Ubiikki ammattikorkeakoulu ja hyvinvointiteknologia tulevat, oletko valmis?

Ubiikki-sana tarkoittaa huomaamattamme kaikkialla toimivaa tietotekniikkaa, joka on toimijaa ympäröivää, keskenään verkottunutta, huomaamattomasti toimivaa. Ympäristöön sulautunut teknologia avaa ovia oppimistiloihin. Ubiikissa oppimisessa henkilökohtaiset tavoitteet ja oma arki ovat keskeisiä. Oppiminen liittyy saumattomaksi osaksi myös oppijan muuta elämää. Tietotekniikka on tullut

ITK tarjosi laulavia robotteja ja ideoita opettajan arkeen

ITK2019-konferenssin alussa lauloimme yhdessä Elias-robotin kanssa onnittelulaulun ”Happy Birthday”. Onnitteluille oli aihetta, sillä Interaktiivinen tekniikka koulutuksessa -tapahtuma järjestettiin Hämeenlinnan Aulangolla jo 30. kerran. 30 vuotta on pitkä aika – tai lyhyt aika. Riippuu katsojasta ja perspektiivistä. ITK-konferenssien sisältöjen kehityskaari on

Koulutusvientiin soveltuvan osaamisen tunnistaminen – yksi koulutusviennin haasteista

FLEN-hanke eli Ruokaketjun koulutusvienti –hanke alkaa lähestyä loppuaan ja on aika tehdä yhteenvetoa opituista asioista. FLENin yhtenä keskeisenä tavoitteena oli kartoittaa osallistujaorganisaatioiden osaamiskärjet. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta todellisuudessa ei lainkaan niin helppoa kuin voisi kuvitella. Harva uskaltaa kuuluttaa olevansa jonkin alan

Menestyksen avaimet esiin By Iisalmi -seminaarissa

By Iisalmi -seminaarissa 22.11.2018 Ylä-Savon toimijat ja kutsuvieraat esittelivät reseptinsä menestykseen teemalla ”tahdonvoimaa”. Myös Savonia-amk esitteli omat ratkaisunsa ständillä, ja osa toimijoista pääsi kertomaan niistä myös lavalle ja YTYÄ-Areenan paneelikeskusteluun. Tv-tuottaja ja moniosaaja Arman Alizad kertoi seminaarissa oman elämänsä tarinan.

Opiskelijat tulevaisuuden oppimisympäristön suunnittelijoina

Savonia-ammattikorkeakoulun tekniikan ja muotoilun kampus muuttaa Kuopion Opistotieltä Savilahteen. Vajaalle 2 000:lle opiskelijalle ja henkilökunnalle suunnitellaan uudet tilat Technopolis Kuopion omistamaan kiinteistöön. Samassa rakennuksessa on entuudestaan teknologia-alan yrityksiä. Kiinteistö on rakennettu 2000-luvun alussa, mutta sisätilat suunnitellaan kampuksen osalta uusiksi opiskeluympäristön

Liepuska maistuu niin isolla kirkolla kuin Lontoon kahviloissakin

Nilsiäläiset marjat ja sienet, rohkeus tehdä toisin ja mummon reseptit modernilla twistillä – esimerkiksi näin voisi kiteyttää Liepuskan Herkkupaja Oy:n liikeidean. Puhtaus, perinne ja paikallisuus puolestaan ovat keskeisimmät arvot leipomoyrityksen toiminnassa. Liepuskan menestystarina kuultiin Savonia-ammattikorkeakoulun järjestämässä World Success Stories –seminaarissa