Lastensuojelun systeemisen toimintamallin synnytyskertomus yhden sote-organisaation työntekijöiden kokemana

Viimeisten vuosikymmenten ajan Suomessa lastensuojelun on kuvattu olevan kriisisissä. Suomessa lastensuojelu on byrokratisoitunutta, hallitsematonta ja ylikuormittunutta. Kun sekä työntekijöiden että asiakkaiden näkökulmasta lastensuojelu on ollut toimimatonta, on ratkaisua lähdetty etsimään kaukaa Englannista saakka. Englannin Hackneyssä lastensuojelua on kehitetty asiakaslähtöisemmäksi soveltamalla systeemistä ajattelua lastensuojelutyöhön. Fagerströmin mukaan tällä muutoksella onkin saatu varsin kannustavia tuloksia aikaan. Vuodesta 2016 lähtien Hackneyn mallin oppeja on alettu tuoda myös Suomen lastensuojelun kentälle ensin lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelman (LAPE) ja sittemmin Syty -hankkeen (Systeemisen lastensuojelun levittäminen ja juurruttaminen) myötä.

Tällä tavoin Suomeen on syntynyt LAPE-äidin ja SYTY-isän saattelemana ja isoisä-Hackneyn avustuksella uusi, uljas lastensuojelun systeeminen toimintamalli (tunnetaan myös alun perin Hackneyn mallina ja uusimpana lempinimenä on lastensuojelun systeeminen työote – rakkaalla lapsellahan on monta nimeä). Kutsutaan häntä nyt tässä yhteydessä kuitenkin ristimänimen mukaan systeemiseksi toimintamalliksi (syty).

Suomalaisesta lastensuojelun systeemisestä toimintamallista on Aaltion ja Isokuortin mukaan muokkautunut omanlaisensa, systeemisyyteen ja perheterapeuttiseen näkökulmaan ja toimintatapaan sekä vastuun jakamiseen perustuva uudenlainen tapa ajatella, työskennellä ja jäsentää lastensuojelun sosiaalityötä. Systeemisessä toimintamallissa lastensuojelun painopisteen tulisi siirtyä palveluohjauksesta vuorovaikutukseen ja lapsen kohtaamiseen. Systeemisellä työskentelyllä on mahdollista saavuttaa muutoksia ja tuloksia niin asiakas-, työntekijä- kuin järjestelmä/organisaatiotasolla, ja tärkeää olisikin, että systeeminen ajattelu ja periaatteet ohjaisivat toimintaa ja juurtuisivat näille kaikille tasoille.

Systeemisen toimintamallin tavoitteet ovat laajat ja mahtipontiset, joku saattaisi kuvata niitä jopa hieman idealistisiksi. Aaltion ja Isokuortin mukaan tavoitteena on mm. organisoida lastensuojelun sosiaalityö uudella tavalla tiimityöksi, lisätä asiakkaan (lapsen ja/tai perheen) osallisuutta ja hyvinvointia, vähentää sijoituksia, parantaa lastensuojelun laatua ja työntekijöiden työhyvinvointia. Systeeminen toimintamalli rakentuu tiettyjen elementtien varaan. Nämä ydinelementit ovat systeeminen asiakastyö, systeeminen tiimi ja systeeminen viikkokokous. Systeemisen toimintamallin pilotointia on tutkittu Suomessa jonkin verran. Koikkalaisen Savonialle tekemässä YAMK-opinnäytetyössä tarkasteltiin toimintamallin käyttöönottoa yhdessä suurehkossa sote-alan organisaatiossa työntekijöiden kokemusten kautta.

Tutkittavan organisaation systeemisen toimintamallin synnytyskertomus ansaitsee tulla kerrotuksi ja siitä on mahdollista ottaa opiksi, kun syty-perheenlisäystä suunnitellaan ja toteutetaan tulevaisuudessa.

Kohdeorganisaation pilottialueilla toimintamallin käyttöönotto on kohdannut haasteita, mutta itse toimintamalli koetaan varsin hyväksi ja potentiaaliseksi. Toimintamallia ei koeta vielä omaksuttaneen kunnolla (ei yksilö- eikä myöskään organisaatiotasolla) ja joihinkin sen keskeisiin elementteihin liitetään haavoittuvuuden kokemus (esim. henkilöstöresurssin ja perheterapeuttien vähyys, työntekijöiden vaihtuvuus ja poissaolot, viikkokokouksen haavoittuvuus, suuret asiakasmäärät). Lisäksi jotkut keskeiset elementit tuntuvat olevan vielä epäselviä niin yksilö-, tiimi- kuin organisaatiotasollakin, vaikka työntekijöiltä löytyykin jo jonkin verran tarvittavaa systeemistä osaamista sekä edeltävistä koulutuksista ja ammattinsa kautta että systeemisen tiimikoulutuksen tiimoilta. Myös työntekijöiden asenne toimintamallia ja muutosta kohtaan on hyvä; työntekijät ovat hyvin motivoituneita ja sitoutuneita toimintamallin käyttöönottoon. Valitettavasti kuitenkaan oikealla asenteella ei vielä ihmeitä tehdä, jos puitteet toimintamallin käyttöönotossa eivät ole kunnossa. Eihän vauvatkaan synny pelkällä tahdonvoimalla. Nykyisillä niukoilla resursseilla ja jäykillä rakenteilla sekä tukevien elementtien ollessa vajavaiset, toimintamallin käyttöönotto ei ole tutkittavassa organisaatiossa onnistunut aivan toivotulla tavalla.

Pilottialueilta löytyi sekä systeemisen toimintamallin käyttöönottoa estäviä, mutta myös runsaasti edistäviä tekijöitä. Tutkimukseen osallistuvien työntekijöiden haastatteluaineistosta nousi enemmän esiin toimintamallin käyttöönottoa estäviä konkreettisia esimerkkejä, kun taas edistävät tekijät esitettiin enemmän toiveiden muodossa. Toimintamallin käyttöönottoa ja systeemistä työskentelyä estäviksi tekijöiksi nousi jo edellä mainittu haavoittuvuus, liian suuret asiakasmäärät ja pienet henkilöstöresurssit, perheterapeutin pieni resurssi systeemisen työn tukena, tauot systeemisessä työssä ja syty-työn aloittamisen/harjoittelun viivästyminen, johdon tuen ja käyttöönoton suunnittelun puuttuminen sekä yksilö- ja organisaatiotasoiset vanhat, vahvat rakenteet ja ajattelu- sekä toimintamallit. Toki edellisten lisäksi myös koronasta johtuva vallitseva yhteiskunnallinen tilanne haastaa kohdeorganisaatiossa systeemisen toimintamallin käyttöönottoa kuten lastensuojelutyötä yleisemminkin.

Käyttöönottoa ja systeemistä työskentelyä edistävinä tekijöinä kiitosta sai hyvä systeeminen tiimikoulutus ammattitaitoisine kouluttajineen, esimiehen ja perheterapeutin osaaminen ja tuki muutoksessa, systeeminen työnohjaus sekä viikkokokouksen selkeä, strukturoitu rakenne. Lisäksi muita käyttöönottoa tukevia elementtejä nousi toiveiden muodossa runsaasti esiin. Esimerkiksi mahdollisuus harjoitella ja työskennellä enemmän systeemisesti asiakkaiden kanssa ja tiimissä (resurssien lisääminen ja uudelleen järjestely, asiakasmäärien kohtuullistaminen), perheterapeutin tuen ja resurssin lisääminen, käyttöönoton ennakointi/suunnittelu/malliin perehtyminen organisaatio- ja johdon tasolla sekä johdon tukeen panostamisen nähtiin toteutuessaan tukevan käyttöönottoa. Lisäksi poissaoloihin ja työntekijävaihdoksiin varautuminen sekä mahdolliset täydennyskoulutuspäivät ja mahdollisuus säännöllisiin viikkokokouksiin ja yhteiseen reflektioon nähtiin tulevaisuudessa hyvin tärkeiksi tekijöiksi käyttöönoton edistämisessä.

Työntekijöiden kokemuksista voi päätellä, että systeeminen toimintamalli syntyi hieman etuajassa eikä synnytyksessä kaikki mennyt aivan nappiin.

Systeeminen toimintamalli ei ole vielä juurtunut kohdeorganisaation pilottialueiden työntekijä- eikä myöskään organisaatiotasolle. Systeeminen työskentely näyttäytyy tällä hetkellä erillisenä ”menetelmänä”, jota ei vielä hyödynnetä kokonaisvaltaisesti ja joka ei vielä ulotu organisaation kaikille tasoille. Kohdeorganisaatiossa tulisikin tehdä tiettyjä korjausliikkeitä, jotta toimintamallin käyttöönotto sujuisi muilla alueilla jouhevammin ja toimintamallista olisi mahdollista saada sen potentiaalia irti. Näiden korjausliikkeiden tulisi lähteä organisaation ja johdon tasolta. Esimerkiksi systeemisen toimintamallin käyttöönottoon ja erityisesti resursseihin, organisaation systeemisyyttä tukeviin rakenteisiin sekä johdon ja organisaation tukeen tulisi kiinnittää erityistä huomiota.

Lisäksi toimintamallin keskeisten elementtien, kuten systeemisen viikkokokouksen, systeemisen tiimin ja sen roolien ja systeemisen asiakastyön kirkastaminen ja fokuksen uudelleentarkastelu niin yksilö-, tiimi- kuin organisaatiotasolla edistäisi mallin käyttöönottoa kohdeorganisaatiossa. Systeemisessä toimintamallissa systeemisten arvojen tulisi ohjata kaikkea lastensuojelussa tehtävää työskentelyä niin yksilö kuin organisaatiotasollakin, mutta tällä hetkellä systeemiset arvot olivat haastatelluille työntekijöille epäselviä. Lisäksi tarkempaan pohdintaan organisaatiotasolla tulisi ottaa kohdeorganisaatiossa systeemisestä toimintamallista valittu toteutustapa, jossa viikkokokous toteutetaan asiakastyön rakenteena. Onko kyseinen toimintapa toimiva ja tarkoituksenmukainen, kun ainakin tämän tutkimuksen valossa se vaikuttaa jopa käyttöönottovaihetta hieman estävältä tekijältä?

Koikkalaisen tutkimuksen pohjalta kohdeorganisaatioon onkin luotu muutamia kehittämisehdotuksia, joilla on mahdollista sekä tukea jo systeemisesti työskenteleviä työntekijöitä että kehittää toimintamallin käyttöönottoa muilla kohdeorganisaation alueilla.  Nämä kehittämisehdotukset koskevat seuraavia teemoja: systeemisen tiimin roolien ja viikkokokouksen kirkastaminen, asiakastyön uudelleen resursoiminen, mallin keskeisten elementtien ja systeemisten arvojen kirkastaminen, haavoittuvuuteen reagoiminen sekä johdon ja organisaation tukeminen.

Myös kansallisella tasolla toimintamallin pilotointi ja käyttöönotto on kohdannut haasteita. Valtakunnallisesta toimintamallin pilotointia käsittelevästä arviointitutkimuksesta ilmenee, että toimintamalli muokkautuu edelleen ja pilotoinnin tueksi tuotetaan koko ajan uutta materiaalia, ja ydinelementtejä hiotaan ja tarkennetaan. Tämä luonnollisesti tuo haasteita myös paikalliselle toimintamallin käyttöönotolle. Toimintamallin keskeneräisyyden vuoksi onkin ensiarvoisen tärkeää, että myös paikallistasolla ollaan valmiita pohtimaan, muokkaamaan ja arvioimaan omia linjauksia ja valittua tapaa toteuttaa systeemistä toimintamallia. Lisäksi paikallistasolla vaaditaan myös tiimikoulutuksen päivittämistä ja muokkausta sekä jo koulutetuille tarjottavaa täydennyskoulutusta.  

Vaikka toimintamallin käyttöönotto on kohdannut haasteita alkumetreillään, ei sen kanssa kannata silti luovuttaa.

Kun verrataan lastensuojelun systeemisen toimintamallin pilotointia esikoislapsen saamiseen, harva meistä on kohdannut täysin kivutonta synnytystä tai pikkuvauva-aikaa ilman hapuilua, epävarmuutta ja yön pimeisiin tunteihin liittyvää epätoivoa. Ja silti useimmat meistä ovat selvinneet näistä alkumetrien haasteista, voittaneet vaikeudet sinnikkyydellä sekä ehkä jopa hieman viisastuneet noina itkuntäytteisinä kuukausina. Samanlaista kehityskaarta Koikkalainen povaa lastensuojelun systeemiselle toimintamallille. Kun toimintamalli on kasvanut ulos pikkuvauvaiästä eli käyttöönoton haasteet ja epävarmuudet on selätetty ja toimintamallin yhteiset sävelet alkavat olla kaikille selvät, toimintamallista voi tulla jopa se kauan kaivattu lastensuojelun helpotuksen ja pelastuksen tuoja. Ainakin Lontoossa systeemisen toimintamallin isoisän, Hackneyn mallin, tulokset näin lupailevat.

Kirjoittajat

Mervi Koikkalainen, Sosionomi YAMK
Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen (YAMK)
Savonia-ammattikorkeakoulu (opiskelija)

Minna Hoffrén, FT
Päätoiminen tuntiopettaja
Savonia-ammattikorkeakoulu

Lähteet:

AALTIO, Elina ja ISOKUORTTI, Nanne 2019a. Systeemisen lastensuojelun toimintamallin pilotointi. Valtakunnallinen arviointi. Raportti 3/19. Helsinki: Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitos.

AALTIO, Elina ja ISOKUORTTI, Nanne 2019b. Systeemisen lastensuojelun toimintamallin ydinelementit. Kuvaus asiakastason ydinelementeistä, tavoitteista ja toimintamekanismeista. Työpaperi 33/2019. Helsinki: Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitos.

FAGERSTRÖM, Katarina 2016. Ihmissuhteita rakentava ja ylläpitävä lastensuojelu. Hackneyn malli ja systeeminen käytäntö lastensuojelutyössä. Työpaperi 42/2016. Helsinki: Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos.

KOIKKALAINEN, Mervi 2020. Lastensuojelun systeemisen toimintamallin käyttöönotto. Työntekijöiden näkökulma toimintamallin käyttöönottoon ja sitä edistäviin sekä estäviin tekijöihin

Valokeilassa Euroopan parhaat ruoka- ja keittiötavaralahjat

Kuopion seutu on vuosina 2020-2021 Euroopan maukkain maakunta, kun Pohjois-Savossa vietetään juhlaa European Region of Gastronomy –tunnustuksen puitteissa. Juhlavuosien aikana järjestetään paljon ruokaan ja gastronomiaan liittyvää toimintaa, josta yhtenä esimerkkinä on Pohjois-Savossa kuluneena vuonna järjestetty Local Food Gift –ohjelma.

Kuopion seutu ladun aukaisijana

Kuopion seudulla järjestettiin Euroopan ensimmäinen Local Food Gift Challenge -työpajojen sarja, jossa yrityksille tarjottiin koulutusta ruoka- ja keittiötavaralahjojen kehitysprosessiin. Tavoitteena oli kehittää tuotteita, jotka toimivat matkamuistoina, ja joita voi hyödyntää mm. liikelahjoina.

Local Food Gift –ruoka- ja keittiötavaralahjojen kehittämisessä tärkeitä seikkoja ovat olleet mm.:

  • Paikalliset raaka-aineet
  • Aitous ja alkuperäisyys, yhteys alueeseen
  • Vastuullinen valmistaminen
  • Pakkauksen kierrätettävyys
  • Tarina tuotteen takana
  • Perinteiden vaaliminen

Toimintamalli Local Food Challenge -ohjelmaan on peräisin kansainväliseltä yhteistyökumppanilta, International Institute of Gastronomy, Culture, Arts and Tourism –organisaatiolta (IGCAT). Kuopion seudulla työpajat järjestettiin toimintamallia soveltaen ja paikallisten yritysten toiveita kuunnellen. Pohjois-Savon ERG-alue sai varmasti siksi toimia tämän tuotelahjakonseptin koulutuskokonaisuuden ja kilpailujen pilottimaana, koska ERG-tunnustuksen hakuaikaan paikallinen gastronomia ja kätketyt ruoka-aarteemme, kuten he asian ilmaisivat, tekivät suuren vaikutuksen kansainväliseen tuomaristoryhmään.

Työpajojen teemoissa edettiin asiakaslähtöisestä tuotekehityksestä ja tuotteistamisesta kohti tarinallistamista ja pakkaussuunnittelusta tuotepakkauksiin. Osa osallistuneista yrityksistä lähti liikenteeseen ideasta ja osalla oli tuote jo valmiina, ja tuotebrändiin haettiin vahvistusta sekä kehitysideoita teemallisista kehityspajoista.

Ihmisiä tuotekehitystiloissa.
Helmikuun työpajassa päästiin tutustumaan SavoGrown tuotekehitystiloihin Johanna Kekäläisen johdolla (kuvassa keskellä).
Voittajat selvitettiin kahden kilpailun taktiikalla

Kehitystyö huipentui elo-syyskuussa kahteen kilpailuun. Elokuussa järjestettiin ensin Pohjois-Savon aluekilpailu, johon osallistui yhteensä 29 paikallista tuotetta. Kilpailussa valittiin kahdeksan ruoka-aiheista keittiötavaralahjaa, jotka edustivat Pohjois-Savon gastromista maakuntaa Kuopiossa 10.9. järjestetyssä European Local Food Gift –kilpailussa. Aluekilpailun tuomaristoon oli kutsuttu alueen vaikuttajia ja toimialan edustajia; Kuopion kaupungin markkinointijohtaja Kirsi Soininen, Koivumäen Kartanon toimitusjohtaja Sari Mielonen, Puijon Ravintoloiden päällikkö Sari Masanen sekä Lakeland II-hankkeesta projektipäällikkö Sari Hyttinen ja matkailun asiantuntija Teija Neuvonen.

Ihmisiä arvioimassa tuotteita.
Pohjois-Savon aluekilpailussa oli arvioitavana 29 pohjoissavolaista tuotetta.
Ruokia lautasella.
Haapaniemen matkailun valkosipulihauki on hieno esimerkki kotoisan järvikalan tuotteistamisesta.

Ensimmäistä kertaa koko historiassa järjestettyyn European Food Gift Challengeen osallistui yhteensä 21 tuotetta neljältä ERG-alueelta: Kuopion seudulta, Tronheim-Trøndelagin alueelta, Sloveniasta ja Menorcasta. Kilpailu järjestettiin Boutique Hotel SawoHousen tiloissa Leväsellä.

Kilpailussa oli kaksi tuomaristoa: suomalainen tuomaristo paikan päällä ja kansainvälinen tuomaristo koronarajoitusten takia etäyhteyden päässä. Suomalaiseen tuomaristoon kuuluivat ruokatuotannon lehtori (eläk.) Sinikka Määttälä, K-market Kalakukon ja Veljmiehen yrittäjä Sirpa Karppi, Kalevala Spiritin projektipäällikkö Marko Rossi, Luova veto –hankkeen projektipäällikkö Raisa Leinonen ja Lapland Hotel Kuopion myyntipäällikkö Elena Chiksoeva. Kansainvälisessä tuomaristossa olivat mukana Jacinta Dalton Galwaysta (ERG-alue 2018), Joana Santos Minhosta (ERG-alue 2016) ja Jesper Christensen Aarhusista (ERG-alue 2017).

Tuomaristo arvioi ja pisteytti tuotteet arvioimalla mm. tuotteiden pakkausta (design, kierrätettävyys), tuotteen brändiä, houkuttelevuutta, yhteyttä alueen ruokakulttuuriin, autenttisuutta ja omaleimaisuutta, paikallisten raaka-aineiden käyttöä ja hinta-laatusuhdetta. Lisäksi suomalainen tuomaristo pääsi arvioimaan myös tuotteiden makua ja tuoksua ruokatavaralahjojen osalta.

Katso video European Food Gift Challengen tunnelmista: https://www.youtube.com/watch?v=eEAjDekOWR8

Kymmenen kärjessä neljä pohjoissavolaista tuotetta

Kilpailussa valittiin kymmenen Euroopan parasta ruoka- ja ruoka-aiheista keittiötavaralahjaa. Kuopion seutu menestyi tässä kilpailussa loistavasti ja voittajien joukkoon lukeutui neljä pohjoissavolaista laadukasta ruokalahjaa. Kilpailujen ja niiden näkyvyyden myötä kiinnostus paikallisiin tuotelahjoihin on selvästi lisääntynyt, jopa kansainvälisiä tuotemarkkinoita myöten ja sopivia myyntikanavia haetaan koko ajan lisää. Tällä hetkellä Kuopion seudun Local Food Gift- ohjelmassa mukana olleita tuotteita on myynnissä Puijon Majalla ja Koivumäen kartanolla.

Euroopan parhaiksi ruoka- ja ruoka-aiheisiksi keittiötavaralahjoiksi valittiin seuraavat tuotteet:

  • Willimaku lahjapakkaus: Willimaku kuusenkerkkäsiirappi, Willimaku voikukannuppu ”kaprikset” ja Willimaku mesiangervokuohujuoma. Iltalypsy Oy, Suomi. www.willimaku.com
  • Trondheimin lahjapakkaus (Sendingskurv fra Trondelag): Camembert-juusto, Edel Blå sinihomejuusto,
  • Gangstad Morrpolse makkara, viikunamarmeladi, akvaviittihyytelö, salaattijuusto, keksit, suklaa, hunaja.
  • Gangstad Gårdsysteri, Norja. www.ysteri.no
  • Talwimaku joululahja: Glögitiiviste ja glögimarmeladi. Iltalypsy Oy, Suomi. www.willimaku.com
  • Noble Isabella -hunaja, hunaja Isabella lajikkeen rypäleillä, Mr. Bee/Nika Poslek s.sp, Slovenia
  • Kuopio-hunaja, Virtalan tila, Suomi. www.virtalan-tila.fi
  • Hasselpähkinävoi (Lesnikovo maslo kmetija Kosec), Kosecin tila, Slovenia
  • Haapaniemen Valkosipulihauki-säilyke, Haapaniemen matkailu, Suomi. www.haapaniemenmatkailu.fi
  • Puinen (leivos)leikkuri (Talla-Coques), Silvia Vivó, Menorca. www.syfartesanabruixa.com
  • Hopeiset leivosaiheiset korvakorut (Arracades motle pastisset), Nuria Deya, Menorca. www.nuriadeya.com
  • Pannunalunen (Podbocje brick): The Podbocje Primary School Tourist Youth. Slovenia
Kilpailun voittajat julkistettiin ERG-juhlavuoden avajaisissa Kuopion Saanassa 11.9.2020.

Lisätietoja Local Food Gift Challengesta:
Henna Lehikoinen, Savonia, p. 044 785 6021, henna.lehikoinen@savonia.fi
Johanna Kantala, Savonia, p. 044 785 6925, johanna.kantala@savonia.fi

www.tastesavo.fi

www.europeanregionofgastronomy.fi

https://igcat.org/projects/local-food-gift-challenge/european-food-gifts-2020/

ERG-tunnustukseen liittyvää hankekokonaisuutta ovat toteuttamassa Savonia-AMK, ProAgria Itä-Suomi, Itä-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ja Kehitysyhtiö SavoGrow. Savolaisuus on makuasia –hankkeessa ovat mukana lisäksi Savon ammattiopisto Sakky, Ylä-Savon ammattiopisto (YSAO) ja Palvelualan Opisto Kuopio (Paok).

Kirjoittajat:

Henna Lehikoinen, projektipäällikkö, Savonia-ammattikorkeakoulu, Gastro Business –hanke
Johanna Kantala, TKI-asiantuntija, Savonia-ammattikorkeakoulu, Gastro Business –hanke

Mentori ammentaa eletystä elämästä

Vilpitön halu auttaa muita ja mahdollisuus jakaa omaa kokemusta toisille ovat keskeisiä motivaattoreita sille, että Kari Voutila toimii mentorina BizMentors International -hankkeessa. Yrittäjän auttaminen pääsemään vaikean paikan yli ja tunnistamaan mahdollisuutensa palkitsevat. ”Mentorina toimimisesta saa itse paljon, sillä mentorina oppii mentoroitavalta todella paljon. Eteen tulee asioita, joita ei tule itse ajatelleeksi. Tai saa uuden tavan tarkastella asioita.” Eri sukupolvia edustavien ihmisten kanssa keskusteleminen on Karin mukaan erityisen antoisaa. Monissa tutkimuksissa onkin todettu, että mentorina toimiminen tukee ammatillista osaamista uuden oppimisen ja koetun arvostuksen kautta.

Ennen mentoroinnin käynnistymistä Kari tutustuu yrityksen taustatietoihin ja yrittäjän mentorointiin liittyviin toiveisiin. Näin yhteistä aikaa ei mene perusasioiden läpi käymiseen, vaan mentori ja mentoroitava voivat keskittyä kohtaamisissa kehityskohteiden tarkentamiseen ja polun rakentamiseen. Kunkin kohtaamisen lopuksi on tärkeää sopia konkreettisesti seuraavista toimenpiteistä ja edistymisen seurannan tavoista. Näin mentori ja mentoroitava varmistavat yhdessä sen, että asiat tulevat tehdyiksi ”yhdessä eteenpäin” –periaatteella.

Mentorille erityisen tärkeitä taitoja ovat turvallisen yhteistyösuhteen rakentaminen, kuunteleminen ja dialogin käyminen. Karin kokemuksen mukaan moni yrittäjä arvostaa erityisesti sitä, että on joku, jolle voi kertoa omasta ja yrityksen tilanteesta avoimesti ja rehellisesti. Kun mentoroitava kokee mentorointisuhteen turvalliseksi, hän uskaltaa kertoa myös tunteistaan, jaksamisestaan ja elämän hallintaan liittyvistä haasteistaan. Karin mukaan on usein niin, että kun jaksaminen ja elämän hallinta ovat kunnossa, muutkin asiat saadaan ratkaistua.

Mistä turvallisuus sitten syntyy? Karin mukaan turvallisuus rakentuu yhteisistä pelisäännöistä. Näistä yksi keskeisimmistä on periaate, jonka mukaan molempien osapuolten sanomisia pidetään yhtä tärkeinä ja arvokkaina. Toisen näkemyksiä ja sanomisia ei latisteta. Erilaisten kokemusten jakaminen lisää ymmärrystä ja eletystä elämästä riittää ammennettavaa mentorina toimimiseen.

Toisinaan mentorille voi tulla tunne omasta riittämättömyydestä. Tällainen on esimerkiksi tilanne, jossa mentoroitava toivoo saavansa konkreettista täsmäapua johonkin tiettyyn erityiskysymykseen. Kari toteaa, että mentorilla ei tarvitse olla juuri kyseiseen asiaan syvällistä osaamista, vaan hänen tehtävänsä on auttaa mentoroitavaa kokonaiskuvan hahmottamisessa ja oikean asiantuntijan etsimisessä. Myös mentoroinnin keskiössä olevan teeman jatkuva vaihtuminen tai rönsyily aiheuttaa omat haasteensa mentoroinnille. Tällöin Kari pitää tärkeimpänä tehtävänään auttaa mentoroitavaa löytämään fokus ja keinot siihen panostamiseen.

Mentoriksi ryhtymistä pohtivia Kari kannustaa ainakin kokeilemaan. ”Kaikkea kannattaa kokeilla edes kerran elämässä.” Hän toteaa, että mentorin tai mentoroitavan on turha odotella pikavoittoja. Molemmilla, niin mentorilla kuin mentoroitavallakin pitää olla halua jakaa ja oppia. ”Mentori huonoimmillaan latelee ehdottomia totuuksia, ei kuuntele. On oltava valmius ottaa vastaan toiselta osapuolelta.”

BizMentors International –hankkeessa kehitämme mentoroinnista helposti saavutettavan liiketoiminnan kehittämisen keinon myös kansainvälisesti. Hankkeessa luonnonvaroista ruokatuotteita ja –palveluita tarjoavat pk-yritykset saavat apua liiketoimintansa kehittämiseen kokeneen mentorin avulla. Toiminta on yritykselle maksutonta. Hanke on Northern Periphery and Arctic Programme –rahoitteinen ja Savonia-ammattikorkeakoulun lisäksi hankkeessa on mukana toimijat Irlannista, Pohjois-Irlannista ja Islannista.

Kiinnostuitko lähtemään mukaan toimintaan? Mukaan mahtuu uusia yrityksiä ja mentoreita. Ota yhteyttä hankkeen projektipäällikkö Anna Rossiin, anna.rossi@savonia.fi, p. 044 785 6067.

Kirjoittaja:

Anna Rossi
TKI-asiantuntija, liiketoiminta, matkailu ja ravitsemisala
RDI Advisor, Faculty of Business, Tourism and Hospitality

Tanssivaa neurokuntoutusta ja trialogioppimista

Taiteen tekemisen paikka on perinteisesti linkittynyt taideinstituutioihin. Vuonna 2020 taide nähdään myös paikkasidonnaisena tai täysin immateriaalisena tilana, jossa taide voi olla hyvin monimuotoista. Näin ollen taide voi toteutua perinteisten instituutioiden ohella uusissa konteksteissa kuten esimerkiksi sairaaloissa, erilaisissa organisaatioissa, puistoissa, kaduilla ja digitaalisesti ym. Taiteen tavoitteena onkin nyt saavutettavuus, jolloin sen olisi mahdollista läpäistä arjen eri tasot tässä ja nyt.

tanssiva nainen

2020-luvun taiteen ja kulttuurin kentällä käsitteet moniammatillisuus, poikkitaiteellisuus, rajapinnat, taiteen soveltava käyttö, yhteisöllisyys, osallisuus, inklusiivisuus ja immersiivisyys ovat nousseet avainsanoiksi, kun määritetään, mitä taiteen tekijyys tänä päivänä on. Tämän kirjoituksen tavoitteena onkin pohtia, millaisia praktiikoita ko. tematiikan toteutuminen vaatii taiteen tekijältä. Tätä pohdintaa tarkastellaan Savonia-ammattikorkeakoulun tanssinopettajakoulutuksen näkökulmasta. Pohdinnan tavoitteena on kartoittaa tanssinopettajakoulutuksen suuntaviivoja ja tulevaisuuden näkökulmia koulutuksen kehittämiseen liittyen.

OIS-pedagogiikka ja hybridit taideinterventiot

Moniammatillisuus ja –alaisuus ovat Savonia-ammattikorkeakoulun pedagogiikan ytimessä. Pedagogiikka kiteytyy puolestaan kolmeen sanaan: open, innovative ja space, joista muotoutuu lyhenne OIS-pedagogiikka. OIS-pedagogiikka on ns. trialogioppimista, jossa tavoitteena on opiskella monialaisissa konteksteissa moniammatillisesti. Trialogioppimisen näkökulmasta tanssin ja taiteen kenttä voidaan nähdä mahdollisuuksien tilana, jossa erilaisten toimijoiden ’törmäyttäminen’ luo uutta ja kehittää niin tanssin kuin taiteen alaa sekä myös muita ammattialoja ja toiminnan konteksteja.

Esimerkiksi tanssinopettajan tutkinto-ohjelman Taide eri yhteisöissä – ja Taide ja yrittäjyys -opintokokonaisuudet ovat hyvä mahdollisuus toteuttaa OIS-pedagogiikkaa käytännössä, sillä opintojaksojen keskeisinä tavoitteina on tiedostaa taiteen kontekstien moninaisuus ja ymmärtää taiteen saatavuuden sekä saavutettavuuden edistäminen taiteilijapedagogin perustehtäväksi. Tällöin tanssin opiskelija näkee alansa soveltavan käytön mahdollisuuksia ja oppii käyttämään kontekstin kannalta tarkoituksenmukaisia työmenetelmiä. Nämä uudet kontekstit ovat linkittyneet esimerkiksi terveyteen ja hyvinvointiin, yrityselämään ja sosiaalialalle ym. Näiden opintojaksojen puitteissa opiskelija tutustuu erilaisten ryhmien ja pedagogiikan kontekstien erityispiirteisiin sekä teoriassa että käytännössä osallisuuden ja yhteisöllisyyden ollessa opintojaksojen avainsanoja. Tämä kaikki on tarkoittanut jalkautumista työelämään ja suuntautumista käytännön interventioiden toteuttamiseen. Voidaankin puhua hybrideistä taideinterventioista, joissa eri ammattialojen toimintakulttuuria tutkitaan ja kehitetään taiteen keinoin.

Taiteen soveltavan käytön ymmärtäminen erilaisiin konteksteihin suuntautuvana toimintatapana on tuonut uutta näkökulmaa tanssin tekijyyden mahdollisuuksiin. Tanssi poikkeaa silloin sen perinteisistä merkityksenannoista, konnotaatioista, ja määrittyy jokaisessa tilanteessa uudelleen. Tällöin tanssi on aina vuorovaikutteista ja hahmottuu osallistujien kehon, mielen ja situaation näkökulmista. Oleellista näissä taideinterventioissa on osallisuuden korostaminen. Silloin jokainen osallistuja nähdään omien mahdollisuuksiensa ja potentiaalinsa kautta sellaisena kuin hän on tänään, tässä ja nyt.

Neurokuntoutusta tanssien

Savonia-ammattikorkeakoulussa toteutettiin kuluvana keväänä Neurotanssi-pilotti, joka omalta osaltaan toimi yhtenä OIS-pedagogiikan laboratoriona. Pilotissa tutkittiin fysioterapian ja tanssin mahdollisuuksia toimia yhdessä osana yksilöllisesti räätälöityä neurokuntoutusta Parkinsonin- ja MS- taudin sekä aivoverenkiertohäiriöiden sairauksissa. Intervention tavoitteena oli kuntoutuksen näkökulmasta ylläpitää ja edistää kuntoutujan toimintakykyä ja tukea omalta osaltaan kuntoutujan itsenäistä elämää ja sosiaalista osallisuutta. Neurotanssin tavoitteena oli tuoda taidetanssin elementtejä sekä elämyksellisyyttä neurokuntoutujan fysioterapiaan. Interventiossa oli mukana sekä fysioterapian että tanssin opiskelijoita, ja heidän yhdessä ohjaamat tanssituokiot rakentuivat aina kehoa herättelevästä lämmittelystä, improvisaatiosta ja koreografisesta osuudesta.

Ohjauksissa korostui vahvasti asiakaslähtöisyys. Tarkoituksena oli rakentaa puolen tunnin tanssituokio aina toteuttavuuteen ja kehon mahdollisuuksiin pohjaten. Tällöin ei esimerkiksi mietitty kehon fyysisiä toiminnan rajoitteita, vaan edettiin sen mukaan, mitä asiakas toivoi. Näin myös onnistumisen kokemukset olivat tanssiessa läsnä ja lisäsivät asiakkaan tunnetta minäpystyvyydestä. Erityisesti mielikuvien käyttö oli yksi tapa ohjata liikettä. Mielikuvien avulla tavoitteena oli myös hakea liikelaajuutta tai liikkeen dynaamista vaihtelua. Ohjauksessa pyydettiin asiakasta esim. tuottamaan aaltoilevaa liikettä, joka lähti keskustasta laajentuen periferiaan. Tätä tehtiin eri laaduilla ja nopeuksilla. Toisessa mielikuvassa käytettiin ajatusta ilmaan piirtämisestä tai näkymättömien eri painoisten pallojen kuljettamisesta kehon läpi. Mielikuvien ja improvisaation kautta asiakkaalle ei tuotu siis valmista mallia oikeasta tekemisen tavasta, vaan hänellä oli vapaus valita. Tällöin voimme puhua myös yhteistoimijuudesta.

Neurotanssin käytännön intervention jälkeen reflektoimme opiskelijoiden kanssa toimintaa. Reflektoinnissa nousi esille erityisesti kokemuksellisuus. Pilotin keskeiseksi oivallukseksi muodostui tanssin käsitteen laaja-alaisuus ja sen henkilökohtaisuus. Näin tanssi ei enää merkinnytkään ennalta määrättyä ulkokohtaista liikkeen muotoa tai totuttuja tapoja liikkua, vaan se ilmensi jokaisen inhimillisyyttä: jokaisen kehon ainutlaatuista liikettä ja kokemuksellisuutta. Tanssin olemus ikään kuin paljastui aina uudelleen uudessa kohtaamisessa. Pedagogisessa mielessä olimme kokemuksellisen oppimisen ytimessä, jossa toiminnan käsitteellistäminen muuntui uudeksi ymmärrykseksi siitä, mitä tanssi on. Tanssi hahmottui nyt holistisena taiteen alana, jolla voi olla loputtomat mahdollisuudet niin kuntoutuksen osana kuin kokonaisvaltaisen ihmisyyden todentajana. Tanssissa olemme läsnä jokaisella aistillamme. Tanssi elää aistiemme kautta ja tuottaa esteettistä mielihyvää. Tanssi voimaannuttaa. Tämä kaikki edellyttää kunnioittavaa kohtaamista, mahdollisuuksien kautta toimimista, sitoutumista sekä herkistymistä itselle ja toiselle.

Kohti tulevia hybridejä

Taiteen soveltavan käytön praktiikkojen ja kohtaavan asenteen myötä tanssinopetusta on mahdollista soveltaa, mitä moninaisissa konteksteissa. Neurotanssi-pilotti oli yksi esimerkki, mutta se todensi sen, että kun osaa soveltaa ja luoda menetelmiä, jotka edistävät yhteisöllisyyttä, osallisuutta ja hyvinvointia, tuottaa se välineitä myös tutkivaan ja kehittävään työotteeseen työelämän muutosprosessien hallintaan. Moniammatillinen interventio tuotti myös valmiuksia ymmärtää toisen alan kieltä ja toimintakulttuuria laaja-alaisemmin, jolloin työllistymisnäkymät poikkialaiseen työelämään on helpompaa. Neurotanssi-pilotti synnytti myös jatkoidean ensi vuoden koulutusten toteutukseen. Tavoitteenamme on laajentaa Neurotanssia myös musiikkiin ja puheterapiaan. Esittelemme monialaista toimintaamme 22.–   23.10.2020 Neurokuntoutuksen uudet tuulet teemaisilla Itä-Suomen Fysioterapiapäivillä. Neurotanssi on muovautumassa myös uudeksi valinnaiseksi opintokokonaisuudeksi, jota tarjotaan vuonna 2021 valtakunnalliseen ammattikorkeakoulujen yhteiselle online opintotarjottimelle. Tanssi kuuluu kaikille!

Kirjoittajat:

Pihlajakari Eeri
TaM, KM, tanssin vastaava lehtori
Savonia-ammattikorkeakoulu
Kansallinen neurokeskus-osaamiskeskittymän kehittäminen Pohjois-Savon alueella -hanke
eeri.pihlajakari@savonia.fi

Pohjola Hanna, tutkijatohtori
Suomen Akatemian rahoittama Ruumiillisen erilaisuuden tarinat -tutkimushanke (päätösnro: 299172)
Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskuntatieteiden laitos

Sairanen Tuija
THM, fysioterapien lehtori
Savonia-ammattikorkeakoulu
Kansallinen neurokeskus-osaamiskeskittymän kehittäminen Pohjois-Savon alueella -hanke
tuija.sairanen@savonia.fi

rahoittajien logot

Viretorille luotiin uusi strategia moniäänisesti

Strategian laatiminen nähdään ja koetaan melko usein ylemmän johdon laatimana suunnitelmana nykyisten ristiriitojen kitkemiseksi ja tulevaisuuden haasteisiin vastaamiseksi. Kun johto on laatinut strategian, laaditaan uusi strategia siihen, kuinka se jalkautetaan henkilöstö- ja asiakastasolle. Jalkauttaminen onkin usein suurin haaste, jossa kompuroidaan. Kuvitellaanpa tilanne, jossa organisaation johto on laatinut mielestään loistavan strategian. He esittelevät uuden strategian palaverissa henkilöstölle ja ilmoittavat, että tähän koko organisaatio sitoutuu. Mutta mitä tapahtuukaan? Osa henkilöstöstä ei koekaan esiteltyä strategiaa itselle merkittäväksi. Osa ymmärtää strategian toisella tavalla, osa kokee toimintatavat vääriksi ja näkee päämäärien menevän väärään suuntaan. Halu yhteisestä sitoutumisesta saakin aikaan muutosvastarintaa, koska strategian luomiseen ei ole itse pystynyt vaikuttamaan.

Kannattaisiko tämä tehdä toisin?

Ehdottomasti kyllä! 2000-luvulla on havaittu osallistamisen ja moniäänisyyden merkitys yhä tärkeämpänä elementtinä menestyvän strategian laatimisessa. Moniäänisyys antaa laajan näkökulman tarkastella strategiaa. Henkilöstön ja asiakkaiden strategiaan osallistamisessa toimintatavat ja päämäärät tulevat henkilökohtaisiksi ja itselle merkityksellisiksi ja niihin sitoutuminen on helppoa.  Myös muutosvastarinta hälvenee.

Moniäänistä strategian luomista kokeiltiin, kun Savonia-ammattikorkeakoululla toimivaan Viretori oppimisympäristöön luotiin uutta strategiaa. Strategiatyö toteutettiin YAMK-opinnäytetyönä (Nousiainen J. 2020). Viretori tarjoaa hyvinvointipalveluita, joita tuottavat sosiaali- ja terveysalan opiskelijat yrittäjämäisessä oppimisympäristössä. Se on matalan kynnyksen paikka, jonka toimintaa ohjaa koordinaattori. Strategian luomiseen kutsuttiin mukaan Viretorille merkitykselliset sidosryhmät, jotta pystyttiin huomioimaan toimivan strategian sisäinen ja ulkoinen ympäristö. Strategian luomisessa olivat mukana Viretorin koordinaattorit, Savonian opettajia ja henkilöstöä sekä asiakkaita ja yhteistyökumppaneita. Tämä 18 henkilön joukko toi kokonaisvaltaisen ja moniäänisen näkökulman strategiatyöhön.

Strategiatyö eteni prosessina kehittävän työntutkimuksen metodin syklien mukaisesti ja kaikissa vaiheissa käytettiin osallistavia menetelmiä. Alkuun kartoitettiin historia-analyysin avulla toimintaympäristön menneisyyden ristiriidat. Sen jälkeen selvitettiin toiminnassa olevat puutteet, esteet, vahvuudet ja haaveet. Tämän kautta pystyttiin luomaan Viretorin uusi strategia ja visio. Seuraavaksi työstettiin Viretorin arvoja ja lopuksi vielä tasapainotettu tuloskortti strategian toteuttamisen tueksi. Prosessin syklien kautta menneisyyden ratkaisemattomista ristiriidoista muodostui strategisia tavoitteita, puutteista muodostui päämääriä ja arvoista muodostui yhteisiä strategiaa tukevia näkemyksiä.

Viretorin strategia kuvana
Viretorin strategia

Moniäänisyys toi strategiatyöhön laaja-alaisuutta, koska kaikkien osallistujien oli mahdollista saada äänensä kuuluville. Lopputuloksena syntyi kokonaisuus, johon kaikkien oli helppo sitoutua.  

Jenna Nousiainen
sairaan- ja terveydenhoitaja (amk)
YAMK-opiskelija
Savonia-ammattikorkeakoulu

Päivi Tikkanen
erityisasiantuntija
TtT
Savonia-ammattikorkeakoulu

Lähde:
Nousiainen J. 2020. Strategian luominen Viretori oppimisympäristöön : Kehittävä työntutkimus metodi http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020060417163. Savonia-ammattikorkeakoulu.

Ammattikorkeakoulut nostavat yhteistyöllä kiertotalouden osaamista maataloudessa ja elintarvikealalla

Maataloudessa, elintarvikkeiden tuotannossa ja niiden kulutuksessa syntyvillä biomassoilla ja muilla materiaaleilla on suuri hyödyntämispotentiaali kiertotaloudessa, erityisesti ravinteiden kierrossa. Kiertotalous onkin ruoantuotannolle suuri mahdollisuus, jonka hyödyntäminen vaatii alan tietotaidon lisäämistä. Maatalous- ja elintarvikealan kiertotalousosaamista on viety askel eteenpäin yhdeksän ammattikorkeakoulun yhteistyöllä Kiertotaloutta ammattikorkeakouluihin -hankkeen bioperäiset kierrot -teemassa. Ja mikä parasta, tuotettua materiaalia on loppuvuodesta 2020 lähtien kaikkien käytettävissä avoimessa aoe.fi -portaalissa.

lehmä

Monipuolisia materiaaleja ja yhteistyötä

Hankkeen puitteissa laaditut opintomateriaalit ovat olleet hyvin moninaisia: diasarjoja, podcasteja, videoita ja haastatteluja. Materiaalien laatijoille on haluttu antaa vapaat kädet, jotta kiertotalousasia on saatu käsiteltyä erilaisista näkökulmista tuoden esille muun muassa paikallisia erityispiirteitä. Hankkeen vahvuutena on näyttäytynyt se, että mukana on ollut ammattikorkeakouluja laajasti koko Suomesta. Tämä on mahdollistanut antoisia yhteistyökuvioita ja avartavia keskusteluja.

Yksi esimerkki yhteistyöstä oli Metropolia ammattikorkeakoulun ja Novia Yrkeshögskolanin tekemä pieni videomuotoinen katselmus siihen, miten kiertotalous näyttäytyy yhden esimerkkielintarvikkeen, ruisleivän, elinkaaressa. Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelijat olivat kuvaamassa videoita, jotka oli käsikirjoitettu yhdessä novialaisten, metropolialaisten ja yritysten edustajien kanssa. Videot käytiin kuvaamassa Raaseporissa, Lahdessa ja Järvenpäässä, ja haastateltavina olivat niin viljelijä, mylläri, leipuri kuin kauppiaskin.

Toisena esimerkkinä mainittakoon Savonia-ammattikorkeakoulussa ympäristötekniikan ja luonnonvara-alan yhteistyönä toteutettu kansainvälinen opintojakso kierrätyslannoitevalmisteista. Opiskelemassa oli monikansallinen ryhmä Suomesta, Itävallasta, Venäjältä ja Unkarista. Opiskelijat kokivat aiheen kiinnostavana ja uusia näkökulmia esiintuotavana. Aihe kirvoitti mielenkiintoisia keskusteluja kiertotaloudesta ja sen toteutumisesta eri maissa.  Huomasimme, että Suomessa kiertotaloustavoitteet ovat kansainvälisesti vertailtuna korkealla tasolla. Ehkä kiertotalousosaaminen voisi olla jatkossa myös Suomen vientituote.

Kiertotalouden merkitys kasvaa tutkinnoissa

Ryhmässä ammattikorkeakoulujen yhteistyöllä tuotetut materiaalit tarjoavat runsaasti mahdollisuuksia hyödyntää niitä kiertotalouden opetuksessa maataloudessa ja elintarvikealalla, esimerkiksi agrologien, restonomien sekä bio- ja elintarvikealan insinöörien koulutuksessa. Tuotetuilla materiaaleilla voidaan nostaa opintojen laatua ja parantaa elintarviketuotannon kestävyyttä ja vastuullisuutta.

Nyt tuotetut opintomateriaalit pyrkivät tuomaan selkeästi esille kiertotalouden hyviä puolia ja kasvattavat opiskelijoiden tietotaitoa. Hankkeella on pystytty vaikuttamaan myös siihen, että kiertotalouden merkitys kasvaa olemassa olevissa tutkinnoissa. Seinäjoen ammattikorkeakoulussa hankkeella on ollut vaikutusta jopa siihen, että kiertotaloudesta on tullut ammattikorkeakoulun nouseva ala. Tämä on merkittävä asia ammattikorkeakoulussa, jossa voi opiskella koko ruokaketjun ammattilaiseksi.

Työelämäyhteys tärkeää kiertotalousopetuksessa

Tulevaisuudessa kiertotalousosaaminen yhdistyy yhä useampiin ammattialoihin ja tehtäviin. Tulevaisuuden asiantuntijat ovatkin myös kiertotalouden asiantuntijoita, minkä vuoksi myös opetuksen tulee kehittyä jatkuvasti. Kiertotalousopetuksen tulee samalla vastata työelämän jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin.

Yritysyhteistyötä voidaan tehdä esim. opiskelijaprojektein, joissa opiskelijat ratkovat työelämälähtöisiä, monialaisia ongelmia. Esimerkiksi Oulun ammattikorkeakoulun kokemusten mukaan projektiopinnot motivoivat opiskelijoita sekä auttavat luomaan verkostoja ja työmahdollisuuksia. Yrityksille tämä tarjoaa nopean yhteistyönmuodon, jota kautta voi saada uusia, ennakkoluulottomia ajatuksia ja ideoita. Yritysyhteistyössä myös opettajat voivat oppia uutta.

Uuden materiaalin tarve kiertotalouden opetuksessa on ollut selkeä. Yritysyhteistyön avulla voidaankin kehittää uutta, ajanmukaista opetusmateriaalia kuten hankkeessa on tehty. Tästä hyvänä esimerkkinä on ravinteiden kierrätys, jossa uutta tutkimusta, kokeiluja ja teknologiakehitystä tapahtuu jatkuvasti. Hankkeen kautta on saatu arvokasta, uutta tietoa opetuksen käyttöön. Ammentamalla yritysten tietotaitoa ja uusien teknologioiden kehitystyötä opetukseen pysymme alan kehityksessä mukana ja opiskelijat ovat yhä valmiimpia työelämään.

Jatkuva kehittäminen ja yhteistyö avainasemassa myös jatkossa

Kiertotalous on Suomessa nosteessa ja monet yritykset sekä koulutus ovat sen noteeranneet. Silti työtä on vielä todella paljon edessä, että erilaiset jätteet ja sivutuotteet saadaan tehokkaasti kiertämään ja hävikit sekä uusiutumattomien luonnonvarojen käyttö kestävälle tasolle.

Bioperäiset kierrot –teemassa mukana olleiden asiantuntemus ja näkökulmat aiheesta ovat laajentuneet ja samalla on huomattu, miten paljon enemmän tietoa aiheesta tarvitaan. Jatkossa yhteistyö on avainasemassa tiedon ja kehittämisideoiden jakamisessa kiertotalouden edistämiseksi. Erityisen tärkeää on, että yritykset ovat mukana työssä. Ammattikorkeakouluilla on hyvät edellytykset olla yritysten kanssakulkijoina kiertotalouden edistämisessä sekä hankkeiden, erilaisten opiskelijatöiden että opintojaksoihin sisällytettyjen vierailujen ja kehittämistehtävien kautta. Opetusmateriaalien tuottamisen lisäksi ammattikorkeakoulujen välinen yhteistyö on tuottanut uusia hankeaihioita.

Teija Rantala, Savonia-ammattikorkeakoulu

Kari Laasasenaho, Seamk

Pia-Tuulia Laine, Metropolia-amk

Sanna Moilanen, Oamk

Super Mariosta suuntaa sosiaali- ja terveysalan koulutuksen kehittämiseen?

Tämän blogin lukemisen jälkeen ymmärrät, mistä digitaalisissa oppimispeleissä on kysymys, ja mitä mahdollisuuksia ne tarjoavat sosiaali- ja terveysalan koulutukselle. Kirjoitus soveltuu myös muiden alojen koulutuskonteksteihin, mutta katselen itse maailmaa sote-alan näkökulmasta. Kyseessä ei ole tieteellinen referaatti, vaan omakohtaista pohdintaa, jonka tavoitteena on virittää sinussa ajatuksia.

super mario

Teknologia muovaa maailmaa ennennäkemättömällä nopeudella. Tietokoneilla, konsoleilla ja erilaisilla mobiililaitteilla tapahtuvasta digitaalisesta pelaamisesta on tullut merkittävä osa nykyajan kulttuuria ja yhteiskuntaa. Nykyiset parikymppiset opiskelijamme ovat syntyneet 2000 –luvulla ja he kuuluvat niin sanottuun Z-sukupolveen. Heille aika ilman kännyköitä ja internetin kaikkivoipaisuutta on vieras. Voidaankin pohtia tyydyttääkö formaali kouluympäristö heidän ärsykejanoisia aivojaan. Sote-alan koulutuksen kehityksessä tulee huomioida maailman, työn tekemisen ja opiskelijaprofiilin muutokset.

Gen Z

Oppimispeleillä koulutusta voidaan elävöittää sekä monipuolistaa. Pelien tarjonta ja käyttö kuitenkin vähenevät lineaarisesti siirryttäessä esikoulusta aina korkeammille kouluasteille, puhumattakaan työelämästä. Muodostetaan tästä päätelmä, että aikuiset eivät opi pelien, leikkien ja hauskanpitämisen varjolla. Onko näin? Vai olisiko kyseessä päättelyvirhe? Tarkastellaan tätä lähemmin. 

Sotevi -hanke

Savonian koordinoimassa ja Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoittamassa SoTeVi -hankkeessa (Sosiaali- ja terveysalan virtuaaliset oppimisympäristöt) kehitettiin sote-alan opiskelijoille sekä ammattilaisille virtuaalisia ajasta ja paikasta riippumattomia oppimisympäristöjä. Hankkeessa luotiin myös kaksi oppimispeliä; LääkeMaisteri -lääkelaskupeli ja Labor-Antti –verinäytteenottopeli. LääkeMaisteria on lyhyessä ajassa ladattu jo yli 10 000 kertaa ja saamamme palaute on ollut hyvin positiivista. Käy lataamassa peli ilmaiseksi joko App Store- tai Google Play- sovelluskaupasta, jos se ei vielä puhelimestasi löydy. 😊 Labor –Antti verinäytteenottopeliä kehitetään edelleen.

Toimijoiden logoja

Oma suhteeni peleihin

Olen 80-luvun ”lahja” maailmalle. Muistan vielä ajan, jolloin internetin käynnistäminen kuulosti tältä. Lapsuuteeni ja nuoruuteeni kuuluivat kiinteästi videopelit. Itselleni, kuten monille muille sukupolveni edustajille, 8-bit Nintendo on loputtoman nostalgian lähde. Pelit myös opettivat minulle paljon. Pelaamisella on epäilemättä ollut iso merkitys hyvän englanninkielentaitoni kehittymisessä. Opin myös ongelmanratkaisutaitoja, luovuutta ja teknologisia perustaitoja. Mielestäni pelejä ei tuolloin linkitetty oppimiseen. Voi kun olisikin aikoinaan osannut vanhemmilleen perustella, miksi poikien pitkälle yöhön (jopa aamuun) kestävät pelisessiot olivat pedagogisesti jopa välttämättömiä.

Lapsia pelaamassa
Tuttu näky lapsuudesta (vuosi -90?). Huone täynnä tenavia ja pelikapula kiertää. Allekirjoittanut pelivuorossa.

Viihdepelaamiseni on aikuisuudessa vähentynyt, mutta koen pelit hyvin kiehtoviksi oppimisen ja opettamisen näkökulmasta. Viime vuodet olen työskennellyt erityisesti virtuaalitodellisuudessa (VR) toteutettavien pelillisten simulaatioharjoituksien kanssa. VR ja pelilliset elementit tekevät harjoittelusta kiinnostavaa ja konkreettista. Opiskelijat ovat hyvin innoissaan päästessään virtuaalitodellisuuteen oppimaan ja harjoittelemaan. Oppiminen tapahtuu ikään kuin itsestään, kun saamme opiskelijat innostumaan oppimisesta.

virtuaalilasit

Käsitteet

Alkuun on järkevä käydä digitaalisiin oppimispeleihin liittyviä käsitteitä läpi. Pelit ovat itsenäisiä kulttuuriteoksia, samoin kuten elokuvat, musiikki ja kirjallisuus. Digitaalisia pelejä voidaan pelata erilaisilla päätelaitteilla, kuten älypuhelimilla, tableteilla, tietokoneilla ja virtuaalitodellisuudessa.

  • Digitaaliset viihdepelit
    • Peligenrejä eli luokkia on erilaisia, kuten pulmapelit, simulaatiopelit, seikkailupelit ja ajopelit.
  • Pelillisyys/pelillistäminen (Gamification)
    • Pelillistämisessä otetaan peleistä tuttuja elementtejä käyttöön ja hyödynnetään niitä uudessa yhteydessä tavoitteena lisätä opiskelijan motivaatiota ja kiinnostusta sisältöä kohtaan. Verkko-oppimisympäristöissä hyödynnämme pelillisiä elementtejä, kuten opiskelijan etenemisen seuranta, saavutukset, uusien tasojen aukeaminen, pisteytykset ja tietovisat ovat pelillisiä elementtejä.
  • Hyötypeli (Serious Game)
    • Hyötypeleillä viitataan peleihin, joita pelataan jonkin hyödyn saavuttamiseksi, kuten fyysisen kunnon parantamiseksi tai vaikkapa uuden taidon oppimiseksi. Erilaisia hyötypelejä voi olla muun muassa terveyspelit, oppimispelit, mainospelit ja uutispelit. (Serious Gaming Cluster.)
  • Oppimispeli (Learning Game)
    • Oppimispelit ovat hyötypelejä, joiden tarkoituksena on uuden tiedon oppiminen ja sisäistäminen. Pelit voivat rakentua yhdestä tai useasta pelillisestä elementistä, joita voidaan vapaasti yhdistellä. Pelien tyypillisiä elementtejä ovat mm. tarina, roolihahmot, hahmonkehitys, pisteytykset, tulostaulukot, osaamismerkit, palkinnot, kilpailut, yhteistyö, aikapaine, tasot ja edistyminen.
pelikonsoleita

Miksi oppimispelit?

Oppimispelien avulla oppimisesta voidaan tehdä hauskaa ja kiinnostavaa. Viihteellisyys onkin merkittävä oppimispelien tarjoama koulutuksellinen lisäarvo. Me ihmiset olemme taipuvaisia valitsemaan hauskan ja kiinnostavan ratkaisun tylsän ja työlään sijaan. Voi siis hyvin olla, että opiskelija mieluummin tarttuu kännykkäpeliin kuin oppikirjaan. Kinnusen ym. Vuonna 2018 tekemän Pelaajabarometrin mukaan yli 60% kaikista 20-29 vuotiaista pelaavat viikoittain tai useammin digitaalista viihdepeliä. Jos saisimme osankin tuosta ajasta valjastettua oppimispelien pelaamiseen, niin olisivat tulokset epäilemättä hyviä. Oppimispelien suuri pedagoginen vahvuus on se, että niillä on mahdollista sytyttää opiskelijan sisäinen motivaatio ja kiinnostus oppisisältöä kohtaan. Kun opiskelija motivoituu, niin oppiminen on lähes väistämätöntä.

Opiskelija on oppimispeleissä aktiivinen osapuoli ja ”omistaa” oman oppimisprosessinsa. Peli ei etene ja oppimista ei tapahdu, ellei sitä pelata. Pelit ovat interaktiivisia ja eteneminen edellyttää jatkuvaa aivotyötä. Peli osaa tunnistaa opiskelijan taitotason ja määritellä juuri hänelle sopivan vaikeustason tehtäviä. Peli tarjoaa opiskelijalle jatkuvaa palautetta, mikä onkin keskeistä pelikokemuksessa. Pelit tarjoavat varsin monipuolisen oppimiskokemuksen. Peleihin liittyy kokemuksellisuus ja pelien avulla voidaan aktivoida opiskelijassa erilaisia tunteita. Peleissä opiskelijat pystyvätkin turvallisesti harjoittelemaan erilaisia rooleja sekä tilanteita. Toisin sanoen, pelien avulla voidaan turvallisesti valmistautua työelämän tilanteisiin sekä haasteisiin. Pelissä voi turvallisesti tehdä virheitä ja oppia niistä.

Pelaaminen on ajasta ja paikasta riippumatonta ja muutenkin helposti fasilitoitavissa. Viimeistään nyt poikkeusaikoina olemme huomanneet, kuinka tärkeitä laadukkaat etäopetukseen soveltuvat koulutusratkaisut ovat. Laadukkailla oppimispeleillä on mahdollista osin myös korvata lähiopetusta tai oppimistehtäviä. Onkin tärkeää kehittää opetusmenetelmiä, jotka parantavat koulutuksen laatua, sen saavutettavuutta ja vähentävät opettajien työtaakkaa. Sote-alan opiskelijamäärien kasvaessa tulee luoda skaalautuvia, eli laajalle joukolle soveltuvia ja helposti jaettavissa olevia opetusmateriaaleja, joita myös oppimispelit ovat. Täten jokaisen opettajan ja koulutusorganisaation ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen. Pelit mahdollistavat myös sosiaalisuuden ja yhdessä oppimisen/tekemisen. Verkon välityksellä voi pelata samaa peliä, vaikka opiskelijat olisivat eri puolella maapalloa. Toki pelejä voidaan pelata myös fyysisesti samassa tilassa. Peleillä on nykyään suuri merkitys osallisuuden ja yhteenkuuluvuuden kokemuksille.

Oppimispelien nykytilanne

Lienee turvallista todeta, että oppimispelejä voitaisiin sote-alan koulutuksessa hyödyntää nykyistä enemmän. Alikäyttö johtuu useasta tekijästä. Keskeinen haaste on se, että opetukseen soveltuvia ja laadukkaita oppimispelejä on vähäisesti tarjolla. Oppimispelin kehittäminen vie paljon resursseja, minkä seurauksena niiden kehitystyö on jäänyt pääsääntöisesti hankkeiden varaan. Kun hankkeet päättyvät, voi pelien ylläpito jäädä niin sanotusti ”in no man’s land” ja jatkokehittämiseen on haasteellista löytää resursseja. Haasteena on myös, että oppimispeleille ei ole olemassa omaa jakelukanavaa, josta pelejä voisi keskitetysti vaivatta etsiä ja ladata, kuten Tolonen ja Haverinen vuonna 2018 kirjoittamassaan artikkelissa kertovat. Ulkomaiset oppimispelit eivät taas välttämättä sovellu Suomessa käytettäväksi. Toki on myös mahdollista, että organisaatiossa ei aina ymmärretä oppimispelien potentiaalia. Uskon, että opettajat ottaisivat mielellään uusia opetusmenetelmiä käyttöön. Lisäksi otan nyt tietoisen riskin ja totean, että oppimispelien laatu ei ole ollut riittävän korkeaa. Useat toteutukset ovat paremman sanan puutteessa olleet aika ”kökköjä”. Ja ”kökkö” peli ei motivoi tai innosta opiskelijoita pelaamaan, ja täten oppimaan.

Oppimispelin kehittäminen

Onnistuneen oppimispelin kehittäminen ei ole helppo missio. Pelin tulee toimia niin sisällöllisesti, pedagogisesti, teknisesti kuin pelillisestikin. Edellä mainittujen osa-alueiden tulisi olla sopivassa tasapainossa, jotta pelin avulla sekä opittaisiin että viihdyttäisiin. Mielestäni tuon tasapainon etsiminen onkin oppimispelien kehittämisen haastavin, mutta myös mielenkiintoisin osuus. Jos peli on ”tylsä”, ei opiskelija motivoidu pelaamaan. Jos peli taas painottaa liikaa viihteellisyyttä sisällön sijaan, voi oppiminen jäädä vähäiseksi. Oppimispelin tarkoituksena on tehdä oppimisesta hauskaa ja parhaimmillaan jopa koukuttavaa. Olisiko tässä monien oppimispelien kompastuskivi? Me opettajat olemme usein hyvin sisältöorientoituneita. Tämä on tietenkin äärimmäisen tärkeää, mutta oppimispeleissä kokonaisuutta tulee ajatella laajemmin.

Putkiaivona näen asian siten, että oppimispelin tulisi ratkaista jokin olemassa oleva ongelma. On se ongelma sitten käytännöllinen, sisällöllinen tai pedagoginen. Ratkaistavan ongelman tarkka analysointi onkin mielestäni pelin kehittämisen tärkein työvaihe. Ongelman tulee olla riittävän iso, että siihen on järkevää resursseja käyttää. Esimerkiksi LääkeMaisteri peli kehitettiin ratkaisemaan ongelmaa, jossa opiskelijoilla oli hankaluuksia hahmottaa lääkelaskujen tuloksia sekä arvioida niiden järkevyyttä. Kehitimme oppimispelin, joka konkretisoi ja visualisoi sitä, mitä lääkelaskuissa konkreettisesti lasketaan ja minkälaisia vaikutuksia lääkelaskujen tuloksilla on potilaaseen.

Pelin kehittäminen edellyttää tiivistä moniammatillista yhteistyötä, jossa pedagogit, sisällönasiantuntijat, pelillisyyden asiantuntijat ja tekniset asiantuntijat työskentelevät tiiviisti yhdessä. Harvassa ovat henkilöt, jotka hallitsevat kaikki pelin kehittämisen osa-alueet. Tiimin jäsenillä on omat roolinsa ja kaikki pyrkivät omalta osaltaan ratkaisemaan samaa ongelmaa. Onnistunut oppimispeli ei synny ”mailaa puristamalla”, vaan antamalla luovuudelle ja virheille tilaa. Kehitystiimin hyvä ”pössis” ja keskinäinen luottamus luovat puitteet, jossa kaikki uskaltavat heitellä mitä hulluimpia ideoita ja ajatuksia. Pelin kehittäminen on hyvin luovaa ja hauskaa yhdessä tekemistä, mutta myös kovaa työtä.

Suomalaiset mobiilipelit, kuten Angry Birds ja Clash Of Clans, ovat globaaleja hittejä. Onkin järkevä pohtia, mitä voimme näistä peleistä koulutuskentällä oppia. Pääsin tovi sitten kysymään itse ”Mighty Eaglelta”, eli Peter Vesterbackalta, hänen ajatuksiaan oppimispeleistä. Hän on tunnetusti innostunut koulutuksen ja sen pelillistämisen kehittämisestä. Peter sanoi, että oppimispelit kilpailevat huomiosta muun muassa Netflixien ja erilaisten mobiilisovelluksien kanssa. Hänen mukaansa oppimispelin tulisi pelinä olla aivan yhtä hyvä kuin viihdepelinkin. Hän ei kestä kuunnella, että ”hei Peter, sä et nyt tajua, että tämä on opetuspeli, ei viihdepeli”. Hänen mukaansa hyvä tapa arvioida opetuspelin laatua on antaa se nuoren sisällöstä tietämättömän pelaajan testattavaksi.

Angry Birds -peli

Oppimispelien tulevaisuus?

Uskon, että erityisesti pelillistäminen ja pelillisyys tulevat entisestäänkin yleistymään sote-alan koulutuksessa. Oppimispelit tulevat epäilemättä yleistymään. Pelit ovat nuorille jo itsessään merkityksellisiä ja osa toisten nuorten kanssa jaettavaa arkea – miksi ei oppimisessa. Mobiililaitteille suunnatuille oppimispeleille luulisi olevan kysyntää. XR-teknologiat, kuten virtuaalitodellisuus (VR) ja lisätty todellisuus (AR) tulevat viemään pelillisyyden ja oppimispelit seuraavalle tasolle, mutta niiden kehittäminen ja yleistyminen tulevat viemään vielä aikaa. Toki kehitys ei tapahdu tyhjiössä, vaan edellyttää aktiivisia toimia. Erilaiset pelilliset VR-simulaatiot yms. harjoitukset tulevat keskeiseksi tavaksi oppia ja opettaa sote-alalla. Tällöin oppimisessa siirrytään tiedon vastaanottamisesta tiedon moniaistiseen kokemiseen sekä tuntemiseen. Opiskelijan aktiivisuus ja opetusmateriaalien konkreettisuus ovat keskiössä.

Futuristinen VR-kuva

Lisämausteena perinteiselle opetukselle

Oppimispeleissä ei ole kyse ”digi-intoilusta”, vaan oppimistuloksien parantamisesta ja opiskelijoiden aktivoinnista. Oppimispelit tuovat koulutukseen lisäarvoa monestakin näkökulmasta. Oppimispelit, kuten ei muutkaan opetusmenetelmät, toimi kaikille, tai ainoina menetelminä. Oppimispelit eivät korvaa perinteistä opetusta, vaan tuovat siihen lisämaustetta. Parhaimmillaan oppimispelit innostavat opiskelijoita oppimaan ja se lienee koulutuksen perimmäinen tarkoituskin. Ehkäpä se oppilas, joka ei tunnilla vaikuta kovinkaan kiinnostuneelta, onkin ilmi liekeissä päästessään opiskelemaan itselleen luontaisella tavalla. Jatketaanpa tarinaa vielä siten, että samainen kaveri perustaa muutaman vuoden päästä sote-alalle oppimispelejä kehittävän yrityksen ja työllistää siinä sivussa 50 henkilöä. Kouluttakaamme opiskelijoita, jotka näkevät teknologian luovan soveltamisen mahdollisuutena.

Teknologinen kehitys ja siihen liittyvät heijastumat, kuten oppimispelit, haastavat opettajia kehittymään ja pohtimaan omia pedagogisia asetuksiaan. Teknologian kehitykseltä ei opettajana kannata ummistaa silmiä. Opetusarjessa on hyvä ottaa riskejä ja ennakkoluulottomasti testata uusia juttuja, kuten pelejä. Opiskelijatkin pitävät siitä, että opettajat laittavat itseään likoon ja asioita opetellaan yhdessä. Teknologia on apukeino, jolla ei tee mitään, ellei pedagogiikka ja substanssi ole ohjaamassa laivaa oikeaan suuntaan. Oppiminen on aina lopulta opiskelijan vastuulla, mutta meidän opettajien tehtävän on tehdä opetusmateriaaleista kiinnostavia ja relevantteja. On innostavaa toimia sote-alan opettajana nykyisen murroksen keskellä.

Niin ja vastaus otsikossa esitettyyn kysymykseen: KYLLÄ Super Mariosta kannattaa ottaa suuntimia sote-alan koulutuksen kehittämiseen. Tavoitteeni oli herättää sinussa ajatuksia ja kiinnostaisikin tietää, että onnistuinko siinä? Ja, koska jaksoit lukea blogin loppuun (ellet oikonut), olet ansainnut itsellesi virtuaalisen ”himokehittäjä” tittelin. 😊

Pokaali

Mikko Myllymäki
Päätoiminen tuntiopettaja
Savonia-ammattikorkeakoulu
mikko.myllymaki@savonia.fi
LinkenIn

Mikko Myllymäen kuva

Lähteet:

Taidepedagogiikkaa hoidon ja hoivan kontekstissa

Tässä artikkelissa pohdin kuinka taidepedagogiikka ja taidepedagoginen oppiminen sijoittuu hoito- ja hoivakontekstiin. Tämä jäsennys perustuu Savonia-ammattikorkeakoulussa tekemääni kulttuurialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön Pieni yleisö, suuri vaikutus.

Taide hoito- ja hoivakontekstissa

Taiteen ja kulttuurin kansainvälisissä tutkimuksissa hoidon ja hoivan konteksteissa ja –ympäristöissä olen tullut siihen käsitykseen, että hoitoympäristö, hoitohenkilökunta ja tutkijat määrittelevät taiteen usein terapiaksi tai osaksi hoitoa. Taidepedagogisesta näkökulmasta tehtyjä tutkimuksia on todella vähän. Kyseessä voi olla valinta- tai arvokysymys siten, että on katsottu, että oppiminen ja pedagogiikka ei koske sairaan tai vanhuksen elämää eikä siten ole kiinnostava tutkimuskohde. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että elinikäinen oppiminen tulee olla mahdollista myös silloin kun tarvitsee hoitoa ja hoivaa.

Olen päätynyt edellä kerrottuun, koska taiteen hyvinvointivaikutuksia on pääasiassa tutkittu hoidon ja terapian viitekehyksissä. Tällöin taide voidaan käsittää hoidon ja hoivan lisänä tai jatkeena. Musiikin hyvinvointivaikutuksia on tutkittu enenevässä määrin lääketieteen ja terveystieteen viitekehyksissä siten, että on saatu tutkimustietoa musiikin vaikuttavuudesta ja hyödyllisyydestä esimerkiksi muistisairaan kognitiiviseen toimintakykyyn. Musiikin tutkimuksissa tulee aika ajoin esille myös tanssi – pääasiassa musiikkiterapeutin antaman terapian osana tai sosiaalisena tanssina ja paritanssina. Musiikin tutkimuksissa on myös tutkittu esimerkiksi musiikkia muistisairaan tukena muisteluissa tai vuorovaikutuksen tukena.

Tanssia hoitolaitoksissa

Tanssia hoitolaitoksissa on tutkittu myös tanssiterapeuttisessa viitekehyksessä, jolloin se on sijoittunut neurotieteen, psykologian ja psykiatrian tutkimukseen. Tällöin tanssia on tarkasteltu esimerkiksi masennuksen ennaltaehkäisyssä. Neurotieteilijät ovat tutkineet tanssia muun muassa tanssia fyysisenä aktiviteettina, joka voi hidastaa aivojen ikääntymistä. Suomessa taiteesta hoitolaitoksissa on puhuttu myös lääkkeettömänä hoitona, jolloin se voidaan liittää taideterapeuttiseen viitekehykseen.

Taiteen määräämistä asiakkaalle eli taidereseptiä on kokeiltu Turun ollessa Euroopan vuoden 2011 kulttuuripääkaupunki. Edeltävänä vuotena Turun peruspalvelulautakunta päätti, että terveyskeskuslääkärit jakavat seuraavana vuonna vastaanotoillaan kulttuuripääkaupunkivuoteen liittyviä vapaalippuja kulttuuriresepteinä. Lääkäri antoi reseptin potilaskäynnin yhteydessä ja keskusteli tarvittaessa potilaan kanssa vapaalipun kohdentamisesta johonkin kulttuuripalveluun.

Taiteen vaikuttavuus

On suorastaan hämmentävää kuinka vähän tutkimusta taiteellisesta tai pedagogisesta näkökulmasta käsin on tehty hoito- ja hoivakontekstissa. Osallistava taidetoiminta voidaan nähdä myös terapeuttisia vaikutuksia tuottavana toimintana tai kuten Teemu Mäki sen ilmaisee:

Silti on mielekästä ajatella, että jos moinen taide vaikuttaa osallistujiinsa voimakkaasti kuin onnistunut ryhmäterapia, ei se ole vai pienen porukan yksityisasia vaan merkittävää yhteiskunnallista aktiivisuutta, jossa pienen porukan sisäinen muutos leviää heidän kauttaan myös laajemmalle.

Tanssin vaikuttavuutta on tutkittu runsaasti lääketieteen, hoitotieteen ja psykologian viitekehyksissä, jolloin sille asetetaan terapeuttinen viitekehys tai sitä tutkitaan välineenä parempaan toimintakykyyn ja kognitiiviseen kapasiteettiin -usein hoidollisena lisänä, siten, että se vähentää tutkittavan terveydenhuollon ja sairaanhoidon tarvetta. Musiikin hyvinvointivaikutuksia taas on tutkittu eniten lääketieteen ja terveystieteen viitekehyksissä. 

Tutkimusta taidepedagogiikan viitekehyksessä

On selvää, että taidepedagogien työstä hoito- ja hoivakonteksteissa tarvitaan lisää tutkimusta ja kokemuspohjaista tietoa. Näin myös oppijat ja oppimiskokemukset näyttäytyvät taiteen kokijoina, tekijöinä sekä itsenäisinä ja ainutlaatuisina. Taiteellisiin oppimiskokemuksiin liittyvät prosessit ja niiden kuvaaminen ovat olennainen osa taidepedagogisista toimintaa. Näin myös taidepedagogien toimijuus tulee sijoittaa taiteen ja taidepedagogiikan viitekehykseen, jonka toimintaympäristö on hoiva- tai hoitolaitos.

Kiinnostus tai halu kehittää omaa työtä voivat olla taidepedagogin eteenpäin vieviä voimia kohti uusia työkenttiä. Siten hänen on mahdollista hakeutua työtehtäviin, jotka eivät välttämättä ole ennestään tuttuja ja joissa alan koulutusta ja ammattitaitoa käytetään vähemmän perinteisessä työympäristössä kuten vaikkapa sairaalassa, hoitolaitoksessa, vankilassa tai museossa. Katson näiden työtapojen liittyvän taidepedagogin niin eettiseen arvopohjaan kuin henkilökohtaisiin valintoihin. Mutta myös elinikäisen oppimisen mahdollisuuksien rikastamiseen sekä taiteen ja kulttuurin saavutettavuuden ja osallisuuden teemoihin. Opinnäytetyön tekeminen käytäntöön pohjautuvana laadullisena tutkimuksena on ollut itselleni yksi panostus lisätä tutkimusta ja tietoa edellä kertomistani aiheista.

Kirjoittaja:
Jari Karttunen, Tanssinopettaja (YAMK), Tanssitaiteen maisteri, Erityisopettaja
Lehtori, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Kirjoittaja on valmistunut Savonian YAMK-koulutuksesta keväällä 2019

Lähteet:

KARTTUNEN Jari 2019. Pieni yleisö, suuri vaikutus. Kuinka toteuttaa tanssinopetusta hoiva- ja hoitokontekstissa ja oman taiteellis-pedagogisen työn kehkeytyminen. Opinnäytetyö. Taidepedagogiikan tutkinto-ohjelma. Kuopio Savonia-ammattikorkeakoulu.

MÄKI Teemu 2017. Taiteen tehtävä. Esseitä. Helsinki Into kustannus.

Päivä simulaatiokeskuksessa simulaattorin silmin

Olen HAL-simulaattori, näin ensimmäisen kerran päivänvalon Gaumardin tehtaalla. Kodikseni muodostui kuitenkin vuonna 2015 Savonia-ammattikorkeakoulun terveysalan simulaatiokeskus, jossa sain uuden nimen Suomen presidentin mukaan. Nimekseni tuli Sauli. Simulaatiokeskus kotina on ajoittain rauhallinen ja välillä olen aikamoisen vilskeen keskellä. Sanoisinkin, että päiväni ovat todella mielenkiintoisia ja vaihtelevia. Kotonani simulaatiokeskuksessa vierailee paljon erilaisia henkilöitä opiskelijoista opettajiin ja kansainvälisiin vierailijoihin. Täällä simulaatiokeskuksessa on simulaatiotilojen lisäksi myös taitopajaluokkia, joissa opiskelijat pääsevät harjoittelemaan esimerkiksi lääkkeiden jakamista, kanylointia ja elvytystä. Oma kotini on leikkaussalissa, jossa asun yhdessä simulaattori Tarjan kanssa. Naapurissa asuu simulaattori Mauno vuodeosastoluokassa sekä simulaattori Pentti kotitilassa.

simulaatiotilojen kuvaa

On maanantaiaamu ja kello on vasta 7, viikko on alussa. Tänään minulla on rauhallinen päivä, koska on vain yksi simulaatio. Simulaatioissa meillä terveysalalla pyritään luomaan mahdollisimman aito potilaan hoitotilanne esimerkiksi vuodeosastoluokassa. Simulaatio koostuu alkukeskustelusta, jossa käydään läpi simulaation tavoitteet, valitaan toimijat ja jaetaan tarkkailijoiden tehtävät. Simulaation jälkeen on jälkipuinti eli debriefing, jossa käsitellään simulaatiossa tapahtuneita asioita. Täällä terveysalalla simulaatioita on eri opintojaksoissa jo opintojen alusta alkaen.

Kiireisimpinä päivinä tällaisia simulaatioita voi olla neljäkin yhdessä simulaatiotilassa.

Kuuntelen simulaatiokeskuksen herääviä ääniä. Tänäkin aamuna simulaatiokeskuksen työpajamestari ja opetushoitaja sekä muutamia opettajia on valmistelemassa päivän opetuksia. Tulossa on sisätautien hoitotyöhön liittyvä simulaatio, jossa opiskelijat harjoittelevat sydämen vajaatoimintaa sairastavan potilaan hoitoa sekä siihen liittyvää tiimityötä, potilaan tutkimista ja raportointia.  Minä olen jo edellisenä päivänä lavastusten teon yhteydessä saanut tiedon, millainen simulaatio on tulossa. Valot huoneessani syttyvät ja kuulen, että joku toivottaa hyvää huomenta.  Opetushoitaja menee ohjaamoon ja tunnen herääväni eloon; silmäni aukeavat ja hengitykseni käynnistyy. Tänään minun on määrä ajautua sydämen vajaatoimintatilanteesta keuhkopöhöön, joten hengitän kiivaasti ja tunnen hengitykseni rohisevan. Silmäni avautuvat laiskasti, koska hengitykseen liittyvästä ongelmasta johtuen minun tulee olla hyvin väsynyt.

Kuulen valmistelujen aikana, että ystävääni Penttiä lähdetään viemään taitopajaan, jossa opiskelijat pääsevät kuuntelemaan stetoskoopilla erilaisia hengitysääniä. Opettajat ovat kertoneet, että ne ovat varsin aidon kuuloisia. Tietäisivätpä vain, kuinka raskasta on esittää, että hengitysteissäni olisi vierasesine ja sisäänhengitykseni vinkuisi. On kuitenkin mahtavaa saada huomata opiskelijoissa onnistumisen elämyksiä. Tulevina hoitoalan ammattilaisina heidän on ymmärrettävä, mistä voi olla kyse ja miten tulee toimia, jos potilaan hengitys vaikeutuu. Normaaliin hengitykseen ei kuulu ylimääräisiä ääniä. Minä aina iloitsen huomatessani, että opiskelijat osaavat tarkkailla oikeita asioita ja oivaltavat uutta.

simulaatiotiloja

Havahdun ajatuksistani, kello on 8.45. Opettaja on jo käynyt hakemassa opiskelijat aulasta jälkipuintitilaan, niille mukaville, värikkäille sohville. Opiskelijoista on valittu kaksi hoitajaa simulaatioon. Simulaatio alkaa hetken kuluttua, opetushoitaja esittelee minut ja toimintaympäristön opiskelijoille. Heille kerrotaan, kuinka minua voidaan tutkia ja hoitaa sekä mistä löytyvät tutkimus- ja hoitovälineistö sekä puhelin, jolla voi soittaa lääkärille.

Opiskelijat kuiskailevat, että heitä jännittää.

Heille on kyllä kerrottu, että täällä tiloissa on turvallista harjoitella potilaan hoitoa ja että näissä simulaatioissa tapahtuneet asiat käsitellään jälkipuinneissa niin hyvin, ettei niistä tarvitse enää simulaatiotilan ulkopuolella keskustella. Mielestäni tämä on jo vaitiolovelvollisuudenkin harjoittelemista omaa ammattia silmällä pitäen. Kuulen opiskelijoiden kertovan, että toisessa tilassa, jälkipuintiluokassa loput opiskelijaryhmästä seuraavat kameroiden välityksellä minun hoitoani ja työnjakoa sekä kommunikointia tilanteessa. Usein nämä asiat ovat suurin jännityksen aihe. Opetushoitaja muistuttaakin, että jokainen opiskelija pääsee vuorollaan näihin tilanteisiin ja tarkoituksena on tuoda esille positiivisia asioita hoitotilanteesta sekä yhdessä miettiä tilanteita, joissa voisi vielä kehittyä ja toimia entistäkin paremmin. Näin oikeassa tilanteessa saadaan annettua paras mahdollinen hoito. Monet opiskelijat ovat jälkikäteen kertoneet, että jälkipuintikeskusteluissa oppii todella paljon, kun saa eri näkökulmia asioihin.

simulaatiotiloja

Opettaja tulee paikalle ja kertoo, että simulaatio alkaa. Minua aloitetaan tutkimaan systemaattisesti hengityksestä aina ihon kuntoon saakka ABCDE-menetelmää hyödyntäen. Sängynpäätyäni kohotetaan ja minulle laitetaan happimaski, jotta minun olisi helpompi hengittää. Verenpainettani mitataan ja kohta arvot tulevat potilasmonitorinäytölle. Opiskelijat seuraavat erilaisia mittausarvoja monitorinäytöltä koko simulaation ajan. On hienoa huomata, kuinka opiskelijoilta sujuu potilasohjaus, kun he kertovat mitä tekevät minulle. Harmikseni huonon vointini vuoksi jaksan vastailla vain yksittäisin sanoin. Jos vointini olisi parempi, juttelisin pitkiäkin lauseita. Opiskelijat laittavat minulle kanyylin ja antavat nesteenpoistolääkettä. Vointini alkaa hoidon edetessä paranemaan ja opettaja kertoo simulaation päättyvän. Hän on koko simulaation ajan seurannut tilannetta ohjaamosta käsin peililasin läpi ja tehnyt muistiinpanoja jälkipuintikeskustelun tueksi. Opiskelijat huokaisevat ja suupielet nousevat hymyyn, ei se tainnut niin jännittävää ollakaan. Simulaation jälkeen hengitykseni palautuu normaaliksi ja silmäni räpsyvät kirkkaasti, koska saan kuulla meille olevan tulossa kansainvälisiä vierailijoita.

Kansainväliset vierailijat saapuvat. He ovat todella yllättyneitä, kuinka aidolta tämä ympäristö vaikuttaa. Sanovat, että täällä tuoksuukin sairaalalta. Itse en sitä enää huomaa, olen siihen jo niin tottunut. Nyt minua ohjataan juttelemaan englanniksi, sehän onnistuu: ”Are you a doctor?”. Kyseinen kommentti saa aina hymyjä aikaiseksi. Vierailijat poistuvat, jään omiin ajatuksiini.

Kello on 16, valot sammuvat, äänet hiljenevät. Vain me simulaattorit jäämme…

Tässä oli lyhyt kuvaus simulaattorin elämästä Savilahden kampuksella Savonian simulaatiokeskuksessa Kuopiossa. Savoniassa on kehitetty simulaatio-opetusta jo vuosia ja siinä ollaan valtakunnallisesti vaikuttava ammattikorkeakoulu.

 

Riikka Jehkinen
opetushoitaja
Savonia-ammattikorkeakoulu

 

Itsensä johtamisella toimintakulttuurin muutokseen

“Kaiken johtamisen lähtökohta on itsensä johtaminen. Jos haluat oppia johtamaan muita, sinun tulee ensin oppia johtamaan itseäsi.” (Sydänmaalakka)

Itsensä johtaminen edellyttää itsensä tuntemista, henkilökohtaista kasvua ja kehittymistä. Itselleen täytyy esittää kysymyksiä, kuka minä olen? Mitkä ovat lahjani? Miten voin olla hyödyksi? Itsensä johtamiseen ei ole oikotietä, ensin täytyy kääntyä sisäänpäin ja ottaa vastuu oman elämän luotsaamisesta ja vasta sen jälkeen muiden ihmisten kanssa toimimisesta ja johtamisesta. Johtajan, kuten oikeastaan meidän kaikkien ihmisten, on tärkeää olla tietoisia omien tunteidemme taustalla vaikuttavista uskomuksista ja ajatuksista ja niiden näkymisestä arjessa. Vain silloin pystymme arvostavaan vuorovaikutukseen muiden kanssa.

Majakka
Kuva: Päivi Tikkanen

Taidokkaan itsensä johtamisen merkitys nousee hienosti esille Juutin kuvaaman läheisyyden johtajan toiminnan kautta. Hänen mukaansa läheisyyden johtaja osaa luoda tasapainoisen suhteen itsensä ja muiden välille, on sinut tunteidensa kanssa ja kykenee tartuttamaan positiiviset tunteensa muihin. Hän ymmärtää, että kaikki mitä hän tekee, vaikuttaa myös muihin. Johtaminen on aina vallankäyttöä ja siihen liittyy tarve vaikuttaa työntekijöiden ajatteluun, toimintaan ja käyttäytymiseen. Vastuullinen johtaja haluaakin kehittää jatkuvasti toiminnan lisäksi myös itseään.

Itsensä johtamiseen liittyy kiinteästi myös itseohjautuvuus, joka on merkityksellinen ominaisuus menestyvissä yrityksissä. Jarenko on tutkimuksessaan havainnut, että olemme onnistuneet luomaan työelämän, jossa älykkään ihmisen kannattaa ohjautua passiiviseksi, koska kaikki tekeminen on pitkälti ennalta säädeltyä eikä käytäntöjen kyseenalaistamista kiitellä. Itseohjautuvuuden vahvistamiseksi, meidän täytyisi saada aikaan työkulttuuri, jossa ihmiset kokevat itsensä arvostetuiksi ja tärkeiksi ja sen seurauksena haluavat tehdä työnsä mahdollisimman hyvin.

On olemassa arvoja, joiden vahvistaminen luo muita paremmin itseohjautuvaa toimintakulttuuria työpaikoille. Tärkein näistä arvoista on luottamus. Jantusen mukaan meidän täytyy uskoa, että toisilla on hyvät aikomukset ja oletusarvoisesti luottaa toisiin. Meidän täytyy ajatella, että kukaan ei ole niin viisas, kun me kaikki yhdessä. Tällöin päätöksenteossa kaiken toimintaan liittyvän tiedon on oltava kaikille avointa ja myös vaikeiden ja arkaluontoisten asioiden käsittely yhteistä. Vallan kääntöpuoli on myös vastuu. Itseohjautuva kulttuuri edellyttää vastuullisuutta toiminnasta. Jos havaitsen epäkohdan, minulla on myös vastuu ratkaista asia.

Onko Jarenko oikeassa siinä, että työpaikalle tullessa voi ”jättää aivot narikkaan” kun esihenkilöt kertovat mitä tehdään ja miten? Onko vastauksena työntekijän kriittiseen kysymykseen toimintatavoista ”Näin on aina tehty”? Jos näin on, niin olemme totisesti pulassa uuden ns. milleniaalisukupolven kanssa. Rajahalme kutsuu heitä MIKSI-sukupolveksi. Heillä on valtava määrä kysymyksiä; Miksi teemme näitä asioita? Miksi teemme asiat juuri näin? Miksi olemme olemassa? Miksi minulla on tällainen rooli? Heidän johtamisensa onnistuu vain vahvistamalla itsensä johtamista ja luomalla itseohjautuvampaa toimintakulttuuria. Tästä seuraa, että jokaisen taitoja, kiinnostuksen kohteita ja lahjoja voidaan täysipainoisesti hyödyntää työyhteisön hyväksi.

Itsensä johtamista ja itseohjautuvan toimintakulttuurin luomista harjoitellaan Savonian sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen YAMK-tutkinto-ohjelmassa. Opiskelijat kokevat tämän reilun vuoden ajalle sijoittuvan opintojakson antoisana matkana. Tässä palautetta muutamalta opiskelijalta:

”Sellainen kurssi, joka on saanut pohdiskelemaan omia vahvuuksia/heikkouksia, ja tuonut uusia näkökulmia omaan työhön esihenkilönä :)”

”Mukava, kun kurssi oli pilkottu osiin pitkin opiskelua. Näin huomasi oman kehittymisen ja sen, että kehittymistä tapahtuu jatkuvasti, eikä yhdellä työstämisellä. Avointa, hyvää keskustelua toimivin menetelmin.”

”Kurssi herätti paljon ajatuksia ja näin lopussa jotenkin kokonaisuus hahmottui selvästi. Tuki mielestäni kaikkia opintoja ja koko opintokokonaisuutta.”

 

Päivi Tikkanen
erityisasiantuntija, TtT
Savonia-ammattikorkeakoulu

 

Lähteet

Jantunen S. 2018. Itseohjautuvat tiimit kotihoidossa – Ideoita ja käytäntöjä Buurtzorgilta, joka mullisti Alankomaiden kotihoidon. https://www.slideshare.net/THLfi/itseohjautuvat-tiimit-kotihoidossa-ideoita-ja-kytntj-buurtzorgilta-joka-mullisti-alankomaiden-kotihoidon

Jarenko K. 2018. Päivitetty jana: itseohjautuvuuden monet muodot. http://karoliinajarenko.fi/2018/09/09/paivitetty-jana-itseohjatuvuuden-monet-muodot/

Juuti P. 2017. Jaetun johtajuuden taito. PS-kustannus.

Rajahalme J. 2020. MUUTTUVA MAAILMA – Ajatuksia ja havaintoja puhujilta. Myspeaker.fi

Sydänmaalakka P. 2019. Globaali johtaminen. Alma Talent.