen ja korkeaan energiatasoon itsensä väkisin virittäminen menevät liiallisuuden puolelle. Väkinäinen hyperpositiivisuus ei ole aitoa onnellisuutta tai työniloa, vaan nimenomaan toksista positiivisuutta.
Mihin tunteiden peittely ja omia arvoja vastaan toimiminen voi johtaa? Pahimmillaan sairastumiseen, lievemmilläänkin siihen, ettei illalla jaksa enää mitään, kun on koko työpäivän kuluttanut energiaa onnellisuusnaamarin ylläpitämiseen. Omana itsenään oleminen ei onnistu, jos pakottaa itsensä positive vibes only-moodiin jatkuvasti. Myöskin se on totta, että mitä enemmän hankalia tunteita välttelee ja työntää pois, sen sinnikkäämmin ne pyrkivät pintaan.
Aitoon onnellisuuteen mahtuu myös vaikeat tunteet. Saa olla surullinen, loukkaantunut, pettynyt, epävarma, avuton… Koko tunne-elämän kirjon tunnistaminen on rikkaus, ja niiden käsitteleminen auttaa myös ymmärtämään muita ja olemaan empaattinen. Toksinen positiivisuus puolestaan vähättelee ja mitätöi myös muiden tuntemuksia. Se, että kuuntelemisen sijaan alkaa heti korostamaan asian valoisaa puolta, eikä ota toisen huolta vakavasti, etäännyttää.
Esimerkkejä, miten erottaa toksinen positiivisuus aidosta välittämisestä:
Ajattele vain positiivisesti! Anna tunteiden tulla, ne on tärkeää päästää ulos. Voinko tehdä jotain helpottaakseni oloasi?
Muilla menee huonommin, nenä pystyyn. On ok olla surullinen ja itkeä. Haluatko nenäliinan tai halin?
Hymyile, itkeminen ei auta. Nyt on hankala tilanne, haluatko puhua siitä tai tehdä jotain mieltä keventävää?
Piristy! Voinko auttaa jotenkin?
Kohta on taas loma! Olet tehnyt ahkerasti töitä, ansaitset aikaa levätä.
Ei asiat nyt noin huonosti ole! Sinulla on nyt varmasti vaikeaa, olen aina tässä, jos tarvitset olkapäätä.
Huijarisyndrooma on psykologinen ilmiö, jonka vaikutuksesta ihminen ei todisteista huolimatta pysty sisäistämään omia saavutuksiaan. Huijarisyndroomasta kärsivä uskoo, että hänen saavutuksensa johtuvat puhtaasti hyvästä tuurista tai ajoituksesta ja että hän on jollain tavalla harhauttanut muut uskomaan, että hän on kyvykkäämpi, kuin mitä itse katsoo olevansa.
Huijarisyndrooma on voimakas kokemus siitä, että on osaamaton tai muutoin ei ole tarpeeksi hyvä, vaikka ihmiset ympärillä olisivat päinvastaista mieltä asiasta. Ympärillä olevat näkevät hänen onnistumisensa, mutta ihminen itse mitätöi ne tai ei muuten anna arvoa niille, vaan ajattelee niiden olevan sattumaa. Huijarisyndroomainen ei pysty sisäistämään menestystään. Hänen menestyksensä on ennemmin onnenkantamoinen kuin seurausta kovasta työstä ja omista taidoista. Ikään kuin hän olisi kuin ihmeen kaupalla onnistunut tekemään vahingossa oikein, tai olemaan vain oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Tyypillisiä toimintamalleja huijarisyndroomalle:
- Sisäinen vaativuus
- Ylikorostunut tarkkuus
- Työriippuvuus
- Korostunut vaatimattomuus
- Mukautuminen
- Matkiminen
- Ylisuorittaminen
- Oman suorituksen lyttääminen
- Myönteisen palautteen mitätöinti
Huijarisyndrooman synnyssä on kyse esimerkiksi siitä, että lapsen saama palaute kotona ja koulussa eivät vastaa toisiaan eli lapsi kohtaa ns. kaksi todellisuutta, ja ydinkokemus jää vääristyneeksi. Kun tällaista sisäistä ristiriitaa ei käsitellä hedelmällisesti, lapselle jää epävarma tunne omista kyvyistään, ja hän selittää sen sillä, että hän huijaa toiset uskomaan itsestään muuta kuin on.
Joskus huijarisyndrooma voi olla peräisin lapsena syvään istutetusta huonommin pärjäävän identiteetistä, jolloin aikuisena akateeminen ihminen ei näe itseään minään, vaikka on todellisuudessa varsin älykäs. Hän saattaa uskoa, että tämä vanhempien lapsuudessa syöttämä määritelmä on se oikea, eikä hänen menestyksensä opinnoissaan johdu mistään oikeasta osaamisesta, vaan silkasta sattumasta tai vaikkapa ihmissuhdetaidoista. Itselläni ei ole tällaista asetelmaa taustalla, vaan muista tästä syystä (Multa puuttuu palanen, mut haittaakse?) en pysty validoimaan omaa osaamistani, enkä ole täysin varma onko oma ongelmani huono itsetuntemus vai huijarisyndrooma.
Huijarisyndroomasta kärsivä nimittäin pelkää myös “paljastumista”, enkä täysin tunnista itsessäni tätä. Olen tuntenut tuollaista pelkoa jonkin verran, ja oikeastaan lähinnä vain sellaisissa tilanteissa, kun on tullut hetki esitellä tuotoksiani maailmalle. Tuolloin pelkään, että osaamiseni on haihtunut työstä jonnekin, ja että se on vain surkea räpellys, jonka joku eskarilainenkin olisi osannut tehdä. Jännitin myös kouluarvosanoja, vaikka vaatimukset olivat tiedossa ja tein työni vastaamaan niitä, odotin silti pahinta. Ja kyllä – arvosanat ovat minulle tärkeitä, koska olen lapsuudessani saanut juuri niitä vastaan huomiota ja niinä hetkinä olen kokenut, että vanhempani ovat voineet olla minusta ylpeitä, kun muuten en ole tällaista tunnetta saanut. Eikä syy siis ole vanhemmissani, asia on vain korostunut huonon itsetuntemuksen, hyväksynnän hakemisen sekä kiireisten yrittäjävanhempien kombinaatiossa.
Huijarisyndrooman tuntomerkkejä:
- Arvioinnin pelko
- Epäonnistumisen ja häpeän pelko
- Syyllisyys menestyksestä
- Menestyksen kieltäminen
- Pelko muiden reaktioista
- Hylätyksi tulemisen pelko
- Suuret vaikeudet vastaanottaa kehuja ja myönteistä palautetta
- Menestyksen selittäminen itsestä riippumattomista syistä, kuten se, että työtehtävien tuttuus, muiden iso panos ja tentti oli helppo
- Onnistumisen pelko, koska jos onnistuu kerran, se lisää paineita onnistua vielä paremmin seuraavalla kerralla
Miten huijarisyndroomasta voi opetella irti? Ensimmäinen keino on ajatusten bongaaminen ja huomion kiinnittäminen siihen, miten niiden antaa vaikuttaa omaan käyttäytymiseen. Esimerkiksi kun huomaa pelkäävänsä arvostelua oman “huonouden” tai “epäonnistumisen” takia, olisi tärkeää toimia näitä ajatusyllykkeitä vastaan, ja ottaa arviot niin, että ne kohdistuvat vain tehtyyn tehtävään ja toisaalta ottaa positiivinen palaute vastaan avoimesti ja kiittää siitä. Ei vähättelyä tai turhaa nöyristelyä, vaan kiitos palautteesta. Haitallisten ajatusten rinnalle olisi hyvä myös tietoisesti lisätä positiivisia ajatuksia! On myös hyvä muistaa, etteivät omat kriittiset ajatukset ole totuus, vain pelkästään “mielen roskapostia”.
Myös tunteiden tunnistaminen ja nimeäminen on hyvä keino keventää huijarisyndroomaa. Tunteiden tunnistaminen tulee ajatusten tunnistamisen jälkeen, ajatukset kun tahtovat alkuun olla helpompia tunnistaa kuin tunteista kiinnisaaminen. Kun vastaanottaa kehuja, voi miettiä millaisia tunteita ajatukset herättävät ja miten se tuntui kehossa. Kun tunteen on tunnistanut, sitä on helpompi opetella säätelemään. Esimerkiksi häpeän tunne on yleinen huijarisyndroomasta kärsivälle, ja häpeää vastaan toimiminen on sille hyvä lääke. Ei toimita häpeän yllyttämällä tavalla eikä paineta leukaa rintaan ja todeta, että enhän minä… Vaan leuka ylös, häpeilemätön kiitos kohteliaisuudesta ja olla rohkeasti ylpeä itsestään. Jos hävettävän asian sanoo ääneen, häpeä menettää voimansa.
Myös toimintaansa on hyvä opetella pikkuhiljaa muuttamaan. Tätä olenkin tajuamattani tehnyt! Olen opetellut sanomaan ei, olen pyytänyt ja vastaanottanut apua ja näyttänyt tilanteessa osaamattomuuteni ja ollut tilanteessa avoin ja tavallaan jopa haavoittuvainen. Huijarisyndroomasta kärsivän olisi hyvä lopettaa ylisuorittaminen, kohdata pelkojaan, harjoitella palautteen vastaanottamista, lakata täydellisyyden tavoittelu sekä olla avoimesti sellainen kuin on. Jos ajatusten bongaaminen ja tunteiden tunnistaminen tuntuvat vaikeilta, konkreettinen toiminnan muuttaminen saattaa olla helpompaatai tuntua tehokkaammalta keinolta.
Huijarisyndroomaa voi helpottaa myös se, että on avoin asian kanssa. Huijariajatuksiaan voi jakaa luotettavalle ystävälle, joka voi tarjota ymmärrystä ja kuuntelevan korvan – ne ovat myös yllättävän yleisiä, joten tarjolla voi olla myös vertaistukea! Keskeneräisyyden hyväksyminen on myös olennaista, se kuuluu ihmisyyteen. Keskeneräisyyden sietäminen – postauksessa muuten siitä lisää!
Mutta mikä tärkeintä, opettele nauttimaan menestyksestäsi! Because you’re worth it, kuten tuttu mainoskin sanoo.
Yksi tietoisen läsnäolon taidoista on kuvaileminen. Sillä tarkoitetaan havaintojen ja kokemusten pukemista sanoiksi, ja sen avulla ajatukset pidetään erillään tosiasioista ja tunteista. Kuvailu auttaa eriyttämään mielen tapahtumat meistä itsestämme eli emme ole yhtä kuin ajatuksemme ja tunteemme. Kuvailu on hyväksyvää ja arvottamatonta, ja se pyrkii antamaan mahdollisimman totuudenmukaisen kuvan tilanteesta. Miten kuvailisit vaikkapa taulua ihmiselle, joka ei näe sitä? Tällaista on kuvailun taito läsnäolotaitona.
“Don’t believe everything you think.”
Viisas mieli on yhdistelmä järkimieltä ja tunnemieltä. Elämässä sekä järkimieli että tunnemieli ovat molemmat tarpeellisia eikä niistä kumpikaan ole toista parempi. Molemmat ovat hyödyllisiä, esimerkiksi järkimieli on hyvä ohjaaja asuntokaupoilla, kun mietitään hintaa ja sijaintia, kun taas tunnemieli silloin, kun mietitään asunnon tunnelmaa ja ympäristön viihtyisyyttä. Kun molemmat puolet ovat läsnä yhtä aikaa, voidaan puhua viisaasta mielestä ja aiemmin mainitsemani kuvailun taito on tärkeä sen saavuttamisessa.
Järkimieli, viisas mieli sekä tunnemieli (Mielenterveystalo)
Näiden eri mielien valtasuhteet voivat vaihdella tilanteen mukaan, mutta kun huomaamme vaikka tunnemielen ottaneen ylivallan, voimme kutsua järkimieltä tasapainottamaan tilannetta. Silloin olemme kykeneväisiä mm. ajattelemaan toimintamme seurauksia eli esimerkiksi aggression yrittäessä ottaessa ohjat käyttäytymisestä, voimme pyrkiä tilanteessa faktantarkistukseen ja ottamaan järkimielen mukaan. Tämä on hieno taito osata, ja sen avulla voi ehkäistä impulsiivisen tunteen toiminnan silloin, kun se ei ole viisasta. Toisaalta myös järkimielen ollessa vallassa tunteiden mukaan ottaminen tuo esimerkiksi lisäsyvyyttä keskusteluun ja mahdollistaa empatian toista osapuolta kohtaan.
“The average midnd is focused on the future and paralyzed by fear. The wise mind is focused on the present and moved byt love” – Maxime Lagacé
Itse olen ollut hyvin vahvasti järkimielen ihminen, ja tunnemielen mukaan ottaminen on ollut ajoittain hyvinkin hankalaa. Varsinkin silloin, kun tilanne synnyttää epämukavia tunteita. Olen luokitellut hankalat ja epämukavat tunteet huonoiksi ja jopa kielletyiksi, ja on ollut helpompi elää ilman niitä. Kielteisissä tunteissa on kuitenkin puolensa, kuten tästä Väärinymmärretty viha – postauksestakin voi helposti huomata. Viha voi toimia tarvittavana muutosvoimana ja epämukavan tunteen kanssa oleminen voi parantaa itsetuntemusta, syventää yhteyttä itseemme, opettaa nöyryyttä, kehittää myötätuntoa ja empatiaa sekä antaa viisautta. Itselle näiden hankalien tunteiden hyväksyminen osaksi elämää, ja sen myöntäminen, että minäkin kiltti ihminen voin ja saan olla vihainen, on tuonut mukanaan enemmän merkityksellisyyttä, vakautta ja tasapainoa, sekä auttanut itsemyötätunnon tielle. Viisaan mielen löytäminen on tuonut myös tietynlaista hallinnantuntua, koska minulle järkimieli on hyvinkin ankara, kun taas tunnemieli halajaa helposti lyhyen aikavälin tyydytystä pitkän aikavälin hyvän olon sijaan.
“My mind is wise. My focus is mindful. My acceptance is radical. My stance is non-judgemental.”
Viisaan mielen voi saavuttaa rauhoittumalla, pysähtymällä ja keskittymällä. Siinä tilassa ihminen voi kerätä tietoa tarkkailemalla ja analysoida näitä havaintojaan eri näkökulmista. Viisas mieli kerää tilanteista tietoa myös intuitiivisesti kehon avulla. Viisas mieli ottaa huomioon myös ajatukset, tunteet, kehon liikkeet, asennot, ympäristöstä tulevan informaation sekä aistihavainnot. Viisas mieli yrittää löytää kultaisen keskitien järki- ja tunnemielen välillä. Viisas mieli ei satuta toista tai itseä, ja se kulkee käsi kädessä omien arvojen kanssa.Viisas mieli on välitöntä tietämystä ja merkityksen ymmärtämistä, ja sen ratkaisut ovat varmoja, mutteivät ehdottomia. Viisaan mielen mukaan toimiessa on useimmiten tyytyväinen siihen, miten on tullut toimittua.
Jokaisella meistä on viisas mieli, mutta kaikki eivät sitä tahtoen tai tahtomattaan hyödynnä. Eikä toisaalta kukaan meistä ole viisaan mielen tilassa koko ajan. Viisautta päivääsi toivottaen, Tanja
Malli koostuu neljästä taidosta: itsetietoisuus, itsehallinta, sosiaalinen tietoisuus sekä ihmissuhteiden hallinta. Itsetietoisuus ja -hallinta ovat henkilökohtaisia kykyjä ja loput kaksi sosiaalisia taitoja. Näiden neljän taidon alle on kerätty 20 kykyä, jotka sijoittuvat malliin seuraavasti:
Golemanin tunneälyn malli
Itsetietoisuus koostuu kolmesta kyvystä: tietoisuus omista tunteista, tarkka itsearviointi ja itsetuntemus. Tietoisuudella omista tunteista tarkoitetaan tärkeyttä tunnistaa omat tunteet ja huomioida niiden vaikutus omaan suoriutumiseen. Tarkka itsearviointi tarkoittaa omien vahvuuksien ja heikkouksien tunnistamista. Itsetuntemus taas viittaa itseluottamukseen, jolla on tutkimusten mukaan positiivinen vaikutus suorituskykyyn.
Itsehallinta koostuu kuudesta tunneälyn kyvystä: omien tunteiden hallinta, luotettavuus, tunnollisuus, sopeutuvaisuus, tavoitteellisuus ja aloitteellisuus. Omien tunteiden hallinta tarkoittaa kykyä hallita ahdistavia tunteita, eli kykyä pysyä rauhallisena stressaavassa tilanteessa. Luotettavuudella tarkoitetaan kykyä ilmaista muille esimerkiksi omia arvoja, tarkoitusperiä ja tunteita ja toimia niiden mukaisesti. Tunnollisuus on sitä, että suhtautuu työtehtäviin huolellisesti ja perusteellisesti. Sopeutuvaisuus tarkoittaa sitä, että on avoin uudelle informaatiolle ja kykenee muuttamaan työskentelytapoja sen mukaisesti. Tavoitteellisuus viittaa jatkuvaan optimistiseen pyrkimykseen parantaa suorituksia. Aloitteellisuus puolestaan viittaa kykyyn toimia ennen kuin ulkoinen tekijä määrää toimimaan.
Sosiaalinen tietoisuus koostuu kolmesta kyvystä: empaattisuus, palvelualttius ja organisatorinen tietoisuus. Empaattisuudella tarkoitetaan sitä, että otetaan muiden tunteet, huolet ja tarpeet huomioon. Empaattinen ihminen voi lukea toisten tunteita ja saa vihjeitä ilmeistä, eleistä ja äänenpainoista. Palvelualttius tarkoittaa kykyä tunnistaa asiakkaiden tarpeita ja nähdä asioita pitkällä aikavälillä. Organisatorinen tietoisuus on kykyä lukea ryhmän tunteita ja ilmapiiriä.
Ihmissuhteiden hallinta koostuu kahdeksasta tunneälyn kyvystä: muiden kehittäminen, vaikuttaminen, kommunikaatio, konfliktien hallinta, muutosjohtaminen, muutoksen käynnistäminen, suhteiden solmiminen sekä tiimityö ja yhteistyö. Kyky kehittää muita on muiden kehitystarpeiden tunnistamista ja kykyjen vahvistamista. Vaikuttaminen tarkoittaa vakuuttavuutta ja suostuttelukykyä, sekä omien vastareaktioiden hienosäätämistä halutun vuorovaikutuksen saavuttamiseksi. Se vaatii ihimiseltä aitoutta ja yhteisten tavoitteiden asettamista oman edun edelle. Kommunikaatio viittaa kykyyn luoda avointa ja selkeää kommunikaatiota sekä sitä, että on hyvä kuuntelija, jaksaa informaatiota muille ja kohtaa vaikeat asiat suoraviivaisesti. Konfliktien hallinnalla tarkoitetaan ongelmien huomioimista ja ratkaisemista eli esimerkiksi kuuntelun ja empatian taidot korostuvat myös tässä, jotta vaikeat tilanteet voidaan kohdata diplomaattisella ja kannustavalla otteella. Muutosjohtamisen kyky koostuu kyvyistä inspiroida muita, ohjata muiden suoriutumista sekä johtaa esimerkillä. Muutoksen käynnistäminen on puolestaan sitä, että huomataan tarve muutokselle, poistetaan esteet sen tieltä sekä värvätään muita hankkeiden saavuttamiseen. Suhteiden solmiminen liittyy verkostoitumiseen ja tasapainoiluun oman työmäärän ja muiden auttamisen välillä. Tiimityössä ja yhteistyössä vaaditaan kollektiivista tunneälyä ja tehokkaimmat tiimit kykenevät ilmaisemaan tunneälyn kykyjä tiimitasolla.
Mallin näkemyksen mukaan tunneälyä voidaan oppia ja se kehittyy iän myötä. Jokaisesta vuorovaikutustilanteesta voi oppia jälkikäteen reflektoimalla ja kun opettelee säätelemään omia tunnetilojaan ja kuuntelee muita, pystyy rentoutumaan ja olemaan hetkessä läsnä. Itselle tunneälyn komponenttien ymmärtäminen lisää käsitystä omasta tunneälykkyydestä ja mitä kykyjä olisi hyvä vielä vahvistaa. Jos rekrytoinneissa halutaan panostaa tunneälykkään kandidaatin valintaan, voi tämän mallin avulla kehitellä kysymyksiä osaksi haastattelua.
Näistä omista kehityskohteista on niin helppo ammentaa blogitekstejä, ja sieltä se läksi tämäkin ajatus! Aiemmin yrittäjänä en joutunut vastakkain keskeneräisyyden kanssa kovinkaan usein, sillä olin oman asiani rautainen asiantuntija enkä perfektionismiin taipuvaisena ryhtynyt kuin niihin asioihin, joissa olin jo hyvä – en voinut epäonnistua. Pysyin mukavuusalueellani, siellä missä loistin ja sain kiitosta. Nyt alan kuitenkin lähestyä uutta eli harjoittelujaksoa opintoihini liittyen. Siellä joudun olemaan sen edessä, että olen vielä erehtyväinen, epätäydellinen, keskeneräinen, noviisi, aloittelija jne. Nämä eivät ole huonoja sanoja, ne voivat olla vain joskus hankala sulattaa.
“Luulin et saavutin lopullisen muodon mut oon tajunnu oon pelkkä raaka luonnos kelasin et keskeneräisyys tekis huonon mut ei se tee – oon vaan osa luontoo” – Yeboyah
Minulla ongelma lienee lähtöisin siitä, että olen kokenut saavani huomiota ja kiitosta vain onnistumisillani ja että minun arvoni perustuu siihen, miten hyvin suoriudun. Tämä on vaarallinen tie ja minun pitäisi oppia siitä pois – loitommas siitä olen kuitenkin jo tullut. Tietoa kun on saatavilla loputtomasti ja aina on joku, joka onnistuu tai menestyy paremmin eli koskaan ei voi olla täydellinen, täysin valmis tai kokonainen. Minulle nämä vaatimukset tulevat minulta itseltäni, vertailen itseäni omaan kuvittelemaani ideaaliin eli rima on epärealistisen korkealla.
“Always do your best, but remember that your best is good enough.”
Ongelma ei kuitenkaan ole itsensä haastaminen tai epämukavuusalueelle meneminen, vaan se, etten saa tunnetta onnistumisesta palautteen kautta tai että edellytän itseltäni onnistumista kaikessa. Pitäisikin aina eteenpäin katsomisen sijaan keskittyä nykyhetkeen ja tuntea asioita, joihin voi olla jo tyytyväinen sekä kuljettuun matkaan, joka on siihen pisteeseen johtanut. (Levanto 2017.)
“If your work goes out perfect, you spent too long on it.”
Matkasta nauttiminen onkin arvokkaampaa kuin tavoitteen saavuttaminen – muttei yhtään hullumpaa, että tällainen suhtautuminen ruokkii sinnikkyyttä ja omistautuneisuutta, ja sitä kautta johtaa hyviin tuloksiin! Se on vähän kuin kouluarvosana, oppiminen on sitä tärkeämpää, mutta kun on motivoitunut ja innokas oppimaan, hyvät arvosanat tulevat usein perästä. (Levanto 2017.)
“Täydellinen on hyvän pahin vihollinen.”
Keskeneräisyys on tilaisuus tulla viisaammaksi ja pysyä luovana. Kun joutuu ratkaisemaan ongelmia tai kysymään apua muilta, kasvaa ja oppii aina uutta. Keskeneräisenä on myös helpompaa olla nöyrä, valmis ihminen olisi varmasti aika itseriittoinen. Keskeneräinen on inhimillinen itseään ja muita kohtaan. Keskeneräisellä on myös potentiaalia kehittyä, joskus jopa enemmän kuin itse tiedostaa. Keskeneräisyys on samalla tavalla rohkeutta, kuin haavoittuvuus, josta edellisessä postauksessa kirjoitin.
Tämä teksti kolahtaa henkilökohtaisesti, sillä oman haavoittuvuuden näyttäminen on varmasti yksi tärkeimmistä omista henkilökohtaisista kehityskohteista. Onkin mielenkiintoista tutkailla sitä lisää ja sitä kautta innostua harjoittelemaan pois sen turruttamisesta ja kaikin keinoin välttelemisestä.
Katsoin Häpeä-kurssia varten loistavan Brené Brownin TEDTalkeja, joissa puhuttiin häpeästä ja haavoittuvuudesta. Tärkein ajatus kiteytyi jo videoiden alussa: haavoittuvuus ei ole heikkoutta, vaan se on rohkeutta. Se on tunteellinen riski, altistumista ja epävarmuutta. Haavoittuvuus on esillä silloin, kun astumme näkyviin ja olemme rehellisesti omia aitoja itsejämme.
“Vulnerability is not winning or losing. It’s having the courage to show up when you can’t control the outcome.” – Brené Brown
Häpeä liittyy monen muun asian lisäksi myös haavoittuvaisuuteen. Häpeä on se, joka sanoo meille, ettemme ole tarpeeksi hyviä. Ja jos siitä onnistuu pääsemään eteenpäin, häpeä tulee sanomaan, että ”Kuka sinä oikein luulet olevasi?”. Pitäisi vain pinnistellä ja tehdä asioita siitä huolimatta, koska tuo häpeän ääni eli kriitikko olemme me itse. Häpeä liittyy haavoittuvaisuuteen sitä kautta, että se estää meitä olemasta toisten silmissä ”heikkoja” eli haavoittuvaisia. Eräässä laulussakin todetaan, että ”kaikki olis pelkureita, jos ne uskaltais”.
“Daring greatly means the courage to be vulnerable it means to show up and be seen. To ask what you need. To talk about how you’re feeling. To have the hard conversations.” – Brené Brown
Salailu, hiljaisuus ja tuomitseminen ovat häpeän takana, mutta jos olemme rohkeita, emme vaikene ja tuomitse itse toisia, voimme näyttää esimerkkiä haavoittuvaisuudesta ja siitä, että sen avulla voi elää täydempää elämää ja päästä lähemmäs muita ihmisiä. Se, että myönnämme keskeneräisyytemme ja erehtyväisyytemme on arvokasta haavoittuvaisuutta. Se, kun toteamme ”minä myös”, kun toinen avautuu itselleen arasta aiheesta, on rohkeaa haavoittuvaisuutta. Haavoittuvuus tekee ihmisestä sisäisesti kauniin ja haavoittuvuus on ehdottoman tarpeellista.
“Vulnerability is the core, the heart, the center of meaningful human experiences.” – Brené Brown
Mitä siis tapahtuu, kun jakaa rohkeasti syvimpiä toiveitaan, tuntojaan, ajatuksiaan ja muistojaan?
Haavoittuvainen ihminen paljastaa itsestään asioita, joita muut eivät näe ulkoa päin. Hänellä ei ole valtavaa suojamuuria vaan hän uskaltaa puhua herkistäkin aiheista. Haavoittuvuus lisää läheisyyttä silloin, kun ihmisillä on keskinäinen luottamus. Haavoittuvuuden paljastaminen parantaa myös tunneyhteyttä ja avoimuutta, helpottaa vuorovaikutusta sekä voi auttaa konfliktien ratkaisemisessa.
“In our culture, we associate vulnerability with emotions we want to avoid such as fear, shame and uncertainty. Yet we too often lose sight of the fact that vulnerability is also the birthplace of joy, belonging, creativity, authenticity and love.” – Brené Brown
Millaisia nämä tunnetason paljastukset sitten ovat, jotka vaativat rohkeutta ja joiden paljastaminen on riski, joka kannattaa ottaa läheisyyden lisäämiseksi? Eli millaisen asian paljastaminen tekee sinusta haavoittuvaisen? Se voi olla oman tarpeen paljastaminen, kiintymyksen osoittaminen, oman keskeneräisyyden esiin tuominen tai aloitteellisuus ihmissuhteessa.
“We cultivate love the we allow our most vulnerable & powerful selves to be deeply seen and known.” – Brené Brown
Jos on aiemmin saanut osakseen hyväksyntää, on helpompaa altistaa itsensä haavoittuvuudelle. Sitä voi kuitenkin harjoitella, ja kannattaa aloittaa läheisimmistä ihmissuhteista. Esimerkiksi kiusatuksi joutuminen tekee haavoittuvaksi itsensä altistamisen vaikeaksi, joten on syytä olla itselleen armollinen ja edetä rauhassa. Haavoittuvuutta ei ole kuitenkaan syytä turruttaa täysin, koska samalla voi tulla turruttaneeksi kiitollisuuden ja onnen.
“You are imperfect, you are wired for struggle, but you are worthy of love and belonging.” – Brené Brown
Brown lopettaa TEDTalkinsa siihen, että kun löydämme haavoittuvuuden itsestämme ja noissa elämän vaikeissa rohkeutta vaativissa tilanteissa pahimman pelkäämisen sijaan olisimmekin kiitollisia. Haavoittuvaisina olemme ystävällisempiä ja hellempiä ympäröiville ihmisille ja olemme ystävällisempiä ja hellempiä myös itsellemme. Rakastaisimme koko sydämellämme, vaikkei vastarakkaudelle ole varmoja takeita, ja sanoisimme tuolloin itsellemme “olen kiitollinen, koska näin haavoittuvana tiedän olevani elossa”. Sinä riität. Minä riitän.
4 harjoitusta altistaa itseään haavoittuvuudelle
Pettymyksen tunnustaminen Omaa pahaa mieltä ei ole syytä nielaista joka kerta. Joskus asia on hyvä ottaa esiin ja kertoa, että tietty tilanne sai aikaan pahan mielen. Omista tarpeista puhuminen antaa toiselle mahdollisuuden selittää käyttäytymistään ja tämä lisää keskinäistä ymmärrystä.
Virheiden myöntäminen Epätäydellisyyden ja keskeneräisyyden näyttäminen on voimaannuttavaa ja luo armollisuutta itseä kohtaan. Myös konfliktitilanteessa tilanne usein raukeaa virheen myöntämällä, aseet riisunutta lyödään harvoin.
Läheisyyteen liittyvien toiveiden ilmaiseminen Meillä on luontainen tarve läheisyydelle ja läheisyys vaikuttaa elämämme laatuun. Läheisyyden tarve onkin syytä tunnustaa ensin itselleen ja sitten myös toiselle.
Terve itsekkyys Aina ei tarvitse mennä toisten tarpeiden mukaan, vaan on tärkeää tehdä myös itselle mieluisia asioita. Terve itsekkyys on sitä, että ehdottaa itselle mieluisia vaihtoehtoja ja pysyy kannassaan.
Häpeästä kertova postaus: https://blogi.savonia.fi/tanjaudd/2021/01/21/hyi-etta-kun-havettaa/
Syyllisyyden ja häpeän tärkein ero on se, että syyllisyys kohdistuu tiettyy tekoon ja häpeä puolestaan ihmiseen itseensä ja ominaisuuksiinsa. Esimerkiksi traumaattiset kokemukset herättävät häpeää, syyllisyyttä aiheuttavia tekoja voivat puolestaan olla esimerkiksi valehtelu, toisen loukkaaminen tai luottamuksen rikkominen. Syyllisyys on moraalinen tunne eli se kertoo ovatko asiat oikein vai väärin. Terveen syyllisyyden tarkoitus on synnyttää kykyä pyytää anteeksi ja selvittää tilanteet, joissa on toiminut väärin. Syyllisyys on liiallista silloin, kun se on läsnä suurimman osan ajasta, kun tuntee jatkuvasti riittämättömyyden tunnetta ja miettii jatkuvasti sitä, mitä on tehnyt tai jättänyt tekemättä. Tavallisesta syyllisyydestä pääsee yleensä eroon pyytämällä anteeksi, mutta liiallisesta syyllisyydestä eroon pääsemiseksi täytyy työstää omia tunteitaan, jotka liittyvät esim. arvottomuuteen, huonouteen tai häpeään.
“Ilman syyllisyyttä ei ole moraalista kasvua.” Iida Mäkikallio
Häpeän tavoin syyllisyydenkin juuret ovat lapsuudessa. Lapsen kasvattaminen syyllistämällä saa hänet enemmänkin varomaan kiinnijäämistä, kuin löytämään oman oikeudentuntonsa. Mikäli lapsi ei koe, että häntä rakastetaan ehdottomasti ja ettei hänen arvonsa ole riippuvainen tekemisistään, saattaa lapsi alkaa ansaita hyväksyntää suorittamisella. Usein suorittaminen kohdistuu asioihin, joiden lapsi ajattelee olevan oikein tai hyväksyttäviä aikuisten mielestä. Esimerkiksi kymppi kokeesta saa isän hymyilemään, onnistuminen viulutunnilla saa opettajan tyytyväiseksi, päiväkodissa kiltisti oleminen saa lastentarhanopettajan kehumaan ja kehut vielä äidinkin onnelliseksi. “Jos olen sellainen kuin muut haluavat, olen oikeanlainen. Jos en, olen vääränlainen ja syyllinen.” Lapsi luulee olevansa syyllinen ympärillä tapahtuviin asioihin, esimerkiksi kun äiti hermoilee ruokaa laittaessaan, on se hänen syytään tavalla tai toisella. (Lehto 2020.)
“Synti, syyllisyys, neuroosi – kaikki saman tiedon puun hedelmiä.” Henry Miller
Aikuisena turha syyllisyys näkyy esim. tilanteessa, jossa olet illalla väsynyt, mutta suostut kuitenkin lenkille ystävän kanssa, koska et halua hänen pettyvän. Teet asioita toisten mieliksi ja joustat yli omien rajojesi. Syyllisyys saa alkunsa siitä, että ihminen kuvittelee tehneensä vastoin toisen odotuksia tai tahtoa – tietämättä edes oliko tällaisia odotuksia todellisuudessa vai ei. Sisäinen puhe voi olla täynnä syytöksiä, arvostelua ja tyytymättömyyttä. Turhasta syyllisyydestä kärsivä kantaa mukanaan muiden taakkaa. Ihminen ottaa vastuuta muiden tunteista, tarpeista ja käytöksestä, jolloin vastuun rajaaminen sille, kenelle se kuuluu, olisi tärkeää. Jatkuva syyllisyyden tunne aiheuttaa sen, että voi olla mahdotonta pyytää muilta apua. Joskus liiallisesta syyllisyydestä kärsivä voi jopa suostua kaltoinkohteluun, koska hän ei kykene pitämään puoliaan. (Lehto 2020.)
“Suomalaiseen kulttuuriin kaiketi kuuluu kammottava syyllisyyden taakka, jota itse kukin kantaa hiljaa kärsien sisällään.” Jari Sinkkonen
Kun tuntee kokevansa turhaa syyllisyyttä, on tärkeää vahvistaa itseään eri tavoin. Omanarvontunto, itsetunto ja minäpystyvyys ovat avainasemassa. Itseään kannattaa kehua, kannustaa ja palkita sekä vaikka väkisin nähdä hyviä asioita itsessään ja tekemisissään. Esimerkiksi kolme hyvää asiaa-harjoitus on oivallinen tähän! Tässä postauksessa harjoituksesta lisää: https://blogi.savonia.fi/tanjaudd/2021/05/12/kolme-hyvaa-asiaa-harjoitus-tyhyvinvointiin/
“Feelings of guilt are the worst punishment. You are being punished by yourself.” Debasish Mridha
Usko, että sinulla on oikeus saada hyväksyntää. Usko, että sinulla on oikeus kokea kipua siitä miten sinua on syyllistetty. Usko, että sinulla on oikeus kaivata ehdotonta rakkautta. Usko, että sinulla on oikeus tuntea, tarvita, unelmoida ja tahtoa. Usko, että sinulla on oikeus toteuttaa itseäsi ilman vääränlaista syyllisyyttä. (Juutilainen 2020.)
“No amount of guilt can change the past and no amount of worrying can change the future.” Umar Ibn Al-Khattab
Miten pääset eroon turhasta syyllisyydestä?
Kaikki ei ole juuri sinun syytäsi: Jos joku ei hyväksy sinun tekojasi tai valintojasi, ei se ole syytäsi. Jos se, että pidät pintasi ja puolustat valintaasi (esim. et lähde sinne lenkille väsyneenä), tuntuu läheisestäsi pahalta, ei ole sinun tehtäväsi kantaa hänen pahaa oloaan. (Lehto 2020.)
Kaikki eivät ajattele sinua koko ajan: Aivomme ovat ohjelmoidut ajattelemaan itseämme. Ylen uutisoiman tutkimuksen mukaan ihmiset ajattelevat ja keskustelevat suurimman osan ajasta vain itsestään, joten mitä todennäköisemmin vastapuoli murehtii omaa itseään eikä asiaa, jonka teimme “väärin”. (Lehto 2020; Stammeier 2019.)
Tärkeintä on yrittää tehdä oikein itseään kohtaan: On parasta keskittyä omaan hyvinvointiin, oloon ja elämään, koska toisten elämästa vastuun ottaminen ei kannata, eikä onnistu. (Lehto 2020.)
Hyvät läheiset tukena: Aidosti hyväksyvät ja rakastavat sanat sekä kokemukset siitä, että olemme tärkeitä ja arvokkaita ilman suorittamista ovat tärkeitä turhasta syyllisyydestä eroon pääsemisessä.
Itsemyötätunto: Itseen suhtautuminen ystävällisesti ja lämminhenkisesti antaa armollisuutta ja helpottaa pääsemään yli liiallisesta syyllisyydestä.
LÄHTEET:
Juutilainen, Marjo 2020. Syyllisyys ja häpeä. Ihminen tavattavissa-blogi. Saatavilla: https://ihminentavattavissa.fi/blogi/syyllisyys-ja-hapea. Viitattu 8.9.2021.
Lehto, Petra 2020. Syyttä suotta syyllinen olo – Miksi syyllisyys voi kalvaa ilman selkeää syytä? Evermindin blogi. Saatavilla: https://www.evermind.fi/syytta-suotta-syyllinen-olo-miksi-syyllisyys-voi-kalvaa-ilman-selkeaa-syyta/. Viitattu 8.9.2021.
Mäkikallio, Iida 2017. Mitä häpeäsi kertoo sinusta? Filosofian akatemian blogi. Saatavilla: https://filosofianakatemia.fi/blogi/mita-hapeasi-kertoo-sinusta/. Viitattu 8.9.2021.
Stammeier, Jenni 2019. Lopeta sen murehtiminen, mitä muut ajattelevat sinusta – tutkimusten mukaan kukaan ei ajattele sinua kuitenkaan. Yle tiede. Saatavilla: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/08/14/kukaan-ei-oikeastaan-ajattele-sinua-eika-se-ole-ollenkaan-huono-juttu. Viitattu 8.9.2021.
Viha on monelle tunne, jonka ilmenemistä meissä on helpoin kuvailla. Viha saa ihmisen ärsyyntymään tai jopa raivoamaan. Piikittelevät kommentit, välinpitämättömyys, mykkäkoulu ja uhriutuminen ovat kaikki vihan ilmenemismuotoja. Viha voi kohdistua myös itseen, jolloin esim. itsetuhoisuus ja runsas päihteidenkäyttö sekä muut haitalliset valinnat ilmentävät vihaa. Vihaa voi olla myös hankala näyttää ja sietää itsessään, jolloin sisäänpäin kääntynyt viha voikin näyttäytyä masennuksena. Myös kateus voidaan nähdä osana vihaa, koska vihaisena emme pysty iloitsemaan toisen puolesta siitä, mistä itse koemme jääneemme paitsi ja mitä emme soisi täten muillekaan. (Heino s.a.)
“Viha repii viljan maasta, kateus kalat vesistä.” – suomalainen sananlasku
Viha on yksi perustunteista eli kaikki ihmiset kaikissa kulttuureissa tunnistavat ja kokevat vihan. Myös esimerkiksi kasvonilmeet, eleet ja äänenpainot ovat perustunteiden kohdalla hyvin samanlaisia kulttuurista riippumatta. Sukupuolirooleilla on kuitenkin vaikutusta siihen, miten ilmaisemme vihaa. Esimerkiksi naiset ilmaisevat pettymyksensä ennemmin suruna kuin vihana, ja ongelmaksi tässä nousee se, että viha kannustaisi pitämään oman puolensa ja taistelemaan oman tarpeensa puolesta, mutta suru sen sijaan kannustaa vetäytymään ja antamaan periksi. (Chemaly 2018.)
“Eri aikoina vihaisen ihmisen on ajateltu olevan hullu tai paholaisen riivaama. Vihaa on pidetty eläimellisenä ja irrationaalisena yhteiskuntarauhan tuhoavana voimana.” (Heino s.a.)
Viha on sen aiheuttamasta pahasta huolimatta tarkoituksenmukainen ja tärkeä tunne. Viha syntyy tarpeesta, joka on jäänyt tyydyttymättä eli esimerkiksi tarve tulla kuulluksi, saada apua, kuulua porukkaan, saada jokin asia tai vaikkapa tarve onnistua jossakin. Tai miksei vaikkapa tarve päästä kaupasta ulos vikkelään, mutta kassalla ennen sinua hidasteleekin hiluilla maksava asiakas ja tämä synnyttää sinussa vihan tunteen. Näissä tilanteissa teemme valinnan: nielläkö kiukku, heittäytyäkö raivon valtaan vai hyväksyä tilanne sellaisena kuin se siinä hetkessä sinulle annetaan. “Okei, tässä kestääkin hetken pidempään kuin halusin, mutta realistisesti ero ei ole montaa minuuttia. Kannattaako tämän takia kuluttaa omaa energiaa suuttumalla? Rahaahan ne hilutkin ovat, ja entä jos hänellä ei olekaan enempää rahaa?” Pyrin itse toimimaan tilanteessa noin eli teen faktan tarkistuksen (ei kestä montaa minuuttia), suhteutan oman reaktion tilanteeseen (kannattaako suuttua) ja mietin asiaa toisen näkökulmasta (entä jos siinä onkin kaikki rahat).
“Sen (vihan) on katsottu muuttavan persoonallisuuden, vievän harkintakyvyn, rikkovan ihmissuhteet ja suututtavan jumalat.” (Heino s.a.)
Viha on luonnollinen tunne, jota jokainen meistä tuntee ajoittain jossain määrin. Kasvuympäristömme kuitenkin vaikuttaa siihen, annemmeko luvan itsellemme olla vihaisia. Jos on lapsena oppinut, ettei se ole soveliasta, on se usein vaikeaa aikuisenakin. Viha olisi syytä kuitenkin hyväksyä tunteeksi siinä missä muutkin, sillä viha motivoi ihmistä muutokseen ja potkii ponnistelemaan sinnikkäästi, jotta voi saavuttaa haluamansa. Jos viha on syttynyt epäoikeudenmukaisuuden tunteesta, se saa meidät taistelemaan epäoikeudenmukaisuutta vastaan ja puolustamaan heikompia. Meille syntyy henkilökohtaisia rajoja vihan ansiosta. Viha auttaa tekemään muutoksia sen eteen mitä ansaitset. (Heino s.a.)
“Katolisille se on kuoleman synti, buddhalaisille moraalinen tulehdus, Stoalainen filosofi Seneca piti vihalle antautumista luonteen heikkoutena ja itsemurhaakin parempana vaihtoehtona raivoamiselle.” (Heino s.a.)
Itselleni tunnetaitojen kehittämisen alkuvaiheessa opetellessani tunnistamaan tunteita itsessäni, minun oli todella vaikea hyväksyä sitä, miten kovaa ja usein tunsin vihaa. Nyt jälkeenpäin ajatellen taustalla oli usein mm. pettymystä ja kuulluksi tulemisen tarvetta, johon reagoin vihan tunteella. Muistan tuon ajan ahdistavana, koska tunnistin olevani todella vihainen, mutten osannut toimia kuinkaan säädelläkseni sitä. Kieriskelin vihassani jopa tunteja, kunnes taitojen kehittyessä aika putosi varttiin ja nyt viha vain käy näyttäytymässä, näen mitä sen takana on ja panostan sen tunteen hyväksymiseen. Nykyään en myöskään tunne enää syyllisyyttä vihan tuntemisesta, se kuuluu elämään siinä missä muutkin tunteet kuuluvat.
“Vihainen nainen on ruma nainen.” (Chemaly 2018.)
Vaikka viha on alkujaan auttanut meitä eloonjäämisessä ja selviytymään uhkia täynnä olevassa ympäristössä, on se hyödyllinen myös tänä päivänä. Samalla tavalla se auttaa puolustautumaan tarvittaessa, olemaan rohkea, itsenäinen ja riippumaton toisten mielipiteistä. Viha auttaa löytämään oman sisäisen voimansa, jota voi käyttää asioiden eteenpäin viemiseen ja luovuuteen.
“Viha on happoa, joka vahingoittaa lähtöastiaa paljon enemmän kuin sitä astiaa, johon se kaadetaan.” – Mark Twain
Viha on tunne, jonka säätely oikeissa mittasuhteissa on tärkeää. Alisäätely johtaa siihen, että ihminen kiusaa muita, on todella itsekäs, haluaa kostoa, saa raivokohtauksia, on jatkuvaan turhautunut sekä kärsimätön. Ylisäätely voi johtaa siihen, että joutuu itse tallotuksi, koska antaa periksi omista rajoistaan ja hyväksyy epäoikeudenmukaisuuden eikä anna vihan auttaa puolustamaan itseään. Liika vihan nieleminen voi tehdä ihmisestä myös suorittajan tai pärjääjän, joka sinnittelee yli kaikkien omien rajojensa eikä välitä oman jaksamisensa loppumisestakaan. (Heino, s.a.)
“Viha ei koskaan synnytä muuta kuin lisää vihaa. Vihaaja kuolee ensimmäisenä – ei välttämättä fyysisesti, mutta sisältäpäin.” – Reetta Meriläinen (Halonen 2015.)
Viha on myös hyvin tyypillinen sekundääritunne eli tunne, jolla ihminen reagoi aluksi heränneeseen syvempään primääritunteeseen eli viha peittää alleen esimerkiksi epävarmuutta, häpeää, haavoittuvaisuutta, hylätyksi tulemisen pelkoa, pettymystä, yksinäisyyttä ja tuomituksi tai syrjityksi tulemisen pelkoa.
“Piilotettu viha on pahempaa kuin paljastettu viha.” (Seneca)
Vihan kieltäminen on hyvin luonnollista, koska sen näyttäminen saattaa johtaa hylätyksi tulemiseen. On kuitenkin tärkeää tiedostaa, ettei tunne itsessään katoa mihinkään, vaan se purkaantuu jossain kohtaa tavalla tai toisella – kuten ylipäänsä tunteet tekevät, ja mitä voimakkaammin niitä yrittää estää ja hallita, sitä sinnikkäämmin ne pyrkivät pintaan. Eli anna vihalle mahdollisuuksia tulla esiin, mutta hallitusti. Ilmaise vihaa jämäkästi, rakentavasti ja käytä sitä voimavarana, tällöin et lietso sitä muttet myöskään tukahduta sitä. Vihan rakentava ilmaiseminen näyttää itseasiassa rauhallisen ystävälliseltä, kauna ja aggressio eivät ole läsnä. (Heino s.a.)
“Kuka tahansa osaa suuttua. Se on helppoa. Mutta osata olla oikealla tavalla sopivasti vihainen oikeasta asiasta oikealle henkilölle, siinä on taito.” – Aristoteles
Vihan käsittelemisen harjoittelu
Opettele puolustamaan itseäsi asiallisesti ja selkeästi
Riitele rakentavasti: ole jämäkkä, mutta pyydä tarvittaessa myös anteeksi ja ota vastuu omista tunteistasi
Opettele tunnistamaan tarpeesi vihan taustalla
Kirjoita päiväkirjaa asioista, jotka suututtavat sinua. Varaa kirjoittamiselle tietty aika äläkä ylitä sitä tai palaa takaisin
Opettele sanoittamaan tarpeesi
Kieltäydy tarvittaessa
Tunne rajasi ja ennakoi
Opettele ymmärtämään muita ja muiden tarpeita
Kiinnitä tilanteessa huomiosi muualle
Poistu tilasta tarvittaessa, pyydä omaa rauhaa tai lähde ulos (Nyyti ry s.a., Heino s.a.)
Brainyquote
LÄHTEET: CHEMALY, Soraya 2018. Rage becomes her. New York: Simon Schuster Ltd. HALONEN Kaisa 2015. Reetta Meriläinen ihmettelee, minne katosi sivistys. [Viitattu 2021-04-02.] Saatavissa: https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/reetta-merilainen-ihmettelee-minne-katosi-sivist-1#5053ee53 HEINO Mikael s.a. Mitä viha on ja mitä tehdä sen kanssa. [Viitattu 2021-04-02.] Saatavissa: https://www.mikaelheino.fi/blogi/mita-viha-on-ja-mita-tehda-sen-kanssa NYYTI RY s.a. Viha. [Viitattu 2021-04-02.] Saatavissa: https://www.nyyti.fi/opiskelijoille/opi-elamantaitoa/tunteet/viha/ MIELY RY s.a. Viha. [Viitattu 2021-04-02.] Saatavissa: https://mieli.fi/fi/mielenterveys/itsetuntemus/tunteet/viha
Tunne on tietoinen elämys, joka syntyy arvioiden ja tulkintojen seurauksena, aivojen eri osien yhteistoimintana. Tunteet ovat syntyneet meissä selviytymistä varten. Ne ohjaavat toimimaan tilanteen mukaan, esimerkiksi säikähtäneenä keho varautuu pakenemaan eli tunteet aiheuttavat myös fysiologisia reaktioita. Tunteiden tulkitsemiseen vaikuttaa se,millainen merkitys niille on annettu lapsen kasvaessa. Keskityn tässä kirjoituksessa erityisesti tietoisuuteen omista tunteista ja niiden säätelytaitoihin.
Perustunteet ja niiden tarkoitukset
- Ilo: palautuminen, hyvinvointi
- Suru: uuteen suuntaaminen
- Pelko: suojautuminen, valpastuminen
- Viha: päättäväisyys
- Inho: arvojen tunnistaminen
- Hämmästys: taistele tai pakene
Tunneilmasto kuvastaa yrityksen henkisen pääoman tasoa: kireässä ilmapiirissä ihmiset eivät ole vuorovaikutuksessa ja tästä syystä paljon potentiaalia jää hyödyntämättä. Sen lisäksi, että työpaikalla odotetaan asiallista käyttäytymistä, tulisi painottaa sitä, että myös tunteille ja niiden ilmaisulle on sijansa. Monille tunteiden ilmaiseminen on kuitenkin synonyymi kiukuttelulle tai muulle negatiivisten tunteiden purkaukselle,mutta se voi yhtä hyvin olla onnistumisen ilosta syntyvä tyytyväisyyden tunne tai auttamisesta syntyvä tunne arvokkuudesta ja pystyvyydestä.
Tunnetaidot ja tunteiden säätelyeivät ole keinoja torjua tai sallia vain tietynlaisia tunteita. Myös yltiöpäinen positiivisuus voi olla ihan yhtälailla hyvin toksista kuin vaikkapa jatkuva valittaminen. On tärkeää saada tuntea niinkuin tuntee, ei koko ajan tarvitse olla loistavaa ja mahtavaa. Tunteiden ilmaiseminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tunteet roiskaistaan ilmoille välittämättä siitä loukkaako se jotakuta tai käyttäydytäänkö epäasiallisesti. Tunteiden säätely on sitä, että tunteen pystyy sovittamaan reaktioon ja säätelemään tunteen kestoa. Vaikeissa ja yllättävissä tilanteissa on hyvä opetella reagoimaan ajatuksella raa’an tunnereaktion sijaan. Tunteen saa tuntea, muttei se oikeuta hankalassakaan tilanteessa loukkaamaan toista tai unohtamaan asiallisen työkäyttäytymisen.
Tunnetaitojen perusta on tunteiden tunnistaminen. Tunteen voi tunnistaa havaitsemalla sen kehossaan tai nimeämällä sen. Itselleni näistä toimivampi on tunteen nimeäminen, koska moni tunne tuntuu kehossa samalta – esimerkiksi syyllisyys ja loukkaantuminen tuntuvat minusta molemmat painona rinnalla, mutta niillä on erilainen merkitys. Aluksi nimeämistä voi helpottaa luettelo erilaisista tunteista.
Kerron tähän väliin vielä lyhyesti sen, että nimeämistä hankaloittaa se, että pinnalle nousee voimakkaampi sekundääritunne peittäen syvemmän primääritunteen alleen. Primääritunne syntyy ulkoisesta pakotteesta ja sekundääritunne on se, jolla reagoidaan omaan tunteeseen eli esimerkiksi viha peittää alleen häpeän. Primääritunteen takana on tarve, pelko tai toive. Esimerkiksi ketju voi mennä niin, että ihmisellä on tarve on tulla kuulluksi ja ymmärretyksi, muttei hänen ystävänsä ota asiaa vakavasti, jolloin ihminen tuntee pettymystä, mutta sen kuitenkin syrjäyttää sekundääritunteena viha eli lopulta tilanne on kääntynyt aivan päälaelleen. Kun oppii tunnistamaan myös näitä ketjuja tunteiden taustalla, on edennyt jo pitkälle tunnetyöskentelyssä! Tähän asiaan voisin paneutua syvemmin ihan oman postauksen verran.
Itselleni tärkein tunnesäätelytaito on hyväksymisen, huomion kohdistamisen muualle ja ongelman ratkaisemisen kolminaisuus, joka on siis vähän kuin keinopaketti – mitkään kaksi eivät toimi hyvin ilman kolmatta.Jos hyväksynnän jättää pois, vaikeat asiat ja hankalat tunteet puskevat entistä sinnikkäämmin mieleen. Jos huomion muualle kiinnittämisen, jossa itsestä huolehtiminen ja muun elämän jatkaminen ovat pääosassa, jättää pois, voi elämässä alkaa huono kierre, koska erityisesti hankalissa tilanteissa ihmisen tarvitsee syödä hyvin, nukkua riittävästi, tehdä mielihyvää tuottavia asioita sekä pitää itsensä arjessa kiinni. Jos ongelmanratkaisun eli elämänarvoisen elämän rakentamisen jättää pois, tulee elämä olemaan jatkossakin raskasta, jos ihminen ei itse tee mitään sen muuttamiseksi. (Sadeniemi, Häkkinen ja Koivisto 2019, 39 – 42.)
“Tunteet ei hävii, ne on luotei vahvempii.” – Linda-Maria Roine Keko Salatan kappaleessa Supervoimii
Tunteita voi siis säädellä tunnetilan aikana vaikuttamalla reaktioon, mutta vaikuttamalla tilanteeseen ennen tunnetilan syntymistä on myös hyväksyttävä ja toimiva keino. Erilaisten laukaisevien tilanteiden ennakoiminen toimii hyvin, mutta itseään voi myös kehittää tilanteen tulkitsijana. Aiemmin blogissani ristiriitojen ratkaisemisen yhteydessä esille tullut tilanteen ohjaaminen kysymyksillä on hyvä keino tähän. Aluksi tulee riisua ennakkokäsitykset ja olla tilanteessa “tyhjällä päällä” ja kysellä uteliaana tilanteesta. Usein kyseessä on oma väärinkäsitys tilanteen tulkitsemisesta ja näin tilanteesta lisätietoa saamalla, se voi korjaantua.
Miksikö tunneilmastoon ja tunneälyn kehittämiseen sitten kannattaa työpaikallakin panostaa ja ottaa asia huomioon esim. henkilövalintoja tehdessä? Yksinkertaisesti tunneilmastoltaan hyvät tiimit ovat selvästi tuottavampia. Myös ne tiimit, jotka puhuvat myös negatiivisista tunteista, toimivat paremmin analyyttisissä tehtävissä. Eron huomaa yksityiselämänkin puolella, itse ainakin olen luottavaisempi ja lojaalimpi heille, joiden kanssa puhumme avoimesti myös tunteistamme ja mitä hankalampia asioita on pystynyt jakamaan, sitä tärkeämmäksi ja läheisemmäksi vastapuoli tulee. Rakentava negatiivisten tunteiden käsittely tuo mukanaan myöspositiivisia tunteita ja ilmapiirin, jossa asiat eivät jää mielen sopukoihin vaivaamaan, josta ne sitten tuppaavat ristiriitatilanteessa purkaantua. (Mäkelä 2020.)
LÄHTEET: MÄKELÄ, Anna 2020. Näin tunteet vaikuttavat työpaikalla – lannistava tunnelma tuhoaa luovuuden. Duunitori. [Viitattu 2021-03-29.] Saatavissa: https://duunitori.fi/tyoelama/tunteet-tyopaikalla SADENIEMI, Minna, HÄKKINEN, Miikka, KOIVISTO, Maaria 2019. Viisas mieli. Helsinki: Duodecim.
Tämä on toinen osa Ristiriitoja ratkomassa-blogipostaussarjaa ja tässä osassa käsittelen vuorovaikutus- ja tunnetaitoja, joita henkilöstöasiantuntija tarvitsee tukiessaan ristiriitojen ratkaisemista.
Vankan perustan tilanteen ratkaisemiseksi luo luottamus ja aito kohtaaminen. Henkilöstöasiantuntijan on hyvä tavata molemmat osapuolet myös erikseen ilman ennakkokäsityksiä – älä siis esimerkiksi mieti etukäteen miten tilanne tulisi ratkaista. Keskustelulle on hyvä varata aikaa sekä rauhallinen tila ja mennä tilanteeseen niin, että pystyy olemaan aidosti läsnä. Arvosta ihmistä ja ole kiinnostunut hänen ajatuksistaan, tunteistaan ja kokemuksistaan. Jo pelkästään se, että osapuoli pääsee sanoittamalla ääneen jäsentelemään mielessään nämä asiat, auttaa käsittelemään ja ratkaisemaan tilannetta. Kun kuuntelet ja keskityt hänen sanomaansa, myös hänen tunteensa ja ajatuksensa selkiytyvät hänen kokiessaan olevansa hyväksytty ja tärkeä. (Uimonen 2018.)
Kuuntelemisen taitoja
1. Keskity hetkeen
2. Keskity puhujaan
3. Kuuntele tyhjällä päällä ja hyväntahtoisesti
4. Kuuntele kärsivällisesti
5. Osoita, että kuuntelet ja kuulit
6. Osoita, että haluat kuulla lisää
(Uimonen 2018.)
Keskity hetkeen: Pysähdy koko energiallasi hetkeen ja kohtaa toinen tasaveroisesti samalla viivalla. Unohda ennakkokäsityksesi ja -oletuksesi, ole tilanteessa avoimin mielin. Keskity puhujaan: Anna puhujalle jakamaton huomiosi ja ole kiinnostunut kuulemaan hänen ajatuksistaan, kokemuksistaan ja tunteistaan Kuuntele tyhjällä päällä ja hyväntahtoisesti: Älä neuvo, älä kerro omia kokemuksiasi, älä ratko puhujan ongelmia. Älä arvioi tai kyseenalaista kuulemaasi, älä tuomitse tai vähättele kuulemaasi. Kuuntele kärsivällisesti: Älä keskeytä. Anna aikaa, kestä hiljaisuutta. Älä avaa omaa suutasi ennen kuin toinen on lopettanut. Osoita, että kuuntelet ja kuulit: Katso puhujaa hyväksyvästi, ole tietoinen eleistäsi ja kertaa puhujan sanomaa. Varmista, että ymmärsit oikein. Osoita, että haluat kuulla lisää: Kysele, osoita arvostusta sanoin, ole aidosti kiinnostunut.
“Ihminen ei ala kuuntelemaan, ennen kun hänet on kuultu.” (Uimonen 2018.)
Itse olen tunnetaitoja opetellessani oppinut sen, että voimakkaan tunnereaktion takana on useimmiten jokin toive tai pelko – tämä on hyvä muistaa silloin, kun auttaa muita ratkomaan ristiriitoja ja ihan erityisesti silloin, kun kohtaat kiukkuisen tunneilmaisun. Siinä tilanteessa puhuja ei vain välttämättä osaa sanoittaa tätä toivettaan tai pelkoaan. Voit sanoilla kuitenkin ilmaista kiinnostuksesi nähdä tämän reaktion taakse, esimerkiksi kertomalla mitä arvostat puhujassa ja kysymällä oletko esim. mitä puhuja toivoo nyt.
Ristiriitatilanteet synnyttävätkin voimakkaita tunteita, ja selvittämisen kannalta tunteiden kohtaaminen on erittäin tärkeää, vaikka se itsestä tuntuisi kuinka hankalalta tahansa. Keskustelussa onkin tärkeää antaa tilaa myös tunteiden ilmaisemiselle. Jo niistä kertominen laimentaa tunnetta ja ikään kuin auttaa laskemaan aseet ja antaa mahdollisuuden päästä asiassa eteenpäin. Tunnetilan jakaminen auttaa käsittelemään tunnetta ja niiden salliminen lisää työpaikan psykologista turvallisuutta. Tässäkin vaiheessa kuunteleminen on avainasemassa. (Uimonen 2018.)
Tunteen kohtaamisen taitoja
1. Auta käsittelemään tunnetta
2. Auta tunnistamaan tunne
3. Auta nimeämään tarve tunteen takana
4. Auta kääntämään tunne toiminnaksi
5. Kosketa ihmisen tunnetta
(Uimonen 2018.)
Auta käsittelemään tunnetta: Tilanteesta puhuminen voi auttaa ymmärtämään mistä tunne kumpuaa. Auta tunnistamaan tunne: Voit kysyä myös mitä ihminen koki tai ajatteli tilanteessa, jos hän ei pysty suoraan nimeämään tunnetta. Auta nimeämään tarve tunteen takana: Voit kysyä mitä ihminen olisi toivonut tai halunnut siinä tilanteessa. Voit myös hienotunteisesti kertoa mitä arvelet hänen toivoneen tai pelänneen tilanteessa, mutta varo tekemästä liian pitkälle vietyjä tulkintoja tai kertomasta omia kokemuksiasi. Käytä puhujan omia sanoja mahdollisimman paljon. Auta kääntämään tunne toiminnaksi: Kysele ensin ihmiseltä mitä hän toivoo tai haluaa tilanteelta, odotusten hahmotuttua tunteet alkavat laimentua. Voit sen jälkeen esim. kysyä mitä pitäisi tapahtua, jotta hän voisi jättää asian taakseen. Kosketa ihmisen tunnetta: Koskettaminen tapahtuu ymmärtämällä tunnetta sekä pukemalla ymmärryksesi sanoiksi. Voit esimerkiksi sanoa huomaavasi hänen olevan järkyttynyt tai toistamalla hänen sanomaansa: “Sinusta tuntui loukkaavalta, kun X teki Y”. Älä kuitenkaan liikaa tulkitse hänen tunteitaan hänen puolestaan, se helposti mitätöi toisen kokemuksen. Voit sen sijaan sanoa huomaavasi tai kuulevasi hänen puheestaan, että häntä esim. suututtaa/loukkaa jokin. Voit myös kerrata hänen sanomisiaan ja varmistaa ymmärryksesi. (Uimonen 2018.)
Voimakkaassa tunnetilassa olevan kohtaamisen taitoja
1. Älä mene mukaan tunteeseen
2. Älä provosoidu
3. Muista, että tunteen takana on usein sanoittamaton toive tai pelko
4. Ota tarvittaessa aikalisä
5. Muista, että epäasiallinen käyttäytyminen ei käy työpaikalla
Ristiriitatilannetta selvittäessäoman puheen ymmärrettävyyteen ja selkeyteen sekä sävyyn tulee kiinnittää erityistä huomiota, koska tunnetilan vallassa kyky kuunnella heikkenee ja mahdollisuus uusille väärinymmärryksille on suuri – kuulija voi myös kaivamalla kaivaa puheesta tarkoitusperiä ja yksittäisiä sanavalintoja, joista hän voi loukkaantua niistä verisesti. (Uimonen 2018.)
Puhumisen taitoja
1. Puhu selkeästi
2. Osoita, että olet kuullut ja ymmärtänyt
3. Kiinnitä huomiota puhetyyliisi
4. Käytä neutraaleja ilmauksia
5. Puhu ihmettelevään tyyliin
(Uimonen 2018.)
Puhu selkeästi: Puhu rauhallisesti ja pidä taukoja, siedä hiljaisuutta. Käytä asioista niiden oikeita nimiä, jottei väärinymmärryksiä synny lisää. Osoita, että olet kuullut ja ymmärtänyt: Sanoita ihmisen puhetta ja kertaa hänen sanomaansa, se luo etäisyyttä tunnetta kuohuttavaan asiaan Kiinnitä huomiota puhetyyliisi: Puhu ystävällisesti ja ihminen ihmiselle, esimiehen puhe kuullaan helposti arvosteluna ja käskynä neutraalin sävyisenäkin. Puhu arvostavasti ja korosta ihmisen hyviä puolia, onnistumisia, voimavaroja, osaamista ja vahvuuksia. Valitse kannustavia sanoja ja puhu myönteisesti, nämä saavat ihmisen ajattelemaan itsestään positiivisemmin ja toimii esimerkkinä hänen omalle puhumiselleen. Käytä neutraaleja ilmauksia: Pienetkin sanavalinnat voivat tuoda puheeseen esimerkiksi syyttävän tai vähättelevän sävyn. Varo pienentämästä tai suurentamasta asiaa sanavalinnoillasi. Puhu ihmettelevään tyyliin: Ihmettelevä tyyli on neutraali ja osoittaa kiinnostusta, voit vaikka todeta “Nyt kun tässä kuuntelen, niin voisiko olla…” (Uimonen 2018.)
Kysymällä asioista osoitat kiinnostusta ja saat lisää tietoa ymmärtääksesi tilannetta paremmin. Kysymällä kysymyksiä, jotka vievät eteenpäin ja edistävät vuoropuhelua, edistät myös ongelmien ratkaisemista. Erityisen hyviä ovat kysymykset, jotka saavat ihmisen itse oivaltamaan jotain uutta, ne voivat avata sellaisia ratkaisuja, joita ei muuten tulisi ajatelleeksi. Hyvä kysymys myös lisää ihmisen tunnetta omista vaikutusmahdollisuuksista ja voi herättää parempia mielikuvia tulevaisuudesta. Kysymällä voi muistuttaa myös työn tekemisestä perustehtävänä sekä muistuttaa myönteisistä asioista ja pienistäkin edistysaskelista. Seuraavassa esimerkkejä oivalluttavista kysymyksistä:
Miten muuten voisit ajatella tai toimia?
Mitä muuta hän olisi voinut tällä tarkoittaa?
Olisiko takana voinut olla jokin hyvä tarkoitus?
Mitä sinä voisit tehdä ongelman ratkaisemiseksi?
Mihin asioihin voit itse vaikuttaa?
Missä asioissa voit tulla vastaan?
Miten tilanne vaikuttaa työn tekemiseen?
Mikä olisi hyvä tavoite?
Miten asia kääntyisi parempaan suuntaan?
Mitä hyvää tilanteen ratkaisemisesta seuraa?
Mikä on tällä hetkellä hyvin?
Mitkä asiat ovat jo edenneet? (Uimonen 2018.)
Eli henkilöstöasiantuntijana tai esimiehenä ristiriitojen ratkomisessa muista kuuntelemisen, puhumisen ja kysymisen taidot. Muista myös, että et ole antamassa osapuolille ratkaisua, vaan heidän tulee päästä siihen itse – annat heille vain keinoja oikeaan suuntaan etenemiseksi. Ennen ratkaisua osapuolten on tärkeä saada tuntea tulleensa aidosti kohdatuksi, kuulluksi ja ymmärretyksi. Heidän tunteitaan ei pidä mitätöidä, vaan niille pitää antaa tilaa, muttei kuitenkaan hyväksyä epäasiallista käytöstä. Se, että autat tunnistamaan tilanteessa esiin nousseita tunteita sekä annat aikaa tunteista puhumiseen vie asiaa oikeaan suuntaan – oikeastaan vasta tunteiden laimennuttua voidaan edetä toiminnan asteelle. Kysymyksillä vahvistat osapuolten minäpystyvyyttä ristiriidan ratkaisemikseksi, oivallutat näkemään ratkaisuja tilanteeseen sekä tuot näkyväksi pienetkin edistysaskeleet.
Ristiriitoja ratkomassa-blogipostaussarjan kolmannessa eli viimeisessä osassa käsittelen käytännön vinkkejä erilaisten tilanteiden ratkomiseen.
