Ryhmätyötaidot työyhteisössä

Blogini googlatuin kirjoitus on pitkään ollut viestinnän harjoitustehtäväni vuodelta 2020, jossa kirjoitan ryhmätyötaidoista oppiyrityksessä eli opiskelijaryhmän muodostamassa ”leikkiyrityksessä”, joka operoi virtuaalimaailmassa. Nyt päivitän ajatuksia tästä aiheesta uudella postauksella, ilman tehtävänannon rajoituksia. Ryhmätyötaitoja arvostetaan ja niitä tarvitaan oikeastaan työssä kuin työssä.

”As iron sharpens iron,
so one person sharpens another.”

– Sananlasku

Ryhmätyötaidot ovat yhteisen tavoitteen eteen ponnistelemista yhdessä muiden kanssa niin, että kunkin omat vahvuudet valjastetaan ryhmän käyttöön – ryhmätyötaitoinen ihminen tunnistaa siis vahvuuksia myös muissa. Ryhmätyötaidot ovat myös muiden kannustamista, innostamista sekä motivoimista kohti yhteistä päämäärää. Ryhmätyössä jokaisen on tärkeää saada oma äänensä kuuluviin ja työskentely on vastavuoroista. Ryhmässä kuuntelemisen taito nousee tärkeäksi ja on osattava myös joustaa omissa mielipiteissään. (Vuorinen 2017.)

”Great teams communicate well and often,
their members are happy to share ideas,
brainstorm together, ask for feedback
and be contradicted.”
(Price s.a.)

Ryhmätyössä työpaikalla psykologinen turvallisuus on avainasemassa, ilman sitä ei uskalleta tuoda esiin omaa osaamista eikä uskalleta toimia niin, että saattaa erehtyä tai epäonnistua. Kenenkään ei tulisi pelätä joutuvansa naurunalaiseksi ja ryhmän tulisi kannatella toisiaan myös vastoinkäymisten äärellä. Ryhmässä työskennellessä 1 + 1 ei ole välttämättä 2, vaan se voi olla jopa 5, varsinkin kun koko ryhmä toimii hyvin yhteen ja saavuttaa flow-tilan. (Vuorinen 2017.)

”Great things in business are never done by one person,
they are done by a team of people.”
(Steve Jobs s.a.)

Kun ryhmässä ilmaistaan tunteita ja mukana on huumoria, arvostusta sekä innokkuutta, hioutuu ryhmä toimivaksi ja tuotteliaammaksi – ryhmätyö sujuu. Tunteminen itsensä osaksi hyvää ryhmää on miellyttävä tunne, ja kun ryhmätyöskentely pääsee kunnolla vauhtiin, on se hieno sekoitus innostumista, haasteellisuutta, turvallisuutta ja onnistumista. Price vertaa blogikirjoituksessaan ryhmätyön johtamista puutarhan kasvattamiseen, eli samalla tavalla kuin kasvit eivät menesty vain heittämällä siemenet ilmaan, tarvitsevat myös ryhmässä työskentelevät ihmiset hyvät olosuhteet kasvaa ja menestyä. (Price s.a.)

”Teamwork is the fuel that allows common people
to attain uncommon results.”
(Andrew Carnegie s.a.)

Kehitä psykologista turvallisuutta

Psykologinen turvallisuus on koko ryhmätyöskentelyn onnistumisen ydin. Kun ryhmässä koetaan olo turvalliseksi ja uskalletaan olla erehtyväisiä toisten edessä eikä pelätä epäonnistumista, myös tuottavuus kasvaa. Ilman psykologista turvallisuutta myös mm. roolien määrittäminen ja merkityksellisyyden kokeminen on hankalaa.

Jos itseäsi ärsyttää joku tai jokin ryhmässä, yritä ymmärtää ja asettua hänen saappaisiinsa. Vaikka on erimielisyyksiä tai turhautumista, älä alennu arvostelemaan ideoita pahalla, puhumaan päälle, nolaamaan tai dramaattisesti poistumaan tilasta vaan keskity itse työhön. Mikäli esimiehenä huomaat ryhmässä kränää, on tärkeää, että puutut siihen. Lisäksi voit antaa ryhmälle esimerkiksi yhteisen ongelman ratkaistavaksi, sellainen toiminta ja yhdessä onnistuminen hitsaa ryhmää yhteen ja vie huomiota muualle.

Kommunikaatio ryhmässä

Hyvä kommunikaatio on myös ryhmätyöskentelyn tärkeimpiä asioita, hyvissä ryhmissä kommunikaatio on avointa ja vastavuoroista. Ideoita on helppoa ja mielekästä jakaa sekä niitä kehitetään yhdessä, saadaan ja annetaan palautetta sekä uskalletaan olla myös eri mieltä. Hyvällä kommunikaatiolla päästään myös kompromisseihin, jotka vievät kohti ryhmän tavoitetta. (Price s.a.)

Kommunikointitaitoja
1. Ole selkeä
2. Hyvä käytös, kohteliaisuus
3. Puhu vain omasta puolestasi
4. Pyri ymmärtämään toista
5. Kuuntele avoimin mielin
6. Ole avoin ja rehellinen
7. Välitä, älä valita
8. Opi ristiriidoista
9. Kiinnitä huomiota eleisiisi
10. Säätele tunteitasi

”It takes two flints to make a fire.”
(Louisa May Alcott s.a.)

Ryhmän roolit ja säännöt


Ryhmätyöskentelyssä säännöt varmistavat onnistumisen ja ryhmän tuotteliaisuuden sekä esimerkiksi ajanhallinnan. Säännöt eivät ole pahasta vaan niiden avulla luodaan rajat, joiden sisällä kaikkien on mukava työskennellä. Sääntöjä voivat olla esimerkiksi:
– Ollaan läsnä kun tavataan eli ei räplätä puhelimia
– Kunnioitetaan työaikoja eli ei viestejä iltaisin tai viikonloppuisin, ellei ole hätätilanne

Selvät roolit puolestaan antavat jokaiselle aseman ja valtuudet, joiden mukaan toimia eikä esimerkiksi tehdä kahta kertaa samaa työtä. Ryhmässä hienointa on, kun erilaiset persoonat pääsevät loistamaan ja jokainen vahvuudet tulevat esiin yhteisen hyvän saavuttamiseksi.

”Coming together is a beginning,
keeping together is progress,
working together is success.”

(Henry Ford s.a.)

Kirkasta ryhmän tarkoitus

Tavoite antaa selkeän fokuksen ja suunnan ja ne auttavat pysymään oikean asian äärellä sekä suunnittelemaan tulevaisuutta. Esimiehellä onkin tärkeä tehtävä tehdä näkyväksi ryhmän edistyminen sekä se, miten kunkin panos vaikuttaa onnistumiseen. Kun ryhmätyössä on selkeä ”miksi”, se antaa työlle selkeän tarkoituksen ja lisää merkityksellisyyttä.

”None of us is as smart as all of us.”
(Ken Blanchard s.a.)

Tunnusta ryhmän onnistuminen

Yksinkertaisesti, kuka meistä ei tykkäisi positiivisesta palautteesta? Myös kehittävästä palautteesta oppiminen tuo tyytyväisyyttä ja onnistumisen tunteita. Esimiehen on myös tärkeää antaa palautetta ja kiitosta kaikille, jolloin ryhmän jäsenten ei tarvitse keskenään ”taistella” kunniasta ja fokus pysyy itse tekemisessä.

”Individually we are one drop,
together we are an ocean.”

(Ryūnosuke Satoro s.a.)

Keskity vahvuuksiin

Olen huomannut elämässä sen, että sitä mukaan kun lisää hyvää, poistuu epätoivottuja asioita eli mitä enemmän keskitytään kehittämään vahvuuksia, sitä vähemmän heikkouksille jää ilmatilaa. Selkeistä puutteista pitää tietysti kertoa, mutta esim. mikromanageroiminen vie turhaa aikaa ja suotta kyseenalaistaa osaamisen. Yleensäkin heikkouksiin keskittyminen sekä alentaa sitoutumista että tuottavuutta, joten on hyvä keskittyä ennemmin kehittämään vahvoja puolia ja ominaisuuksia, joista voi vielä tulla uusia vahvuuksia.

”It is literally true that you can
succeed best and quickest
by helping others to succeed.”

(Napoleon Hill s.a.)

Tiimityön 10 käskyä
1. Selkeät tavoitteet
2. Hyvä vuorovaikutus
3. Roolit ja vastuut
4. Konflikteihin puuttuminen heti
5. Innostu rohkeasti
6. Ongelmien ratkaiseminen yhdessä
7. Välitä, älä valita
8. Käytä aika tiimin kanssa viisaasti
9. Kuuntele ja ymmärrä
10. Muistakaa myös huumori ja huvit

LÄHTEET:
PRICE, Hannah s.a. 12 easy ways to improve workplace teamwork. [Viitattu 2021-04-18.] Saatavissa: https://blog.jostle.me/blog/12-easy-ways-to-improve-workplace-teamwork

VUORINEN, Kaisa 2017.Ryhmätyötaidot. [Viitattu 2021-04-18.] Saatavissa: https://www.koulunterveyskirjasto.fi/aihe/luonteenvahvuudet/luonteenvahvuudet/lnv00007

VUORINEN, Kaisa 2017. Ryhmätyötaidot. [Viitattu 2021-04-18.] Saatavissa: https://www.koulunterveyskirjasto.fi/aihe/opettajalle-ja-opiskeluhuollolle/opettajan-opas-luonteenvahvuudet/ool00011

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *