Henkilöstöhallinnon lisäksi olen valinnut valinnaisissa opinnoissani johtamisen kursseja. Johtamisessa on esillä paljon samoja teemoja ja kurssit lisäävät myös henkilöstöhallinnon työssä tarvittavaa osaamista. Lisäksi kursseilla käsitellään myös itsensä johtamista, joka on ihan jokaisessa työssä tärkeää.
Huomioni on kiinnittynyt kuitenkin yhteen hyvin usein materiaaleissa esiintyvään toteamukseen: hyvällä johtajalla on oltava hyvä itsetuntemus. Miksikö tätä mietin? Noh, minulta puuttuu käytännössä kyky tuntea itseni johtuen persoonallisuushäiriöstä. Joten syystäkin tämä vaatimus hyvästä itsetuntemuksesta on herättänyt minussa monenlaisia tunteita ja jopa huolta siitä, olenko oikealla urapolulla laisinkaan, jos minulta puuttuu näin kovasti peräänkuulutettu ominaisuus.
“Itsekkyys ja huono itsetunto
ovat huonoin johtajayhdistelmä.“
– Talouselämä
Olen keskustellut aiheesta useamman ystäväni kanssa sekä tehnyt tunnesäätelytaidoista tuttua “faktan tarkistusta” asian ympärillä, ja kysyinpä jopa psykologin kantaa asiaan. Nyt jaan teille ajatukseni aiheesta, voiko puutteellisena kuitenkin kelvata ja onnistua?
“Kaikki lähtee itsetuntemuksesta.
Vasta kun ymmärrät itseäsi, sinulla on
paremmat mahdollisuudet vuorovaikutukseen
muiden kanssa. Tätä kautta luodaan menestystarinoita,
kohtaamisia, jotka ovat merkityksellisiä
sekä sinulle itsellesi että muille.”
– Henkilöstöasiantuntijan käsikirja
Ymmärrän, miksi itsetuntemuksen tärkeyttä korostetaan. Minäkuvan sanotaan heijastuvan johtajan asenteissa, päämäärissä, tavassa kohdata ihmisiä ja kommunikoida heidän kanssaan.
Hyvä itsetuntemus nähdään taustalla myös mm. seuraavissa: – Erilaisuuden ymmärtäminen ja hyödyntäminen – Tulevaisuuden ennakoiminen – Visiointi yhdessä organisaation kanssa – Taito innostaa ja sitouttaa – Kyky olla osa verkostoa (Vartiainen.)
Miten nämä asiat ovat sitten yhteydessä persoonallisuushäiriöön, ja miten se liittyy huonoon itsetuntemukseen – tai pikemminkin sen puutteeseen?
Epävakaan persoonallisuushäiriön taustalla on sekä synnynnäisiä tekijöitä, kuten temperamentti, että ympäristötekijöitä, kuten tunteiden mitätöinti lapsuudessa. Näistä seuraa mm. vaikeuksia luottaa omien kokemusten pätevyyteen, vaikeus tietää millainen on, identiteetin epävarmuutta sekä vaikeus asettaa itselle realistisia tavoitteita. Eli käytännössä esimerkiksi mielikuva itsestä ihmisenä, omat arvot, mielipiteet, identiteetti, työuran päämäärät, ihmissuhteet, näkemys omista luonteenpiirteistä, uskonnolliset sekä poliittiset vakaumukset ja jopa seksuaalinen suuntautuminen ovat kirjaimellisesti epävakaita. (Sadeniemi, Häkkinen ja Koivisto 2019., 23)
Ymmärrän täysin sen, miksi ajatellaan, että hyvän itsetuntemuksen kautta pystyy olemaan paremmassa ja monimuotoisemmassa vuorovaikutuksessa ja ymmärtämään ihmisten erilaisuutta paremmin kuin ihminen, joka ei tunnista näitä piirteitä edes itsessään. Mutta voiko yhteyden yksinkertaistaa näin, ja koskeeko tämä yksinkertaistus esim. juuri minua?
“Hyvä itsetuntemus auttaa myös selviytymään
haasteista, koska tällöin ihminen uskoo itseensä
ja omiin kykyihinsä. Kun tuntee itsensä, voi myös rentoutua
ja olla aidosti oma itsensä, mikä lisää hyvinvointia.”
– Allekirjoittaneen pohdintaa itsensä johtamisen kehittämistehtävässä
Psykoterapiakeskus Vastaamo määrittelee itsetunnon neljään osa-alueeseen: itsensä tunteminen ja hyväksyminen, riippumattomuus erilaisista odotuksista, kyky arvostaa muita ihmisiä sekä kyky kestää pettymyksiä ja epäonnistumisia. Eli itsensä tunteminen on määritelmän mukaan vain osa hyvää itsetuntoa. (Psykoterapiakeskus Vastaamo.)
En tee asioita muiden odotusten mukaan, minä itse tunnen milloin elämäni on hyvää ja pyrin pitämään sen sellaisena. Koen elämälläni olevan tarkoitus, vaikka en itse pysty validoimaan kokemuksiani. Luotan siihen, että osaamisen, tekemisen ja kohtalon kautta päädyn sinne, missä voin tehdä hyvää, onnistua ja pärjätä. Olla onnellinen – ja mahdollistaa sen myös muille.
Arvostan muita ihmisiä todella paljon, ja vaikka en itsessäni tunnista luonteenpiirteitä, voin kyllä helposti kertoa ystävilleni millaisena heidät näen. Tunnen kyllä myötätuntoa ja empatiaa. Se, että en kykene havainnoimaan asioita itsestäni, ei tarkoita sitä, että olisin jotenkin kylmä tai tunteeton. Ystäväni ovat minulle tärkeitä, ja arvostan heidän urahaaveitaan, elämänarvojaan ja vakaumuksiaan, vaikka minulla nämä ovat pysyvästi ns. hakusessa.
Nykyään kestän pettymyksiä ja epäonnistumisia, näin ei ole ollut aina. Persoonallisuushäiriön hoitoon kuuluu terapia, ja olen työstänyt psykologin kanssa omaa mieltäni ja tunnesäätelytaitojani, reflektoinut itseäni sekä kasvattanut psykologista pääomaa niin monia monia tunteja, että voisin jopa väittää, että tämä työskentely on minulle arvokkaampi asia elämässä kuin se, tunnistanko itsessäni erilaisia ominaisuuksia. Tätä kautta tämä puuttuva ominaisuus voi kääntyä jopa vahvuudeksi, koska terapian avulla olen kasvanut ihmisenä todella paljon. Ja juuri oma sairastaminen on lisännyt ymmärrystä siitä, millaista taakkaa ihminen voi kantaa mukanaan kenenkään huomaamatta – eli juuri samanlaista kykyä ymmärtää, kuin itsetuntemuksen sanotaan tuovan.
Ja joku utelias siellä varmaan miettii, että mitä se psykologi oli mieltä – ei hätää, en jätä roikkumaan! Hän sanoi minulle istunnon päätteeksi näin: “Pohdit muuten sitä itsetuntemuksen puutteen merkitystä työssä pärjäämiseen, ja sanon sinulle nyt, että sinun motivaatio on ihan omaa luokkaa sen kanssa, miten paljon haluat kehittää itseäsi. Se riittää, ja taatusti korvaa kaiken, mitä itsetuntemuksessa jää vajaaksi. Älä huoli, tulet pärjäämään kyllä.”*
Joten, tulin pohdinnoissani siihen lopputulemaan, että ollakseen hyvä johtaja ei tarvitse olla täydellinen ja yhden ominaisuuden puuttuminen ei tarkoita sitä, etteikö voisi pärjätä. Joku voi määrittää yhden ominaisuuden muita tärkeämmäksi, mutta sen ei tarvitse olla itsessä tärkeintä eikä sen puuttumisen takia tarvitse kokea itseäsi tuomituksi epäonnistumaan. (toim. huom. ajatukseni, että vain täydellinen johtaja on hyvä, on kelpo esimerkki siitä, että en osaa asettaa realistisia tavoitteita itselleni, hah)
*: vaikka lainaan suoraan psykologiani, en liitä hänen tietojaan lähteisiin.
LÄHTEET:
JOKI, Maritta 2018. Henkilöstöasiantuntijan käsikirja. 6. painos. Helsinki: Helsingin kamari.
PSYKOTERAPIAKESKUS VASTAAMO. Itsetunto. [Viitattu 2021-02-28.] Saatavissa: https://vastaamo.fi/itsetunto/
SADENIEMI, Minna, HÄKKINEN, Miika ja KOIVISTO Maaria 2019. Viisas mieli. Helsinki: Duodecim.
TALOUSELÄMÄ. Itsekkyys ja huono itsetunto ovat pahin johtajayhdistelmä – nöyryys ei tee johtajasta kynnysmattoa, kertoo uutuuskirja. [Viitattu 2021-02-28.] Saatavissa: https://www.talouselama.fi/uutiset/itsekkyys-ja-huono-itsetunto-ovat-pahin-johtajayhdistelma-noyryys-ei-tee-johtajasta-kynnysmattoa-kertoo-uutuuskirja/52d496e3-449b-3fbd-9767-8c064adc5e96
VARTIAINEN, Marika. Lehtori. Itsensä johtaminen [luentomateriaali]. Mikkeli: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMK.
