Flippaamisen laajentaminen koskemaan opetuksessa myös arviointia

Mitä opettajalle tapahtuu, kun hän alkaa flippaamaan arviointia? Vuoden 2019 matemaattisten aineiden opettaja Marika Toivonen kuvaili huhtikuisessa Kohtio-konferenssissa opetusfilosofiaansa ja haasteita, joita hän kohtasi ottaessaan käyttöön formatiivisen arvioinnin perinteisen summatiivisen arvioinnin sijaan.

Yläkoulun maikaksi itsensä esitellyt, väitöstutkija Toivonen kertoi, millaisia hänen tyypilliset matematiikan tuntinsa ovat: – Aukaisen oven ja katson, kuka minua tarvitsee. Myöhemmin hän kertoi, että koetilanteeseen on kiellettyä valmistautua ja tavoitteena esimerkiksi kympin haluavalla oppilaalla on, että puolet tehtävistä on oppilaalle liian vaikeita. Mistä tässä on kyse?

Opetuksen peruskaavalla tarkoitetaan opetusta, jossa opetus etenee opettajan määräämässä tahdissa. Opettaja tarjoaa kaikille saman mahdollisuuden oppia kaiken. Tämä malli usein arvotetaan parhaimmaksi. Jopa jo flipanneet opettajat sanovat, että ”oli pakko palata perinteiseen”, kun kaikki ryhmät eivät olekaan niin itseohjautuvia. – Silloin flopataan, ei flipata oikein, totesi Toivonen.

Toivonen totesi itsekin pelanneensa ennen peliä nimeltä Koulu: oppilas tankkaa juuri ennen koetta tietovarastonsa täyteen, oksentaa tiedon koepaperille ja opettaja tallettaa osaamisen ikään kuin pankkiin. – Minulla oli opettajana ongelmia, jotka tavalla tai toisella kytkeytyivät summatiiviseen arviointiin. Siksi poistin arviointiin vaikuttavan kokeen kokonaan, kuvailee Toivonen.

Käänteinen oppiminen eli Flipped Learning tarkoittaa oppilaskeskeistä oppimiskulttuuria, jossa tarkastellaan oppimista yksittäisen oppilaan edellytysten kannalta, ei samana kaikille. Hyväksytään se, että kaikki eivät opi kaikkea, ja jotkut oppivat enemmän. Opettajan tehtävänä on havaita oppimisen ongelmia ja auttaa oppilaita tulemaan itsensä opettajiksi. Jos ei näe ongelmia, on vika opettajan kyvyssä katsoa niitä.

”Älä häiritse oppilaita, mutta puutu, jos tarvitaan”, on yksi Marika Toivosen ohjenuorista.

Kohti käänteistä arviointia eli suurta muutosta

Käänteisessä arvioinnissa oppilas kertoo itse, minkä arvosanan hän haluaa. Hän asettaa konkreettisen tavoitteen, ja opettaja auttaa sen saavuttamisessa. Oppilaan pitää tehdä suurin osa työstä, ei opettajan. – Alussa oppilaat ja vanhemmat valittivat, että oppilas päättää itse arvosanansa eikä opettaja opeta tai pidä kokeita – kun sain selittää pedagogin roolini ja näyttää käytännössä, mitään ongelmia ei ole enää ollut, totesi Toivanen.

Formatiivinen arviointi on oppimista varten, ei oppimisen arvostelua. Formatiivinen arviointi on onnistunutta silloin, jos sillä on positiivinen vaikutus oppimiseen. Jos teemme sen fiksusti, voimme tuottaa myös muodollisen arvosanan. Käytännössä hyvän arvosanan saadakseen oppilaan pitää tehdä töitä ja epäonnistua välillä, jolloin hänen halunsa oppia kasvaa. – Mä väitän, että formatiivinen arviointi on niin tärkeä osa, opetuksen pilari, että sitä ei voi ottaa pois, kuten summatiivisen voisi ottaa, kuvailee Toivonen.

Kokeet formatiivisen arvioinnin prosessissa

Summatiivisen arvioinnin prosessin kokeessa, jossa oppilas ei muista eikä osaa vastata, koe menee huonosti ja hänelle jää huono oppimiskokemus. Formatiivisessa arvioinnissa tehtävä tulee uudestaan eteen, kunnes asia opitaan.

We need to prevent teachers from doing good things, to give them time to do even better things, on formatiivisen arvioinnin asiantuntija Dylan WIliam kuvaillut. Eli jostain hyvästäkin on luovuttava, kun lähtee tekemään jotain parempaa.

Koetilanteet ovat Toivasen matematiikan tunneilla erilaisia kuin summatiivisessa arvioinnissa. Opiskelija valitsee itselleen kokeen oman arvosanatoiveensa mukaiselta tasolta ja tekee sen. Opettaja ympyröi väärät vastaukset ja antaa kokeen takaisin. Oppilas tekee merkityt kohdat uudelleen joko yksi tai kavereiden kanssa. Opettaja katsoo kokeen uudelleen ja lopuksi kokeesta keskustellaan yhdessä.

Eli opettaja voi halutessaan säilyttää kokeet formatiivisessa arvioinnissa, jos hän miettii mistä hänen pitää luopua: esimerkiksi pohtia uudelleen mihin sitä käytetään – ei enää arvioinnin perusyksikkönä vaan oppimisen mahdollistajana. Jäin siihen käsitykseen, että Toivosen mukaan arviointi perustuu tehtyyn työhön ja innokkuuteen oppia, sillä kokeista ei numeraalisia arvioita anneta.

Tavoitteena itseohjautuvuuteen kasvaminen

Itseohjautuvuus on kasvatukselle asetettu tavoite, jota jatkamme myös ammattikorkeakoulussa. Opettajan tehtäväksi jää luoda oppiva yhteisö, jossa opitaan kysymään ja kuuntelemaan, väittää Marita. Oppilasta autetaan itseohjautuvuuteen itse- ja vertaisarvioinnin mahdollistamalla.

Kolme keskeistä tavoitetta, joiden pohjalta Toivonen lähti rakentamaan formatiivista arviointia omille kursseilleen:

  1. Oppilaat eivät saa päntätä koetta varten ja saada hyviä arvosanoja lyhytaikaisen muistin varassa.
  2. Arvioinnin tulee auttaa oppilasta muodostamaan realistinen käsitys osaamistasostaan ja rakentamaan positiivisen mielikuvan itsestään oppijana.
  3. Arvioinnin tulee edistää oppimismyönteisen oppimiskulttuurin muodostamisessa.

Black & William 2009 on julkaissut formatiivisen arvioinnin teoreettisen mallin, jossa on kolme toimijaa: opettaja, ryhmä ja oppilas. Oppilaan tulee tietää, missä hän on tällä hetkellä, minne hän on menossa ja miten hän pääsee sinne, minne on menossa. Olennaisia ovat nämä:

  1. Tavoitteiden ja kriteerien selvittäminen
  2. Todisteiden hankkiminen aktivoimalla (tähän voi soveltua koe)
  3. Oppimista eteenpäin vievä palaute
  4. Oppilaiden aktivoiminen toistensa oppimisresursseiksi
  5. Oppilaiden aktivointi oman oppimisensa omistajuuteen

”Koe on huono mittari, jos se ei paljasta sitä kohtaa, jossa pitää oppia lisää”, on niin ikään yksi Marika Toivosen teeseistä. Luokkarajat pitää voida ylittää molempiin suuntiin – vaikka se vaatisi lukiotason tai alakoulun tehtäviä yläkoulussa.

Luennolla pohdittiin myös näitä lähtökohtia:

  • Mittari lakkaa olemasta tarkoituksenmukainen, jos sen tuloksesta tulee toiminnan päämäärä!
  • Mittaaminen ei ole oppimista edistävää toimintaa.
  • Mittari on hedelmätön, jos se ei paljasta oppimisen puutteita.

– Opettaja ei saa olla oppimisen este, kommentoitiin yleisöstä ja jatkettiin, että käytännössä tämä malli toimii kaikilla koulutusasteilla. Jäin itse pohtimaan, millä kaikilla kursseilla toteutan jo tietämättäni käänteistä arviointia ja millä kursseilla voisin soveltaa näitä oppeja ammattikorkeakoulun opettajan työssäni.

 

Kirjoittaja
Kukka-Maaria Raatikainen
Suomen kielen ja viestinnän lehtori
Savonia-amk

Lue lisää:
www.flippedlearning.fi
www.mrstoivola.puheenvuoro.uusisuomi.fi
www.dimensiolehti.fi (tänä vuonna ilmainen lukijoille)

Eric Mazur: The Silent Killer of Learning (useita versioita Youtuben videoissa)
KAUPPINEN, Eija ja VITIKKA, Erja (toim.). Arviointia toteuttamassa – Näkökulmia monipuoliseen oppimisen arviointiin. Opetushallitus. Oppaat ja käsikirjat 2017:4.
Carol S. Dweck: Menestymisen psykologia – Kuinka voimme toteuttaa piileviä kykyjämme (kirja)

Mitä meidän kaikkien pitää tietää kriisiviestinnästä?

Viestinnän asiantuntija Katleena Kortesuo siivoaa työkseen firmojen somesotkuja ja oli kertomassa Kohtio-konferenssissa huhtikuussa opetusalan asiantuntijoille kriisiviestinnästä.

Jokainen meistä päätyy tekemään kriisiviestintää joskus, eli esimerkiksi ehkäisemään isompaa vahinkoa syntymästä (kuva: PxHere).

Pienimmillään kriisiviestintää meillä amkissa on, kun sanomme opiskelijoillemme ”Arvioinnit tulevat rekisteriin kolmen viikon kuluttua kurssin päättymisestä”. Siitä skaala jatkuu Talvivaara-sotkuihin ja muihin vastaaviin suurta mediahuomiota saaneisiin kohuihin.

IIKK-malli auttaa ymmärtämään kriisiviestinnän lähtökohdat

Kortesuo esitteli IIKK-mallin, jonka kirjaimet muodostuvat sanoista ilmiö, issue, kohu ja kriisi. Näistä viestinnän maailmaan kuuluvat puhetta ja kirjoitusta eli kieltä sisältävä viestintä, myös nonverbaali sellainen. Toiselle puolelle kuuluvat tapahtumat eli juridiset teot ja päätökset, joita viestinnän maailman ilmiöistä, issueista ja kohuista seuraa.

Ilmiö tarkoittaa, että jotain tapahtuu. Ilmiöön liittyy muutos, suunta ja liike. Ilmiöitä tapahtuu koko ajan ja niissä voi olla sisällä kriisin tai kohun poikanen. Jos minä lähetän henkilökohtaisen tekstarin miehelleni, siitä ei seuraa mitään. Mutta jos presidenttimme tekee sen ja viesti lipsahtaa väärälle henkilölle, ilmiöstä seuraa kohu, jonka koko riippuu viestin sisällöstä.

Issue on ratkaisematon kysymys tai puheenaihe. Se on jotakin, mistä puhutaan facebook-ryhmissä ja kahvipöydissä. Osa issueista jää hetkelliseen kauhisteluun, joka unohtuu seuraavalla viikolla. Pahimmillaan issuet päätyvät julkisuuteen, jolloin kyseessä on kohu.

Kohu siis tarkoittaa, että media on tarttunut issueen. Kriisi on siitä seuraava askel, mutta kohu-kohdassa se on vielä vältettävissä.

Kriisi on tilanne, jossa on muitakin kuin viestinnällisiä seurauksia: reklamaatioita, sairaslomia, irtisanomisia ja jopa itsemurhia. Meidän pitäisi välttää ilmiön muuttuminen issueksi ja siitä kohuksi tai kriisiksi.

Kriisiviestinnän neljä tavoitetta
  1. Pyrimme ehkäisemään kohuja ja kriisejä ennakoivalla viestinnällä. Ehkäisemme törttöilyt esimerkiksi työpaikkojen ohjeistuksilla: älä mene kännissä someen tai ammattikorkeakouluopiskeluun liitettynä noudata tutkintosäännön mukaisia aikoja arvioinneissa.
  2. Pyrimme pienentämään jo alkaneita kohuja ja kriisejä. Jos issue päätyy mediaan, ei päästetä sitä Hesariin vaan ennemmin paikallislehteen. Pyrimme vähentämään myös tapahtumia: esimerkiksi määräaikainen erottaminen ennemmin kuin lopullinen.
  3. Haluamme antaa organisaatiolle työrauhan. Kriisin aikana jokainen työntekijä ja ehkä myös laajempi yhteisö joutuu koko ajan häirityksi ja tähän voi vaikuttaa onnistuneella kriisiviestinnällä.
  4. Yritämme palauttaa organisaation normaaliin tilaan eli saamaan kohut ja kriisit pois.
Miten kriisit ja kohut syntyvät?

On tärkeää ymmärtää ihmismielen perusolemus. Kun me luemme somea ja mediaa, emme sisäistä, että hyvää ja pahaa voi olla yhdessä ja samassa asiassa.

Retwiittaamme mustavalkoisia totuuksia, emmekä niitä viestejä, joissa perustellaan myös harmaiden alueiden läsnäoloa (kuva: Pixabay).

Esimerkiksi Michael Jackson aiheuttaa meille juuri nyt vaikean ristiriidan, Kortesuon mukaan kognitiivisen dissonanssin. Oliko hän pedofiili ja loistava muusikko vai vain toista näistä? Emme kestä sitä, että hyvä ja paha olisivat yhdessä.

Emme siis voi laittaa mediaan sellaista viestiä, jossa hyvä ja paha sekoittuvat, vaikka perusteet olisivat loogisia. Sellaiset viestit hämmentävät.

Älä tee ainakaan näin!

Kaksi pahinta mokaa kriisiviestinnässä ovat kuitenkin viha ja valehtelu. Valehtelusta jää aina kiinni ja se on epäeettistä. Muistamme Ilkka Kanervan tuhmat tekstiviestit: ne yksistään eivät olisi riittäneet siihen, että ulkoministerin pesti menee alta. Kanerva joutui pois virastaan, koska ulkoministeri ei voi räikeästi valehdella kansalle, kuten hän teki kieltäessään tekstiviestien lähettämisen. Poliitikko voi kyllä törttöillä parisuhteessa, mutta ei valehdella.

Nyt kaikki miettivät, että entäs Trump! Valehtelu on tosiaan yksi retoriikan keinoista, joskin erittäin epäeettinen sellainen. Kaikki tutkijat ovatkin olleet ihmeissään Trumpin käyttäytymisestä: hän valehtelee ja solvaa ja pysyy silti pinnalla. Populistien nousu on tällä hetkellä vielä suuri mysteeri.

Osa asiasta pitää usein jättää sanomatta

Kriisiviestinnässä totuus jätetään kyllä välillä sanomatta. Työntekijöitä suojaa yksityisyyden suoja: esimerkiksi työnantaja ei saa sanoa ääneen, että työntekijällä on alkoholiongelma.

Kortesuon esimerkki luennolla oli koulumaailmasta. Aina pitäisi nollata tilanne ensin ja viestiä hankalistakin tilanteista positiivisesti tai vähintään neutraalisti.

Kuvitellaan, että olet rehtori ja koulun pihalla on ollut vakava tappelu. Toimittaja soittaa ja kysyy tilanteesta.

Jos olet kokenut kriisiviestijä, vastaat:

Me selvitellään parhaillaan tilannetta. Tämä on vakava tilanne, ja puutumme tähän. Koulu kantaa tästä täyden vastuun. Me lisäämme välituntivalvontaa. Fyysinen koskemattomuus on tärkeää yhteisössämme.

Jos et ole kokenut:

Hei pieni hetki, onko ok, että soitan 10 minuutin päästä? Ei pidä kieltää tapahtunutta (Ei meillä tapahdu tällaista!), vaikka et itse tietäisi siitä vielä. On parempi ottaa aikalisä.

Jos rehtori sanoisi tässä tilanteessa:

Myös vanhemmilla on kasvatusvastuu, ei vain koululla, vaikka pyrimmekin estämään tällaisia tilanteita.

Tämä aiheuttaisi kognitiviisen dissonanssin eli ristiriidan sekä mehevän lööpin: Rehtori pesee kätensä! Rehtori syyttää vanhempia!

Jätämme siis joitakin asioita sanomatta, että oma viesti ei menisi viemäristä alas.

Yksilö voittaa aina organisaation

Kulttuurinen metaforamme on, että iso on paha. Me suomalaiset luotamme ennemmin yksilön tarinaan kuin organisaation edustajaan. Otsikko tehdään Iltalehteen yksilön sanoman mukaan, ei organisaation viestistä otettuna sitaattina (paitsi, jos se on shokeeraava tai ristiriitainen).

Kortesuon neuvo onkin, että kriisiviestinnässä pitää tulla rohkeasti omalla naamalla tilanteeseen.

Kolme parasta vinkkiä
  1. Jokainen työ on nykyään julkista työtä.
    Opiskelija voi salakuvata, äänittää ja laittaa julki opettajan työtä. Kuvaamme ravintolassa ruoka-annokset; se on kokin työn julkiseksi tuomista. Tämä asenne auttaa meitä ajattelemaan arjessamme: entä jos tämä, mitä kirjoitan, menee julki? Meillä on mahdollisuus päätyä julkisuuteen oman työmme kautta.
  2. Kill them with kindness eli Tapa heidät kiltteydellä.
    Muista, että ei yksi puu pala – riitaan tarvitaan aina kaksi. Kriisiviestintä on asennekysymys, johon keinot löytyvät itsestä ja omasta asennoitumisesta: Hei, toi on tosi hyvä pointti, erinomainen kysymys – eli hymyile ja kannusta. Se vaatii paljon henkisiä voimavaroja organisaation edustajalta, mutta sillä voi sammuttaa pienet palot ennen kuin ne roihahtavat täyteen liekkiin.
  3. Varo ei-sanaa ja kieltoja.
    Hyvin usein kieltäminen vaikeuttaa ymmärtämistä. Jos asian voi sanoa myönteisesti, se kannattaa tehdä.

Eli yhteenvetona: ole ihminen ihmiselle ja arvosta hänen kokemustaan. Muista jokaisessa teossasi, että se voi olla seuraavana päivänä lehdessä.

Lue lisää:
Kohtio-konferenssin materiaalit.

Katleena Kortesuo:
Ei oo totta! (blogi)
Sano se someksi! (kirja, katso myös muita)

Leif Åberg:
Viestinnän johtaminen (kirja, katso myös muita)

 

Kukka-Maaria Raatikainen
Suomen kielen ja viestinnän lehtori
Savonia-ammattikorkeakoulu

 

Ubiikki ammattikorkeakoulu ja hyvinvointiteknologia tulevat, oletko valmis?

Ubiikki-sana tarkoittaa huomaamattamme kaikkialla toimivaa tietotekniikkaa, joka on toimijaa ympäröivää, keskenään verkottunutta, huomaamattomasti toimivaa. Ympäristöön sulautunut teknologia avaa ovia oppimistiloihin. Ubiikissa oppimisessa henkilökohtaiset tavoitteet ja oma arki ovat keskeisiä. Oppiminen liittyy saumattomaksi osaksi myös oppijan muuta elämää.

Tietotekniikka on tullut meidän jokapäiväiseen arkeemme huomaamatta. Tero Uskali (2018) kirjoittaa, että tietokoneet ovat kutistuneet taskuihin ja seuraavaksi ne ovat siirtymässä nenille älylasien muodossa. Ubiikit oppimisympäristöt tarjoavat saumattomia oppimiskokemuksia, tukevat sujuvaa vuorovaikutusta ja tarjoavat yksilöllisiä oppimismahdollisuuksia missä ja milloin tahansa. (Virtanen, M., Haavisto, E., Liikanen, E. & Kääriäinen M., 2017.)

Ehkäpä käytät jo teknologiaa joka päiväisessä elämässäsi, mutta se on niin arkipäiväistynyt, ettet välttämättä edes tiedosta sitä? Erilaiset mobiilisovellukset (mm. mobiilipankit, kanta) ja viestintäkanavat (mm. whatsapp) ovat osa tätä arkipäivän teknologiaa.

Rohkeasti lähdimme Weltech-hankkeessa suunnittelemaan kesälle uudenlaista verkkokesäopintojaksoa: Hyvinvointiteknologiaa sosiaali- ja terveypalveluissa ubiikeissa oppimisympäristöissä. Pyrimme luomaan verkkokurssille erilaisia ubiikkeja oppimiskokemuksia.

Mitä nämä ubiikit oppimiskokekemukset sitten voivat olla? Vaikkapa interaktiviisuutta mm. kuvissa ja videoissa. Kurssi voi sisältää sensoreita, tagejä tai appeja. Kurssilla voidaan hyödyntää QR-koodeja ja opiskelijoiden omia mobiililaitteita heidän omassa arjessaan.

Kuvissa tutkitaan Yeti-tabletin mahdollisuuksia opetuksessa ja asiakastyössä Paloahon koululla Kuopiossa.

Ubiikkia oppimista voivat olla myös erilaiset virtuaaliset oppimispelit. Haaste onkin siis mielestämme moninkertainen: kuinka luoda virtuaalinen oppimisympäristö Moodleen, joka sisältää erilaisen virtuaalisen ja ubiikin oppimiskokemuksen?

Miten luoda oppimisprosessi, joka tarjoaa jokaiselle osallistujalle yksilöllisiä kokemuksia?

Weltech-hankkeen osana olemme pitäneet koulutuskokonaisuuksia, jonka aluksi olemme pyytäneet opiskelijoita kirjoittamaan Padlet-seinälle ajatuksia hyvinvointiteknologiasta ja siitä, mitä se tuo heille mieleen. Kysyimme opiskelijoilta ja työelämässä toimivilta hoitajilta ennen koulutusta, miten he ymmärtävät käsitteen hyvinvointiteknologia. Yleisimmin vastaus oli jokin laite tai härpäke, jonka vastaajat tiesivät hyvinvointiteknologian tuotteeksi.

Mitä hyvinvointiteknologia on? ”Mummoille appeja”, vastasi yksi opiskelija.

Vastaukset voi kuitenkin analysoida myös uhkien ja mahdollisuuksien näkökulmasta. Hyvinvointiteknologiaan liittyvä keskeinen uhka oli se, että teknologia vähentää työntekijöiden tarvetta. Aidon kohtaamisen pelättiin tästä näkökulmasta vähenevän.

Laitteiden pelättiin myös tuovan lisää valvontaa ja eräässä kommentissa todettiin, että robotit valtaavat tulevaisuudessa yhteiskunnan. Tietoturvan nähtiin heikkenevän.

Mahdollisuudet, joita teknologiassa nähtiin, olivat osin samoja kuin uhatkin. Vastauksista tuli esille, että teknologia mahdollistaa kohtaamista uudella tavalla ja voi parhaimmillaan lisätä myös osallisuutta.

Hyvinvointiteknologia nähtiin useimmiten arkityön helpottajana, joka säästää parhaimmillaan työntekijän aikaa, työn kuormittavuutta tai ylipäätään resursseja.

Tällöin myös aidolle kohtaamiselle ja vuorovaikutukselle voi jäädä aikaa. Tämä on lisäarvo työssä kuin työssä, jonka eteen kannattaa ponnistella! Otetaan yhdessä rohkeasti teknologiaa käyttöön arjessamme!

 

Kirjoittajat:
Heli Kekäläinen, Projektipäällikkö
Minna Kaija-Kortelainen, Sosiaalialan lehtori
Anu Kinnunen, Fysioterapian lehtori

Kuvat:
Minna Kaija-Kortelainen

Lähteet:
Uskali, T. (2018): Jokapaikan journalismi.
Virtanen, M., Haavisto, E., Liikanen, E. & Kääriäinen, M. 2017. Ubiquitous learning environments in higher education: A scoping literature review. Education and Information Technology. DOI: 10.1007/s10639-017-9646-6

 

ITK tarjosi laulavia robotteja ja ideoita opettajan arkeen

ITK2019-konferenssin alussa lauloimme yhdessä Elias-robotin kanssa onnittelulaulun ”Happy Birthday”. Onnitteluille oli aihetta, sillä Interaktiivinen tekniikka koulutuksessa -tapahtuma järjestettiin Hämeenlinnan Aulangolla jo 30. kerran.

30 vuotta on pitkä aika – tai lyhyt aika. Riippuu katsojasta ja perspektiivistä. ITK-konferenssien sisältöjen kehityskaari on isolla pensselillä kuvaten kulkenut tieto- ja viestintätekniikasta (tvt) tietoteknologian (it) kautta digitalisaatioon (digi). Rauta ja prosessit eivät enää ole keskeisiä vaan tärkeänä asiana on digitalisaation mahdollistama toimintakulttuurin muutos. Tapahtuman alkuriimittelyssä todettiinkin, että ”kohti muutosta kurssimme on”.

Ohjelmassa oli useita esityksiä mm. oppimisanalytiikasta ja digitaalisesta saavutettavuudesta. Oppimisanalytiikka jyrää kouluihin, ja opetus- ja kulttuuriministeriö tukee sen kehittämistä useilla hankkeilla. Yksi niistä on APOA-hanke, joka edistää ammattikorkeakoulujen oppimisanalytiikkaa. Hankkeen tavoitteena on luoda suositukset analytiikan tehokkaalle käytölle ja lisätä amk-toimijoiden analytiikkaosaamista. Suositusten taustaksi kootaan haastatteluin opettajien ja opiskelijoiden tarpeita ja pilotoidaan niiden pohjalta erilaisia oppimis- ja opintoratkaisuja. Ensimmäisenä havaintona haastatteluista voidaan todeta, että opiskelijat näyttävät toivovan aika yksinkertaisia asioita opintojensa tueksi: selvä kartta opintojen etenemisestä ja tietoa omasta oppimisesta ja osaamisesta. Toisaalta: onko tieto osaamisesta yksinkertainen asia?

Analytiikan eettiset puolet

Oppimisanalytiikkaan liittyvää eettistä pohdiskelua oli myös ilmassa. Parhaimmillaan analytiikka parantaa oppimisen laatua ja sen avulla opiskelijoita voidaan ohjata ja tukea yksilöllisesti. Analytiikka mm. paljastaa ne, joiden eteneminen ei ole tavoitteiden mukaista ja jotka eivät ole edes aloittaneet jonkin kurssin suorittamista, vaikka pitäisi olla jo puolivälissä. Opettaja taas voi käyttää analytiikkaa oman opetuksensa parantamiseen. Jos hän esimerkiksi toteaa, että opetusmateriaalina olevaa videota ei kukaan katso muutamaa minuuttia pidemmälle, hän voi yrittää tehdä siitä kiinnostavamman.

Toisaalta analytiikan vaarana on opiskelijoiden profilointi ja leimaaminen sekä oppimisen menetelmällinen kapeutuminen. Analytiikan hyödyntäminen edellyttää verkko-oppimisympäristössä kurssin suorittamiselta kohtia, joissa opiskelijan toiminnasta kertyy dataa. Miten paljon opettajan on syytä olla tietoinen opiskelijan toiminnasta opintojakson aikana ja miten paljon voi jättää opiskelijan omalle vastuulle? Tämän pohtiminen on relevanttia ainakin korkeakoulujen analytiikkaratkaisuja luotaessa ja hyödynnettäessä.

Hallittava ja ymmärrettävä sisältö

Digitaalinen saavutettavuus on ajankohtainen aihe, sillä EU:n saavutettavuusdirektiivin deadlinet alkavat painaa päälle julkisissa organisaatioissa. Saavutettavuus edellyttää digitaaliselta sisällöltä havaittavuutta, hallittavuutta ja ymmärrettävyyttä. Ne ovat tärkeitä seikkoja muillekin kuin julkishallinnon organisaatioille, sillä kenelle tahansa on hyötyä siitä, että viesti on selkeä ja ymmärrettävä. Työkaluja saavutettavuuteen ovat ainakin selkeä kieli, silmäiltävyys, otsikointi, kuviot ja infograafit sekä linkkien ymmärrettävyys. Jokainen opettaja voi katsoa omia kurssejaan, tuottamiaan tekstejä tai koulunsa nettisivuja tästä näkökulmasta.

Elinikäinen oppiminen, joka korkeakouluissa kulkee myös nimellä jatkuva oppiminen, oli konferenssin isona viitekehyksenä. Sitra on juuri julkaissut yhteistyönä kootut neljä teesiä elinikäisestä oppimisesta. Niiden taustalla on yhteiskunnan muutosnopeus, jota edellyttää osaamisen uudistamista. Teeseissä puhutaan oppimisen mahdollistamisesta läpi elämän ja sen tueksi tarvittavasta ohjauksesta sekä osaamisen näkyväksi tekemisestä. Työelämässä olevan osaamisen kehittämiseen tarvitaan joustavia ratkaisuja sekä pelisäännöt eri tavoin hankitun osaamisen tunnistamiselle. Näillä eväin Suomi pysyy kansainvälisesti vetovoimaisena menestyvänä hyvinvointivaltiona. Tähän tahtotilaan digitalisaatio tuo omalta osaltaan ratkaisuja ja pelimerkkejä.

ITK2019 antoi paljon ajattelemisen aihetta ja ideoita. Yksittäinen opettaja sai sieltä vinkkejä pedagogiseen käsikirjoittamiseen, korkeakoulu digistarttipaketin rakentamiseen ja kuka tahansa innostavia ideoita digitaalisiin osaamismerkkeihin tai digimentorointiin. Nyt vain toteuttamaan niitä ja viemään kapulaa eteenpäin.

ITK:n tarina jatkuu: vuonna 2020 aprillipäivän jälkeen Aulangolla esitellään taas uusia edelläkävijöiden ratkaisuja.

 

Marja Kopeli
Koulutusvastuusuunnittelija
Savonia-ammattikorkeakoulu

Kulttuuri on peruspalvelu ja kuuluu kaikille!

Moni ajattelee kulttuurista puhuttaessa konsertteja, teatteria, taidenäyttelyitä ja balettiesityksiä. Kulttuuri on tosiasiassa hyvin paljon muutakin. Hyvä niin, koska itse käytän melko vähän noita edellä mainittuja kulttuurin muotoja. Sen sijaan minä ahmin kirjoja, valokuvaan, kuuntelen musiikkia ja teen käsitöitä. Nekin ovat kulttuuria, luovaa toimintaa, jossa jotain tehdään totutusta poikkeavalla tavalla.

Omat kulttuuriharrastukseni saivat alkunsa jo lapsena ja haluan varmasti jatkaa niitä myös tulevaisuudessa. Onneksi kuntien kulttuuritoimintalaki on juuri nyt uudistumassa (HE 195/2018), ja sen tarkoituksena on selkeyttää kunnan kulttuuritoiminnan asemaa ja vahvistaa edellytyksiä. Kulttuuri on lakisääteinen palvelu, jota uusi laki alleviivaa. Johtaja Minna Karvonen opetus- ja kulttuuriministeriöstä kuvaa uutta lakia ”Nyt korvataan ylimalkainen vanha laki rikkaalla ja monipuolisella lailla”.

Uudella lailla tavoitellaan muun muassa väestön hyvinvoinnin ja terveyden sekä osallisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistamista kulttuurin ja taiteen keinoin. Lisäksi se korostaa kaikkien väestöryhmien yhdenvertaisia mahdollisuuksia osallistua kulttuuritoimintaan. Tämän vuoksi kuntien kulttuuritoimintaa aletaan seurata myös TEA-viisarilla. Saadaan tietoa, miten kunnissa terveyttä ja hyvinvointia tukevaa kulttuuria ja taidetta edistetään. Minkälaisia toimenpiteitä, resursseja ja toimintakäytäntöjä kunnissa on.

Satsausta noin 140 euroa per kuntalainen

Kunnat satsaavat jo tällä hetkellä Kuntaliiton mukaan kirjastoon, kulttuuriin ja taiteeseen 141€/asukas, mutta toteutus vaihtelee suuresti eri kuntien välillä. Myös eri väestöryhmien huomiointi on vaihtelevaa. Jos katsoo THL:n viimeisimpiä, vuoden 2018 vanhuspalvelujen tila –tutkimuksen tuloksia, voi huomata, että kotihoidon ja ympärivuorokautisen hoivan piirissä olevien iäkkäiden mahdollisuudet mielekkääseen tekemiseen ja harrastamiseen tai sosiaaliseen vuorovaikutukseen ovat lyhyesti sanottuna surkeat. Siis ne ihmiset, jotka eivät pysty ilman apua harrastamaan tai hyödyntämään kulttuuripalveluja, näyttävät helposti jäävän niitä ilman.

Ratkaisut eivät todellisuudessa olisi kovin monimutkaisia, koska kulttuuripalvelut voivat helposti nivoutua sosiaali- ja terveydenhuollon muiden palvelujen lomaan, jos niin halutaan. Kotihoidon työntekijä voisi varmistaa, että ”Maija”, joka on aina tykännyt lukea, mutta ei enää näe niin hyvin, saisi äänikirjoja kuunneltavakseen. Tai ”Matti”, joka on aina nauttinut musiikin kuuntelusta, pääsisi osallistumaan vaikka etäyhteydellä konserttiin. Ympärivuorokautisessa hoidossa olevat kaikenikäiset asiakkaat voisivat saada tukea uuden kulttuuriharrastuksen löytämiseen tai vanhan harrastuksen jatkamiseen tähän hetkeen sopivalla tavalla, iltapäivän osallistavana harrastustuokiona tai hoitotoimenpiteissä musiikin käyttönä.

Tarvitsemme sosiaali- ja terveydenhuoltoon uudenlaisia työn tekemisen tapoja, joista hyötyvät sekä työntekijät että asiakkaat. Parasta Pohjois-Savoon! –hanke on käynnistynyt juuri tätä varten. Hankkeessa kehitetään monialaista hyvinvointiosaamista kouluttamalla sosiaali- ja terveysalan henkilöstöä ja opiskelijoita kulttuuri- ja taidelähtöisten menetelmien käyttöön. Kunnianhimoisena tavoitteenamme on saada kulttuuripalvelut liitetyksi osaksi arkea niin, että ne toteutuvat jokaisena päivänä jossakin muodossa.

Päivi Tikkanen
Erityisasiantuntija, sosiaali- ja terveysala
Savonia ammattikorkeakoulu

Onko sinulla riittävät viestinnän taidot?

Toiset kirjoittavat pitkiä tekstejä, toiset lyhyitä postauksia. Jotkut esiintyvät julkisesti, joidenkuiden tehtävänä on kohdata ihmisiä kahden kesken. Osa asiantuntijoista nauhoittaa audioita tai videoita sanoman eteenpäin viemiseksi ja jotkut onnekkaat meistä saavat tehdä kaikkia edellä mainittuja.

Nyt on viestinnän aikakausi. Kaikkien, mutta erityisesti korkeakoulutettujen ammattilaisten, odotetaan osaavan omaan työnkuvaan kuuluva viestintä hyvin.

Tradenomeilta vaaditaan vastauksia kysymykseen: millainen markkinointi tähän kohderyhmään kolahtaa? Jos valitaan videobloggaaja yhteistyökumppaniksi, kenellä on tarpeeksi nimeä ja kuka on riittävän suosittu? Millä tavalla hänet saadaan puhutuksi mukaan: ottajia voi olla enemmänkin? Vai pitäisikö sittenkin perustaa vaikkapa yhteisön oma vlogi?

Bioanalyytikon puolestaan ei enää odoteta vain ottavan verinäytettä neutraalisti: asiakas haluaa, että juuri hänet tai hänen lapsensa kohdataan ja erityisesti yksityinen työnantaja voi vaatia, että näytteenottajat osaavat kysyä, mitä asiakkaalle kuuluu. Tähän kysymykseen on sitten helppo tehdä jatkokysymys: ”Tarvitsetko enemmänkin tietoa terveydestäsi?” Näin bioanalyytikko voi antaa alkusysäyksen muiden palvelujen tilaamiseen. Ei ennen näin tehty, mutta nyt markkinointi on hyvä osata muidenkin kuin mainosmiesten.

Maatalousneuvojana työskentelevän agrologin tulee usein osata antaa somessa myönteinen kuva työstään ja pidettävä asiantuntevia pitchauksia eli hissin matkan ajan kestäviä pienoispuheita. Samoin hänen on pystyttävä kohtaamaan ja käsittelemään kentällä eteen tulevat tilanteet sukupolvenvaihdoksen aiheuttamien tunteiden vellonnasta torjuvaan tilakäyntiin – aina on tiloja, joilla ennemmin tehtäisiin, kuten on tehty ennen vanhaankin.

Selkoviestintä sopii usein kommunikaatioon maahanmuuttajan kanssa. Sitä voi opiskella avoimina opintoina Savoniassa.

Sairaanhoitaja kohtaa nyt ja tulevaisuudessa huomattavasti enemmän ikääntyneitä potilaita ja heitä, jotka eivät ole syntyneet Suomessa. On siis oltava sairaanhoitajan ammatin lisäksi hallussa selkoviestintä: millä tavalla voin esittää asiani niin, että minua ymmärretään? Selkokieltä tarvitaan niin puheessa kuin kirjoitetuissakin viesteissä.

Potilaan tai asiakkaan kohtaamisen taitoja ei voi koskaan korostaa liikaa, eivätkä niitä kasvata pelkät teoriakirjat. Niinpä kaikki keinot otetaan käyttöön, kun näitä tärkeitä taitoja opiskellaan: muiden muassa interaktiiviset videot, simulaatiot, reflektiiviset oppimispäiväkirjat ja verkkokeskustelut.

Älä anna kiireen olla este kohtaamiselle. Onnistuneeseen viestintään vaaditaan aikaa ja taitoa kohdata.

Tärkeää on jo ammattikorkeakouluopintojen aikana myös avautua ulospäin: ottaa koppi opista, joka on maailmalla tarjottavana esimerkiksi omassa lähipiirissä tai työharjoitteluissa. Milloin viimeksi kysyinkään naapurilta: ”Mitä kuuluu?”. Milloin kohtasin pihalla leikkivän lapsen, milloin vierailin ikääntyneiden sukulaisteni luona?

Entäpä miten seuraan maailmanmenoa? Someakaan ei kannata kokonaan vieroksua. Vaikka et haluaisi itse jakaa elämääsi, voit ottaa oppia toisilta ja lukea rivienvälistä, mitä tulevaisuuden asiakkaillesi / potilaillesi / yhteistyökumppaneillesi oikeasti kuuluu. Se, että keskittyy toiseen ihmiseen, voi antaa vastauksia kysymyksiin, joita et ole vielä osannut kysyä.

Lisää oppia viestintääsi voit hakea ammattikorkeakoulusta. Tutkinto-ohjelmiin ja CampusOnline-opintoihin sisältyy hyviä viestinnän kursseja tai kurssien osasuorituksia. Avoimet opinnot ovat avoimia kaikille taustasta riippumatta.

 

Kukka-Maaria Raatikainen
Suomen kielen ja viestinnän koordinaattori ja lehtori
Savonia-ammattikorkeakoulu

– – –

Selkoviestinnän avoimet opinnot Savoniassa >>

Koulutusvientiin soveltuvan osaamisen tunnistaminen – yksi koulutusviennin haasteista

FLEN-hanke eli Ruokaketjun koulutusvienti –hanke alkaa lähestyä loppuaan ja on aika tehdä yhteenvetoa opituista asioista. FLENin yhtenä keskeisenä tavoitteena oli kartoittaa osallistujaorganisaatioiden osaamiskärjet. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta todellisuudessa ei lainkaan niin helppoa kuin voisi kuvitella. Harva uskaltaa kuuluttaa olevansa jonkin alan asiantuntija. Omaa asiantuntijuuttaan ei uskalleta tunnustaa. Ei, vaikka aiheesta olisi tehnyt väitöskirjan. Ei, ennen kuin aiheesta tietää kaiken. Siis aivan kaiken.

Tämä on suomalaisen koulutusviennin vahvuus. Asiakas voi luottaa siihen, että emme tekeydy asiantuntijoiksi, vaan todella tiedostamme ja tunnustamme osaamisemme rajat. Hienoa, sillä meihin voi luottaa. Tarjoamme vain sellaisia koulutusvientituotteita, jotka todella osaamme. Todellista laatua siis.

Vaatimattomuuden kirous

Koulutusviennissä ei kuitenkaan ole kyse pelkästään koulutuksesta vaan myös viennistä. Tuote, eli koulutus, pitää saada myös myytyä. Tässä vaiheessa vaatimattomuudesta tulee koulutusviennille taakka. Suurin osa kiinalaisista ei osaa uida, ja hukkumisonnettomuudet ovat yleisiä. Kuitenkin, jos kysyt kiinalaiselta, osaako hän uida, hän vastaa lähes varmasti kyllä. Heille on häpeä tunnustaa, ettei osaa jotain asiaa. Niinpä kiinalaisen näkökulmasta voi olla vaikeaa luottaa asiantuntijaan, joka ei röyhistä rintaa ja sano: Minä osaan tämän. Siinä vain yksi esimerkki. Suomalaisen asiantuntijan pitää uskaltaa tunnustaa asiantuntijuutensa, vasta sitten saamme laadun myös myytyä. Niin ja vasta sitten ylipäätään löydämme ne osaamiskärjet.

Kun asiantuntijat on saatu tunnustamaan oma osaamisensa ja osaamiskärjet on saatu selville, koittaa seuraava vaihe: mikä tästä osaamisesta soveltuu koulutusvientiin? Osaaminen voi olla soveltumatonta koulutusvientiin, koska siitä ei ole Suomen ulkopuolella hyötyä. Tai se voi olla soveltumatonta koulutusvientiin, vaikka siitä olisi hyötyä Suomen ulkopuolella. Ei riitä, että me tiedämme sen olevan hyödyllistä. Sen pitää olla myös ostajan mielestä hyödyllistä.

Osaaminen pitää saada myös näyttämään tarpeelliselta

Suomalaista ruoka-alan osaamista viedään usein ”maailman puhtain ruoka” –konseptilla. Kuitenkaan puhtaus ei kaikkialla ole itseisarvo lainkaan. Riippuu näkökulmasta. Jossakin maku, jossakin alkuperä, jossakin hinta on määräävä tekijä ja kaikki muu voi olla yhdentekevää. Kyllä, suomalaiset arvostavat puhdasta ruokaa, mutta samaan aikaan toisaalla asiakas voi toivoa täydellisen puhtaan tuotteen sijaan juuri sitä lajiketta, joka antaa ruoalle saman maun kuin isoäidin kokkaamana aikanaan. ”Sopiva määrä likaa tekee katuruoasta vastustamattoman hyvää”, on yleinen sanonta Latinalaisessa Amerikassa. Jos yleinen käytäntö on, että ruoka on riittävän puhdasta, jos siitä ei saa vatsaansa (liian) sekaisin, puhtaan ruoan ideologian avulla on mahdoton myydä koulutusta. Sille ei silloin löydy asiakkaita.

Kaksi annosta maitoa eli banaanin lehden sisässä grillattua kalaa tarjoiltuna ravintolassa Amazonin alueella Ecuadorissa. Yksinkertaista ja herkullista, mutta kaikkea muuta kuin puhdasta.

Mikään mikä meille on itsestään selvää ei ole itsestään selvää koko maailmalle. Onkin hyödyllistä miettiä, miten saisimme osaamisemme näyttämään tarpeelliselta myös toisen kulttuurin perspektiivistä katsottuna. Jos tuotetta ei myydä puhtaudella, niin ehkä sitten terveydellä. Maan kasvukuntoa voi vaalia myös taloudellisiin tekijöihin vedoten, jos kestävä kehitys ei olekaan in. Koulutusviennin onnistumisen avaimet alkavat olla käsissä, kun osaaminen on tunnistettu (ja tunnustettu) ja kun kohdealueen kysyntä ja erityispiirteet on tunnistettu ja huomioitu markkinoinnissa. Kaikki tämä vaatii tietoa ja perehtymistä, mutta lopputulos palkitsee.

 

Inka Nykänen
TKI-asiantuntija
Food Learning Export Network (FLEN)
Savonia-ammattikorkeakoulu

Pukisitko päällesi maidosta tehdyt alusvaatteet?

Maitoa juodaan ja siitä tehdään jugurttia tai juustoa – useimmille meistä maito ei tuo mieleen muovipakkausta, nappeja tai maalia, vaatteista puhumattakaan. Maito on kuitenkin monipuolinen seos, jonka käyttö muihinkin kuin elintarvikkeisiin on tunnettu jo pitkään. Voisiko Pohjois-Savon huipputuotteesta maidosta tulla uusi puu, yksi luonnonmateriaaleista, jolla osittain korvattaisiin fossiilisia ja saastuttavia raaka-aineita teollisuudessa? Maidosta olisi moneksi.

Maidon käytöllä muuhun kuin elintarvikkeisiin on pitkä historia. Tiettävästi jo muinaiset egyptiläiset valmistivat maidosta maalia, siitä on löytynyt merkkejä faaraoiden haudoista. Nykyisin eksoottiselta kuulostavaa maitolankaa valmistettiin paljon toisen maailmansodan aikaan, kun villaa kului rintamamiesten vaatettamiseen ja vaihtoehtoisille tekstiilikuiduille oli kova kysyntä.

Alun perin muovinkaltaiset polymeerit tehtiin erilaisista luonnontuotteista, joista maito oli yksi. Saksalaisten Adolf Spittelerin ja W. Kirschin 1910-luvulla kehittämä maidon kaseiiniproteiinista tehty polymeeri oli ensimmäisiä muovilaatuja, joita pystyttiin värjäämään, mikä lisäsi materiaalin suosiota. Kaseiinimuovi muistutti ulkonäöltään norsunluuta, ja siitä valmistetut tuotteet olivat aikanaan hyvin arvostettuja. Muun muassa Coco Chanelin jakkujen napit tehtiin maitomuovista, samoin luksustuotteena pidetyt Parkkerin kuulakärkikynät. Suomen ensimmäinen muovintuottaja Sarvis Oy valmisti maitomuovista eli galaliitista muun muassa nappeja ja myi maidosta tehtyä muoviraaka-ainetta ulkomaille. Nykyisinkin maitoa ja sen ainesosia löytyy yllättävistä paikoista aina pitsalaatikoista luuimplantteihin.

Hyödyllisiä perinteitä

Maidon käytön perinteissä on paljon ammennettavaa tähänkin päivään. Rasvatonta maitoa eli kurria ei aikanaan juuri arvostettu juomana, mutta maataloissa sille olikin muuta käyttöä – muun muassa lattialankkujen käsittely. Maidolla valeltu lattia kestää kulutusta ja hylkii likaa käsittelemätöntä puuta paremmin.

Kotioloissa rasvatonta maitoa voi käyttää lisäksi maalin tai liiman valmistamiseen, ja valmista maitomaalijauhetta voi ostaa esimerkiksi perinnerakentamiseen erikoistuneista liikkeistä. Maidosta voi helposti erottaa etikan avulla kaseiinimassaa, joka toimii vaikkapa joulukoristeiden askartelussa. Ihonhoito maidolla tai siitä valmistetulla voiteella on niin ikään tunnettu pitkään – kylpihän Kleopatrakin tarinoiden mukaan maidossa pitääkseen ihonsa pehmeänä.

Maitomuovin uusi tuleminen

Valion lanseeraamat maitosuola, maitoproteiinivalmiste Mifu sekä pohjaan palamaton maito kuvastavat maidon käsittelyn kehittymistä elintarviketeollisuudessa viime vuosina. Myös maidon materiaalikäytössä on tehty edistysaskelia, vaikka valmiita maidosta valmistettuja ei-syötäviä tuotteita tai pakkauksia kuluttaja ei kovin usein kohtaakaan.

20-luvulla kehitetyn maitomuovin valmistusprosessi oli melko työläs ja materiaali imi helposti kosteutta ja haurastui ajan mittaan. Halvan öljyn suosion myötä maito jäi muiden biomateriaalien ohessa 30-40 –lukujen taitteessa pois muoviteollisuuden valtavirrasta eikä sen parissa tehty tuotekehitystä pitkään aikaan. Viime aikoina biopohjaisten pakkausmateriaalien kysyntä on herättänyt uudelleen kiinnostuksen maitomuoviin.

Yhdysvalloissa maatalousministeriön tutkimusyksikössä kehitettiin muutama vuosi sitten muovinkaltainen pakkauskalvo, joka perustuu kaseiiniin, mutta sen valmistusprosessi ja ominaisuudet poikkeavat varhaisesta galaliitista. Pakkaus suojaa ruokaa tehokkaasti hapelta, on kompostoituva ja sen voi myös syödä. Polymeereihin ja biomateriaaleihin erikoistunut tutkimusryhmä valmisti vuonna 2010 kaseiinista biohajoavaa vaahtomuovin kaltaista materiaalia, joka soveltuu esimerkiksi eristeeksi ja huonekalujen pehmustamiseen. Pakkausteollisuudessa maitopohjainen pinnoite on käytössä myös joissakin pahvipakkauksissa, joissa se estää elintarvikkeen rasvaa ja kosteutta pehmentämästä kartonkia. Uusissa maitomuovilaaduissa kosteuskestävyyttä onkin pystytty parantamaan muun muassa saven tai pektiinin avulla. Toisaalta joissakin pakkauksissa hajoaminen vedessä on haluttu ominaisuus.

Ylellistä maitoa ylle ja iholle

Kaseiinin hyödyntämiseen perustuvat myös maitokangas ja maitolanka. Valmistusprosessissa kaseiinia venytetään kuiduiksi, jotka kehrätään langaksi. Valmiit langat ja tekstiilit ovat joko puhtaasti kaseiinista valmistettuja tai sekoitekuitua. Tuntumaltaan maitolanka on pehmeää, sileää ja hieman kiiltävää, kuten silkki tai kašmirvilla. Kauniista maitokankaasta on valmistettu jopa hääpukuja. Kaseiinin kosteudensitomiskyky, joka varhaisissa muovilaaduissa oli ongelma, on ihoa vasten olevissa tekstiileissä eduksi, ja siitä valmistettuja alusvaatteita kehutaankin kosteuttaviksi ja lisäksi antibakteerisiksi.

Maitolankaa ei juurikaan tällä hetkellä ole saatavilla suomalaisissa alan liikkeissä, eikä myöskään maitokuidusta valmistettuja tekstiilejä, mutta kansainvälisissä nettikaupoissa niitä on tarjolla jonkin verran.

Kosmetiikkateollisuudessa on aina hyödynnetty luonnosta saatavien ainesosien hoitavia vaikutuksia, ja viime aikojen luonnonkosmetiikkabuumi on ehkä kiihdyttänyt tuotekehitystä entisestään. Kauneudenhoitotuotteiden valmistajat ovat keksineet muun muassa soveltaa maitohappoa ihon kuorintaan ja puhdistukseen sekä maidon heraproteiineja ravinteita lisäämään.

Maitoa on siis käytetty ja käytetään tänäkin päivänä hyvin monipuolisesti. Uusimmat edistysaskeleet kertovat siitä, että ”valkoisen kullan” koko potentiaali on tuskin edes vielä selvinnyt. Savonian Maito Innovaatiot –hankkeessa kartoitetaan maidon materiaalikäytön mahdollisuuksia. Jos innostuit aiheesta ja haluat tietää lisää, ota yhteyttä!

 

Mikaela Mughal
TKI-asiantuntija, projektipäällikkö
Savonia-ammattikorkeakoulu, Iisalmen kampus
puh. 044 785 6046
sähköposti mikaela.mughal(at)savonia.fi

_ _ _

Maito Innovaatiot –hanketta rahoittaa Ylä-Savon Veturi Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman mukaisesti.

Menestyksen avaimet esiin By Iisalmi -seminaarissa

By Iisalmi -seminaarissa 22.11.2018 Ylä-Savon toimijat ja kutsuvieraat esittelivät reseptinsä menestykseen teemalla ”tahdonvoimaa”. Myös Savonia-amk esitteli omat ratkaisunsa ständillä, ja osa toimijoista pääsi kertomaan niistä myös lavalle ja YTYÄ-Areenan paneelikeskusteluun.

Tv-tuottaja ja moniosaaja Arman Alizad kertoi seminaarissa oman elämänsä tarinan. Hän kuvaili, miten upealta vaatturimestarin antama lupa ommella nappi ja ratkoa saumoja tuntui nuorelle vaatetusalan opiskelijalle.

Tämä mestari–oppipoika-asetelma sopi täydellisesti Alizadille; hän jaksoi odottaa sinnikkäästi, vuosia, kunnes sai ryhtyä tositoimiin eli ompelemaan vaatteita. – En vaihtais yhtäkään hetkeä pois (vaatturimestari-)Jounin luona olosta, kuvailee Alizad. Siellä Alizad kertoo oppineensa kärsivällisyyden taidon ja merkityksen.

Moniosaaja Arman Alizad kertoi seminaarissa oman menestyksensä salaisuuden.

Räätälin työn ja muotinäytösten kuvaamisen jälkeen Alizad on päätynyt käsittelemään tv-ohjelmissa varsin vakavia aiheita, vaikka palaute oli tuottajauran alussa hurjaa. Yrittäessään myydä Kill Arman -ideaa mahdolliset yhteistyökumppanit teilasivat idean täysin ja totesivat, ettei tätä tulla koskaan näkemään telkkarissa.

Sittemmin Alizadista on tullut koko kansan tuntema julkkis, ja mm. Kill Arman -ohjelma on nyt esitetty 135 maassa, mm. BBC:n jakelemana. – Se pieni 7-vuotias, joka mussa asuu, on se maailmalle avoin ja utelias tyyppi, joka haluaa mennä, avata ovi ja tutkia asioita, kuvailee Alizad elämänfilosofiaansa. Kärsivällisyys ja uteliaisuus voitaneen siis lukea menestyksen avaimiin yleisestikin.

Sisu auttaa maahanmuuttajaa menestymään

Oddy Incin luova johtaja Ricardo Patinon elämäntarinaan kuuluu selviytyminen aina uudessa kulttuurissa ja sopeutuminen siihen – viimeisimmäksi 36-vuotiaana maahanmuuttajana suomalaiseen yhteiskuntaan. – Minun matkalaukussani on kolme tärkeää asiaa: empatia, sopeutuminen ja sisu (grit), kuvaili Patino.

Oddy Incin Creative Director Ricardo Patino hemmotteli kuulijoita lämminhenkisellä esityksellään.

Nämä kolme kykyä, empatia, sopeutuminen ja sisu, ovat auttaneet Patinoa menestymään kaikilla elämänsä osa-alueilla. Hän on menestynyt rooleissaan isänä ja perheenjäsenenä, yhteiskunnan jäsenenä, harjoittelijana, työntekijänä ja viimeisimmäksi johtajana.

Tunnustus menestyksestä

Yleisö äänestää vuosittain, mikä menestynyt brändi tai henkilö saa By Iisalmi -tunnustuspalkinnon. Tämän vuoden ehdokkaat näkyvät kuvassa.

By Iisalmi -brändi perustuu tällaisten menestystarinoiden tunnistamiseen ja esiintuomiseen varsinkin Ylä-Savon alueelta. Siihen perustuu myös tunnustuspalkinto, joka luovutetaan vuosittain By Iisalmi -seminaarissa. Tänä vuonna palkinto siirtyi viime vuoden palkitulta, lumilautailija Rene Rinnekankaalta Pesolan pihvilihan Antille.

Antti Niskanen otti palkinnon vastaan nöyränä ja kiitollisena, ja totesi kilpailun olleen kovaa palkinnon saamiseksi. Omasta savolaisuudesta ja savon murteesta Niskanen ei ole kuitenkaan joutunut tinkimään menestyksen eteen. – Oon oma ihtenj tästäkii etteenpäen ja vien iisalamelaesuutta ja runnilaesuutta etteenpäen, totesi Niskanen. Eli yksi menestyksen avaimista on selkeästi luottaminen omaan itseensä.

Savonian tarjoamat avaimet menestykseen

Kirjailija ja By Iisalmi -seminaarin juontaja, kirjailija Jyri Paretskoi kuvaili seminaarissa: – Lukeminen kannattaa aina. Näin uskotaan myös Savoniassa-ammattikorkeakoulussa. Lukeminen ja kouluttautuminen ovat avaimia menestykseen.

Sosionomiopiskelija Asta Partanen edustaa Savoniaa mielellään, niin tänäänkin By Iisalmi –seminaarissa yhdessä opinto-ohjaaja Katja Valtasen kanssa. Kuva: Katja Valtanen.

Savonian Iisalmen, Varkauden ja Kuopion kampuksilla opiskelevat pääsevät osallistumaan laadukkaaseen koulutukseen, eikä pelkästään mainioihin tutkintoon johtaviin koulutuksiin. – Nykyään voi täydentää osaamistaan joustavasti monimuotototeutuksissa tai kokonaan verkko-opintoina, vinkkaa Savonian ständillä koulutusta esitellyt opinto-ohjaaja Katja Valtanen.

Upouusi Savilahden kampus Kuopiossa tuo opetukseen lisää laadukkuutta, kun esimerkiksi simulaatiokeskuksen tilat kaksinkertaistuvat. Täydennys- ja erikoistumiskoulutusten lisäksi myös avoimen ammattikorkeakoulun tarjonta kannattaa tsekata, jos haluaa menestyä ja pysyä ajan hermolla omalla alallaan.

 

Teksti ja kuvat (viimeistä lukuun ottamatta):
Kukka-Maaria Raatikainen
Suomen kielen ja viestinnän lehtori
Savonia-ammattikorkeakoulu

Opiskelijat tulevaisuuden oppimisympäristön suunnittelijoina

Savonia-ammattikorkeakoulun tekniikan ja muotoilun kampus muuttaa Kuopion Opistotieltä Savilahteen. Vajaalle 2 000:lle opiskelijalle ja henkilökunnalle suunnitellaan uudet tilat Technopolis Kuopion omistamaan kiinteistöön. Samassa rakennuksessa on entuudestaan teknologia-alan yrityksiä. Kiinteistö on rakennettu 2000-luvun alussa, mutta sisätilat suunnitellaan kampuksen osalta uusiksi opiskeluympäristön asettamien vaatimusten mukaisesti. Savonian rakennusarkkitehtiopiskelijoille tarjoutui mahdollisuus päästä vaikuttamaan uuden kampuksen suunnitteluun.

Suunnitteluryhmämme koostui viidestä vuonna 2015 aloittaneesta rakennusarkkitehtiopiskelijasta. Tehtävänämme oli kartoittaa kesän aikana eri koulutusalojen toiveita ja tarpeita uudelle kampukselle. Tarkoituksena oli myös tutkia uuden oppimisympäristön mahdollisuuksia ja selvittää, mitä parannuksia oppimisympäristöön voitaisiin käyttäjät ja muuttuvat opetustavat huomioiden suunnitella. Hankitun tiedon pohjalta teimme omat luonnossuunnitelmamme uusista tiloista mahdollisesti käytettäväksi tilojen lopullisessa suunnittelussa, josta vastaa Technopoliksen alkuperäisessä suunnittelutiimissä jo mukana ollut Rainer Qvick QVIM arkkitehdeilta.

Tilantarpeet muuttuvat opetuksen muuttuessa

Opetus ja oppiminen ovat muutoksessa. Ammattikorkeakouluissa on tähän asti totuttu opettajajohtoiseen luentomaiseen opetukseen, joka edellyttää läsnäoloa. Tilaajana toimineen Savonia-ammattikorkeakoulun edustaja, lehtori ja projektipäällikkö Pasi Haataja halusi suunnitteluryhmän tarkastelevan suunnittelutehtävää muuttuva opetus- ja koulumaailma huomioiden. Peruskouluissa on jo usean vuoden ajan siirrytty suljetuista luokkahuoneista avoimeen oppimisympäristöön portaittain. Tähän ohjaa peruskouluissa vuosina 2017 -2019 uudistuva opetussuunnitelma. Samaa avoimuutta haluttiin Savonian suunnitteluprojektissa tutkia myös ammattikorkeakoulun kannalta. Vastaavanlaisia muutoksia on jo nähty muissa ammattikorkeakouluissa.

Uudistuvat oppimisen ja opettamisen metodit luovat uudenlaisia tarpeita oppimisympäristöjen suunnitteluun. Tiloilta vaaditaan tehokkuutta ja muuntautumiskykyä. Opiskelijoina halusimme varmistaa, ettei muuton yhteydessä koko koululaitoksen tärkein tehtävä unohdu uudistumis- ja tehokkuusajattelun tieltä. Koulun tulee tarjota tiloja, jotka ovat innostavia ja antavat parhaat mahdolliset puitteet tiedon omaksumiseen ja työn suorittamiseen.

Opettajan roolikin on muutoksessa. Jatkossa opettajan on tarkoitus siirtyä luentomaisesta opetuksesta verkkokurssien vetäjäksi ja antaa enemmän henkilökohtaisempaa opetusta ja tukea hankalampiin kokonaisuuksiin ja tehtäviin. Tästä muutoksesta on oltu opettajien keskuudessa huolissaan. Muutoksessa on opiskelijan näkökulmasta sudenkuoppia. Ihannetilanteessa opiskelijalla on kykyä ja mahdollisuuksia omaksua perusopetuksen sisältö itsenäisesti ja saada syventävää ohjausta ja opetusta isompien haasteiden edessä. Tehokkuuskeskeisessä maailmassa epäilyttää kuitenkin, jääkö opiskelija oman onnensa nojaan, jos ei suoriudu itsenäisestä opiskelusta. Syventävälle ohjaukselle ei ole perusteita, jos lähtötiedot puuttuvat.

Suunnitelmissa meidän piti luoda puitteet tälle muuttuvalle opetukselle. Olimme yhtä mieltä opettajien kanssa siitä, ettei isompien ryhmien opetukseen soveltuvia tiloja voi tulevaisuudensuunnitelmista huolimatta jättää pois. Vaikka teknologian edistyessä myös etäluennoille osallistuminen on yhä enemmän mahdollista, on opiskelijalle annettava myös syy ja mahdollisuus tulla koululle, jossa vertaisoppimista tapahtuu.

Opetus on muuttumassa entistä enemmän projektipainotteiseksi eli opiskelu tapahtuu pienissä, mahdollisesti eri alojen opiskelijoista koostuvissa ryhmissä. Alojen välille pyritään saamaan luontevaa ja avointa keskustelua. Jokaisen alan opetustilojen nurkalla pitäisi pystyä pysähtymään hetkeksi ja kohtaamaan muita opiskelijoita. Ympäristöstä pitäisi tulla syy kiinnostua eri aloista ja vuorovaikutuksesta niiden kanssa.

Me rakennusarkkitehtiopiskelijat olemme opiskelleet jo kolme vuotta samassa rakennuksessa sähkötekniikan insinööriopiskelijoiden kanssa, mutta silti suunnittelutehtävän aikana selvisi, ettei meillä ollut aavistustaan mitä esimerkiksi sähkötekniikan opetuksessa tapahtuu. Tämä siitä huolimatta, että tulevassa ammatissamme tulemme työskentelemään yhteisissä projekteissa sähkötekniikan insinöörien kanssa. Jos kommunikoinnin eri alojen välillä oppii jo opiskeluaikana, siirtyy se kivuttomasti työelämäänkin.

Savonian muuttaessa Technopolikselle on tavoitteena yhteistyön mahdollistaminen naapurissa olevien yritysten ja yliopiston kanssa. Opetuksen ei tarvitse tapahtua suljetussa ympäristössä erillään muusta maailmasta. Yritysten kanssa tehtävä yhteistyö mahdollistaa erityisosaamisen karttumisen ja kontaktien hankkimisen jo opiskeluaikana. Isojen kokonaisuuksien opetuksen tulisi kuitenkin edelleen olla koulun tehtävä, liian pirstaloitunut osaaminen ei ole kenenkään etu.

Käyttäjän rooli suunnittelussa

Nyt trendikkäältä kuulostavat muutokset opetuksessa ja tilaajan toiveet eivät yksin asettaneet suunnittelullemme raameja. Tärkeä tehtävä oli selvittää uudelle kampukselle muuttavilta opetusaloilta tilojen tarpeet. Eri alojen vastaavilta opettajilta pyydettiin vastaukset tilatarveselvitykseen, jonka tulokset otimme mahdollisuuksien mukaan huomioon suunnittelussamme. Suunnittelussa haastavinta olikin saada vanhoista opetustavoista kiinnipitävien opettajien ja avoimesta oppimisympäristöstä kiinnostuneiden tahojen toiveet yhtä aikaa näkyviksi. Opettajien haastatteluista selvisi myös, että joidenkin alojen opiskelijat haluavat olla kampuksella muita enemmän näkyvillä. Esimerkiksi muotoilijoilla on paljon töitä esiteltäväksi. Joidenkin oppiaineiden opiskelu vaatii työrauhaa, kun taas toisenlaista työtä voi tehdä enemmän esillä. Matemaattisia kaavoja on hankala ymmärtää, jos huomio keskittyy taustahälyyn ja ohi käveleviin ihmisiin.

Charrette-suunnittelupäivät helmikuussa 2018

Savilahteen muuttavaan kampukseen liittyen toteutettiin jo aiemmin Charrette-suunnittelupäivä, jossa käyttäjät ja asiantuntijat yhdessä ideoivat suunniteltavia tai uudistettavia kohteita. Tällä tavalla pyrittiin saamaan runsaasti käyttäjälähtöisiä ideoita. Osa ideoista oli odotetusti liian lennokkaita sellaisenaan toteutettavaksi, mutta suunnittelupäivässä kuultuja ajatuksia on tarkoitus saada ujutettua lopullisiinkin suunnitelmiin mukaan.

Muita suunnitteluumme vaikuttavia seikkoja oli mm. olemassa oleva rakennus, johon tilojen pitää tulevaisuudessa mahtua. Tilat ja rakenteet asettivat omat mahdollisuudet ja välttämättömyydet. Pyrimme suhteuttamaan alussa kartoitetut opiskelijamäärät käytössä oleviin neliöihin alakohtaisesti. Tulevalla kampuksella tilankäyttöä pitää tehostaa, sillä Opistotien neliömääriä ei Technopoliksella ole tarjolla. Vähenevien neliöiden toivotaan riittävän lisääntyvän etä- ja itsenäisen opiskelun myötä.

Opiskelijoiden luonnossuunnitelmat ja vaikuttimet

Tiedonkeruun ja lähtömateriaaliin tutustumisen jälkeen kukin ryhmämme opiskelijoista tuotti oman versionsa kampuksen tiloista. Arkkitehtuurin yliopettajalta Janne Revolta saatu ajatus kunkin opiskelualan omasta kotipesästä viitoitti suunnittelutehtävää. Kullekin alalle osoitettiin toiveet huomioiden se osa kampuksesta, jonne heidän päämajansa sijoittuu. Opiskelijat voivat vapaasti liikkua kampuksella ja opetus voi tapahtua muuallakin kuin oman kotipesän läheisyydessä, mutta samalla kukin ala profiloituu tiettyyn paikkaan. Esitimme luonnoksissa myös tapoja tuoda ilmi alojen ominaispiirteitä sekä mahdollisuuksia sisustuksella ja taiteella luoda alakohtaista identiteettiä. Yksityiskohdat jätimme seuraavan vaiheen suunnittelijaryhmälle. Ehkä aulassa hyytyneet ikiliikkujat kertovat konetekniikan tarinaa ja käytävän varressa olevat rakenneleikkaukset eri materiaaleineen havainnollistavat rakennesuunnittelijan arkisia valintoja.

Perspektiivikuva osasta suunnittelualuetta.

Suunnitelmista on havaittavissa opetuksen muutokset lisääntyneellä tilojen avoimuudella ja muunneltavuudella sekä luentoluokkien vähenemisellä. Lisääntyvät projekti- ja ryhmätyöt on huomioitu pienillä noin 8 – 12 henkilön työskentelyyn sopivilla tiloilla. Osassa suunnitelluista kokonaisuuksista neliöitä oli opiskelijamassaan nähden niin vähän, että varmuutta tilan riittävyydestä emme pystyneet suunnitelmissa osoittamaan. Nähtäväksi jää, kuinka havaintoihin reagoidaan.

Suunnittelu jatkuu opiskelijavoimin

Suunnitteluprosessi oli opiskelijan näkökulmasta mielenkiintoinen ja tuntui, että käyttäjän ääni saatiin tällä tavoin paremmin kuuluviin. Alkuperäiset, aika yksiulotteiset näkemykset tulevaisuuden kampuksesta saatiin ainakin tässä luonnosteluvaiheessa väritettyä hieman monipuolisemmiksi ja erilaiset käyttäjät huomioivammiksi. Suunnittelijaryhmämme toiveena on, että jatkosuunnittelussa ei tasapäistettäisi käyttäjiä liikaa ja monipuolisuus tiloissa säilyisi. Hankittu tieto ja tehdyt suunnitelmat siirtyvät seuraavaksi toiselle opiskelijaryhmälle, joka jatkaa luonnostelua ja kuulee lisää opettajia. Tämän jälkeen saatu materiaali luovutetaan lopullisista suunnitelmista vastaavalle arkkitehdille Rainer Qvickille.

Opiskelijoiden mukaan ottaminen tulevan kampuksen suunnitteluprosessiin on edistyksellistä. Usein suunnittelu tapahtuu irrallaan käyttäjistä. Kokemus osoitti, että opiskelijoiden hyödyntämiselle uusien oppimisympäristöjen suunnittelijoina on niin käyttäjälähtöiset kuin pedagogiset perusteet.

 

Kirjoittajat:
Tiia Mehtola
Henna Pisto
Marjukka Loppukaarre
Verna Pulkka
Janne Taskinen

Lisätietoja:
tiia.mehtola@edu.savonia.fi