Onko kysyttävää? Käsi nousee: Kertoisitko vielä mitä reflektointi tarkoittaa. Reflektointi tarkoittaa arviointia ja pohdintaa, sitä että astuu ikään kuin itsensä ulkopuolelle ja tarkastelee omaa toimintaansa ulkopuolelta. Kysyy itseltään kysymyksiä, kuten Miltä minusta tuntui siinä tilanteessa? Miksi reagoin toisen ihmisen sanoihin
eAMK kaataa seinät silloiksi
Opettaja purki kokemustaan kahvitauolla. Hän oli mennyt opetustilaan, ja opiskelijat olivat ilmoittaneet, että osa ryhmästä seuraa tuntia kotona Zoomilla. Zoom on Savonian syksyllä 2017 käyttöön ottama nettipohjainen videoneuvotteluohjelma. Ei siinä mitään. Opettaja otti tilanteen haltuunsa, kutsui etänä olevat opiskelijat sähköiseen
DigiSote: virtuaalisia harrastuksia ja vissisti hyötyä
Vääjäämätöntä. Peruuttamatonta. Äsken olin lapsi ja äidin helmoissa. Nyt minulla on perhe, ja äidin helmat ovat pidentyneet minimitasta polven alapuolelle. Aika juoksee turhankin nopeasti. Vanhempani ovat jo hyvää vauhtia matkalla kohti 70-vuotissyntymäpäiväkahvitteluaan. Niinköhän niille kekkereille osallistuu jo osa vieraista virtuaalisesti?