FLEN-hanke eli Ruokaketjun koulutusvienti –hanke alkaa lähestyä loppuaan ja on aika tehdä yhteenvetoa opituista asioista. FLENin yhtenä keskeisenä tavoitteena oli kartoittaa osallistujaorganisaatioiden osaamiskärjet. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta todellisuudessa ei lainkaan niin helppoa kuin voisi kuvitella. Harva uskaltaa kuuluttaa olevansa jonkin alan
Pukisitko päällesi maidosta tehdyt alusvaatteet?
Maitoa juodaan ja siitä tehdään jugurttia tai juustoa – useimmille meistä maito ei tuo mieleen muovipakkausta, nappeja tai maalia, vaatteista puhumattakaan. Maito on kuitenkin monipuolinen seos, jonka käyttö muihinkin kuin elintarvikkeisiin on tunnettu jo pitkään. Voisiko Pohjois-Savon huipputuotteesta maidosta tulla