Maailman ensimmäinen ”I Have a Dream – neurochallenge” järjestettiin halloween-viikonloppuna 30.10–1.11.2020. Challenge, eli tuttavallisemmin hackathon, oli tässä tapauksessa 48 tuntia kestävä, ketterä kehitystapahtuma. Teemana oli uni, aivoterveys, hyvinvointi sekä niihin liittyvät haasteet, johon etsittiin uusia ratkaisuja; Kuinka parempaa ja laadukkaampaa unta voisi edesauttaa eri keinoin? Mitä ihmisten tulisi tehdä päivällä, jotta uni tulisi illalla ja olisi laadukasta? Tai mitä signaaleja voisi mitata unen aikana ja kuinka vaikuttaa unessa tapahtuviin asioihin?

Hackathon innovaatiotyökaluna

Innovointi on yksinkertaistettuna uuden keksimistä. Toki siihen liittyy paljon muitakin asioita, kuten tarve, markkina, asiakkaat, tuotekehitys, rahoitus ym., mutta ennen sitä on lähdettävä perusasioista liikkeelle. Idea muuttuu innovaatioksi vasta, kun ongelman tai haasteen pohjalta rakennetaan uudenlainen kaupallistettu ratkaisu. Hackathon toimii mahtavana tapahtumana, jossa innovaatioprosessi voidaan fasilitoida liikkeelle vaiheistetusti. Se koostuu karkeasti kolmesta palikasta.

Haasteet. Hackathonissa pöytään tuodaan aitoja haasteita. Ne voivat olla isoja julkisen puolen haasteita, kuten meidän tapahtumassamme: uni, stressi, elämän tasapaino. Haasteet voivat tulla yrityksiltä ja ne voivat liittyä esimerkiksi tuotteen kehitykseen, prosessien parantamiseen, datan analysointiin tms. Pääasia, että mukana on aitoja haasteita, jotka kiinnostavat ihmisiä.

Tiimit. He, jotka haluavat käyttää elämästään muutaman vuorokauden heille tärkeän asian hyväksi. Hyvien tiimien kokoonpanossa korostuu heterogeenisyys, kuten monialaisuus, monipuolinen osaaminen ja erilaiset näkökulmat. Niiden avulla päästään monesti parempaan ratkaisuun, kuin homogeenisellä tiimillä. Toimialan ulkopuolisesta näkemyksestä päästään uuden äärelle, josta voi syntyä se uusi menestystarina.

Tuki. Parhaat ratkaisut ja tiimit tarvitsevat mentorointia ja tukea, jotta he pääsevät viemään ideaansa eteenpäin. Lisäksi he tarvitsevat kumppaneita, joilta saa kokemuksen ja toimialan tuomaa näkemystä, verkostoja, liiketoiminnan sparrausta ja paljon muuta. Ja harvoin ilman rahoitusta mitään suurta tapahtuu.

I Have a Dream – neurochallenge

Niin, mitäs meidän tapahtumastamme jäi käteen? Päällimmäisenä tietysti tiimit ja heidän tuotoksensa. Tapahtuma järjestettiin englanniksi ja täysin online, mikä etukäteen saattoi hieman epäilyttää, mutta turhaan. Innokkaita osallistujia oli 40 ympäri Suomea sekä kansainvälisesti. Viikonloppuna tiimit pidettiin aktiivisesti työn parissa mentorointien, tilannekatsausten ja inspiroivien taukojen avulla. Tiimejä oli yhteensä kuusi, joista voittajaksi valittiin paremmuusjärjestyksessä seuraavat:

  • Dream Teasers – Unenlaatua parantava laite.
  • Unsomia – Unettomuuden diagnosointiin ja parantamiseen tarkoitettu ratkaisu.
  • Korpia Method – Kasvojoogasovellus.

Hommaa ei suinkaan jätetä tähän, vaan tiimejä autetaan eteenpäin ja autetaan verkostoitumaan eri toimijoiden kanssa.

Lopuksi nostaisimme kaksi menestystekijää, joilla pääsee vaikka maailman tappiin asti. Innostus ja asenne. Innostuneena ja oikealla tavalla asennoituneena olet motivoitunut etsimään tietoa, kuuntelemaan, oppimaan, valmis tekemään enemmän, työskentelet tehokkaammin ja olet valmis, vaikka nipistämään yöunista. Tätä jälkimmäistä emme virallisesti suosittele!

Antti Kotimaa
TKI-asiantuntija
Savonia-ammattikorkeakoulu

Eeri Pihlajakari
Lehtori
Savonia-ammattikorkeakoulu

Juhamatti Huusko
TKI-asiantuntija
Savonia-ammattikorkeakoulu

Jukka Kähkönen
CEO
Kirnu Kreativ

Tuija Sairanen
Lehtori
Savonia-ammattikorkeakoulu

Neurochallenge – Fail early, fail fast, fail often

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *