End of Physiotehrapy – vai muutoksesta kohti kehittämistä?

Apulaisprofessori David Nicholls, joka on kirjoittanut kirjan nimeltä The End of Physiotherapy, oli luennoitsijana European Network of Physiotherapy in Higher Education järjestämässä vuotuisessa konferenssissa Gronigenissa, Alankomaissa lokakuussa 2019. Tässä blogikirjoituksessa, hänen ajatusten innoittamana, pohdin muutosta ja kuntoutusta tieteenalana. Erityisesti pyrin

Työtä aivoterveyden hyväksi

Helsingin Messukeskuksessa järjestettiin 21–22.11.2019 jo 12:nnen kerran kansainvälinen teknologia- ja kasvuyritystapahtuma Slush. Tapahtumaan kokoontui tänä vuonna 25 000 ihmistä ja heidän joukossaan muun muassa kansainvälisiä kasvuyrityksiä, sijoittajia ja median edustajia. Kansallinen neurokeskus -osaamiskeskittymän kehittäminen Pohjois-Savon alueella -hankkeesta tapahtumaan ottivat osaa tutkimus-,

Yhteistoiminnallista oppimista kuntoutussuunnitelman äärellä

Savonia-ammattikorkeakoulun fysioterapian tutkinto-ohjelma sekä Itä-Suomen yliopiston sosiaalityön ja yleislääketieteen oppiaineet järjestivät opintojakson, jolla opiskelijat oppivat yhdessä lähiopetuksen ja simulaatiomenetelmän keinoin. Opintojakso kietoutui monialaisesti asiakkaan toimintakyvyn arvioinnin, kuntoutussuunnitelmakokouksen sekä suunnitelman laatimisen ympärille. Jaksolla opiskeltiin myös kuntoutujan tavoitteita edistävän yhteisen vuorovaikutuksen keinoja.

OUTOA JA INNOSTAVAA – monialaista taiteellista tutkimusta

Suunnitellessani keväällä kulttuurialan syksyn yamk-opiskelijoiden kontaktitapaamisia Monialaiset taiteen tutkimuksen työmenetelmät sekä Opinnäytetyö –kursseille, silmiini osui ilmoitus Taideyliopiston järjestämästä esittävien taiteiden taiteellisen tutkimuksen kansainvälisestä konferenssista, CARPA6 Colloquium of Artistic Research in Performing Arts. Sen teemana tänä vuonna oli Bridging Practices, Traditions