Virheellinen virhekäsitys?

Virheitä tapahtuu kokeilevassa ja uutta luovassa työssä väistämättä, eikö niin? Ja jos ei, voi olla syytä kyseenalaistaa tehdäänkö asioita sittenkin vain omalla mukavuusalueella samoihin toimintatapoihin jumittuneina, peläten uuden yrittämistä.

On täysin inhimillistä, että epäonnistumisen hetkellä pyritään selittämään asiat parhain päin eikä haluta kohdata epäonnistumista. Epäonnistuminen hävettää, ja tuntuu pahalta näyttäytyä muille erheellisenä. Et olekaan huippuunsa viritetty täydellisyyden tavoittanut epäihminen, vaan ehkä jopa hieman keskeneräinen ja sinullakin on uutta opittavaa. On kuitenkin tärkeää myös itsesi kannalta, että toimit toisin kuin häpeän tunne edellyttää. Häpeästä kirjoitinkin muuten aiemmin kokonaisen postauksen, jonne pääset tästä: https://blogi.savonia.fi/tanjaudd/2021/01/21/hyi-etta-kun-havettaa/ (Sarkkinen 2019.)

Jotta virhe voidaan kääntää uuden oppimiseksi ja vahvuudeksi, vaatii se kuitenkin epäonnistumisen analysoimista ja opin jakamista koko organisaatiolle. On tärkeää, että yrityskulttuuri rohkaisee ja antaa sijaa tuoda omat epäonnistumiset muiden tietoon. Virhettä ei saa käyttää tekijäänsä vastaan. Täytyy myös olla selvää, ettei virheen tekeminen vähennä tekijän ammatillista osaamista! (Sarkkinen 2020.)

Yleisesti suomalaiset sijoittuvat mittareissa, joilla mitataan itsetuntoa ja resilienssiä, alle eurooppalaisen keskiarvon. Tämä selittää sekä sitä miksi epäonnistumisesta puhuminen on meille tyypillisesti hankalaa, mutta myös muistuttaa miksi on tärkeää saada näissä hankalissa tilanteissa tukea ja ymmärrystä työtovereilta. Se helpotuksen tunne, kun maailma ei kaatunutkaan kun kerroit mokasta ääneen! Epäonnistumisen onnistunut jakaminen, siitä avoimesti keskusteleminen ja erehdyksen hyväksyminen kasvattavat työyhteisön psykologista turvallisuutta, parantaa ilmapiiriä ja lähentää ihmisiä. (Vainio 2012.)

Esimiehen keinot edistää virheistä oppimisen ilmapiiriä:
1. Tuo esiin omia virheitäsi, näytä esimerkkiä.
2. Kysy neuvoa ja pyydä apua, on täysin hyväksyttävää ettei tiedä "kaikesta kaikkea"
3. Ota vastuu tekemistäsi virheistä, älä yritä puhua asioita parhain päin
4.  Tee työyhteisölle selväksi, että virheitä sattuu ja tulee jatkossakin sattumaan
5. Rohkaise kokeilemaan uutta, vaikka tulisi vastoinkäymisiä
6. Kannusta jakamaan kokemuksia epäonnistumisista, auta keskustelemaan niistä ja analysoimaan yhdessä
7. Kiitä myös hyvästä yrityksestä
(Sarkkinen 2020.)

Miten suhtautuminen virheisiin voi muuttua?
Ennen: virheitä ei suvaita
Nyt: hyväksytään, että virheet ovat lähes välttämättömiä, kun kehitetään uutta

Ennen: hyvät työntekijät eivät epäonnistu
Nyt: hyvät työntekijät tekevät myös virheitä, he oppivat niistä ja jakavat tietonsa muille

Ennen: tavoitteena välttää virheitä
Nyt: tavoitteena innovaatiot, ja riski epäonnistumiseen otetaan

Ennen: virheiden peittely ja vaikeneminen
Nyt: avoin keskustelu, psykologinen turvallisuus ja lähentyminen

Disclaimer: Virheiden seuraukset riippuvat myös toimialasta, eikä kaikkia virheitä tule hyväksyä, esimerkiksi jos on rikottu työpaikan sääntöjä tai toimittu eettisesti väärin, tulee toimintaan puuttua. Myös esimerkiksi sairaalassa tehty virhe voi vaarantaa potilan hengen, mutta myös siellä on yhtä tärkeää myöntää virhe ja oppia siitä. (Sarkkinen 2020.)

Kuva: quotefancy.com

LÄHTEET:
SARKKINEN, Marja 2019. Moka on oppimisen raaka-ainetta työpaikalla. [Viitattu 2021-02-02.] Saatavissa: https://www.ttl.fi/tyopiste/moka-on-oppimisen-raaka-ainetta-tyopaikalla/
SARKKINEN, Marja 2020. Psykologisesti turvallisessa työyhteisössä virheitä ei peitellä. [Viitattu 2021-02-02.] Saatavissa: https://www.ttl.fi/tyopiste/psykologisesti-turvallisessa-tyoyhteisossa-virheita-ei-peitella/
TYÖTERVEYSLAITOS 2021. Pelotta töissä – psykologinen turvallisuus työyhteisössä. [Viitattu 2021-02-02.] Saatavissa: https://www.ttl.fi/oppimateriaalit/wp-content/uploads/sites/3/2020/12/Pelotta_toissa–psykologinen_turvallisuus_tyoyhteisossa.pdf
VAINIO, Harri 2012. Epäonnistuminen kuuluu elämään. [Viitattu 2021-02-02.] Saatavissa: https://www.ttl.fi/blogi/epaonnistuminen-kuuluu-elamaan/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *