Tässä artikkelissa pohdin kuinka taidepedagogiikka ja taidepedagoginen oppiminen sijoittuu hoito- ja hoivakontekstiin. Tämä jäsennys perustuu Savonia-ammattikorkeakoulussa tekemääni kulttuurialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön Pieni yleisö, suuri vaikutus.

Taide hoito- ja hoivakontekstissa

Taiteen ja kulttuurin kansainvälisissä tutkimuksissa hoidon ja hoivan konteksteissa ja –ympäristöissä olen tullut siihen käsitykseen, että hoitoympäristö, hoitohenkilökunta ja tutkijat määrittelevät taiteen usein terapiaksi tai osaksi hoitoa. Taidepedagogisesta näkökulmasta tehtyjä tutkimuksia on todella vähän. Kyseessä voi olla valinta- tai arvokysymys siten, että on katsottu, että oppiminen ja pedagogiikka ei koske sairaan tai vanhuksen elämää eikä siten ole kiinnostava tutkimuskohde. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että elinikäinen oppiminen tulee olla mahdollista myös silloin kun tarvitsee hoitoa ja hoivaa.

Olen päätynyt edellä kerrottuun, koska taiteen hyvinvointivaikutuksia on pääasiassa tutkittu hoidon ja terapian viitekehyksissä. Tällöin taide voidaan käsittää hoidon ja hoivan lisänä tai jatkeena. Musiikin hyvinvointivaikutuksia on tutkittu enenevässä määrin lääketieteen ja terveystieteen viitekehyksissä siten, että on saatu tutkimustietoa musiikin vaikuttavuudesta ja hyödyllisyydestä esimerkiksi muistisairaan kognitiiviseen toimintakykyyn. Musiikin tutkimuksissa tulee aika ajoin esille myös tanssi – pääasiassa musiikkiterapeutin antaman terapian osana tai sosiaalisena tanssina ja paritanssina. Musiikin tutkimuksissa on myös tutkittu esimerkiksi musiikkia muistisairaan tukena muisteluissa tai vuorovaikutuksen tukena.

Tanssia hoitolaitoksissa

Tanssia hoitolaitoksissa on tutkittu myös tanssiterapeuttisessa viitekehyksessä, jolloin se on sijoittunut neurotieteen, psykologian ja psykiatrian tutkimukseen. Tällöin tanssia on tarkasteltu esimerkiksi masennuksen ennaltaehkäisyssä. Neurotieteilijät ovat tutkineet tanssia muun muassa tanssia fyysisenä aktiviteettina, joka voi hidastaa aivojen ikääntymistä. Suomessa taiteesta hoitolaitoksissa on puhuttu myös lääkkeettömänä hoitona, jolloin se voidaan liittää taideterapeuttiseen viitekehykseen.

Taiteen määräämistä asiakkaalle eli taidereseptiä on kokeiltu Turun ollessa Euroopan vuoden 2011 kulttuuripääkaupunki. Edeltävänä vuotena Turun peruspalvelulautakunta päätti, että terveyskeskuslääkärit jakavat seuraavana vuonna vastaanotoillaan kulttuuripääkaupunkivuoteen liittyviä vapaalippuja kulttuuriresepteinä. Lääkäri antoi reseptin potilaskäynnin yhteydessä ja keskusteli tarvittaessa potilaan kanssa vapaalipun kohdentamisesta johonkin kulttuuripalveluun.

Taiteen vaikuttavuus

On suorastaan hämmentävää kuinka vähän tutkimusta taiteellisesta tai pedagogisesta näkökulmasta käsin on tehty hoito- ja hoivakontekstissa. Osallistava taidetoiminta voidaan nähdä myös terapeuttisia vaikutuksia tuottavana toimintana tai kuten Teemu Mäki sen ilmaisee:

Silti on mielekästä ajatella, että jos moinen taide vaikuttaa osallistujiinsa voimakkaasti kuin onnistunut ryhmäterapia, ei se ole vai pienen porukan yksityisasia vaan merkittävää yhteiskunnallista aktiivisuutta, jossa pienen porukan sisäinen muutos leviää heidän kauttaan myös laajemmalle.

Tanssin vaikuttavuutta on tutkittu runsaasti lääketieteen, hoitotieteen ja psykologian viitekehyksissä, jolloin sille asetetaan terapeuttinen viitekehys tai sitä tutkitaan välineenä parempaan toimintakykyyn ja kognitiiviseen kapasiteettiin -usein hoidollisena lisänä, siten, että se vähentää tutkittavan terveydenhuollon ja sairaanhoidon tarvetta. Musiikin hyvinvointivaikutuksia taas on tutkittu eniten lääketieteen ja terveystieteen viitekehyksissä. 

Tutkimusta taidepedagogiikan viitekehyksessä

On selvää, että taidepedagogien työstä hoito- ja hoivakonteksteissa tarvitaan lisää tutkimusta ja kokemuspohjaista tietoa. Näin myös oppijat ja oppimiskokemukset näyttäytyvät taiteen kokijoina, tekijöinä sekä itsenäisinä ja ainutlaatuisina. Taiteellisiin oppimiskokemuksiin liittyvät prosessit ja niiden kuvaaminen ovat olennainen osa taidepedagogisista toimintaa. Näin myös taidepedagogien toimijuus tulee sijoittaa taiteen ja taidepedagogiikan viitekehykseen, jonka toimintaympäristö on hoiva- tai hoitolaitos.

Kiinnostus tai halu kehittää omaa työtä voivat olla taidepedagogin eteenpäin vieviä voimia kohti uusia työkenttiä. Siten hänen on mahdollista hakeutua työtehtäviin, jotka eivät välttämättä ole ennestään tuttuja ja joissa alan koulutusta ja ammattitaitoa käytetään vähemmän perinteisessä työympäristössä kuten vaikkapa sairaalassa, hoitolaitoksessa, vankilassa tai museossa. Katson näiden työtapojen liittyvän taidepedagogin niin eettiseen arvopohjaan kuin henkilökohtaisiin valintoihin. Mutta myös elinikäisen oppimisen mahdollisuuksien rikastamiseen sekä taiteen ja kulttuurin saavutettavuuden ja osallisuuden teemoihin. Opinnäytetyön tekeminen käytäntöön pohjautuvana laadullisena tutkimuksena on ollut itselleni yksi panostus lisätä tutkimusta ja tietoa edellä kertomistani aiheista.

Kirjoittaja:
Jari Karttunen, Tanssinopettaja (YAMK), Tanssitaiteen maisteri, Erityisopettaja
Lehtori, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Kirjoittaja on valmistunut Savonian YAMK-koulutuksesta keväällä 2019

Lähteet:

KARTTUNEN Jari 2019. Pieni yleisö, suuri vaikutus. Kuinka toteuttaa tanssinopetusta hoiva- ja hoitokontekstissa ja oman taiteellis-pedagogisen työn kehkeytyminen. Opinnäytetyö. Taidepedagogiikan tutkinto-ohjelma. Kuopio Savonia-ammattikorkeakoulu.

MÄKI Teemu 2017. Taiteen tehtävä. Esseitä. Helsinki Into kustannus.

Taidepedagogiikkaa hoidon ja hoivan kontekstissa

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *