Strategian laatiminen nähdään ja koetaan melko usein ylemmän johdon laatimana suunnitelmana nykyisten ristiriitojen kitkemiseksi ja tulevaisuuden haasteisiin vastaamiseksi. Kun johto on laatinut strategian, laaditaan uusi strategia siihen, kuinka se jalkautetaan henkilöstö- ja asiakastasolle. Jalkauttaminen onkin usein suurin haaste, jossa kompuroidaan.
Koronan kourista kohti Euroopan gastronomista maakuntaa
Pohjois-Savo on vuosina 2020-2021 Euroopan gastronominen maakunta tai savolaisittain ”mualiman kulinaarinen napa” – tosin koronapandemia siirtää juhlinnan painopisteen vuodelle 2021. European Region of Gastronomy on kansainvälisesti arvostettu tunnustus, joka myönnetään vuosittain yhdelle tai muutamalle eurooppalaiselle alueelle. Tunnustus on ensimmäinen laatuaan
Mentorilta täsmäapua yrityksen toiminnan turvaamiseksi
Taloudellinen tilanne koko Euroopassa on tällä hetkellä äärimmäisen poikkeuksellinen. Epävarmuus tulevaisuudesta koskettaa lähes kaikkien toimialojen yrityksiä. Jo ennen koronakriisiä monella yrittäjällä oli tarve saada tukea yrityksen toiminnan turvaamiseen ja kehittämiseen, ja tähän tarpeeseen lähdimme tarjoamaan apua. Onneksi monet eri alojen
End of Physiotehrapy – vai muutoksesta kohti kehittämistä?
Apulaisprofessori David Nicholls, joka on kirjoittanut kirjan nimeltä The End of Physiotherapy, oli luennoitsijana European Network of Physiotherapy in Higher Education järjestämässä vuotuisessa konferenssissa Gronigenissa, Alankomaissa lokakuussa 2019. Tässä blogikirjoituksessa, hänen ajatusten innoittamana, pohdin muutosta ja kuntoutusta tieteenalana. Erityisesti pyrin
Liikkumaan luontoon
Viime aikoina suomalaisessa keskustelussa on noussut toistuvasti esille terveellinen elämäntapa, hyvinvointi ja sen yhteys luontoon. Se on yksi matkailun vahvoista trendeistä ja vaikuttaa yhä useamman matkapäätöksiin ja kohdevalintoihin. Hyvinvointimatkailun sisältö on muuttunut enemmän kokonaisvaltaisemmaksi palveluksi, jonka tuottamisessa vaaditaan tuottajalta laaja-alaista
Pohjois-Savossa suunnitellaan kansainvälistä BizMentors-mentorointiverkostoa
Savonia-ammattikorkeakoulu on mukana kansainvälisessä BizMentors-hankkeessa, jonka tavoitteena on kehittää ja tarjota yrityksille liiketoiminnan mentorointitukea yritysten kannattavuuden ja kasvun tueksi. Hankkeen toteutusaika on 1.10.2018 – 30.9.2021 ja rahoittajana on EU:n Pohjoinen periferia ja Arktinen –ohjelma. Hankkeen muut partnerimaat ovat Irlanti, Pohjois-Irlanti/Iso-Britania
Taistelua oppimisalustoista – voittaako joustavuus selkeyden?
Kamppailu on alkamassa. Ottelijat tuijottavat toisiaan hetken kuin nyrkkeilyottelussa ikään. Sitten alkavat argumentit viuhua. Otellaan kolme erää, ja välillä tuomari komentaa ottelijat tauolle omiin kulmauksiinsa. Yleisössä on osallistujia kymmenestä maasta, ja erien jälkeen he äänestävät voittajasta. ”Opiskelija voi rakentaa omasta
Jalkaa oven rakoon – vai ovet kutsuvasti auki
Ammattikorkeakouluopinnoissa yhdistyvät teoria ja käytäntö sopivassa suhteessa. Tämä slogan on tuttu jo vuosien takaa, mutta edelleen se pitää paikkansa. Ilman vankkaa teoriapläjäystä kyseessä ei olisi korkeakouluopiskelu, ja sitä täydentää taitoja kasvattava, soveltava käytännön tekeminen. Ammattikorkeakoulujen vahvuus on koulutuksen tiivis yhteys